Browsing by Subject "henkilöhahmo"

The purpose of this study is to find out how boys are portrayed in the Finnish ABC books through different decades. The data of the study consist of ABC books from the 1950s, 1970s, 1990s, 2000 and 2010s. The newest ABC book is published in 2016, and it follows the Finnish study plan of 2014. The ABC books chosen for this study have been published during the last 60 years. With 10 or 20 years’ time difference between each book, it is possible study the changes in the portrayal of boy characters. The study focuses on the texts and pictures where the boy characters are shown. Special attention is paid to the looks and action of the boys in the ABC books. The boy characters are compared to the girl characters presented in the ABC books, in order to analyze whether the way the boys are being described differs from the way the girls are being described. The assumption is that there are some remarkable differences in this portrayal, especially when comparing the oldest ABC book from the 1950s to that of 2010s. Previous research has shown that the great changes taking place during the 1960s has also had its effect on the ABC books of that time; there should be a considerable decrease in stories and pictures related to national identity. As a new feature after the 1960s, the equality in friendships between the boy and girl characters has emerged. However, a gendered portrayal of the characters is still to some extent visible in ABC books until end of 1990s. The method of the study was content analysis. Each ABC book was first analyzed in detail after which the results were compared with each other. Special research questions were used to find out how the boys were shown during different times and to what extent the portrayal of boys and girls differed from each other. A context analytical approach is visible in the way that the norms and values of each ABC book were mirrored in relation to their own time. The results of the study show that even if the way boys are described has changed a lot from 1950s to 2010s, some features have remained the same. In the ABC books from 1950s and 1970s boys are shown as brave and active actors. Starting 1990s there is more sensitiveness in the way boys are described than in the earlier ABC books. Starting from the 2000s the boy and girl characters do not differ remarkably from each other. In the ABC book of 2016 the boys are clearly portrayed as background characters, being more quiet than the girls.

Tämä maisterintutkielma käsittelee häpeää ja lukijan tunnetta henkilöhahmon häpeästä. Tutkielmassa analysoidaan Antti Heikkisen Mummo-romaania (2017). Tutkielman tavoitteena on kartoittaa päähenkilöhahmojen Maijan ja Marja-Liisan häpeän kohteet ja miten ne vaikuttavat heihin. Tämän jälkeen tutkielma keskittyy siihen, miten ja miksi lukija kokee henkilöhahmojen häpeän ja miksi tunteen havaitseminen on olennainen osa Mummoa. Tutkielman pohjana on tunteita ja tuntemuksia tarkasteleva kirjallisuudentutkimus. Siinä erotetaan tunne ja tuntemus yleensä toisistaan, mutta tässä tutkielmassa häpeän kohdalla sitä ei tehdä. Sen sijaan tutkielma keskittyy Sara Ahmedin Tunteiden kulttuuripolitiikan (2018) tavoin siihen, mitä tunteet tekevät. Tutkielma keskittyy häpeän tekoihin ja vaikutuksiin. Häpeä on vahvasti yhteiskunnallinen tunne. Se pitää yhteiskuntaa kasassa osoittamalla