Browsing by Subject "henkisyys"

During the time of ecological crisis, it is important to find new approaches on how to produce welfare within planetary and ecological boundaries. Besides focusing on technical and societal changes I state in this thesis that there is a need for focus on human’s spiritual side to solve wide sustainability issues. Immaterial welfare is highlighted with people who are practicing spirituality, in this case meditation with Buddhist background. Enhancing immaterial welfare is important in the world in which overconsumption is dwindling biodiversity and planetary resources. In this master’s thesis I discuss how acknowledging peoples’ inner worlds is an essential part of holistic sustainability transition towards sustainable welfare and society. According to previous research spiritual practices such as meditation and mindfulness can support sustainable behaviour in many ways. People practicing meditation with Buddhist background try to live in a way that reduces their own suffering and suffering of living beings around them. When living in a mindful state it may be easier to make daily choices that are aligning with one’s values. Those who practice meditation may feel stronger connection to nature which can foster ecological behaviour. In this thesis I conducted nine interviews with nine meditation practitioners who are regularly practicing meditation with Buddhist background. I focused on their lifestyle that takes environmental aspects into account and how do they perceive that the meditation practice helps them to live in sustainable way. Central questions in the interviews included connectedness to nature, values and adapting and reacting to ecological crisis. I analysed the interviews using content-guiding theory analysis reflecting previous research. Meditation itself does not transform one to become more environmentally friendly but it can for example help to live by own values. Buddhist philosophy and spiritual lessons based in Buddhism play important roles in the meditation practices of the people I interviewed. Those lessons can motivate them to act respectfully towards all kinds of living beings and reduce their suffering. The people in this study live out environmentally friendly lifestyle in multiple ways. The interviewees highlighted many immaterial factors in their wellbeing from relationships to being in silence. In addition, spiritual practice can support them with difficult emotions that can arise from the news about the environment and climate. Altogether the sustainability science could benefit from considering human’s spiritual sides and the lost connection to self and the surrounding world.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia. Astangajoogaharjoitus on esimodernit uskonnollis-filosofiset juuret omaava modernin joogan muoto. Tarkastelen modernia astangajoogaharjoitusta osana post-sekulaaria henkisyyden maisemaa. Post-sekulaarin käsitteellä viittaan klassisen sekularisaatioteesin murtumisen jälkeiseen tilanteeseen, jolloin traditionaalisen uskonnon tyhjentynyttä paikkaa täyttävät lukuisat vaihtoehtoiset henkisyyden muodot. Institutionaalisten uskontojen suosion hiipuessa yksilöt uskovat, tuottavat ja artikuloivat merkityksiä elämäänsä erilaisten harjoitusten ja käytänteiden avulla. Kun yksilöt ottavat etäisyyttä kulttuurisesti määrittyneeseen uskonnolliseen traditioon, uskonnontutkimus kohdistuu uskon ja uskomusten (belief) sijaan enenevässä määrin instituutioiden ulkopuolella esiintyviin arkipäiväisiin kokemuksiin (experience) ja käytänteisiin (practice). Post-sekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Kuvaan tutkielmassani narratiivisen analyysin menetelmällä sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Kokemuskuvauksen analysoinnin ja tulkinnan lähtökohtana on ruumiinfenomenologiaan pohjaava näkemys, jonka mukaisesti ruumis ja mieli eivät ole toisiinsa nähden binaarisessa oppositiossa. Ruumis ei ole passiivinen ja mykkä mielen objekti, vaan kokemisen ja kokemuksen eksistentiaalinen ehto. Tämän mukaisesti ruumiillistunut kokemus (embodied experience) ymmärretään kielellistetyn kokemuskuvauksen muodostumiseen keskeisesti vaikuttavana kontekstina. Tutkielman tavoitteena ei ole objektiivisen tai yleistettävän tiedon tuottaminen, vaan tutkivan subjektin läpi suodattuneen uuden narratiivin luominen. Tällöin haastateltavien kerronta muodostaa tämän tarinan moniäänisen kudelman. Henkistynyt liha on kuvaus siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Ruumiillistuneen kokemuksen käsitteellistäminen dualismeihin taipuvalla kielellä on haasteellista sekä haastatelluille että tutkivalle subjektille. Sen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat fokusaation ja kehotietoisuuden käsitteisiin liittyvät kuvaukset. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksitenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus generoi muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen.

