Browsing by Subject "hiilijalanjälki"

Tässä tutkielmassa tarkastellaan hiilijalanjälkitietoa elintarvikeyritysten vastuullisuusviestinnässä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka toimivaa elintarvikeyritysten hiilijalanjälkiviestintä on kuluttajille, ja mihin suuntaan hiilijalanjälkiviestintää tulisi kehittää. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista teemahaastattelua, jonka avulla pyrittiin selvittämään, miten kuluttajat suhtautuvat elintarvikeyritysten viestimään hiilijalanjälkitietoon. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta tutkimuksen nuorten naiskuluttajien kohderyhmään kuuluvaa henkilöä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui aiemman kirjallisuuden ja tutkimuksen perusteella. Viitekehys rakentui neljän pääkohdan ympärille, joita ovat hiilijalanjälkitiedon ymmärrys, hiilijalanjälkitiedon uskottavuus, yrityksen viestintätavat ja viestin tavoitettavuus sekä tuote- ja kuluttajakohtaiset tekijät. Tutkimustulokset analysoitiin teemoittelemalla. Tutkimuksessa havaittiin, ettei hiilijalanjälkiviestintä ole kuluttajille täysin ymmärrettävää ja uskottavaa. Haasteina nähdään etenkin hiilijalanjälki-käsitteen hankala ymmärrettävyys sekä hiilijalanjälkitiedon vertailukelpoisuus ja objektiivisuus. Hiilijalanjälkitietoa ei myöskään koeta kovin tärkeänä tai kiinnostavana, ja sen nähdään vaikuttavan pääasiassa taustalla valinnoissa. Tietoa koetaan olevan helposti saatavilla lukuunottamatta yksittäisiä tuotteita, mutta huonosti huomattavissa ostohetkellä. Pakkausmerkinnät koetaan uskottavimpana viestintätapana, ja muista viestintätavoista etenkin digitaalisuus nähdään mahdollisuutena viestinnän kehittämisessä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei elintarvikeyritysten hiilijalanjälkiviestintä ole kuluttajille tarpeeksi toimivaa. Kuluttajille suunnattua hiilijalanjälkiviestintää kehittääkseen yritysten tulee keskittyä tiedon ymmärryksen ja uskottavuuden parantamiseen. Tämä vaatii etenkin sitä, että kuluttajia tutustutetaan hiilijalanjälkikäsitteeseen ja luodaan yhtenäinen hiilijalanjäljen mittaustapa. Lisäksi yritysten tulee viestiä toiminnastaan kriittisesti ja myös sisältäpäin kumpuavien motiivien kautta sekä yrityksen ulkopuolisia osapuolia hyödyntäen. Hiilijalanjälkitietoa tulee viestiä yhdensuuntaisesti ja selkeästi etenkin pakkausten kautta, mutta myös monikanavaisesti mahdollistaen laajemman tiedonsaannin ja pitäen mielessä digitaalisuuden mahdollisuudet viestinnän kehittämisessä kuluttajia osallistavammaksi. Tämän tutkimuksen perusteella toimivampi hiilijalanjälkiviestintä vaatii ensisijaisesti selkeää, täsmällistä ja uskottavaa, faktaan perustuvaa hiilijalanjälkitietoa, jota viestitään läpinäkyvästi ja niin, että kuluttajan on helppo ymmärtää sitä.

