Browsing by Subject "heimoaate"
Now showing items 1-4 of 4
-
(2019)Tutkimukseni tarkastelee uskontoa Akateemisen Karjala-Seuran julkaisemassa Suomen Heimo -aikakauslehdessä vuosina 1923-1937. Tutkimus alkaa lehden perustamisesta ja päättyy sen pitkäaikaisimman päätoimittajan, Yrjö Vuorjoen (Wegelius) virkakauden loppuun. Tarkastelussa ovat kaikki uskonnollisiin ilmiöihin ja uskonnon harjoittamiseen liittyvät teemat. Tutkin sitä, kuinka paljon Suomen Heimossa oli uskonnollista sisältöä, miten uskonto lehdessä näkyi, minkälaisissa asiayhteyksissä uskonto nousi esiin ja mihin sävyyn siitä ylipäätään kirjoitettiin. Akateeminen Karjala-Seura ei ollut uskonnollinen järjestö eikä Suomen Heimo uskonnollinen lehti, mutta aihepiiriin liittyvää kirjoittelua oli melko paljon koko tarkasteltuna aikana. Kriteerit täyttäviä artikkeleita ja kirjoitelmia löytyi yhteensä 82 kappaletta. Uskontoon liittyvä kirjoittelu yleistyi selvästi 1930-luvulle tultaessa ja oli tiheimmillään vuosina 1930-1932. Lehti oli moniääninen ja keskusteleva sekä uskonnon että muiden aiheiden suhteen. Valtaosa uskonnollisia teemoja sisältäneistä artikkeleista käsitteli jotain Akateemisen Karjala-Seuran poliittista tai yhteiskunnallista tavoitetta, kuten heimoaatetta tai suomen kielen aseman turvaamista. Niissä oli kuitenkin mukana jokin uskonnollisuuteen liittyvä tulokulma, jolloin uskonto nivoutui osaksi argumentaatiota. Moneen Suomeen Heimossa seurattuun ajankohtaisaiheeseen liittyi esimerkiksi kirkollinen puoli. Lehdessä oli myös sellaisia tekstejä, joissa oli selkeästi hengellinen kärki, kuten jouluhartauksia. Nekin tosin tyypillisesti sulautettiin ajankohtaiseen kontekstiin, jolloin teologisilla argumenteilla perusteltiin AKS:n tavoitteita. Määrällisesti eniten uskontoon liittyviä mainintoja oli Ruotsin Länsipohjassa ja Norjan Ruijassa asuvien suomalaisten kirkolliseen tilanteeseen liittyvissä artikkeleissa. Alueilla ilmeni kiistoja siitä, oliko suomenkielisillä oikeus harjoittaa uskontoa omalla äidinkielellään. Lestadiolaisuus nähtiin kansankielisyyden johdosta suomalaisuuden soihdunkantajana. Viron, Inkerin ja Itä-Karjalan tilannetta seurattiin tiiviisti, ja kahden viimeksi mainitun osalta neuvostohallinnon suorittamasta kirkkoterrorista raportoitiin väkevästi. Suomen Heimossa tarkasteltiin Suomen ortodoksisen kirkon syntyä, ilmaistiin tukea sen kansallistamisprojektille ja toisaalta myös kritisoitiin luterilaista valtakulttuuria ja ennakkoluuloja ortodoksisuutta kohtaan. Esikristillinen uskonnollisuus näyttäytyi kulttuurisen kiinnostuksen johdosta myönteisessä valossa, siinä missä vapaamuurareita ja esoteerisia seuroja kritisoitiin epäselvän kansallisen lojaliteetin johdosta. Hartausteksteistä välittyi herännäissävytteinen hengellisyys, mikä sopii körttiläisyyden tuolloiseen poliittis-yhteiskunnalliseen profiiliin ja AKS:n körttiläiskytköksiin.