Tarkastelun kohteena ovat mielenterveyden ja henkisyyden tai New Agen välille rakennettavat rajanvedot kehityspsykologi Pehr Granqvistin kehittämässä henkisyyden kiintymyssuhdeteoreettisessa selitysmallissa. Työn pääkysymyksenä selvitetään sitä, miten New Agen ja mielenterveyden välistä suhdetta rakennetaan Granqvistin kiintymyssuhdeteoreettisessa mallissa. Tätä analysoidaan tarkemmin kahden alakysymysten avulla: 1. Mikä tai millainen New Agen kategorian merkitys on kiintymyssuhdeteoreettisessa mielenterveysdiskurssissa? 2. Miten dissosiaation käsitettä käytetään ja millaisia merkityksiä sen käyttötavoilla luodaan ja välitetään? Puran tutkimuskysymyksiä yhdistellen metodologiassani Norman Fairclough’n kehittämää kahta diskurssianalyyttistä lähestymistapaa eli kriittistä dialektis-relationaalista diskurssianalyysiä sekä sosiaalisen muutoksen analyysiin tarkoitettua tekstuaalista diskurssianalyysiä. Fairclough’n mallit ovat myös työni laaja teoreettinen viitekehys, johon yhdistyvät myös diskursiivisen uskonnontutkimuksen teoriatausta paikantuen New Agen ja uskonnollisen tai henkisen kokemuksen rakentamisen prosesseihin sekä terveyssosiologiset selitysmallit mielenterveyden ja psykopatologian muodostumisesta sosiaalisessa todellisuudessa. Aineistona on kaksi lukua Granqvistin akateemisesta monografiasta Attachment in Religion and Spirituality: a Wider View (2020) eli luvut 7: Religion as Attachment in Relation to Mental Health ja 8: Altered Spiritual States, Dissociation, and Attachment Disorganization. Yhteensä ne ovat 50 sivua pitkiä. Keskeisimpänä löydöksenä hahmottuu New Agen ja dissosiaation normalisoinnin ja uudelleen kontekstualisoinnin prosessi. Tämä tarkoittaa näiden merkityssisällön kääntämistä mielenterveyden kannalta arvotettuna normaaliksi tai positiiviseksi eli selviytymistä palvelevaksi. Normalisoinnissa ja uudelleen kontekstualisoinnissa New Age ”puhdistetaan” psykopatologiaan yhdistettävästä jäsentymättömän kiintymyssuhteen merkityssisällöstä liittämällä se henkisen vallankumouksen diskurssijärjestykseen eli turvattoman psykologisen kehitystaustan sijaan voimakkaammin nykyaikaisia yhteiskuntia luonnehtivaan henkisen kentän vallankumoukseen, joka käsitteellistetään väestötasolla suosiotaan kasvattavana suuntauksena. Samalla dissosiaation normalisoinnin prosessi mahdollistuu, kun se liitetään osaksi New Age-henkisyyden kenttää eli diskurssijärjestystä sille ominaisena kokemustyyppinä henkisen kokemuksen diskurssissa. Prosessi etenee psykopatologisoinnin diskurssijärjestyksestä eli trauman ja kriisin diskurssijärjestyksistä kohti normalisointia, joka rakennetaan mikrotasolla henkisen kokemuksen ja makrotasolla henkisen vallankumouksen diskurssijärjestyksissä. Uskontotieteellisesti erityisen relevanttia on havainto siitä, että aineisto kuvastaa näytteenomaisesti sitä, että New Age- liike ja dissosiaatio voidaan normalisoida kehityspsykologisista traumaan viittaavista merkityssisällöistään psykologian alan teorianmuodostuksessa silloin, kun ne liitetään henkisyysdiskursseihin.