Achieving the global 1,5 degrees Celsius climate target requires the contributions of several societal actors to reduce emissions. Several actors have started to work to untangle the emissions of their operations and abate them. The Turku and Kaarina parish union, which operates in Southwest Finland, has also set a personal goal to reduce its emissions, aiming to be a carbon-neutral organization by 2029. The purpose of this thesis is to find out the carbon footprint and the forests’ carbon sinks of Turku and Kaarina parish union and make the carbon neutrality roadmap with some examples of how to achieve the parish union’s carbon neutrality goal of 2029. In addition, the thesis examines through the selected case study the organization’s methodology of the carbon footprint and the realization of the carbon neutrality goals. Both the parish union’s carbon footprint and the forests’ carbon sinks are calculated for the year 2022. The materials of carbon footprint consist of the activity data of the parish union and the emission factors. The calculation of the carbon footprint is carried out based on the international standards, Greenhouse Gas Protocol, and ISO 14046. The forests’ carbon sinks are calculated based on the parish union’s information on its forestry management of 2022 and the research of Natural Resources Institute Finland about the carbon sinks and stocks of local parishes of the Evangelical Lutheran Church of Finland of 2021. The estimate of gross emissions of Turku and Kaarina parish union for 2022 is approximately 4985 tCO2e. The biggest emission groups are procurements, real estate, and travel. The size of the forests’ carbon sinks is approximately 1176 tCO2e, offsetting about 24–29 % of the gross emissions depending on the parish union’s carbon neutrality targets. Based on the union’s carbon neutrality goal, the net emissions should still be reduced by about 2261 tCO2e and offset by about 551 tCO2e. The realization of Turku and Kaarina parish union’s carbon neutrality goal would require significant emission reductions, especially from the biggest emission groups. Because the union has already executed a major portion of the easiest emission reductions of the union’s operations, the realization of new and large emission reductions is challenging to implement only in six or seven years. In addition, the realization of the carbon neutrality goal is hampered for instance the different limitations and uncertainties related to the carbon footprint calculation, stability of forests’ carbon sinks, and the practical implementation of the roadmap. However, the carbon neutrality goal of the Turku and Kaarina parish union will be progressing particularly with the successfully implemented sustainability transformation and transition and the Church’s environment diploma, supporting the Church’s environmental education, and promoting wide-scale societal transformation towards the climate-neutral life.

Plastics are important materials in construction due to their longevity, durability and lightness. However, the use of plastics should be reduced as they are made mainly from fossil fuels and unnecessarily end up in the environment where they cause damage to various organisms. The purpose of this Master's thesis was to investigate whether the plastics currently used in infrastructure construction can be replaced by better choices in terms of recyclability and carbon footprint. The subject of the thesis was two infrastructure construction sites in the city of Helsinki, where it was studied how much and what types of plastics were purchased for the site, excluding packaging plastics. Thereafter, circular economy experts and waste management companies as well as pipe manufacturers were interviewed to clarify how well polyvinylchloride (PVC) and high density polyethylene (HDPE) plastic materials can currently be recycled. In addition, it was investigated whether nowadays used cable protection pipes could be replaced by recycled plastic pipes or biobased plastic pipes. Plastics that were used at the construction sites were PVC, HDPE, polystyrene (XPS), polypropylene (PP), cross-linked polyethylene (XLPE) and ethylene-propylene rubber (EPDM). There is no further processing of recycled PVC into the recycled plastic granulates in Finland, which is why PVC plastic is sold abroad. In addition, due to the chlorine content of PVC, incineration is not recommended for PVC products. For this reason, it would be good to replace PVC plastic in cable protection pipes with HDPE plastic. HDPE plastic can be recycled in Finland, and further processed into recycled plastic granulates, which can be used for pipe production instead of virgin material. There are no bio-based pipes yet in Finland, which is why waste management companies do not have experience in recycling bio-based pipes. Based on the literature review, no clear differences were found in the carbon dioxide emissions of HDPE and PVC plastic manufacturing. However, HDPE and PVC pipes made from recycled plastics were clearly lower in emissions than similar virgin plastic pipes. At the moment, within the framework of for recyclability and carbon footprint, the best option would be an HDPE cable protection pipes made of recycled plastic, as the use of recycled plastic itself reduces the carbon footprint of the pipe.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Finland has one of the highest percentage of peatlands in the world, so peatlands have inevitably been taken into cultivation use. Agricultural peatlands however generate a significant amount of greenhouse gas emissions, especially carbon dioxide (CO2) and nitrous oxide (N2O). Thus, agricultural usage of peatlands is considered one of the most unfavorable uses of land for the climate. Peatlands have been drained in order to improve food services, which in turn negatively affects other ecosystem services. Some of the ecosystem services can be restored by rewetting the land. If rewetting is combined with paludiculture, the land’s production services will not be lost. The goal of this thesis was to compare the greenhouse gas emissions and the carbon footprints of two paludicultural products’ life cycles. The compared products were cattail insulation board and common reed seedbed. The intent was to produce comparable data on different options for the paludiculture of agricultural peatlands. The data obtained from the life cycle assessment of the products was compared to similar non-paladiculture products, rock wool insulation board and horticultural peat. The material was reviewed with the life cycle assessment method following the ISO 144040 standard, but the work was limited only on climatic effects. Based on the analysis, key sources of climatic effect in the product system were identified and means to reduce them were considered. The intent was to calculate the carbon footprint and to identify where in the life cycle the emissions were generated. After this, the portion of agricultural peatlands in in the life cycle’s environmental effects was estimated. The material for this thesis was collected from scientific literature and life cycle assessment databases (ecoinvent v.3). The material of peatlands and other parts of the process were collected from studies made around the world in the boreal and temperate zone. A model was assembled based on the material, which included all phases of the paludicultural product’s life cycle and their effects on the climate with regards to carbon dioxide (CO2), methane (CH4) and nitrous oxide (N2O), The emissions in a paludicultural product’s life cycle are mostly generated during its cultivation and processing. The carbon footprint of both paludicultural products was most likely negative, so they slowed down climate change. Based on the study, the most benefit was achieved by moving the cultivation of barley from agricultural peatlands to mineral soil and replacing it with paludiculture. By using paludiculture, it’s possible to reduce greenhouse gas emissions of agricultural peatlands, but it won’t achieve carbon neutrality. The study had a significant amount of uncertainty, so further studies are recommended especially in Finland.

