Browsing by Subject "henkilöhistoria"

Tutkielma käsittelee senaattori Leo Mechelinin (1839–1914) ympärille vuosina 1899–1915 rakentunutta henkilökulttia, sen erilaisia muotoja ja levinneisyyttä. Leo Mechelin oli Suomen autonomian ajan yhteiskunnallinen moniottelija, joka vaikutti laajasti politiikan, talouden ja kulttuurin eri aloilla. Erityisen tunnetuksi Mechelin tuli Suomen autonomisen ja perustuslaillisen aseman puolustajana niin kutsuttujen sortokausien aikana. Politiikassa hänen vaikutusvaltansa oli korkeimmillaan vuosina 1905–1908, jolloin Mechelin toimi senaatin varapuheenjohtajana. Tutkimus lähestyy Mechelinin henkilökulttia rituaalien, juhlien ja kirjoitusten näkökulmasta. Käytän lähdeaineistona pääasiassa suomalaista sanomalehdistöä, elämäkertoja sekä Mechelinin ja hänen lähipiirinsä henkilöarkistoja. Mechelin-kultti syntyi vaiheittain: erottuaan senaatista 1890 Mechelin sai marttyyrin maineen, ja myöhemmin helmikuun manifestin jälkeen 1899 hänen 60-vuotisjuhlastaan tuli suuri kansallinen näytös. Mechelin oli karkotettuna maasta vuosina 1903–1904, mikä vahvisti hänen marttyyrimainettaan. Myös Mechelinin hautajaisista vuonna 1914 tuli suuri, perustuslaillinen mielenilmaus. Kuoleman jälkeen Mechelinin muiston ympärille syntyi erilaisia muistohankkeita, joilla pyrittiin monumentalisoimaan edesmenneen senaattorin elämäntyö. Hänelle kaavailtiin muun muassa muistopatsasta ja nimikkoinstituuttia, mutta suunnitelmat eivät toteutuneet. Mechelinistä julkaistiin myös elämäkertoja, joissa hänet esitettiin poikkeuksetta myönteisessä valossa. Osoitan tutkimuksessani, että Mechelin-kultti oli melko tyypillinen henkilökultti. Se syntyi poikkeusaikana vahvan persoonan ympärille. Mechelin-kultti oli perustuslaillinen projekti: sen takana ja taustalla olivat nuorsuomalaiset ja ruotsalaiset; vanhasuomalaisille ja sosialisteille Mechelin oli vieroksuttu henkilö. Leo Mechelinin kohtaloksi koitui kuitenkin unohdus. Ruotsinkielisenä, liberaalina pasifistina hän ei enää edustanut kansallista ihannetta itsenäistyneessä Suomessa.

Einari Marvia (1915–1997) teki monipuolisen uran musiikkialalla. Hän oli pianisti, kapellimestari ja säveltäjä, jonka tuotantoon kuuluu muun muassa yli sata yksinlaulua, orkesteriteoksia, pianosävellyksiä sekä kamari-, elokuva- ja populaarimusiikkia. Marvia toimi vuosina 1946–1980 Musiikki Fazerin kustannuspäällikkönä tehden suomalaisen musiikkikustannusalan pioneerityötä. Hän oli myös musiikintutkija, jonka erityisen kiinnostuksen kohteena olivat soittavat ylioppilaat Turun Akatemian ajoista lähtien. Lisäksi Marvia tunnetaan erinomaisena sovittajana ja soinnuttajana, joka teki kansanlaulusovitusten lisäksi lukuisia sovituksia joululaulu- ja toivelaulukokoelmiin. Tutkielman tavoitteena on esitellä Marvia säveltäjänä, tarkastella hänen henkilökuvaansa sekä selvittää sävellysten ominaispiirteitä. Analysoin teoksia perinteisen musiikkianalyysin (harmonia- ja muotoanalyysin) ja deskription keinoin. Orkesterisävellyksissä tutkin orkestraatiota ja puhallinkvartettoa tarkastelen myös huilistin näkökulmasta. Kartoitan Marvian koko säveltuotannon. Lisäksi käsittelen työssäni teosten esityksiä ja esittäjiä sekä tutkin lehdistömateriaalin perusteella minkälaisen vastaanoton sävellykset ovat saaneet. Kun Marvian syntymästä on hiljattain kulunut sata vuotta, on aika nostaa esille korkeatasoinen säveltäjä, joka ei kuulu suomalaisen säveltaiteen kaanoniin. Tutkielmani on arkistolähtöistä Suomen musiikin historian tutkimusta. Sen primääriaineistona on käytetty Kansalliskirjastoon koottua laajahkoa Marvia-arkistoa (coll. 779), joka sisältää muun muassa kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja, kirjoituksia, konserttiohjelmia ja sävellyskäsikirjoitukset useimmista Marvian teoksista. Tutkimusaineistoon kuuluvat myös Kansalliskirjastossa ja Ylen Arkistossa olevat Marvian sävellysten äänitteet. Arkistolähteitä täydentävät erityisesti Marvian puolison (1984–1997) Liisa Aroheimon antamat haastattelut. Henkilökuva-luvussa käsittelen Marvian henkilöhistoriaa ja kuvailen lyhyesti hänen toimiaan musiikkialalla. Luvun lopussa on Vastaanotto ja säveltäjäkuva -alaluku, jossa pohdin minkälaisena säveltäjänä Marvia on itseään pitänyt ja miten aikalaiset ovat häneen suhtautuneet. Pianosävellykset-luvussa käyn läpi teoksia romanttisista tyyliharjoitteluista laajamuotoiseen sonaattiin Des-duuri. Erityisen tarkastelun kohteena on Muunnelmia eteläpohjalaisesta kansanlaulusta, josta on tehty myös orkesteriversio. Neljännen luvun aiheena ovat laulut. Runous oli Marvian sydäntä lähellä ja hänen säveltuotantonsa painopisteeksi tulivatkin yksinlaulut 1940-luvulla. Muun muassa tulenkantajien ja Einari Vuorelan teksteihin sävellettyjen yksinlaulujen lisäksi Marvia sävelsi populaarisävelmiä nimimerkeillä Eero Meri, Reino Terho ja Veikko Takala. Muissa luvuissa käsittelen Marvian orkesterisävellyksiä ja kamarimusiikkiteoksia (erityisesti puhallinkvartettoa). Analysoidessani musiikkia Ilmari Unhon elokuvaan Sillankorvan emäntä (1953) hyödynnän elokuvamusiikin analyysimalleja ja termistöä. Tutkielmani kohteena on henkilö, jolle oli ominaista valtava työteliäisyys ja laadun taju. Perinteiset arvot niin yksityiselämässä kuin musiikissakin olivat hänelle tärkeitä. Marvian sävellyksissä on romanttisia, impressionistisia ja uusklassisia piirteitä. Sen sijaan moderneja tyylipiirteitä, kuten atonalismia niissä ei ole juuri lainkaan. Lauluissa kuvastuu suuri kiinnostus runoutta kohtaan ja niiden piano-osuudet ovat usein teknisesti vaativia. Teosten keskeisin ominaispiirre on värikäs harmonian käyttö. Marvian säveltuotanto on jäänyt ajan saatossa melko vähälle huomiolle, vaikka sävellyksiä esittivät aikoinaan Suomen nimekkäimmät taiteilijat. Osasyynä tähän voi olla se, että kustannuspäällikkönä hän ei halunnut julkaista omia teoksiaan.

