Browsing by Subject "ideologiat"

Metallimusiikin ympärille on kerääntynyt maailmanlaajuinen yhteisö, jonka sisällä vallitsee vahva identiteetin tunne. Tutkielmani pyrkii selvittämään, millainen tämä identiteetti on sekä miten se rakennetaan ja välitetään kuulijalle metallikappaleiden sanoituksien välityksellä. Tutkimus käsittelee ”metallista kertovia metallikappaleita” (Metal Songs about Metal), joiden sanoitusten aiheena on metallimusiikki tai -kulttuuri itse ja joissa metalliyhteisön arvot ja identiteetti ovat selkeämmin esillä kuin muissa kappaleissa. Tutkielman analyysi jakautuu genreanalyyttiseen ja diskurssianalyyttiseen osaan. Genreanalyysin tarkoituksena on määrittää metallista kertovat metallikappaleet omaksi diskurssigenrekseen Swalesin (1990) määrittelyn mukaan. Osana tätä prosessia myös metalliyhteisön todetaan täyttävän diskurssiyhteisön kriteerit, koska Swalesin teorian mukaan diskurssigenren taustalla on aina jokin sitä keskinäisessä viestinnässään käyttävä yhteisö. Tutkimuksen diskurssianalyyttinen puolisko analysoi kappaleiden sanoituksia ideologisen diskurssianalyysin ja asenneanalyysin keinoin. Se pohjautuu pääasiassa van Dijkin (1995) kuvaukseen piilevistä ideologioista (underlying ideologies) ja Englebretsonin (2007) esittämiin ajatuksiin asenteellisen kielenkäytön (stancetaking) esiintymismuodoista. Aineistonani toimivat viidenkymmenen metallikappaleen sanoitukset, joita analysoidaan kvalitatiivisen lähilukumetodin kautta tarkastelemalla tiettyjä kielellisiä elementtejä. Genremääritys tapahtuu vertaamalla aineiston ja metalliyhteisön yleisiä piirteitä Swalesin genremalliin. Aineistoa tarkastellaan pääasiassa sanoitusten toimijoiden, sisä- ja ulkoryhmien asemoinnin sekä kappaleissa esitettyjen asenteiden ja ideologioiden näkökulmista. Tutkimus osoittaa, että metallista kertovat metallikappaleet voidaan luokitella omaksi diskurssigenrekseen, jonka pääasiallinen viestinnällinen tarkoitus on rakentaa metalli-identiteettiä ja välittää sitä kappaleen kuulijalle. Sanoituksissa tämä ilmenee on metallimusiikin ja -yhteisön ylistävänä kuvailuna sekä ulkoryhmien eli ”toisten” (Others) asemointina metallin vastustajiksi ja vihollisiksi. Sanoituksissa esiintyy tyypillisesti asetelma, jossa kappaleen puhuja on esittävän yhtyeen laulaja, joka puhuttelee yleisöään kannustavasti tai kuvitteellista ”toista” vihamielisesti. Nämä kielelliset keinot paitsi luovat kuvaa metalliyhteisöstä ja sen identiteetistä, myös ottavat kuulijan osaksi yhteisöä. Metalliyhteisöä määrittäviksi piirteiksi esitetään ylpeys ja periksiantamattomuus, yhteisöllisyys, metallimusiikin ja sen historian arvostaminen, hedonistinen elämäntapa sekä autenttisuus. Tätä identiteettiä välitetään kuulijalle inklusiivisella kielenkäytöllä, samastuttavalla kerronnalla ja suoralla puhuttelulla.

