Browsing by Subject "infektio"

Synnytyksen käynnistyksen yleisimmät syyt Suomessa ovat yliaikaisuus ja lapsivedenmeno, jotka ovat miltei tasavertaiset yleisyydessään. Vuonna 2017 Suomessa synnytyksistä käynnistettiin 28,9 % ja tällöin lapsivedenmeno oli toiseksi yleisin syy käynnistykseen HYKS:ssä. HYKS:ssä synnytys käynnistetään 12 tunnin kuluessa lapsivedenmenosta GBS-positiivisilla synnyttäjillä ja 24 tunnin kuluttua GBS-negatiivisilla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lapsivedenmenon vaikutusta synnytyksen kulkuun ja lopputuloksiin niillä synnyttäjillä, joiden synnytys on käynnistetty lapsivedenmenon takia. Tutkimus on retrospektiivinen ja aineisto koostuu HYKS synnytyssairaaloiden synnyttäjistä vuodelta 2017. Synnyttäjien esitiedot, tiedot synnytysten käynnistyksestä ja etenemisestä sekä synnytysten päätetapahtumat ja syntyneiden lasten tiedot on kerätty sairaskertomuksista Obstetrix- ja Miranda-potilastietojärjestelmistä. Tiedot on analysoitu SPSS-taulukkolaskentaohjelman avulla. Tutkimuksessa todettiin ensisynnyttäjyyden, synnyttäjän lyhyen pituuden, ylipainon, aiemman keisarileikkauksen ja epäkypsän kohdunkaulan käynnistyksen alussa liittyvän lisääntyneeseen keisarileikkauksen riskiin, kuten aiemmissakin tutkimuksissa. Infektioita todettiin enemmän ensisynnyttäjillä ja keisarileikkaukseen päätyneillä. Synnytyksissä, jotka olivat keskimääräiseltä kestoltaan pidempiä lapsivedenmenosta ja/tai synnytyksen käynnistyksen alusta syntymään, ilmeni enemmän synnytyksen aikaisia tai jälkeisiä infektioita. GBS-positiivisille synnyttäjille annetaan HYKS:n hoitokäytännön mukaisesti ennaltaehkäisevä antibioottihoito lapsiveden mentyä ja heidän lapsillaan oli vähemmän infektioita kuin GBS-negatiivisten synnyttäjien lapsilla. Lapsivedenmenon ajankohdalla ei ollut vaikutusta lasten infektioiden esiintymiseen. Lapsivedenmenon vuoksi käynnistetyissä synnytyksissä äitien ja lasten infektioiden esiintyvyys ei poikennut muista HYKS:ssä vuonna 2017 käynnistetyistä synnytyksistä.

Despite the long history of skin grafting, there is no standardized treatment for split-thickness skin graft donor sites. These sites cause a notable amount of pain and discomfort to the patients and open wounds also introduce a risk for infection. There is an extensive need for treatment options promoting the fastest and least painful healing possible while also being infection-free. The treatment of split-thickness skin graft donor sites is constantly studied and there is plenty of scientific literature available about this topic. In the theory section of this Master’s thesis, the structure of skin, the process of wound healing, skin grafting surgery and wound care products for split-thickness skin graft donor sites are briefly introduced. Additionally, the method of systematic review is described. In the empirical section, a systematic review is performed to compare animal- and non-animal-based wound care products in the treatment of split skin graft donor sites. The methodological quality of the included studies is reviewed. In the literature search, 3552 references were found. In this systematic review a total of 23 articles were included comprising of 21 comparative clinical studies and two previous literature reviews. Of the original studies, 20 reviewed healing, 14 infection and 17 pain of the split-thickness skin graft donor sites. Based on the results of the systematic review, animal-based wound care products might promote healing and reduce pain experienced by patients in the treatment of split-thickness skin graft donor sites when compared with non-animal-based wound care products. The results concerning infection were inconsistent. Generally, the reporting of the clinical original studies was not comprehensive enough for proper evaluation of methodological quality. Some defects, mostly in the blinding of the patients, study personnel and the assessors of outcomes, were also found. Moreover, the studies were heterogeneous in their definitions and measuring of the reported outcomes. Therefore, there is substantial uncertainty in the results of this systematic review. The systematic and transparent way of conducting the literature search, the review of the methodological quality and the reporting of the outcomes can be considered as a strength of this thesis. The main weakness is, that only one person performed the critical steps of this study, which might increase the risk of bias and reduce the repeatability of the study.

