Browsing by Subject "hengitystiet"

Koirien hengitystieinfektiot ovat melko yleisiä. Ne ovat usein monitekijäisiä sairauksia, ja niiden diagnosointi ja hoito voi olla haastavaa vaihtelevien oireiden ja aiheuttajaorganismien laajan kirjon vuoksi. Vaikka koiran hengitystiet ovat alttiita monenlaisille, tyypillisimmin virusten tai bakteerien aiheuttamille infektioille, tavallisen terveen koiran alttius sairastua hengitystieinfektioon näyttäisi riippuvan pitkälti hengitysteiden puolustusmekanismien toiminnasta. Nämä puolustusmekanismit ovat varsin tehokkaita ja estävät yleensä infektioiden kehittymisen. Jotkin patogeenit kykenevät kuitenkin heikentämään hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaa suoraan, tai vaikuttamalla niihin epäsuorasti heikentämällä ensin eläimen immuniteettivastetta. Nämä voivat johtaa infektion kehittymiseen hengitysteissä. Bakteeriperäinen keuhkokuume on kohtalaisen yleinen koirilla esiintyvä bakteeri-infektion aiheuttama alempien hengitysteiden sairaus, ja sitä voi esiintyä kaiken ikäisillä ja rotuisilla koirilla. Keuhkokuumeen vaikeusaste vaihtelee lievästä vakavaan, mutta tarkkaa tietoa sairauden esiintyvyydestä tai kuolleisuudesta ei ole. Tyypillisimmin koirien bakteeriperäinen keuhkokuume on sekundaarien patogeenien aiheuttama, mutta koirilla voi esiintyä myös primaarien patogeenien aiheuttamia infektioita. Primaareja hengitystieinfektioita aiheuttavia bakteereita esiintyy koirilla kuitenkin vain muutama. Bakteeriperäiselle keuhkokuumeelle altistavia tekijöitä on lukuisia, mutta on havaittu, että koiranpennut sairastuvat tyypillisimmin primaarien patogeenien, kuten Bordetella bronchiseptican, aiheuttamiin infektioihin, kun taas metsästys- ja urheilukoirilla hengitysteiden vierasesineen aiheuttamia infektioita esiintyy muita rotuja useammin. Iäkkäät koirat sairastuvat keuhkokuumeeseen usein heikentyneen immuunipuolustuksen tai aspiraation seurauksena. Immuunipuolustusta voi heikentää jokin tulehduksellinen tai synnynnäinen hengitystiesairaus, kun taas hengitysteiden rakenteelliset poikkeavuudet vaikuttavat usein merkittävästi hengitysteiden puolustusmekanismien toimintaan. Keuhkokuumeen hoito koirilla perustuu oireisiin ja kliinisen tilan arviointiin, jonka pohjalta arvioidaan hengitystienäytteenoton tarve ja aloitetaan antibioottihoito. Empiiriseen antibioottihoitoon päädytään usein silloin, kun kyseessä on lieväoireinen koira, tai jos keuhkokuume on diagnosoitu ensimmäistä kertaa. Vakavaoireisille potilaille ja potilaille, joilla kyseessä on uusiutunut ongelma, suositellaan bakteerinäytteenottoa hengitysteistä sekä antibioottiherkkyysmääritystä näytteissä mahdollisesti kasvaville bakteereille. Hoidon onnistumisen kannalta erilaisilla tukihoitomuodoilla, kuten happilisällä ja suonensisäisellä nesteytyksellä, on tärkeä merkitys, minkä lisäksi hyvällä seurannalla pyritään varmistamaan potilaan toipuminen ja estämään taudin mahdollinen uusiutuminen. Tulevaisuudessa bakteeriperäisen keuhkokuumeen diagnostiikassa ja hoidon seurannassa tulehduksellisten biomarkkereiden ja PCR-menetelmien käyttö saattaa lisääntyä. Tällä hetkellä koirien hoidossa suositellaan kohtuullisen pitkiä antibioottikuureja, ja seuranta perustuu oireisiin, valkosoluarvoihin ja röntgenkuviin. Pitkien antibioottikuurien käyttö voisi tulevaisuudessa lyhentyä merkittävästi, ja hoitokustannukset keuhkokuumeen seurannassa saattaisivat pienentyä, mikäli uusien tulehduksellisten biomarkkereiden seuranta osoittautuu hyödylliseksi. PCR-menetelmien avulla keuhkokuumeen aiheuttajapatogeeneistä voidaan saada nopeasti tietoa, mutta menetelmien liiallinen herkkyys voi johtaa virhepositiivisiin tuloksiin.

Nautojen hengitystiesairauskompleksi on maailmanlaajuisesti eniten tappioita aiheuttava sairaus karjankasvatuksessa, sekä lypsykarjavasikoiden yleisin kuolinsyy. Tauti on monisyysairaus, jonka etilogiaan liittyvät infektiivisten tekijöiden lisäksi sekä yksilöllisiä että ympäristötekijöitä kuten ikä, immuunistatus, olosuhteet ja vasikan kokema stressi. Tautikompleksia on usein aiheuttamassa useita patogeeneja, virukset ja mykoplasmat pääasiassa vaikuttavat puolustusjärjestelmää heikentävästi ja saavat aikaan suotuisat olosuhteet bakteeri-infektioita ajatellen. Viruksista yleisimmät ovat parainfluenssa 3 –virus (PI-3), bovine herpes virus 1 (BHV-1), bovine respiratory syncytial virus (RSV), bovine adenovirus (BAV) ja bovine viral diarrhoea virus (BVD). Yleisimmät bakteerit kuuluvat ryhmään Pasteurellaceae, P. multocida, Mannheimia haemolytica ja Histophilus somni. Lisäksi tautia aiheuttamassa voi olla mm. Arcanobacterium pyogenes, Bordetella bronchiseptica ym. Virusten ja bakteerien lisäksi taudin etiologiaan liittyvät myös mykoplasmat toimien hengitystiesairauskompleksissa virusten tavoin. Yleisimmät taudin oireet ovat silmä- ja sierainvuodot, yskä, voimistunut ja vaikeutunut hengitys, kuume sekä depressio. Sairastuvuus ja kuolleisuus vaihtelevat, taudinkuva voi olla akuutti tai krooninen. Ennaltaehkäisymenetelmät kuten kasvatusolosuhteet, osastointi ym., ovat Suomessa tärkeimpiä tautikompleksin torjunnan kannalta, rokotukset patogeenejä vastaan eivät ole Suomessa käytössä. Hoitona on yleisimmin mikrobilääkehoito, tulehduskipulääke sekä tukihoito. Tutkielman tarkoituksena oli verrata millä menetelmällä vasikoiden luokittelu terveisiin ja sairaisiin vastasi parhaiten mikrobilöydöksiä. Aineiston vasikoiden kliiniset oireet pisteytettiin kolmella eri tavalla, joita oli aiemmin käytetty belgialaisten ja ruotsalaisten tutkimuksissa ja EVIRA:n projektiin liittyvässä tutkimuksessa. EVIRAN projektinmenetelmässä ja belgialaisten käyttämässä menetelmässä luokkia oli yhteensä kolme, ja ruotsalaisten menetelmässä useampia, yhteensä 12 luokkaa. Pisteytysmenetelmiä verrattiin vasikoista otettujen mikrobinäytteiden tuloksiin valiten näistä vertailuun P. multocida, Fusobacterium spp. ja U. diversum sekä P. multocidan yhdistelmät RSV:n, PI3:n ja U. diversumin kanssa. Valinta perustui tutkimustietoon sekä mikrobien yleisyyteen aineistossa. Parhaiten kliinisten oireiden luokittelutulos vastasi mikrobitutkimuksen tulosta EVIRA:n projektissa käytetyllä luokittelumenetelmällä. Luokittelumenetelmä erotti parhaiten sairaat vasikat terveistä, kun sairauden kriteerinä käytettiin P. multocida -löydöstä. Belgialaisten tutkimuksessa käytetyn luokittelumenetelmän tulokset olivat samansuuntaisia, mutta sairaimpaan luokkaan (aste 3) kuului vain 8,7 % vasikoista. Tämä vaikutti erojen havaitsemiseen tarkasteltaessa vasikoiden jakautumista luokkiin sen mukaan, oliko niillä P. multocidaa vai ei. Tämä luokittelumenetelmä oli myös menetelmistä karkein, kriteerejä luokkiin jaolle oli vain muutama. Ruotsalaisten tutkimuksessa käytetyllä luokittelumenetelmällä tulokset olivat epäselviä, koska luokkia oli paljon, eikä luokittelu ollut hengitystieinfektioille kovin spesifinen.

