Browsing by Subject "henkilökuvaus"

Tutkimuksen kohteena on Tove Janssonin novellikokoelma Kevyt kantamus. Analyysin kohteena on vuonna 1989 ilmestynyt suomennos, mutta alkuperäistä ruotsinkielistä teosta hyödynnetään siltä osin kuin tarpeellista. Tutkimuksen kohteina ovat novellit Kevyt kantamus, Paratiisi, Lokit, Muistoja lainaksi, Voimistelunopettajan kuolema sekä Kesälapsi. Tutkimuskysymys on novellien henkilöhahmojen ja henkilökuvauksen tarkastelu. Työssä tutkitaan, millaisia novellien henkilöhahmot ovat sekä miten henkilökuvaus rakentuu. Teoreettisena pohjana on henkilöhahmoihin ja henkilökuvaukseen liittyvää teoriaa. Henkilökuvauksen tutkimisessa hyödynnetään ennen kaikkea epäsuoraan henkilökuvaukseen ja analogioihin liittyvää teoriaa. Henkilöhahmoja tarkastellaan myös suhteessa modernismiin ja moderneihin henkilöhahmoihin. Teorian osalta hyödynnetään myös kerronnan eri muotoihin liittyvää tutkimusta ja erityisesti kaunokirjalliseen dialogiin liittyvää teoriaa. Tutkimus osoittaa, että kokoelman teema on ihmissuhteet ja niihin liittyvät erilaiset hankaluudet. Henkilöhahmojen kohtaaminen synnyttää usein jonkin konfliktin tai haastavan tilanteen. Keskeinen teema liittyy myös ihmisten väliseen kohtaamattomuuteen ja vaikeuteen ymmärtää toisiaan. Tutkimus osoittaa, että epäsuoralla henkilökuvauksella on suuri merkitys. Henkilöhahmojen toiminta sekä erilaiset analogiat ovat olennainen osa henkilökuvauksen rakentumista. Ristiriitaan rakentuvat henkilöanalogiat täsmentävät kokoelman henkilöhahmojen luonteenpiirteitä. Ympäristö toimii henkilöhahmoa vahvistavana analogiana. Työ osoittaa, kuinka kerronnan eri muodot ovat tärkeä osa henkilökuvausta. Erityisesti vapaan epäsuoran kerronnan käyttö nostaa useissa novelleissa henkilöhahmon äänen kertojan äänen rinnalle. Samalla dialogi saa novelleissa eri tehtäviä. Se vie juonta eteenpäin sekä paljastaa piirteitä henkilöhahmoista ja heidän välisistään suhteista. Samalla se saa myös temaattisia ulottuvuuksia sen heijastellessa novellien teemoja, etenkin ihmisten välistä kohtaamattomuutta. Työ osoittaa myös, kuinka novellien henkilöhahmoissa on havaittavissa moderneille henkilöhahmoille tyypillisiä piirteitä. Henkilöhahmot pohtivat usein omaa paikkaansa muiden joukossa ja rakentavat kuvaa elämästänsä menneen, nykyhetken ja tulevan kautta. Novelleissa on myös havaittavissa identiteetin muodostukseen liittyviä kysymyksenasetteluja.

Tutkielmassa tarkastellaan Lukuklaani-kyselyssä eniten opettajien mainintoja saaneita lastenromaaneja alakoulun 1.–6. luokilla sekä teoksiin rakentuvia päähenkilöitä kielellis- kerronnallisen analyysin avulla. Tutkielmassa selvitetään, mitkä teokset saavat eniten mainintoja kullakin luokka-asteella, millaisia piirteitä teoksista nousee, millaisiksi päähenkilöt alkavat rakentua teosten alkupuolen luvuissa ja millaisin keinoin henkilöhahmoja luodaan. Analyysissa tarkastellaan myös, millaisia lapsiin kohdistuvia käsityksiä, asenteita ja normeja teoksista välittyy ja miten analyysin tulokset suhteutuvat J. A. Appleyardin teoriaan lukijana kehittymisen portaista. Aineisto koostuu vuonna 2017 toteutetun Lukuklaani-kyselyn vastauksista (N = 625) sekä eniten mainintoja saaneiden lastenromaanien alkuluvuista. Tarkasteltavat teokset ovat Konsta, eka A; Ella ja kaverit 1; Hetki lyö, Risto Räppääjä; Harry Potter ja viisasten kivi sekä Neropatin päiväkirja, Greg Heffleyn julkaisu. Keskeisimpiä teoreettisia viitekehyksiä ovat diskurssintutkimus, fennistinen kieliopintutkimus, lastenkirjallisuuden tutkimus sekä narratologia. Analyysissa osoitetaan, että opettajien eniten mainitsemissa teoksissa painottuvat kotimaiset ja melko uudet sarjaromaanit ja että suositut teokset vaihtelevat selkeästi eri luokka-asteiden välillä. Päähenkilöiden analyysissa osoitetaan, että lastenromaanien päähenkilöiden rakentumisessa hyödynnetään paitsi suoraa määrittelyä myös ennen kaikkea epäsuoraa esitystä. Päähenkilö rakentuu vahvasti henkilöasetelman kautta suhteessa aikuiseen ja ikätovereihin sekä sen kautta, miten hän suhtautuu ympäristöönsä ja siitä nouseviin arvoihin ja normeihin ja miten hänen toimintansa ilmentää niitä. Tarkasteltujen lastenromaanien alkuluvuissa päähenkilöt kuvataan pääosin taitaviksi, järkeviksi, rohkeiksi ja oma-aloitteisiksi aktiivisiksi toimijoiksi. Teoksista välittyy lapsen jatkuvan kehittymisen, hyvien sosiaalisten taitojen ja mielenhallintataitojen arvostamista. Päähenkilöihin rakentuu Appleyardin teorian mukaisesti sankaruutta, jonka sisältö kytkeytyy yhteiskunnan arvostuksiin.