Kanta-asiakasohjelmien kautta kerätyn ostodatan avaaminen asiakkaille tarjoaa päivittäistavarakaupoille uusia mahdollisuuksia hyödyntää keräämänsä ostodataa ja koostaa sitä kuluttajalle helposti ymmärrettävään muotoon. K- ja S-ryhmä tarjoavatkin asiakkailleen mahdollisuuden tarkastella omien ruokaostostensa hiilijalanjälkeä kerätyn ostodatan pohjalta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, kokeeko kuluttaja omaan ostodataansa perustuvan hiilijalanjälkiarvion näkyväksi tuovalla palvelulla olevan vaikutusta aiottuun ostokäyttäytymiseen. Lisäksi pyritään selvittämään, kokevatko kuluttajat ristiriitaa omien arvojensa ja todellisen ostokäyttäytymisensä välillä sekä millaista tietoa oman ruuankulutuksen ympäristövaikutuksista haluttaisiin saada ja kuinka palvelusta saatu tieto vastaa tähän tiedontarpeeseen. Teoreettinen viitekehys muodostui arvojen ja käytöksen välisen kuilun sekä kuluttajan tietämyksen teorioiden pohjalta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineisto koostui kymmenestä yksilöhaastattelusta, jotka olivat muodoltaan puolistrukturoituja haastatteluja. Aineiston analyysi perustui teorialähtöiseen sisällönanalyysiin, ja analyysitapana käytettiin teemoittelua. Tutkimuksen perusteella havaittiin, että omaan ostodataan perustuvan hiilijalanjälkiarvion näkyväksi tuovalla palvelulla ei ole vaikutusta aiottuun ostokäyttäytymiseen, mutta tieto voi saada pohtimaan omaa ruuankulutusta uudella tavalla. Oman ruuankulutuksen koettiin olevan pääpiirteittäin yhtenäistä omien arvojen kanssa, mutta palvelusta saatu tieto paljasti yllättäviä asioita omista ruuankulutustottumuksista: erityisesti esiin voi nostaa maitotuotteiden muodostaman hiilijalanjäljen suuruuden. Tietoa omien ruokaostosten ilmastovaikutuksista haluttiin saada ostoksentekohetkellä kaupassa, helposti ja konkreettisesti, mieluiten tuotetasolla tai kahden tuotteen ilmastovaikutusten eroista. Palvelun koettiin antavan hyvän kokonaiskuvan omasta ruuankulutuksesta, vaikka yhtenäisyyttä palvelun hyödyllisyydestä ei ollut havaittavissa. Tämän tutkimuksen perusteella kuluttaja saisi suurimman hyödyn palvelusta, mikäli palveluun lisättäisiin tuotekohtaiset hiilijalanjäljet, jotka ovat vertailtavissa ostoksentekohetkellä.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat hiilineutraalin maidon ostoaikomukseen. Aiemman tutkimuskirjallisuuden ja teorioiden pohjalta ostoaikomukseen vaikuttaviksi tekijöiksi valittiin asenne, subjektiivinen normi, ympäristöhuoli sekä maksuhalukkuus. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös erilaisten maitotuotteiden ostamista sekä pakkausmerkinnän eri ulottuvuuksia, sillä tuotteen hiilineutraalisuus yleensä ilmaistaan pakkausmerkinnän avulla. Pakkausmerkinnästä mitatut ulottuvuudet olivat pakkausmerkinnän käyttö, ymmärrys ja uskottavuus. Tutkimusotteena oli määrällinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä verkossa toteutettu survey-kyselytutkimus. Kyselylomakkeen ja kysymysten muotoilussa pohjana toimivat aiemmat tieteelliset tutkimukset muun muassa luomu- sekä erilaisten vihreiden ja ympäristöystävällisten tuotteiden ostamiseen liittyen. Asenteiden mittaamisessa käytettiin viisiportaista Likertin-asteikkoa. Aineisto kerättiin jakamalla kyselyn sähköinen linkki K-Citymarket Malmin Facebook-sivuilla. Tutkimuksen aineisto muodostui 179 kappaleesta kyselyvastauksia. Enemmistö vastaajista oli naisia ja korkeakoulutettuja. Vastaajissa