Browsing by Subject "harvennushakkuu"
Now showing items 1-9 of 9
-
(2021)Hakkuutyön tuottavuus on merkittävä tekijä puunkorjuun kokonaiskustannuksien muodostumisessa. Harvennushakkuiden tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut maltillista, mikä on johtanut puunkorjuun positiivisen kustannuskehityksen taittumiseen. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia harvennusvoimakkuudeltaan vaihtelevan harvennustavan mahdollisuuksia hakkuutyön tuottavuuden ja korjuujäljen parantamiseksi. Vyöhykeharvennusmenetelmässä hakkuutyötä tehostetaan pienentämällä hakkuulaitteen työskentelyetäisyyttä, jolloin harvennusvoimakkuus laskee edettäessä kauemmaksi ajouralta. Puunkorjuun tuottavuuden ja puuston erirakenteisuuden lisäämiseksi jätetään ensiharvennuksessa ajourien välimaastoon käsittelemätön vyöhyke, johon toisessa harvennuksessa ajoura avataan. Toisessa vyöhykeharvennuksessa ei käsitellä ensiharvennuksessa avatun ajouran lähialuetta, sillä se on jo ensiharvennusvaiheessa harvennettu myöhemmän harvennuksen jälkeiseen tavoitetiheyteen. Aika- ja tuotostutkimus toteutettiin vertailevana aikatutkimuksena, jossa mukana oli kaksi vaihtoehtoista vyöhykeharvennusta ja vertailu toteutettiin harvennusmallin mukaiseen harvennustapaan. Ajouravälit vyöhykeharvennuksilla olivat 24 m sekä 30 m ja harvennusmallin mukaisella 20 metriä. Vyöhykeharvennuksissa kolmannes ajouravälistä jätettiin käsittelemättömäksi vyöhykkeeksi. Kaikkiin kolmeen käsittelyketjuun sisältyi ensiharvennus ja toinen harvennus. Tutkimusaineisto kerättiin Ponsse-metsäkonesimulaattorilla, johon luotiin ennakkoleimatut virtuaalileimikot tutkimusasetelman mukaisilla puustoilla. Neljä ammatikseen hakkuukoneella ajanutta koekuljettajaa käsitteli samat työmaat kahdessa osassa. Työskentely videoitiin simulaattorin ruudulta ja mittalaitteelta tallennettiin hakkuun toteumatiedot. Korjuujäljen tarkastelua varten simulaattorista kerättiin jälki-inventointina tieto kosketuksen saaneista puista. Tutkimusaineisto käsitti 48 ajotapahtumaa, joissa kaadettiin yhteensä 3 565 runkoa. Harvennushakkuutyön tuottavuutta selittivät kuljettaja, keskijäreys, harvennustapa sekä kuljettajien kehittyminen tutkimuksen aikana. Lineaarisen regressioanalyysin mukaan vyöhykeharvennustapa pienensi ensiharvennuksella hakkuutyön tehoajanmenekkiä saman kokoisella rungolla keskimäärin 8 % ja toisella harvennuksella keskimäärin 9 %. Kahden harvennuksen yhdistetty hehtaarikohtainen tuottavuus oli vyöhykeharvennusmenetelmällä 17–21 % korkeampi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmä kasvatti kaadettujen runkojen keskitilavuutta 11–14 %, sillä suurempi osuus rungoista kaadettiin toisessa harvennuksessa. Harvennusmenetelmien välillä työvaiheiden tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi leimikkotasolla siirtymisessä ja hakkuulaitteen eteen tuonnissa. Kuljettajatasolla myös viennin, kaato-siirron ja prosessoinnin tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan leimikoiden välillä. Kosketuspuiden osuus jäävästä puustosta oli ensiharvennusvaiheessa vyöhykeharvennusmenetelmällä 50 % pienempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmän etuna ensiharvennuksella ovat pienempi kosketuspuiden uranvarsitiheys sekä suurempi jäävä puusto ja ajouraväli. Toisessa harvennuksessa ei harvennusmenetelmien välillä ollut merkitsevää eroa puukosketusten esiintymistiheydessä. Poistuma ajourametriä kohden oli vyöhykeharvennusmenetelmän ensiharvennuksessa -6–23 % ja toisessa harvennuksessa 64–111 % suurempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Suurin puutavaran ajouranvarsitiheys oli vyöhykeharvennuksessa 30 metrin ajouravälillä. Maastovaurioiden oletetaan vähenevän poistuman kasvaessa, kun maaperää suojaavan hakkuutähteen määrä lisääntyy. Vyöhykeharvennusmenetelmän jatkotutkimustarpeita todettiin olevan hakkuu- ja lähikuljetustyön maastokokeissa sekä metsikön kehityksen seurannassa käsittelyn jälkeen. Metsikön kehitystä tulisi seurata vaihtoehtoisilla puulajeilla, kasvupaikoilla, puuston tiheyksillä ja tilajakaumalla, jolloin jokaiseen metsikköön voidaan luoda metsätaloudellisesti optimaalinen kiertoaika ja ajouraväli sekä poistuman ja jäävän puuston tiheys eri vyöhykkeillä.