Tämä tutkielma selvittää miten suomalaiset akupunktiohoitajat näkevät henkisyyden merkityksen, ja miten nämä merkitykset ilmenevät heidän työssään. Työ kartoittaa myös akupunktiohoitajien näkemyksiä akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Aineistona on yhdeksän akupunktiohoitajan teemahaastattelut. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan Paul Heelasin teoriaa holistisesta henkisyydestä sekä soveltuvin osin myös muuta henkisyyttä käsittelevää uskontotieteellistä tutkimusta. Holistisella henkisyydellä Heelas viittaa kokonaisvaltaisuutta ja yksilöllisyyttä korostavaan henkisyyteen, joka sijoittuu vaihtoehtohoitojen piiriin. Haastatteluaineiston analyysi on toteutettu käyttäen metodina aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Analyysiosio jakautuu kolmeen eri pääteemaan: haastateltavien käsitykset henkisyydestä, yhteneväisyydet holistisen henkisyyden teoriaan ja haastateltavien näkemykset akupunktion yhteiskunnallisesta asemasta. Kiinalaisella lääketieteellä on juuret taolaisuudessa, mutta akupunktio nähdään usein länsimaissa varsin sekularisoituneena harjoitteena. Vaikka akupunktiota käytetään Suomessa myös täydentämään lääketieteellistä hoitoa, se kohtaa silti skeptisyyttä. Vaihtoehtohoitoja koskeva lakialoite ja sen saama mediahuomio vaikuttavat myös akupunktion yhteiskunnalliseen asemaan. Akupunktiosta on tehty runsaasti lääketieteellistä tutkimusta, mutta uskontotieteellisestä näkökulmasta sitä on tutkittu melko vähän. Tutkielmani pyrkii vastaamaan tähän tutkimusaukkoon antamalla äänen akupunktiohoitajien näkemyksille. Tutkielman tulosten perusteella akupunktiohoitajien ajatukset henkisyydestä ovat riippuvaisia heidän taustastaan ja kiinnostuksen kohteistaan. Henkisyys on käsitteenä monimuotoinen, ja siksi avoin myös erilaisille tulkinnoille. Haastatteluaineistossa esiintyi useita yhtymäkohtia Heelasin holistiseen henkisyyteen, kuten kokonaisvaltaisuuden ja asiakaslähtöisyyden korostaminen sekä energian keskeinen rooli. Yhteiskunnallisella tasolla akupunktiohoitajat olivat huolestuneita pääosin kielteisestä mediahuomiosta, sekä vaihtoehtohoitoja koskevan lakialoitteen vaikutuksista heidän työskentelymahdollisuuksiinsa. Kritiikkiä esitettiin myös lääketieteellistä hoitoa kohtaan, jonka nähtiin keskittyvän pitkälti oireisiin ja lääkehoitoon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sijaan. Akupunktion koettiin olevan silti hyvä vaihtoehto täydentämään lääketieteellistä hoitoa.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee Voi hyvin -lehden muutosta lehden ensimmäisen ja nykyisen päätoimittajan silmin. Tutkielman näkökulmaa rajaa kolme kysymystä, joihin työ pyrkii ehdottamaan vastauksia. Mitä henkisyys ja hyvinvointi ovat? Miten henkisyys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa? Miksi henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa juuri nyt? Tutkimusta varten on haastateltu Marika Borgia, joka toimi Voi hyvin -lehden päätoimittajana vuosina 1986-1997, ja Riitta Nykästä, joka on luotsannut Voi hyvin -lehteä vuodesta 2018 lähtien. Tutkimuksen lähtökohta on fenomenologis-hermeneuttinen. Sen mukaan haastateltavien kokemukset ja niiden merkitykset pyritään tavoittamaan mahdollisimman autenttisina. Haastatteluaineiston keräämisessä käytetään menetelmänä teemahaastattelua ja materiaalin käsittelyssä temaattista analyysia. Teoreettisessa osassa perehdytään uushenkisyyden nousuun Suomessa ja maailmalla, henkisyyden ja uskonnon käsitteisiin, holistiseen hyvinvointiin, naistenlehtien markkinoihin ja henkisyyden sekä kaupallisuuden suhteeseen. Läpi tutkimuksen kulkevia teemoja ovat henkisyyden ja hyvinvoinnin käsitteet, holistinen näkemys hyvinvointiin ja henkisyyden ja kaupallisuuden suhde. Taustateorioina käytetään muun muassa Paul Heelasin holistisen henkisyyden teoriaa ja Wouter J. Hanegraaffin uushenkisyyden luonnehdintaa. Tutkielman tuloksista selviää, että henkisyys ja hyvinvointi kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän – ja että ne kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Holistinen eli kokonaisvaltainen hyvinvointi tarjoaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja materialismille. Toisaalta henkisyys ja hyvinvointi ovat kasvava bisnes joogastudioineen ja vaihtoehtoisine hoitomuotoineen. Henkisyydestä ja hyvinvoinnista on tärkeää kirjoittaa nyt, koska moni voi huonosti. Kokonaisvaltaisen – fyysisen, psyykkisen ja henkisen – hyvinvoinnin trendin uskotaan kasvavan tulevaisuudessa. Samalla suorittamisen ajan arvellaan olevan ohi, ja armollisuuden nousevan trendiksi. Ihmiset kaipaavat myös ripauksen lumoa ja mystiikkaa elämäänsä. Kiinnostus henkisyyttä ja hyvinvointia kohtaan tekee alasta myös kasvavan bisneksen. Tutkimus piirtää kuvaa Voi hyvin -lehden muutoksesta sen yli 30-vuotisen taipaleen ajalta. Lehden arvot ja aihepiirit ovat pysyneet vuosien varrella melko samoina. Lehti rohkaisee ihmisiä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja henkiseen kasvuun, aivan kuten se teki lehden alkuaikoina 1980-luvulla. Eniten muutosta on tapahtunut Voi hyvin -lehden toimitusprosessissa, joka on ammattimaistunut ja tullut toimintatavoiltaan lähemmäksi muita suuria aikakauslehtiä. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti yksittäisten Voi hyvin -lehden päätoimittajien käsityksiä, tutkielma osallistuu myös laajempaan keskusteluun henkisyyden noususta ja uskonnollisuuden merkityksen vähenemisestä länsimaissa.

Suomalaiset elävät yhä pidempään, ja samaan aikaan elämän viimeiset vuodet asutaan usein kotona. Myös palliatiivinen hoito on siirtynyt yhä useammin kotiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan palliatiivisen hoidon tulee olla kokonaisvaltaista, fyysisten oireiden hoidon ja kivunlievityksen lisäksi täytyy kiinnittää huomiota psykososiaalisiin ja spirituaalisiin ulottuvuuksiin. Euroopan saattohoitojärjestö EAPC on määritellyt spiritualiteetin muodostuvan kolmesta ulottuvuudesta; eksistentiaalisista kysymyksistä sekä arvoihin ja uskontoon perustuvista näkemyksistä. Tässä tutkielmassa tarkastelen kuinka EAPC:n määrittelemät spiritualiteetin ulottuvuudet ilmenevät ikääntyneillä kotona sairastavilla palliatiivisen hoidon potilailla. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus, ja aineiston olen kerännyt haastattelemalla kahdeksaa 71-95-vuotiasta kotona asuvaa palliatiivisen hoidon potilasta. Haastattelut toteutin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla, ja aineiston analysoin käyttämällä sisällönanalyysia. Tulokset esittelen jaoteltuna EAPC:n määritelmän mukaisesti kolmeen eri pääluokkaan; eksistentiaalisiin kysymyksiin sekä arvoihin ja uskontoon perustuviin näkemyksiin. Eksistentiaaliset kysymykset pitävät sisällään elämän merkityksellisyyden, eheyden kokemisen, toivon sekä kuoleman. Arvoihin perustuviin näkemyksiin olen sijoittanut ne aineistosta esiin nousevat ulottuvuudet, jotka liittyvät ihmissuhteisiin, muutokseen sopeutumiseen, kotona sairastamiseen sekä taiteeseen. Uskontoon perustuvat näkemykset muodostuvat henkilökohtaisesta vakaumuksesta sekä rituaaleista. Aineiston perusteella spiritualiteetin ulottuvuudet ovat moniulotteisia, jonka vuoksi yksittäisiä ulottuvuuksia on haastavaa jaotella EAPC:n kolmijaon mukaisesti. Tämänkaltainen jaottelu voi kuitenkin auttaa hahmottamaan spiritualiteettiin kuuluvia ulottuvuuksia. Tutkielman lopussa esittelen aineistosta esiin nousseet tuloksia ilman EAPC:n kolmijakoa. Aineiston perusteella merkityksellisyyden ja eheyden kokemukset ovat positiivisesti yhteydessä yksilön kokemukseen hyvinvoinnista, ja tarkoituksettomuuden tunteet heikentävät hyvinvointia. Merkityksellisyys muodostui läheisistä ihmissuhteista, uskosta korkeampaan voimaan, itsensä toteuttamisesta sekä muutokseen sopeutumisesta. Epäselvä/negatiivinen suhde uskontoon, yksinäisyys ja toimintakyvyn heikkeneminen ovat yhteydessä tarkoituksettomuuden tunteeseen.

