Browsing by Subject "huostaanotto"
Now showing items 1-12 of 12
-
(2011)Intresset för denna avhandling var att få en inblick i hur vuxna ser tillbaka på sin barndom och den tid då de var omhändertagna och placerade i vård utanför hemmet i familje- eller institutionsvård. Undersökningsmaterialet bestod av 13 skriftliga livsberättelser. Materialet studerades utgående från hur barnen eller de unga själva, i vuxen ålder, rekonstruerar sina liv under och efter ett omhändertagande. Fokus lades på vilken betydelse omhändertagandet och placeringen får i berättelserna och vilka dimensioner som lyfts fram. Därtill fokuserades på vilka resurser inom sig själva och i omgivningen dessa personer såg som viktiga och betydelsefulla för dem för att klara sig och utveckla och upprätthålla resiliens. Intresse fanns också för att studera hurdana faktorer i socialservicens struktur och barnskyddsprocesser som är relevanta och hurdan service ett barn behöver för att klara sig. Undersökningsmaterialet analyserades med hjälp av innehållsanalys. De centrala resultaten var att barn har ett stort behov av att bli förstådda, a bli hörda och fä vara delaktiga i ärenden och beslut som berör dem själva. De flesta hade erfarenheter av att ha blivit åsidosatta i omhändertagningsprocessen. Resultaten visade också att barn har ett stort behov av att fä stöd och hjälp att bearbeta ett omhändertagande. Gällande själva placeringstiden kom det fram att det är viktigt för barn att fä känna sig trygga och att känna att någon bryr sig om dem. Bland de som varit placerade till institutionsvård fanns flera personer som inte hade känt sig trygga och hade känt att vårdarna inte brydde sig om dem. Viktig bakgrundslitteratur som använts i denna avhandling är bland annat Erik Allardts och Mia Kellmers teorier om barns grundläggande behov och Roy Baumeisters och Mark Learys teon om behovet av samhörighet. Annan viktig litteratur som använts är Michael Rutters och Michael Ungars teorier om resiliens. Tidigare forskningar som presenteras i avhandlingen är utförda av Markku Jahnukainen, Anja Laurila, Riitta Laakso och Peppi Saikku, Taru Kekoni, Tarja Pösö och Sarianna Reinikainen. Den viktigaste litteraturen för denna avhandling var samlingen livsberättelser i boken "Elämäni tarina" vilken utgör den största delen av undersökningsmaterialet för denna avhandling.
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan lapsen sijoitusta ja sen jälkeistä kotiutumista huostaanoton kokeneiden vanhempien kertomana. Kiinnostuksen kohteena on, minkälaisia merkityksiä vanhemmat antavat kertomuksissaan vanhemmuudelle, lapsen toiminnalle ja lapsen ja vanhemman suhteelle aikaulottuvuudella ennen sijoitusta, sijoituksen aikana, sijoituksen jälkeen ja tulevaisuudessa. Tutkimus on saanut alkunsa havainnosta, että lastensuojelun tutkimuksessa tarvitaan lisää tietoa huostassapidon lopettamisesta ja sijaishuollossa tehtävästä lastensuojelun sosiaalityöstä. Tavoitteena on lisätä laitossijoituksiin ja kotiutumiseen liittyvää tutkimustietoa ja tuoda esiin merkityksiä, joita vanhemmat antavat kertomuksissaan lapsen huostaanotolle ja kotiutumiselle. Tutkimus on toteutettu aineistolähtöisesti. Metodologisena kehyksenä käytetään laadullista tutkimusperinnettä, narratiivista tiedonmuodostusta ja sosiaalista konstruktionismia. Tutkimuseettinen pohdinta on keskeisellä sijalla tutkimuksessa. Tutkielmaan haastateltiin seitsemän sijoituksen sosiaalityön asiakkuudessa olevaa lasten vanhempaa. Haastattelut toteutettiin kerronnallistemaattisen haastattelun menetelmällä. Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytettiin narratiivista ja temaattista analyysia. Sijoitusta edeltäneessä tilanteessa kuvataan lapsen tai nuoren ongelmien kasautumista ja pahenemista. Vanhemmat kuvaavat keinottomuuden ja riittämättömyyden kokemuksiaan lapsen tilanteen muuttamisessa. Huostaanotto nähdään viimesijaisena toimenpiteenä lapsen tai nuoren tilanteeseen puuttumiseksi. Huostaanottoa kuvataan raskaana kokemuksena, johon liittyy pettymyksen, huonommuuden ja syyllisyyden kokemuksia vanhemmuudessa. Huostaanottoa helpottavaksi tekijäksi mainitaan tieto sijoituksen väliaikaisuudesta ja tavoite lapsen kotiutumisesta. Sijoituksella katsotaan olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Osa vanhemmista mainitsi sijoituksen myönteisenä vaikutuksena lapsen tai nuoren käytöksellä oireilun rauhoittumisen, päihteiden käytöstä irtautumisen, koulunkäyntiin sitoutumisen ja psyykkisen voinnin kohentumisen. Osa vanhemmista kuvasi sijoituksen kielteisenä vaikutuksena lapsen tai nuoren päihteiden käytön, rajattoman käytöksen ja rikollisen toiminnan voimistumisen. Sijoituksen jälkeen koetaan kiitollisuutta lapsen kotiutumisesta ja perheen jälleenyhdistymisestä. Vanhemmat kuvaavat vanhemmuudessa vahvistumista ja voimaantumista. Tulevaisuuteen suuntautuvissa odotuksissa kuvataan huolta nuoren syrjäytymisestä ja käytöksellä oireilun pahenemisesta. Nuoren toivotaan jatkavan peruskoulun jälkeisiin opintoihin, työllistyvän ja pääsevän sitä kautta osalliseksi yhteiskuntaan. Lapsen ja vanhemman suhteessa kuvataan läheisten välien säilymisen tärkeyttä myös tulevaisuudessa. Vanhempien kertomukset osoittavat, että ongelmien pahenemisen ja kasautumisen seurauksena lastensuojelussa joudutaan turvautumaan viimesijaisten toimenpiteiden käyttämiseen lasten ja heidän perheidensä tukemisessa. Varhaisen tuen ja puuttumisen keinoin voidaan vähentää lastensuojelun viimesijaisten toimenpiteiden tarvetta. Tukemalla vanhempia lapsen sijoituksen aikana voidaan vahvistaa vanhempien voimavaroja ja edistää sitä kautta lapsen kotiutumista.
-
(2013)Tässä pro gradu –työssä tarkastellaan lapsen edun käsitettä ja lapsen edun perusteluita tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä. Tämän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä eriteltyjä, huostaanoton tarpeen arviointiin vaikuttavia, vanhempiin ja lapseen liittyviä negatiivisia ja positiivisia tekijöitä. Teoreettinen viitekehys keskittyy tarkastelemaan lastensuojelua ja lapsen edun käsitettä sekä siitä käytyä kotimaista ja kansainvälistä keskustelua. Lapsen etu on keskeisin lastensuojelua ohjaava periaate. Tässä tutkimuksessa kysymys 'Mitä on lapsen etu?' on kaksiulotteinen: yhtäältä voidaan kysyä, mitä lapsen etu on käsitteenä, ja toisaalta, mitä lapsen etu on yksittäisen lapsen kohdalla. Lapsen edun käsitettä on kritisoitu muun muassa siitä, että se on sisällötön ja sen saamat merkitykset ovat kulttuuriin ja aikaan sidottuja. Vuonna 2008 Suomessa astui voimaan lastensuojelulaki, joka velvoittaa aiempaa painokkaammin ottamaan huomioon lapsen edun huostaanottoja tehtäessä. Tämän tutkimuksen aineistona on Helsingin hallinto-oikeuden tekemät tahdonvastaiset huostaanottopäätökset vuosilta 2008-2009. Tutkimusaineisto on rajattu koskemaan 0–11-vuotiaita lapsia. Tutkimuksen päätavoitteena on selvittää, millä ja miten lapsen etua perustellaan hallinto-oikeuden johtopäätöksissä. Tutkimusmenetelminä ovat aineistolähtöinen sisällönanalyysi ja sisällön erittely. Hallinto-oikeuden erittelemistä huostaanottoon vaikuttavista tekijöistä ja lapsen edun perusteluista on muodostettu niitä kuvaavat luokat. Huostaanottoon vaikuttavien tekijöiden luokittelusta kävi ilmi, että hallinto-oikeus kiinnittää muodostuneiden luokkien lukumäärän perusteella enemmän huomiota vanhemmuuden arviointiin ja erittelyyn kuin lapsen hyvinvoinnin arviointiin. Tulos ei kuitenkaan kerro sitä, kumpaa hallinto-oikeus ratkaisuja tehdessään enemmän painottaa. Lapsen edun perusteluille löydettiin kolme luokkaa: 'perustelemattomat' eli toteavat perustelut, heikot perustelut ja vahvat perustelut. Luokat eroavat toisistaan siinä, kuinka selkeitä ja yksiselitteisiä lapsen edun perustelut ovat. Suurimmassa osassa päätöksiä lapsen edun perustelu on joko toteava tai sitä ei ole ollenkaan (68 %). Tutkimuksen keskeisin tulos on se, ettei lapsen etua perustella selkeästi tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä. Päätökset ovat muilta osin yleensä hyvin perusteltuja, mutta lapsen edun arviointiprosessi jää kirjoittamatta auki ja näin ollen epäselväksi.