-
(2021)Hakkuutyön tuottavuus on merkittävä tekijä puunkorjuun kokonaiskustannuksien muodostumisessa. Harvennushakkuiden tuottavuuskehitys on viime vuosina ollut maltillista, mikä on johtanut puunkorjuun positiivisen kustannuskehityksen taittumiseen. Tämän työn tarkoituksena oli tutkia harvennusvoimakkuudeltaan vaihtelevan harvennustavan mahdollisuuksia hakkuutyön tuottavuuden ja korjuujäljen parantamiseksi. Vyöhykeharvennusmenetelmässä hakkuutyötä tehostetaan pienentämällä hakkuulaitteen työskentelyetäisyyttä, jolloin harvennusvoimakkuus laskee edettäessä kauemmaksi ajouralta. Puunkorjuun tuottavuuden ja puuston erirakenteisuuden lisäämiseksi jätetään ensiharvennuksessa ajourien välimaastoon käsittelemätön vyöhyke, johon toisessa harvennuksessa ajoura avataan. Toisessa vyöhykeharvennuksessa ei käsitellä ensiharvennuksessa avatun ajouran lähialuetta, sillä se on jo ensiharvennusvaiheessa harvennettu myöhemmän harvennuksen jälkeiseen tavoitetiheyteen. Aika- ja tuotostutkimus toteutettiin vertailevana aikatutkimuksena, jossa mukana oli kaksi vaihtoehtoista vyöhykeharvennusta ja vertailu toteutettiin harvennusmallin mukaiseen harvennustapaan. Ajouravälit vyöhykeharvennuksilla olivat 24 m sekä 30 m ja harvennusmallin mukaisella 20 metriä. Vyöhykeharvennuksissa kolmannes ajouravälistä jätettiin käsittelemättömäksi vyöhykkeeksi. Kaikkiin kolmeen käsittelyketjuun sisältyi ensiharvennus ja toinen harvennus. Tutkimusaineisto kerättiin Ponsse-metsäkonesimulaattorilla, johon luotiin ennakkoleimatut virtuaalileimikot tutkimusasetelman mukaisilla puustoilla. Neljä ammatikseen hakkuukoneella ajanutta koekuljettajaa käsitteli samat työmaat kahdessa osassa. Työskentely videoitiin simulaattorin ruudulta ja mittalaitteelta tallennettiin hakkuun toteumatiedot. Korjuujäljen tarkastelua varten simulaattorista kerättiin jälki-inventointina tieto kosketuksen saaneista puista. Tutkimusaineisto käsitti 48 ajotapahtumaa, joissa kaadettiin yhteensä 3 565 runkoa. Harvennushakkuutyön tuottavuutta selittivät kuljettaja, keskijäreys, harvennustapa sekä kuljettajien kehittyminen tutkimuksen aikana. Lineaarisen regressioanalyysin mukaan vyöhykeharvennustapa pienensi ensiharvennuksella hakkuutyön tehoajanmenekkiä saman kokoisella rungolla keskimäärin 8 % ja toisella harvennuksella keskimäärin 9 %. Kahden harvennuksen yhdistetty hehtaarikohtainen tuottavuus oli vyöhykeharvennusmenetelmällä 17–21 % korkeampi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmä kasvatti kaadettujen runkojen keskitilavuutta 11–14 %, sillä suurempi osuus rungoista kaadettiin toisessa harvennuksessa. Harvennusmenetelmien välillä työvaiheiden tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi leimikkotasolla siirtymisessä ja hakkuulaitteen eteen tuonnissa. Kuljettajatasolla myös viennin, kaato-siirron ja prosessoinnin tehoajanmenekit poikkesivat tilastollisesti merkitsevästi toisistaan leimikoiden välillä. Kosketuspuiden osuus jäävästä puustosta oli ensiharvennusvaiheessa vyöhykeharvennusmenetelmällä 50 % pienempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Vyöhykeharvennusmenetelmän etuna ensiharvennuksella ovat pienempi kosketuspuiden uranvarsitiheys sekä suurempi jäävä puusto ja ajouraväli. Toisessa harvennuksessa ei harvennusmenetelmien välillä ollut merkitsevää eroa puukosketusten esiintymistiheydessä. Poistuma ajourametriä kohden oli vyöhykeharvennusmenetelmän ensiharvennuksessa -6–23 % ja toisessa harvennuksessa 64–111 % suurempi kuin tavallisessa harvennuksessa. Suurin puutavaran ajouranvarsitiheys oli vyöhykeharvennuksessa 30 metrin ajouravälillä. Maastovaurioiden oletetaan vähenevän poistuman kasvaessa, kun maaperää suojaavan hakkuutähteen määrä lisääntyy. Vyöhykeharvennusmenetelmän jatkotutkimustarpeita todettiin olevan hakkuu- ja lähikuljetustyön maastokokeissa sekä metsikön kehityksen seurannassa käsittelyn jälkeen. Metsikön kehitystä tulisi seurata vaihtoehtoisilla puulajeilla, kasvupaikoilla, puuston tiheyksillä ja tilajakaumalla, jolloin jokaiseen metsikköön voidaan luoda metsätaloudellisesti optimaalinen kiertoaika ja ajouraväli sekä poistuman ja jäävän puuston tiheys eri vyöhykkeillä.