Tutkielma on tehty yksityismuutolta löydettyjen Ensio Uotin teosten Kansan Työ, Kansan Valta ja Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit pohjalta. Kahden ensin mainitun kannessa on sininen hakaristi valkoisella pohjalla ja teokset ovat hyvin äärioikeistolaisiksi sisällöltään. Kansan Työ ja Kansan Valta on painettu vuonna 1935, 'Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit vuonna 1955. Tutkielmassa keskitytään Kansan Työn ja Kansan Vallan käsittelyyn ja niiden vertaamiseen Adolf Hitlerin Mein Kampfin suomennoksiin Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Tavoitteena on selvittää, kuka oli Ensio Uoti ja olivatko hänen teoksensa Hitlerin Mein Kampfin plagiaatteja. Lähtökohta tutkimukselle oli haastava Uotista löytyvän aineiston niukkuuden vuoksi. Keskeisenä tutkimusaineistona ovat Uotin mainitut teokset ja Hitlerin Mein Kampfista tehdyt Lauri Hirvensalon suomennokset Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Uotista löytyy jonkin verran aineistoa Ek-Valpon arkisosta. Toisena merkittävänä Uotin elämää sisältävänä lähteenä toimii hänen veljentyttärensä Lea Brightin pitämä blogi. Myös aikalaislehdistö 1920-luvulta 1950-luvulle on osana keskeistä lähteistöä. Aiempaa tutkimusta Uotista löytyy niukasti, tärkeimpänä Henrik Ekbergin opinnäytetyö Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932 -1944. Muuta tuon ajan suomalaiseen äärioikeistoon liittyvää kirjallisuutta ja aikalaispoliitikkojen arkistoja käytetään myös tarvittaessa. Metodina toimii lähdekriittinen lähestymistapa. Tutkimus osoittaa Kansan Työn ja Kansan Vallan olevan pääosin Mein Kampfin plagiaatteja. Uoti oli muokannut Hitlerin tekstejä Suomen olosuhteisiin sopivaksi ja lisännyt teoksiinsa laajat talouselämää koskevat osiot. Suuri osa Uotin teksteistä on suoraan Mein Kampfista plagioituja. Teokset on koottu yhdistämällä Hitlerin tekstejä yhden virkkeen mittaisista pätkistä aina useamman sivun mittaisiin osioihin. Toisena tutkimustuloksena havaitaan Uotin olleen aktiivinen toimija Suomen 1930-luvun äärioikeistolaisessa kentässä. Hän oli mukana useissa aikansa äärioikeistolaisissa puolueissa ja perusti lopulta oman Suomalaissosialistisen Työväen puolueensa, jonka ohjelmajulistuksia Kansan Työ ja Kansan Valta olivat. Uoti ja hänen puolueensa olivat mukana vuoden 1936 eduskuntavaaleissa, saavuttamatta kuitenkaan mainittavampaa menestystä. Toisen maailmansodan aikana Uoti aktivoitui uudelleen ja oli Valpon seurannan kohteena vakoilusta epäiltynä. Hänet tuomittiin talvisodan jälkeen virkarikoksesta kuuden kuukauden vankeuteen. Uoti oli eduskuntavaaliehdokkaana 1951 ja pyrki vielä vuonna 1956 presidentinvaaliehdokkaaksi. Hän ei päässyt eduskuntaan, eikä ehdolle presidentinvaaleihin. Uotin taustalla vaikuttaneita voimia tai tukijoita ei löytynyt tutkimuksen aikana, hän vaikuttaa toimineen itsenäisesti. Ensio Uoti toi Hitlerin Mein Kampfin suomennettuna ja tiivistetyssä muodossa suomalaisten saataville kuusi vuotta ennen Mein Kampfin suomentamista. Hän ei kuitenkaan onnistunut levittämään suomalaissosialismiksi nimittämäänsä oppia kovinkaan laajalle epäonnistuttuaan poliittisissa pyrkimyksissään. Uoti ei ollut persoonana tarpeeksi vakuuttava, mikä yhdessä maamme olosuhteiden kanssa vaikutti merkittävästi hänen epäonnistumiseensa. Uotin eli suuren osan elämästään Saksassa ja sieltä voisi löytyä lisävalaistusta hänen elämäntarinaansa ja toimintaansa maamme rajojen ulkopuolella.

