Browsing by Subject "identiteetit"

Tiivistelmä Al-Andalusissa, Iberian niemimaalla 711-1492 asuivat juutalaiset, kristityt ja muslimit rinnakkain islamilaisessa valtiossa. Muslimien invaasio alkoi vuonna 711 ja jatkui vaihtelevasti vuoteen 1492, jolloin kristityt olivat vallanneet viimeisenkin Granadassa sijainneen muslimilinnoituksen takaisin. Etenkin 900-1100 -luvuilla vallitsi convivencia – rauhanomainen rinnakkaiselo. Elämä oli kuitenkin hyvin monimutkaista ja ristiriitaista, eikä convivencia ollut jatkuvaa, vaan väliin mahtui myös vainoja ja väkivaltaisuuksia. Vaurain ja menestynein convivencian keskus oli 940-1040 -luvuilla Córdoban kalifaatti. Tätä ajanjaksoa kuvataan sen rauhanomaisuuden ja sivistyksen, tieteen, kulttuurin ja taiteiden kukoistuksen vuoksi kulta-ajaksi. Pro Graduni käsittelee convivenciaa ja kolmen abrahamisen etnis-uskonnollisen ryhmän rinnakkaiseloa ja (uskonnollista) vuorovaikutusta al-Andalusissa Iberian niemimaan islamilaisessa valtiossa 900-1100 -luvuilla. Tutkimuksessa tarkastellaan akkulturaation, dialogin ja pluralismin kautta convivencian kehittymistä ja säilymistä. Tutkimus perustuu convivenciasta 1900- ja 2000-luvuilla tehtyyn tutkimukseen. Tutkimusten kautta pyrin saamaan käsitystä convivencia-ilmiöstä ja siitä, miten tutkijat ovat ymmärtäneet ja tulkinneet Iberian nimimaalla vallinnutta convivenciaa juutalaisten, muslimien ja kristittyjen välisissä suhteissa sekä sosio-kulttuurisesti että etnis-uskonnollisesti. Tämä tutkimukseni keskittyy kuitenkin etnis-uskonnolliseen vuorovaikutukseen, sillä keskiajalla Iberian niemimaalla tärkein erottava tekijä oli uskonto, joka kietoutui kaikkeen kanssakäymiseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Millaisena vuorovaikutuksena convivencia näyttäytyy 1900-2000-lukujen tutkimuksissa akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista? 2. Miten kontaktit, rajat, arvot ja identiteetit verkostoituvat tässä vuorovaikutuksessa convivenciaan? Tutkimustehtävänäni on tarkastella tutkimusten esille tuomaa käsitystä al-Andalusin convivenciasta vuorovaikutuksena akkulturaation, dialogin ja pluralismin näkökulmista ja aineistostani nousevien teemojen kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien verkostona. Tutkimuksessani käytän Helen Aveyardin esittelemän riittävän hyvän review-tutkimuksen menetelmää ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Review-tutkimuksen menetelmä toimi tutkimuksen tekemisen raameina ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla tarkastelen esille nousevia teemoja Terence Lovatin ja Robert Crottyn sateenvarjomallia soveltamalla. Analyysissä etsin convivenciaa käsittelevästä aineistostani akkulturaatioon, dialogiin ja pluralismiin liittyviä tekstejä. Tutkimuksen edetessä alkoi näyttää selvältä, että Iberian niemimaalla kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän kontaktien akkulturaatioprosesseissa rakentui pluralistinen yhteiskunta, jossa suhteita muovailtiin keskiaikaisen dialogin välityksellä. Kun yhteiskunnassa vallitsi lisäksi poliittinen vakaus ja taloudellinen turvallisuus, myös convivencia pääsi kehittymään. Jatkaessani tekstien analysointia, niistä alkoi nousi esille teemoja, joilla oli merkitystä convivenciaan liittyvässä vuorovaikutuksessa. Analysoin näitä teemojani, kontakteja, arvoja, rajoja ja identiteettejä, soveltamalla ja muokkaamalla sateenvarjomallia. Teemat vaikuttivat tutkimukseni perusteella convivencian kehkeytymiseen ja säilymiseen. Kolmen etnis-uskonnollisen ryhmän vuorovaikutusprosesseissa muokattiin rajoja, arvoja ja identiteettejä, jotka toisaalta vaikuttivat myös vuorovaikutusprosesseihin. Tutkimukseni pohjalta voin todeta, että convivencia oli kontaktien, arvojen, rajojen ja identiteettien muokkaama vuorovaikutusprosessien verkostoituma.

