Browsing by Subject "ihminen"

Tämä tutkielma keskittyy Gregorios Nyssalaisen Suureen katekeesiin (Oratio catechetica magna) ja siinä esiintyvään ”pelastushistorialliseen”. Tutkimuskysymys jakautuu kahtia: 1) Millaiseen alkutilaan ihminen Gregorioksen mukaan luotiin? ja 2) Millaiset muutokset ihmiseen ovat vaikuttaneet? Tutkimus keskittyy Gregorioksen antropologiaan ja soteriologiaan, minkä tähden oleelliseksi taustateoriaksi kuuluu tutkimus siitä, kuinka hän ymmärsi partisipaation ja luomakunnan hierarkkisuuden. David L. Balásin ja Johannes Zachhuberin tutkimukset ovat keskeisimpiä aikaisemmasta tutkimuksesta. Tutkimuskysymystä lähestytään systemaattisella analyysillä, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä Gregorioksen tausta-ajatusten sekä keskeisimpien käsitteiden analysointia. Keskeisimpiä tuloksia ovat seuraavat. Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi merkitsee tämän partisipaatiota jumalalliseen luontoon. Ihmisyydessä vallitsevat mielenkyvyt, kuten tahdon vapaus ohjaavat Gregorioksen tulkinnan mukaan jokaista ihmistä kohti Jumalaa. Kaikki luotu tavoittelee partisipaatiota korkeimpaan hyvään. Lankeemus merkitsee ihmisen mielen huijatuksi joutumista, minkä tähden se erehtyy tavoittelemaan sellaista, joka on vain näennäisesti hyvää. Langennut ihmisluonto on kuolevainen, jotta kuolemassa ruumiin hajoaminen tuottaa vapautumisen turmeluksesta. Jumalan inkarnaatio merkitsee ihmisluonnon vapauttamista paholaisen vallasta, mikä tapahtuu oikeudenmukaisena vaihtokauppana. Paholainen ei tajua vaihtavansa ihmiskuntaa jumalihmiseen, jota hän ei kykene hallitsemaan. Kristuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsevät universaalia pelastusta, joka palauttaa ihmisyyden sen alkuperäiseen tilaan. Samalla Kristuksen jumalallinen luonto jumalallistaa hänen inhimillisen luontonsa. Sakramentit tarkoittavat Kristuksen jäljittelyä. Kasteessa ihminen jäljittelee Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, mikä tekee tästä sakramentista kuolleista nousemisen alkupisteen. Kaste tekee jo tässä elämässä osalliseksi uudesta ihmisyydestä. Jäljittely jatkuu kristityn elämässä samalla kun eukaristia parantaa ihmisruumista tuoden sen Pelastajan yhteyteen. Kasteessa tapahtuvan uudelleensyntymän tulee näkyä ihmisen elämässä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan lapseksi otettu jäljittelee jumalallisen luonnon ja Kristuksen tekoja. Suuren katekeesin eskatologinen ulottuvuus on moniselitteinen. Siihen sisältyy yhtäältä ajatus yleisestä ennallistamisesta ja toisaalta ihmisen tekojen vaikutus hänen tuomioonsa ylösnousemuksen yhteydessä. Gregorios Nyssalaisen teologiaa Suuressa katekeesissa leimaa partisipaatio ja Jumalan kuva. Hänen ajattelulleen on ominaista, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa. Partisipaatio Jumalaan on kuvana pysymisen edellytys. Niinpä myös soteriologiassa pelastava toiminta tähtää tämän kuvan ennallistamiseen ja ylläpitoon. Kristuksessa luodaan uusi ihmisluonto, joka on jumalallisen luonnon pyhittämä. Gregorioksen soteriologia tähtää siihen, että ylösnousemuksessa kastetut ovat osallisia tästä uudesta ihmisyydestä.