Browsing by Subject "ikääntyneet"

Tämä tutkimus vertailee erilaisia kansainvälisiä antikolinergisten lääkeaineiden määrittelmiä. Tutkimus selvittää antikolinergien käytön yleisyyttä sekä niihin assosioituvia tekijöitä ikääntyneillä Helsingin ympärivuorokautisen hoidon asukkailla. Tutkimuksen aineisto koostuu helsinkiläisten ympärivuorokautista hoitoa tarjoavien palvelutalojen ja vanhainkotien asukkaista (N=4966). Neljää eri antikolinergilistaa (ARS, ADS, Chew:n lista, Duranin lista) käytettiin tutkittavan aineiston analysoinnissa. Antikolinergien käyttö oli kaikkien listojen mukaan yhteydessä nuorempaan ikään, runsaampaan muiden lääkkeiden käyttöön, parempaan kognitioon ja heikentyneeseen psyykkiseen hyvinvointiin. Ummetuksen ja kuivan suun assosiaatio käyttöön eri listojen mukaan oli ristiriitaista.Yhteyttä antikolinergisten lääkkeiden ja kuolleisuuden välillä ei tässä tutkimuksessa havaittu. Mikään tutkituista antikolinergilistoista ei ollut täysin Suomeen soveltuva, sillä ne sisältävät paljon meiltä markkinoilta poistuneita lääkkeitä.

Johdanto: Ikääntyessä iholla tapahtuva D-vitamiininmuodostus heikkenee ja lihakset ja luusto haurastuvat. Heikko lihaskunto on yhteydessä kaatumisriskiin, ja kaatuminen on yleisin syy vanhusten murtumiin. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että luustovaikutustensa lisäksi D-vitamiinilla on vaikutuksia luurankolihakseen. D-vitamiinihoidon on osoitettu vähentävän kaatumisia, mikä saattaa osin selittyä parantuneen tasapainon kautta. Joissakin tutkimuksissa on havaittu heikko tilastollinen yhteys Dvitamiinin ja kroonisen kivun välillä. D-vitamiinin puutokseen liitettyjä kipuja on esitetty luustoperäisiksi, mutta D-vitamiinin lihasvaikutukset huomioiden ne saattavat olla ainakin osin lihasperäisiä. Tavoitteet: Tämän poikkileikkaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko seerumin 25-hydroksi-Dvitamiinipitoisuus (25OHD) yhteydessä lihastoimintoihin itsenäisesti kotona asuvilla reumatauteja sairastavilla yli 50-vuotiailla. Hypoteesina oli, että D-vitamiinin puutos on yhteydessä heikentyneisiin neuromuskulaarisiin lihastoimintoihin, joita tässä tutkimuksessa mitattiin tasapainon perusteella. Aineisto ja menetelmät: Tutkimukseen rekrytoitiin yli 50-vuotiaita, koska tässä kohderyhmässä lihastoimintojen heikentymisen ja D-vitamiinin puutoksen odotettiin olevan yleisiä. Tutkittavien tuli kuitenkin olla kohtalaisen hyväkuntoisia, jotta he jaksaisivat fyysiset testit ja tutkimuksen mahdollisesti aiheuttaman henkisen rasituksen. Siksi lihastoimintojen ongelmia kuvaamaan valittiin polymyalgia rheumaticaa sairastavia, itsenäisesti kotona asuvia ihmisiä. Tutkimukseen osallistui myös joitakin yli 50- vuotiaita fibromyalgiaa ja nivelreumaa sairastavia henkilöitä. Seerumin 25OHD-pitoisuus määritettiin EIA-menetelmällä (IDS, UK). D-vitamiinin yhteyttä tutkittiin tasapainoon (Rombergin vakio tasapainolevyllä) ja lihasvoimaan (puristusvoima molempien käsien parhaan tuloksen keskiarvona, jalkojen nopeusvoima hyppylevyllä), kipuun ja toimintakykyyn. Tilastomenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, t-testiä, lineaarista regressiota, logistista regressiota ja Pearsonin korrelaatiota. Tulokset: Tutkimukseen osallistui 47 henkilöä, joista viisi oli miehiä. Potilaat olivat 53-81 -vuotiaita (keski-ikä 70 v) ja hieman ylipainoisia (BMI 28). 25OHD oli keskimäärin 64 nmol/l. Ravitsemustila oli keskimäärin hyvä (MNA-pisteet 24). 25OHD oli alle 50 nmol/l 32 %:lla ja vastaavasti alle 75 nmol/l 74 %:lla tutkittavista. Potilaista 83 % käytti D-vitamiinivalmistetta. 