-
(2023)Lastensuojelun tulee pohjautua ajatukselle yhteistyöstä, sillä tuloksellisen lastensuojelun edellytyksenä ovat integroidut palvelukokonaisuudet. Nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollossa kohdataan yhä monimutkaisempia ongelmia, minkä vuoksi ammattilaiset ovat entistä riippuvaisempia toisistaan. Päällekkäinen ja ristiriitainen työskentely johtaa sekaannuksiin ja on tehotonta. Ongelmalliseksi on todettu, että viranomaisten välinen yhteistyö perustuu lähtökohtaisesti asiakkaan suostumukseen. Käytännön toimijat ovat kertoneet pelkäävänsä salassapitosäännösten loukkaamista. Moniammatillisen yhteistyön voidaan katsoa olevan lapsen oikeuksien sopimuksen turvaaman lapsen edun toteutumisen edellytys. Moniammatillisen yhteistyön keinoin tulee toteuttaa lastensuojelua yhteisesti, siten että sen tavoitteena on turvata kaikki lapsen oikeuksien yleissopimuksen oikeudet täysimääräisesti. Tämä edellyttää, että moniammatillisen yhteistyön keinoin voidaan puuttua lapsen ja perheen kohtaamiin ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikä taas edellyttää sitä, että viranomaisella on ajoissa riittävät tiedot tilanteen arvioimista varten. Lainsäädännön on siis ensinnäkin mahdollistettava jouheva tietojen tallentaminen ja luovuttaminen, jonka arvioinnin keskiössä on oltava lapsen etu. Tässä on edelleen parantamisen varaa. Nähtäväksi jää auttaako edes 1.1.2024 voimaan tuleva laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä tietojenkulkua koskevaan liittyvään problematiikkaan moniammatillisessa yhteistyössä. Toisekseen lainsäädännöltä on edellytettävä, että moniammatillisen yhteistyöhön velvollisten tahojen ja toisaalta myös niiden, keillä on oikeus osallistua asian käsittelyyn, henkilöpiiri määritellään mahdollisimman täsmällisesti. Erityisen tärkeää henkilöpiirin täsmällinen määrittely on kaikista eniten lapsen ja perheen asioihin puuttuvien lastensuojelutoimien osalta, eli erityisesti huostaanoton ja sijaishuollon valmistelun osalta, sekä oikeudenkäyntien osalta. Ns. EHO-jakson osalta sääntely on onnistunutta; lastensuojelulain 72 §:ssä määrätään täsmällisesti neljän asiantuntijatahon (kasvatuksellinen, sosiaalityö, psykologinen ja lääketieteellinen). Laki velvoittaa siis tältä osin täsmällisesti, ettei ilman näiden tahojen vuorovaikutuksellista yhteistyötä voida tehdä päätöstä erityisen huolenpidon järjestämisestä. Muilta osin lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain moniammatillista yhteistyötä koskevassa lainsäädännössä on useissa kohdin parantamisen varaa henkilöpiirin määrittelyn ja harkintavallan käytön suhteen.
