Browsing by Subject "informaatiosota"

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani venäläisen News Front -propagandasivuston Suomesta ja Suomen Nato-jäsenyysprosessista kertovaa uutissisältöä. Tutkielma selvittää, millaista kuvaa News Front luo Suomesta ja Suomen Nato-jäsenyyden etenemisestä. Keskeinen käyttämäni käsite on propagandan ja viestinnän tutkimuksen alalla yleistynyt strateginen narratiivi. Strateginen narratiivi tarkoittaa yhteiskunnallisen eliitin intressien mukaisesti muotoiltua kertomusta, joka järjestää nykyhetkeä selittävät historialliset tapahtumat vallanpitäjien kannalta mielekkäästi. Se vetoaa kohdeyleisönsä tuntemiin kulttuurisiin tosiasioihin, maalaisjärkeen ja yhteisön jakamiin myytteihin. Narratiivit välittyvät yleisölle median kautta. Tutkielmani teoriataustassa esittelen propagandan ja strategisen narratiivin teoriaa sekä nyky-Venäjällä käytettäviä narratiiveja. News Front on venäläinen uutissivusto, jolla vierailee miljoonia käyttäjiä kuukaudessa. Vuonna 2014 perustetun sivuston alkuperäinen tarkoitus oli oikeuttaa Krimin niemimaan liittäminen Venäjään, ja sittemmin se on kasvanut maailmanlaajuiseksi propaganda-alustaksi. Sivusto ilmoittaa olevansa yksityinen ja itsenäinen media, joka tarjoaa näkökulmia geopolitiikkaan. Näennäisestä itsenäisyydestään huolimatta sivusto tuottaa Venäjän virallisen linjan mukaisia narratiiveja. Sisällölle ominaista on Nato-vastaisuus ja Venäjä-myönteisyys. Sisällön joukossa on valeuutisia ja salaliittoteorioita. EU, Yhdysvallat ja lukuisat muut maat ovat asettaneet News Frontin perustaja Konstantin Knyrikille pakotteita propagandistisen toiminnan takia. Aineistoni koostuu 102 englanninkielisestä uutisesta ja artikkelista, jotka on julkaistu News Frontissa 15.12.2021–15.3.2023. Englanninkieliset uutiset on todennäköisesti suunnattu kansainväliselle yleisölle. Keräsin aineiston käyttämällä News Frontin sisäistä hakukonetta ja seuraamalla sivuston uutisointia viikoittain. Luokittelin uutisia sen mukaan, mitkä strategiset narratiivit nousivat keskeisesti esiin ja toistuivat uutissisällössä. News Frontin uutissisältö osoittautuu kirjavaksi: joukossa on lyhyitä uutisia kuin analysoivia artikkeleitakin. Osa teksteistä on kopioitu toisilta venäläisiltä uutissivustoilta, osa perustuu länsimaisiin lähteisiin. Lähteiden käyttö ja nimeäminen on vaihtelevaa. Yksittäiset aineiston artikkelit on kirjoitettu yksinomaan News Frontille. Aineistosta käy ilmi, että News Front suhtautuu uutisoinnissaan Suomeen ja Suomen Nato-jäsenyysprosessiin negatiivisesti. Vain yksi aineiston uutinen esittää Suomen positiivisessa valossa. Jäsenyyden hakeminen esitetään typeränä, järjettömänä ja tuhoisana päätöksenä, ja itse jäsenyysprosessi kuvataan kaoottisena epäonnistumisena. Suomen päätös hakea Natoon kuvataan laittomana ja kansan tahdon vastaisena. Aineistossa erottuu viisi keskeistä strategista narratiivia, jotka mukailevat Venäjän hallinnon virallista linjaa. 1) Suomi esitetään Venäjän ja lännen välisen konfliktin osana, passiivisena Euroopan unionin osana tai jopa Yhdysvaltain kolonisoimana vasallivaltiona. Välillä Suomi myös esitetään aktiivisena ja hyökkäävänä. 2) Narratiivi suomalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta kuvaa Suomen Venäjän suojelusta nauttineena maana, joka on kääntynyt Venäjää vastaan unohtaen oman historiansa. 3) Yksittäisissä jutuissa Suomi esitetään lännen tavoin moraalisesti ja kulttuurisesti rappioituneena. Suomen vastakohtana toimii Venäjä, jonka tehtävänä on toimia kunnollisen eurooppalaisen moraalin ja kulttuurin viimeisenä linnakkeena. 