-
(2018)Tutkielmassa tarkastellaan kuinka Suomen ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista syntyi. Tutkielma keskittyy etenkin sopimuksen kymmenenteen, niin kutsuttuun vähemmistöartiklaan ja siihen millaisia motiiveja Suomella oli ehdottaa kyseistä artiklaa sopimukseen. Toiseksi tutkimuksessa tarkastellaan etenkin sopimuksen vähemmistöartiklan muotoutumisen kautta sitä, millainen Suomen ulkopoliittiseen asemaan liittyvä tilannekuva ja odotushorisontti Suomen ulkopoliittisella johdolla oli suhteessa Suomen itäiseen naapuriin kyseisessä historiallisessa murroskohdassa. Apuna käytetään Reinhart Koselleckin käsitteitä odotushorisontista (horizon of expectations) ja kokemusavaruudesta (space of experience). Tammikuussa 1992 allekirjoitettu Suomen ja Venäjän välinen sopimus korvasi Suomen ulkopolitiikkaa vuosikymmeniä hallinneen Suomen ja Neuvostoliiton välisen yya-sopimuksen. Pohja Suomen ja Venäjän välisille sopimussuhteille luotiin kesäkuussa 1991 tasavallan presidentti Mauno Koiviston ja Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsinin tapaamisessa. Tuolloin kuitenkin kaavailtiin vain Suomen ja Venäjän sopimussuhteiden luomista. Kesällä 1991 Suomen ulkopoliittinen johto ei tehnyt aloitetta yya-sopimuksen korvaamisesta. Tilanne muuttui Moskovan elokuun 1991 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Kuukauden sisällä vallankaappauksesta Suomi teki aloitteen myös yya-sopimuksen korvaamisesta. Taustalla vaikutti etenkin arvio siitä, että yya-sopimus oli este Suomen EY-integraatiolle. Syntyivät kaksiraiteiset sopimusneuvottelut, joissa Suomen ja Venäjän välille kaavailtu sopimus oli alisteinen Suomen ja Neuvostoliiton väliselle sopimukselle. Sopimukset laadittiin pitkälti samansisältöisiksi, joskin Suomen ja Venäjän sopimukseen sisällytettiin myös yksityiskohtaisempia yhteistyötä käsitteleviä artikloita, kuten vähemmistöartikla. Suomen ulkopoliittisen johdon prioriteetti oli pitkään korvata yya juuri Neuvostoliiton kanssa tehtävällä sopimuksella. Joulukuussa Neuvostoliiton olemassaolo kuitenkin lakkasi. Suomen ja Neuvostoliiton jo parafoima sopimus ja Suomen ja Venäjän välillä aiemmin neuvoteltu sopimus yhdistettiin sopimukseksi suhteiden perusteista. Käytännössä tämä sopimus perustui kuitenkin lähes täysin Venäjän kanssa jo aikaisemmin neuvoteltuun sopimukseen. Sopimuksen vähemmistöartikla kuvaa sitä uudentyyppistä ulkopoliittista pyrkimystä, johon kylmän sodan päättyminen oli Suomen ulkopoliittisen aseman osalta johtamassa ja johon myös ulkopoliittinen johto pyrki. Uudessa maailmanpoliittisessa tilanteessa ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen asema korostui. Vähemmistöartikla, jossa luvataan edesauttaa suomensukuisten ja suomalaisten kansojen omaperäisyyttä ja kulttuuria Venäjällä sekä vastavuoroisesti Venäjältä tulleiden kansojen omaperäisyyttä Suomessa, osoittaa sopimusosapuolten sitoutumista YK:n peruskirjaan ja ETYKin asiakirjoihin ja uudentyyppiseen sopimuskieleen. Toisaalta vähemmistöartiklan voi nähdä myös jatkumona heimo-, tai sukulaiskansojen tukemiselle, jota oli toteutettu Suomessa osana kansallista identiteettiprojektia 1800-luvulta lähtien. Vähemmistöartikla oli myös osa etenkin ulkoasiainministeri Paavo Väyrysen korostamaa 1990-luvun alussa syntynyttä lähialuepolitiikkaa, jossa haluttiin edistää rajat ylittävää kanssakäymistä. Lähialueyhteistyön korostaminen ja osana tätä vähemmistöartikla liittyivät myös yya-sopimuksen korvaamisen yhteydessä odotettavissa olleeseen julkiseen kiinnostukseen Karjalan palauttamista ja suomensukuisia kansoja kohtaan. Suomen ulkopoliittisen johdon tilannekuvassa erottuu sopimusneuvottelujen aikana kaksi linjaa. Ensinnä