eniten oli myös alle 28-vuotiaita ja Helsingissä asuvia. Kyselyn avulla kerättyä dataa analysoitiin ristiintaulukoimalla, korrelaatioanalyysillä sekä lopuksi toteutettiin lineaarinen regressioanalyysi. Tutkittavien joukossa hiilineutraalin lehmänmaidon käyttö oli toistaiseksi vähäistä. Iäkkäämmät vastaajat ostivat enemmän tavanomaista lehmänmaitoa ja nuoremmat vastaajat kasvipohjaiseen maitoon rinnastettavia tuotteita. Miehet myös ostivat tavanomaista maitoa naisia useammin. Yli puolet vastaajista arvioivat pakkausmerkintöjen auttavan heitä ostopäätöksissä, mutta suurinta osaa hiilijalanjälkimerkintä ei ohjannut ostopäätösten teossa. Suurin osa vastaajista koki tunnistavansa ja ymmärtävänsä erilaisia pakkausmerkintöjä sekä valtaosa oli erittäin luottavaisia pakkausmerkintöihin yleisesti. Lineaarisen regressioanalyysin avulla selvisi, että tärkein hiilineutraalin maidon ostoaikomusta selittävä tekijä oli subjektiivinen normi eli vastaajan omat moraalikäsitykset sekä läheisten ihmisten hyväksyttävänä pitämä käyttäytyminen. Toiseksi tärkeimmäksi selittäväksi tekijäksi nousi maksuhalukkuus. Vastaajista suurin osa koki olevansa jossakin määrin halukkaita maksamaan enemmän hiilineutraalista maidosta kuin tavanomaisesta, mutta samaan aikaan myös enemmistö ilmoitti ostavansa halvimman tuotteen riippumatta sen ympäristövaikutuksista. Kolmantena hiilineutraalin maidon ostoaikomusta selitti asenne. Vastaajien asenteita hiilineutraaliin maitoon voitiin pitää positiivisina, sillä vastaajat olivat jokseenkin samanmielisiä hiilineutraalin maidon terveellisyydestä, turvallisuudesta ja laadusta. Enemmistön piti myös hiilineutraalin maidon ostamista järkevänä, toivottavana sekä ympäristölle hyvänä asiana. Valtaosa vastaajista kuitenkin koki hiilineutraalin maidon ostamisen vaikeana sekä kalliina. Viimeisenä ostoaikomukseen vaikutti ympäristöhuoli. Vastaajat ilmaisivat huolensa erilaisissa ympäristöön ja ympäristönsuojeluun liittyvissä kysymyksissä, mutta mikäli ympäristön takia tuli käyttää enemmän aikaa ja rahaa samanmielisyys näytti hieman laskevan. Tiettyjen moraalisten tunteiden, kuten ylpeyden, kiitollisuuden ja syyllisyyden on tunnistettu olevan yhteydessä kuluttajan omiin moraalisiin normeihin ja kulutusvalintoihin. Näihin tunteisiin vetoavalla markkinoinnilla ja julkisessa keskustelussa käytettävällä retoriikalla voitaisiin kannustaa kestäviin ruokavalintoihin. Myös vaikutusvaltaisten henkilöiden tarjoamilla suosituksilla ja erityisesti vaikuttajamarkkinoinnin avulla voitaisiin tehdä hiilineutraaleista elintarvikkeista näkyvämpiä sekä lisätä niiden uskottavuutta. Lisäksi tulevaisuudessa tiedon lisääminen on avainasemassa, jotta kuluttajat motivoituvat ostamaan kestäviä tuotteita. Tiedolla voidaan vaikuttaa yksilön asenteisiin, ja tätä kautta edistää yhteiskunnallisia asenteita kohti kestävää kulutusta. Hiilineutraalisuuteen liittyvän sertifioinnin ja lainsäädännön kehittämisellä voidaan lisätä tietoisuutta, mutta samalla myös vähentää etenkin päästökompensointiin liittyviä luottamusongelmia. Tuotteiden markkinoinnissa tulisi tuoda selkeämmin näkyville hiilineutraalisuuden tavoitteet ja hyödyt, jotta kuluttaja voi luottaa siihen, että lupaukset päästövähennyksistä ovat todellisia. Tämä tarkoittaa, että hiilineutraalisuus ja siitä viestivä merkintä tulisi pystyä yhdistämään konkreettisiin toimiin, eikä vain tuotteen tai brändin aineettomaan arvoon eli ympäristöystävällisyyteen.