ideaalin ja vallassa olevien normien paremmuuden suhteessa muihin. Yksilö kokee häpeää, kun ei kuulu muottiin. Häpeää vältelläkseen yksilö tavoittelee ideaalia ja pitää yhteiskuntaa koossa. Suomalaisessa yhteiskunnassa häpeä on erityisen yleistä. Maija elää koko elämänsä maalla suuressa maalaistalossa perheen kanssa läheisesti eläen. Maija häpeää naiseuttaan ja lapsettomuuttaan. Se saa Maijan valehtelemaan tyttärelleen Marja-Liisalle tämän vanhemmista. Lukija oppii Mummon edetessä Maijan häpeän taakan ja näkee sen syyt ja seuraukset. Suomalaisen yhteiskunnan puhumattomuus edistää Maijan häpeää. Marja-Liisa elää maalla äitinsä Maijan ja tämän perheen kanssa. Marja-Liisalla on turvallinen koti, mutta isän olemattomuus vaivaa häntä. Hän kiinnostuu kielletystä rakkaudesta ja ihastuu (mies)opettajaansa. Lukija kokee intoa rakkaudesta, inhoa suhteesta opettajaan ja lopulta empatiaa opettajan jättäessä. Marja-Liisa tulee raskaaksi ja saa keskenmenon. Häpeä on niin voimakas, että Marja-Liisa lamaantuu, eikä paljasta mitään kenellekään. Mummon lopussa käy kuitenkin ilmi, että romaani on Marja-Liisan tunnustus omista ja äitinsä hävettävistä asioista. Tunteiden asettaminen keskiöön kirjallisuutta tutkittaessa on tärkeää, koska tunne tekee paljon. Tunne auttaa näkemään oleelliset asiat teoksesta ja hahmottamaan teoksen kokonaisuutta. Mummossa häpeän havaitseminen ja sen herättämien tunteiden seuraaminen näyttää, kuinka paljon ihminen tekee säilyttääkseen normaalin kuvan. Tunteella lukeminen auttaa eläytymään Mummoon, mutta myös opettaa lukijalle havaitsemaan omat hävettävät asiat ja kuinka niiden vaikutusta omaan elämään voi vähentää. Häpeä opettaa inhimillisyyttä.

Tutkielma käsittelee Anni Kytömäen romaania Kivitasku (2017). Keskiössä ovat Kivitaskun henkilöhahmot sekä henkilöhahmojen peilikuvat ja kaksoisolennot. Tutkielmassa paneudutaan erityisesti siihen, miten ja missä kaksoisolennot ilmenevät sekä minkälaisia peilikuvia ja -rakenteita teoksessa on. Työssä käsitellään kolmea keskeistä henkilöhahmoa ja lopuksi tarkastellaan laajemmin eri henkilöhahmojen välisiä kytköksiä sekä sukulaissuhteiden merkityksiä. Tutkielmassa hyödynnetään erityisesti Markku Envallin (1988) teorioita kaksoisolennoista sekä nojataan Anna Makkosen (1991) ajatuksiin peilirakenteista. Kaksoisolennon käsitteen avulla puretaan Kivitaskun henkilöhahmojen kahtiajakautumisia. Peilikuvien ja -rakenteiden kautta käsitellään upotuksia ja kerronnan muotoja, jotka kuvaavat sisäistä todellisuutta ulkoisen todellisuuden kautta. Tutkielma osoittaa, että Kivitaskussa toistuu kahdentumisen prosesseja, joissa keskeisimmät henkilöhahmot jakautuvat kuvainnollisesti, psykologisesti tai jopa teoksen maailmassa fyysisesti kahdeksi. Hahmot jakautuvat joko toisiksi henkilöhahmoiksi tai peilaavat kokemuksiaan ympäröivään maailmaan. Ulkoisen todellisuuden muutokset rinnastuvat hahmojen mielenliikkeisiin muodostaen niille analogioita. Analyysista ilmenee, että peilirakenteet tuottavat tietoa henkilöhahmoista siten, että ne jatkavat yksittäisten hahmojen elämäntarinoita myöhemmin muita henkilöhahmoja käsittelevissä luvuissa. Myös kerronnan aukkokohdat paljastuvat upotuksissa muualla tekstissä. Kaikilla Kivitaskun kahde tumisilla tai peilirakenteilla ei ole teoksessa yhtäläisiä merkityksiä, mutta ne muodostavat merkityksiä teoksen syklisesti toistuvaan kokonaisrakenteeseen ja aikakäsitykseen.