Hevosten hengitystievirooseja esiintyy maailmanlaajuisesti. Ne tarttuvat helposti hevosesta toiseen ja aiheuttavat siten nopeasti laajoja epidemioita. Epidemioiden seurauksena saatetaan joutua perumaan erilaisia hevostapahtumia ja muuttamaan toimintatapoja, minkä takia hengitystievirooseilla on myös taloudellinen merkitys hevosalalle. Hevosten runsas tuonti, vienti ja kilpailumatkustaminen maiden välillä lisäävät hengitystieviroosien leviämisen riskiä. Siksi tietoisuutta näistä riskeistä tulisi lisätä. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on esitellä Suomessa esiintyvät hengitystievirukset ja arvioida kirjallisuuden avulla hengitystieviroosien esiintyvyyttä Suomessa. Työssä käsitellään myös hengitystieviroosien diagnostiikkaa, rokotuksia ja epidemiologiaa. Tärkeimmät hevosten hengitystievirukset Suomessa ovat influenssavirus, tyyppien 1 ja 4 herpesvirukset ja arteriittivirus, jotka kuuluvat myös kuukausittain ilmoitettaviin eläintauteihin. Todennäköisesti Suomessa esiintyy myös tyyppien 2 ja 5 herpesviruksia, riniitti-, adeno- ja reoviruksia. Tarkkaa tietoa hengitystievirusten esiintyvyydestä Suomessa ei ole, koska aiheesta ei ole tehty kattavaa tutkimusta. Hevosinfluenssan, tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja arteriittivirusten osalta Evira (Elintarviketurvallisuusvirasto) julkaisee vuosittain todettujen tautien määrät sinne lähetettyjen näytteiden perusteella. Näytteitä lähetetään kuitenkin vuosittain melko vähän, minkä takia näidenkään virusten esiintyvyyttä Suomessa ei voi täysin luotettavasti arvioida julkaistujen lukujen perusteella. Muiden virusten osalta ei ole olemassa lainkaan julkaistua tietoa niiden esiintyvyydestä Suomessa. Muita viruksia esiintyy kuitenkin ulkomaisen tutkimuksen perusteella maailmanlaajuisesti, joten todennäköisesti niitä esiintyy myös Suomessa. Hengitystieviroosit ovat erityisen yleisiä nuorten hevosten keskuudessa, ja nuoret hevoset ovatkin kilpailevien hevosten lisäksi merkittävä ryhmä virusten leviämisen kannalta. Rokotusten avulla voidaan hillitä tyyppien 1 ja 4 herpesvirusten ja influenssavirusten leviämistä, mutta rokotteet eivät anna täyttä suojaa infektioita vastaan. Tämän vuoksi hengitystievirooseja on tärkeä ennaltaehkäistä myös muilla keinoin, kuten hevosten ryhmittelyllä iän ja käyttötarkoituksen mukaan, hoitojärjestyksellä ja hyvällä tallihygienialla. Epäiltäessä tarttuvaa tautia myös nopea diagnostiikka on tärkeää. Tulevaisuudessa Suomessa olisi tarpeen toteuttaa laaja hengitystievirusten esiintyvyystutkimus, jotta eri hengitystievirusten yleisyydestä saataisiin luotettavaa tietoa. Myös tietoisuutta tarttuvien tautien riskeistä tulisi lisätä hevosharrastajien ja elinkeinonharjoittajien keskuudessa, jotta virusten leviämisen ennaltaehkäisyyn osattaisiin jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Tutkimuksessa selvitettiin vasikoiden trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä esiintyviä MMP-2- ja MMP-9-tasoja sekä hengitysteiden Pasteurella-infektion yhteydessä MMP-aktiivisuuksissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimusaineistoon kuului 11 hengitystietulehdusta sairastavaa vasikkaa sekä 6 tervettä vasikkaa sisältävä kontrolliryhmä. Vasikat valittiin ryhmiin yleistutkimuksen, verinäytetulosten ja trakeobronkiaalihuuhtelunesteen bakteriologisen tutkimuksen perusteella. Huuhtelunäytteiden gelatinolyyttisen aktiivisuuden määrittämiseen käytettiin gelatiinizymografiaa. Lisäksi gelatiinizymografialla tutkittiin, tuottaako erään tutkimusvasikan keuhkohuuhtelunäytteestä eristetty Pasteurella-bakteerikanta gelatinolyyttistä MMP:a. Kaikissa tutkituissa trakeobronkiaalihuuhtelunäytteissä havaittiin MMP-2- ja MMP-9-aktiivisuutta. Sairaiden ja terveiden vasikoiden MMP-tasojen eroja testattiin ei-parametrisella Mann-Whitney-testillä. Testattavat muuttujat olivat näytteen gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus, kompleksimuodot, proMMP-9, aktiivinen MMP-9, proMMP-2 ja aktiivinen MMP-2 sekä aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalinen osuus MMP:n kokonaistasosta. Ryhmien välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevät eroavuudet (p<0,05) totaaliaktiivisuudessa sekä kompleksin ja MMP-2:n määrissä. Gelatinolyyttinen kokonaisaktiivisuus sekä aktiivisen MMP-2:n tasot olivat selvästi korkeampia sairailla kuin terveillä. Myös MMP-9-tasot olivat sairailla hieman korkeammat kuin terveillä, vaikka ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,056). Aktiivisten MMP-muotojen prosentuaalisissa osuuksissa sekä MMP-9:n ja MMP-2:n proentsyymimuotojen tasoissa ei ryhmien välillä havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja. Pasteurella -kannan MMP-tuotannon selvittämiseksi tehty zymografia ei paljastanut bakteereista minkäänlaista gelatinolyyttistä aktiivisuutta. Pasteurellojen aiheuttama vasikoiden bronkopneumonia on kliinisesti ja taloudellisesti merkittävimpiä vasikoiden sairauksia. Taudille tyypillistä on laajojen keuhkokudoksen vaurioiden syntyminen, mikä vaikeuttaa infektiosta toipumista ja heikentää paranemisennustetta. Matriksimetalloproteinaasit ovat mm. tulehdussolujen tuottamia proteolyyttisiä entsyymejä, jotka hajottavat ekstrasellulaarista matriksia. Niiden proteolyyttisellä kapasiteetilla uskotaan olevan keskeinen rooli paitsi kudosten fysiologisessa uusiutumisessa myös erilaisten patologisten tilojen, kuten esimerkiksi eräiden hengitystiesairauksien, patogeneesissä sekä niihin liittyvien kudosvaurioiden synnyssä. Keuhkokudoksen matriksimetalloproteinaasi-aktiivisuuksien kohoaminen onkin osoittautunut hyväksi kudostuhon indikaattoriksi monissa hengityselinsairauksissa. Kirjallisuuskatsauksessa on käsitelty vasikoiden hengitystiesairauskompleksin esiintymistä, etiologiaa sekä oireita ja taudinkuvaa sekä Pasteurella-suvun tärkeimpien hengitystiepatogeenien, P. haemolytican ja P. multocidan, aiheuttamien hengitystietulehdusten erityispiirteitä ja bakteerien ominaisuuksia. Lisäksi käsitellään elimistön tulehdusvastetta ja kudosvaurioiden mekanismeja pasteurella- hengitystieinfektioissa sekä matriksimetalloproteinaasien (MMP) osuutta hengitystietulehduksen patogeneesissä.