Leikkaushaavainfektio on yksi yleisimmistä ähkyleikkauksiin liittyvistä komplikaatioista, johon sairastuu noin 10-37 % ähkyleikatuista potilaista. Se voi paitsi hidastaa potilaan paranemista, myös aiheuttaa omistajalle lisäkuluja sekä altistaa hevosen pitkittyneille ja vaihtuville mikrobilääkekuureille, jotka taas edistävät moniresistenttien mikrobikantojen syntymistä. Tämä tutkimus on ajankohtainen paitsi siksi, että vuosina 2013-2020 ei ole tehty vastaavaa tutkimusta leikkaushaavainfektioista Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa, mutta myös koska tälle välille sijoittuu sekä vuoden 2013 ESBL-epidemia että vuoden 2019 MRSA-epidemia. Tavoitteena oli kartoittaa laajasti leikkaushaavainfektiolle altistavia riskitekijöitä ja tutkia niiden vaikutusta leikkaushaavainfektioiden muodostumiseen. Helsingin yliopistollisessa hevossairaalassa leikattiin vuoden 2013 ja syksyn 2020 välillä 297 ähkypotilasta, joista 225 täytti tutkimuksen valintakriteerit. Tutkimuksessa tarkasteltiin pre-, intra- ja postoperatiivisia tekijöitä, joiden on havaittu kirjallisuudessa yhdistyvän ähkyleikkaushaavainfektioihin ja muihin ähkyleikkauksen komplikaatioihin kuten preoperatiivisia antibiootteja, leikkaushaavan sulkuun käytettyjä ommelaineita, stentin ja vastavyön käyttöä, postoperatiivisen kuumeen ja komplikaatioiden kestoa. Aineisto koostettiin Yliopistollisen hevossairaalan potilastietokannasta sekä anestesiakaavakkeista ja leikkauskirjanpidosta. Hevospotilaista 21,8 % (49/225) sai leikkaushaavainfektion postoperatiivisena komplikaationa. Muita postoperatiivisia komplikaatioita sairaalassaoloaikana ilmeni 64,4 %:lla leikatuista. Tutkimuksen tuloksena havaittiin pidentyneen vatsavyön käytön (p=0,010, OR:1,10, CI95%: 1,022-1,179) ja sairaalassa havaittujen komplikaatioiden (p=0,021, OR:1,12, CI95%: 1,017-1,227) pitkän keston olevan riskitekijä leikkaushaavainfektioille. Lisäksi leikkaushaavainfektioon yhdistyi korkea postoperatiivinen fibrinogeeniarvo (p<0,001, OR:2,49, CI95%: 1,728-3,588) ja pidentynyt kuume (p=0,001, OR:1,16, CI95%: 1,060-1,271), jotka ovat yleisiä tulehduksen indikaattoreita. Mikrobiologisten viljelyiden tuloksena saatiin laaja kirjo taudinaiheuttajia, joista Staphylococcus-, Streptococcus-, Enterobacter-sukujen lajit sekä Escherichia coli olivat yleisimpien joukossa. Mikrobilääkeresistenssi oli hyvin yleistä näillä taudinaiheuttajilla ja infektoituneilta hevosilta eristettiin usein sekä haavanäytteistä, että seulontanäytteistä sekä ESBL että MRSA. Preoperatiivisista antibiooteista useimmin käytetty yhdistelmä oli Ruokaviraston mikrobilääkesuosituksen mukaisesti bentsyylipenisilliini ja gentamisiini, joita käytettiin 83,6 % tapauksista. Lopuissa tapauksissa käytettiin erilaisia yhdistelmiä, joihin lukeutui muun muassa trimetopriimi-sulfa, metronidatsoli, enrofloksasiini ja marbofloksasiini. Leikkaushaavainfektioihin riskitekijäksi tunnistettiin trimetopriimi-sulfan ja gentamisiinin yhdistelmä (p=0,048, OR:3,667, CI95%: 1,010-13,309), mikä saattaisi johtua niiden tehottomuudesta anaerobisia suolistobakteereja vastaan. Tuloksista voidaan päätellä, että leikkaushaavainfektioiden ilmenemisessä on tapahtunut lievää positiivista kehitystä ja epidemioista huolimatta infektioiden esiintyvyys on aiempien tutkimusten tulosten perusteella vaihtelun keskivaiheilla. Lisäksi tunnistetut riskitekijät olivat pääsääntöisesti kirjallisuuden kanssa yhteneviä. Kerättyä aineistoa voitaisiin käyttää jatkossa esimerkiksi mikrobilääkkeiden vaikutusten tarkempaan tutkimiseen. Käytännössä tuloksia voidaan käyttää paitsi tukemassa leikkaushaavainfektioiden diagnostiikkaa, myös edesauttamassa mahdollisten riskipotilaiden tunnistamista. On myös hyvä arvioida kriittisesti trimetopriimi-sulfan ja gentamisiinin yhteiskäytön hyödyllisyyttä preoperatiivisena antibioottina.