Den här avhandlingen handlar om lantbruksföretagare som genomgått yrkesinriktad rehabilitering. De har blivit tvungna att omskola sig till ett nytt yrke efter att de har insjuknat i yrkessjukdom eller skadat sig i ett olycksfall. Avhandlingens syfte är att öka förståelsen av hurdana erfarenheter lantbruksföretagare har av sin rehabiliteringsprocess. Rehabiliteringsätgården, i det här fallet omskolningen, baserar sig på lagen om rehabilitering som ersätts enligt lagen om olycksfallsförsäkring. Materialet i avhandlingen består av 21 livsberättelser skrivna av de rehabiliterade som genomgått omskolningen. Undersökningen är därför narrativ tili sin natur. Analysen gjorde jag med hjälp av innehållsanalys och med hjälp av att tematisera innehållet i berättelserna. Tematiseringen var en central metod genom hela analysen och fungerade som ett redskap för att beskriva och tolka materialet. Rehabiliteringsprocessen frän början till slut ser jag även som ett identitetsprojekt och en process dar de rehabiliterade har varit tvungna att göra biografiskt arbete. Jag baserar min processindelning på Corbins och Strauss (1988) defmition om att biografiskt arbete vid en krissituation i livet eller livsförändring innefattar fyra processer; kontextualisering, accepterande, återuppbyggande av identiteten och omarbetning av biografin. Jag definierar insjuknandet eller skadan som en gemensam livsförändring för de rehabiliterade. De rehabiliterade har varit tvungna att konstruera en ny eller delvis en ny biografisk identitet som stämmer överens med de nya aktuella livsförhållandena, med framtida livsförhållanden och med tidigare erfarenheter. För största delen av de rehabiliterade hade rehabiliteringsprocessen varit en positiv erfarenhet och de hade lyckats med det biografiska arbetet för att återuppbygga identiteten och omarbeta biografin. Det var bara några av de rehabiliterade som ansåg att de inte hade haft någon nytta av rehabiliteringen. Det var personer som inte hade fått arbete efter omskolningen. Positiva studieerfarenheter och att man lyckas skaffa sig en utbildning i vuxen älder har för många varit faktorer som har gett dem bättre självkänsla och ökat deras självförtroende och dessutom skapat resurser för att kunna gå vidare i livet.

Onni Savola was a key person in the development of the art of poetry reading in Finland from the end of the 19th century to the beginning of the 20th century. Although he was often regarded as the first professional elocutionist in Finland, there was not much written about him in the literature. The aim of the thesis is to find out in what ways the career of Onni Savola as an elocutionist develops, and reflect that on his influence as a pioneer of the Finnish art of poetry reading and elocution. The aim was also to clarify the influence of Onni Savola on to the Finnish literature of recitation and the history of Finnish speech science. According to earlier research literature, the poetry reading and the recitation share the same roots in the history of Finnish speech science. The thesis is biographical and its context is the history of the art of poetry reading as well as the Finnish literature of the recitation. The data consist of official documents, press, biographies, memoirs, photos and approximately 20 pages of Onni Savola's autobiography. In addition the letters sent and received by Onni Savola as well as memoirs and interviews by Onni Savola himself and the people who has written about him were used. The data is from 1870's to 2000's. In his literature, Onni Savola had a profile in helping other elementary teachers working in the field of poetry reading as well as in authoring of books and teacher guides. When comparing Savola and his fellow teachers in terms of material production, he was a forerunner in his pedagogy with an emphasis on students' own interpretation and voice. He was also the first elocutionist who widely offered his services to many people in the field. The career of Onni Savola is a textbook example of the shift in the traditions of poetry reading in Finland from the end of the 19th century to the beginning of the 20th century. Yet, his main achievements are in teaching of poetry reading. One can say Onni Savola had a remarkable influence on derivation and the development of the traditions of theatre and academic poetry reading.