Browsing by Subject "ideat"

Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.

Kestävyysvaje ilmaantui 2000-luvulla eräänlaisena uudissanana suomalaiseen julkiseen keskusteluun, mutta oli jo 2010-luvulla kohonnut tärkeimpien talouspolitiikkaa määrittävien ideoiden joukkoon. Kestävyyslaskelmien avulla havaitun julkistalouden pitkän aikavälin rahoitustasapainon ongelmiin viittaavan kestävyysvajeen on esitetty sitovan talouspolitiikkaa vuosikymmeniksi. Kestävyysvajeen nojalla on sekä vaadittu toteutettavaksi, että pyritty toteuttamaan syvällisiä yhteiskuntarakenteiden muutoksia. Tutkielman tavoitteena on tarkastella kestävyysvajeen idean sisältöä ja käyttöä suomalaisessa julkisessa keskustelussa sekä tarkastella idean muotoutumista osana julkista keskustelua. Tutkielmassa kuvataan pääpiirteittäin kestävyysvajeen taloustieteellinen idea, sekä käydään läpi tämän idean saamaa kritiikkiä, sekä kirjallisuuden että asiantuntijahaastattelujen avulla. Tutkimuskysymystä tarkastellaan erityisesti uuden taloussosiologian sekä diskursiivisen institutionalismin teoriakehysten kautta. Uuteen taloussosiologiaan liittyvän taloustieteen performatiivisuus -teesin väite on, että pyrkiessään kuvaamaan maailmaa taloustiede tulee väistämättä myös osallistuneeksi sen tuottamiseen. Tästä lähtökohdasta kestävyysvajeen idean taustalla vaikuttavat kestävyysvajelaskelmat kytketään osaksi kestävyysvajeen idean muotoutumista. Kestävyysvajeen idean sekä sen ympärille muodostuvan diskursiivisen avaruuden hahmottamiseen sovelletaan diskursiivisen institutionalismin lähestymistapaa, missä erilaiset ideat ymmärretään diskursiivisesti välittyvinä toimijoiden preferenssien lähteinä, joista käydään jatkuvaa levitys- ja määrittelykamppailua. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota sekä kestävyysvajeen idean saamiin sisältöihin, että sisällöllisiä tekijöitä välittäviin ja tuottaviin diskursseihin. Kestävyysvajeen idea sidotaan tutkimuksessa osaksi historiallista ideoiden jatkumoa tutustumalla Suomen 1990-luvun yhteiskunnallisiin muutosideoihin. Ideoissa tapahtuneita muutoksia peilataan Wolfgang Streeckin kapitalismin ja demokratian erkaantumiskehityksen teoriaan, minkä kautta kestävyysvajeen ideaa pohditaan yhteisunnallisen resurssien jaon oikeudenmukaisuuden kysymysten kautta. Tutkimusaineistona on Helsingin Sanomissa käyty kestävyysvajekeskustelu. Aineisto on kerätty Helsingin Sanomien tilaajille avoimesta tekstiarkistosta, josta on haettu sanan “kestävyysvaje” sisältävät artikkelit. Aineistoa analysoidaan pääosin sisällönanalyysin menetelmällä, mitä täydennetän kevyellä kvantitaviivisella analyysilla. Tämän lisäksi aineistosta on valikoitu avainartikkeleita, joita analysoidaan retoriikan analyysin keinoin, päähuomion kiinnittyessä oikeuttamisen ja vakuuttamisen retorisiin keinoihin. Kestävyysvaje esitetään tutkimusaineistossa useimmiten faktuaalisena, poliittisesti neutraalina ja tiettyjä väistämättömiä yhteiskunnallisia muutoksia edellyttävänä tekijänä. Kestävyysvajeen painoarvo politiikan argumenttina korostuu talouskriisin iskiessä Suomeen vuonna 2009. Kestävyysvajeen ideaa käytetään usein välineenä, millä tietyt politiikkavaihtoehdot pyritään kehystämään faktuaalisiksi, neutraaleiksi tai välttämättömiksi kestävyysvajeeseen sisältyvän taloustieteellisen varmuuden kautta. Kestävyysvaje pyritään sitomaan positiivisen asiantuntijuuden piiriin erotuksena epäilyttävästä poliittisuudesta. Tämä vahvistaa kestävyysvajeen idean uskottavuutta mutta tuo kestävyysvajekeskusteluun teknokraattisen sävyn. Tältä osin kestävyysvajeen idea haastaa aineistossa myös parlamentaarisen ja demokraattisen päätöksenteon ihanteita. Kestävyysvajeen idea jatkaa suomalaisen yhteiskunnan 1990-luvun muutoskehitystä siinä mielessä, että sen avulla on pyritty enenevissä määrin oikeuttamaan yhteiskunnan resurssien markkinaperustainen jakautuminen ja delegitimoimaan muin perustein toteutettua resurssien jakoa. Tutkimuksen perusteella kestävyysvajeesta onkin muodostunut vaikutusvaltainen poliittinen idea, minkä avulla on voitu onnistuneesti legitimoida uudistuksia joiden läpivienti ilman kestävyysvajeen idean tarjoamaa tukea olisi luultavasti ollut vaikeaa tai mahdotonta.

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kasvavissa määrin kiinnostuttu selittämään politiikan muutosta ideoilla. Empiirinen ideatutkimus on kuitenkin vielä kehityksen alla ja ideoiden tutkimiseen on kaivattu uusia tutkimusmenetelmiä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, miten aihemallinnusta ja kehysanalyysia yhdistävä kehysmallinnus sopii ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta. Empiirisenä esimerkkinä käytetään hyvinvoinnin ideaa ja tutkimusaineistona eduskunnan täysistuntokeskusteluista poimittua kansanedustajien hyvinvointipuhetta vuosilta 2015–2021. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten kansanedustajat kehystävät hyvinvointia täysistuntopuheissaan? 2) Miten hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheessa? 3) Miten kehysmallinnus soveltuu ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta? Kehysmallinnuksella kansanedustajien puheesta tunnistetaan 12 hyvinvoinnin kehystä. Hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheissa sitä kautta, minkä ryhmien hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita, minkä asioiden katsotaan hyvinvointiin vaikuttavan, millaisiin instituutioihin ja niiden muutoksiin hyvinvointi yhdistetään sekä kenen tietoon ymmärrys hyvinvoinnista perustetaan. Kansanedustajien puheessa hyvinvointia käsitellään itsestään selvänä yhteiskuntapolitiikan päämääränä. Ideateoria ja kehysmallinnus ovat teoreettisesti ja tutkielman empiiristen tulosten perusteella yhteensopivia. Kehysmallinnuksen arvioidaan siten soveltuvan hyvin ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta.