Browsing by Subject "herpesvirus"
Now showing items 1-8 of 8
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 1999)Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville herpesviruksen, caliciviruksen ja klamydian yleisyys Suomen kissapopulaatiossa, oireisten ja kroonisten kantajien yleisyys, erot rotu- ja kotikissojen tartuntojen yleisyydessä, rokotusten vaikutukset ja eri tutkimusmenetelmien käyttökelpoisuus diagnostiikassa. Näiden infektioiden esiintymistä Suomessa ei ole tutkittu aikaisemmin ja erityisesti klamydian merkitystä kissojen sairastumisiin on vähätelty. Tutkimus tehtiin vuosina 1995-1997 EELA:n virologian osastolla. Tutkimuksiin osallistui 377 kissaa, 225 rotukissaa ja 152 kotikissaa. Rotukissat olivat 20 rodun edustajia. 185 kissaa saatiin kissalehdissä ilmestyneiden artikkelien perusteella vuosina 1995 ja 1996, ja näille tehtiin myös kliininen tutkimus. Näistä 70% oli alle 2-vuotiaita. 45 kissalla todettiin kliinisiä oireita. Tutkittiin yhteensä 370 seeruminäytettä ja 185 silmä- ja nielunäytettä. Tutkittaville kissoille ei asetettu muita vaatimuksia kuin se, ettei niitä oltu viimeisen kuukauden aikana hoidettu antibiooteilla. Tutkimusmenetelmiksi valittiin virusten ja klamydian eristys soluviljelmissä ja vasta-aineiden osoitus virusneutralisaatio- ja komplementtisitoutumistestillä. Tutkimuksesta tuli esille, että Chlamydia psittaci on pääsyynä kronisiin silmäoireisiin 20 %:lla ja herpesvirus 6.6 %:lla silmäoireilevista kissoista. Herpesviruskantajuus rotukisoilla on 33.9 % ja kotikissoilla 6.6 %. Caliciviruskantajuus rotukissoilla on 71 % ja kotikissoilla 27 %. 16 % kissoista on sekäherpes- että caliciviruskantajia. Rokotuksista ei ole mitään apua kantajille ja on epätodennäköistä että kantajamuoto häviää niiden seurauksena. Vaikka terveet kissat olisivat säännöllisesti rokotettuja, ne voivat silti saada tartunnan ja levittää virusta eteenpäin. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kissojen klamydia, herpesvirus ja calicivirus infektiot.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2000)Uusi herpesvirusten sukuun kuuluva virus aiheutti 50 % kuolleisuuteen johtaneen epidemian 1984 hollantilaisessa merinisäkäskeskuksessa. Tämän jälkeen hylkeiden herpesvirusvasta-aineita on todettu useilta Pinnipedia-heimon lajeilta ympäri maailmaa. Pohjanmerellä kuoli tuhansittain harmaahylkeitä vuoden 1988 aikana hylkeiden morbilliviruksen aiheuttamaan sairauteen. Hylkeiden herpesvirus (Phocid herpesvirus type 1, PhHV-1) eristettiin myös kuolleiden eläinten elimistä antaen aihetta epäillä herpesviruksen osuutta näin suureen kuolleisuuteen johtaneeseen taudinkuvaan. Yleisesti herpesvirusinfektioille on tyypillistä että stressi yhdessä infektion kanssa saa aikaan rajumman sairauden. Luonnoneläinten tuominen sairaalahoitoon läheiseen kontaktiin muiden eläinten kanssa on kliinistä sairautta mahdollisesti vakavoittava stressitekijä. Hylkeiden suojaaminen kliiniseltä taudilta paikoissa, joissa hylkeitä pidetään syystä tai toisesta vankeudessa on ollut lähtökohtana rokotteen kehittämiselle. Rokotetutkimuksia varten on hylkeiden herpesviruksesta eristetty immunogeenisiä glykoproteiineja. Muilla herpesviruksilla suoritetut immunogeenisyystutkimukset ovat osoittaneet glykoproteiini B:n ja D:n olevan erityisen tehokkaita humoraalisen ja soluvälitteisen immuniteetin syntymiseen. Nämä glykoproteiinit on siksi valittu komponenteiksi rokotteeseen PhHV-1:tä vastaan. Tulevaisuuden rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten ennen rokotteen ottamista rutiinikäyttöön merinisäkäskeskuksessa on tutkittu koe-eläinmallin sopivuutta. Oma tutkimukseni