The meaning for this research was to explain what kind of diverse characteristics there are in Supermarsu -books and how they are related to. In addition to this my goal was also to consider how it is possible to teach and raise children to diversity with Supermarsu -books. With this research I want to deepen the understanding of diversity for parents and teachers as well as widen their views of how to use children´s literature for respectful interaction. My research questions are: 1. What kind of diversity is there in the characters of Supermarsu –books? 2. How do people relate to diversity in the bookserie? The research was carried out as qualitative research and my method was theory-leading analysis of the content. With the help of Fokkeman´s code model the charateristics were divided in codes. Denotative codes are names and the third person of pronoun and connotative biological, logical, social, psychological methonomical and metaphor codes. Using model by Ewen I classified characters to round and flat or static and dynamic. Roud character has several characteristics and flat character has one characteristic or one dominative characteristic and few non- dominative. Static character doen´t develop during the story and dynamic develops. Helin´s "value fields of the mind" was also used to place characters to different areas such as value, accept, endure or not to endure area. My main theory was the book The Rhetoric of Character in Children´s Lirerature by Maria Nikolajeva. I used Paula Noronen´s 10 Supermarsu -books. In the results of the research you can see that in the bookseries there are plenty of different kind of characters, differing for example in ethnicity, sex, socio-economic position and personality. The main character, Emilia, is round and dynamic character and supporting characters mostly flat and static. The main attitude for diversity in understanding, but also bullying appears. Emilia has no prejudines and therefor offers a good role model for children to identify with.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani henkilöhahmojen rakentumista Jaakko Yli-Juonikkaan teoksessa Uudet uhkakuvat. Novelleja! (2003). Teos on suomalaista 2000-luvun alun arkitodellisuutta heijasteleva novellikokoelma, jossa novellit asettuvat sarjaan: Novelleissa toistuu esineisiin, paikkoihin, hahmoihin ja tapahtumiin liittyviä motiiveja. Useassa novellissa seikkailee saman nimisiä hahmoja, joista eniten huomiota kiinnittää kirjailijan niminen kertoja-päähenkilö. Tällainen rakenne vihjaa koherenteista ja johdonmukaisista henkilöhahmoista, mutta hahmojen rakennusprosessi ei olekaan mutkaton. Tutkimuksessani tarkastelen teoksen kolmesta novellista sitä, miten henkilöhahmot rakentuvat lukuprosessissa, ja pohdin, miksi ne rakentuvat siten kuin rakentuvat. Käytän tutkimuksessani apuna kahta henkilöhahmoteoriaa, James Phelanin retorista ja Aleid Fokkeman strukturalistista. James Phelanin teoriassa (1989) henkilöhahmoa tarkastellaan osana kertomuksen kehitystä. Phelan katsoo, että henkilöhahmo koostuu mimeettisestä, synteettisestä ja temaattisesta komponentista, jotka vahvistuvat tai heikkenevät sitä mukaa, miten hahmon piirteet ilmenevät kertomuksen kehityksessä. Mimeettisen illuusion luovan hahmon mimeettinen komponentti on hyvin kehittynyt, ja synteettinen, keinotekoisuutta osoittava vähemmän näkyvissä. Phelanin teoriassa lukijat voidaan jakaa erilaisiin yleisöihin, mikä oli hyödyllistä tutkimuksessani, jossa lukijalla on olennainen osa. Aleid Fokkeman teoria (1991) tarkastelee henkilöhahmoa merkkinä, jossa henkilöhahmoa kuvaavat merkitsijät eli tekstin taso on konventionaalisesti yhteydessä merkin sisältötasolle eli merkitystasolle. Fokkeman teoriassa olennaista ovat realismissa ja modernismissa kehittyneet teksti- ja merkitystason väliset konventionaaliset yhteydet eli koodit. Hahmo, joka koostuu koherentisti runsaasta määrästä näitä koodeja, tulkitaan todellista ihmistä esittäväksi. Fokkema on tutkinut koodeillaan postmodernien teosten hahmoja, ja sopii sitenkin tutkimusvälineeksi tietoisesti postmoderniin Uudet uhkakuvat -teokseen. Molemmat teoriat tuovat esiin, miten hahmot rakentuvat pääasiassa ihmiseen viittaavista piirteistä tai representaation koodeista, mutta lopputuloksena ei kuitenkaan ole koherentteja mimeettistä illuusiota ylläpitäviä tai realismin tai modernismin perinteiden mukaisia hahmoja. Hahmojen piirteet tai hahmoja rakentavat koodit ovat erikoisessa käytössä tai niitä lomitetaan fiktiivisiin tai ristiriitaisiin elementteihin, lisäksi muun muassa kerronnan epälineaarisuus ja -kausaalisuus sekä selkeästi fiktiiviset nimet tuovat esiin hahmojen tekstuaalisuutta tai keinotekoisuutta. Tutkimus toi esiin, että epäkonventionaalisuutensa ansiosta hahmot toimivat monella tasolla. Tällaisten hahmojen avulla voidaan tuoda lukijan pohdintaan toisaalta hahmojen kuvaamiseen liittyviä, toisaalta todellisiin ihmisiin liittyviä odotuksia ja arvostuksia. Välillä teos osoittaa, miten hahmot voivat kuvata tekstin ulkoista ihmistä olematta kuitenkaan realismin tai modernismin konventioiden mukaisia. Novelleissa toistuvat, henkilöhahmoihin liittyvät motiivit tekevät lukijan muun muassa tietoiseksi omista koherenssipyrkimyksestään, ja hahmojen rakennusprosessi osoittaa, ettei sillä aina saavuteta oikeaa tietoa.