-
(2023)Lastensuojelun tulee pohjautua ajatukselle yhteistyöstä, sillä tuloksellisen lastensuojelun edellytyksenä ovat integroidut palvelukokonaisuudet. Nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollossa kohdataan yhä monimutkaisempia ongelmia, minkä vuoksi ammattilaiset ovat entistä riippuvaisempia toisistaan. Päällekkäinen ja ristiriitainen työskentely johtaa sekaannuksiin ja on tehotonta. Ongelmalliseksi on todettu, että viranomaisten välinen yhteistyö perustuu lähtökohtaisesti asiakkaan suostumukseen. Käytännön toimijat ovat kertoneet pelkäävänsä salassapitosäännösten loukkaamista. Moniammatillisen yhteistyön voidaan katsoa olevan lapsen oikeuksien sopimuksen turvaaman lapsen edun toteutumisen edellytys. Moniammatillisen yhteistyön keinoin tulee toteuttaa lastensuojelua yhteisesti, siten että sen tavoitteena on turvata kaikki lapsen oikeuksien yleissopimuksen oikeudet täysimääräisesti. Tämä edellyttää, että moniammatillisen yhteistyön keinoin voidaan puuttua lapsen ja perheen kohtaamiin ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikä taas edellyttää sitä, että viranomaisella on ajoissa riittävät tiedot tilanteen arvioimista varten. Lainsäädännön on siis ensinnäkin mahdollistettava jouheva tietojen tallentaminen ja luovuttaminen, jonka arvioinnin keskiössä on oltava lapsen etu. Tässä on edelleen parantamisen varaa. Nähtäväksi jää auttaako edes 1.1.2024 voimaan tuleva laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä tietojenkulkua koskevaan liittyvään problematiikkaan moniammatillisessa yhteistyössä. Toisekseen lainsäädännöltä on edellytettävä, että moniammatillisen yhteistyöhön velvollisten tahojen ja toisaalta myös niiden, keillä on oikeus osallistua asian käsittelyyn, henkilöpiiri määritellään mahdollisimman täsmällisesti. Erityisen tärkeää henkilöpiirin täsmällinen määrittely on kaikista eniten lapsen ja perheen asioihin puuttuvien lastensuojelutoimien osalta, eli erityisesti huostaanoton ja sijaishuollon valmistelun osalta, sekä oikeudenkäyntien osalta. Ns. EHO-jakson osalta sääntely on onnistunutta; lastensuojelulain 72 §:ssä määrätään täsmällisesti neljän asiantuntijatahon (kasvatuksellinen, sosiaalityö, psykologinen ja lääketieteellinen). Laki velvoittaa siis tältä osin täsmällisesti, ettei ilman näiden tahojen vuorovaikutuksellista yhteistyötä voida tehdä päätöstä erityisen huolenpidon järjestämisestä. Muilta osin lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain moniammatillista yhteistyötä koskevassa lainsäädännössä on useissa kohdin parantamisen varaa henkilöpiirin määrittelyn ja harkintavallan käytön suhteen.
-
(2022)Sijaisperheet ovat hyvin keskeisessä asemassa Venäjän lastensuojelujärjestelmässä. Erityisesti 2010-luvulla alkanut lastensuojelujärjestelmän deinstitutionalisaation myötä sijaishuollon painopistettä on pyritty siirtämään laitosmaisuudesta perhehoitoon. Aiemman tutkimuksen perusteella Venäjän lastensuojelujärjestelmässä vallitsee käsitys, että sijaisvanhemmat voisivat korvata syntymävanhemmat kokonaan. Tämän vuoksi pyrin tavoittamaan luoteis-Venäjällä sijaisperheestä itsenäistyneiden nuorten aikuisten perhesuhteita. Tutkimusaineisto koostuu ’Lapsen oikeus perheeseen: Lastensuojelun deinstitutionalisaatio Putinin Venäjällä’ tutkimusprojektin kanssatutkijuuden menetelmin tuotetusta haastatteluaineistosta. Teoreettisina lähestymistapoina ovat perhekäsitteen monet määrittelyt sekä elämänkulun linkitettyjen elämien teoria. Viitekehys nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin. Analyysin kautta pyritään saamaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Millä tavoin sijaisperheestä itsenäistyneet nuoret aikuiset linkittävät syntymäperheensä sekä sijaisperheensä osaksi elämäänsä? ja 2. Millaisia merkityksiä perhe saa nuorten aikuisten haastatteluissa näiden linkitysten myötä? Analyysi on toteutettu laadullisen abduktiivisen sisällönanalyysin avulla. Analyysi osoitti, että sijaisperheistä itsenäistyvillä nuorilla aikuisilla on usein vain vähän tietoa syntymävanhemmistaan ja huostaanoton syistä, minkä vuoksi linkit syntymävanhempiin näyttäytyvät analyysin perusteella katkenneina, vaurioituneina sekä kaivattuina. Linkki sijaisperheeseen syntyy sijaisvanhemman aktiivisen toiminnan tai lastensuojelujärjestelmän lapsen näkökulmasta epäselvien käytänteiden kautta, jolloin sijaisperheeseen tuleminen merkitsi myös usein perheen saamista. Lisäksi sijaisperheeseen linkitytään myös kielellisesti käyttämällä sukulaisuutta ilmentäviä ilmaisuja tehdäkseen sijaisvanhemmista ja lapsesta sosiaalisesti ja kulttuurillisesti toistensa omia. Perhe taas merkityksellistettiin analyysin perusteella yhteisyyden, pitkäaikaisen emotionaalisen siteen sekä saadun tuen kautta. Analyysin perusteella sijaisperhe näyttäytyy eksklusiivisena joukkona, joka saa annetun perheen piirteitä. Sijaisperheeltä saatiin pääosin turvaa ja huolenpitoa, joten on tärkeää, että linkki sijaisperheeseen syntyy, mutta syntymävanhempien merkitys jäi tulkinnanvaraiseksi. Perhesuhteiden määrittelyihin vaikuttavat analyysin perusteella yksilöiden määrittelyiden lisäksi myös yhteiskunnan ihanteet hoivasta, sosiaalisiin ongelmiin liittyvä stigmatisointi, paikallisen lastensuojelujärjestelmän käsitys sijaisvanhemmuudesta sekä lapsen asema lastensuojelujärjestelmässä.