alkoi glykoproteiini D:n tuottamisella soluviljelmässä tarkoituksena tuottaa riittävästi proteiinia jotta sen immunogeenisyys voitaisiin testata. Pilottitutkimuksen omaisesti oli myös tarkoitus selvittää bakulovirusmenetelmän sopivuus juuri tämän proteiinin tuottamiseen. Tuotetusta proteiinista valmistettiin iscom-rokote, jolla immunisoitiin hiiriä. Tutkimukseni eläinmalli-osassa tutkimme kahden eri mallin sopivuutta rokotteen kliinisen tehon tutkimista varten. Heterologinen kissamalli, jossa kissat rokotettiin ensin joko PhHV-1–iscom – tai FHV-iscom rokotteella ja sitten altistettiin FHV infektiolle, osoittautui paremmaksi vaihtoehdoksi kun hiirien infektoiminen PhHV-1:llä. Kissamallin avulla voidaan tutkia rokotteen antamaa suojaa kliinistä tautia vastaan. Todettiin myös että PhHV-1 iscom-rokotus vähensi viruksen erittymistä verrattuna rokottamattomaan kontrolliryhmään. Glykoproteiini D osoittautui tässä pilottitutkimuksessa riittävän immunogeeniseksi, joten tutkimusta on syytä jatkaa. Glykoproteiini B:n kohdalla hyväksi todettu bakulovirusvektorimenetelmä ei kuitenkaan sellaisenaan sovi käytettäväksi gD:n tuottamisessa, vaan sitä on optimoitava. Rokottamisen tavoitteena ei suinkaan ole pyrkimys luonnossa elävien hylkeiden rokottamiseen vaan tavoitteena on suojata orvot poikaset vakavalta taudilta niiden ensimmäisten sairaalahoitoviikkojen ajan.
-
(2021)Fibropapillomatoosi (FP) on maailmanlaajuisesti tunnettu merikilpikonnien kasvainsairaus. Se aiheuttaa merikilpikonnille solukuvaltaan hyvänlaatuisia sidekudoskasvaimia, jotka voivat johtaa normaalien elintoimintojen häiriintymiseen. Taudin syntyyn on aiemmissa tutkimuksissa luotettavasti yhdistetty alfaherpesviruksiin kuuluva Chelonid Herpesvirus 5 (CHHV-5), mutta taudin tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, ja sen ilmentyminen vaatii myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tekijöitä. CHHV-5:n uskotaan säilyvän merikilpikonnien elimistössä latentisti muiden herpesvirusten tapaan, ja sitä on havaittu useissa terveissä kudoksissa sekä FP:tä sairastavilla että terveillä eläimillä. CHHV-5:n tiedetään leviävän ainakin kasvaimista irtoavien infektoituneiden solujen kautta, mutta vasta-ainetasojen ja viruksen esiintyvyyden kartoitukset viittaisivat siihen, että on olemassa myös muita, toistaiseksi tuntemattomia tartuntatapoja. Aiemmissa tutkimuksissa liemikilpikonnien (Chelonia mydas) munuaisissa ja virtsassa on havaittu CHHV-5 DNA:ta, mikä voisi viitata viruseritykseen munuaisten kautta virtsaan. FP:tä havaitaan erityisesti nuorilla liemikilpikonnilla niiden kerääntyessä rannikkoalueille. Yhdysvalloissa Atlantin kaakkoisrannikolla samalla eläinryhmällä on havaittu rutiininomaisissa raadonavauksissa myös runsaasti alkuperältään tuntematonta munuaisytimen soluvälien sidekudostumista. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli 1) kuvailla nämä sidekudostumismuutokset yhdistelemällä tautia ilmentäviltä eläimiltä kerättyä patologista, histopatologista ja epidemiologista tietoa, sekä 2) selvittää, voisivatko munuaisten sidekudostumismuutokset olla CHHV-5-tartuntaan liittyvä, aiemmin tunnistamaton kohde-elinvaurio. Opinnäytetyön kirjallisen osuuden on ohjannut Niina Airas ja johtanut Antti Sukura Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen kokeelliset osuudet (qPCR-analyysi ja tilastollinen analyysi) on toteutettu Florida Atlantic Universityssä Harbor Branch Oceanographic Institutessa Annie Page-Karjianin johtamassa tutkimusryhmässä hänen ohjauksessaan. Työssä esitetyt histopatologiset tutkimukset on tehnyt Brian Stacy University of Floridassa. Floridan alueella kuolleen tai lopetetun nuoren liemikilpikonnan (62 yksilöä) munuaisten CHHV-5 DNA-kopiomäärät tutkittiin qPCR-menetelmällä, ja munuaisten sidekudostumismuutosten voimakkuus arvioitiin histopatologisesti asteikolla 1-3 (1 – lievä, 2 – kohtalainen, 3 – voimakas) kaksoissokeutetussa tutkimuksessa. Tulostemme perusteella sidekudostumismuutosten voimakkuus ei näyttäisi olevan sidoksissa liemikilpikonnien sukupuoleen, rantautumisaikaan tai kuntoluokkaan. Histopatologisiin muutoksiin ei liittynyt tulehdussolukertymiä tai havaittuja solunsisäisiä taudinaiheuttajia. Kaikilla suuremmilla kilpikonnilla muutokset olivat kohtalaisia tai voimakkaita, kun taas nuoremmilla lieviä tai kohtalaisia, mutta nämä erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä (Kruskal-Wallis, p=0,3). Vaikka 94%:lla (31/33) tutkituista eläimistä ei näkynyt lainkaan silminnähtäviä merkkejä sidekudostumisesta, mikroskooppisesti kohtalaista tai voimakasta munuaisten sidekudostumista havaittiin 90%lla (56/62) eläimistä. Kymmenellä (16%, 10/62) tutkituista eläimistä oli todettu FP, mutta vain viiden (8%, 5/62) eläimen munuaisessa havaittiin CHHV-5-DNA:ta. Näistä eläimistä neljällä oli fibropapillomatoosikasvaimia muualla kuin munuaisissa. Tulosten perusteella CHHV-5 ei vaikuttaisi olevan merkittävä etiologinen tekijä nuorten villien liemikilpikonnien munuaisytimen fibroosimuutoksissa Floridan alueella.
-
Hevosen herpes- ja arteriittivirusten aiheuttamien tartuntojen ennaltaehkäisy ja leviämisen hallinta (University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kuvata hevosen herpes- ja arteriittivirusten aiheuttaman taudin kliininen kuva, epidemiologia ja diagnostiikka sekä tarkastella näiden pohjalta tartuntojen ennaltaehkäisyn ja leviämisen hallinnan keinoja. Katsauksessa pyritään kuvaamaan toimintatapoja tämänhetkisessä tautitilanteessa sekä esittämään vaihtoehtoja tautitilanteen mahdollisesti muuttuessa tulevaisuudessa. Hevosen herpes- ja arteriittivirukset ovat maailmanlaajuisesti esiintyviä hevosten viruksia, jotka aiheuttavat tavallisimmin lieväoireisia hengitystietulehduksia nuorille hevosille. Molempien virusten taudinkuvaan voi lisäksi liittyä kantavien tammojen abortteja. Suomessa esiintyy vuosittain muutamia sekä herpes-että arteriittiviruksen aiheuttamia tautitapauksia. Herpesviruksista EHV4 (Equine Herpesvirus 4) on tavallinen nuorten, alle kaksivuotiaiden hevosten akuutin hengitystietulehduksen aiheuttaja. EHV1 (Equine Herpesvirus 1) voi hengitystieinfektion lisäksi aiheuttaa lopputiineenä oleville tammoille abortteja. Herpesviruksen aiheuttamista luomisista puhutaan kansankielessä usein virusaborttina. EHV1-infektion harvinaisena ilmenemismuotona tunnetaan lisäksi neurologisiin oireisiin johtava enkefalomyeliitti. Hevosen arteriittiviruksen aiheuttamatauti tunnetaan nimellä EVA (Equine Viral Arteritis). Hengitystieinfektio on tyypillisesti lieväoireinen, mutta voimakkaaseen kliiniseen kuvaan saattaa liittyä korkea kuume ja laaja-alainen turvotus. Kantavilla tammoilla infektio voi johtaa sikiön abortoitumiseen 3. tiineyskuukauden jälkeen. Herpes- ja arteriittivirukset leviävät hevosesta toiseen hengitystie-eritteiden ja abortoituneiden sikiöiden välityksellä. Molempien virusten epidemiologia asettaa lisäksi tautikontrolloinnille haasteita, sillä myös oireettomat hevoset voivat levittää virusta. Herpesviruksille on tyypillistä latentit eli piilevät infektiot, jolloin myös kliinisesti oireettomat eläimet toimivat viruksenlevittäjinä. Arteriittivirus voi jäädä pitkittyneesti eli persistoivasti oireettomienkantajaoriiden spermaan ja levitä astutuksen tai siemennyksen yhteydessä tammoihin. Sekä herpes- että