Browsing by Subject "henki"
Now showing items 1-7 of 7
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Vanhan testamentin 1. Samuelin kirjassa kuvattuja erilaisia tietoisuuden muutoksia ja hurmostiloja, joiden syyksi mainitaan joko Jumalan hyvät tai pahat henget. Tarkastelen erityisesti kolmea tekstiä: 1. Sam. 16:14–16, 23; 1. Sam. 18:10–11 ja 1.Sam. 19:9-10. Tekstit kertovat kuningas Saulista Jahven lähettämän pahan hengen vaikutuksen alaisuudessa. Vertailutekstit 1. Sam. 10:5–7, 9–13 ja 1. Sam. 19:20–24 kertovat Saulin profetoimisesta. Olen kääntänyt hepreasta kolme ensisijaisesti tutkittavaa tekstiä. Samuelin kirjojen tekstit eroavat huomattavasti eri käsikirjoituksissa. Tämän vuoksi vertailen erityisesti tärkeimpiä tekstiversioita eli masoreettista ja Septuagintan tekstiä. Merkittävimmäksi eroksi näiden välillä osoittautui keskimmäisen tekstin 1. Sam. 18:10–11 puuttuminen kokonaan LXXb:stä. Tästä voidaan päätellä, että kohta on lisätty protomasoreettiseen tekstiin vasta myöhemmin. Saulin muuntuneesta tietoisuuden tilasta käytetään termiä נִבָּ֑א, joka kontekstista riippuen voidaan kääntää eri tavoin. Teen yllä mainituista kohdista eksegeettisen analyysin sekä käsiteanalyysin keskeisistä termeistä רָעָ֖ה eli paha/pahuus, רֽוּחַ רָעָ֖ה eli paha henki ja נִבָּ֑א eli profetoida/olla hurmostilassa. Osoittautui, että sekä hyvän että pahan ajateltiin tulevan Jumalalta. Saulin profetoimista tutkin osana Israelin ja muun muinaisen Lähi-idän profetiailmiötä. Profetoinnin laatu puolestaan täytyy päätellä joko selvistä määreistä (kuten רָעָ֖ה) tai kontekstista. Tutkimissani teksteissä Saulin mielentiloille annetaan hengellinen selitys ja kertomukset ovat osa Israelin uskonnollista ja poliittista historiaa. Saulin kuoleman jälkeen kuninkuus ei pysynyt Saulin jälkeläisillä vaan siirtyi Daavidille ja hänen jälkeläisilleen. Tutkin työssäni, miten poliittinen valtapeli on vaikuttanut kertomuksiin kuningas Saulista. Deuteronomistisessa historiankirjoituksessa Daavidin kuninkuutta pidetään oikeutettuna. Tämän vuoksi tarinoita Daavidin valtaannoususta muokattiin vahvasti Daavidin eduksi. Saulista puolestaan on pyritty luomaan mahdollisimman huono kuva.