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esiin ja tutkia sellaisia suomalaisten olemassa olevia käsityksiä kehitysavusta, joista ei puhuta julkisesti. Tavoitteeseen päästään tarkastelemalla laadullisen tutkimuksen keinoin Internetin keskustelupalstoilla käytyä kehitysapukeskustelua. Julkinen ilmapiiri suhtautuu Suomessa kehitysapuun myönteisesti, mutta keskustelupalstoilla käyty kehitysapukeskustelu on pääosin kehitysapuvastaista. Tutkimuksen aineisto koostuu kolmelta suomenkieliseltä keskustelupalstasivustolta vuoden ajalta kerätystä kehitysapua käsittelevästä keskusteluaineistosta, jota tarkastellaan laadullisen diskurssianalyysin sekä laadullista analyysia tukevan määrällisen sisällön erittelyn avulla. Aineisto käsittää yhteensä 52 viestiketjua, jotka sisältävät 466 kommenttia. Tutkimuksen pohjateoriana on toiseuden ilmiö. Toiseuden käsitteellä tarkoitetaan tutkimuksessa ilmiötä, jossa subjekti kokee vaikeaksi toisen henkilön tai asian kohtaamisen. Tutkimuksessa uskonto ja ihonväri luovat perustan toiseuden strukturoitumiselle, ja teoreettisessa viitekehyksessä toiseus yhdistetään muun muassa kansalliseen identiteettiin sekä neokolonialismin teoriaan. Tutkimuskysymykset ovat miten kehitysapu ja sen legitimiteetti kategorisoituvat keskustelun kautta, sekä kuinka toiseus ja keskustelijoiden henkilökohtainen sekä kansallinen identiteetti rakentuvat kehitysapukeskustelussa. Aineistoa analysoidaan sekä yhtenä kokonaisuutena että tarkastellen sivustokohtaisia eroja, ja erillisesti kehitysapuun kielteisesti sekä myönteisesti suhtautuvina keskusteluina. Aineistojen keskustelukommenteista 12 prosenttia suhtautuu kehitysapuun myönteisesti ja 88 prosenttia kielteisesti. Toiseuden teema on yhtä läsnä sekä kehitysapuun myönteisesti että kielteisesti suhtautuvassa keskustelussa. Myönteinen keskustelu liikkuu moraalisen velvollisuuden tematiikan piirissä eikä jakaudu useampaan kategoriaan. Kielteinen keskustelu jakautuu puolestaan kolmeen pääkategoriaan; kehitysavun toimimattomuuteen, eläimellistämiseen eli avun vastaanottajien inhimillisten ominaisuuksien väheksymiseen ja Suomelle koettuun uhkaan. Keskusteluaineistojen yleisin yksittäinen keskustelunaihe koskee globaalia väestönkasvua. Myös toiseuden ilmiö jakautuu aineiston analyysissa kolmeen kategoriaan. Näiksi kategorioiksi muodostuvat 'otukset', 'kukkahattutädit' sekä avun legitiimit vastaanottajat. Näistä tuloksista voidaan yleistää, että toiseus tässä tutkimuksessa liittyy ennen kaikkea alempiarvoisiin eli epäinhimillisiin piirteisiin, naiseuteen ja uhriuteen. Otukset edustavat keskustelijoille kaukaista toiseutta, ja otustoiseus liittyy ennen kaikkea ihonväriin ja uskontoon. Kukkahattutädit kuvaillaan puolestaan aineistossa suomalaisiksi vihreitä arvoja kannattaviksi naisiksi, jotka suhtautuvat kehitysapuun epärationaalisesti. Uhritoiseutta edustavat avun legitiimit vastaanottajat ovat sekä kehitysavun legitiimejä vastaanottajia että suomalaisia legitiimeiksi koettuja avuntarvitsijoita, jotka ovat passiivisia eivätkä aktiivisia toimijoita. Tutkimuksen aineistossa keskustelijoiden minäkuva ja identiteetti liittyvät kiistatta kansalaisuuteen eli Suomeen ja suomalaisuuteen. Valtaosa keskustelijoista kategorisoi Me-kategorian jäseniksi suomalaiset valkoihoiset työikäiset ja työssäkäyvät miehet, tai ainakin maskuliiniset arvot omaavat suomalaiset naiset. Me-kategorian jäsenet ovat lisäksi ahkeria ja rationaalisia toimijoita, jotka ajattelevat itsenäisesti ja kyseenalaistavat julkisen mielipiteen sekä päätöksenteon. Yksi tämän tutkimuksen tuloksista on keskustelijoiden puutteellinen tietämys varsinaisen kehitysavun todellisesta luonteesta ja tuloksista. Toiseuden ja kehitysapukeskustelun kytköksen tulos tämän tutkimuksen perusteella puolestaan on se, että keskustelijat eivät koe, niin kehitysapuun kielteisesti kuin myönteisestikään suhtautuvassa keskustelussa, kehitysavun vastaanottajia kanssaan tasa-arvoisina. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan sanoa, että kehityspolitiikka hyötyisi kehitysapuun liittyvän toiseuden purkamisesta. Kehitysapua ja kehitysmaita koskevan tiedon lisääminen niin kansalaisten kuin päättäjienkin keskuudessa voisi olla askel tarvittavaan suuntaan.

