Browsing by Subject "ilmastopakolaisuus"

Ilmastokriisin kiihtyessä myös sen aiheuttama muuttoliike lisääntyy. Ilmastopakolaisuus on alati kasvava politiikan puheenaihe. Tutkielmassa tarkastellaan ilmastopakolaisuuden diskursseja ja niissä ilmeneviä tulevaisuuden odotuksia. Ilmiöön perehdytään 12 asiantuntija- ja teemahaastattelun avulla sekä diskurssianalyysia hyödyntäen. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Miten suomalaiset asiantuntijat puhuvat ilmastopakolaisuudesta? 2. Minkälaisia tulevaisuuden odotuksia ilmastopakolaisuusdiskurssit sisältävät? Lähtöasetelma tutkielmalle on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on uutta, epävarmaa, monimutkaista ja vallankäytölle altista johtuen ilmastopakolaisuuden käsitteen määrittelyn vaikeudesta, keskustelun vakiintumattomuudesta ja aiheesta käydystä kiivaasta poliittisesta keskustelusta. Näin ollen ilmastopakolaisuuden diskurssit ja odotukset voivat tuoda esiin erilaisia poliittisten päätösten toteuttamisen tapoja tulevaisuudessa. Diskursiivinen näkökulma tarkastelee ilmastopakolaisuudesta käytyjä keskusteluita ja niissä käytettyjä ilmauksia. Tutkielmassa keskiössä ovat Maarten Hajerin poliittisen keskustelun diskursiiviset sulkeumat eli toimijoiden jakamat tarinalinjat sekä niiden pohjalta syntyneet diskurssikoalitiot eli odotuskoalitiot. Analyyttiset ja teoreettiset viitekehykset tutkielmassa ovat argumentatiivinen diskurssianalyysi, odotusten sosiologian teoria ja antisipaatio. Aikaisemman tutkimuksen valossa ilmastopakolaisuuskeskustelua on luonnehdittu globaalin pohjoisen ylhäältä alaspäin tuottamaksi, globaalia pohjoista ja etelää jakavaksi, turvallistavaksi ja valtioiden omia etuja ajavaksi. Suomalaisten asiantuntijoiden puhetavat myötäilevät osittain tämän tyyppistä kansainvälistä keskustelutapaa. Haastattelujen pohjalta muodostuivat kuusi tarinalinjaa: resilienssin, turvallisuuden, politiikan, vastuun, määrittelyn ja ymmärryksen tarinalinjat. Tarinalinjoista syntyivät kaksi odotuskoalitiota: muutoksen ja jämähtämisen odotuskoalitiot. Tutkielman keskeinen väite on, että ilmastopakolaisuuskeskustelu on Suomessa hajautunutta, ristiriitaista, politisoitunutta ja eriarvoistavaa. Eräät isoimmista tulevaisuuden kysymyksistä ilmastopakolaisuuden saralla liittyvät siihen, miten ilmastopakolaisista tulisi puhua, voidaanko heille antaa suojelua tai ilmiön parissa tehdä yhteistyötä, minkälaisia poliittisia päätöksiä on mahdollista viedä eteenpäin ja kenen vastuulla ilmastopakolaiskysymysten päätöksenteon prosessit ovat. Ilmastopakolaisuuden käsitteen monimutkaisuus, ilmiön tunnistamattomuus, keskustelun vakiintumattomuus ja poliittisen ilmapiirin polarisoituminen muodostavat hegemonisen pohjan sille, mistä lähtökohdista keskusteluun on mahdollista osallistua. Kahtiajakoa tekevät käytänteet, joita ilmastopakolaisuuskeskustelusta ilmenee, ovat eriarvoistavia ja toistavat uuskolonialistista sekä rodullistavaa perinnettä. Näin ollen ilmastopakolaisten kohtaloa koskevat päätökset tehdään heidän ulottumattomissaan. Tällä tavoin puhuttaessa muodostetaan areena, jolla globaalin pohjoisen valtiot ja tahot voivat hyödyntää valtaansa suhteessa globaalin etelän valtioihin ja ihmisiin. Tämänhetkisessä tilanteessa on kahdenlaisia odotuksia: toivottuja ja ei-toivottuja. Se, mihin suuntaan ilmastopakolaisuuskysymyksissä edetään, riippuu toimijoiden yhteistyöstä ja yhtenäisen narratiivin muodostamisen edellytyksistä. Tulevaisuudessa eri tahoilla on tilaisuus olla enenevästi tuottamassa ilmastopakolaisuuteen pureutuvaa, muutoksiin mukautuvaa ja motivoivaa diskurssia.

Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tutkijoiden mukaan todellinen ja sen suurimpina kärsijöinä ovat usein jo valmiiksi heikommassa asemassa olevat, pääasiassa kehitysmaissa asuvat köyhät ihmiset. Ilmastonmuutos vauhdittaa muuttoliikkeitä ja vuoteen 2050 mennessä maailmassa tulee olemaan arviolta 200 miljoonaa ilmastopakolaista. Tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esiin Eurooppaan ja erityisesti Suomeen suuntautuvien turvapaikkaprosessien ekososiaalista ulottuvuutta. Maahanmuuton syvempiä, biofyysisiä liikkeellepanijoita tarkastellaan kriittisen teorian avulla. Tutkielman tarkoituksena on myös haastaa sosiaalityössä vallitsevaa metodologista nationalismia. Tutkimusaineisona on käytetty anonymisoituja Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksiä ja niitä on analysoitu laadullisen abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin ja vielä tarkemmin teemoittelemalla. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Mitä turvapaikkaprosessien käynnistymisen syitä Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä voidaan tunnistaa? 2. Miten nämä mahdollisesti liittyvät ilmastonmuutokseen? Aineistosta löytyi kuusi keskeistä teemaa; väkivaltaiset konfliktit, ei-valtiolliset aseelliset ryhmittymät, hauraat valtiot, turvapaikanhakijoiden kotimaat, maiden sisäiset muuttoliikkeet ja kaupungistuminen sekä uskontoa vai politiikkaa. Teemoja on esitelty tutkielman tulososiossa aineistoon ja relevanttiin kirjallisuuteen nojaten. Ilmastonmuutos ja luonnonresurssien, kuten makean veden ja öljyn, väheneminen edesauttavat konfliktien puhkeamista ja niiden osapuolina on yleensä useita eri ei-valtiollisia aseellisia ryhmittymiä. Esimerkiksi ISIS, Al-Shabaab ja Boko Haram ovat hyötyneet ilmastonmuutoksesta ja pystyneet sen siivittämänä rekrytoimaan joukkoihinsa entistä tehokkaammin jäseniä. Monet Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat ovat sellaisten hauraiden valtioiden kansalaisia, kuten Irak, Somalia ja Afganistan. Jokaisessa näistä maissa kamppaillaan monitasoisten taloudellisten, poliittisten ja ekologisten haasteiden kanssa ja ne ovat erityisen haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Ilmastonmuutos aiheuttaa monissa maissa laajamittaisia maiden sisäisiä muuttoliikkeitä, jotka kohdistuvat usein kaupunkeihin. Kaupungistuminen on tällä hetkellä voimakasta kaikkialla maailmassa, mutta nopeinta se on kehitysmaissa. Länsimaisessa mediassa uutiset turvapaikanhakijoiden lähtömaissa vallitsevista konflikteista liitetään usein uskontoon. Uskonnon lisäksi keskiössä ovat kuitenkin monesti myös erilaiset poliittiset motiivit. Johtopäätöksenä on, että Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksistä voidaan löytää sellaisia turvapaikkaprosesseja käynnistäviä syitä, jotka tutkimustiedon valossa liittyvät ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos yksistään ei aiheuta pakolaisuutta, mutta se voidaan nähdä eräänlaisena uhkien moninkertaistajana. Ilmastonmuutoksen vaikutuksista kansainvälisiin muuttoliikkeisiin ei juurikaan keskustella, sillä niitä ei tunnisteta lainsäädännössä turvapaikan saannin perusteeksi. Sosiaalityöllä on sen eettisen painotuksen vuoksi hyvät mahdollisuudet irtaantua metodologisesta nationalismista ja tehdä sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavia mekanismeja näkyväksi globaalilla tasolla. Sosiaalityön asiantuntemuksesta voi olla hyötyä esimerkiksi kansainvälisessä poliittisessa päätöksenteossa. Rakenteellisella tasolla sosiaalityöltä edellytetään tällöin paradigman muutosta, globaalien ja lokaalien välisten ilmiöiden yhteyksien tunnistamista, poliittista vaikuttamista sekä ympäristöoikeudenmukaisuuden ajamista.