-
(2019)Soilla on merkittävä rooli hiilen (C) varastoinnissa sekä kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin (CO2) vaihdossa. Suoekosysteemeissä kasvit sitovat yhteytyksessään ja vapauttavat hengityksessään hiilidioksidia. Hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmakehään lisäksi hajottajien hengityksen tuotteena. Nettomääräisesti luonnontilaiset suot sitovat hiilidioksidia, koska korkea pohjavedenpinnan taso rajoittaa maahan kertyvän orgaanisen aineen, eli turpeen hajotusta. Turpeesta vapautuvan hiilidioksidin määrä on kuitenkin muuttunut olennaisesti soiden ojituksen seurauksena, kun pohjavedenpinnan lasku on lisännyt hapellisen hajotuksen määrää turpeessa. Suomessa tehtiin runsaasti metsäojituksia erityisesti 1960–1970-luvulla. Nämä ojitetut turvemaat ovat tänä päivänä harvennushakkuiden ja kunnostusojituksen tarpeessa, mutta mittaustieto näiden toimenpiteiden välittömistä vaikutuksista hiilikaasujen vaihtoon on yhä vähäistä. Tietoa suometsien käytön ilmastovaikutuksista eri metsänhoitotoimien yhteydessä tarvitaan lisää. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää vaikuttavatko harvennushakkuu ja kunnostusojitus metsäojitetulla suolla hiilidioksidivuohon ja sitä sääteleviin ympäristötekijöihin (pohjavedenpinnan taso, turpeen lämpötila). Tutkimusaineisto kerättiin Hyytiälän metsäasemalla Juupajoella sijaitsevalta metsäojitetulta suolta vuosina 2010–2013 ja 2015. Hiilidioksidivuota mitattiin suljetun kammion menetelmällä kasvillisilta mittauspisteiltä kokonaishengityksenä (RTOT) ja kasvittomilta heterotrofisena hengityksenä (RHET) seitsemällä koealalla. Harvennushakkuu tehtiin joulukuussa 2011 ja kunnostusojitus elokuussa 2012. Harvennushakkuulla ja kunnostusojituksella oli selvä vaikutus pohjavedenpinnan tasoon erityisesti ohutturpeisella koealalla. Harvennushakkuu nosti pohjavedenpintaa ja kunnostusojitus laski sitä hakkuuta edeltävälle tasolle tai sen alle. Turpeen lämpötilan suhteen toimenpiteiden vaikutus jäi vähäiseksi ja epäselväksi. Turpeen lämpötilassa ei ollut merkittäviä eroja vuosien tai koealojen välillä. Sekä turpeen lämpötila että pohjavedenpinnan taso säätelivät hiilidioksidivuota. Pohjavedenpinnan tason muutokset vaikuttivat kuitenkin voimakkaammin hiilidioksidivuohon kuin turpeen lämpötilan muutokset etenkin rehevämmillä kasvupaikoilla. Hiilidioksidivuo reagoi selvästi toimenpiteisiin rehevämmillä kasvupaikoilla. Vuotuiset ennustetut hiilidioksidivuot vaihtelivat vuosina 2011–2014 välillä 711–2414 g CO2 m-2 v-1 (RHET) ja 1604–3519 g CO2 m-2 v-1 (RTOT) kasvupaikasta riippuen. Vuotuisissa CO2-voissa oli selvää vaihtelua kasvupaikkojen välillä: rehevämmillä turvekangastyypeillä CO2-vuon määrä sekä vuosien välinen vaihtelu olivat suuremmat kuin karummilla. Harvennushakkuu ja kunnostusojitus yhdessä toteutettuna voivat tämän tutkimuksen perusteella lisätä merkittävästi hengityksestä aiheutuvaa hiilidioksidivuota metsäojitetulla suolla erityisesti rehevillä ja ohutturpeisemmilla kasvupaikoilla. Karummilla ja paksuturpeisilla kasvupaikoilla toimenpiteiden vaikutus näyttää sen sijaan jäävän vähäiseksi. Harvennushakkuu yksinään voi kuitenkin vähentää hiilidioksidivuota suon pinnasta nostaessaan pohjavedenpinnan tasoa.