4) Moraalisen rappion lisäksi Suomesta luodaan narratiivia taloudellisesti ja poliittisesti epäonnistuneena yhteiskuntana. Esimerkiksi uutisointi maakaasun maahantuonnin loppumisesta ja Venäjän vastaisten pakotteiden vaikutuksesta Suomen talouteen luovat vaikutelmaa kriisin partaalla olevasta maasta. 5) Narratiivi hajoavasta Natosta toistuu aineistossa, sillä uutisointi keskittyy Suomen Nato-jäsenyysprosessin haasteisiin. Nato-jäsenyyden eteneminen kiinnostaa News Frontia vaihtelevasti. Lisäksi huomaan, että Venäjän narratiivi toisen maailmansodan perinnöstä ja lännen väitetystä natsistisuudesta esiintyy sivuhuomautuksena vain yksittäisissä Suomea koskevissa teksteissä. Analyysini osoittaa myös, että neutraali uutinen voi palvella propagandistisia tarkoituksia, sillä uutisoiminen tietystä asiasta on strateginen valinta. News Frontin uutisista noin puolet on tyyliltään neutraaleja, mutta näennäisestä neutraaliudesta huolimatta ne tuovat esille Venäjän virallisia kantoja ja palvelevat tiettyjä narratiiveja. Tutkielmani havainnot ovat linjassa aiemman Venäjän informaatiovaikuttamisesta ja strategisista narratiiveista tehdyn tutkimuksen kanssa, sillä aiempi tutkimus on havainnut Venäjän kertovan samanlaisia narratiiveja länsimaista. Samoin aiempi tutkimus on kiinnittänyt huomiota Venäjän propagandistisen uutisoinnin negatiivisuuteen ja epätarkkoihin lähdekäytäntöihin. Kokonaiskuvassa Suomen rooli News Frontin propagandassa on kuitenkin marginaalinen, sillä erityisesti Yhdysvallat ja Ukraina saavat merkittävästi enemmän huomiota sivuston sisällöissä.

Tutkielma käsittelee Venäjän Suomen suurlähetystön toteuttamaa julkisuusdiplomatiaa vuosien 2012–2020 välisenä aikana. Venäjän julkisuusdiplomatian äskeishistoriaa tutkitaan Venäjän Suomen-suurlähetystön Twitter-tililtä sisällönanalyysin ja teemoittelun keinoin. Tutkielmassa tarkastellaan suurlähetystön tuottamaa Twitter-viestintää julkisuusdiplomatiana sekä analysoidaan sitä tutkimuskirjallisuutta vasten. Tutkielmassa julkisuusdiplomatia ymmärretään valtiollisten toimijoiden viestinnäksi, jonka päämääränä ovat kyseisen maan ulkopoliittiset tavoitteet. Empiirisen aineiston muodostavat suurlähetystön Twitter-tili sekä Venäjän Suomen-suurlähettilään julkiset esiintymiset. Analyysin tuloksena käy ilmi sosiaalisen median keskeinen rooli julkisuusdiplomatiassa. Lisäksi selviää millaista julkisuusdiplomatiaa Venäjä harjoittaa Suomessa sekä mitkä ovat sen tavoitteet. Lähestymistapa havainnollistaa julkisuusdiplomatian jatkuvuuksia Itä-Ukrainan sodan sekä kiristyvän maailmanpoliittisen tilanteen ympärillä. Tutkielma osoittaa, että Venäjä pyrkii edistämään julkisuusdiplomatiansa avulla omaa vaikutusvaltaansa sekä ulkopoliittisia tavoitteitaan. Tärkeimpinä tutkimustuloksina käy ilmi, että Suomi ei ole merkittävä kohde Venäjän julkisuusdiplomatiassa. Venäjän tavoitteena on ylläpitää hyviä naapuruussuhteita ja samalla sitoa Suomi vaikutuspiirinsä taloudellisen ja arktisen yhteistyön sekä energiapolitiikan avulla. Venäjä ei julkisuusdiplomatiansa avulla pyri suoraan vaikuttamaan Suomen politiikkaan tai päätöksentekoon, joskin sen toiveena on Suomen pitäminen sotilaallisesti liittoutumattomana. Hyvä naapuruus on Venäjän Suomeen suunnatun julkisuusdiplomatian keskeisimpiä diskursseja. Se juontaa juurensa jo YYA-Suomen ajalta, joka muodostaa Venäjälle edelleen suhteiden ihannetilan. Hyvän naapuruuden voidaan tulkita vallitsevan niin kauan kuin Venäjän intressit huomioidaan päätöksenteossa. Julkisuusdiplomatiaa voidaan tulkita myös informaatiovaikuttamisena, jonka avulla pyritään heikentämään toisen valtion sisäistä tilaa. Itä-Ukrainan sodan aktiivisessa vaiheessa 2014–2015 myös Venäjän mediasota oli kiivaimmillaan. Tämä heijastui myös Suomeen suunnatussa julkisuusdiplomatiassa. Itä-Ukrainan sodan lisäksi tutkielman aikavälille sijoittuvat vuoden 2015 pakolaiskriisi sekä turvapaikanhakijoiden välineellistäminen, kuten osa myös niin sanotun lapsikiistan (venäläislasten huostaanotot Suomessa) vaiheista. Periodin päätösvuodelle mahtuvat myös koronaepidemian alkuvaiheet. Maisterintutkielma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella sekä tulkita mitkä ovat tuolloin olleet Venäjän pyrkimykset.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tiivistelmä – Referat – Abstract Toisen valtion kansalaisiin kohdistuvan viestinnän ja vaikuttamisen käsitteet, kuten strateginen viestintä, informaatiosota, hybridivaikuttaminen ja disinformaatio ovat nousseet vilkkaan akateemisen ja poliittisen debatin aiheeksi Ukrainan sodan jälkeen. Strategisesta viestinnästä ja Venäjän disinformaatio hybridiuhkien torjunnasta on tullut EU:lle keskeinen prioriteetti. Venäjä puolestaan on syyttänyt EU:ta propagandasta ja sanavapauden rajoittamisesta. Venäjän narratiivien mukaan se on lännen informaatiosodan kohde, ja sen oma toiminta on vain reaktiivista. EU ja Venäjä näkevät siis olevansa ”informaatiosodassa” tai narratiivisessa kamppailussa toistensa kanssa. Tämä tutkielma pyrkii valaisemaan sitä, miten eli minkälaisen prosessin kautta tähän ”informaatiosotaan” on päädytty. Venäjän viestintä- ja vaikuttamistoimintaa on jo tutkittu huomattavasti, mutta EU:n strategista viestintää, sekä hybridiuhkien ja disinformaation torjuntaa on tutkittu vähän aiheen ajankohtaisuudesta ja siihen kohdistuneesta suuresta poliittisesta mielenkiinnosta huolimatta. Olemassa oleva tutkimus ei myöskään linkitä vuoden 2015 jälkeistä strategista viestintää EU:n aiempaan viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaan, kuten julkisuusdiplomatiaan. EU:n omissa narratiiveissa vuosi 2015 nähdään käännepisteenä, joka sai EU:n reagoimaan Venäjän vaikuttamiseen. Toisaalta Venäjä on syyttänyt EU:ta sekaantumisesta ja omien arvojensa tyrkyttämisestä jo ennen Ukrainan kriisiä. Tässä työssä ”informaatiosotaan” johtaneet kehityskulut pyritään asettamaan osaksi laajempaa EU–Venäjä-suhteen kehittymisen viitekehystä vuosina 2000–2018. EU:n ja Venäjän ulkoisia viestintä- ja vaikuttamispolitiikkoja ja niiden turvallistamista ei ole juuri tutkittu rinnakkaisina, yhtyeenlinkittyneinä kehityskulkuina. Tutkielman teoreettinen viitekehikko on konstruktivistinen. Tutkielmassa ei hyödynnetä selvärajaista analyyttista metodia, vaan tutkielman analyyttisessä kehikossa yhdistetään käsitehistoriallista ja narratiivista analyysiä, turvallistamisen tutkimusta, sekä tulkitsevaa prosessin jäljittämistä. Aineisto kostuu EU:n ja Venäjän politiikkadokumenteista ja virallisista puheista vuosilta 2000–2018. yön lähtökohtana on toiminut käsitehistoriallisesta tutkimusotteesta nouseva kysymys siitä, milloin toisen valtion kansalaisiin kohdistuvaa viestintä- ja vaikuttamistoimintaa pidetään hyväksyttävänä ja milloin se muuttuu kyseenalaiseksi tai turvallistetaan ”informaatiosodaksi”. Käsitteet nähdään kiistanalaisina ja poliittisen toiminnan strategisina välineinä, joiden avulla voidaan muokata mahdollisuushorisonttia. Viestinnän ja vaikuttamisen lukuisten käsitteiden vodaan kastoa laajasti ottaen samankaltaista toimintaa: kyse on vaikuttajatahoa hyödyttävien narratiivien levittämisestä ja pyrkimyksestä vaikuttaa kohdevaltion sisäisiin diskursseihin. Valtiot levittävät strategisia