-
(2022)Sijaisperheet ovat hyvin keskeisessä asemassa Venäjän lastensuojelujärjestelmässä. Erityisesti 2010-luvulla alkanut lastensuojelujärjestelmän deinstitutionalisaation myötä sijaishuollon painopistettä on pyritty siirtämään laitosmaisuudesta perhehoitoon. Aiemman tutkimuksen perusteella Venäjän lastensuojelujärjestelmässä vallitsee käsitys, että sijaisvanhemmat voisivat korvata syntymävanhemmat kokonaan. Tämän vuoksi pyrin tavoittamaan luoteis-Venäjällä sijaisperheestä itsenäistyneiden nuorten aikuisten perhesuhteita. Tutkimusaineisto koostuu ’Lapsen oikeus perheeseen: Lastensuojelun deinstitutionalisaatio Putinin Venäjällä’ tutkimusprojektin kanssatutkijuuden menetelmin tuotetusta haastatteluaineistosta. Teoreettisina lähestymistapoina ovat perhekäsitteen monet määrittelyt sekä elämänkulun linkitettyjen elämien teoria. Viitekehys nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin. Analyysin kautta pyritään saamaan vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Millä tavoin sijaisperheestä itsenäistyneet nuoret aikuiset linkittävät syntymäperheensä sekä sijaisperheensä osaksi elämäänsä? ja 2. Millaisia merkityksiä perhe saa nuorten aikuisten haastatteluissa näiden linkitysten myötä? Analyysi on toteutettu laadullisen abduktiivisen sisällönanalyysin avulla. Analyysi osoitti, että sijaisperheistä itsenäistyvillä nuorilla aikuisilla on usein vain vähän tietoa syntymävanhemmistaan ja huostaanoton syistä, minkä vuoksi linkit syntymävanhempiin näyttäytyvät analyysin perusteella katkenneina, vaurioituneina sekä kaivattuina. Linkki sijaisperheeseen syntyy sijaisvanhemman aktiivisen toiminnan tai lastensuojelujärjestelmän lapsen näkökulmasta epäselvien käytänteiden kautta, jolloin sijaisperheeseen tuleminen merkitsi myös usein perheen saamista. Lisäksi sijaisperheeseen linkitytään myös kielellisesti käyttämällä sukulaisuutta ilmentäviä ilmaisuja tehdäkseen sijaisvanhemmista ja lapsesta sosiaalisesti ja kulttuurillisesti toistensa omia. Perhe taas merkityksellistettiin analyysin perusteella yhteisyyden, pitkäaikaisen emotionaalisen siteen sekä saadun tuen kautta. Analyysin perusteella sijaisperhe näyttäytyy eksklusiivisena joukkona, joka saa annetun perheen piirteitä. Sijaisperheeltä saatiin pääosin turvaa ja huolenpitoa, joten on tärkeää, että linkki sijaisperheeseen syntyy, mutta syntymävanhempien merkitys jäi tulkinnanvaraiseksi. Perhesuhteiden määrittelyihin vaikuttavat analyysin perusteella yksilöiden määrittelyiden lisäksi myös yhteiskunnan ihanteet hoivasta, sosiaalisiin ongelmiin liittyvä stigmatisointi, paikallisen lastensuojelujärjestelmän käsitys sijaisvanhemmuudesta sekä lapsen asema lastensuojelujärjestelmässä.