Tutkielmassa tarkastellaan offensiivisen realismin puutteita suurvaltapolitiikan selittäjänä. Teorian jättämiä aukkoja sekä keinoja suurvaltapolitiikkaan väitetysti kuuluvan tragedian välttämiseen pohditaan konstruktivististen, ideationaalisten ja kulttuuriartefaktien analyysista ponnistavien näkökulmien avulla. Offensiivista realismia voidaan pitää sekä politiikkaratkaisuna että tapana määritellä suurvaltapolitiikan luonnetta. Mearsheimerin mukaan suurvaltojen pitäisi toimia kuten hyvät offensiiviset realistit, jos ne haluavat selviytyä. Offensiivisen realismin tarjoama selitysmalli jättää kuitenkin huomiotta monia suurvaltapolitiikkaan vaikuttavia tekijöitä, kun se keskittyy materiaalisiin ja rakenteellisiin puoliin. Tutkielman tavoitteena on sanoittaa näitä tekijöitä, joita teoria ei ota huomioon suurvaltapolitiikan selitysmallissaan sekä tunnistaa ratkaisuja, joita aineisto antaa offensiivisen realismin turvallisuusdilemman ylittämiseen. Tutkielman aineistona on tieteisfiktiosarja The Expanse. Sen avulla huomio voidaan kohdistaa suurvaltapolitiikasta ja anarkiasta tehtyihin selitysmalleihin. Sarjaan sovelletaan kaksoisluentaa, jonka avulla voidaan tunnistaa päällimmäisen kertomuksen ohella tekijöitä, joiden avulla koko järjestelmän laajuinen sota vältetään. Päällimmäisenä kertomuksena aineistosta nousee esiin offensiivisen realismin kuvaama maailma, mutta kuva on puutteellinen. Tutkielman analyysi sanoittaa aukkoja, joita offensiivisen realismin logiikkaan jää. Aineistosta käy ilmi, että historia, identiteetit, käsitykset itsestä ja muista sekä toimijuus ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat suurvaltojenkin toimintaan. Sarja myös tarjoaa kaksi selitystä muutokselle ja offensiiviseen realismiin kuuluvan dilemman ylittämiselle. Toinen perustuu ulkoiseen šokkiin ja toinen ajatusmallien muuttumiseen. Offensiivinen realismi voi tarjota houkuttelevan selityksen suurvaltojen toiminnalle, mutta malli on liian yksinkertainen. Kulttuuriartefaktit eivät suoraan kerro todellisesta ulkopoliittisesta diskurssista tai harjoitetusta ulkopolitiikasta. Kulttuurituotteet voivat kuitenkin auttaa pohtimaan, millaisia tarinoita kansainvälisestä politiikasta kerrotaan, ja millaisia tarinoita kansainvälisen politiikan teoriat itse kertovat. Populaarikulttuurin tuotteet voivat auttaa normalisoimaan suurvaltakilpailuun ja -politiikkaan liittyviä tulkintoja. Tieteisfiktion avulla voi tulkita nykymaailman ongelmia ja samalla ymmärtää kansainvälisen politiikan todellisuuksia.

Tässä tutkimuksessa havainnoin suomalaisessa yhteiskunnassa, identiteeteissä, narratiivieissä ja journalismissa 1990–2010 -luvuilla tapahtuneita muutoksia Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta käsitelleen mediakirjoittelun kautta. Urheilu- tai menestyshulluksi kuvailtu suomalainen kansakunta on kansainvälisessä vertailussa poikkeava, sillä jalkapallo ei ole kaikilla mittareilla mitattuna maan suurin ja suosituin laji. Suomalaisen jalkapallon ja ennen kaikkea miesten maajoukkueen tarina on tarina pettymyksistä ja epäonnistumisista. Narratiivi maajoukkueen ympärillä on perustunut kiroukseen ja ikuiseen alisuoriutumiseen. Menestyksen puutteesta huolimatta laji on kuitenkin – enenevissä määrin – liikuttanut suuria kansanjoukkoja ja noussut alati kasvavan väestönosan intohimojen ja kulutuksen kohteeksi. Tutkimuksessani havainnoin diskurssianalyysin keinoin suomalaismediaa, tarkemmin suurta päivälehteä Helsingin Sanomia ja urheilun aikakauslehti Urheilulehteä sen edeltäjineen. Tarkastelen median diskursseja ja havainnoin muutoksia, mitä tulee muun muassa suhtautumiseen jalkapalloon ja jalkapallomaajoukkueeseen, sille asetettuihin odotuksiin ja sen otteluita seuraavaan yleisöön sekä kannattajiin. Lisäksi tarkastelen suomalaisen urheilujournalismin muutosta sekä yleisempiä ja laajempia narratiiveja kansallisesta identiteetistä ja erilaisuudesta sekä muista yhteiskunnallisista teemoista. Tutkimukseni osoittaa, että kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana suomalaisessa journalismissa ja sen edellä mainituista teemoista välittämässä kuvassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut käynnissä kansainvälisessäkin tutkimuksessa havaittu jalkapalloistuminen. Jalkapallomaajoukkueeseen kohdistuva kiinnostus ja mediajulkisuus on lisääntynyt ja muuttunut globaaleja trendejä vastaavammaksi. Myös muita, globaaleja trendejä vastaavia kehityskulkuja on esiintynyt. Suomalaisen jalkapalloyleisön kulutusvalinnat ja käytös ovat muuttuneet, samoin median ja tapahtumajärjestäjien käsitys ihannefanidesta eli suhtautuminen aktiiviseen ja intohimoiseen mukana elämiseen urheilutapahtumissa. Myös kansallisessa identiteetissä ja sitä luovassa narratiivissa on ainakin kansallisen jalkapalloidentieetin osalta tapahtunut muutoksia. Kansainvälisissäkin esimerkeissä kuvatuin tavoin on narratiivi häviämisestä ja ikuisesta pettymyksestä muuttunut uskoksi ja toivoksi. Myös journalismi on kaiken kaikkiaan muuttunut urheiluaktin kuvailusta syvällisempään analyysiin ja kantaaottavuuteen. Vaikka havainnoimani kehityskulut ja muutokset monin paikoin vastaavatkin kansainvälisessä tutkimuksessa esitettyjä esimerkkejä, on niissä myös paljon kansallisia erityispiirteitä. Näitä ovat muun muassa ihannefaniuden muutos, joka on tapahtumajärjestäjien ja median sijaan lähtöisin katsojista itsestään. Myös yhteiskunnan jalkapalloistumisen ja narratiivin muutoksen taustalla olevat tekijät poikkeavat kansainvälisistä esimerkeistä, sillä kehitys on alkanut jo huomattavasti ennen maajoukkueen hiljattaista menestystä.