-
(2019)Soilla on merkittävä rooli hiilen (C) varastoinnissa sekä kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin (CO2) vaihdossa. Suoekosysteemeissä kasvit sitovat yhteytyksessään ja vapauttavat hengityksessään hiilidioksidia. Hiilidioksidia vapautuu takaisin ilmakehään lisäksi hajottajien hengityksen tuotteena. Nettomääräisesti luonnontilaiset suot sitovat hiilidioksidia, koska korkea pohjavedenpinnan taso rajoittaa maahan kertyvän orgaanisen aineen, eli turpeen hajotusta. Turpeesta vapautuvan hiilidioksidin määrä on kuitenkin muuttunut olennaisesti soiden ojituksen seurauksena, kun pohjavedenpinnan lasku on lisännyt hapellisen hajotuksen määrää turpeessa. Suomessa tehtiin runsaasti metsäojituksia erityisesti 1960–1970-luvulla. Nämä ojitetut turvemaat ovat tänä päivänä harvennushakkuiden ja kunnostusojituksen tarpeessa, mutta mittaustieto näiden toimenpiteiden välittömistä vaikutuksista hiilikaasujen vaihtoon on yhä vähäistä. Tietoa suometsien käytön ilmastovaikutuksista eri metsänhoitotoimien yhteydessä tarvitaan lisää. Tämän tutkielman tarkoitus oli selvittää vaikuttavatko harvennushakkuu ja kunnostusojitus metsäojitetulla suolla hiilidioksidivuohon ja sitä sääteleviin ympäristötekijöihin (pohjavedenpinnan taso, turpeen lämpötila). Tutkimusaineisto kerättiin Hyytiälän metsäasemalla Juupajoella sijaitsevalta metsäojitetulta suolta vuosina 2010–2013 ja 2015. Hiilidioksidivuota mitattiin suljetun kammion menetelmällä kasvillisilta mittauspisteiltä kokonaishengityksenä (RTOT) ja kasvittomilta heterotrofisena hengityksenä (RHET) seitsemällä koealalla. Harvennushakkuu tehtiin joulukuussa 2011 ja kunnostusojitus elokuussa 2012. Harvennushakkuulla ja kunnostusojituksella oli selvä vaikutus pohjavedenpinnan tasoon erityisesti ohutturpeisella koealalla. Harvennushakkuu nosti pohjavedenpintaa ja kunnostusojitus laski sitä hakkuuta edeltävälle tasolle tai sen alle. Turpeen lämpötilan suhteen toimenpiteiden vaikutus jäi vähäiseksi ja epäselväksi. Turpeen lämpötilassa ei ollut merkittäviä eroja vuosien tai koealojen välillä. Sekä turpeen lämpötila että pohjavedenpinnan taso säätelivät hiilidioksidivuota. Pohjavedenpinnan tason muutokset vaikuttivat kuitenkin voimakkaammin hiilidioksidivuohon kuin turpeen lämpötilan muutokset etenkin rehevämmillä kasvupaikoilla. Hiilidioksidivuo reagoi selvästi toimenpiteisiin rehevämmillä kasvupaikoilla. Vuotuiset ennustetut hiilidioksidivuot vaihtelivat vuosina 2011–2014 välillä 711–2414 g CO2 m-2 v-1 (RHET) ja 1604–3519 g CO2 m-2 v-1 (RTOT) kasvupaikasta riippuen. Vuotuisissa CO2-voissa oli selvää vaihtelua kasvupaikkojen välillä: rehevämmillä turvekangastyypeillä CO2-vuon määrä sekä vuosien välinen vaihtelu olivat suuremmat kuin karummilla. Harvennushakkuu ja kunnostusojitus yhdessä toteutettuna voivat tämän tutkimuksen perusteella lisätä merkittävästi hengityksestä aiheutuvaa hiilidioksidivuota metsäojitetulla suolla erityisesti rehevillä ja ohutturpeisemmilla kasvupaikoilla. Karummilla ja paksuturpeisilla kasvupaikoilla toimenpiteiden vaikutus näyttää sen sijaan jäävän vähäiseksi. Harvennushakkuu yksinään voi kuitenkin vähentää hiilidioksidivuota suon pinnasta nostaessaan pohjavedenpinnan tasoa.