-
(2020)Vanhemman päihteidenkäyttö aiheuttaa riskin lapsen turvallisen ja tasapainoisen arjen toteutumiselle, ja se onkin yksi yleisimmistä lapsen huostaanottoon johtavista syistä. Lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on koko perhettä koskeva kriisi, joka muuttaa koko lapsen ja hänen vanhempansa arkea, sekä ja vanhemman ja lapsen välistä suhdetta. Lapsen edun mukaista on, että suhde vanhempiin voi säilyä mahdollisimman hyvänä sijaishuoltoon sijoittamisesta huolimatta. Lastensuojelun tehtävänä on tukea lapsen ja hänen vanhempansa suhteen säilymistä ja tukea myös vanhemman kuntoutumista. Tutkielmassani tarkastelen päihderiippu-vuuden kanssa kamppailleiden äitien kokemuksia lapsen sijoituksen aikana. Tutkimuksessani tarkastelen millaisia kokemuksia päihteitä käyttäneillä äideillä on tuentarpeestaan sijaishuollon aikana, ja miten äidit ovat kokeneet sijaishuollon aikaisen tuen. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa kuvailevaa laadullista tietoa asiakasäitien kokemuksista ja tuentarpeista. Tutkimusaineisto koostuu kuuden kohderyhmään kuuluvan äidin syvähaastattelusta. Aineiston hankinta on toteutettu kuusi kuntaa kattavan Keski-Uudenmaan Sote-kuntayhtymän alueelta. Haastatteluihin osallistuneet äidit tavoitettiin kuntayhtymän sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden kautta. Tutkimusaineisto on analysoitu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustuloksissa tarkastellaan äitien kokemuksia kahdesta toisiinsa linkittyvästä näkökulmasta: saadun tuen näkökulmasta ja tuentarpeiden näkökulmasta. Eri toimijoilla on merkittäviä rooleja äitien kokemuksissa saadun tuen kannalta. Näiden perusteella tuloksissa rakentuu viisi tuentarjoajan kategoriaa, jotka ovat: lastensuojelun työntekijät, sijaishuoltopaikat, päihdepalvelut, vertais-tuki ja perhe ja läheiset. Tulosten mukaan äideillä on tarve tulla kuulluksi ja kohdatuksi työskentelyn aikana, tarve toimiviin päihde- ja mielenterveyspalveluihin, tarve lastensuojelun suunnitelmalliselle työskentelylle, sekä sujuvalle yhteistyölle sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan kanssa. Halu olla mukana lapsen elämässä ja toimia vanhempana, toimii myös motivaationa kuntoutumiseen. Äitien kokemukset sijaishuol-lon aikaisesta tuesta ovat sitä parempia, mitä paremmin yhteistyö lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan kanssa toimii. Myös läheisverkoston tuella on merkittävä rooli kokonaistilanteen ja saadun tuen kokemuksen kannalta. Lastensuojelun työntekijöiltä äidit toivovat ymmärrystä, kuulluksi tulemista ja suunnitelmallista työskentelyä asioiden edistämiseksi. Sijaishuoltopai-kalta äidit toivovat kumppanuutta, avoimuutta ja lasten asioiden jakamista. Parhaimmillaan äiti voi kokea sijoituksen tukevan van-hemmuutta ja äidin oman kuntoutumisen mahdollisuuksia. Tulosten mukaan äidit kuitenkin kokevat yhteistyön sosiaalityöntekijöi-den ja sijaishuoltopaikkojen kanssa toisinaan myös haasteellisena. Lapsen huostaanoton kokeneiden, päihteitä käyttäneiden naisten elämässä on usein kasautuneita ongelmia ja monenlaisia tuen-tarpeita. Äidit tarvitsevat tukea vanhemmuuteen, mutta myös omaan kuntoutumiseensa. Läheisverkoston tuki näyttäytyi merkittä-vänä tukena äitien kokemuksissa. Sosiaalityöntekijän rooli yhtäältä lapsen asioista vastaavana työntekijänä ja toisaalta vanhem-man tukijana ei ole yksinkertainen tehtävä, koska työntekijän punnitessa etusijaisesti lapsen etua voi äidin tuentarve jäädä toissi-jaiseksi. Lisäksi äidin voi olla vaikea kertoa avoimesti tuentarpeistaan ja ottaa tukea vastaan työntekijältä, jolla on samalla valta päättää lapsen ja vanhemman tapaamisista ja huostaanoton kestosta. Sijaishuoltopaikka, kuten sijaishuoltolaitos tai sijaisperhe on usein linkki lapsen ja äidin välillä. Saadun tuen kannalta on merkityksellistä, miten äidin ja lapsen arjesta vastaavan tahon yhteistyö sujuu. Äidin kokemukset saadusta tuesta koostuvat siis useasta toisiinsa linkittyvästä tekijästä, joilla jokaisella on merkitystä sen kannalta, miten äidit saavat tukea lapsen huostaanoton aikana.