arteriittivirusten hallinta perustuu ensisijaisesti talleilla tehtävään tautisuojaukseen. Viruksen leviämistä pyritään ennaltaehkäisemään esimerkiksi sijoittamalla riskiryhmään kuuluvat hevoset pieniin ryhmiin erilleen muista hevosista. Etenkin nuoret, kilpailuissa käyvät hevoset tulisi pitää erillään tiineinä olevista tammoista. Uudet tulokkaat tulisi eristää riittäväksi ajaksi. Monissa maissa, ei kuitenkaan Suomessa, on käytössä nuorille oreille tarkoitettu persistoivalta infektiolta suojaava arteriittivirusrokote. Herpesviruksia vastaan Suomessa on käytettävissä rokote, joka antaa osittaisen suojan. Rokotetta voidaan käyttää lieventämään taudin oireita sekä apuna tautikontrolloinnissa vähentämään sairastuneiden hevosten viruseritystä ja sitä kautta muihin hevosiin kohdistuvaa tautipainetta. Herpes- ja arteriittivirusten torjunnassa on kuitenkin pidettävä mielessä, että rokotteet antavat ainoastaan lyhytkestoisen ja osittaisen suojan ja tallien tautisuojauksella on edelleen keskeinen rooli tautivastustuksen onnistumisessa.
-
(2019)Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitetään, millaisia taudinpurkauksia hevosen herpesvirus on aiheuttanut Suomessa ja Euroopassa. Tarkoituksena on myös kuvailla hevosen herpesvirusten taudinaiheutuskykyä, hevosten saamia oireita, sairastuneiden hevosten hoitovaihtoehtoja, erotusdiagnostiikkaa, diagnosointia sekä taudinpurkausten esto- ja kontrollointimenetelmiä. Hevosilla tavataan maailmanlaajuisesti viittä eri herpesvirusta, joista kolme kuuluu alfaherpesviruksiin ja kaksi gammaherpesviruksiin. Gammaherpesviruksien EHV-2:n ja EHV-5:n (EHV = equine herpesvirus) aiheuttamat infektiot ovat yleensä oireettomia, mutta näiden on epäilty aiheuttavan myös yksittäisten hevosten systeemisiä sairauksia. Alfaherpesviruksiin kuuluva EHV-4 aiheuttaa pääasiassa hengitystieoireita nuorilla hevosilla, mutta EHV-1 aiheuttaa hengitystieoireiden lisäksi luomisia, vastasyntyneiden varsojen kuolemia sekä vaihtelevia neurologisia oireita, joista vakavimmat johtavat hevosen menehtymiseen. EHV-1 ja EHV-4 voivat aiheuttaa yksittäisten hevosten sairastumisten lisäksi laajojakin taudinpurkauksia, joissa taloudelliset menetykset nousevat suuriksi. Astumaihottumaa aiheuttava EHV-3 kuuluu myös alfaherpesviruksiin, mutta tauti on keinosiemennyksen myötä harvinaistunut. Hevosen herpesvirus tarttuu sierain-, suu- ja sukupuolieritteiden välityksellä suorassa kontaktissa, pisaratartuntana tai kontaminoituneiden välineiden avulla. Herpesvirukset voivat aiheuttaa latentteja eli piileviä infektioita, jolloin virus on piilossa isännän immuunipuolustukselta solujen sisällä. Hevosen herpesviruksen ajatellaan olevan latenttina lymfosyyteissä tai kolmoishermon hermosolmussa, mutta latentin infektion tarkkaa mekanismia ei tunneta. Latentti virus saattaa aktivoitua ja lisääntyä uudelleen esimerkiksi stressin seurauksena, jolloin virusta erittyy sierainlimaan. Useimmiten isäntä ei itse sairastu latentissa infektiossa, mutta kontaktissa olevat muut hevoset voivat altistua virukselle ja saada näkyviä oireita. Taudinpurkauksia torjutaan tarttuvia tauteja ehkäisevien toimintatapojen avulla sekä kaikkien tilan hevosten säännöllisillä rokotuksilla. Hevosen herpesvirusrokotteet on rekisteröity suojaamaan hengitystieoireilta sekä luomisilta, mutta rokotteet eivät anna täydellistä tai pitkäkestoista suojaa. Taudinpurkauksessa on tärkeää epäillä herpesvirusta ajoissa, ottaa diagnostiset näytteet, asettaa tila karanteeniin ja ryhtyä muihin taudin leviämisen estäviin toimenpiteisiin. PCR- ja vasta-ainetutkimusten avulla diagnoosi varmistuu nopeasti, ja näiden tutkimusmenetelmien