25OHD korreloi positiivisesti ravitsemustilan (MNA) ja käänteisesti tasapainon ja kiputiheyden kanssa. 25OHD, ikä, sukupuoli ja MNA-pisteet selittivät 13,9 % (adjusted r2) huojunnan vaihtelusta ja 14,5 % (r2 Cox & Snell) kiputiheyden vaihtelusta. Ainoastaan 25OHD-pitoisuudella oli tilastollisesti merkitsevä itsenäinen selitysosuus huojuntaan (p = 0,024) ja kiputiheyteen (p = 0,045). Niillä, joilla 25OHD oli vähintään 75 nmol/l, oli 83 % pienempi riski kärsiä päivittäisestä kivusta kuin niillä, joilla 25OHD-pitoisuus oli alle 75 nmol/l. Lihasvoimalla, lihasmassalla ja kivun voimakkuudella ei havaittu yhteyttä D-vitamiinistatukseen. Johtopäätökset: Tässä tutkimuksessa reumatauteja sairastavien yli 50-vuotiaiden potilaiden matalat 25OHD-pitoisuudet olivat yhteydessä tasapainovaikeuksiin ja päivittäisiin kipuihin. Lihasmassa ja lihasvoima eivät olleet yhteydessä D-vitamiinistatukseen. Löydösten pohjalta olisi tulevaisuudessa tarpeen tutkia tarkemmin D-vitamiinikorvaushoidon vaikutuksia tasapainomittareihin ja kiputiheyteen.

Väestön ikärakenne muuttuu ja haastaa samalla sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita. Pitkäikäisyyden yleistyessä ihmisten terveys, hoidon tarve ja sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttö muuttuvat. Eliniän pidentyminen on tuonut lisää hyväkuntoisia elinvuosia, mutta huomioitavaa on, että huonokuntoiset vuodet elämän loppuvaiheessa eivät ole vähentyneet. Sosiaali- ja terveystoimen kokonaiskustannuksista noin 38 % on erikoissairaanhoidon osuutta ja tutkimukset ovat osoittaneet palvelujen käytön kasaantuvan pitkälti elämän viimeisille vuosille samalla kasvattaen kustannuksia voimakkaasti. Vaikka potilaiden hoito painottuu yhä enemmän avohoitoon, erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon potilaiden määrä kasvoi vuonna 2019 yli prosentin ja hoitojaksojen määrä noin kaksi prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Tässä tutkielmassa oli tavoitteena kuvata erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöä 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleiden kahtena viimeisenä elinvuotena ja siinä tapahtuneita mahdollisia ajallisia muutoksia vuosien 1998 ja 2013 välillä sekä kuvata mahdollisia eroja sukupuolten ja ikäryhmien välillä. Tutkielma toteutettiin osana Yleistyvä pitkäikäisyys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudet haasteet (COCTEL)-hanketta, jonka käytössä olevasta rekisteriaineistosta poimittiin tämän tutkimuksen tarkoitukseen sopiva osa. Aineiston tiedot on poimittu Tilastokeskuksen kuolemansyyrekisteristä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoilmoitusrekisteristä (Hilmo). Tutkimusjoukkoon kuuluivat kaikki vuosina 1998, 2003, 2008 ja 2013 70-vuotiaana tai vanhempana kuolleet suomalaiset. Tutkimuksen selitettävänä muuttujana oli erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttö ja selittävinä muuttujina ikä, sukupuoli ja kuolinvuosi. Lisäksi tarkasteltiin erikoissairaanhoitoon päätyneille ihmisille kirjattuja diagnoosiryhmiä. Erikoissairaanhoidon käytön erojen selvittämiseen käytettiin ristiintaulukointia ja useamman muuttujan yhteyksiä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön analysoitiin binäärisellä logistisella regressioanalyysillä. Tutkittavista noin kaksi kolmasosaa (68,7 %) käytti erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoa eikä ajallisessa vertailussa ollut suurta eroa vuosien välillä. Erikoissairaanhoidon palveluntuottajista keskussairaalan vuodeosastohoidon käyttäjiä (32,4 %) oli eniten. Tulosten mukaan miehillä oli naisia suurempi todennäköisyys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön, samoin kuin ikäluokista nuorimmalla eli 70–79-vuotiailla suhteessa vanhimpiin ikäluokkiin. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että sukupuolella ja ikäluokalla on yhteys erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käytön todennäköisyyteen, vaikka ajallisessa tarkastelussa erot sukupuolen ja ikäluokkien välillä hieman kaventuvatkin. Sairauksien pitäisi määritellä erikoissairaanhoidon käyttöä, mutta erot sairastavuudessa eivät anna selitystä miesten ja naisten tai eri ikäryhmien välisille eroille. Jatkossa olisikin tarpeellista tutkia mm. ikääntyneiden sosioekonomisen aseman mahdollista yhteyttä erikoissairaanhoidon vuodeosastohoidon käyttöön sekä erikoissairaanhoidon palvelunkäyttöä alueellisen jakauman näkökulmasta.

Tavoitteet: Ikääntyneiden kokema yksinäisyys on noussut keskusteluun ja moninaisen tutkimuskentän kohteeksi erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Ikääntymiseen liittyviä teemoja sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta on tärkeä tarkastella väestön ikääntyessä. Pandemiaa vastaan taisteltiin fyysisen eristämisen keinoin, ja tämä kohdistui erityisesti ikääntyneisiin. Tämä on entisestään nostanut huolta ikääntyneiden pärjäämisestä. Keskeistä on miettiä, että oliko pandemian aiheuttamat sivuvahingot, kuten koettu yksinäisyys, suurempi ongelma kuin suorat viruksen riskit terveydelle. Tässä tutkimuksessa kuvataan suomalaisten vanhuspalvelujen asiakkaiden kokemaa yksinäisyyttä korona-aikana. Tutkimuksella tarkastellaan sitä, että minkälaisia vaikutuksia korona-ajan rajoitustoimilla on ikääntyneiden koettuun yksinäisyyteen ja mitä tekijöitä yksinäisyyden kokemisen taustalla on. Tutkimuksessa oletetaan aiempien tutkimusten pohjalta, että korona-ajan rajoitustoimet lisäsivät yksinäisyyden kokemista sekä myös, että yksinäisyyden taustalla on erinäisiä sosiaaliseen vähyyteen liittyviä tekijöitä. Menetelmät: Tämä tutkimus on toteutettu osana Terveyden & hyvinvoinnin laitoksen (THL) ”Vanhus-palveluiden tila” (Vanpal) -tutkimushanketta. Tutkimuksen aineistot koostuvat suomalaisille ympäri-vuorokautisen hoidon ja kotihoidon toimintayksiköille (Vanpal) sekä vanhuspalveluiden asiakkaille (VANKO) toteutetuista sähköisistä kyselyistä, jotka yhdistettiin tämän tutkimuksen analyysejä varten. Poikkileikkausaineistot on kerätty marraskuu 2020 – tammikuu 2021 välisenä aikana. Tämän tutkimuksen tilastolliset analyysit suoritettiin huhtikuussa 2022. Tulokset ja johtopäätökset: Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vanhuspalvelujen asiakkaat ovat olleet yksinäisiä korona-aikana, sillä sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoidossa lähes 40 % ikääntyneistä kokivat olevansa yksinäisiä korona-aikana eikä palvelumuotojen välillä ollut eroa yksinäisyyden kokemisen määrässä. Yksinäisyyden taustalla olevat tekijät tämän tutkimuksen perusteella voidaan jakaa hoitajiin, läheisiin ja ystäviin sekä yksilöön liittyviin tekijöihin. Tämän tutkimuksen mukaan riittämättömäksi koettu hoitajien aika oli suurin riskitekijä yksinäiseksi itsensä kokemisen taustalla. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei fyysinen eristäminen ei ole ongelmaton rajoitustoimenpide pandemiasta turvautumisessa. Yksinäisyyskriisi on todellinen ja on tärkeää, että asia otetaan vakavasti. Yksinäisyyden kokemiseen voidaan puuttua keskittymällä sosiaalisten tekijöiden määrän sekä laadun parantamiseen sekä vuorovaikutuksen palauttamiseen.