-
(2023)Puukaupassa eletään monen syyn seurauksena muutoksen aikaa. Entistä kehittyneempi kaukokartoituspohjainen metsä-varatieto, muuttuva metsänomistajarakenne sekä puun noussut kysyntä antavat mahdollisuuksia kehittää, mutta myös pakottavat muuttamaan puukaupan vakiintuneita menetelmiä. Runkohinnoittelun, eli puutavaralajien katkonnasta riippumaton puun hinnoittelutapa on kasvattanut nopeasti osuuttaan markkinoilla. Samanaikaisesti metsävaratiedon tarkkuus on lisääntynyt uuden laserkeilauskierroksen myötä, ja kilpailu uusiutuvasta puuraaka-aineesta kasvanut sekä energia- että teollisuuskäytössä maailmanlaajuisten megatrendien ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan aiheuttaminen maailmankaupan muutosten seurauksena. Metsäkeskus tuottaa avointa metsävaratietoa, joka on saatavissa metsätalouden operatiivisen suunnittelun tueksi erilai-siin metsäjärjestelmiin. Tieto on nopeaa ottaa käyttöön, objektiivista, ajantasaistettua sekä varttuneissa metsissä luotet-tavaa. Tutkimuksessa käytettiin tätä avointa tietoa kuvioina vuoden 2020 ajantasaistetussa muodossa. Referenssiaineiston muodostivat 114 korjuulohkoa, joiden harvennuspoistuman keskijäreys ja puutavaralajijakauma tiedettiin hakkuukoneen mittaustietojen perusteella. Lohkot olivat työn tilaajan, Skogsvårdsföreningen Österbotten rf:n puunkorjuuyhtiön hakkaamia. Tutkimuksessa etsittiin parhaat selittäjät ja luotiin mallit poistuman keskijäreyden ja tukkiprosentin ennustamiseksi metsänvaratiedosta harvennushakkuulla. Lisäksi selvitettiin yllä mainittujen tunnusten ennustettavuus eri järeyksillä. Ennusteiden tilastolliset tunnusluvut laskettiin ja mallien käytännön sovellettavuutta arvioitiin. Tulokseksi saatiin, että etenkin poistuman keskijäreys kyetään ennustamaan jopa suhteellisen vanhasta metsävaratiedosta sen verran tarkasti, että mallien käyttöä voisi kokeilla puunhankinnan operaatioissa. Ennalta tunnetun mukaisesti ennustaminen oli luotettavaa varttuneemmissa puustoissa. Keskijäreyden osalta paras selittäjä oli metsävaratiedon summapuuston keskiläpimitta, johon pohjautuva malli ennusti hakkuussa toteutuneen keskijäreyden alle 10 % suhteellisella ennustevirheellä. Tukkiprosenttia kyettiin ennustamaan vastaavalla tavalla, mutta aineiston vähäisen tukkikertymän vuoksi mallien ennusteet eivät olleet kovinkaan luotettavia. Molempien vastemuuttujien tapauksessa mallien selitysasteet jäivät noin 50 %:n tasolle. Tulokset olivat osittain kuvioittaisen maastoarvioinnin yleisinä pidettyjä virhemarginaaleja parempia, sekä toteuttajasta riippumattomia. Tulokset olivat siten kuitenkin rohkaisevia ja tukevat kaukokartoitetun metsävaratiedon entistä laajempaa soveltamista tulevaisuudessa.
