Browsing by Subject "fraseologia"

Tässä pro gradu -tutkielmassa käsitellään sitä, kuinka hyvin suomen kielen sanontoja tunnistetaan ja millaisia eroja äidinkielisten puhujien ja S2-puhujien sanontojen tunnistamisessa on. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaiset tekijät vaikuttavat sanontojen tunnistamiseen eli siihen, vaikuttavatko sanontojen alkuperä tai vastaajiin liittyvät taustamuuttujat selkeästi joidenkin sanontojen tunnistamiseen. Tutkimus on toteutettu kyselylomakkeen avulla. Lomakkeen on täyttänyt 102 informanttia, joista 62 on äidinkielisiä ja 40 S2-taustaisia vastaajia. Vastaajat ovat iältään 16–74-vuotiaita, ja tutkimukseen on osallistunut sekä miehiä että naisia. Työn keskeisimpiin tuloksiin kuuluu se, että äidinkieliset vastaajat olivat yksimielisiä vain yhden sanonnan, peruskauran, merkityksen kohdalla. S2-vastaajat eivät puolestaan tunnistaneet yhdenkään sanonnan merkitystä 100-prosenttisesti oikein. Keskimäärin äidinkieliset puhujat ovatkin tunnistaneet sanontojen merkitykset 78-prosenttisesti ja S2-vastaajat 31-prosenttisesti. Eri sanonnat on tunnistettu hyvin eritasoisesti, ja äidinkielisten ja S2-puhujien vastaukset ja sanontojen vaikeusjärjestys eroavat toisistaan merkittävästi. Tutkielmassa tarkastellaan myös sanontojen tuttuutta ja vierautta ja siitä selviää, että äidinkieliset ja S2-vastaajat ovat osanneet melko hyvin arvioida sitä, ovatko kuulleet sanontaa aiemmin. Silti molemmissa kategorioissa keksityt sanonnat ovat tuntuneet osasta vastaajista tutuilta eli tuttuuden arvioiminen ei ole ollut yksiselitteisen helppoa. Tutuimpien ja vieraimpien sanontojen välillä on isojakin eroja sekä äidinkielisillä että S2-puhujilla. Tutkielma avaa myös vastaajien taustamuuttujien vaikutuksia sanontojen osaamiseen pintapuolisesti. Tulokset osoittavat, että S2-vastaajilla keskeisin vaikuttava tekijä on se, kauanko on ehtinyt suomea opiskella. Äidinkielisillä vastaajilla mitään yhtä selkeästi vaikuttavaa taustamuuttujaa ei löydy, mutta esimerkiksi iän vaikutus muutamien sanontojen tunnistamiseen on selkeä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, millaisia oikeuskielen fraseologismeja esiintyy Suomen korkeimman oikeuden ja Ranskan korkeimman oikeuden, Cour de cassationin, henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia käsittelevissä tuomioissa. Tarkoituksena on kartoittaa oikeuskielen fraseologismien funktioita tuomiotekstissä. Tutkimus on rajattu kolmeen fraseologismityyppiin: kollokaatioihin, sanapareihin ja rutiini-ilmaisuihin. Kollokaatioiden ryhmän laajuuden vuoksi analyysiin on sisällytetty vain verbistä ja substantiivista muodostetut kollokaatiot, jotka ovat oikeuskielelle ominaisimpia. Tutkielman tavoitteena on lisätä tietoisuutta rikostuomioissa esiintyvistä fraseologismeista käännösalalla. Euroopan unionin rikosasioiden käsittelyä koskee tuomioiden vastavuoroisen tunnustamisen periaate, jolle pohjautuen on säädetty kaikkia unionin jäsenvaltioita koskeva direktiivi oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä (2010/64/EU). Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen myötä rikosoikeudenkäynteihin liittyviä oikeudellisia tekstejä joudutaan yhä enemmän kääntämään Euroopan unionin jäsenvaltioiden kieleltä toiselle. Aineisto koostuu kolmestatoista Suomen korkeimman oikeuden ja kolmestatoista Cour de cassationin vuosina 2010–2016 antamasta rikostuomiosta. Suomenkielisen osakorpuksen kokonaispituus on 94 sivua ja ranskankielisen 91 sivua. Tutkimusote on oikeuslingvistinen, eli oikeudellista kielenkäyttöä tutkitaan kielitieteen menetelmin. Tarkastelussa hyödynnetään kieli- ja oikeustieteellistä kirjallisuutta, suomalaisia ja ranskalaisia prosessi- ja rikosoikeudellisia säädöksiä sekä yleis- ja oikeuskielisiä leksikkoja. Kollokaatioesiintymien laskemisessa