sekä hevosten tarkkailun ja lämmön mittausten avulla voidaan selvittää virukselle altistuneet hevoset. Karanteeni voidaan purkaa, kun hevoset eivät ole oireilleet 28 päivään. Herpesvirusinfektioiden hoito on lähinnä oireenmukaista tukihoitoa. Pidemmän aikaa makuulla olevan hevosen tai muulla tavoin vakavasti neurologisesti oireilevan hevosen ennuste on huono ja lopetus on tällöin suotavaa. Löytyneet raportoidut taudinpurkaukset olivat kaikki EHV-1-viruksen aiheuttamia. Hevosen herpesvirusten tarkkaa prevalenssia ei Suomessa tiedetä, mutta todennäköisesti taudinpurkaukset, ja varsinkin neurologisia oireita aiheuttavien herpesvirusten aikaansaavat taudinpurkaukset, tulevat yleistymään Suomessakin, sillä näin on jo käynyt muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2015)Koiran herpesvirus (canid herpesvirus 1, CHV-1) kuuluu alfaherpesviruksiin, kuten esimerkiksi naudan herpesvirus 1 ja 2, useat hevosten herpesvirukset ja kissojen herpesvirus 1. Koiran herpesvirus pystyy tartuttamaan vain koiriin ja villeihin koiraeläimiin, eikä se siten aiheuta infektioita ihmisille tai muille eläimille. Muiden herpesvirusten tapaan se pystyy säilymään isäntäeläimensä elimistössä aiheuttaen latentin eli piilevän infection. Piilevä infektio on yleensä oireeton, mutta viruksen uudelleenaktivoitumisen seurauksena eläin voi erittää tartuntakykyisiä viruksia suun, nenän ja sukupuolielinten eritteissä. Herpesviruksen uudelleenaktivoituminen esimerkiksi tiineyden, korkean populaatiotiheyden tai kuljetuksen aiheuttaman stressin seurauksena tai elimistön immuunipuolustusta heikentävän lääkehoidon takia muodostaakin merkittävän tartuntalähteen. Koiran herpesvirusta tavataan todennäköisesti maailmanlaajuisesti ja se on yhdistetty etenkin vastasyntyneiden pentujen kuolemaan johtavaan sairauteen. Aikuisilla koirilla infektio on usein oireeton tai lievä. Suomessa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on todennut koiran herpesviruksen aiheuttamia infektioita muutamassa pentueessa vuosittain. Varmuudella koiran herpesviruksen aiheuttama tartunta voidaankin todeta vain ruumiinavauksessa. Serologisten testien, kuten virusneutralisaatiotestin tai entsyymivälitteisen immunoabsorbenttimäärityksen (ELISA) avulla voidaan havaita koiran herpesviruksen vasta-aineita ja siten selvittää altistumista virukselle. Tällä hetkellä reaaliaikaista kvantitatiivista polymeraasiketjureaktio- eli PCR- menetelmää pidetään kaikkein herkimpänä menetelmänä koiran herpesviruksen määrittämiseksi. PCR-menetelmä perustuu viruksen nukleiinihappojen osoittamiseen tutkittavasta näytteestä, joten sen avulla pystytään havaitsemaan myös piilevät infektiot. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on selvittää, mitä nykyään tiedetään koiran herpesviruksen esiintymisestä, tartuntareiteistä sekä sen aiheuttamista sairauksista ja niiden hoidosta. Lisäksi tarkoituksena on perehtyä siihen, miten sen aiheuttamia pentukuolemia voitaisiin ennaltaehkäistä sekä millainen merkitys markkinoilla olevalla koiran herpesvirusrokotteella on tartuntojen torjunnassa. Koska koiran herpesvirus voi aiheuttaa myös aikuisten koirien sairastumisen, tulisi se pitää mielessä myös muissa tilanteissa kuin pentukuolemissa. Koirat liikkuvat tänä päivänä paljon esimerkiksi erilaisissa koiratapahtumissa ja jalostustarkoituksessa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Lisäksi elimistön immuunijärjestelmän toimintaan vaikuttavia hoitoja, kuten solunsalpaajia ja sädehoitoa käytetään koirien hoidossa entistä enemmän. Siksi kirjallisuuskatsauksessa on tarkoitus tuoda myös esiin, millaisen riskin koiran herpesvirus aiheuttaa matkusteleville koirille tai tilanteissa, joissa elimistön immuunipuolustus on heikentynyt. Koirien herpesvirusinfektiot ovat huonosti tunnettuja ja niihin liittyy myös vääriä käsityksiä. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa koiran herpesviruksesta sekä eläinlääkäreille että koiranomistajille. Koska koiran herpesvirus on laajalle levinnyt ja se kykenee säilymään latenttina elimistössä, on sen hävittäminen käytännössä mahdotonta. Siksi sen tartuntamekanismien ja mahdollisten ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tunteminen on erittäin tärkeää koiran herpesviruksen aiheuttamien infektioiden estämiseksi.
-
(2021)Nautojen hengitystieinfektiot aiheuttavat merkittäviä tuotannonmenetyksiä karjataloudelle ja vaikuttavat heikentävästi nautojen terveyteen ja hyvinvointiin ympäri maailmaa. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on eristetty lukuisia. Osalla näistä viruksista on todettu selkeä rooli hengitystiesairauksien synnyssä, mutta joidenkin virusten taudinaiheutuskyvystä ja merkityksestä hengitystieoireiden aiheuttajana tiedetään vielä vähän. Monien nautojen hengitysteissä esiintyvien viruksien on todettu altistavan bovine respiratory disease- eli BRD-kompleksille. Suomessa tutkimusta nautojen hengitystievirusten esiintymisestä on tehty vähäisesti. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa esitellään Suomessa ja muualla maailmassa esiintyviä nautojen hengitystieviruksia sekä niiden aiheuttamia patologisia muutoksia hengitysteissä. Lisäksi tässä tutkimuksessa pystytettiin PCR-menetelmä naudan adeno-, herpes- ja parvovirusten toteamiseksi keuhkokudosnäytteistä, sekä tutkittiin näiden virusten esiintymistä raadonavaustutkimuksissa ja teurastamolla kerätyissä nautojen keuhkokudosnäytteissä. Nykyisten tutkimusmenetelmien ansiosta virusten eristäminen on entistä helpompaa. Ruokaviraston rutiinidiagnostiikkaan kuuluvassa hengitystietutkimuspaketissa on virusten osalta mukana naudan respiratory syncytial-, korona-, ja parainfluenssa-3-viruksen osoitus. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on kuitenkin muitakin, kuten adeno-, herpes- ja parvovirukset, joille ei ole käytössä rutiinidiagnostiikkaa. Tässä tutkimuksessa mukana oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan raadonavaustutkimukseen lähetettyjen nautojen keuhkokudosnäytteitä (18 kpl), opetus- ja tutkimuskäyttöön lahjoitetun naudan keuhkokudosnäyte (1 kpl) sekä suomalaiselta nautateurastamolta kerättyjä keuhkokudosnäytteitä (11 kpl). Raadonavaustutkimuksessa kerätyistä näytteistä käytettävissä oli myös esitiedot sekä makroskooppisen että histopatologisen tutkimuksen tulokset, joiden avulla arvioitiin viruslöydöksen merkitystä taudinaiheuttajana. Osa PCR-menetelmällä monistetuista lopputuotteista analysoitiin myös agaroosigeelielektroforeesilla. Kaikkien tutkittujen virusten perimää todettiin näytteissä. Viruslöydös todettiin yli puolessa tutkituista näytteistä ja viruksia todettiin sekä raadonavaustutkimuksessa että teurastamolta kerätyissä näytteissä. Eniten näytteissä todettiin adenovirusta, mikä olikin oletettavaa aiempien suomalaisten tutkimustulosten perusteella. Myös parvo- ja herpesvirusta todettiin näytteissä. Naudan parvo- ja herpesvirusten esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa aiempaa tutkimustietoa, lukuun ottamatta Ruokaviraston naudan herpsevirus-1.1-vasta-aineseurantaa. Tämän tutkimuksen viruslöydöksistä ei voitu päätellä, mikä löydetyn viruksen alatyyppi on kyseessä tai onko kyseinen virus aiheuttanut naudalle oireita tai eläimillä todetut patologiset muutokset, jolloin löydösten kliinistä merkitystä ei voitu arvioida.
