Browsing by Subject "historiografia"

Tutkielmassani tarkastelin Helsingin yliopiston pro gradu -tutkielmia digitaalisuuden näkökulmasta. Tutkielmani aineiston muodosti vuosina 2016–2022 julkaistut Helsingin yliopiston historian oppiaineen pro gradu -tutkielmat. Tarkastelin tutkimuskysymyksiä määrällisestä sekä laadullisesta näkökulmasta. Tutkielmani liittyvä teoreettinen viitekehys, eli historiantutkimuksen digitalisaatio, digitaalinen historiantutkimus sekä koronapandemian vaikutuksen tutkimus antaa hyvät edellytykset tutkimukselleni. Historiantutkimus, kuten moni muukin asia yhteiskunnassa, on viimeisten vuosikymmenten aikana kokenut merkittävän muutoksen yleisen digitalisaation myötä. Näin ollen historiantutkimuskin on sähköistynyt ja digitalisoitunut. Koronapandemia on vaikuttanut kiihdyttävän tätä trendiä. Myös digitaalisten aineistojen, eli digitoitujen alkuperäisaineistojen ja sähkösyntyisten aineistojen saatavuus on lisääntynyt. Tutkielmani tarkoitus on tarkastella, ovatko nämä seikat vaikuttaneet digitaalisten aineistojen ja tutkimuskirjallisuuden käytön lisääntymiseen pro gradu -tutkielmissa ja minkälaisia eri aineistotyyppejä tutkielmissa oli käytetty. Tein Helsingin yliopiston kirjastolta saamaani aineistokokoelmaan teksti- ja sanahakuja ja tarkastelin yksittäisiä tutkielmia lähilukien. Hakutuloksista oli mahdollista muodostaa tilastoja ja kaavioita. Määrällisessä tarkastelusta paljastui selkeitä trendejä, kuten digitaalisten aineistojen sekä tutkimuskirjallisuuden käytön kasvu tarkasteluajanjakson aikana. Myös digitaalisen tutkimuskirjallisuuden käytön lisääntyminen näkyi pysyväislinkkien käytön kasvussa. Tuloksista oli myös mahdollista eritellä käytetyimpiä digitaalisia aineistokokoelmia- ja palveluja. Koronapandemiavuosi 2020 erottautui niin digitaalisen aineiston kuin tutkimuskirjallisuuden käytön määrässä. Laadullisessa tarkastelussa tuli ilmi, ettei digitaalisiin aineistoihin ja tutkimuskirjallisuuteen viittaaminen ollut johdonmukaista tai vakiintunutta. Tutkielmissa esiintyi paljon vaihtelevuutta siitä, miten digitaalisiin lähteisiin viitataan. Tuloksista voi tehdä johtopäätöksiä muun muassa siitä, että vuosina 2016-2022 käytössä olleet lähdeviittausohjeet ovat olleet tässä mielessä puutteellisia. Tarkasteluajanjakso voidaan kuitenkin mieltää eräänlaisena digitaalisena siirtymäkautena, niin tutkielmien tekemisessä kuin niiden ohjauksessa.

Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan Yhdysvaltain toisen presidentin John Adamsin keskeisessä elämäkertakirjallisuudessa tapahtuneita historiografisia muutoksia ja Adamsin 1950-luvulta alkanutta arvostuksen nousua aluksi historioitsijoiden, mutta 2000-luvulla myös suuren yleisön keskuudessa. Merkittäviä tekijöitä tässä nousussa ovat olleet paitsi se, että Massachusetts Historical Society toi valtaosan Adamsin papereista ja kirjeenvaihdosta julkisuuteen vasta 1950-luvulla, myös se, että 1990-luvulta lähtien sellaiset tunnetut historioitsijat kuin Joseph J. Ellis ja David McCullough ovat alkaneet esittää Adamsin aiempaa myönteisemmässä valossa ja entistä tärkeämpänä toimijana Yhdysvaltain perustamisvaiheessa. Erityisen tärkeä merkitys Adamsin popularisoijana on ollut McCulloughin vuonna 2001 ilmestyneellä Pulitzer-palkitulla elämäkerralla John Adams ja sen pohjalta tehdyllä palkitulla samannimisellä TV-sarjalla. Tutkielma perehtyy myös historioitsijoiden ja elämäkertojen kirjoittajien Adamsin presidenttikaudesta antamaan kuvaan ja arvioihin, jotka ovat Adamsin kohdalla poikkeuksellisen ristiriitaisia, sekä Adamsin ympärille rakentuneeseen historiapolitiikkaan, jonka viimeisimpiä ilmentymiä ovat vaatimukset pystyttää hänelle muistomerkki pääkaupunki Washington, D.C.:hen. Tätä tutkielmaa varten on käyty läpi paitsi Adamsin tärkeimmät elämäkerrat, myös lehdistöä ja Yhdysvalloissa suosittuja presidenttien suuruusarviointeja eli rankingeja. Tutkimus sijoittuu menetelmällisesti elämäkertatutkimuksen ja historiografian välimaastoon ja hyödyntää molempien teorianmuodostusta. Sekä elämäkerta että historiografia ovat olleet akateemisten historiantutkijoiden pitkään jossain määrin hyljeksimiä tutkimushaaroja, mutta tämä tutkimus lähtee siitä, että kumpikin näistä on tärkeä. Biografia on keskeinen yleisen historiakuvan muovaaja, ja historiallisen tutkimuksen oman historiallisen luonteen tunnustaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämän tutkimuksen kannalta keskeistä elämäkerran lajia eli yhdysvaltalaista presidenttielämäkertaa biografian muotona ei ole juuri tutkittu. Presidentti-instituution ja elämäkerran muuttuvien roolien vuoksi aihepiiri tarjoaa kuitenkin mielenkiintoisen ikkunan Yhdysvaltain historiaan.