käytetään apuna WordSmith Tools -korpusohjelman Concord-työkalua. Analyysista ilmenee, että oikeuskielen fraseologismeilla on rikostuomioissa monenlaisia funktioita. Sanaparien avulla pyritään ilmaisemaan oikeudellisia käsitteitä mahdollisimman täydellisesti ja aukottomasti, ja osittain synonyymisten komponenttien avulla tuodaan esille käsitteiden kaksi toisiinsa läheisesti liittyvää puolta. Kollokaatioita käytetään viittaamaan prosessuaalisten toimien tekemiseen ja ilmaisemaan oikeudenvastaisiin tekoihin syyllistymistä. Rutiini-ilmaisujen pääasiallisiksi funktioiksi osoittautuvat tuomiotekstin jäsentäminen, muotovaatimusten täyttymiseen ja oikeudellisiin toimijoihin viittaaminen sekä tuomioistuimen harkinnan lopputuloksen ilmaiseminen. Tarkastelussa havaitaan, että monet oikeuskielen fraseologismit ovat suoraan tai välillisesti peräisin lainsäännöksistä. Tutkielmassa esiin nousevat fraseologismit heijastavat oikeuskielelle ominaisia piirteitä kuten intertekstuaalisuutta, performatiivisuutta ja kaavamaisuutta.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten idiomeja on hyödynnetty murteiden kääntämisessä kahdessa Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan saksannoksessa sekä onko käännösten välillä tässä suhteessa havaittavissa eroja tai yhtäläisyyksiä. Analyysin pohjana ovat kahden sotilashahmon, Lahtisen ja Hieta-sen, puheen suora esitys. Vertailuaineistona on käytetty yhden upseerin, luutnantti Lammion, puhetta. Tutkielman teoreettinen osuus jakautuu kahteen keskeiseen osaan: Ensin käsitellään erilaisia murteiden kääntämisen strategioita. Murteet ovat kääntäjälle suuri haaste, sillä niihin liittyy niin paljon kulttuu-rispesifisiä konnotaatioita, että niiden kaikkia ulottuvuuksia on lähes mahdotonta välittää toiselle kielelle. Tutkielmassa tarkastellaan myös, millaisia merkityksiä murteet saavat alkutekstissä. Alkutekstissä soti-lashahmot puhuvat eri paikallismurteita, kun taas upseerit käyttävät johdonmukaisesti kirjakieltä. Tämä kielellinen oppositio kuvastaa mm. sotilaiden ja upseerien sekä toisaalta eri yhteiskuntaluokkien välistä konfliktia. Lisäksi tarkastellaan lähemmin idiomi-käsitteen eri ulottuvuuksia sekä niiden käyttöä kaunokirjallisissa teksteissä. Idiomien käännösstrategioita valotetaan lyhyesti. Analyysin pääpaino on kuitenkin sellaisissa käännösten idiomiesiintymissä, joita ei voida pitää alkutekstin idiomien käännöksinä. Analyysiä varten alkutekstin ja käännösten aineistosta etsittiin idiomit sekä tarkasteltiin, miten ne jakau-tuvat romaanihahmojen kesken. Analyysi perustuu 99 idiomiesiintymään, jotka jaoteltiin vielä Duden Re-dewendungen -fraasisanakirjaan (2002) pohjautuvan fraseologismien tyylillisen luokittelun mukaan. Analyysissä havaittiin, että molemmissa käännöksissä kaikkien tarkasteltujen hahmojen puheessa on enemmän idiomeja alkutekstiin verrattuna. Ylivoimaisesti suurin osa idiomeista esiintyi sotilashahmojen puheessa ja kuului tyyliltään ryhmään arkikieliset. Toiseksi eniten sotilaiden puheessa esiintyi alatyylisiä idiomeja. Tässä erossa kuvastuu, miten alkutekstin sotilaiden ja upseerien kielenkäytön ero on välitetty käännöksiin: Saksannoksissa sotilashahmot eivät puhu paikallismurteita, mutta mm. idiomeilla heidän puheeseensa on tuotu arki- ja puhekielen piirteitä. Ero osoittaa myös, että molemmissa käännöksissä puhekielisyys ilmaistaan lähinnä leksikaalisin keinoin – kuten idiomeilla – kun taas alkutekstissä käyte-tään pääasiassa fonologisia piirteitä. Käännöksissä on kuitenkin sotilaiden puheessakin vähemmän puhekielen piirteitä, joten alkutekstiin verrattuna sotilaiden ja upseerien puhetyylien ero ei ole yhtä suuri. Lisäksi kävi ilmi, että alkutekstissä Lahtisen ja Hietasen puhe eroavat niin murteellisilta kuin idiolektaali-siltakin piirteiltään selkeästi toisistaan. Käännöksissä taas ei havaittu suuria eroja, mutta aihe vaatisi lisätutkimuksia. Analyysi osoitti, että molemmissa saksannoksissa puhekielisyyttä on ilmaistu samankaltaisin keinoin. Käännökset myös vaikuttivat seuraavan muissakin tutkimuksissa havaittua tendenssiä: alkutekstin kielel-linen variaatio on lieventynyt, ja murteiden kääntämisessä suositaan leksikaalisia keinoja, vaikka alku-tekstissä murre olisi esitetty myös muilla kielen tasoilla.