-
(2021)Nautojen hengitystieinfektiot aiheuttavat merkittäviä tuotannonmenetyksiä karjataloudelle ja vaikuttavat heikentävästi nautojen terveyteen ja hyvinvointiin ympäri maailmaa. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on eristetty lukuisia. Osalla näistä viruksista on todettu selkeä rooli hengitystiesairauksien synnyssä, mutta joidenkin virusten taudinaiheutuskyvystä ja merkityksestä hengitystieoireiden aiheuttajana tiedetään vielä vähän. Monien nautojen hengitysteissä esiintyvien viruksien on todettu altistavan bovine respiratory disease- eli BRD-kompleksille. Suomessa tutkimusta nautojen hengitystievirusten esiintymisestä on tehty vähäisesti. Tämän tutkielman kirjallisuuskatsauksessa esitellään Suomessa ja muualla maailmassa esiintyviä nautojen hengitystieviruksia sekä niiden aiheuttamia patologisia muutoksia hengitysteissä. Lisäksi tässä tutkimuksessa pystytettiin PCR-menetelmä naudan adeno-, herpes- ja parvovirusten toteamiseksi keuhkokudosnäytteistä, sekä tutkittiin näiden virusten esiintymistä raadonavaustutkimuksissa ja teurastamolla kerätyissä nautojen keuhkokudosnäytteissä. Nykyisten tutkimusmenetelmien ansiosta virusten eristäminen on entistä helpompaa. Ruokaviraston rutiinidiagnostiikkaan kuuluvassa hengitystietutkimuspaketissa on virusten osalta mukana naudan respiratory syncytial-, korona-, ja parainfluenssa-3-viruksen osoitus. Nautojen hengitysteitä infektoivia viruksia on kuitenkin muitakin, kuten adeno-, herpes- ja parvovirukset, joille ei ole käytössä rutiinidiagnostiikkaa. Tässä tutkimuksessa mukana oli Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen tiedekuntaan raadonavaustutkimukseen lähetettyjen nautojen keuhkokudosnäytteitä (18 kpl), opetus- ja tutkimuskäyttöön lahjoitetun naudan keuhkokudosnäyte (1 kpl) sekä suomalaiselta nautateurastamolta kerättyjä keuhkokudosnäytteitä (11 kpl). Raadonavaustutkimuksessa kerätyistä näytteistä käytettävissä oli myös esitiedot sekä makroskooppisen että histopatologisen tutkimuksen tulokset, joiden avulla arvioitiin viruslöydöksen merkitystä taudinaiheuttajana. Osa PCR-menetelmällä monistetuista lopputuotteista analysoitiin myös agaroosigeelielektroforeesilla. Kaikkien tutkittujen virusten perimää todettiin näytteissä. Viruslöydös todettiin yli puolessa tutkituista näytteistä ja viruksia todettiin sekä raadonavaustutkimuksessa että teurastamolta kerätyissä näytteissä. Eniten näytteissä todettiin adenovirusta, mikä olikin oletettavaa aiempien suomalaisten tutkimustulosten perusteella. Myös parvo- ja herpesvirusta todettiin näytteissä. Naudan parvo- ja herpesvirusten esiintymisestä Suomessa ei ole olemassa aiempaa tutkimustietoa, lukuun ottamatta Ruokaviraston naudan herpsevirus-1.1-vasta-aineseurantaa. Tämän tutkimuksen viruslöydöksistä ei voitu päätellä, mikä löydetyn viruksen alatyyppi on kyseessä tai onko kyseinen virus aiheuttanut naudalle oireita tai eläimillä todetut patologiset muutokset, jolloin löydösten kliinistä merkitystä ei voitu arvioida.
Now showing items 1-8 of 8