-
(2023)Maisteritutkielman lähtökohtana on huomio, että tulevaisuusorientoituneena alana sosiaalityön tutkimuksessa ajallisuus ja tulevaan liittyvät näkökohdat ovat jääneet vähälle tarkastelulle. Tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, millaista sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaava ajattelu on huostaanottojen lopettamis- ja jatkamispäätöksissä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa huostaanoton lopettamiseen ja jatkamiseen johtaneita syitä sekä perehtyä päätöstekstien ajallisuuteen. Tutkielman toimintaympäristö sijoittuu lastensuojelun sijaishuoltoon, ja keskeinen käsitteellinen täsmennys on huostaanoton ymmärtäminen päätöksenä. Tarkastelua ohjaa huostaanottojen lopettamista käsittelevä tutkimus sekä aikatietoisuus. Aika ja ajallisuus muodostavat tutkielman teoreettisen taustan. Tulevaisuuden tavoittaminen päätöksistä on edellyttänyt ajallisuuteen perehtymistä. Tutkielman aineisto koostuu erään Uudenmaan kunnan kaikista vuonna 2019 tehdyistä huostaanoton lopettamis- tai jatkamispäätöksistä. Analyysiin päätyi 56 päätöstä, joista myönteisiä päätöksiä 42 ja kielteisiä päätöksiä 14. Aineistoa on analysoitu sisällönanalyysilla ja diskurssianalyysilla. Diskurssianalyysi on määritelty aikatietoiseksi, sillä erityistä huomiota on suunnattu siihen, miten päätöksissä konstruoidaan tulevaa ajallisesti. Tutkielman tuloksena havaittiin, että nuorten ikäryhmässä huostaanoton lopettaminen on yhteydessä heidän tilanteensa kohenemiseen, kuten käytöksen muutoksiin ja itsenäistymiseen. Pienempien lasten huostaanotto on voitu purkaa vanhempien tilanteen edistymisen vuoksi, esimerkiksi perheen arjen vakautuessa tai vanhemman sitoutuessa hoitoon. Huostaanottoja on jatkettu tilanteissa, joissa huostaanoton perustelut ovat edelleen ajankohtaisia. Päätösten ajallisuus on yhteydessä lineaariseen aikaan, vaikka asiakkaiden kokemuksellinen aika poikkeaa osin rakenteiden ajasta. Lineaarisuus johdattelee myös sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaavan ajattelun jäljille. Päätöksistä tunnistettiin neljä tulevaisuusdiskurssia eli odotushorisonttia: toiveikas tulevaisuus, epävarma tulevaisuus, riskien leimaama tulevaisuus ja tuleva palvelupolku. Asiakkaiden tulevaisuus aukeaa päätöksissä suhteessa nykyhetkeen ja menneeseen.