In this master´s thesis the quantity of the greenhouse gas (GHG) emissions produced by food supply chain was studied. Also results from life cycle studies related to GHG emissions of bread, flour and some other food material were collected. In the experimental study the carbon footprints (GHG emissions, CO2 equivalents) of wheat and rye breads were calculated. Industrial scale production, Finnish grown wheat and rye, and simplified bread recipes were used as starting points. The life cycle calculations included cultivation, milling and baking phases and also consumer´s action. The amounts of GHG emissions for these phases were obtained from previous studies and the information reported by food enterprises and organizations. The cultivation of wheat and rye were studied separately, but the milling and baking processes were considered similar. The data were collected from two mills and seven bakeries and included details from energy and water consumption and the amount of organic waste and waste water produced. The emissions associated with the production of salt, baker´s yeast, vegetable fat, sugar and packaging material were also included. For consumer´s, there were two scenarios, one included transportation of bread from grocery by car, and 10 % wastage. The other included also toasting of the bread. It was calculated that the carbon footprint of bread was 1400-1500 g of CO2-equivalents/ kg bread. The cultivation´s share was 40 %, the mill´s share was 2 %, the bakery´s share was 45 % and the consumer´s share was 13 %. When the toasting of bread was included, this action alone resulted approximately 180 g more GHG emissions. There was a small difference between the carbon footprint of rye and wheat bread. The difference results mainly from differences in recipes of breads. There are not yet uniform standards to calculate the carbon footprint. Therefore a lot of generalizations and assumptions had to be made in the calculations. Nonetheless the carbon footprint obtained in this study is of the same magnitude as recently obtained in other studies performed in Europe.

Maapallon väkiluvun kasvamisen ja väestön elintason nousun seurauksena eläinperäisten tuotteiden kulutuksen arvioidaan kasvavan jopa 70 % vuoteen 2050 mennessä. Tämän vuoksi eläinperäisten tuotteiden valmistuksesta aiheutuvia päästöjä on hillittävä. Päästöjen hillitsemisen kannalta on tärkeää tunnistaa päästölähteet sekä niiden suuruus. Tuotteen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen voidaan arvioida laskemalla sen hiilijalanjälki, joka ottaa huomioon tuotannosta aiheutuneet kasvihuonekaasupäästöt sekä valmistetun tuotteen määrän. Tässä työssä kerättiin 20:n suomalaisen maitotilan tiedot niiden tuotantomenetelmistä ja tuotantopanosten käytöstä. Kerätyn tiedon avulla laskettiin kyseisten maitotilojen raakamaidon hiilijalanjäljet. Näiden tulosten mukaan noin puolet suomalaisen raakamaidon hiilijalanjäljestä koostuu nautojen märehtimisestä aiheutuvasta metaanipäästöstä. Muita merkittäviä maidontuotannon päästölähteitä ovat maankäytöstä aiheutuvat hiilidioksidi- ja dityppioksidipäästöt, energiankäytön hiilidioksidipäästöt sekä kalkin ja väkilannoitteiden käytöstä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt. Lannan hallinnan metaani- ja dityppioksidipäästöt aiheuttavat vain noin 5 % suomalaisen raakamaidon hiilijalanjäljestä ja sen vuoksi lannan prosessoinnilla saatavien suorien lannan hallinnan päästövähennysten vaikutus maidon hiilijalanjälkeen on pieni. Suoria päästövähennyksiä ovat esimerkiksi lannan varastoinnista aiheutuvien metaani- ja dityppioksidipäästöjen pieneneminen. Suorien päästövähennysten lisäksi lannan prosessointi pienensi näiden tulosten mukaan myös väkilannoitteiden käytöstä aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä sekä epäsuoria dityppioksidipäästöjä, joita aiheutuu esimerkiksi typen haihtumisesta lannan levityksestä. Tämän tutkielman perusteella suomalaisen raakamaidon hiilijalanjälki oli 1,02 kg CO2 ekv./kg EKM. Lannan prosessointimenetelmästä saatava biokaasu voidaan hyödyntää korvaamalla raskaan liikenteen fossiilisia polttoaineita. Fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta saatavat päästövähennykset kohdennettiin alkutuotantoon. Huomioimalla kaikki edellä mainitut päästövähennykset saatiin suomalaisen raakamaidon hiilijalanjälkeä pienennettyä keskimäärin 14,3 %.