Tutkielmassa tarkastellaan Pirkko Saision Betoniyö-romaanin (1981) dialogia ja sitä, millaisin keinoin siinä luodaan illuusiota aidosta puheesta ja miten se rakentaa henkilökuvausta. Tutkielmassa osoitetaan myös, miten suuri rooli dialogilla on teoksen kuvaaman maailman estetiikan rakentajana. Aineistona toimiva romaani on toivoton kuvaus helsinkiläislähiön nuorista miehistä, ja sen keskiössä ovat veljekset Simo ja Ilkka. Dialogintutkimus sijoittuu kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen välimaastoon, ja siinä yhdistetään kummankin taustateorioita ja tutkimusmetodeja. Tässä tutkielmassa näistä sovelletaan erityisesti keskustelunanalyysia sekä sosiolingvistiikkaa. Tutkimusote on kvalitatiivinen, ja tutkielman aineistona toimivasta Betoniyö-romaanista ja erityisesti sen dialogista nostettujen esimerkkien kautta eritellään niiden merkitystä henkilökuvauksen luomisessa. Tutkielman analyysi on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä tarkastellaan puhekielen keinoja, joilla rakennetaan kuvausta nuorista, alempaa sosiaaliluokkaa edustavista helsinkiläismiehistä, sekä sitä, millaisia vuorovaikutuksellisia funktioita slangisanastolla ja kirosanoilla on henkilöiden välisissä keskusteluissa. Toisessa osassa tarkastellaan vuorovaikutusta erityisesti direktiivien ja puhuttelun kautta. Muita henkilöhahmojen välisiä keskusteluja leimaavia piirteitä ovat ohipuhunta ja faattisuus. Näiden keinojen avulla keskustelun osanottajat ilmaisevat muun muassa asenteitaan muita ihmisiä kohtaan. Analyysin lopuksi tutkielmassa keskitytään teoksen päähenkilöön, Simoon, ja niihin keinoihin, joilla rakennetaan kuvausta elämässään haparoivasta, minuuttaan etsivästä nuoresta miehestä. Näistä keinoista ilmeisimmiksi nousevat runsas korjausaloitteiden ja dialogipartikkeleiden esiintyminen Simon repliikeissä sekä pojan tapa imitoida isoveljeään. Stadin slangi ja Helsingin puhekielen piirteet ovat teoksen dialogissa ilmeisimpiä puheenomaisuuden rakentamisen keinoja. Jaetun kielimuodon avulla henkilöhahmot kiinnittyvät osaksi tiettyä sosio-ekonomista luokkaa, mutta sillä tehdään myös vuorovaikutuksellisesti merkittävää toimintaa. Toisaalta eri vuorovaikutuksen keinoilla luodaan kuvausta henkilöhahmojen asenteista ja motiiveistä sekä heidän välisistä suhteista ja ryhmien sisäisistä hierarkioista. Tutkimus osoittaa, että dialogilla on merkittävä funktio henkilökuvauksen rakentajana, mutta myös tukemassa teoksen tematiikkaa ja sen esittämän maailman estetiikkaa.

Tutkin satuprinsessan ja satumiljöön kuvausta. Aineistoni ovat Topeliuksen Adalminan helmi -sadun 22 kuvitusta vuosilta 1856–2013. Havainnoin ja vertailen satua ja kuvituksia. Teoria on kuvituksentutkimus. Sadussa Adalmina käy läpi kaksi muodonmuutosta, ja kuvituksissa hänestä luodaan kuva ristiriitaisena ihmisenä. Teini-ikäinen Adalmina esitetään perinteisenä satuprinsessana ja lapsi-Adalmina topeliaanisen lapsikuvan mukaisena aktiivisena lapsena. Kuvituksissa nähdään perinteinen satumaisema, jonka luomisessa käytetään revivalismia. Köyhyys liitetään hyvyyteen ja ahkeruuteen, rikkaus ilkeyteen ja joutilaisuuteen. Kuvitukset ovat uskollisia alkuperäistekstille ja tyyliltään useimmiten perinteisiä satukuvituksia.