Maisterintutkielmani aiheena on idiomaattisten verbifraseologismien käyttö ja tekstifunktiot Erich Kästnerin lastenkirjan Emil und die Detektive vuonna 1929 ilmestyneessä saksankielisessä alkuperäisteoksessa sekä sen kahdessa, vuosina 1931 ja 1956 ilmestyneissä suomennoksissa. Fraseologismeilla tarkoitetaan kulloiseenkin kieleen vakiintuneita, kahdesta tai useammasta sanasta koostuvia, usein idiomaattisia, ilmauksia. Oheisen tutkimuksen tarkoitus on tutkia aineistoon valittujen fraseologismien sulautumista niitä ympäröivään tekstiin ja kontekstiin sekä vertailla käännösteksteistä kerättyjä tuloksia alkuperäistekstiin ja luoda siten kokonaiskuva tutkimusmateriaaliin kuuluvien fraseologismien käytöstä ja sopivuudesta kyseisten tekstien kokonaistyyliin. Tutkimuksen teoreettinen tausta on käännöstieteessä ja kontrastiivisessa fraseologiassa, ja tutkimus rakentuu vahvasti fraseologiatutkimuksessa käytetyn (kon)tekstuaalisen ”sulauttamisen” tai ”upottamisen” (textuelle Einbettung) käsitteen ympärille. Työn teoriaosassa esitellään lisäksi tiukasti määritellyn fraseologismin tunnusmerkit polyleksikaalisuus, kiteytyneisyys ja idiomaattisuus sekä määritellään fraseologiatutkimuksen muita keskeisiä käsitteitä. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta korpuksesta, jotka kerättiin alkuperäisteoksesta ja sen suomennoksista rajaamalla alkuperäistekstin aineisto (vähintään heikosti) idiomaattisiin, finiittiverbin sisältäviin fraseologismeihin ja poimimalla vastaavien kohtien ilmaukset käännöksistä. Fraseologismien tunnistamisessa hyödynnettiin useita sanakirjoja sekä tarvittaessa DWDS:n referenssi- ja lehtikorpuksia. Tutkimuksen aineistona toimivat kolme korpusta sisältävät kokonaisuudessaan 203 esiintymää, joista 68 on alkuperäistekstin fraseologismeja, 68 vastaavia vanhemman käännöksen ilmauksia ja 67 vastaavia uudemman käännöksen ilmauksia. Käännösratkaisut sisältävät sekä fraseologisia että ei-fraseologisia ja idiomaattisia ja ei-idiomaattisia ilmauksia. Tutkimuksen tulosten mukaan 75 % alkuperäistekstin fraseologismeista on jollain tekstuaalisella tavalla sulautuneita ympäröivään kontekstiinsa. Vanhemman käännöksen fraseologismeista kontekstiin sulautuneita on 73,3 %, uudemman käännöksen 78,8 %. Useimmin kaikkien kolmen korpuksen fraseologismit sulautuvat osaksi muuta tekstiä ja kontekstia erilaisten parafraasien ja modifikaatioiden avulla. Vanhemman käännöksen fraseologismeista 66,7 % on lisäksi sulautuneisuudeltaan ja sulauttamistavoiltaan yhteneviä alkuperäistekstin vastaavien kohtien kanssa. Uudemman käännöksen osalta tämä prosenttiluku on 75,8 %. Tuloksista voi päätellä, että Kästnerin fraseologian käyttö on monipuolista ja oivaltavaa ja että käännöksissä fraseologiaa käytetään – siinä määrin kuin alkuperäistekstin fraseologismit ylipäätään on suomennettu fraseologismeilla – verrattain yhtä monipuolisesti kuin alkuperäistekstissä. Uuden käännöksen fraseologian käyttö on alkuperäistekstin kanssa kuitenkin jonkin verran yhtenevämpää kuin vanhemman käännöksen. Fraseologian käytön kannalta uutta käännöstä voitaisiin siis pitää semanttisesti, stilistisesti ja tekstuaalisesti hieman paremmin alkuperäistekstiä vastaavana. Käännösten kokonaistyylin ja niiden yleisen laadun sekä uudelleenkääntämisen merkityksen arvioimista varten tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta.

Idiom hör till flerordsenheter eller fraseologismer. De består av två eller flera lexikaliska enheter och har en relativt fixerad form. De har en figurativ betydelse som inte är härledbar ur de ingående enheternas betydelse. Idiom lärs in som block, främst på en avancerad nivå av L2-studierna. Jag ville ta reda på om läroböckerna i A -svenska tar upp idiom i den senare hälften av gymnasiestudierna. Hur många idiom finns det i böckerna? Ska eleven bara förstå idiomen eller också kunna producera dem? Mitt material består av de fyra sista delarna av Finn Lecturas serie Inne för kurserna 5, 6 , 7 och 8 i gymnasiet. Jag excerperade alla idiom i böckerna och noterade om de enligt böckerna skulle förstås och/eller produceras. I Inne 5 fanns det 31 idiom av vilka fyra, dvs. 12,9 %, skulle produceras. I Inne 6 var antalet idiom 72. Tre av dem, alltså 4,2 %, skulle produceras. Inne 7 hade 102 idiom av vilka 16 förväntades att bli producerade. Det utgör 15,7 % av idiomen. I Inne 8 hittade jag 67 idiom. Av dem skulle sju idiom, dvs. 10,4 %, produceras Antalet idiom var relativt stort, men bara en bråkdel av dem skulle produceras av eleven. För inlärning skulle det vara nödvändigt att eleven också producerar idiomet ifråga. Största delen av idiomen utgjordes av partikelverb.

Tutkielmassa käsitellään suomen ja ranskan kuvaannollisia fraseemeja, joissa esiintyvät substantiivit kissa, koira, chat ja chien. Tutkimus tarjoaa uutta tietoa, jota opiskelijat ja kääntäjät voivat hyödyntää. Teoreettisen osuuden tavoitteena on määritellä fraseemi, tarkastella sen piirteitä ja luokitella tutkittavat fraseemit tyypeittäin. Aineiston analyysin tavoitteena on selvittää tutkittavien fraseemien merkitykset, esittää käännösvastineita kohdekielessä sekä tarkastella, minkälaisiin piirteisiin suomen ja ranskan kissa- ja koira-fraseemit viittaavat. Tutkimus on sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Kvalitatiivisessa osuudessa selitetään merkityksiä ja esitetään käännösvastineita. Kvantitatiivisessa osuudessa taas analysoidaan käännösvastineet ekvivalenssiasteittain. Lähdekielen fraseemien ja niiden käännösvastineiden välistä vastaavuutta tarkastellaan neljän ekvivalenssiasteen pohjalta (1: täysekvivalenssi, 2: osaekvivalenssi, 3: funktionaalinen ekvivalenssi, 4: korvike-ekvivalenssi). Tutkimusaineisto on kerätty neljästä yksikielisestä sanakirjasta. Aineisto koostuu 126 kissa-, koira-, chat- ja chien-fraseemista variantteineen. Se on jaoteltu kahteen pääluokkaan (lauseke- ja lausefraseemeihin) ja edelleen pienempiin alaluokkiin. Jotkin fraseemit ovat monimerkityksisiä, siksi aineistossa esiintyy enemmän merkityksiä (139) kuin fraseemeja. Teoreettisessa osuudessa tarkastellaan fraseemin (tai lähikäsitteiden) määritelmiä ja kuvauksia. Siinä annetaan myös fraseemin määritelmä tämän tutkimuksen kannalta, jolloin fraseemin olennaisiksi piirteiksi nousevat polyleksikaalisuus, (epä)kompositionaalisuus, leksikaalinen tai morfosyntaktinen kiteytyminen sekä leksikaalistuminen. Kyseiset piirteet selitetään. Myös fraseemin valinnaisia piirteitä tarkastellaan, jolloin käy ilmi muun muassa, että fraseemi ei aina ole metaforinen. Tutkimushypoteesina oli se, että kissa ja koira ovat yleisiä kotieläimiä sekä Suomessa että Ranskassa, joten suomen ja ranskan välillä on paljon vastaavia kissa- ja koira-fraseemeja, ja että kummankin kielen kissa- ja koira-fraseemit viittaavat samanlaisiin piirteisiin. Tämä hypoteesi toteutui vain osittain: 16 %:lla suomen kissa-fraseemeista on ranskankielinen kissa-vastine, 15,5 %:lla ranskan kissa-fraseemeista on suomenkielinen kissa-vastine, 41 %:lla suomen koira-fraseemeista on ranskankielinen koira-vastine, 31,5 %:lla ranskan koira-fraseemeista on suomenkielinen koira-vastine. Sen sijaan kummassakin kielessä kissa ja koira yleisesti assosioidaan kuvaannollisesti samanlaisiin piirteisiin – muutamista eroavaisuuksista huolimatta.