-
(2020)Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Vanhan testamentin 1. Samuelin kirjassa kuvattuja erilaisia tietoisuuden muutoksia ja hurmostiloja, joiden syyksi mainitaan joko Jumalan hyvät tai pahat henget. Tarkastelen erityisesti kolmea tekstiä: 1. Sam. 16:14–16, 23; 1. Sam. 18:10–11 ja 1.Sam. 19:9-10. Tekstit kertovat kuningas Saulista Jahven lähettämän pahan hengen vaikutuksen alaisuudessa. Vertailutekstit 1. Sam. 10:5–7, 9–13 ja 1. Sam. 19:20–24 kertovat Saulin profetoimisesta. Olen kääntänyt hepreasta kolme ensisijaisesti tutkittavaa tekstiä. Samuelin kirjojen tekstit eroavat huomattavasti eri käsikirjoituksissa. Tämän vuoksi vertailen erityisesti tärkeimpiä tekstiversioita eli masoreettista ja Septuagintan tekstiä. Merkittävimmäksi eroksi näiden välillä osoittautui keskimmäisen tekstin 1. Sam. 18:10–11 puuttuminen kokonaan LXXb:stä. Tästä voidaan päätellä, että kohta on lisätty protomasoreettiseen tekstiin vasta myöhemmin. Saulin muuntuneesta tietoisuuden tilasta käytetään termiä נִבָּ֑א, joka kontekstista riippuen voidaan kääntää eri tavoin. Teen yllä mainituista kohdista eksegeettisen analyysin sekä käsiteanalyysin keskeisistä termeistä רָעָ֖ה eli paha/pahuus, רֽוּחַ רָעָ֖ה eli paha henki ja נִבָּ֑א eli profetoida/olla hurmostilassa. Osoittautui, että sekä hyvän että pahan ajateltiin tulevan Jumalalta. Saulin profetoimista tutkin osana Israelin ja muun muinaisen Lähi-idän profetiailmiötä. Profetoinnin laatu puolestaan täytyy päätellä joko selvistä määreistä (kuten רָעָ֖ה) tai kontekstista. Tutkimissani teksteissä Saulin mielentiloille annetaan hengellinen selitys ja kertomukset ovat osa Israelin uskonnollista ja poliittista historiaa. Saulin kuoleman jälkeen kuninkuus ei pysynyt Saulin jälkeläisillä vaan siirtyi Daavidille ja hänen jälkeläisilleen. Tutkin työssäni, miten poliittinen valtapeli on vaikuttanut kertomuksiin kuningas Saulista. Deuteronomistisessa historiankirjoituksessa Daavidin kuninkuutta pidetään oikeutettuna. Tämän vuoksi tarinoita Daavidin valtaannoususta muokattiin vahvasti Daavidin eduksi. Saulista puolestaan on pyritty luomaan mahdollisimman huono kuva.
-
(2016)”Ihmisen kohtalon iankaikkisuudessa ratkaisee se, mikä henki hänessä on”, kirjoitti vaikutusvaltainen ja myös pelätty maallikkosaarnaaja Heikki Saari Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pää-ääneenkannattajassa, Päivämies-lehdessä, vuonna 21.2.1979. SRK-vanhoillinen herätysliike oli tuolloin syvässä kriisissä. Liikkeen sisäinen kuohunta hoitokokouksineen herätti huomiota myös ulkopuolisissa. Kriisissä näytteli keskeistä roolia henkiä ja henkivaltoja koskeva opetus, niin kutsuttu henkioppi. Myöhemmin SRK on sanoutunut irti henkiopista ja todennut sen harhaopiksi. On kuitenkin merkkejä, että se elää yhä liikkeen ruohonjuuritasolla. Tutkielmassani analysoin SRK-vanhoillisuuden henkiä koskevaa opetusta vuosina 1976-1979. Lähdeaineistonani ovat Päivämies-lehden kirjoitukset mainituilta vuosilta. Pyrin saamaan selville, mitä henkioppi pitää sisällään käsitteellisellä tasolla, millaisista opillisista ja historiallisista lähtökohdista se nousi ja miten se kytkeytyy SRK-vanhoillisen maallikkodogmatiikan kokonaisuuteen. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi herätysliike ajautui 1970-luvulla niin syvään ja traumatisoivaan kriisiin. Päivämies-lehden kirjoitukset ovat tyyliltään käsitteellisesti epätarkkaa tunne- ja kokemuskieltä. Niiden analysoiminen vaatii poikkeuksellisen runsasta taustoitusta. Tästä syystä teen johdannon jälkeen katsauksen SRK-vanhoillisuuden tapahtumahistoriaan 1960- ja 1970-luvuilla. Se muodostaa kulttuurisen kontekstin, johon herätysliike reagoi henkiopin avulla. Tämän jälkeen selvitän SRKvanhoillisen maallikkodogmatiikan perusteita. Ne muodostavat henkiopin opillisen kontekstin. Sen jälkeen analysoin itse Päivämiehen henkiä ja henkivaltoja koskevaa opetusta. Lopuksi teen yhteenvedon ja johtopäätökset. Tutkimukseni osoittaa, että henkioppi kytkeytyy saumattomasti SRK-vanhoilliseen soteriologiaan, erityisesti seurakunta- ja vanhurskauttamisoppeihin. Liikkeen teologian ydin on ajatus uskovasta eräänlaisena persoonasakramenttina, joiden kautta Jumala tekee maailmassa vanhurskauttavaa työtään. Uskovat ihmiset, joissa Pyhä Henki asuu, ovat liikkeen opetuksessa myös seurakunnan, ”Jumalan valtakunnan”, tärkein konstitutiivinen elementti. SRK-vanhoillisen seurakunnan auktoriteetti pohjautuu katkeamattomaan ”uskovien jatkumoon” (successio fidelium), jonka kautta Pyhä Henki ja pelastava armo välittyvät Kristuksesta nykypäivään. SRK-vanhoillinen ”Jumalan valtakunta” rakentuu ensisijaisesti sisäisten, subjektiivisten tekijöiden eikä ulkoisten tekijöiden, kuten opin, armonvälineiden ja erityisen viran, varaan. Tätä taustaa vasten henkioppi on ymmärrettävä: ”saastaiset henget” uhkaavat katkaista läpi historian kulkevan uskovien jatkumon. Samalla ne vaarantavat myös ”Jumalan valtakunnan” ykseyden, koska oikea henki, Pyhä Henki, vetää uskovat yhteen ja synnyttää seurakuntaa koossa pitävän ”yksimielisyyden” ja ”yhteisen rakkauden”. Ylivoimaisesti tärkein ”väärän hengen” tuntomerkki Päivämiehen kirjoituksissa onkin yksilön tottelemattomuus ja kriittinen mieli ”Jumalan valtakuntaa” kohtaan. Henkiopin tiiviistä kytköksestä SRK-vanhoilliseen ekklesiologiaan kertoo myös se, että yksilö voi Päivämiehen mukaan vapautua ”väärästä hengestä” vain tekemällä asiasta julkiripin ”seurakunnan” eli paikallisen rauhanyhdistysyhteisön edessä. SRK-vanhoillisen eksklusivismin ohella henkioppi kantaa mukanaan useita pietistisherrnhutilaiselle teologialle rakkaita teemoja. Eräs selvästi näkyvä on pyrkimys ratkaista hengelliset asiat mieluummin subjektiivisen, Pyhän Hengen inspiroimaksi ymmärretyn intuition kuin vaaralliseksi ”järkeilyksi” mielletyn rationaalisen argumentaation keinoin. Syy sille, miksi henkioppi nousi esille erityisesti 1970-luvun loppupuolella, on suomalaisen yhteiskunnan 1960- ja 1970-lukujen kulttuurimurros, jonka säikäyttämänä herätysliike arvioi elävänsä pahaa ja vaarallista lopun aikaa.