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millä menetelmillä ja missä laajuudessa maanrakennus- ja koneurakointialan PK-yrityksen tulisi mitata ja raportoida ilmastopäästöjään, tunnistaa parhaat käytännöt raportoinnissa, arvioida kohdeyrityksen ilmastopäästöjen taso ja tunnistaa pääasialliset päästölähteet sekä teknistaloudellisesti relevantit toimenpiteet päästöjen vähentämiseen ja lisäksi arvioida onko hiilineutraalisuus kohdeyrityksen kannalta relevantti tavoite. Tutkimuksen pohjaksi muodostettiin katsaus ilmastopäästöjen mittaamista käsittelevään kirjallisuuteen sekä alan tärkeimpiin raportointistandardeihin. Soveltava osa toteutettiin intensiivisenä tapaustutkimuksena, keskittyen yhteen kohdeyritykseen – Maamark Oy:hyn. Kohdeyritys on pääkaupunkiseudulla toimiva maarakennus- ja koneurakointialan yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman maanrakennus- ja koneurakointipalveluita pääkaupunkiseudun kunnille, julkisyhteisöille ja yksityisille toimijoille. Tutkimus osoittaa, että ilmastopäästöjen seurantaan ja raportointiin on vakiintunut selkeitä parhaita käytäntöjä, jotka rakentuvat tyypillisesti elinkaariarviointimenetelmän pohjalle, jonka tärkein sovellus on hiilijalanjälki ja siihen liittyvät laskentamenetelmät. Hiilijalanjäljen raportoinnin vertailtavuutta parantamaan on luotu laajasti hyväksytty The Greenhouse Gas Protocol-standardi, joka antaa suuntaviivat päästölähteiden ja päästöjen kategorisointiin ja tärkeimpiin järjestelmärajauksiin. Hiilijalanjäljen laskentamenetelmänä tässä työssä päädyttiin käyttämään Suomen Ympäristökeskuksen ylläpitämää Y-HIILARI-hiilijalanjälkilaskuria. Maamark Oy:n hiilijalanjälki on nykytilassa vuoden 2020 tasolla noin 428 ton CO2ekv / vuosi, joka vastaa noin 40 keskimääräisen suomalaisen vuosittaisia ilmastopäästöjä, josta noin 70 % muodostuu yrityksen ajoneuvojen ja koneiden polttoaineenkulutuksen päästöistä. Kohdeyrityksen päästöjen pienentämiseen tunnistettiin useita relevantteja vähennysmahdollisuuksia. Suunniteltu uusiutuvien polttoaineiden laajamittainen käyttöönotto, energiatehokkuuden parantaminen ja tuulisähköön siirtyminen mahdollistaisivat Scope 1- ja 2-päästöjen eliminoimisen lähes kokonaan. Samalla päästövähennystoimenpiteet kasvattaisivat yrityksen epäsuoria Scope 3 -päästöjä merkittävästi, uusiutuvien polttoaineiden valmistuksen fossiilisia vaihtoehtoja korkeampien epäsuorien päästöjen kautta kumoten osan suorien päästöjen vähennyksen vaikutuksista. Tarkasteltaessa yrityksen kokonaispäästöjä, suunnitellut toimenpiteet pienentäisivät päästöt 58 % nykytilaa matalammalle tasolle noin kahdessa vuodessa, vuoden 2023 loppuun mennessä. 178 ton CO2ekv / vuosi residuaalipäästöjen ilmastovaikutus voidaan kumota kompensaatiojärjestelyjen avulla, jolloin hiilineutraalisuus on kohdeyrityksen kannalta relevantti keskipitkän aikavälin tavoite. Päästövähennystoimenpiteiden toimeenpanon kertaluontoiseksi investointitarpeeksi arvioitiin 14 100 € ja vaikutukseksi muuttuviin kustannuksiin arvioitiin tulevan lisäystä 31 000–51 200 € / vuosi. Osana päästövähennysohjelmaa kohdeyritys tulee pilotoimaan ja pilotoinnin kokemusten pohjalta laajentamaan hinnoittelumallien kustannusvaikutuksen viemistä palvelujen loppukäyttäjille ja urakkahinnoitteluun. Lisäksi yrityksen johto uskoo, että hiilineutraalisuuden kautta saavutettava edelläkävijäasema maarakennus- ja koneurakointialan ympäristöystävällisyyden edistäjänä sekä kyky raportoida yrityksen päästöt tulevat kasvattamaan merkitystään strategisina kilpailukykyetuina lähitulevaisuudessa.