Lintujen anatomia poikkeaa nisäkkäiden anatomiasta merkittävästi. Anatomisia eroja on paljon hengityselimistössä, sillä lintujen hengityselimistö on huomattavasti tehokkaampi kuin nisäkkäiden hengityselimistö. Tehokas hengitys on edellytys lentämiselle. Kevyet rakenteet helpottavat lentämistä, minkä vuoksi hengityselimistöön kuuluu useita ilmantäyteisiä umpipusseja. Lintulajien välillä on selviä anatomisia eroja, jotka liittyvät kunkin lajin tyypilliseen elintapaan. Havaittavissa olevia anatomisia eroja on myös eri papukaijalajien välillä. Ylemmät hengitystiet alkavat sieraimista, jotka sijaitsevat papukaijoilla nokan tyvessä lateraalisesti. Sierainten sijainnissa ja muodossa on lajien välistä vaihtelua. Papukaijoilla sieraimia ympäröi paksu vaha. Nenäontelo on pitkä ja lateraalisesti litistynyt. Sen jakaa oikeaan ja vasempaan osaan ohut väliseinä. Nenäontelossa on kolme nenäkuorikkoa ja kolme onteloa, joiden lisäksi papukaijoilla on hyvin kehittyneet nenän sivuontelot. Suurin sivuontelo on infraorbitaalinen sinus, josta erkanee useita pienempiä umpipusseja. Nenäontelo on yhteydessä nieluun nenänieluaukon välityksellä. Nielun pohjalla on kurkunpää, jossa on linnuilla neljä kurkunpäänrustoa mutta ei lainkaan kurkunkantta. Nisäkkäistä poiketen lintujen ääni ei muodostu kurkunpäässä. Alemmat hengitystiet sijaitsevat linnuilla ruumiinontelon kraniaalisessa osassa, koska linnuilla ei ole palleaa, joka jakaisi ruumiinontelon rintaonteloon ja vatsaonteloon. Henkitorvi koostuu rustorenkaista, jotka ovat papukaijoilla litistyneet dorsoventraalisuunnassa. Jokaisen renkaan toinen lateraalisivu on leveämpi niin, että leveä alue on vuoroin oikealla ja vuoroin vasemmalla. Leveät osat rengasta ovat aina kapeamman renkaan osan ulkopuolella. Henkitorven bifurkaatiossa sijaitsee papukaijojen äänielin. Se koostuu muuntuneista henkitorven rustoista ja kalvorakenteista. Lintujen keuhkot ovat kiinteät, laajentumattomat ja lohkottomat. Keuhkot sijaitsevat ruumiinontelon kraniaaliosassa dorsaalisesti kylkiluita ja selkärankaa vasten. Kummastakin primaarisesta keuhkoputkesta haarautuu neljä sekundaaristen keuhkoputkien joukkoa, jotka haarautuvat edelleen tertiäärisiin keuhkoputkiin eli parabroncheihin. Tertiääristen keuhkoputkien seinämissä olevista aukoista ilma pääsee pienten onkaloiden kautta ilmakapillaarien verkostoon, joissa kaasujenvaihto tapahtuu. Ilmapussit muodostavat suurimman osan hengityselimistön tilavuudesta. Ilmapussit ovat yksinkertaisesta levyepiteelistä ja sidekudoksesta koostuvia pusseja, jotka eivät osallistu kaasujenvaihtoon. Ilmapusseista lähtee umpipusseja, jotka ulottuvat siipien luiden sisälle ja useisiin selkänikamiin. Ilmapussien määrä vaihtelee lintulajien välillä, mutta papukaijoilla niitä on yhdeksän. Hengitystieinfektioita aiheuttavat papukaijoille bakteerit, virukset, sienet ja loiset. Vääränlainen ruokavalio aiheuttaa myös hengitystieoireita. Hyvin tehokkaan hengityselimistön vuoksi linnut ovat erityisen herkkiä kaasumuodossa oleville myrkyille. Useissa infektioissa huonot elinolot, väärä ravinto ja stressi altistavat taudin puhkeamiselle. Sairaita lintuja käsiteltäessä tulee aina muistaa, että osa lintujen hengitystiesairauksista on zoonoottisia. Esimerkiksi klamydioosi ja lintuinfluenssa voivat tarttua infektoituneesta linnusta ihmiseen