Due to population growth, urbanization, and increase in life expectancy, the urban population is growing, and by 2050 68% of the global population is expected to live in urban areas. Even though the air quality in urban settings has greatly improved in recent decades due to increased legislation, restriction, and monitoring, the negative health impacts associated with pollutants have not completely diminished. Air quality varies on a local scale due to urban form and function, that creates differences in experienced exposure among individuals. These exposure differences among socio-economic groups have been studied, but no clear consensus has been found, as the results have been very diverse and even contradictory. Therefore, conducting local level studies is important in order to identify local patterns of exposure and to recognize them in urban planning. However, previous literature on the topic in Finnish context is lacking. This thesis studies interpolated air pollutant exposure among one susceptible socio-economic group – the elderly – and aims to identify possible hotspots of both in Helsinki, Finland. The distribution of the elderly and air quality is assessed through Moran’s I calculations. Global Moran’s I is used to assess for spatial autocorrelation, and local Moran’s I is applied to identify local clusters. To further examine the relationship, correlation coefficients are calculated through Spearman’s rank correlation coefficient. According to the results, there is a weak positive correlation between the elderly and air quality, indicating that generally air quality tends to be worse when the number of elderly people increase. However, the relationship is stronger among younger age groups, although the differences between age groups is very small. The exposure was also assessed through overlapping high value clusters, which indicate that elderly clusters in the city center are located in areas with low air quality, while elderly clusters in Lauttasaari and Vuosaari are located in areas with good air quality. Previous studies regarding the relationship between age and air pollution exposure have been contradicting in different cities, and therefore these results provide important knowledge about the problem specifically in the context of Helsinki. Additionally, the results are be observed in the light of the larger discourse around socio-economic status and air pollution, but further studies on the topic are still needed. Including multiple socio-economic variables and the dimension of negative health outcomes would aid in identifying 1) the most important socio-economic factors in the context of negative health outcomes associated with air pollution, and 2) those areas where multiple important socio-economic factors and low air quality are overlapping and therefore might have higher risk for negative health outcomes.

Tämän opinnäytetyön tehtävänä on tutkia HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvien iäkkäiden henkilöiden (seniorit) subjektiivista hyvinvointia. Tähän tutkimustehtävään vastataan kahden alakysymyksen kautta: 1) Mitkä tekijät edistävät ja rajoittavat senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 2) Mitkä heidän kokemuksensa ovat HelsinkiMission tukihenkilötoiminnasta. Tutkimuksen aineisto on kerätty viidestä henkilökohtaisesta teemahaastattelusta HelsinkiMission tukihenkilötoimintaan osallistuvilta senioreilta. Tutkimukseni on laadullista tutkimusta eikä pyri tulosten yleistettävyyteen, vaan pyrkii tuomaan esille senioreiden oman äänen heidän arkensa hyvinvoinnin kokemuksesta. Kerätty aineisto on analysoitu teemoittelemalla. Analyysin tuloksena aineistosta löytyi neljä teemaa: merkityksellisyys, kohtaaminen, rajoite ja apukeino. Näiden neljän teeman keskinäiset suhteet ilmenevät kahtena parina. Kohtaamisen teema