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan espanjankielisten idiomaattisten ilmausten vaikutusta sanojen oppimiseen. Tutkimuskysymys on, voiko kielikuva olla tehokkaampi keino idiomaattisessa ilmauksessa esiintyvän sanan kirjallisen merkityksen muistamisessa kuin saman sanan oppiminen kontekstista, jossa se esiintyy vain kirjallisessa merkityksessään. Tutkimukseen osallistui kolme espanjaa opiskelevaa ryhmää. Ryhmät olivat Helsingin työväenopistosta, Helsingin yliopiston kielikeskuksesta ja Suomi–Espanja-seurasta. Koehenkilöiden keski-ikä oli 44,5 vuotta ja heillä oli noin kolmen vuoden kokemus espanjan opinnoista. Empiirinen tutkimus toteutettiin kahdessa osassa: ensimmäisessä koehenkilöitä oli 37 ja toisessa 22. Ensimmäisellä kerralla luokka jaettiin sattumanvaraisesti koeryhmään ja verrokkiryhmään. Aluksi kaikki tekivät lähtötasokokeen, jossa testattiin 13 espanjankielisen sanan kääntämistä suomeksi. Seuraavaksi molemmat ryhmät lukivat tekstit, joissa nämä sanat esiintyivät eri konteksteissa. Verrokkiryhmän tekstissä sanat esiintyivät kirjallisissa merkityksissään, kun taas koeryhmän tekstissä sanat olivat osana idiomaattista ilmausta. Tekstien jälkeen luetun ymmärtäminen testattiin kysymyksillä, joissa varmistettiin, että oikein vastaamalla lukija on ymmärtänyt sanan kontekstuaalisen merkityksen. Kokeen palautettuaan koehenkilöitä pyydettiin vielä kääntämään samat 13 sanaa uudestaan. Kahden viikon jälkeen sanojen merkitysten muistaminen testattiin vielä kerran. Tutkimuksen hypoteesi oletti, että koeryhmä muistaisi sanojen kirjalliset merkitykset kahden viikon kuluttua verrokkiryhmää paremmin, jolloin kielikuvien avulla sanojen prossesoiminen osoittautuisi tehokkaammaksi kuin sanojen kirjallinen prosessoiminen. Tutkimuksen tulokset kuitenkin osoittavat, että tilastollisesti merkittävää eroa ryhmien välillä sanojen muistamisessa ei ollut. Mielenkiintoiseksi osoittautui se, että verrokkiryhmä muisti ensimmäisessä testissä lähtötasoonsa nähden enemmän uusia sanoja (keskimäärin 7,07) kuin koeryhmä (keskimäärin 3,88), mutta kahden viikon kuluttua tehdyssä testissä ero oli huomattavasti pienempi: verrokkiryhmä muisti 4,0 uutta sanaa ja koeryhmä 3,66. Tätä tulosta pohdittaessa ehdotetaan, että sanojen unohtaminen voisi olla yhteydessä hypoteesin käsitykseen sanojen syvällisestä prosessoimisesta, joka perustuu Craig ja Lockhartin (1972) teoriaan prosessoimisen tasoista. Koeryhmä mahdollisesti unohti vähemmän sanoja, sillä sanojen prosessoiminen tapahtui useammalla semanttis-kognitiivisella tasolla. Tutkielman rakenteen muodostaa johdanto, teoriaosa, empiriaosa ja johtopäätökset. Tutkimusaiheen valinta perustuu aiempaan tutkimukseemme (Kupiainen 2018), jonka mukaan idiomaattisia ilmauksia ei hyödynnettäisi riittävästi suomalaisissa espanjankielen oppikirjoissa. Tärkein syy tutkimusaiheen muodostumisen kannalta on kuitenkin usko idiomaattisten ilmausten positiivisesta vaikutuksesta vieraan kielen oppimisessa ja havainto siitä, että tätä vaikutusta ei ole tutkittu riittävästi. Työn teoreettinen viitekehys jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä perehdytään fraseologian termistöön esittelemällä eri tutkijoiden määritelmiä fraseologisten ilmausten ominaisuuksista ja niiden kategorisoimisesta. Toisessa osassa käsitellään idiomaattisten ilmausten sisällyttämistä vieraan kielen opettamiseen. Tätä tutkimusalaa kutsutaan fraseodidaktiikaksi. Lopuksi pyritään perustelemaan tutkimuksen hypoteesia erilaisten idiomaattisten ilmausten prosessointimallien avulla, jonka jälkeen vieraan kielen oppimiseen liittyviä teorioita esitellään leksikaalisen lähestymistavan valossa. Empiriaosa alkaa metodologian esittelyllä, jossa erityistä huomiota kiinnitetään tutkimuksen luotettavuuden kannalta olennaisiin kriteereihin, joiden mukaan kaksi erilaista, mutta mahdollisimman samantasoista, koetekstiä luotiin. Empirian toisessa kappaleessa esitellään itse tutkimustulokset ja vastataan tutkimuskysymyksiin pohtien vaikuttaako em. tulosten lisäksi sanojen oppimiseen muut tekijät, kuten opiskelukokemusvuodet, kokelaan ikä tai kokeeseen käytetty aika. Näistä mielenkiintoisin tulos osoitti, että verrokkiryhmässä ikä korreloi tilastollisesti merkittävästi sanojen muistamisen ja kokeeseen käytetyn ajan kanssa. Koeryhmässä vastaavasti merkittävää korrelaatiota ei ollut. Työn loppupäätelmissä pohditaan saatuja tuloksia ja ehdotetaan mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita.