-
(2016)”Ihmisen kohtalon iankaikkisuudessa ratkaisee se, mikä henki hänessä on”, kirjoitti vaikutusvaltainen ja myös pelätty maallikkosaarnaaja Heikki Saari Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) pää-ääneenkannattajassa, Päivämies-lehdessä, vuonna 21.2.1979. SRK-vanhoillinen herätysliike oli tuolloin syvässä kriisissä. Liikkeen sisäinen kuohunta hoitokokouksineen herätti huomiota myös ulkopuolisissa. Kriisissä näytteli keskeistä roolia henkiä ja henkivaltoja koskeva opetus, niin kutsuttu henkioppi. Myöhemmin SRK on sanoutunut irti henkiopista ja todennut sen harhaopiksi. On kuitenkin merkkejä, että se elää yhä liikkeen ruohonjuuritasolla. Tutkielmassani analysoin SRK-vanhoillisuuden henkiä koskevaa opetusta vuosina 1976-1979. Lähdeaineistonani ovat Päivämies-lehden kirjoitukset mainituilta vuosilta. Pyrin saamaan selville, mitä henkioppi pitää sisällään käsitteellisellä tasolla, millaisista opillisista ja historiallisista lähtökohdista se nousi ja miten se kytkeytyy SRK-vanhoillisen maallikkodogmatiikan kokonaisuuteen. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi herätysliike ajautui 1970-luvulla niin syvään ja traumatisoivaan kriisiin. Päivämies-lehden kirjoitukset ovat tyyliltään käsitteellisesti epätarkkaa tunne- ja kokemuskieltä. Niiden analysoiminen vaatii poikkeuksellisen runsasta taustoitusta. Tästä syystä teen johdannon jälkeen katsauksen SRK-vanhoillisuuden tapahtumahistoriaan 1960- ja 1970-luvuilla. Se muodostaa kulttuurisen kontekstin, johon herätysliike reagoi henkiopin avulla. Tämän jälkeen selvitän SRKvanhoillisen maallikkodogmatiikan perusteita. Ne muodostavat henkiopin opillisen kontekstin. Sen jälkeen analysoin itse Päivämiehen henkiä ja henkivaltoja koskevaa opetusta. Lopuksi teen yhteenvedon ja johtopäätökset. Tutkimukseni osoittaa, että henkioppi kytkeytyy saumattomasti SRK-vanhoilliseen soteriologiaan, erityisesti seurakunta- ja vanhurskauttamisoppeihin. Liikkeen teologian ydin on ajatus uskovasta eräänlaisena persoonasakramenttina, joiden kautta Jumala tekee maailmassa vanhurskauttavaa työtään. Uskovat ihmiset, joissa Pyhä Henki asuu, ovat liikkeen opetuksessa myös seurakunnan, ”Jumalan valtakunnan”, tärkein konstitutiivinen elementti. SRK-vanhoillisen seurakunnan auktoriteetti pohjautuu katkeamattomaan ”uskovien jatkumoon” (successio fidelium), jonka kautta Pyhä Henki ja pelastava armo välittyvät Kristuksesta nykypäivään. SRK-vanhoillinen ”Jumalan valtakunta” rakentuu ensisijaisesti sisäisten, subjektiivisten tekijöiden eikä ulkoisten tekijöiden, kuten opin, armonvälineiden ja erityisen viran, varaan. Tätä taustaa vasten henkioppi on ymmärrettävä: ”saastaiset henget” uhkaavat katkaista läpi historian kulkevan uskovien jatkumon. Samalla ne vaarantavat myös ”Jumalan valtakunnan” ykseyden, koska oikea henki, Pyhä Henki, vetää uskovat yhteen ja synnyttää seurakuntaa koossa pitävän ”yksimielisyyden” ja ”yhteisen rakkauden”. Ylivoimaisesti tärkein ”väärän hengen” tuntomerkki Päivämiehen kirjoituksissa onkin yksilön tottelemattomuus ja kriittinen mieli ”Jumalan valtakuntaa” kohtaan. Henkiopin tiiviistä kytköksestä SRK-vanhoilliseen ekklesiologiaan kertoo myös se, että yksilö voi Päivämiehen mukaan vapautua ”väärästä hengestä” vain tekemällä asiasta julkiripin ”seurakunnan” eli paikallisen rauhanyhdistysyhteisön edessä. SRK-vanhoillisen eksklusivismin ohella henkioppi kantaa mukanaan useita pietistisherrnhutilaiselle teologialle rakkaita teemoja. Eräs selvästi näkyvä on pyrkimys ratkaista hengelliset asiat mieluummin subjektiivisen, Pyhän Hengen inspiroimaksi ymmärretyn intuition kuin vaaralliseksi ”järkeilyksi” mielletyn rationaalisen argumentaation keinoin. Syy sille, miksi henkioppi nousi esille erityisesti 1970-luvun loppupuolella, on suomalaisen yhteiskunnan 1960- ja 1970-lukujen kulttuurimurros, jonka säikäyttämänä herätysliike arvioi elävänsä pahaa ja vaarallista lopun aikaa.