toimii merkityksellisyyden mahdollistajana ja merkityksellisyys tuottaa hyvinvointia; rajoitteen teema toimii hyvinvoinnin esteenä ja apukeino vähentää rajoitteen vaikutusta. Ensimmäinen tutkimuskysymys saa vastauksen tutkimuksen kaikissa neljässä tuloksessa. Toinen tutkimuskysymys saa vastauksen ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa tuloksessa. Tutkimuksen keskeisimmät tulokset: 1) Vastavuoroisten merkityksellisten kohtaamisten, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan tärkeys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä ja kohtaamisten puuttuminen hyvinvointia rajoittavana tekijänä. 2) Vapaaehtoistoiminnan, kuten HelsinkiMission erityisluonne ohittaa kohtaamisia rajoittavia tekijöitä, edistäen senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 3) Perheen ja ystävyyssuhteiden, kuten HelsinkiMission tukihenkilötoiminnan merkityksellisyys senioreiden subjektiivisen hyvinvoinnin edistäjänä. Hankaluudet perheyhteyksissä ja ystävyyssuhteissa tai niiden puuttuminen rajoittaa senioreiden subjektiivista hyvinvointia. 4) Tutkimuksen teemat ovat yhteneviä Allardtin teorian kolmen perusluokan kanssa. Allardtin teoriasta puuttuu kuitenkin uskonto hyvinvoinnin osa-alueena. Uskonto esiintyy aineistossa hyvinvointia edistävänä tekijänä.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan hengellisen musiikin merkitystä ikääntyneelle. Eritellymmin kohderyhmänä ovat helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvat ikääntyneet. Tutkimuksen taustassa kerrotaan uskonnosta ja musiikista yhdessä, sekä musiikista ja hengellisestä musiikista ikääntyneelle. Molempia aiheita on käsitelty kirjallisuudessa vielä melko vähän, tutkimuksista puhumattakaan. Tutkimusaineistona on neljä ryhmähaastattelua, joista kuhunkin ryhmähaastatteluun osallistui viisi ikääntynyttä. Tutkimusaineistoni koostuu siis yhteensä 20 ikääntyneen haastatteluista. Palvelutalot, joissa tein ryhmähaastattelut olivat Palvelutalo Kukkasrahasto, Saga Munkkiniemi Dosentinpuisto, Vuosaaren Helander-koti ja Esperi Hoivapalvelukeskus Tilkan kevythoivayksikkö. Tutkimukseen osallistuneiden ikääntyneiden kokemuksia ja näkemyksiä selvitettiin haastattelukysymysten avulla. Valitsin etukäteen kolme kuuntelunäytettä, jotka soitin cd-soittimelta haastateltaville. Haastattelukysymykset käsittelivät kustakin kuuntelunäytteestä herännyttä välitöntä sanottavaa tai kerrottavaa, kuuntelunäytteen herättämiä muistoja tai tunteita, kuuntelunäytteen sanoitusta, musiikkia, hoitavuutta, jotain mitä haastateltavat halusivat vielä kertoa kuuntelunäytteestä, sekä haastatelluille merkityksellistä hengellistä musiikkia ja sen syitä. Tutkimusmenetelmä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Haastatteluaineistosta luokiteltiin ryhmiä, ja ilmeni samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia. Ryhmistä luotiin aihekategorioita, joita yhdistelemällä syntyi tutkimuksen pääkategoriat. Aineistosta nousi tutkimustuloksina etenkin uskontokasvatuksen ja musiikkiterapian aiheita. Se, oliko hengellinen musiikki haastatelluille merkityksellistä, riippui kuuntelunäytteistäni ja yksilöistä. Silti hengellinen musiikki koettiin merkitykselliseksi silloin, kun se miellytti haastateltavia. Lähes kaikki haastateltavat kokivat etenkin virret merkitykselliseksi hengelliseksi musiikiksi. Toisaalta heräsi myös keskustelua siitä, mikä oikeastaan voi olla hengellistä musiikkia. Kiinnostuskohteenani olikin myös sen tarkastelu, mikä on nykyajan helsinkiläisissä yksityisissä palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden suhde hengelliseen musiikkiin. Merkitykselliseen hengelliseen musiikkiin yhdistettiin musiikkiterapeuttisina ominaisuuksina musiikkimieltymykset, muistot, tunteet ja hoitavuus. Uskontokasvatuksellisia ominaispiirteitä olivat puolestaan sanoma, muistot, tunteet ja hoitavuus.