Tarkastelen maisterintutkielmassani fraseologian esiintymistä ja käsittelyä suomalaisissa espanjan oppikirjoissa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, kuinka paljon idiomaattisia ilmauksia esiintyy ja millä tavoin niitä on oppikirjoissa käsitelty, eli onko niiden vastineena käytetty esimerkiksi suomenkielistä sanontaa, käännöstä, kirjaimellista käännöstä, sanonnan selitystä tai jotain muuta vaihtoehtoa. Tutkin myös, kuinka paljon ja minkä tyyppisissä tehtävissä ilmauksia on käytetty. Pyrin lisäksi selvittämään, onko niiden esiintymisen määrä sidoksissa opetuksen etenemiseen, eli miten ne ovat oppikirjoissa jakaantuneet eri kursseille ja kirjojen eri kappaleisiin. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on selvittää sanontojen didaktista merkitystä oppikirjoissa. Aineistona käytin oppikirjasarjoja ¡Acción!, ¡Dime! ja ¿Qué tal?. Oppikirjasarjoista ¡Acción! on suunnattu lukion B3- espanjan kurssille, ¡Dime! sekä lukion B3-espanjan kurssille että aikuisopetukseen ja ¿Qué tal? aikuisopetukseen. Näistä oppikirjoista keräsin tutkimukseeni 216 ilmausta, jotka kuuluvat Corpas Pastorin (1996) fraseologian luokittelun mukaisiin luokkiin II ja III. Tutkimusmenetelminä käytin kvalitatiivista sisällönanalyysiä sekä kvantitatiivisia menetelmiä. Tutkimukseni teoriapohjana on Corpas Pastorin (1996) fraseologian tutkimus ja sanontojen luokittelu. Tämän lisäksi tukeudun sekä Penadés Martínezin (1999) että Leal Riolin (2011) näkemyksiin fraseologian opetuksesta. Tutkimus osoitti, että fraseologiaa esiintyy espanjan oppikirjoissa melko runsaasti, mutta sen käyttö on yhteydessä lähinnä sanaston opetukseen. Sanontoja esiintyi melko tasaisesti kaikissa oppikirjoissa, vaikkakin yhdessä oppikirjasarjassa niistä suurin osa esiintyi oppikirjasarjan 2. kirjassa. Ilmauksille oli useimmiten suomenkielinen vastine (130 sanonnassa) ja vain 13 sanontaa oli jätetty huomioimatta. Tehtävissä sanontoja oli hyödynnetty vaihtelevasti: joissakin oppikirjoissa oli monipuolisia kirjallisia tehtäviä ja sanontoja oli käytetty jonkin verran myös suullisissa harjoituksissa, mutta monet ilmaukset jäivät tehtävien osalta kokonaan hyödyntämättä. Tutkimieni ilmausten käsittely ja opetus ei myöskään ollut systemaattista, vaikkakin joissain kirjoissa muutamien sanontojen käsittely oli hyvin kattavaa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että idiomaattisten ilmausten asema oppikirjoissa ei ollut kovin merkittävä. Vaikka kielen fraseologia on kiinteästi yhteydessä viestinnälliseen kompetenssiin, sen didaktinen merkitys ilmenee oppikirjoissa lähinnä sanaston kehittämisenä eikä sanontoja hyödynnetä kielellisen kompetenssien muiden osa-alueiden opettamisessa.

