Browsing by Subject "ihmeet"

Tutkielmassa selvitetään minkälaisen kuvauksen pyhimyksellisyydestä Johannes Salisbury-lainen esittää kirjoittamissaan pyhimyselämäkerroissa Anselm Canterburylaisesta ja Thomas Becketistä. Tutkielmassa selvitetään myös Anselm Canterburylaisen ja Thomas Becketin elämien keskeisimmät tapahtumat sekä, miten ne liittyvät Johannes Salisburylaisen luomaan kuvaukseen Canterburyn pyhimyksistä. Tutkielmassa tarkastellaan siis keskeisimpiä Johan-nes Salisburylaisen esittämiä pyhimykselle kuuluvia ominaisuuksia. Ajallisesti tutkimus sijoit-tuu pitkälti 1100-luvulle. Tutkielmassa käsiteltävät pyhimyselämäkerrat kuvastavat ajalla kir-joitettuja pyhimyselämäkertoja ja ajan pyhimysuskoa. Pyhimyselämäkerrat Anselm Canter-burylaisesta ja Thomas Becketistä kertovat siis pyhimysten elämien lisäksi keskiajan pyhi-myksellisyyden ihanteista. Pyhimyksistä kertovat kirjoitukset toimivat linkkeinä kansan uskonnollisuuteen keskiajalla. Pyhimyksistä kertovien hagiografisten lähteiden tutkimus mahdollistaa tutkimuksen monenlaisista näkökulmista katsottuna. Pyhimyksistä kertovat lähteet muodostuivat keskiajalla esikuvaksi uskovan elämästä, mutta ne kuvastavat usein myös muutakin kuin vain ihanteellisen kuvauksen hyveellisestä elämästä. Pyhimyksistä kertovissa kirjoituksissa on usein havaittavissa poliittisesti virittynyttä sisältöä, jolla on pyritty vaikuttamaan tekstien sanomaan. Pyhimysteksteissä pyhimykset esitettiin täydellisinä esimerkkeinä uskovasta, jolloin ne tarjosivat oivan tilaisuuden arvostella maallisia tai hengellisiä hallitsijoita. Keskiaikaisista pyhimyksistä koskeville teksteille muodostui yleisiä piirteitä ja niistä on havaittavissa yleisesti hyväksyttyjä näkemyksiä, joiden avulla osoitettiin pyhimysten hyveellisyys ja pyhimysten omaavan jopa jumalallisia ominaisuuksia. Anselm Canterburylaisen ja Thomas Becketistä kertovan tutkimuskirjallisuuden varassa tutkimuksessa esitetään Anselm Canterburylaisen ja Thomas Becketin elämien olleen erilaiset, mutta sisältäneen kuitenkin lukuisia yhtymäkohtia. Molemmat Anselm Canterburylainen ja Thomas Becket toimivat merkittävässä poliittisessa asemassa elämiensä aikana, joka on nähtävissä heistä kertovissa pyhimyselämäkerroissa. Molemmat heistä ajautuivat kiistoihin Englannin hallitsijoiden kanssa puolustaessaan kirkollisia oikeuksia maallisen vallan edellä. Vertailemalla Johannes Salisburylaisen kirjoittamia pyhimyselämäkertoja keskenään tutkimuksessa kuvaillaan, millaisten ominaisuuksien kautta Johannes Salisburylainen esittää Anselm Canterburylaisen ja Thomas Becketin olleen pyhimyksiä. Lisäksi vertailun kautta esitetään, miten kiistat Englannin kruunun kanssa ovat olennainen osa heidän pyhimyselämäkertojen osoitusta heidän pyhimyksellisyydestä. Johannes Salisburylaisen kirjoittamat pyhimyselämäkerrat kertovat kahdesta keskiajalle yleisestä pyhimystyypistä, hurskaista uskonsa tunnustajista ja marttyyreista. Johannes Salisburylainen esittää Anselm Canterburylaisen ja Thomas Becketin hyveellisinä uskonsa puolustajina pyhimyselämäkerroissaan. Molempien pyhimysten tärkeimmät hyveet liittyvät heidän vaatimattomuuteensa ja tekemään hyväntekeväisyystyöhön. Muina pyhimyksille olennaisina hyveellisinä ominaisuuksina esitetään olleen etenkin viisaus ja uskolleen omistautuminen. Tärkeimpänä Anselm Canterburylaisen pyhimyksellisyyden osoittavana tekijänä Johannes Salisburylainen esitti olleen lukuiset erilaiset ihmeteot, joita Anselm toteutti elämänsä aikana ja jälkeen. Johannes Salisburylainen kuvailee Thomas Becketiä myös uskon tunnustajille ominaisten piirteiden avulla, mutta hänen pyhimyksellisyys perustuu ensikädessä hänen marttyyrikuolemaansa.