kokemukset Neuvostoliiton kanssa olivat opettaneet varovaisuuteen ja etenkin presidentti Koiviston johdolla ulospäin korostettiin tätä pidättyväistä linjaa. Toiseksi ulkopoliittista toimintaa ohjasi odotus käänteestä, jossa Suomen ulkopolitiikka perustuisi yhteistyöhön ja kasvavaan keskinäiseen riippuvuuteen muun maailman ja etenkin lännen kanssa. Neuvostoliiton jatkuvasti muuttuvassa ja sekavassa tilanteessa syksyllä 1991 Suomen ulkopoliittinen johto pyrki Neuvostoliiton lopulliseen hajoamiseen asti varmistamaan hyvän pohjan suhteille sekä Neuvostoliiton että Venäjän kanssa, ettei Suomi ”istuisi tuolien väliin”. Kuvaavaa on, että mikäli Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus olisi ehditty allekirjoittaa, olisi se ollut Neuvostoliiton viimeiseksi jäävä sopimus. Suomen ja Venäjän sopimus oli puolestaan Venäjän federaation ensimmäinen valtiona allekirjoittama sopimus
-
(2019)Pro gradussani tarkastelen herännäispappi Elias Simojoen (vuoteen 1926 Simelius, 1899–1940) poliittisluontoista raamatunkäyttöä vuosina 1922–1940. Simojoki oli paitsi körttiläinen kirkonmies myös äärioikeistolainen aktivisti, joka oli vuonna 1922 mukana perustamassa Akateemista Karjala-Seuraa (AKS) Suur-Suomi-ideologian ja heimoaatteen kattojärjestöksi. Vuosina 1933–1939 hän vaikutti Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana sekä nuorisojohtajana puolueen alaisissa Sinimusta- ja Mustapaita-järjestöissä. Tutkielmassani teen selkoa siihen, kuinka Elias Simojoki tulkitsi ja hyödynsi Raamatun kertomussisältöä poliittisluontoisissa puheissaan ja kirjoituksissaan. Tarkoitukseni on selvittää, mihin tulkinnallisiin suuntiin Raamattu taipui Simojoen käsittelyssä ja millaisia muutoksia hänen käsityksissään tapahtui tutkimusajanjakson vaihtelevissa asiayhteyksissä. Tutkielmani lähdeaineistona käytän Elias Simojoen vuosina 1922–1940 laatimia poliittisluontoisia puheita sekä lehtikirjoituksia ja muita julkisia kannanottoja. Vilho Helasen toimittama Palava pensas -niminen kokoelma Simojoen puheista on keskeinen teos osana tutkielmani lähteistöä. Palavan pensaan ohella hyödynnän pro gradussani Simojoen julkisia kirjoituksia vuosilta 1922–1940. Tutkimukseni kannalta keskiössä ovat Akateemisen Karjala-Seuran äänenkannattaja Suomen Heimo, Sinimusta-järjestön Sinimusta-lehti sekä Mustapaitojen Luo lippujen! -järjestöjulkaisu. Lisäksi viittaan pääasiassa AKS:n toimesta julkaistuun muuhun lähdeaineistoon, jossa Simojoen ääni tulee kuuluville poliittisluontoisen raamatunkäytön merkeissä. Elias Simojoki hyödynsi poliittisluontoisessa raamatunkäytössään tasapuolisesti sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen muotoilua heijasteleva rakkauskäsitys oli vallitsevasti esillä hänen julistuksessaan etenkin tarkastelujakson alusta 1930-luvun taitteeseen. Simojoen dualistisessa maailmanselityksessä sinivalkoinen isänmaanrakkaus sai vastinparikseen mustanpuhuvan ryssävihan, joka täydensi kokonaisuuden. Suomi näyttäytyi Simojoelle Jesajan kirjaa heijastelevana Herran pohjoisena viinitarhana ja Jumalan uusina valittuina. Suomensukuisten kansojen verinen tuska itärajan takana kytki niiden kohtalon kärsivään Kristukseen. Neuvostoliitto taas näyttäytyi Simojoelle suoranaisena helvetin esikartanona maan päällä johtajanaan Jumalan vihan ruoska Josif Stalin. Henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän suhdannemuutoksilla oli vaikutusta Simojoen poliittisluontoisen raamatunkäytön vaihteluun tarkasteltavalla ajanjaksolla. Lisäksi hänen jo lapsuudessaan omaksuma dualistinen maailmankuvansa sekä kokemuksensa sodasta vaikuttivat hänen tapaansa tarkastella ympärillään olevia pelastus- ja maailmanhistoriallisia ilmiöitä.
