Browsing by Subject "immunologia"

Immunoglobuliinit (Ig) ovat kaikilla leuallisilla selkärankaisilla hyvin samankaltaisia. Immunoglobuliinigeenien järjestymisessä on kuitenkin suuria eroja Eri lajien immunoglobuliinigeenien tunteminen auttaa ymmärtämään paremmin hankinnaista immuunijärjestelmää ja sen evoluutiota. Useiden eläinlajien perimän sekvensointi viime vuosina on avannut uusia ovia vertailevalle immunologialle. Rustokaloilta ja luukaloilta on muun muassa löytynyt ennen tuntemattomia Ig-isotyyppejä, jotka voivat valaista hankinnaisen immuunijärjestelmän syntyä laajemminkin. Immunoglobuliini koostuu neljästä polypeptidiketjusta, kahdesta identtisestä raskasketjusta (IgH) ja kahdesta identtisestä kevytketjusta (IgL). Immunoglobuliinien monimuotoisuus varmistetaan kokoamalla molempia ketjuja koodaavat geenit lyhyemmistä segmenteistä. Raskasketjun antigeenin tunnistavaa vaihtelevaa osaa koodaava geeni koostuu kolmesta (V, D ja J) ja kevytketjun kahdesta (V ja J) geenisegmentistä. Raskasketjun vakio-osaa koodaava C-geeni määrää imunoglobuliinin isotyypin, josta riippuu sen biologinen aktiivisuus ja siten tehtävä immuunipuolustuksessa. Suurin ero immunoglobuliinigeenien järjestymisessä on rustokalojen ja muiden leuallisten selkärankaisten välillä. Rustokalojen Ig-geenit ovat järjestyneet jopa sadoiksi klustereiksi, joissa on yksi V-, (kahdesta kolmeen D-), yksi J- ja yksi C-geeni. Muilla leuallisilla selkärankaisilla IgL- ja IgH-lokuksissa on suuri joukko V-, (D-), ja J-geenejä ja lajille tyypilliset C-geenit. Edellisestä poiketen luukalojen IgL-geenit ovat järjestyneet hieman rustokalojen klustereiden tapaan, mutta todennäköisesti klusterityyppinen järjestyminen näissä kahdessa luokassa on kehittyneet toisistaan riippumatta. Vaihtelevaa osaa koodaavat immunoglobuliinigeenit jaetaan sekvenssien samankaltaisuuden perusteella ryhmiin ja alaryhmiin. Erityisesti V-geenien evoluutiota on tutkittu alaryhmien kautta. Yli 75 % identtiset geenit lasketaan samaan alaryhmään kuuluviksi. Edelleen esimerkiksi kaikki leuallisten selkärankaisten raskasketjun V-geenit (IGHV) jaetaan viiteen ryhmään. Nisäkkäiden IGHV-geenit jaetaan perinteisesti kolmeen klaaniin, jotka sisältyvät kolmeen nuorimpaan edellä mainituista ryhmistä. Tutkielman kokeellisessa osassa keskityttiin naudan IGHV-geeneihin, joita haettiin julkaistusta naudan genomikokoonpanosta. Kaikkiaan tutkimuksessa löydettiin 36 ennen julkaisematonta IGHV-geeniä. Geenien ilmentymistä analysoitiin vertaamalla löydettyjä IGHV-sekvenssejä suureen lähetti-RNA-sekvenssikokoelmaan. Tulosten perusteella todennäköisesti ainoastaan kahdeksan geeniä löydetyistä 36:sta ilmentyy. Fylogeneettisen analyysin perusteella 36 IGHV-geeniä jakaantuvat kolmeen alaryhmään. IGHV1, joka on ainoa ilmentyvä alaryhmä, ja IGHV2 kuuluvat nisäkkäiden IGHV-geenien II klaaniin. Kolmas alaryhmä, IGHV3, kuuluu I klaaniin. Naudalta ei löydetty nisäkkäiden vanhimpaan, III klaaniin kuuluvia IGHV-geenejä. Tämä tutkimus vahvistaa käsityksen naudan suppeasta ituradan IGHV-geenivalikoimasta ja toisaalta auttaa ymmärtämään immunoglobuliinien monimuotoisuuden tuottamista suppean ituradan IGHV-valikoiman lajeilla.