Johdanto: Hyvä ravitsemus on keskeinen tekijä ikääntyessä, sairauksista toipumisessa sekä toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpidossa. Iän myötä tapahtuvat muutokset, toimintakyvyn heikkeneminen, avun tarpeen lisääntyminen sekä sairaudet ovat yhteydessä riittämättömään ravinnonsaantiin ja ravitsemustilan heikkenemiseen. Kulutusta vähäisempi energian ja tarvetta vähäisempi proteiinin saanti ovat tutkimusten mukaan pitkäaikaishoidossa olevilla iäkkäillä yleisiä. Myös joidenkin vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti voi olla niukkaa. Tavoitteet: Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pitkäaikaisessa, ympärivuorokautisessa hoidossa olevien iäkkäiden asukkaiden energian, proteiinin ja muiden ravintoaineiden saantia Helsingissä ja Espoossa vuonna 2007 ja Helsingissä vuonna 2017 osana Helsingissä ja Espoossa toteutettuja ravitsemustutkimuksia. Lisäksi tavoitteena on arvioida vuosien 2007 ja 2017 yhdistetyissä poikkileikkausaineistoissa energian ja proteiininsaantia saantia suhteessa ravitsemustilaan. Aineisto ja menetelmät: Tutkittavat olivat pääkaupunkiseudulla ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa asuvia iäkkäitä. Hoitajat kirjasivat ruokapäiväkirjoihin asukkaiden aterioinnit 1–2 vuorokauden ajalta. Ruokapäiväkirjojen pohjalta tutkittavien ravinnonsaannit laskettiin AivoDiet-ravintolaskentaohjelman avulla. Ravitsemustila arvioitiin Mini Nutritional Assessment (MNA) -testillä. Tulokset: Ruokapäiväkirjatiedot ja ravitsemustilan arvioinnit kerättiin vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla 350 asukkaalta ja vuonna 2017 Helsingissä 476 asukkaalta. Vuonna 2007 asukkaiden ikäkeskiarvo oli 83,4 (SD 7,4) ja naisia oli 83 %. Vuonna 2017 asukkaiden ikäkeskiarvo oli 83,7 (SD 7,7) vuotta ja naisten osuus 77 %. Virheravittuja oli molempina vuosina noin 20 % ja virheravitsemusriskissä noin 65 % asukkaista. Vuonna 2007 keskimääräinen energiansaanti oli 1 695 kcal/vrk ja vuonna 2017 1 678 kcal/vrk (p=0,56). Vuonna 2017 proteiininsaanti oli miehillä 63,8 g/vrk ja naisilla 55,4 g/vrk. Proteiinia saatiin päivässä keskimäärin 0,9 g/painokilo. Proteiininsaanti oli merkitsevästi pienempää vain naisilla (p<0,001) ja painokiloon suhteutettuna (p<0,001). Keskimäärin vuonna 2017 kuitua saatiin 12,7 (SD 4,8) g, E-vitamiinia 7,4 (SD 4,6) mg ja folaattia 228 (SD 83,9) µg. D-vitamiinia saatiin ruoasta sekä valmisteista 26,1 (9,0) µg. Vuoteen 2007 verrattuna kuidun saanti oli matalampaa (p<0,001) ja E- ja A-vitamiinin ja D-vitamiinin kokonaissaanti sekä ruoasta saatu osuus suurempaa (p<0,001). Yhdistetyssä aineistossa MNA:n perusteella normaaliin ravitsemustilaan kuuluvista 17 % sai energiaa 1 200–1 500 kcal/vrk ja 10 % alle 1 200 kcal/vrk sekä 71 % proteiinia alle 1g/kg/vrk. Suurempi osa virheravituista sai proteiinia yli 1g/kg/vrk kuin virheravitsemusriskissä tai normaalissa ravitsemustilassa olleista (p<0,001). Asukkaan ikä, sukupuoli sekä energian- tai proteiininsaanti selittivät heikoimpaan ravitsemustilaan kuulumisesta kuitenkin vain 1–3 %. Painoindeksi sekä dementia nostivat selitysastetta 27 %:iin. Vain BMI, dementia ja energiansaanti olivat merkitseviä selittäjiä kaikissa malleissa. Johtopäätökset: Ympärivuorokautisessa pitkäaikaishoidossa olevilla ikääntyneillä energian, proteiinin sekä kuidun, folaatin ja E-vitamiinin saanti oli niukkaa. Huomiota tulisi kiinnittää etenkin tarvetta vastaavan proteiininsaannin suhteen myös virheravitsemusriskissä sekä normaalissa ravitsemustilassa olevilla.