-
(2023)Puukaupassa eletään monen syyn seurauksena muutoksen aikaa. Entistä kehittyneempi kaukokartoituspohjainen metsä-varatieto, muuttuva metsänomistajarakenne sekä puun noussut kysyntä antavat mahdollisuuksia kehittää, mutta myös pakottavat muuttamaan puukaupan vakiintuneita menetelmiä. Runkohinnoittelun, eli puutavaralajien katkonnasta riippumaton puun hinnoittelutapa on kasvattanut nopeasti osuuttaan markkinoilla. Samanaikaisesti metsävaratiedon tarkkuus on lisääntynyt uuden laserkeilauskierroksen myötä, ja kilpailu uusiutuvasta puuraaka-aineesta kasvanut sekä energia- että teollisuuskäytössä maailmanlaajuisten megatrendien ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan aiheuttaminen maailmankaupan muutosten seurauksena. Metsäkeskus tuottaa avointa metsävaratietoa, joka on saatavissa metsätalouden operatiivisen suunnittelun tueksi erilai-siin metsäjärjestelmiin. Tieto on nopeaa ottaa käyttöön, objektiivista, ajantasaistettua sekä varttuneissa metsissä luotet-tavaa. Tutkimuksessa käytettiin tätä avointa tietoa kuvioina vuoden 2020 ajantasaistetussa muodossa. Referenssiaineiston muodostivat 114 korjuulohkoa, joiden harvennuspoistuman keskijäreys ja puutavaralajijakauma tiedettiin hakkuukoneen mittaustietojen perusteella. Lohkot olivat työn tilaajan, Skogsvårdsföreningen Österbotten rf:n puunkorjuuyhtiön hakkaamia. Tutkimuksessa etsittiin parhaat selittäjät ja luotiin mallit poistuman keskijäreyden ja tukkiprosentin ennustamiseksi metsänvaratiedosta harvennushakkuulla. Lisäksi selvitettiin yllä mainittujen tunnusten ennustettavuus eri järeyksillä. Ennusteiden tilastolliset tunnusluvut laskettiin ja mallien käytännön sovellettavuutta arvioitiin. Tulokseksi saatiin, että etenkin poistuman keskijäreys kyetään ennustamaan jopa suhteellisen vanhasta metsävaratiedosta sen verran tarkasti, että mallien käyttöä voisi kokeilla puunhankinnan operaatioissa. Ennalta tunnetun mukaisesti ennustaminen oli luotettavaa varttuneemmissa puustoissa. Keskijäreyden osalta paras selittäjä oli metsävaratiedon summapuuston keskiläpimitta, johon pohjautuva malli ennusti hakkuussa toteutuneen keskijäreyden alle 10 % suhteellisella ennustevirheellä. Tukkiprosenttia kyettiin ennustamaan vastaavalla tavalla, mutta aineiston vähäisen tukkikertymän vuoksi mallien ennusteet eivät olleet kovinkaan luotettavia. Molempien vastemuuttujien tapauksessa mallien selitysasteet jäivät noin 50 %:n tasolle. Tulokset olivat osittain kuvioittaisen maastoarvioinnin yleisinä pidettyjä virhemarginaaleja parempia, sekä toteuttajasta riippumattomia. Tulokset olivat siten kuitenkin rohkaisevia ja tukevat kaukokartoitetun metsävaratiedon entistä laajempaa soveltamista tulevaisuudessa.
-
(2015)Puun käyttö lisääntyy lähivuosina metsäteollisuuden isojen investointien ja uusiutuvan energian tavoitteiden seurauksena merkittävästi. Suurin osa lisääntyvästä puun käytöstä tulee kasvatushakkuilta, mistä suuri osa on nuorten metsien hakkuita eli ensiharvennuksia. Energiapuun ja kuitupuun käytön kasvun myötä metsänomis-tajan on tärkeä tietää millaisesta metsästä mitäkin puutavaralajia olisi järkevintä korjata. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä korjuumenetelmä tuottaa parhaan nettotuloksen harven-nushakkuusta metsänomistajalle leimikkosuunnitelman ennakkotietojen perusteella sen hetkisellä puutavara-lajien hinta-asetelmalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea korjuumenetelmää: normaali ainespuun korjuu tavaralajimenetelmällä, energiapuun korjuu rankamenetelmällä ja aines- ja energiapuun yhdistetty korjuu eli niin kutsuttu integroitu korjuu, jossa puutavaralajit olivat tukki, pikkutukki ja energiaranka. Tutkimusta varten kerättiin hakkuun vertailuaineisto Varsinais-Suomesta, mikä sisälsi 8 leimikkoa, 22 koealaa, 2135 runkoa. Koealoilta mitattiin metsässä pinta-ala, ajouran pituus ja tehoajanmenekki. Puutavaralajikohtaiset kertymät mitattiin hakkuukoneella. Hakkuussa käytettiin yksinpuinmenetelmää. Metsäkuljetuksen tuottavuus ja kustan-nukset määritettiin laskennallisesti. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi Metsäntutkimuslaitoksen ensiharvennus-ten korjuuoloja selittävää aineistoa, joka sisälsi 25 mitattua ensiharvennusleimikkoa. Hakkuun tehotuntituottavuus E0 oli ainespuun hakkuussa 9,9 m³/h, integroidussa hakkuussa 10,4 m³/h ja energiapuun hakkuussa 10,7 m³/h, kun poistuman käyttöosan keskitilavuus oli 80 dm³. Energiapuun hakkuu oli keskimäärin 8,5 % tehokkaampaa kuin ainespuun hakkuu, kun poistuman keskitilavuus oli 50‒100 dm³. Energiapuun hakkuu oli tehokkainta rungon koosta riippumatta ja ainespuun hakkuu kalleinta 135 dm³ asti, jolloin integroidun hakkuun tuottavuushyötyä ei enää ollut. Metsäkuljetuksen laskennallinen tuottavuus kes-kimääräisellä ensiharvennuksella, jossa kertymä oli 50 m³/ha, oli ainespuulla 6,1 m³/h, integroidulla 7,8 m³/h ja energiapuulla 9,3 m³/h. Kahden puutavaralajin lisäys energiapuun korjuusta integroituun korjuuseen nosti metsäkuljetuksen keskihintaa 15 % eli noin 7,5 % puutavaralajia kohti. Metsäntutkimuslaitoksen aineiston perusteella energiarankaa kertyy energiapuun korjuussa keskimäärin 4,2 % enemmän kuin ainespuuta ainespuun korjuussa. Integroidussa korjuussa energiarankaa kertyy 10,2 % enemmän kuin kuitupuuta ainespuun korjuussa. Teoreettisesta tukkikertymästä hyödynnettiin hakkuun vertai-luaineistossa keskimäärin 64 %. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että energiarangan hakkuu yksinpuinmenetelmällä ei ole kannattavaa. Tutki-muksen perusteella harvennushakkuilta kannattaa aina erotella tukkipuu, mikäli puumarkkinatilanne ja kauko-kuljetuslogistiikka sen sallivat. Analyysin mukaan ainespuun korjuu on lähes poikkeuksetta kannattavin me-netelmä, kun energiarangan ja kuitupuun hankintahinnan ero on nykyisellään noin viidessä eurossa. Puun hintojen herkkyysanalyysin perusteella integroitu korjuu on kannattavinta metsänomistajalle, kun energia-rangan ja kuitupuun hintaero laskee alle 3,5 euron. Energiarangan korjuuta tulee tehostaa esimerkiksi joukko-käsittelyllä, jotta sen korjuu olisi kannattavampaa kuin integroitu korjuu ja ainespuun korjuu.
-
(2015)Puun käyttö lisääntyy lähivuosina metsäteollisuuden isojen investointien ja uusiutuvan energian tavoitteiden seurauksena merkittävästi. Suurin osa lisääntyvästä puun käytöstä tulee kasvatushakkuilta, mistä suuri osa on nuorten metsien hakkuita eli ensiharvennuksia. Energiapuun ja kuitupuun käytön kasvun myötä metsänomis-tajan on tärkeä tietää millaisesta metsästä mitäkin puutavaralajia olisi järkevintä korjata. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mikä korjuumenetelmä tuottaa parhaan nettotuloksen harven-nushakkuusta metsänomistajalle leimikkosuunnitelman ennakkotietojen perusteella sen hetkisellä puutavara-lajien hinta-asetelmalla. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmea korjuumenetelmää: normaali ainespuun korjuu tavaralajimenetelmällä, energiapuun korjuu rankamenetelmällä ja aines- ja energiapuun yhdistetty korjuu eli niin kutsuttu integroitu korjuu, jossa puutavaralajit olivat tukki, pikkutukki ja energiaranka. Tutkimusta varten kerättiin hakkuun vertailuaineisto Varsinais-Suomesta, mikä sisälsi 8 leimikkoa, 22 koealaa, 2135 runkoa. Koealoilta mitattiin metsässä pinta-ala, ajouran pituus ja tehoajanmenekki. Puutavaralajikohtaiset kertymät mitattiin hakkuukoneella. Hakkuussa käytettiin yksinpuinmenetelmää. Metsäkuljetuksen tuottavuus ja kustan-nukset määritettiin laskennallisesti. Tutkimuksessa käytettiin lisäksi Metsäntutkimuslaitoksen ensiharvennus-ten korjuuoloja selittävää aineistoa, joka sisälsi 25 mitattua ensiharvennusleimikkoa. Hakkuun tehotuntituottavuus E0 oli ainespuun hakkuussa 9,9 m³/h, integroidussa hakkuussa 10,4 m³/h ja energiapuun hakkuussa 10,7 m³/h, kun poistuman käyttöosan keskitilavuus oli 80 dm³. Energiapuun hakkuu oli keskimäärin 8,5 % tehokkaampaa kuin ainespuun hakkuu, kun poistuman keskitilavuus oli 50‒100 dm³. Energiapuun hakkuu oli tehokkainta rungon koosta riippumatta ja ainespuun hakkuu kalleinta 135 dm³ asti, jolloin integroidun hakkuun tuottavuushyötyä ei enää ollut. Metsäkuljetuksen laskennallinen tuottavuus kes-kimääräisellä ensiharvennuksella, jossa kertymä oli 50 m³/ha, oli ainespuulla 6,1 m³/h, integroidulla 7,8 m³/h ja energiapuulla 9,3 m³/h. Kahden puutavaralajin lisäys energiapuun korjuusta integroituun korjuuseen nosti metsäkuljetuksen keskihintaa 15 % eli noin 7,5 % puutavaralajia kohti. Metsäntutkimuslaitoksen aineiston perusteella energiarankaa kertyy energiapuun korjuussa keskimäärin 4,2 % enemmän kuin ainespuuta ainespuun korjuussa. Integroidussa korjuussa energiarankaa kertyy 10,2 % enemmän kuin kuitupuuta ainespuun korjuussa. Teoreettisesta tukkikertymästä hyödynnettiin hakkuun vertai-luaineistossa keskimäärin 64 %. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että energiarangan hakkuu yksinpuinmenetelmällä ei ole kannattavaa. Tutki-muksen perusteella harvennushakkuilta kannattaa aina erotella tukkipuu, mikäli puumarkkinatilanne ja kauko-kuljetuslogistiikka sen sallivat. Analyysin mukaan ainespuun korjuu on lähes poikkeuksetta kannattavin me-netelmä, kun energiarangan ja kuitupuun hankintahinnan ero on nykyisellään noin viidessä eurossa. Puun hintojen herkkyysanalyysin perusteella integroitu korjuu on kannattavinta metsänomistajalle, kun energia-rangan ja kuitupuun hintaero laskee alle 3,5 euron. Energiarangan korjuuta tulee tehostaa esimerkiksi joukko-käsittelyllä, jotta sen korjuu olisi kannattavampaa kuin integroitu korjuu ja ainespuun korjuu.
