Browsing by Subject "hoitosuositukset"
Now showing items 1-4 of 4
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2014)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jonka tarkoituksena on päivittää hevosten sisäloisten loislääkeresistenssitilannetta Suomessa ja maailmalla, nykyiset hoitosuositukset sekä ottaa selvää mahdollisista uusista markkinoille tulevista loislääkeaineista. Riittävän taustatiedon varmistamiseksi työn alussa on käsitelty hevosten yleisimmät sisäloiset ja Suomessa käytössä olevat hevosten sisäloisiin vaikuttavat lääkeaineet. Hevosilla sisäloiset ovat tärkeä syy sairastamiseen, minkä takia niitä tulee kontrolloida. Suuret loistartunnat voivat vaikuttaa hevosen suorituskykyyn, kasvuun ja yleiskuntoon sekä altistaa stressin kautta muille sairauksille. Suurimman uhan hevosten terveydelle aiheuttavat Cyathostomum spp., Parascaris equorum, Anoplocephala perfoliata ja Strongylus vulgaris. Cyathostomioita ja P. equorumia pidetään nykyään hevosten tärkeimpinä loispatogeeneina. Varsoilla, alle 1-vuotiailla hevosilla, yleisimpiä sisäloisia ovat P. equorum ja Strongyloides westeri. Aikuisilla hevosilla yleisimpiä sisäloisia ovat suuret sukkulamadot, kihomadot ja keuhkomadot. Rutiininomaiset intervallilääkitykset ovat aiheuttaneet hevosten loispopulaatioille suuren valintapaineen, mikä on johtanut resistenttien kantojen kehittymiseen. Tähän mennessä hevosilla loislääkeresistenssiä ovat kehittäneet Cyathostominae- ja Parascaris equorum -loiset. Cyathostomioilla eli pienillä strongyluksilla resistenssin kehittymisestä raportoitiin ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla ja P. equorumilla vasta vuonna 2000. Nykyään resistenssi on kasvava ongelma hevosten sisäloislääkkeitä kohtaan. Resistenssistä on julkaistu vuosittain useita tutkimuksia ja ne tulisikin käydä säännöllisesti läpi, jotta hoitosuositukset ja loisten kontrolliohjelmat pysyvät ajan tasalla. Kirjallisuudessa on tälläkin hetkellä ristiriitaisia ohjeita loisten kontrolloimiseen, eikä resistenssin kehittymisen hidastaminen ole edennyt toivotulla tavalla. Resistenssin havaitsemisen jälkeen loistartuntoja ja loisten leviämistä on pyritty kontrolloimaan ei-lääkkeellisillä keinoilla, esimerkiksi laidunhygieniasta huolehtimalla. Samalla on otettu käyttöön myös kohdennettu loislääkitys, jolloin hevoset lääkitään vain ulostenäytetutkimusten tulosten perusteella. Yleisenä raja-arvona lääkitykselle on ollut 200 epg (madonmunien määrä grammassa ulostetta), mutta menetelmän luotettavuudessa on puutteita. Lääkekehityksen rinnalla on kehitelty myös tarkempia tutkimusmenetelmiä loistartuntojen määrittämiseksi. Esimerkiksi Cyathostominae-, P. equorum- ja A. perfoliata -tartuntojen määrittäminen tulee tulevaisuudessa perustumaan ELISA (Enzyme-linked immunosorbent assay)- ja PCR (polymerase chain reaction) -pohjaisiin menetelmiin. Hevosille on kehitetty vuoden 1917 jälkeen 11 uutta sisäloisiin tehoavaa lääkeainetta. Nykyään yleisesti käytössä on bentsimidatsolit, makrosykliset laktonit, pyrimidiinit ja pratsikvanteli. Näiden lääkeaineiden käyttöä on rajoitettava, jotta niitä voidaan käyttää tulevaisuudessa loisten häätämiseen, koska uusien loislääkeaineiden kehitys on hidasta. Muutamasta aineesta on saatu lupaavia tuloksia, kuten esimerkiksi netobimiini hevosten strongylusten häätämisessä ja sykliset oktadepsipeptidit, joita on tutkittu lähinnä märehtijöiden sukkulamadoilla. Lisää tutkimuksia kuitenkin tarvitaan ennen kuin ne voidaan ottaa hevosilla yleisesti kliiniseen käyttöön.