This Master s thesis analyses the politisation of collective memory in the Cuban Museum of Art and Culture founded in 1973 in Miami. The museum was established by Cubans who exiled after the revolution of 1959. The goal of the museum was to maintain Cuban culture and tradition until the return to homeland. The purpose of this thesis is to find out why an auction that took place at the museum in 1988 polarised the internal relations in the museum and why the functions of the museum slowly ceased after the auction. The research methods are anthropological participant observation, ethnographic fieldwork and archive research. The data is mainly gathered during the two months of field work in 2006 in Miami. The archive data comprises of 49 documents from the archives of the Cuban Museum, derived from the Cuban Heritage Collection of the University of Miami. The interview data includes five in-depth interviews with key figures from Miami, three of which were central actors in the case of the museum. Furthermore, field notes and 71 media texts concerning the Cuban Museum collected from the Cuban Heritage Collection are analysed. The thesis demonstrates that the tensions between processes of counter-memory and official history are negotiated in the operations of the museum as the collective memory of a community becomes public. The thesis depicts how the politics of memory are apparent in the efforts of the Cuban community to institutionalise memory and participate in the processes of constructing Cubanness. The tight institutional structure and political and cultural unity of the Cuban community of Miami, and especially of the first, golden generation of exiles, have made possible a parallel public sphere local to Miami. This definition of Cubanness is based on a specific projection of time, where the authentic Cuba is recognised as the Cuba before revolution, and the socialist Cuba is considered a context of the disfigurement of Cubanness. Victoria Boym s concept of restorative nostalgia explains the nostalgic nationalism of Cubans forced to settle outside the borders of the homeland, as the negotiations of past in the operations of the museum aim at a reproduction of the home and at overcoming the temporal distance from the idealised Cuba of the past. This thesis proposes that the Cuban Museum of Art and Culture can be considered an institution that reproduces counter-memory, understood after Johannes Fabian and John R. Eidson as social action that makes collective memory public. The museum participated in the production of collective memory and discussion of authentic Cubanness as opposed to the State of Cuba s official understanding of history. The conclusion is that through the exile ideology of the Cuban community in Miami, the public representations of memory are controlled in such a way that the historicity produced in the museum did not sufficiently represent the Cuban community, and as such, did not gain general support. This may be one reason for the termination of the operations of the museum, even as the Cuban community continues to wait for the possibility of return.

Vuonna 1965 filosofi Jan Narveson julkaisi artikkelin pasifismin ristiriitaisuudesta. Sen mukaan todetessaan väkivallan moraalisesti vääräksi, pasifismi implikoi, että ihmisillä on oikeus olla kohtaamatta väkivaltaa. Pasifismi kieltää voimakeinojen käyttämisen väkivallan estämiseksi, mikä on ristiriidassa alkuperäisen väitteen väkivallan vääryydestä kanssa. Tutkielmassa tarkastellaan Narvesonin argumenttia suhteessa pasifistisiin teorioihin ja Narvesonin utilitaristiseen ajatteluun. Lisäksi käsitellään yleisimpiä Narvesonille esitettyjä vasta-argumentteja sekä transformatiivisen pasifismin tarjoamaa ratkaisua pasifismin ongelmiin. Tutkimuksen aineistona on alkuperäisen artikkelin lisäksi 24 myöhempinä vuosikymmeninä julkaistua kirjoitusta, joissa Narveson ja muut kirjoittajat väittelevät aiheesta. Kriitikot pitävät Narvesonin absoluuttista määritelmää pasifismille olkinukkena. Narvesonin ristiriita-argumentti perustuu auki kirjoittamattomille premisseille, joita muut eivät hyväksy. Näitä premissejä ovat esimerkiksi Narvesonin määritelmät oikeuden, voimankäytön ja vastustamisen käsitteille. Vuonna 1967 Narveson julkaisi kaksi kirjoitusta utilitarismista. Yhteys tekoutilitaristisen ajattelun ja Narvesonin pasifismia koskevien ajatusten välillä onkin ilmeinen. Artikkeleiden vertailu paljastaa, etteivät Narvesonin argumenttia kritisoineet kirjoittajat jaa hänen eettistä tausta-ajatteluaan ja sen vuoksi pasifismia koskevan eettisen debatin argumentit eivät kohtaa. Transformatiivinen pasifismi on kontingentin pasifismin alalaji, johon sisältyy pyrkimys väkivallattomuuteen, mutta se korostaa kieltojen sijaan aktiivista työtä väkivaltaa tuottavien rakenteiden ja kulttuurin muuttamiseksi. Tutkielmassa vertaillaan Jan Narvesonin ja Iain Atackin pasifismia käsitteleviä artikkeleita, joiden lähtökohtainen kritiikki pasifismia kohtaan on samanlainen. Narveson tuomitsee pasifismin ristiriitaiseksi, mutta Atack löytää ratkaisun transformatiivista pasifismia vastaavasta määritelmästä. Jan Narvesonin tekoutilitaristisen tausta-ajattelun tarkasteleminen ja hänen pasifismiartikkelinsa vertaaminen Iain Atackin artikkeliin osoittaa, etteivät Narvesonin johtopäätökset pasifismin ristiriitaisuudesta seuraa hänen rakentamastaan olkinukesta. Pikemminkin johtopäätökset perustuvat sitoutumiselle tietynlaiseen seurauseettiseen ajatteluun sekä pasifismin negatiiviseen määritelmään. Transformatiivisen pasifismin tarjoama positiivinen rauhan paradigma on aiempia kritiikkejä tehokkaampi Narvesonin ristiriita-argumenttia vastaan.