The definition of the climate impact of peat products along with the possibilities to reduce greenhouse gas emissions are in a key role in peat industry. The climate impact of energy peat has been assessed by using the life cycle analysis but the results vary greatly. There are only few studies on the climate impact of horticultural peat available. Further, the deviation of the emission factors utilized in formal studies has not been assessed. In this master’s thesis the emission factors and their deviation concerning energy and horticultural peat were calculated. Additionally, the carbon footprints and their reliability concerning different peat production chains were assessed. The carbon footprint is a method to estimate the climate impact of a product. Here the carbon footprint was calculated according to ISO/TS 14067 life cycle analysis publication. The climate impact was calculated by adding the greenhouse gas emissions from “cradle to grave” where the life cycle of peat was divided into five different phases including the pre-phase, extraction (including peat extraction and storage), transport, use and after-use. The data was derived from published greenhouse gas studies with emphasis on the clarification of the coefficients of the pre-production and after-use phases. The focus was on carbon dioxide (CO2), methane (CH4) and nitrous oxide (N2O). The emission factors were defined from the yearly averages and the fluctuations were observed through standard deviations. The accuracy of the estimated averages as well as the differences of pre-production phases were assessed by statistical tests and the reliability of the carbon footprint of peat by variance. According to this study the biggest carbon dioxide-emissions and the lowest reliability of the total emission factors were from cultivated peatlands and from peatlands where extraction occurred. The standard deviation of methane was the highest in pristine mires, whereas the standard deviation of the carbon dioxide was the highest in forestry-drained and cultivated peatlands. The standard deviation of N2O was the highest in cultivated peatlands. According to this study, the emission factors concerning cultivated peatlands and forestry-drained peatlands had considerable risks of uncertainty. A statistical difference occurred in the methane emissions in pristine mires and nitrous oxide emissions in forestry-drained peatlands between low and high nutrient level. The carbon footprint of peat was the smallest when production was started in cultivated peatlands. No major differences were discovered in production started in pristine mires or forestry- drained peatlands or of low or high nutrient level. The best option for after-use was the afforestation and cultivation of green canary grass, which resulted in carbon footprint lower than that of coal. The rewetting resulted in higher climate impact than coal. The reliability of the climate impact estimate was the highest in pristine mires and the lowest in cultivated peatlands. The variation of carbon dioxide emissions in different habitats was high in forestry-drained peatlands: some habitats were considerable sources of carbon dioxide and some were carbon sinks. The carbon dioxide emissions have been calculated by different methods which may result in different CO2-balance. According to the study, the emissions of the peat industry could be lowered through concentration of production on “hot spot” areas such as forestry-drained soils with high emissions. Due to the limited number of studies, the carbon footprint estimate of horticultural peat in this study is merely indicative. As for the life cycle of peat, further study is required especially on the emissions of production and after-use phases.