Pro gradu -työssäni tutkin Erno Paasilinnan kahta ensimmäistä satiirikokoelmaa, Kylmät hypyt (1967) ja Alamaisen kyyneleet (1970). Lajityypiltään tekstit edustavat poliittista satiiria, joten keskeisinä teemoina teksteissä ovat yhteiskuntakritiikki, valta ja raha. Pyrin yhteiskunnallista muutosta heijastavista lähtökohdista kuvaamaan sitä kansallismaisemaa ja suomalaista, jotka piirtyvät näissä satiireissa. Taustana tutkimuksessani ovat suuret yhteiskunnalliset muutokset kuten luokkajaon uudelleenrakentuminen, viestintätapojen muutos, maailmanpolitiikan kriisit ja yksilön aseman korostuminen. Tästä näkökulmasta tarkastelen kansallisia elementtejä Erno Paasilinnan poliittisissa satiireissa. Suomalaisuus ja kansallinen kuvasto rakentuvat tutkituissa satiireissa henkilöhahmoista, heidän toiminnastaan ja niistä miljöistä, joissa hahmot ovat. Se rakentuu myös kontekstista ja käytetystä kielestä. Hyödynnän tarkastelussani yhteiskunnallista ja sosiaalipsykologista tutkimusta kuvaillessani, mitä piirteitä ja ominaisuuksia voidaan pitää kansallisina ja suomalaisille kuuluvina. Kirjallisuudentutkimuksen osalta kokoan yhteen poliittisen satiirin ominaisuuksia ja satiirin keinoja synnyttää keskustelua. Nostan esille satiirin keinoja, joilla Erno Paasilinna satiireissaan rakentaa kansallista kuvastoa, suomalaisuutta, yhteiskuntakritiikkiä, naurua ja koomista. Esitän, miten Paasilinna muovaa henkilöhahmoista poliittisen satiirin asiaa ajavia karikatyyrejä, mutta samalla suuria merkityksiä kantavia yksilöitä heihin liitettävien ominaisuuksien kuten ammatin, intertekstuaalisuuden, ideologioiden ja allegorioiden kautta. Naurua ja yhteiskuntakritiikkiä Paasilinna synnyttää muun muassa fantastisia ja kielellisiä elementtejä käyttämällä. Tarkastelen keinojen käyttöä erityisesti kansallisen kysymyksen kautta; miten valittu keino toteuttaa satiirin sanomaa ja nostaa esille kysymyksiä kansallisesta yhteisyydestä ja yhteisöllisyydestä. Näitä kysymyksiä tarkastelen huomioiden tekstin julkaisun ajankohdan ja yhteiskunnallisen kontekstin. Tutkimuksessani osoitan, miten Erno Paasilinnan satiireissa ivataan kaikkea kansalliseksi määriteltävää. Kuvaan, miten 1960-luvun poliittisessa satiirissa Paasilinna rakensi uutta yhteiskuntakriittistä kansallismaisemaa ja kansankuvaa. Kuvan rakentamisen suurina haasteina olivat kansakunnan hajautuminen, yksilön oman identiteetin etsintä ja koko yhteiskuntamme murros. Kirjallisuus on ollut keskeinen tapa kansallisen yhteisyyden kokemuksen luomisessa, mutta samalla on voitu ajaa valtaa pitävien etuja ja agendaa. Kansallisten elementtien havaitseminen erilaisissa tekstiympäristöissä mahdollistaa kirjallisuuden ja kustannustoiminnan merkityksen ymmärtämisen kansallisen yhteenkuuluvuuden synnyttäjinä. Näiden keinojen ja retoriikan havaitseminen ovat keskeinen osa nykyaikaista medialukutaitoa.