Tutkielmassa käsitellään transhumanismina tunnettua ideologiaa, jonka edustajat näkevät tieteen ja teknologian mahdollistavan ihmiskunnan radikaalin kehityksen. Analysoin retorisen analyysin avulla pääasiassa transhumanismin puolestapuhujien ja kriitikoiden käyttämää retoriikkaa, liittyen sen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja toisaalta uhkaskenaarioihin. Huomioin myös pääsääntöisesti tieteellisistä näkökohdista nykymuotonsa saaneen transhumanismin uskonnollisia ulottuvuuksia, soveltaen Ninian Smartin metodologiaa, transhumanistista uskontoa tutkineen Gregory Jordanin esseen Apologia for the Transhuman Religion pohjalta. Luon myös läpileikkauksen vuosisataiseen aatehistorialliseen jatkumoon, jota valotan Jeff Pruchnicin teoksen Rhetoric and Ethics in the Cybernetic Age: The Transhuman Condition tarjoaman näkökulman avulla antiikin ajan filosofian vaikutuksesta tieteen ja uskonnon välisen juovan syntyyn. Kaikki tämä punotaan yhteen tutkielmani myötä, kun tarkastellaan transhumanismin myötä tapahtuvaa tieteellisen huippututkimuksen paluuta uskonnon piiriin perinteisesti sijoitettujen teemojen pariin. Keskiössä on retorisen analyysin avulla analysoitu tutkielman hyödyntämien tutkimuskohteiden käyttämä retoriikka; transhumanistien retoriikkaa käsitellään MaxMoren ja Natasha Vita-Moren tuottaman The Transhumanist Reader: Classical and Contemporary Essays on the Science, Tehcnology And the Human Future-teoksen esseiden pohjalta. Merkittävää osaa tutkielmassa esittää Tom Horn, joka tunnetaan alan piireissä transhumanismin kriitikkona. Hänen teoksensa Forbidden Gates puitteissa analysoin Hornin teologista Raamatun tulkintaa, jonka myötä korostuu uskonnon merkitys tutkielman lähestymisnäkökulmana. Toisaalta, kristillisen ajattelun vaikutus länsimaiseen ajatteluun huomioidaan, unohtamatta sen sidoksia antiikin filosofeihin. Tämä puolestaan ilmenee Pruchnicin esittämissä näkökulmissa. Ympyrä sulkeutuu näiden elementtien myötä; antiikin ajattelu loi puitteet vuosisatoja kestäneelle vastakkainasettelulle uskonnon ja tieteen välille. Viittaan sen vaikutuksiin sekä kristillisen, että tieteellisen ajattelun taustalla. Transhumanismin myötä tämä vastakkainasettelu tutkielmani mukaan on hiljalleen kuroutumassa umpeen, mikä herättää kirjavaa debattia eri osapuolten välillä. Tutkielmani keskeinen tutkimuskysymys keskittyy tarkastelemaan, kuinka tieteellinen tutkimus alkaa lähestyä aihepiirejä, jotka tuovat sen hyvin lähelle uskonnon käsittelemiä kysymyksiä. Kuten nimikin jo antaa ymmärtää, kyseessä on tutkielma tieteen, teknologian ja uskonnon välisistä rajapinnoista.