Zoonoottiset eli eläinten ja ihmisten välillä siirtyvät taudinaiheuttajat ovat työterveysriski eläinten kanssa työskenteleville henkilöille, kuten eläinlääkäreille. Zoonoottisiin viruksiin kuuluu muun muassa jyrsijä- ja hyönteissyöjävälitteisiä rainbo- (rodent-and-insectivore-borne) viruksiksikin kutsuttuja viruksia, joita kantavat nimensä mukaisesti useat jyrsijät (Rodentia) sekä hyönteisiä syövät piennisäkäslajit (ent. Insectivora). Suomessakin esiintyviä rainboviruksia ovat ortopoxviruksiin kuuluva lehmärokkovirus, ortohantaviruksiin kuuluva puumalavirus, nisäkkäiden arenaviruksiin (Mammarenavirus) kuuluva lymfosyyttinen koriomeningiittimammarenavirus (LCMV) sekä nisäkkäiden ortobornavirukset. Tämän alkuperäistutkimuksen sisältävän lisensiaatintutkielman kirjallisuuskatsaukseen on koottu tietoa eläinlääkäreiden zoonoosiriskeistä Suomessa sekä edellä mainittujen piennisäkäsvälitteisten zoonoottisten virusinfektioiden epidemiologiasta ja diagnostiikasta. Tutkielman tutkimusosuudessa selvitettiin tilastollisen analyysin avulla eri tekijöiden yhteyttä ortopox-, puumala-, LCM- ja bornavirusvasta-aineiden esiintymiseen Suomessa laillistetuilla eläinlääkäreillä verrattuna kontrolliryhmään. Aineistona käytettiin aiemmissa yhteyksissä kerättyjä esitietoja ja vasta-ainetuloksia eläinlääkäreiltä sekä kontrolliryhmältä. Pääkohderyhmän eli eläinlääkärien esitiedot ja seeruminäytteet oli kerätty vuonna 2009 Eläinlääkäripäivillä ja kontrolliryhmässä oli eläinlääkäripäivien osallistujia sekä HUSLAB:ille vuosina 2009 ja 2013 seeruminäytteet antaneita henkilöitä. Kaikki seeruminäytteet oli tutkittu käyttäen epäsuoraa immunofluoresenssivärjäystä (IFA). Hypoteesina oli, että riski altistua tarkastelluille patogeeneille olisi suurempi eläinlääkäreillä. Ortopox-, puumala-, LCM- ja bornavirusvasta-aineiden esiintyvyydet koko aineistossa olivat 28,9 %, 7,5 %, 1,8 % ja 0,6 %. Eläinlääkäreillä vastaavat esiintyvyydet olivat 38,6 %, 9,5 %, 1,9 % ja 1,0 %. Ortopoxvirusvasta-aineita löytyi todennäköisemmin Suomessa laillistetuilta eläinlääkäreiltä, miehiltä sekä vuonna 1979 tai aiemmin syntyneiltä. Suomessa laillistettu eläinlääkäri oli muita todennäköisemmin ortopoxseropositiivinen riippumatta iästä tai sukupuolesta. Sen sijaan puumala-, LCM- ja bornavirusten vasta-ainepositiivisuudelle ei löydetty tilastollisesti merkitseviä riskitekijöitä. Hypoteesi, että eläinlääkäreillä on suurempi riski olla ortopoxvirusseropositiivisia toteutui, mutta puumala-, LCM- ja bornavirusten vasta-aineiden löytymisen ja ammatin välillä ei havaittu yhteyttä. LCM- ja bornavirusten tuloksiin vaikutti todennäköisesti niiden alhaiset seroprevalenssit tutkitussa aineistossa. Ortopoxvirusvasta-aineita löytyi selvästi useammalta ennen vuotta 