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Anu Lindgren-Halme Työn nimi: Ikääntyneet muistisairaat asiakkaina ja viranomaisyhteistyö sosiaalitoimen kanssa: poliisin näkö-kulma Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2022 Sivumäärä: 74 + liitteet Avainsanat: ikääntyneet, muistisairaudet, poliisikulttuuri, sosiaalipäivystys, viranomaisyhteistyö, gerontologinen sosiaalityö Ohjaaja tai ohjaajat: Kris Clarke ja Ilkka Pietilä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Suomessa muistisairaiden vanhusten määrä kasvaa koko ajan, ja he asuvat yhä pidempään ja yhä huonokuntoisempina yksin kotona. Poliisi kohtaa näitä vanhuksia paljon työtehtävillään, jopa päivittäin. Poliisi saattaa olla ensimmäinen taho, joka huomaa vanhuksen hädän ja avuntarpeen. Myös sosiaalipäivystyksen työtehtävistä yhä lisääntyvä osa liittyy muistisairaisiin vanhuksiin. Muistisairailla vanhuksilla on tarvetta gerontologiselle sosiaalityölle, mutta sen piiriin pääsee vain osa sitä tarvitsevista vanhuksista. Lisäksi avun saanti voi olla sattumanvaraista ja vanhuksen erityisen tuen tarve havaitaan usein liian myöhään. Tämän maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan ihmisen sosiaalisen todellisuuden ajatellaan rakentuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman tehtävänä on asemointiteorian avulla selvittää, miten poliisit määrittelevät työnsä rajoja suhteessa muihin viranomaisiin, ja millaisia positioita poliisi ottaa kohdatessaan muistisairaita vanhuksia työtehtävillään. Lisäksi tutkielmassa on tarkoitus määrittää, miten poliisi positioi itseään yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla. Aineistona on viisi Lahdessa työskentelevän, kenttätyötä tekevän poliisin haastattelua, ja se on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman tuloksena poliisi näyttäytyy muistisairaiden vanhusten parissa tehtävässä työssä vanhusten auttajana, tehtävien mielekkyyden kyseenalaistajana, viranomaisyhteistyön sujuvoittajana sekä vanhuksille suunnattujen apua tuovien palveluiden ja toimien uudistajana. Poliisit ovat usein valmiita tekemään vanhusten parissa työtehtäviä, jotka eivät heidän mielestään välttämättä kuulu poliisin ydintehtäviin. Tämän he tekevät, jotta viranomaisyhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa ja jotta vanhukset saavat mahdollisimman hyvän kohtelun. Tämän tutkielman mukaan poliisille on tärkeää varmistaa, että heidän kohtaamansa vanhukset saavat tarvitsemansa avun ja pääsevät asianmukaisen hoivan piiriin. Vanhuksista tehtävät huoli-ilmoitukset ovat poliisien mielestä heille tärkeä vaikuttamisen väline, joiden avulla he pystyvät saattamaan muistisairaan vanhuksen ongelmat sosiaalitoimen tietoon. Vanhuksia poliisit positioivat palvelujärjestelmän väliinputoajiksi, sosiaalipolitiikan uhreiksi sekä kunnioituksen kohteiksi. Tutkielmassa tulee esiin poliisin palvelu- ja sosiaalityön roolia ja oikeudenmukaisuutta korostava ammattiorientaatiopositio. Poliisit toivovat yhteistyön sosiaalitoimen kanssa tiivistyvän ruohonjuuritasolla. Lisäksi he toivovat sosiaalipäivystyksen vanhustehtäville jalkautuvan useammin heidän kanssaan, jolloin molempien osaaminen voitaisiin kanavoida vanhusten auttamiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Poliisit myös toivovat lisää koulutusta muistisairauksien tunnistamiseen sekä vanhusten kanssa toimimiseen.