-
(University of HelsinkiHelsingin yliopistoHelsingfors universitet, 2006)Tämä syventävien opintojen tutkielma pohjautuu eläinlääkäreiden mikrobilääkkeiden käyttöä koskeneeseen kyselytutkimukseen. Kysely toteutettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella prospektiivisena poikkileikkaustutkimuksena, jossa satunnaisotannalla valitut, praktiikkaa tekevät eläinlääkärit, kirjasivat yhden seurantaviikon 20.5.- 26.5.2002 aikana kyselylomakkeeseen tiedot kaikista potilaista, jotka saivat mikrobilääkettä. Tässä työssä keskityttiin kyselytutkimuksen osa-alueeseen naudan mikrobilääkehoidot ja siinä erityisesti mikrobilääkkeiden käyttöön utaretulehduksen eli mastiitin hoidossa. Kyselytutkimus tehtiin samaan tapaan kuin meneillään olevassa, lääkäreitä koskevassa mikrobilääkeseurantatutkimuksessa, MIKSTRA:ssa. Kyselytutkimukseen vastaaminen oli vapaaehtoista. Kyselylomakkeita lähetettiin 681 eläinlääkärille, joista 262 (38,4 %) palautti lomakkeen määräaikaan mennessä. Vastanneista 197 kpl (75 %) oli naisia ja 65 kpl (25 %) miehiä. Eläinlääkärit hoitivat mikrobilääkkeillä kyselyviikon aikana nautoja 1096 kappaletta, joista yleisimmät diagnoosit olivat akuutti mastiitti 652 kpl (60 % diagnooseista), umpeenpanohoito 164 kpl (15 %) ja krooninen tai piilevä mastiitti 68 kpl (6 %). Kyselylomakkeiden tiedot koodattiin Excel-tietokantaan, jossa niitä analysoitiin tarkemmin. Eläinlääkäreiden mikrobilääkekäyttöä verrattiin maa- ja metsätalousministeriön työryhmän antamiin suosituksiin sekä lääkelakiin. Kirjallisuuskatsauksessa käsiteltiin mastiitin esiintyvyyttä, eläinlääkärien mikrobilääkekäytäntöjä eri maissa, nautojen mikrobilääkehoitoja koskevia suosituksia ja utaretulehduksen aiheuttajien resistenssitilannetta. Aineistoa tarkastellessa havaittiin, että beetalaktaamiryhmän mikrobilääkkeiden käyttö utaretulehduksen hoidossa oli suositusten mukaista. Fluorokinolonien ja laajakirjoisten intramammaarien käyttö ei ollut täysin hoitosuositusten mukaista. Myös mikrobilääkehoitoja, jotka olivat farmakokineettisesti vailla perusteita, todettiin. Kaskadisäännön soveltamisessa havaittiin virheitä. Kun tarkasteltiin eläinlääkäreiden antamia mikrobilääkehoitoja valmistumisvuosittain, havaittiin eroja eri ryhmien välillä. Mitä vähemmän aikaa oli kulunut eläinlääkärin valmistumisesta, sitä enemmän he käyttivät penisilliinipohjaisia paikallisvalmisteita. Vapaaehtoisuuteen perustuvassa kyselytutkimuksessa vastaajat saattavat olla muita kiinnostuneempia aiheesta, mikä voi vääristää tuloksia. Tutkimuksesta olisi saatu tarkempaa bakteerilajikohtaista tietoa mikrobilääkekäytöstä, jos maitonäytteen viljelystä eristetty bakteeri olisi pyydetty ilmoittamaan kyselykaavakkeessa.