1980 syntyneeltä osallistujalta kuin tätä nuoremmilta. Tämä on todennäköisesti seurausta isorokkorokotusten aikaansaamista ristireagoivista vasta-aineista, mikä oli ennustettavissa. Aineistossa on kuitenkin myös rokotusten lopettamisen jälkeen syntyneitä seropositiivisia henkilöitä (seroprevalenssi 2,0 %). Nämä tartunnat selittyvät altistumisella itse taudinaiheuttajalle. Ortopoxvirukset voivat aiheuttaa kliinistä sairautta myös ihmisillä. Koska tämän tutkimuksen tulosten perusteella Suomessa laillistetut eläinlääkärit altistuivat ortopoxviruksille todennäköisemmin kuin muut osallistujat, vaikuttaa siltä, että ortopoxvirukset ovat työterveysriski Suomessa laillistetuille eläinlääkäreille. Mahdollinen saatu rokotus tulee kuitenkin huomioida ja mahdollisesti suurempi riski koskeekin nimenomaan isorokkoa vastaan rokottamattomia Suomessa laillistettuja eläinlääkäreitä.

Mediastiniitti on avosydänkirurgiassa harvinainen mutta vakava komplikaatio. Siihen liittyy korkea kuolleisuus, huomattavat terveydenhuollon kustannukset ja tavallista pidempi sairaalassaoloaika. Tämän tutkimuksen materiaali kerättiin takaantuvasti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) potilastietojärjestelmistä, mukaan otettiin kaikki avosydänleikkauksen jälkeen mediastiniittiin sairastuneet yli 16-vuotiaat potilaat HUS:n alueella vuosina 1990-2014 (170 potilasta). Statistiseen analyysiin käytettiin SPSS-ohjelmaa (versio 24), tilastollisen merkittävyyden rajana käytettiin p-arvoa alle 0,05. Vuosittainen mediastiniitin ilmaantuvuus vaihteli 0-1,5% välillä, laskien tutkimuksen loppua kohden. Vuosina 2004-2014 potilaat olivat vanhempia, tupakoivat useammin ja heillä oli useammin diabetes tai munuaisen vajaatoiminta kuin vuosina 1990-1999. Merkittävää eroa ei havaittu sairaalahoidon pituudessa, antibioottiprofylaktian tai antibioottihoidon käytössä, myös tehohoito ja kuolleisuus pysyivät samanlaisina vuosien 1990-1999 ja 2004-2014 välillä. Ohitusleikkaus tehtiin harvemmin ja läppäleikkaus tai hybridileikkaus useammin vuosina 2004-2014 kuin 1990-1999. Staphylococcus aureus oli useammin aiheuttajamikrobi vuosina 2004-2014 kuin 1990-1999, toisaalta koagulaasinegatiiviset stafykokit ja gram-negatiiviset bakteerit olivat harvemmin mediastiniitin aiheuttajia. Mediastiniitin kirurginen hoito pysyi pitkälti samana, uutena hoitokeinona mukaan tuli alipaineimuhoito (VAC). Tutkimuksen aikana sydänoperaatioista on tullut entistä monimutkaisempia ja mediastiniittiin sairastuvista potilaista vanhempia ja heillä on entistä useampia perussairauksia. Tästä huolimatta mediastiniitin vuosittainen ilmaantuvuus on laskenut näiden 25 vuoden aikana. 30 päivän ja yhden vuoden kuolleisuuksissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.