-
(2016)Tutkimuksessa tarkastellaan kiinalaisten käsityksiä sielun kuolemanjälkeisyydestä. Tarkemmin ottaen siinä pohditaan käsityksiin vaikuttavia tekijöitä ja niiden syvällisempää luonnetta. Tutkimuksen teoriatausta perustuu uskontotieteen, sosiaalitieteiden ja kulttuurintutkimuksen sekä Kiinan uskonnollisuutta koskevien tutkimusten tuomiin näkökulmiin. Tutkimuksen primääriaineisto koostuu teemahaastatteluista, jotka suoritettiin Kiinassa kesällä vuonna 2013. Haastatteluihin osallistui 11 eri-ikäistä kiinalaista kaupunkilaista. Tutkimuksen analyysi perustuu sen aineiston systemaattiseen luokitteluun ja teemoitteluun. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään uskontotieteellisiä ja etnografisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimus osoittaa, että haastateltavat käsittivät sielun yhtenä kokonaisuutena, joskin siihen viitattiin eri konteksteissa eri tavoin. He viittasivat sieluun kuolemanjälkeisyyden kontekstissa lähinnä joko sanoilla ”sielu” (灵魂 linghun) tai ”henki” (鬼 gui). Tällöin he käsittivät sielun ja hengen viittaavan ihmisen henkisen tai aineettoman osa-alueen olemassaolon muotoon tai jatkumoon. Henkiin yhdistettiin enemmän negatiivisia mielikuvia kuin sieluun. Henki oli kuitenkin käsitteenä tutttavallisempi kuin sielu, ja siihen myös liitettiin omakohtaisia kokemuksia. Tutkimuksen perusteella voidaan myös päätellä, että pohdittaessa kiinalaisten käsityksiä sielusta on sielun ominaisuuksien erittelyn lisäksi myös tuotava esille käsitysten luonne, joka on riippuvainen niiden kontekstista. Käsitysten merkitys ja niihin uskomisen tavat vaihtelevat yksilöllisesti. Haastateltavien käsityksiin vaikuttavia sisäisiä tekijöitä olivat esimerkiksi päättelyn logiikka, tunteet, kokemukset ja oman tai läheisen henkilön kuoleman ajankohtaisuus. Ulkoisesti käsityksiin vaikuttivat esimerkiksi oma elinympäristö, perinne, yhteisö, kasvatus ja politiikka. Tutkimuksen näkökulmasta katsottuna esimerkiksi kaupungissa asuminen ja tieteen päättelytapoihin tutustuminen näyttäytyivät sielun kuolemanjälkeiseen olemassaoloon uskomista sekä siihen keskittymistä vähentävinä tekijöinä. Henkiin uskominen yhdistettiin joskus taikauskoisuuteen ja se koettiin usein negatiivisena asiana, sillä haastateltavat kokivat tähän elämään keskittymisen olevan tärkeämpää. Tutkimus antaa lisätietoa kiinalaisten sielun kuolemanjälkeisyyteen liittyvistä käsityksistä niin yleisen kuin henkilökohtaisenkin näkökulman kautta, ja sen kautta voidaan saada tietoa niin yksilön ajatuksista kuin ympäröivästä yhteiskunnastakin. Tutkimus osoittaa, että käytännön näkökulmasta katsottuna kiinalaisten käsitykset sielusta ovat luonteeltaan merkityksellisiä, kontekstisidonnaisia käsityksiä, joihin uskominen ja suhtautuminen vaihtelee yksilöllisesti.
Now showing items 1-7 of 7