Tutkimuksessa tarkastellaan evidentialismin ja fideismin välistä ristiriitaa kristillisiä ihmeitä puolustavassa filosofisessa argumentaatiossa vertailemalla keskenään vahvaa evidentialismia edustavan Richard Swinburnen ja fideististä traditiota edustavan D.Z. Phillipsin ihmeargumentaatiota. Tutkimus keskittyy siihen, voidaanko ihmeiden ajatella olevan potentiaalista evidenssiä teismin puolesta ja pitäisikö niitä lainkaan tarkastella sellaisessa kontekstissa, jossa pohditaan tällaista evidenssiä, vai onko niillä jokin muu rooli uskonnollisen ihmisen suhteessa maailmaan tai hänen elämänmuodossaan? Tutkimusmetodi on filosofinen käsite- ja argumentaatioanalyysi. Ihme voi olla mikä tahansa odottamaton tapahtuma, tieteen lakien kanssa ristiriidassa oleva erittäin epätavallinen tapahtuma, jonkinlainen häiriö tai keskeytys luonnon tavanomaisen järjestyksen kulussa tai tapahtuma, joka ylittää luonnon produktiivisen, tuotantokykyisen voiman. Tyypillisesti ihmeen käsitteellä on uskonnollista sisältöä. Evidentialistisella tavalla ajateltuna ”ihme” pitäisi pystyä todistamaan tieteellisillä menetelmillä. Fideistisellä tavalla ajateltuna ihmeet eivät vaatisi taustakseen tieteellistä todistelua, vaan niiden ontologinen status olisi enemmänkin arvioitava muulla tavalla. Vaikka Swinburnea on pidetty klassisena teistinä ja Phillipsiä ei, teistinen paradigma toimii molempien ihmeargumentaatiossa taustaoletuksena, tosin eri tavoin. Swinburnelle kaitselmus sisältää Jumalan intervention ihmeinä, Phillipsille ihme on Jumalan ilmoitusta. Merkittävä eroavuus koskee luonnonlakiajattelua. Swinburnelle luonnonlain ”rikkomisen” käsite on täysin johdonmukainen, kun taas Phillipsille luonnonlaeissa ei ole mitään ”rikkomista” eivätkä ihmeet ”riko” luonnonlakeja. Molempien ajattelussa luonnonlakeja voidaan kuitenkin tulevaisuudessa muokata. Phillipsin Wittgenstein-vaikutteinen ajattelu ilmenee ihmeargumentaatiossa keskittymisenä kieleen, sen viittaavuuksiin ja merkityksiin, sanat eivät kylliksi pysty selittämään tapahtumia. Swinburne tunnustaa uskonnon voivan kyllä löytää merkityksiä kielipeleistä, mutta ajattelee, etteivät kielipelit mitenkään ennusta noita tapahtumia eikä noiden tapahtumien esiintymisestä mitenkään seuraa niiden totuus. Swinburnen on lisäksi ajateltu edustavan teodikeapyrkimystä ja Phillipsin vastaavasti antiteodikeaa. Yksi Swinburnen ja Phillipsin perustavimmista eroavuuksista on suhtautuminen subjektiivisen uskonnollisen kokemuksen muodostamaan evidenssiin. Phillipsin mielestä subjektiivisuutta ei pitäisi liittää totuuteen, vaan objektiivisuus. Swinburnen mukaan taas oma, subjektiivinen evidenssi on painavampaa kuin jonkun toisen esittämä evidenssi. Esimerkiksi kristillisillä ihmeillä voi hyvin olla uskovan elämässä tai elämänmuodossa autonominen, tavallisesta poikkeava sekä syvempi merkitys ja rooli. Evidentialismin ja fideismin vertailu asettuu yhteismitattomuudessaan kuitenkin hankalaan positioon; ihmeitä puolustava evidenssi on voimakasta sille, joka uskoo ja heikkoa sille, joka ei usko.