1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan asti japanilaisessa historiankirjoituksessa näkyi voimakkaasti nationalistinen ja kolonialistinen ideologia. Historiasta haettiin oikeutusta Japanin valloituksille Aasiassa sekä japanilaista identiteettiä, joka erottaisi sen eurooppalaisten määrittelemästä ’idästä’ (orient) ja nostaisi sen ”modernien” kansallisvaltioiden joukkoon. Myös Korean historia valjastettiin tähän käyttöön. Hatada Takashi (1908–1994) oli ensimmäinen japanilainen historioitsija, joka sodan jälkeen kritisoi Japanin kolonialistisesti värittynyttä näkökulmaa Korean historiaan. Tämä tutkimus tarkastelee Hatadan teosta Chōsen-shi (1951, ’Korean Historia’), jonka Hatada kirjoitti ennen historiankirjoituksen traditiota kritisoivia töitään. Työn tutkimuskysymyksenä on Onko teoksessa Chōsen-shi kolonialistisen historiankirjoituksen piirteitä? ja siihen vastataan kolmen lisäkysymyksen avulla: 1) Onko Hatadan näkökulma teleologinen? 2) Onko tekstissä orientalistisia piirteitä? ja 3) Miten hän kohtelee ’marginaalista’ (subaltern)? Kysymykset kumpuavat kolonialistisesta ideologiasta ja postkolonialistisesta teoriasta, jotka toimivat tutkimuksen viitekehyksenä. Analyysi tehdään käyttämällä metodina teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysissä todetaan, että Chōsen-shi on selkeän teleologinen, tukee japanilaisen orientalismin teoriaa Korean historiasta jatkuvana, kehitystä häiritsevänä konfliktina, mutta vastustaa saman teorian väitettä täydellisestä pysähtyneisyydestä (stagnation) läpi Korean historian. Tekstissä on orientalistisia piirteitä ajoittain ’toisentaa’ Korea ja korealaiset, mutta se ei näkyvästi esitä Koreaa Japania huonommaksi tai oudommaksi. Hatadan käyttämät lähteet ovat enimmäkseen japanilaisia, ja tekstissä on esitetty japanilaisessa historiankirjoituksessa kolonialismin oikeutukseen käytettyjä väitteitä Japanin hallitsemista alueista Koreassa antiikin aikaan, mitä Hatada myöhemmässä tuotannossaan kritisoi. ’Marginaalinen’ on läsnä tekstissä maanviljelijöiden vaikeuksia ja kärsimystä käsittelevässä retoriikassa, mutta yksipuolisena kurjuuden kuvauksena se osittain ’toisentaa’ Korealaisia pelkistäen heidän koko historiansa kokemuksen negatiiviseksi köyhyydeksi ja ahdinnoksi. Naisen historiaa tekstissä kuvataan ainoastaan passiivisena osana miehen kokemusta. Chōsen-shi:ssä on kolonialistisen historiankirjoituksen piirteitä, mutta se ei itsessään ole kolonialistinen, vaan peilaa historiankirjoituksen tradition rakenteellista viitekehystä 1950-luvun Japanissa.