Suomen Syöpärekisterin tilastojen mukaan pään ja kaulan alueen syöpien kuolleisuus on vuosina 1976 – 2016 pysynyt noin 35 % tasolla. Syöpähoitojen kehityksestä huolimatta kuolleisuudessa ei viime vuosikymmeninä ole tapahtunut merkittävää parannusta. Syöpähoidon tehon lisääminen perinteisten syöpälääkkeiden, kuten solusalpaajien tai sädehoidon annostusta nostamalla on rajallista, sillä ne lisäävät vakavia sivuvaikutuksia ja ovat toksisia. Immunoterapian lääkkeiden sivuvaikutukset ovat vähäisempiä ja niitä siedetään paremmin verrattuna perinteisiin syöpähoitoihin. Viime aikoina on ryhdytty kehittämään syövän immunoterapiaan liittyviä hoitoja, jolloin vaikutus kohdistuu tarkemmin syöpäsoluihin, ja sivuvaikutukset pysyvät kohtuullisella tasolla. Immunoterapian tavoitteena on stimuloida elimistön omaa vastustuskykyä hyökkäämään syöpäkudosta vastaan tehostamalla esimerkiksi T-lymfosyyttien toimintaa ja inhiboimalla immuniteetin negatiivista säätelyä. Immuniteetin negatiiviseen säätelyyn osallistuvat muun muassa tarkastuspisteinhibiittorit, joita ovat esimerkiksi CTLA-4 ja PD-1. CTLA-4:n ja PD-1:n löytäjät, James P. Allison ja Tasuku Honjo, saivat löydöksestään vuoden 2018 Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon. Tulevaisuudessa uusilla syövän immunoterapian muodoilla odotetaan saatavan apua myös pään ja kaulan alueen syöpien hoitoon vähentäen niihin liittyvää kuolleisuutta. Tutkielmani on kirjallisuuskatsaus, jossa esittelen immunomodulaation periaatteita ja kuvailen immunologisiin menetelmiin perustuvaa pään ja kaulan alueen syöpien terapiaa viimeaikaisen kansainvälisen tie-teellisen kirjallisuuden pohjalta. Tietolähteinä käytettiin pään ja kaulan alueen syöpiin liittyviä kansainvälisiä sekä kotimaisia julkaisuja ja tutkimuksia. Soveltuvin osin kerron myös muiden syöpien immunologi-sen hoidon löydöksiä ja tutkimustuloksia.

Sianlihantuotannossa elävinä syntyneiden porsaiden kuolleisuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ennen vieroitusikää yksi merkittävimpiä porsaiden kuolleisuutta lisääviä tekijöitä ovat erilaiset ripulia aiheuttavat infektiot. Porsasripulin yleisyys ja vakavuus riippuvat niiden immunologisesta statuksesta, jossa avainasemassa pikkuporsailla on niiden ternimaidon saanti. Tutkielmassa esitellään nykymuotoisessa lihantuotannossa käytettävän kesysian (Sus scrofa domestica) immunologista kypsymistä synnyinhetkestä vieroitukseen kuluvalla aikavälillä. Myös sikiökauden tärkeitä immunologisia tapahtumia sekä porsaan immunologisen statuksen ja ympäristön keskinäistä vaikutusta porsasripulin syntyyn käydään läpi. Tutkielman lopussa esitetään tapausselostus pikkuporsaiden ripuliepidemiasta suomalaisella porsastuotantotilalla. Tilalla käytettiin laajamittaisesti kloramiini T- pitoista kuivadesinfektiojauhetta porsitusosastolla. Tapauksen myötä nousi tarve selvittää kuivadesinfektiojauheiden ja pikkuporsaiden ripulitartuntojen välistä yhteyttä. Tutkielmassa taustoitetaan kuivadesinfektiojauheen käyttöä osana nykyaikaista sianlihan tuotantoa. Kloramiini T:n ominaisuuksia ja mahdollisia haittavaikutuksia käydään läpi tutkielmassa kirjallisuuden avulla. Kloramiini T- pitoisen kuivadesinfektiojauheen intensiivinen käyttö voi lisätä pikkuporsaiden riskiä sairastua ripulitartuntoihin mm. vaurioittamalla porsaan suoliston limakalvoa. Aiheesta tarvitaan kuitenkin tutkimuksellista näyttöä, jotta tämä voidaan todeta varmuudella.

