Browsing by Subject "henkilöityminen"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2022)Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.
-
(2022)Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.
-
(2012)Työn tavoitteena oli selvittää keinoja, joilla kansanedustajaehdokkaat voivat käyttää sosiaalista mediaa hyväkseen vaalikampanjassa. Sosiaalisen median vuorovaikutteisen luonteen vuoksi oli luonnollista samalla tutkia myös kansalaisten roolia ehdokkaiden käyttämissä sosiaalisen median yhteisöissä. Teoreettinen viitekehys muodostui poliittisen viestinnän kokemista muutoksista, joista olennaisimpana nähtiin politiikan medioituminen ja henkilöityminen. Tutkimuksen yhtenä tavoitteena oli selvittää, miten sosiaalinen media vaikuttaa politiikan medioitumiseen ja henkilöitymiseen sekä pohtia miten sosiaalinen media kokonaisuudessaan on muuttanut kampanjaviestintää. Tutkimus toteutettiin ehdokkaiden näkökulmasta, heidän omaa toimintaansa sekä käytettyjä yhteisöjä havainnoimalla. Menetelmänä käytettiin netnografian eli verkkoetnografian ja teemahaastattelujen yhdistelmää. Aineistoon kuului kolme ehdokasta, joiden toimintaa sekä vuorovaikutusta kansalaisten kanssa havainnoitiin heidän käyttämissään sosiaalisissa yhteisöissä kolmen päivän ajan ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja. Lisäksi ehdokkaan haastattelun avulla pyrittiin selvittämään, minkälaisen merkityksen ehdokas itse kokee sosiaalisella medialla olevan käynnissä olevaan kampanjaan. Ehdokkaat olivat Paula Lehtomäki (kesk.), Elias Erämaja (kok.) ja Jyrki Kasvi (vihr.). Aineistosta hahmottui erilaisia toiminnan muotoja ja ehdokkaiden aktiivisuudessa havaittiin selkeitä eroja. Kaikki ehdokkaat käyttivät kampanjassaan Facebookia. Lisäksi kaksi ehdokasta kirjoitti omille kotisivuilleen blogia ja käytti Twitteriä sekä Youtubea. Yksi ehdokkaista käytti lisäksi Slidesharea. Kaikki aineiston ehdokkaat käyttivät sosiaalista mediaa vaalikampanjassa itsensä markkinoimiseen, omien kampanja-aikataulujen informoimiseen sekä mediaesiintymisten arkistointiin. Lisäksi osa ehdokkaista toimi itse tiedonvälittäjänä linkittäen uutisia ja muuta informaatiota aktiivisesti seuraajajoukkonsa ulottuville. Ehdokkaiden puheesta oli havaittavissa, että sosiaalista mediaa ei nähty ensisijaisena alustana kansalaisten osallistumiseen, vaan sitä käytettiin ennen kaikkea itsensä markkinoimiseen ehdokkaana. Sosiaalisen median todettiin tuoneen uuden välineen kampanjaviestintään. Poliittista osallistumista ehdokkaiden yhteisöjä tarkasteltaessa havaittiin hyvin vähän. Osallistuminen näkyi ehdokkaiden yhteisöissä kommentteina, tykkäyksinä ja ehdokkaiden seuraamisena. Käytetyin osallistumisen muoto oli Facebookissa itse henkilöstä tai hänen päivityksistä tykkääminen, joka voidaan toisaalta nähdä kansalaisen kiinnostukseksi ehdokasta kohtaan ja toisaalta positiiviseksi, ehdokasta tukevaksi kannanotoksi. Kansalaisten poliittisen osallistumisen todettiin mahdollisesti syntyvän lähinnä heidän omissa verkostoissaan kannattamiensa ehdokkaiden viestiä ja sanomaa levittämällä.
Now showing items 1-3 of 3