Browsing by Subject "incidence"

Akuutti haimatulehdus on tavallinen sairaus kirurgian päivystyksessä akuutti vatsa -potilailla. Haimatulehduksen etiologian määrittämisellä on tärkeä rooli toisaalta mahdollisesti tarvittavien hoitotoimenpiteiden valitsemisessa, mutta ennen kaikkea uusiutumisen estossa. Yleisimmät etiologiset tekijät akuutin pankreatiitin taustalla ovat alkoholin liiallinen käyttö sekä sappikivitauti. Harvinaisempia aiheuttajia ovat haiman tai haimatiehyen mekaaninen ärsytys toimenpiteen seurauksena, hypertriglyseridemia, autoimmuunitulehdus sekä tietyt lääkeaineet. Osassa tapauksista aiheuttajaa ei löydetä ja nämä jäävät ns. idiopaattisiksi. Teimme retrospektiivisen katsauksen Helsingin Yliopistolliseen sairaalaan kuuluvassa Meilahden sairaalassa vuosina 2016-2018 hoidetuista akuuttiin pankreatiittiin sairastuneista potilaista. Tarkoituksenamme oli selvittää akuutin haimatulehduksen tämänhetkinen ilmaantuvuus sekä mahdolliset muutokset haimatulehdusten etiologiajakaumassa. Lisäksi arvioimme tarkasteltavina olleiden suureiden mahdollista osuutta altistavina tekijöinä akuuttiin haimatulehdukseen sairastumiselle. Arvioitavia suureita olivat potilaiden ikä, sukupuoli, tupakointihistoria, alkoholinkäyttö, BMI sekä veren hyytymistä estävän lääkityksen käyttö. Tarkistimme myös potilaiden elossaolotiedot sekä selvitimme ilmenneet haimasyöpätapaukset akuuttiin pankreatiittiin sairastaneilla potilailla. Akuutin pankreatiitin insidenssi oli matalampi kuin aiemmissa suomalaisissa tutkimuksissa. Alkoholipankreatiittien osuus oli vähentynyt, mutta oli edelleen korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Sappipankreatiittien osuus oli noussut. Idiopaattisiksi jääneissä ja alkoholin aiheuttamissa tapauksissa tupakointi esittäytyi merkittävänä riskitekijänä. Idiopaattisissa tapauksissa myös antikoagulanttien käyttö oli mahdollinen haimatulehduksen riskitekijä. Obesiteetti vaikutti olevan merkittävä riskitekijä sekä idiopaattiselle että sappikivitaudin aiheuttamalle pankreatiitille.

Tausta: Sappirakkosyöpä on harvinainen ja huonoennusteinen syöpä länsimaissa. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia Etelä-Suomessa asuvien sappirakkosyöpäpotilaiden esiintyvyyttä, hoitoa ja selviytymistä. Tutkimusmenetelmät: Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa ja sen erityisvastuualueella (HYKS-ERVA, 2,2 miljoonaa asukasta) vuosina 2006-2017 radiologisesti tai histologisesti diagnosoidut primaaria sappirakkosyöpää sairastavat potilaat sisältyivät aineistoon. Potilastiedot kerättiin manuaalisesti Suomen Syöpärekisteristä ja Tilastokeskuksesta sekä potilaita hoitaneiden terveydenhuollon yksiköiden potilasasiakirjoista. Potilasaineisto analysoitiin SPSS-ohjelman avulla. Tulokset: Lopullinen kohortti sisälsi 270 sappirakkosyöpäpotilasta. Ilmaantuvuus oli 1,32/100 000 ihmistä ja se väheni 6,8 tapauksella per miljoona ihmisvuotta tutkimusjakson aikana. 104:llä potilaalla (38,5%) sappirakkosyöpä diagnosoitiin sattumalta sappirakon poistoleikkauksen jälkeen. Loput diagnosoitiin oireiden myötä ja hoidettiin leikkauksilla (n=15; 5,6%), solunsalpaajilla (n=60; 22,2%) tai oireenmukaisesti (n=91; 33,7%). 151 potilasta (55,9%) diagnosoitiin vasta stage IV-vaiheessa eli syöpä oli levinnyt sappirakon viereisiin verisuoniin, imusolmukkeisiin tai elimiin tai lähettänyt etäpesäkkeitä. 51 potilasta (18,9%) leikattiin kuratiivistavoitteisesti eli tavoitteena parantaa syöpä ja 96%:lla heistä leikkausmarginaalit olivat puhtaat syövästä eli R0. Elinajan mediaani sappirakkosyöpädiagnoosin jälkeen oli kokonaisuudessaan 7,1 kuukautta ja 5-vuotisennuste 11,6%. Kuratiivistavoitteisesti leikattujen potilaiden elinajan mediaani oli 67,7 kuukautta ja 5-vuotisennuste 56,8%. Kokonaisuudessaan sappirakkosyövästä selviytymisessä ei havaittu parannusta tutkimusjakson aikana. Pohdinta: Sappirakkosyövän ilmaantuvuus on Etelä-Suomessa matala ja hiukan laskenut tutkimusjakson aikana, mutta syövästä selviytyminen ei ole parantunut ajan myötä. Laajempi solunsalpaajien käyttö sekä kuratiivistavoitteisten leikkausten määrän lisääminen saattaisivat parantaa sappirakkosyövän ennustetta.