-
(2019)Pro gradussani tarkastelen herännäispappi Elias Simojoen (vuoteen 1926 Simelius, 1899–1940) poliittisluontoista raamatunkäyttöä vuosina 1922–1940. Simojoki oli paitsi körttiläinen kirkonmies myös äärioikeistolainen aktivisti, joka oli vuonna 1922 mukana perustamassa Akateemista Karjala-Seuraa (AKS) Suur-Suomi-ideologian ja heimoaatteen kattojärjestöksi. Vuosina 1933–1939 hän vaikutti Isänmaallisen kansanliikkeen (IKL) kansanedustajana sekä nuorisojohtajana puolueen alaisissa Sinimusta- ja Mustapaita-järjestöissä. Tutkielmassani teen selkoa siihen, kuinka Elias Simojoki tulkitsi ja hyödynsi Raamatun kertomussisältöä poliittisluontoisissa puheissaan ja kirjoituksissaan. Tarkoitukseni on selvittää, mihin tulkinnallisiin suuntiin Raamattu taipui Simojoen käsittelyssä ja millaisia muutoksia hänen käsityksissään tapahtui tutkimusajanjakson vaihtelevissa asiayhteyksissä. Tutkielmani lähdeaineistona käytän Elias Simojoen vuosina 1922–1940 laatimia poliittisluontoisia puheita sekä lehtikirjoituksia ja muita julkisia kannanottoja. Vilho Helasen toimittama Palava pensas -niminen kokoelma Simojoen puheista on keskeinen teos osana tutkielmani lähteistöä. Palavan pensaan ohella hyödynnän pro gradussani Simojoen julkisia kirjoituksia vuosilta 1922–1940. Tutkimukseni kannalta keskiössä ovat Akateemisen Karjala-Seuran äänenkannattaja Suomen Heimo, Sinimusta-järjestön Sinimusta-lehti sekä Mustapaitojen Luo lippujen! -järjestöjulkaisu. Lisäksi viittaan pääasiassa AKS:n toimesta julkaistuun muuhun lähdeaineistoon, jossa Simojoen ääni tulee kuuluville poliittisluontoisen raamatunkäytön merkeissä. Elias Simojoki hyödynsi poliittisluontoisessa raamatunkäytössään tasapuolisesti sekä Vanhaa että Uutta testamenttia. Paavalin Ensimmäisen korinttilaiskirjeen muotoilua heijasteleva rakkauskäsitys oli vallitsevasti esillä hänen julistuksessaan etenkin tarkastelujakson alusta 1930-luvun taitteeseen. Simojoen dualistisessa maailmanselityksessä sinivalkoinen isänmaanrakkaus sai vastinparikseen mustanpuhuvan ryssävihan, joka täydensi kokonaisuuden. Suomi näyttäytyi Simojoelle Jesajan kirjaa heijastelevana Herran pohjoisena viinitarhana ja Jumalan uusina valittuina. Suomensukuisten kansojen verinen tuska itärajan takana kytki niiden kohtalon kärsivään Kristukseen. Neuvostoliitto taas näyttäytyi Simojoelle suoranaisena helvetin esikartanona maan päällä johtajanaan Jumalan vihan ruoska Josif Stalin. Henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen elämän suhdannemuutoksilla oli vaikutusta Simojoen poliittisluontoisen raamatunkäytön vaihteluun tarkasteltavalla ajanjaksolla. Lisäksi hänen jo lapsuudessaan omaksuma dualistinen maailmankuvansa sekä kokemuksensa sodasta vaikuttivat hänen tapaansa tarkastella ympärillään olevia pelastus- ja maailmanhistoriallisia ilmiöitä.
Now showing items 1-4 of 4