Aleksis Kivi on yksi kirjallisuushistoriamme kiinnostavimpia henkilöhahmoja. Kiven kuoleman jälkeen hänestä ja hänen elämästään on luotu lukuisia erimuotoisia representaatioita. Kirjamuotoisten elämäkertojen esittämien representaatioiden sijaan keskityn tässä tutkielmassa analysoimaan Kiven henkilöhahmon representaatiota museonäyttelyssä – kirjailijan syntymäkodin perusnäyttelyssä Konstiniekka Kivi. Tutkin, minkälaisin keinoin Kiven henkilöhahmoa näyttelyssä representoidaan ja minkälainen Kiven henkilöhahmon representaatiosta muodostuu. Lähtökohtanani on tarkastella Konstiniekka Kivi -näyttelyä representatiivisena kertomuksena. Tutkielmassani yhdistyvät kirjallisuustiede ja museologia. Tutkielmani teoriatausta perustuu David Hermanin kertomuksen määritelmään, jossa Herman antaa kertomuksen kokemukselliselle ulottuvuudelle suuren roolin. Hyödynnän analyysissani myös Gérard Genetten määrittelyä juonesta, tarinasta ja kerronnasta sekä Shlomith Rimmon-Kenanin esitystä Joseph Ewenin henkilöhahmoteoriasta. Tutkielmassani on keskeinen rooli myös useilla keskeisillä museologian alan lähdeteoksilla ja Nurmijärven museon museonjohtaja Leena Koskelan ja museoamanuenssi Anne Alasmaan haastattelulla. Kiven representaatiota on erityisen kiinnostavaa tutkia, sillä hän on oikea olemassa ollut henkilö, mutta hänestä on säilynyt verrattain vähän faktatietoa. Edes Kiven ulkonäöstä ei ole tarkkaa tietoa, sillä hänestä ei ole säilynyt yhtään valokuvaa. Kiven tarina on aukkoinen, mikä onkin juuri yksi keskeinen syy sen kiinnostavuuteen. Tässä tutkielmassa tarkastelen, miten faktan ja fiktion suhde näyttäytyy Konstiniekka Kivi -näyttelyssä, ja minkälaisia ratkaisuja näyttelyssä on tehnyt Kiven elämäkertaan kuuluvien aukkojen täyttämisen suhteen. Totean tutkielmassani, että Kiven henkilöhahmon representaatio muodostuu näyttelyssä varmoina tunnettujen faktojen lisäksi myös tulkintaa ja spekulaatiotakin vaativista sisällöistä siinä määrin kuin ammatillisesti hoidetun museon toimintaperiaatteiden rajoissa on sopivaa. Osoitan, että Kiven henkilöhahmon representaatio Konstiniekka Kivi -näyttelyssä on monimuotoinen. Konstiniekka Kivi avaa näköaloja Kiven elämään monipuolisesti eri elämän osa-alueilta lapsuudesta vanhuuteen, yksityisestä elämästä kirjailijanuraan. Näyttely ei representoi Kiven henkilöhahmoa yksinomaan myyttisenä suurmiehenä, vaan hänen henkilöhahmonsa representaatio muodostuu luonteeltaan kompleksiseksi ja kehittyväksi. Näyttely tuo esille Kiven elämästä niin valoisat kuin varjoisatkin puolet, niin huippuhetket kuin jyrkimmät alamäetkin – näyttelyssä Kiven henkilöhahmo on sekä ilon että surun poika.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa 1900- ja 2000-luvuilla kirjoitettujen romaanien Pilatus-hahmoja. Hyödynnän työssäni Kari Syreenin kolmen maailman mallia, jossa on kolme toisiinsa samanaikaisesti vaikuttavaa maailmaa: konkreettinen maailma, symbolinen maailma ja tekstimaailma. Pilatus kuuluu historiallisena henkilönä konkreettiseen maailmaan, samoin kuin romaanien kirjoittajat ja lukijat. Pilatuksesta kerrotaan antiikin teksteissä ja romaaneissa, jotka viittaavat kerronnassaan antiikin teksteihin. Symbolisen maailman tasolla tarkastellaan tekstien Pilatus-hahmoja ja hahmoihin liittyviä tulkintoja. Ennen esimerkkiromaanien analyysia esittelen antiikin lähdetekstit, joihin Jeesus-romaaneissa ja Pilatus-kerronnassa viitataan usein. Näitä lähdetekstejä ovat Josefuksen ja Filonin Pilatukseen liittyvä kerronta: Josefuksen Juutalaissodan historia ja Juutalaisten muinaishistoria, Filonin De legatione ad Gaium sekä Uuden testamentin evankeliumien Pilatukseen liittyvät kohdat. Työni analyysiosassa tarkastelen Pilatus-hahmoa sivuhenkilönä kahdessa Jeesus-romaanissa: Nikos Kazantzakisin romaanissa Viimeinen kiusaus (1957) ja Norman Mailerin romaanissa The Gospel According to the Son (1997). Pilatus-päähenkilöä tutkin kahdessa kirjeromaanissa: W.P. Crozierin romaanissa Pontius Pilatuksen kirjeet – kirjoitetut hänen ollessaan Juudean maaherrana hänen ystävälleen Senecalle Roomaan (1938) ja Éric-Emmanuel Schmittin romaanissa Pilatuksen evankeliumi (2006). Esimerkkiromaanien valinta perustuu siihen oletukseen, että romaanien kerronta, henkilöhahmot ja symbolisen tason tulkinnat heijastavat romaanien kirjoittamisajankohdan arvomaailmaa ja tapahtumia. Romaanien kerronnan analysointi paljastaa, että fiktiivisissä Pilatus-hahmoissa on samanlaisia piirteitä kuin antiikin tekstien Pilatus-tulkinnoissa. Pilatus on ylimielinen Rooman valtakunnan edustaja, joka ajattelee omaa etuaan ja suhtautuu juutalaisiin vähintäänkin alentuvasti. Uudemmissa romaaneissa Pilatuksen asenne juutalaisia kohtaan on kuitenkin melko neutraali. Vanhemmissa romaaneissa Pilatus on sen sijaan selkeän juutalaisvihamielinen. Kaikissa esimerkkiromaaneissa esiintyy lisäksi samankaltaista Raamatun evankeliumeja kyseenalaistavaa kerrontaa: Pilatus suhtautuu Jeesuksen välinpitämättömästi, eikä ole vakuuttunut tämän syyttömyydestä.