Cholesterol-lowering statins are well-tolerated and effective in prevention of cardiovascular diseases. One of the target groups in treatment of dyslipidaemia is type 2 diabetics, who benefit from reducing cholesterol levels even without a history of cardiovascular disease or high cholesterol levels. Common adverse events associated with statins are myopathy and an increase in liver enzymes. Statins have also been shown to slightly increase the risk of developing type 2 diabetes and increase blood glucose levels. The risk seems to increase with higher doses. Higher doses, however, prevent cardiovascular events more than moderate doses. In this cohort study we assessed the relationship between statins and development of diabetes in a Finnish diabetes prevention study. In addition, we assessed the effects of statins on blood glucose levels. The diabetes risk associated with statins was evaluated by a parametric survival-analysis and the impact on blood glucose levels by a mixture model. The material consisted of the follow-up data from the Diabetes Prevention Study (DPS) from year 1993 to 2009 and along with that statistics on reimbursements for prescription medicines from Kela's reimbursement database. The purpose of DPS was initially to determine if type 2 diabetes can be prevented or delayed by lifestyle intervention. Participants with impaired glucose tolerance were randomly assigned to the intervention group or the control group. The intervention group received intensive and individual counseling on healthy lifestyle while the control group was given general information on health behavior. The study revealed that 36,8 % (n = 182) of the participants had used statins during follow-up. Statin use was more common in the intervention than the control group. Simvastatin was the most used statin and statins had been used for four years on average. Statins were associated with a slight increase in risk of developing diabetes and an increase in fasting plasma glucose and 2 h glucose levels. The risk of diabetes was slighter in the intervention group. Further research is needed to determine the mechanism causing the increase in risk of diabetes, if different statins differ in the extent of risk and if a specific patient group or characteristic is more vulnerable to develop diabetes when exposed to statins. The diabetes risk associated with statins should be taken into account when designing a statin trial. Develoment of diabetes should be a pre-specified endpoint and blood glucose and insulin levels monitored during follow-up.

Haimatulehdus on melko yleinen vatsakivun aiheuttaja ja hoitoon hakeutumisen syy. Yleisimmät tunnetut aiheuttajat ovat alkoholi ja sappikivet. Taudinkuva on moninainen ja aikaisemmin se on jaettu lievään ja vaikeaan muotoon. Tämä on kuitenkin osoittautunut liian löyhäksi luokittelumuodoksi kliinisessä käytössä ja vuonna 2012 julkaistuissa päivitetyssä Atlantan luokittelussa tuli mukaan uutena luokkana keskivaikea akuutti haimatulehdus. Tämä luokka käsittää käytännössä suuren osan aikaisemman luokittelun vaikeista haimatulehduksista. Tässä tutkimuksessa on tutkittu Meilahden sairaala-alueella vuonna 2016 hoidettujen potilaiden haimatulehduksen vaikeutta vanhan ja uuden luokittelun välillä ja tarkasteltu vaikean haimatulehduksen esiintyvyyden muutosta luokitusten perusteella. Potilastiedot on haettu takautuvasti potilastietojärjestelmistä syntymäaikajärjestyksessä. Lisäksi on tarkasteltu akuutin haimatulehduksen etiologiaa ja sen muutosta alkoholin kulutuksen suhteen. Potilaita aineistoon kertyi 232, joista miehiä 142 ja naisia 90. Vaikeita haimatulehduksia uusilla kriteereillä oli 17, kun taas vanhoilla kriteereillä 80. Uuteen keskivaikeiden haimatulehdusten ryhmään siirtyi 63 potilasta aiemmasta vaikeasta ryhmästä. Etiologialtaan yleisin vaikean haimatulehduksen aiheuttaja kerätyssä aineistossa oli alkoholi (64,7%). Aikaisemmin alkoholin osuus on ollut 79,3% ja sappikivien 6,3%. Sappikivet olivat vaikeista haimatulehduksista etiologiana 16,7% tapauksista tässä aineistossa. Keskivaikeassa akuutissa haimatulehduksessa tarvitaan vähemmän invasiivisia toimia ja pitkiä tehohoitojaksoja kuin vaikeassa. Keskivaikea haimatulehdus paikallisista komplikaatioista tai ohimenevästä elinvauriosta huolimatta hoituu pääosin lievän haimatulehduksen kaltaisesti. Uudempi luokittelu on edellistä tarkempi ja ryhmät aiempaa yhtenäisempiä hoidollisesti.