Tutkimuksen lähtökohtana on tutkia hevosesimerkin avulla eri ulottuvuuksia ympäristönsuojelusta, kulttuurista, kotieläimistä ja luonnosta. Luonnontieteet eivät kotieläimiä kovinkaan arvosta, kotieläintiede sen sijaan usein katselee eläimiä puhtaasta hyötyajattelun näkökulmasta. Jos kotieläimet eivät kuulu enää luontoon, ovatko ne osa kulttuuriamme? Tähän kysymykseen tutkimus pyrkii hevosesimerkin kautta vastaamaan. Myös villi- ja kotieläinten välistä suhdetta ja statusta ympäristönsuojelussa tarkastellaan tässä tutkimuksessa. Tutkimuksen viitekehys on ympäristönsuojelutieteellinen analyysi, jonka avulla haetaan vastausta siihen, mitä eri rooleja hevosesta ympäristönsuojelun kentässä voidaan löytää. Hevoselle löytyi ainakin neljä eri roolia: hevonen voi toisaalta olla ympäristönsuojelun kohde, ympäristömuutosten kohde, ympäristömuutosten aiheuttaja ja ympäristöongelmien ratkaisija. Tutkimus ei osoittanut, että hevonen olisi merkittävä ympäristönsuojelullinen toimija, mutta merkittävää oli, että nämä "inhimilliset" roolit pystyy sille löytämään. Tärkein hevosen rooli on suojelukohteena oleminen: jotkut hevosmuodot ja käyttömuodot ovat uhattuina. Suojeltavia kohteita on ainakin hevosen työkäyttö sekä monet maatiaisrodut. Suojelukohteena olemisen tutkimiseen kehiteltiin tässä työssä käsite kulttuuris-ekologinen lokero. Sen avulla pyrittiin osoittamaan, että myös kotieläimet ansaitsevat suojeluarvon ympäristönsuojelussa, vaikkakin inhimillinen kulttuuri on vaikuttanut niihin vuosisatojen ja -tuhansien ajan. Suojelun argumentteina voidaan käyttää muitakin kuin puhtaasti ekologisia perusteluja. Esimerkkeinä käytetään mm. suomenhevosta ja Amerikan ja Australian villiintyneitä hevosmuotoja. Ihminen on aikanaan ensin metsästänyt hevosta, sitten kesyttänyt se. Ympäristömuutosten aiheuttaminen hevoselle jatkuu nykyäänkin esim. jalostuksen ja ympäristövaikutusten (esim. melun) kautta. Nykyään hevosia elää keskuudessamme pääosin vain domestikoituneessa muodossaan. Kotieläinten kesyttäminen yleensäkin on vaikuttanut vastavuoroisesti valtavasti myös ihmisen kulttuureihin. Hevonen voi aiheuttaa ihmisen kumppanina ympäristöongelmia esim. eroosion, maastovaurioiden ja ravinnekuormituksen muodossa. Hevonen voi olla myös ympäristöongelmien ratkaisija mm. vertailtaessa hevosvoimaa polttomoottorilla käyviin koneisiin.