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaista kuvaa ikääntyneistä ja heidän toimijuudestaan tuotetaan sanomalehtiartikkeleissa. Aihetta on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia aikana, jolloin Suomen väestö ikääntyy nopeasti, ja tämän ikääntymisen oletetaan jatkuvan useiden vuosikymmenten ajan. Näin ollen ei ole yhdentekevää, miten ikääntyneiden suurta, monella tavalla heterogeenistä ryhmää kuvataan suuren yleisön tavoittamassa mediassa. Perinteisesti ikääntymistä elämänvaiheena ja ikääntyneitä ihmisryhmänä on lähestytty niin akateemisessa ikääntymisen tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussakin kahden ääripään kautta. Yhtäältä ikääntyneitä on kuvattu avuttomina, raihnaisina ja muiden huolenpidosta riippuvaisina, toisaalta taas aktiivisina ja toimeliaina senioreina. Sama kaksijakoisuus on leimannut suhtautumista ikäihmisten toimijuuteen: itsenäiset ja toimintakykyiset ikääntyneet usein mielletään täysivaltaisiksi toimijoiksi, kun taas vuodelevossa olevien vanhusten toimijuutta ei aina tunnusteta. Kummankinlaiset kuvaukset ikäihmisistä ja näiden toimijuudesta ovat kuitenkin eittämättä osa sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen aineistona käytettiin 96:tta, Helsingin Sanomissa vuosina 2017–2019 ilmestynyttä sanomalehtiartikkelia, jotka käsittelivät ikääntymistä tai ikääntyneitä ihmisiä. Aineistoa analysoitiin diskurssianalyysia menetelmänä käyttäen. Diskurssianalyysi pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan kielenkäyttö ei kuvaa, vaan luo sosiaalista todellisuutta. Analyysin tuloksena syntyi kuusi ikääntyneitä kuvaavaa diskurssia sekä kuusi ikääntyneiden toimijuutta ilmentävää diskurssia. Muodostetuista ikääntyneitä kuvaavista diskursseista kävi ilmi, että ikääntyneitä kuvattiin nyky-sanomalehdessä melko monipuolisesti. Yhtäältä esiintyi paljon puhetapoja, joissa ikääntyneistä rakennetaan riippuvaisia, avuttomia ja uhreja, mutta toisaalta myös puhetapoja, joissa ikäihmiset olivat aktiivisia, meneviä ja kunnioitusta herättäviä. Myös ikääntyneiden toimijuudesta rakentui moninainen kuva. Ikääntyneitä kuvattiin niin itsenäisinä toimijoina kuin tavoilla, jotka häivyttivät toimijuuden kokonaan. Näiden ohella esiintyi myös puhetapoja, joissa toimijuus sai erilaisia asteita; vaikkei ikääntynyt kyennyt itsenäiseen toimijuuteen, saattoi hän silti toteuttaa toimijuuttaan sopeutumalla, soveltamalla ja apua toisilta ihmisiltä pyytämällä. Tutkimuksessa saadut tulokset olivat osin linjassa aiempaan tutkimukseen, jossa ikääntyneet jaotellaan hyvä- ja huonokuntoisiin, ja jossa toimijuus on vain hyväkuntoisten ominaisuus. Toisaalta tutkimuksessa muodostetut diskurssit myös haastoivat tätä kaksijakoisuutta. Ikääntyneitä kuvattiin monin eri tavoin, ja heidän toimijuutensa ilmeni eri muodoissa.