-
(2023)Maisteritutkielman lähtökohtana on huomio, että tulevaisuusorientoituneena alana sosiaalityön tutkimuksessa ajallisuus ja tulevaan liittyvät näkökohdat ovat jääneet vähälle tarkastelulle. Tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, millaista sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaava ajattelu on huostaanottojen lopettamis- ja jatkamispäätöksissä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa huostaanoton lopettamiseen ja jatkamiseen johtaneita syitä sekä perehtyä päätöstekstien ajallisuuteen. Tutkielman toimintaympäristö sijoittuu lastensuojelun sijaishuoltoon, ja keskeinen käsitteellinen täsmennys on huostaanoton ymmärtäminen päätöksenä. Tarkastelua ohjaa huostaanottojen lopettamista käsittelevä tutkimus sekä aikatietoisuus. Aika ja ajallisuus muodostavat tutkielman teoreettisen taustan. Tulevaisuuden tavoittaminen päätöksistä on edellyttänyt ajallisuuteen perehtymistä. Tutkielman aineisto koostuu erään Uudenmaan kunnan kaikista vuonna 2019 tehdyistä huostaanoton lopettamis- tai jatkamispäätöksistä. Analyysiin päätyi 56 päätöstä, joista myönteisiä päätöksiä 42 ja kielteisiä päätöksiä 14. Aineistoa on analysoitu sisällönanalyysilla ja diskurssianalyysilla. Diskurssianalyysi on määritelty aikatietoiseksi, sillä erityistä huomiota on suunnattu siihen, miten päätöksissä konstruoidaan tulevaa ajallisesti. Tutkielman tuloksena havaittiin, että nuorten ikäryhmässä huostaanoton lopettaminen on yhteydessä heidän tilanteensa kohenemiseen, kuten käytöksen muutoksiin ja itsenäistymiseen. Pienempien lasten huostaanotto on voitu purkaa vanhempien tilanteen edistymisen vuoksi, esimerkiksi perheen arjen vakautuessa tai vanhemman sitoutuessa hoitoon. Huostaanottoja on jatkettu tilanteissa, joissa huostaanoton perustelut ovat edelleen ajankohtaisia. Päätösten ajallisuus on yhteydessä lineaariseen aikaan, vaikka asiakkaiden kokemuksellinen aika poikkeaa osin rakenteiden ajasta. Lineaarisuus johdattelee myös sosiaalityöntekijöiden tulevaan suuntaavan ajattelun jäljille. Päätöksistä tunnistettiin neljä tulevaisuusdiskurssia eli odotushorisonttia: toiveikas tulevaisuus, epävarma tulevaisuus, riskien leimaama tulevaisuus ja tuleva palvelupolku. Asiakkaiden tulevaisuus aukeaa päätöksissä suhteessa nykyhetkeen ja menneeseen.
-
(2010)Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa tietoa huostaanotetun lapsen vanhemman vanhemmuudesta. Tutkimuskysymykset ovat: Millaisena vanhemmuus näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemmuuden eri lajit näyttäytyvät huostaanottoasiakirjoissa? Miten vanhemman rooli huoltajana ja kasvattajana näyttäytyy huostaanottoasiakirjoissa? Tutkimuksen näkökulmana on vanhemman kuntoutumisprosessi. Tutkimusaineisto koostuu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden dokumentoiduista asiakirjoista 5 huostaanotetun lapsen ja 5 vanhemman osalta vuosilta 2003-2010: kiireelliset sijoitus- ja huostaanottopäätökset sekä asiakassuunnitelmat ja asiakaskertomukset. Tutkimus kuuluu hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen. Vanhemmat nähdään holistisen ihmiskäsityksen kautta. Huostaanoton kohdanneen vanhemman vanhemmuus ymmärretään osana vanhemman elämää, hänen merkitystensä ja kokemustensa kokonaisuutta. Tutkimustapana on tapaustutkimus. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu lastensuojelulaista, lastensuojelun dokumentoinnista ja vanhemmuuden teorioista: vanhemmuuden lajit, kasvattajan yleiset periaatteet ja vanhemmuuden roolikartta. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysilla, teemoitteluun perustuen. Tapaustutkimuksena tutkimus keskittyy vanhemmuuden kokonaisvaltaiseen kuvaukseen tietyn huostaanoton kontekstissa. Huostaanotot edustavat tutkimuksessa tyypillistä, ainutlaatuista ja äärimmäistä tapausta niissä ilmenevän vanhemmuuden perusteella. Vanhemmuus näyttäytyi asiakirjoissa seuraavien teemojen kautta: riippuvuus, tuen ja hoidon tarve, kontrolli, elämän vuoristorata ja kohti kuntoutusta. Vanhemmuuden lajeista näyttäytyi jaettu vanhemmuus etupäässä seuraavien teemojen kautta: yhteistyökykyisyys ja -kyvyttömyys, yhteydenpito lapseen, tapaamisista sopiminen ja tapaamisten toteutuminen sekä sijaishuollon arvostelu ja arvostaminen. Vanhemmuuden rooleista näyttäytyivät huoltajan, rajojen asettajan, rakkauden antajan, elämän opettajan sekä ihmissuhdeosaajan roolit tehtävineen. Lastensuojelun sosiaalityön ydin on lapsen etu: vanhemman hoitomyönteisyys ja yhteistyökykyisyys.Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää huostaanotettujen lasten vanhempien kanssa työskentelyssä ja uusien työkäytäntöjen kehittämisessä
Now showing items 1-12 of 12