Browsing by Subject "hiilivuoto"

Tutkielman aiheena on EU:n päästökauppajärjestelmän ilmaisjako. Tiettyjä energia- ja teollisuuslaitoksia sekä lentoliikennettä koskeva päästökauppa on EU:n keskeisin ilmastopäästöjen sääntelykeino. Sen pääsääntö on päästöoikeuksien kauppa, mutta siirtymistä täysimääräiseen huutokauppaan on lykätty useita kertoja, ja vuonna 2021 alkaneella 4. päästökauppakaudella suuri osa päästöoikeuksista jaetaan yhä ilmaiseksi. Ilmaisjaon tarkoituksena on torjua hiilivuotoa eli sitä, että tuotanto ja päästöt valuvat löyhemmän ilmastopolitiikan maihin. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten ilmaisjako sopisi yhteen toisen hiilivuotoa torjuvan sääntelykeinon, hiilitullin, kanssa. Euroopan komissio aikoo ehdottaa hiilitullia vuonna 2021. Hiilitullilla hinnoiteltaisiin joidenkin EU:hun tuotavien tuotteiden päästöjä. Tutkielmassa argumentoidaan, että yhteensovittamisen ongelmia on kaksi. Ensimmäinen liittyy kansainväliseen kauppaoikeuteen, etenkin GATT-sopimukseen, jonka valossa olisi eriarvoista, että samaan aikaan kun tuojat maksaisivat hiilipäästöistä EU:n rajoilla, osa EU-tuottajista selviäisi ilman vastaavanlaisia maksuja ilmaisjaon takia. Eriarvoisuusongelmaa on käsitelty aiemmassa tutkimuksessa paljon ja esitetty siihen ratkaisuja. Tutkielmassa katsotaan, että lisäksi on ratkaistava toinen yhteensovittamisongelma, päästökauppadirektiivin ilmaisjaon kannalta. Ilmaisjako on ristiriidassa EU:n ympäristöoikeudessa keskeisen saastuttaja maksaa -periaatteen kanssa, johon päästökauppadirektiivi pohjaa. EU perustelee poikkeusta sillä, että ilmaisjako torjuu hiilivuotoa ja turvaa kilpailukykyä. Kuitenkin myös hiilitulli torjuisi hiilivuotoa ja parantaisi EU-tuottajien kilpailukykyä. Siten hiilitulli tutkielman mukaan heikentäisi ilmaisjaon oikeutusta suhteessa saastuttaja maksaa -periaatteeseen. Hiilitulli ei kuitenkaan poistaisi ilmaisjaon tarvetta kokonaan, koska hiilitulli parantaa EU-tuottajien kilpailukykyä vain EU:n sisällä, ei globaalisti. Johtopäätös on, että ilmaisjaon jatkoa tulisi tarkastella siltä kannalta, kuinka paljon hiilitullilla pystytään puuttumaan samoihin ongelmiin, joilla ilmaisjakoa perustellaan, ja vähennettävä ilmaisjakoa tässä suhteessa. Tutkielmassa käsitellään myös ilmaisjaon roolia päästövähennysten saavuttamisen kannalta ja eritellään sitä, missä määrin ilmaisjako toteuttaa saastuttaja maksaa -periaatetta. Ilmaisjaon soveltuvuutta ja vaikutuksia käsitellään arviointi- ja ohjauskeinotutkimuksen avulla hyödyntäen lainopin menetelmiä. Tulosten perusteella päästökauppadirektiiviä ei voi sanoa saastuttaja maksaa -periaatteen mukaiseksi, mutta tämä on perusteltavissa EU-oikeudellisella suhteellisuusperiaatteella, direktiivin kilpailukykyä koskevalla alatavoitteella ja hiilivuodon riskillä. Havainto ei kuitenkaan päde suoraan lentoliikenteeseen, jonka ilmaisjakoa ei voi perustella kilpailukyvyllä ja hiilivuodolla samalla tavalla kuin laitosten tapauksessa. Mitä tulee päästökauppadirektiivin tavoitteisiin, ilmaisjakoa voi tutkielman perustella pitää niiden mukaisena. Ilmaisia päästöoikeuksia runsaasti saavilla aloilla päästövähennykset ovat kyllä olleet muita aloja vähäisempiä, mutta ilmaisjako ei ole vesittänyt päästövähennyksiä, vaan ne on toistaiseksi ylitetty. Lisäksi hiilivuoto voisi vaarantaa päästövähennykset.