Suomalaisten uskonnollisuus on muutoksessa. Samalla kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko menettää tasaisesti jäseniään, on Suomessa esimerkiksi ateismi ja uushenkisyys kasvussa. Tämä etnografinen tutkimus selvittää miten uskonnollisuuden muutos ja uskonto–sekulaari -kilpailu näkyy ystävyysevankeliointiin keskittyvässä XEE-kurssissa. Tutkimukseni antaa myös tietoa siitä, miten suomalaiset suhtautuvat kristinuskoon. Tein osallistuvaa havainnointia Evankeliointi Elämäntapana ry:n järjestämällä XEE-ystävyysevankeliointikurssilla, johon itsekin osallistuin syksyllä 2018. Kurssi järjestettiin erään helsinkiläisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tiloissa. 12 viikon kurssin puitteissa havainnoin 13 henkilöä evankeliointitilanteissa ja kurssille osallistuneita neljää muuta henkilöä, joista yksi oli kurssin vetäjä, koulutustilanteissa. Tein temaattisen analyysin lukemalla ristiin erilaisia etnografiselle tutkimukselle tyypillisiä monipuolisia aineistoja, sekä kontekstoimalla niitä tiheästi. Tutkimuksessani selvisi, että XEE-ystävyysevankelioinnissa painopiste on siirtynyt uskonnon funktiosta kohti uskonnon performatiivisuutta. Tätä kuvaa muutos ikuisesta elämästä yltäkylläiseen elämään, joka on nykypäivän Suomessa helpommin lähestyttävä tapa keskustella kristinuskosta ei-uskonnollisten ihmisten kanssa. Funktio–performanssi jaottelu on kuitenkin tämän tutkimuksen valossa ongelmallista, sillä XEE:n metodeissa funktio ja performanssi kietoutuvat yhteen. Sekularisaatio ja luterilaisuuden merkitys näkyy XEE-ystävyysevankeliointikurssilla suomalaista uskonnollisuuden maisemaa määrittävänä kehyksenä. Tämän tutkimuksen perusteella spirituaalisuus on uskonnollisesti aktiiveja ja ei-aktiiveja yhdistävä rajapinta, jonka kautta uskonnollisia keskusteluja voidaan käydä maanläheisesti ja rakentavasti. Tässä tutkimuksessa sovellettiin uskonnollisuuden muutosta selittäviä teorioita kuten Beyerin näkemyksiä uskonnon funktiosta ja performatiivisuudesta (2000) ja Ammermanin spirituaalisuuden nelijaottelua (2013). Tutkimukseni osoittaa, että XEE:n kaltainen yksilöihin panostava evankeliointimalli hyötyy sekularisaatiosta, jossa syntyy tilaa erilaisille uskonnollisille- ja ei-uskonnollisille toimijoille, yksilön merkitys korostuu ja spirituaalinen uskonnollisuus yleistyy.

Tässä tutkielmassa olen kiinnostunut siitä, mitä kristillistä joogaa harrastavat ihmiset kokevat saavansa kristillisestä joogasta ja tarkastelen, millainen uskonnollinen, hengellinen tai henkinen merkitys kristillisellä joogaharjoituksella on yksilölle itselleen. Tutkimustehtävänäni oli selvittää: Millaisena ihmiset kokevat kristillisen joogan? Tutkimus on kvalitatiivinen ja tutkimusaineiston olen kerännyt teemahaastatteluin. Tutkimuksestani käy ilmi, että kristillinen jooga on harjoittajilleen uskonnon kaltaista, hengellistä elämää ylläpitävä ja sitä ruokkiva keino. Kristillisestä joogasta haetaan hengellisyyttä, joka on yksilöä henkilökohtaisesti ja kokonaisvaltaisesti koskettavaa ja merkityksellistä. Haastateltavat käyttävät kristillistä joogaa keinona kokea ja vahvistaa omaa, itselleen mieluisaa hengellisyyttä elämässään. Kristillisen joogan keinoin myös etsitään itseä ja tutustutaan omaan hengelliseen identiteettiin. Kristillisestä joogasta saadut kokemukset vaikuttavat yksilöiden elämässä niin fyysisellä, psyykkisellä kuin hengelliselläkin tasolla. Tutkimukseni mukaan kristillisen joogan voidaan sanoa kuuluvan harrastajiensa arkeen merkittävänä osana elämää. Kristillisen joogan koetaan olevan osa elettyä uskonnollisuutta.