Tämä lisensiaatin tutkielma on kirjallisuuskatsaus siedätyshoitomuodoista atooppisen dermatiitin hoidossa koiralla. Työn tarkoituksena on antaa lukijalle ajankohtaista tietoa koiran perusimmunologiasta, koiran atooppisen dermatiitin patofysiologiasta, diagnosoinnista ja oireenmukaisesta hoidosta, sekä siedätyshoitomuodoista atooppisen dermatiitin hoidossa koiralla. Työssä käydään läpi kolme siedätyshoitoreittiä ja kerrotaan niiden antotavasta, tehokkuudesta, turvallisuudesta, sekä tiivistetysti niiden hyvistä ja huonoista puolista. Atooppinen dermatiitti on erittäin yleinen ihosairaus koirilla ja sitä esiintyy n. 3-15%:lla koirapopulaatiosta. Jopa 58%:lla iho-oireilevista koirista diagnosoidaan atooppinen dermatiitti. Atooppisen dermatiitin syntyyn liittyy perinnöllinen alttius ja usein IgE-vasta-aineiden tuotanto ympäristön allergeeneja vastaan. Tyypillinen sairastumisikä on 6 kuukauden ja 3 vuoden välillä. Tyypillisimmät oireet ovat kutina ja siitä johtuvat toissijaiset ihomuutokset suunpielissä, silmänympäryksissä, korvissa, mahanalusessa, nivusissa, kainaloissa, varvasväleissä ja perineaalialueella. Allergiset reaktiot johtuvat yleensä liioitellusta ja haitallisesta immuunivasteesta yleensä haitatonta antigeenia, eli allergeenia vastaan. T-lymfosyyteillä on suuri rooli atooppisen dermatiitin patogeneesissä. Eri T-solupopulaatiot hallitsevat eri vaiheissa sairautta. Th2-vaste hallitsee atooppisen dermatiitin akuutissa vaiheessa, kun taas Th1-vaste hallitsee sairauden kroonisessa vaiheessa. Atooppisilla koirilla havaitaan lisääntynyt interleukiini (IL)4-, IL5-, IL6-, IL10-, IL13- ja IL31- sytokiinien tuotanto verrattuna terveisiin koiriin. Siedätyshoito muokkaa Th2-vastetta Th1-vasteen suuntaan, lisäämällä Treg-solujen määrää ja IL10:n tuotantoa ja vähentämällä IL4:n tuotantoa ja IgE-vasta-ainetasoja. Atooppisen dermatiitin oireenmukaiseen hoitoon kuuluvat allergeenin välttäminen, toissijaisten ihotulehdusten hoito, ihoa rauhoittavat shampoopesut, sekä paikalliset ja systeemiset kutinaa hillitsevät lääkkeet. Oireenmukainen hoito lievittää atooppiseen dermatiittiin liittyviä oireita, mutta ei paranna sairautta. Siedätyshoidolla sen sijaan on mahdollista muuttaa sairauden patogeneesiä ja parantaa sairaus. Siedätyshoitoon sisällytettävät allergeenit valitaan allergiatestin, joko intradermaalisen- tai verestä IgE-pitoisuuksia mittaavan testin perusteella. Siedätyshoidossa potilaaseen annostellaan allergeeniuutetta kasvavissa määrin, kunnes saavutetaan ylläpitoannos. Siedätyshoitoa voi antaa koirille ihonalaisesti (SCIT), kielen alle (SLIT) tai suoraan imusolmukkeeseen (ILIT). Kaikissa siedätyshoitomuodoissa vakavat haittavaikutukset ovat harvinaisia. SCIT:ssa ja ILIT:ssa potilasta joudutaan pistämään, kun taas SLIT:ssa allergeeniuute annostellaan suun kautta. SLIT:n tehon on tutkimuksissa todettu olevan verrattavissa SCIT:an tehoon. Toisaalta SLIT:ssa vaaditaan suurempia määriä allergeenejä verrattuna SCIT:aan ja ILIT:aan. Potilaat, jotka eivät vastaa SCIT:aan saattavat vastata SLIT:aan. Eläinlääkäreiden peruskoulutuksessa siedätyshoitoja käsitellään hyvin niukasti. Tämä työ antaa eläinlääkäreille tiivistetysti tietoa siedätyshoidosta ja siedätyshoitoreiteistä, joista eläinlääkäri voi keskustella omistajan kanssa hoitaessaan atooppisesta dermatiitista kärsivää koiraa.