Tarkastelen tutkimuksessani Aapelin alias Simo Puupposen lastenkirjaa Koko kaupungin Vinski ja Välja Künnapin vironnosta Üle linna Vinski. Tarkempaan käsittelyyn olen ottanut kummassakin teoksessa esiintyvät idiomit ja niiden vastineet, keskittyen erityisesti somaattisiin eli ihmisen kehoon liittyviin idiomeihin. Käsittelen myös idiomeihin läheisesti liittyviä, kiinnostavimpia metaforia sekä idiomaattisia yhdyssanoja. Koska kyseessä on suomen- ja vironkielisten idiomien vertaileva, kontrastiivinen tutkimus, on tavoitteenani ollut tutkia niin idiomin muotoa kuin merkitystä, mutta olen pitänyt tärkeänä tarkastella myös tyylillisiä seikkoja. Käytän idiomien ja niiden käännösvastineiden analysoinnin apuna esimerkkilauseita. Päätavoitteenani on ollut selvittää, kuinka tasapuolisesti Aapelin lastenkirja ja sen vironnos sisältävät idiomeja, toisin sanoen, ovatko alkuperäisteos ja käännös idiomien osalta tasapainossa. Oletuksenani on, että näin läheisissä sukulaiskielissä kuin suomi ja viro, käytetään myös idiomaattisia ilmauksia suurin piirtein yhtä paljon ja ne ovat samantapaisia. Ryhmiteltyäni ja analysoituani idiomit päädyin kuitenkin sellaiseen tulokseen, että käännös sisältää huomattavasti enemmän idiomeja kuin alkuteos. Pohdin syitä siihen. Käytetäänkö virossa enemmän idiomeja kuin suomessa? Onko kielikuvilla puhuminen ollut Viron kansan keino selvitä neuvostoajan painostavasta kielipolitiikasta? Aapelin vuonna 1954 julkaistu kirja ilmestyi viroksi vuonna 1971 – Viro eli niihin aikoihin ”isoveljen” valvonnassa. Ja lopuksi, onko se, että käännöstekstissä esiintyy enemmän kielikuvia, hyvä vai huono asia? Tulin siihen lopputulokseen, että vironnos on tarkka, taidokas, ja mikä tärkeintä – välittää lukijalle yhtä leppoisan humoristisen tunnelman kuin alkuperäisteoskin. Kahden kielen fraseologian vertaileminen on toki kiinnostavaa ja opettavaista, mutta kielikuvia käännettäessä komponenttien samuus on toisarvoinen seikka. Lastenkirjallisuus ja sen kääntäminen valikoitui tutkimusaiheekseni jo yli 20 v. sitten. Kirjailija-kääntäjäperheen kasvattina minustakin tuli (lasten)kirjailija ja kääntäjä. Niinpä nyt, pitkän tauon jälkeen tätä tutkimusta jatkaessani ja loppuun saattaessani, olen lisännyt siihen myös ripauksen kielikuvilla leikittelevää lastenkirjailijaa.