Hevosten hengitystiesairaudet ovat merkittävä terveysongelma sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Hengitystiesairaudet ovat tärkeässä roolissa etenkin urheiluhevosilla, sillä kovan rasituksen aikana hevosen hengitysteiden on toimittava moitteettomasti. Hengitystiesairaudet voivat kohdistua joko ylä- tai alahengitysteihin. Ongelmat voivat johtua rakennevioista, rappeumasairauksista tai niiden taustalla voi olla tulehdus, joka voi olla joko infektio tai steriili tulehdus. Ylähengitysteiden sairauksista kurkunpään ongelmat kuten hemiplegia (hinkukurkku) sekä kurkunkannen ja pehmeän kitalaen virheasennot ovat yleisimpiä rakenteellisia ongelmia. Ylähengitysteitä vaivaa myös nenäontelon sekä ilmapussien tulehdukset. Alahengitysteiden infektiivisistä patogeeneistä C-ryhmän streptokokit ovat yleisimpiä. Yleisiä ei-infektiivisiä sairauksia ovat inflammatorinen hengitystiesairaus (inflammatory airway disease, IAD) ja pukuri. Tähystys on jo pitkään ollut tärkeä väline hevosten hengitystiesairauksien tutkimisessa ja sitä käytetään rutiinisti pienemmilläkin klinikoilla. Tähystyksen avulla saadaan visuaalinen kuva hengitysteiden kunnosta ja voidaan havaita epänormaaleja löydöksiä. Tähystyksen avulla voidaan myös ottaa näytteitä hengitysteistä, jolloin voidaan määrittää hengitysteiden sytologia ja viljellä mahdolliset taudinaiheuttajabakteerit. Yleisesti käytössä olevat näytteenottomenetelmät ovat henkitorvesta otettava trakealimanäyte sekä alveoleja peittävästä nesteestä huuhtelemalla otettava keuhkohuuhtelunäyte. Tässä kirjallisuuskatsauksessa esitellään ensin anatomiaa sekä tekstin että kuvien avulla, lukijan on näin helpompi seurata tutkielman kulkua. Työssä esitellään myös vhevosten hengitystietähystyksen kulkua ja tähystyksen aikana otettuja näytteitä sekä niiden käsittelyä. Työn tärkeänä osana on neljän eri hengitystiesairauden vakavuusasteen luokittelu, joka on havainnollistettu kuvien avulla. Luokitellut muutokset ovat hemiplegia, trakealiman määrä, keuhkoverenvuodon määrä ja bifurkaation pyöristyminen. Nämä ovat yleisiä hengitystiemuutoksia, joita tavataan hengitystieongelmista kärsivillä hevosilla. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on toimia suomenkielisenä oppaana ja tukena hevosten hengitysteiden tähystyksiä aloitteleville eläinlääkäreille ja etenkin eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille. Luokittelua pyritään havainnollistamaan kuvasarjoin, jotta eläinlääkäreillä olisi matala kynnys alkaa kirjaamaan tähystyslöydöksiä systemaattisesti ja luotettavasti.