Tutkin pro gradu -työssäni Sally Salmisen Katrina-romaanin (1936) henkilökuvausta. Tutkielmani kohdeteksti on vuonna 2018 ilmestynyt Juha Hurmeen suomennos, mutta hyödynnän myös ruotsinkielistä alkuteosta analysoimissani kohdissa. Katrina on kertomus pohjanmaalaisesta naisesta, joka muuttaa merimiehen perässä Ahvenanmaalle. Romaani kuvaa lapsuus- ja nuoruusvuosia lukuun ottamatta koko Katrinan elämänkaaren. Tutkielmassani tarkastelen sekä Katrinan henkilökuvauksen konventioita että henkilöhahmoja yleisesti. Selvitän, millä tavalla henkilöhahmot rakentuvat, ja tutkin etenkin sitä, millaisia merkityksiä henkilöhahmojen kuvaaminen suhteessa toisiinsa muodostaa. Hyödynnän analogian käsitettä, ja tarkastelen sekä samuuden että vastakkaisuuden varaan rakentuvia analogisia henkilöasetelmia. Kutsun vastakkaisuuteen perustuvia analogisia henkilöasetelmia tutkielmassani vastapareiksi. Pohdin erityisesti sitä, millä tavalla henkilökuvaus kiertyy päähenkilön, Katrinan, ympärille, ja kuljetan Katrinan henkilöhahmon kehitystä ja eri rooleja mukana läpi tutkielman. Tarkastelen sekä suoraa että epäsuoraa henkilökuvausta. Lisäksi tarkastelen sitä, millä tavalla henkilökuvaus muodostuu henkilöhahmojen tajunnan kuvauksen kautta. Hyödynnän Dorrit Cohnin teoriaa tajunnan kuvauksen tekniikoista. Cohn jaottelee kolmannen persoonan kerrontatilanteen tajunnan kuvauksen tekniikat psykokerrontaan, kerrottuun monologiin ja siteerattuun monologiin. Tajuntaa kuvataan Katrinassa kaikilla kolmella Cohnin erottelemalla tavalla. Useat Katrinan henkilöasetelmista pohjautuvat samanaikaisesti sekä vastakkaisuuteen että samuuteen, ja analogisuus vahvistaa henkilöhahmojen piirteitä. Henkilökuvauksen merkitys on romaanissa mittava: miljöötäkin kuvataan pitkälti henkilökuvauksen kautta. Analogisuus kuitenkin yltää myös maisemaan. Hyödynnän analogisen maiseman käsitettä analysoidessani ympäristön vertauskuvallisuutta suhteessa Katrinan henkilöhahmon kehitykseen.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin representaation hajoamista António Lobo Antunesin vuonna 2001 ilmestyneessä romaanissa "Que farei quando tudo arde?" (engl. "What Can I Do When Everything's on Fire?"). Tarkastelen sitä, miten romaani vastustaa identiteetin etusijalle nostavia representaation rakenteita purkamalla henkilöhahmojen ja kertojien vakaat identiteetit sekä murtamalla perinteisen kerronnan rakenteen. Katson, että romaani pyrkii empiirisen maailman representoimisen sijaan ilmaisemaan liikkeen, elämän pohjimmiltaan virtaavan luonteen. Lähestyn romaania Gilles Deleuzen filosofian avulla ja pyrin paikantamaan romaanin kertomuksen perustan representaation rakenteiden sijaan Deleuzen ontologian virtuaaliseen tasoon. Tutkin sitä, miten representationaalisen kehyksen murtavat hetket tarjoavat esteettistä tietoa transsendentaalisesta, virtuaalisesta perustastaan. Tarkastelussani hyödynnän monia Deleuzen yksin tai yhdessä Félix Guattarin kanssa muotoilemia käsitteitä. Representaation rakenteita vastustava teksti vaatii lukijaltaan uudenlaista havainnointia, mutta katson, että tekstin lähestyminen Deleuzen filosofiaa hyödyntäen mahdollistaa tekstin tarkastelun tekstin omilla ehdoilla. Romaani käsittelee identiteetin etsimistä, mutta osoitan tutkielmassani, että identiteetti ja minuus näyttäytyvät siinä ennemmin alku- kuin päätepisteinä. Samalla kun romaanin representatiivinen sisältö rakentuu, fragmentaarinen ja virtaava syntaksi purkaa henkilöhahmo-kertojien vakaat minuudet ja identiteetit. Syntaksi kytkee ennakoimattomilla tavoilla yhteen eri henkilöhahmoihin ja tapahtuma-aikoihin liittyviä fragmentteja, ja totean kerronnan tässä noudattavan Deleuzen ja Guattarin muotoileman rihmaston logiikkaa. Osoitan, että rihmastollinen kerronta ylittää henkilöhahmojen ja kertojien yksilölliset, inhimilliset näkökulmat.