Ranskankielinen maisterintutkielmani käsittelee Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa käytettyjä ranskan- ja saksankielisiä fraseologismeja sekä niiden suomenkielisiä tulkkeita. Fraseologiantutkimuksen painopiste on kauan ollut kaunokirjallisuudessa, minkä vuoksi politiikan kielen tutkimus on ajankohtaisten kriisien vuoksi osoittautunut mielekkääksi tutkimuskohteeksi fraseologiassa. Tutkimuksessani tarkastelen fraseologismien kielellisiä funktioita Roman Jakobsonin jaottelun pohjalta ja funktioiden välittymistä suomenkielisiin tulkkeisiin. Tutkimuskysymykseni ovat: Mitä ovat fraseologismit? Minkälaisia fraseologismeja Euroopan parlamentin täysistuntojen puheenvuoroissa esiintyy ja mitä kielellisiä funktioita niillä on? Miten fraseologismeja on tulkattu suomeen? Aineistoni käsittelee aiheeltaan voimakkaita mielipiteitä ja kannanottoja herättäviä keskusteluja 24. helmikuuta 2022 alkaneesta Venäjän ja Ukrainan välisestä sotilaallisesta konfliktista. Kielinä ranska ja saksa ovat EU:n tärkeimmät työkielet ja suomen lisäksi osa oman opintopolkuni ydintä. Aluksi käsittelen fraseologismien ominaispiirteitä ja luonnetta teoreettisesta näkökulmasta yleisellä tasolla. Fraseologismit ovat kiteytettynä useampisanaisia ilmauksia, joiden merkitys tai rakenne ei vastaa osiensa summaa vaan muodostavat oman kielellisen yksikkönsä. Aineistosta käy kuitenkin selvästi ilmi, että kiteytyneisyyden aste saattaa vaihdella paljonkin eri ilmaustyyppien välillä. Tutkimustulokseni osoittavat, että täysistuntokeskusteluissa, etenkin kriisitilanteissa, käytetään runsaasti kuvaannollista kieltä ja hyvin erityyppisiä fraseologismeja. Aineistoni suurimpina fraseologismityyppeinä ovat nominaaliset puhutteluilmaukset, metaforiset fraseologismit ja terminologiset fraseologismit. Eri ilmaustyyppejä käytetään moniin eri tarkoituksiin varsinkin tutkielmani kontekstissa, jossa sotilaallinen konflikti aiheuttaa puhujissa voimakkaita tunnetiloja. Ensimmäisen ilmaustyypin pääfunktiona on faattinen funktio, toisen emotiivinen ja poeettinen funktio ja kolmannen referentiaalinen funktio. Tulkit onnistuvat pääsääntöisesti säilyttämään lähdepuheenvuoron kielellisen funktion, vaikka eivät aina tulkkauksen rajoitteista johtuen löydäkään idiomaattista muotovastinetta. Etenkin metaforisten fraseologismien ymmärtäminen saattaa olla tulkeille vaikeaa, mikä johtaa epäselvyyksiin tulkkauksessa. Siksi sekä kääntäjien että tulkkien on syytä kehittää omien työkielten, etenkin vieraan B-työkielen, fraseologismien osaamista. Todettakoon lopuksi, että työtä fraseologian ja kuvaannollisen kielen tutkimiseksi laajemminkin kannattaa jatkaa idiomaattisen kielenkäytön juurruttamiseksi myös osaksi asiatekstikääntäjän ja tulkin ammattiosaamista ja valmistautumista toimeksiantoihin.