Browsing by Subject "hedelmättömyys"

Tutkimuksessa tarkastellaan hedelmöityshoitoja, jotka ovat osa yhä useamman lapsettoman elämää. Hedelmöityshoidot siirtävät lisääntymisen intiimeistä perhesuhteista klinikoille: osaksi lääketieteellisiä käytäntöjä ja liiketoimintaa. Tutkimuskohteena on hedelmöityshoidot ruumiillisena ja teknisenä inhimillisen elämän muotona. Tutkielman aineisto koostuu hedelmöityshoitoja käsittelevistä valistusteksteistä – materiaalista, jota suomalaisilla hedelmöityshoitoklinikoilla 2010-luvulla jaetaan tutkimuksia tai hoitoja suunnitteleville. Aineisto sisältää myös keskeisimmät aihetta käsittelevät suomenkieliset internetsivut. Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa uutta tietoa siitä, miksi hedelmöityshoidot ovat niin tärkeä lapsettomuuden ratkaisukeino. Tutkielmassa vastataan kysymykseen: miten hedelmöityshoitojen ensisijainen asema lapsettomuuden ratkaisuvaihtoehtona oikeutetaan. Tutkimuksen teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat perustuvat ranskalaisen filosofin, antropologin ja tieteen- ja teknologiantutkijan Bruno Latourin ajatteluun. Tutkimuksessa Latourin ajatteluun – ja erityisesti verkoston käsitteeseen – yhdistetään Charis Thompsonilta lainattu ontologisen koreografian käsite. Hedelmöityshoidot kokoavat yhteen erilaisia asioita: injektioneuloja, lääkeaineita, sukusoluja, hedelmöitysmaljoja, lämpökaappeja, mikroskooppeja, ultraäänilaitteita, raskaustestejä, lääkäreitä, hoitajia, asiakkaita, potilaita ja sukusolujen luovuttajia. Jotta hedelmöityshoitojen tavoitteena oleva onnistunut raskaus olisi mahdollinen, täytyy näiden asioiden liittyä yhteen juuri tietyllä tavalla: in vitro -toiminnot synkronisoidaan aina lääkityn tai tarkkaillun naisruumiin reproduktioprosesseihin. Verkoston käsite viittaa tällaiseen eriluontoisten asioiden kokoonpanoon ja ontologinen koreografia sen dynaamiseen toimintamekanismiin: erilaisten asioiden yhdistymiseen ja liikkeeseen yhdessä. Näiden käsitteiden avulla tutkielmassa jäljitetään hedelmöityshoitojen oikeuttamisen koreografioita. Tutkimuksen tuloksena esitetään, että hedelmöityshoitoja tarjotaan ratkaisuna ensisijaisesti heteroparin fysiologisista syistä johtuvaan lapsettomuuteen. Lapsettomuus lääketieteellistyy, kun se juurtuu heikentyneen hedelmällisyyden diagnoosiin ja diagnoosin mahdollistavaan tekniikkaan. Koska lapsettomuus määrittyy heteroparin ruumiilliseksi kyvyttömyydeksi, tulee lapsettomuuden fysiologian hoitamisesta itseisarvo – riippumatta siitä, johtavatko hoidot lapsen syntymään. Hedelmöityshoitojen voimakas ensisijaistuminen suhteessa lapsettomuuden ei-lääketieteellisiin ratkaisuihin on yhteiskunnallisesti merkittävä tutkimustulos. Koska hedelmöityshoidot kuitenkin ovat raskaita, vaatii niissä jaksaminen hoidoissa käyviltä henkisiä ja fyysisiä ponnisteluja. Lapsettomuuden fysiologian ympärille rakentuu näin kokonainen elämänkäytäntö. Käytännön mukaisesti eläminen – siis hedelmöityshoidoissa käyminen – vaatii erityisten elämäntaitojen omaksumista: itsensä tarkkailua, epävarmuuden sietokykyä, pitkäjänteisyyttä suhteessa hoitojen tuloksiin ja rakentavaa suhtautumista hoitojen sivuoireisiin. Vaikka hoidoissa käyminen voi olla raskasta, määrittyvät hedelmöityshoidot kuitenkin luonnolliseksi tavaksi kiertää lisääntymiselimistön rajoitteita eli mahdollistaa onnistunut raskaus hedelmättömyyden ongelmasta huolimatta. Hoitomenetelmät toteutetaan lisääntymiselimistön luonnollisia prosesseja avustamalla ja luontoa jäljittelemällä. Myös vanhemman ja hoidoilla syntyneen lapsen välinen side jäljittelee geneettistä sukulaisuutta, vaikka hoidoissa käytettäisiin luovutettuja sukusoluja. Hedelmöityshoidot määrittyvätkin itse asiassa teknologiaksi, joka luonnollistaa patologisen hedelmättömyyden hedelmällisyydeksi. Lääketieteellis-teknologisen intervention luonnollisuudesta huolimatta hoitoihin liittyy kuitenkin jännitteitä. Tutkielman perusteella jännitteet koskevat erityisesti ihmisalkioiden kaksoisroolia inhimillisinä entiteetteinä ja objekteina, hoitojen avulla syntyneiden lasten terveyttä sekä lapsettomien parien auttamista osana yksityistä liiketoimintaa. Nämä asiat vaativat valistukselta erityistä huomiota ja hienotunteisuutta. Aiemmissa tutkimuksissa hedelmöityshoitojen tunnuspiirteeksi on nostettu ristiriitaisuus. Tämän tutkielman keskeinen tulos kuitenkin on, että leimallisinta hedelmöityshoitoverkostolle on joustavuus. Joustavuus kuvaa verkostossa käytyjä neuvotteluja ratkaisua vaativasta ongelmasta, hoitojen lupauksista, menetelmien luonnollisuudesta ja ilmiön jännitteistä. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että paradoksaalisesti hedelmöityshoidoissa on kyse paljosta muustakin kuin lapsen saamisesta. Lupaus lapsesta on myös lupaus lisääntymisbiologian hoitamisesta, elämisen taidosta, luonnolliseksi lääkitystä ruumiista ja lääketieteellis-teknisestä avusta. Hedelmöityshoidot ovat itsestään selvin ratkaisu lapsettomuuteen, koska niillä tehdään paljon muutakin kuin lapsia: hoidetaan ja luonnollistetaan heikentyneen hedelmällisyyden rasittamia ruumiinprosesseja, saatetaan elämäntaitoon, jäljitellään luontoa ja sukulaisuuden geneettisiä siteitä sekä huolehditaan alkioista, lapsista ja hoidoissa käyvistä.