-
(2023)Syyhy on yksi maailman tavallisimmista taudeista ja 2017 WHO lisäsin syyhyn laiminlyötyjen trooppisten tautien-listalle. Syyhyä aiheuttaa Sarcoptes scabiei var hominis-punkki ja pääasiallisina oireina on voimakas ihon kutina. Syyhyn mahdollinen lääkeresistenssi on herättänyt huolta maailmalla ja meillä Suomessa. Useimmissa pienemmissä tutkimuksissa on raportoitu heikompaa vastetta nykyisille hoitosuosituksille. Joitain solutason mekanismeja on selvinnyt mahdollisen resistenssin taustalla mutta kuitenkin useimmiten heikko hoitovaste johtuu muista syistä kuin todellisesta lääkeresistenssistä permetriiniä tai ivermektiiniä kohtaan. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään resistenssin tilannetta maailmalla, sen mahdollista vaikutusta kliiniseen työhön meillä Suomessa sekä muita keinoja, joilla parantaa syyhyn hoitovastetta. Tutkimusmenetelmänä käytiin systemaattisesti läpi alan kirjallisuutta aiheesta. Kirjallisuuskatsauksessa ei ilmennyt selvää lääkeresistenssiä, vaikka muutamia vakuuttavia mekanismeja sen synnylle onkin kuvattu. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että heikko vaste hoidolle on melkein aina johtunut potilaan vajaasta hoidon toteutuksesta ja paremman vasteen takaamiseksi tulee parantaa annetun hoidon toteutusta. Tämä tutkielma koostaa hyvin suomen kielellä syyhyn nykyiset hoitokäytänteet sekä ottaa kantaa tulevaisuuteen. Resistenssi on mahdollisesti tulevaisuudessa ongelma myös meillä Suomessa. Vaikka vielä ei ole tarvetta muuttaa meidän hoitosuosituksiamme, on kuitenkin hoidon toteutuksessa parantamisen varaa. Lisäksi meidän tulee aktiivisesti seurata maailmalla tapahtuvaa lääkehoidon kehitystä syyhyä vastaan sekä olla mahdollisuuksien mukaan mukana uusien hoitokeinojen kehityksessä.
-
(2023)Syyhy on yksi maailman tavallisimmista taudeista ja 2017 WHO lisäsin syyhyn laiminlyötyjen trooppisten tautien-listalle. Syyhyä aiheuttaa Sarcoptes scabiei var hominis-punkki ja pääasiallisina oireina on voimakas ihon kutina. Syyhyn mahdollinen lääkeresistenssi on herättänyt huolta maailmalla ja meillä Suomessa. Useimmissa pienemmissä tutkimuksissa on raportoitu heikompaa vastetta nykyisille hoitosuosituksille. Joitain solutason mekanismeja on selvinnyt mahdollisen resistenssin taustalla mutta kuitenkin useimmiten heikko hoitovaste johtuu muista syistä kuin todellisesta lääkeresistenssistä permetriiniä tai ivermektiiniä kohtaan. Tässä tutkielmassa pyrittiin selvittämään resistenssin tilannetta maailmalla, sen mahdollista vaikutusta kliiniseen työhön meillä Suomessa sekä muita keinoja, joilla parantaa syyhyn hoitovastetta. Tutkimusmenetelmänä käytiin systemaattisesti läpi alan kirjallisuutta aiheesta. Kirjallisuuskatsauksessa ei ilmennyt selvää lääkeresistenssiä, vaikka muutamia vakuuttavia mekanismeja sen synnylle onkin kuvattu. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että heikko vaste hoidolle on melkein aina johtunut potilaan vajaasta hoidon toteutuksesta ja paremman vasteen takaamiseksi tulee parantaa annetun hoidon toteutusta. Tämä tutkielma koostaa hyvin suomen kielellä syyhyn nykyiset hoitokäytänteet sekä ottaa kantaa tulevaisuuteen. Resistenssi on mahdollisesti tulevaisuudessa ongelma myös meillä Suomessa. Vaikka vielä ei ole tarvetta muuttaa meidän hoitosuosituksiamme, on kuitenkin hoidon toteutuksessa parantamisen varaa. Lisäksi meidän tulee aktiivisesti seurata maailmalla tapahtuvaa lääkehoidon kehitystä syyhyä vastaan sekä olla mahdollisuuksien mukaan mukana uusien hoitokeinojen kehityksessä.
Now showing items 1-4 of 4