-
(2012)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää metsikön rakenteen sekä hakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuden lajikoostumukseen ja biomassaan Etelä-Suomen lehtomaisilla, tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla. Aineistona tässä työssä on 8. valtakunnan metsien inventoinnin yhteydessä vuosina 1985–86 metsäluonnon ja ympäristön tilan seurantaa varten perustetuista noin 3 000 pysyvästä koealasta poimittu otos. Pintakasvillisuuden lajisto muuttuu metsikön kehitysvaiheen mukaan. Hakkuu on huomattava häiriö, joka aiheuttaa nopeita ja suuria muutoksia pintakasvillisuudessa. Pintakasvillisuutta on tarkasteltu lähinnä lajiryhmittäin (heinät, ruohot, varvut, sammalet sekä jäkälät). Kunkin lajiryhmän peittävyyden eroavaisuuksia testattiin varianssianalyysilla kun selittävänä muuttujana ovat luokittain metsikön ikä ja edellisestä hakkuusta kulunut aika. Lajikohtaisia tarkasteluja on sen sijaan tehty kasvillisuuden ordinaatioanalyyseillä. Tässä käytetty ordinaatiomenetelmä on epämetrinen moniulotteinen skaalaus (Non-metric multidimensional scaling, NMDS), jonka avulla voidaan tehdä päätelmiä kasvillisuuden rakenteen ekologisesta vaihtelusta ympäristömuuttujien suhteen. Harvennus- ja avohakkuiden vaikutuksia pintakasvillisuuteen myös mallinnettiin lajiryhmittäin käyttäen yleistettyjä lineaarisia malleja (Generalized linear models). Lajiryhmien peittävyyksien kehitystä mallinnettiin puuston pohjapinta-alan funktiona. Metsikön iän kasvaessa heinien ja ruohojen osuus pienenee, kun taas varpujen ja sammalten osuus lisääntyy. Harvennushakkuiden vaikutukset ovat lievempiä kuin avohakkuiden eivätkä ne useimmiten aiheuttaneet tilastollisesti merkittaviä muutoksia pintakasvillisuuden peittävyyksissä. Avohakkuu sen sijaan on voimakkaampi ja aiheuttaa merkittäviä muutoksia. Heiniä ja ruohoja esiintyy hakkuun jälkeen enemmän ja vastaavasti sammalet ja varvut taantuvat. Kasvillisuuden kokonaispeittävyys ja biomassa ovat suurimmillaan hakkaamattomissa metsiköissä. Harvennushakkuun jälkeen peittävyys ja biomassa voi kuitenkin hetkellisesti olla suurimmillaan kun harvennuksesta on kulunut muutama vuosi. Yleistetyt lineaariset mallit kuvasivat pintakasvillisuuden kehitystä metsikön pohjapinta-alan funktiona luotettavasti. Malleja voidaan käyttää myös ennustamaan miten pintakasvillisuus kehittyy avohakkuun jälkeen. Malleja voidaan soveltaa esimerkiksi laskettaessa pintakasvillisuuden sitoman hiilen määrää eri ikäisissä metsissä. Niiden avulla voidaan myös arvioida esimerkiksi avohakkuuta voimaperäisemmän energiapuun korjuun vaikutuksia pintakasvillisuuden runsauteen.
Now showing items 1-9 of 9