narratiiveja politikkakysymyksistä, omasta roolistaan maailmanpolitiikassa sekä maailmanpolitiikan järjestyksen suunnasta. Strategisten narratiivien kautta toimijat voivat rakentaa identiteettiään ja vahvistaa politiikkojensa legitimiteettiä, mutta niiden kautta voidaan myös kyseenalaistaa toisten identiteettiä ja legitimiteettiä tukevia narratiiveja. Tässä työssä viestinnän ja vaikuttamisen käsitteistöllä katsotaan olevan kaksoisrooli: ne kuvaavat ja perustelevat EU:n ja Venäjän narratiiveja levittävää viestintä- ja vaikuttamispolitiikkaa, mutta käsitevalinnat ovat myös osa EU:n ja Venäjän narratiiveja itsestään ja maailmanpolitiikasta. Tyyli, jolla poliittinen entiteetti, kommunikoi on myös keskeinen osa sen identiteettiä ja kokonaisvisioista. Kuitenkin se, mikä on toisen toimijan maailmankuvasta ja itseymmärryksestä käsin legitiimiä pehmeää valtaa tai julkisuusdiplomatiaa, voikin olla toisen näkökulmasta propagandaa tai infosodankäyntiä. Narratiiveihin ja käsitevalintoihin, kuten tilanteen kuvaaminen ”informaatiosodankäynniksi”, liittyi kuitenkin myös itseään toteuttavien ennustusten ja eskalaation riski. Tutkielmassa on lähdetty liikkeelle siitä oletuksesta, että sekä Venäjä ja EU ovat kärsineet 2000- ja 2010-luivuilla identiteettikriisistä eli ontologisesta turvattomuudesta, jota on osittain yritetty lievittää parantamalla ulkoista viestintää. Ulkoisen viestinnän ja vaikuttamisen informaatiosodaksi kärjistymisen oletetaan liittyvän ontologisen turvattomuuden ratkaisuyrityksistä nousevaan essentialisaation kierteeseen tai itseään toteuttava geopoliittiseen ajatteluun. Analyysin perusteella voidaan todeta, että ”informaatiosota” syntyi kehityskulun tuloksena, jota kumpikaan osapuoli ei halunnut, mutta kumpikaan ei myöskään kyennyt estämään. Pehmeän vallan käsitteestä tuli EU:n postmodernin identiteettinarratiivien kulmakivi, josta käsin EU:n julkisuusdiplomatia ja arvojen edistäminen nähtiin dialogisena ja ei-propagandistisena. Median ja internetin avoimuuden uskottiin optimistisesti levittävän demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Oletus EU:n pehmeästä vetovoimasta ja dialogisesta viestinnästä legitimoi EU:ta ulkoisille ja sisäisille yleisöille, mutta toisaalta EU ei nähnyt pehmeän vallan strategiansa ylemmyydentuntoisia ja geopoliittisia alavireitä. Siinä missä EU näki maailmanpolitiikan ei-nollasummapelinä, Venäjä näkemyksessä maailmanpolitiikkaa leimasi kilpailu, joka ylettyi myös informaatiotilaan. Pehmeän valta ja julkisuusdiplomatia nähtiin välineellisesti, ja informaatioteknologian välityksellä välitettävää informaatiota voitiin käyttää myös aseena, joka uhkasi yhteiskunnan arvoja, kulttuuria ja identiteettiä. Venäjän narratiivi maasta lännen epäreilun mediainfrastruktuurin ja informaatiosodan kohteena on vahvistanut Venäjän identiteetin essentialisaatiota. Tutkitun ajanjakson aikana EU:n ja Venäjän narratiivit maailmanpolitiikasta, informaatioteknologiasta ja ulkoisesta viestinnästä ja vaikuttamisesta ovat alkaneet samanlaistua. Kumpikin osapuoli on alkanut näkemään maailmanpolitiikan yhä enemmän narratiivisena kilpailuna kehitysmallien ja sivilisaatioiden välillä. EU on myös Venäjän tavoin alkanut pitämään informaatioteknologiaa ja informaatiota uhkana vakaudelleen ja arvoilleen. Samalla EU ja Venäjä ovat ajautuneet legitimiteettikamppailuun siitä, kumman viestintä- ja vaikuttamistoiminta on hyväksyttävää ja kumpi on sananvapautta rajoittava propagandisti. Vallitsevaa ”informaatiosotaa voi kuitenkin olla hankala purkaa, sillä vastakkainasettelu ja vaarallisten hybriditaktiikoiden käyttäjäksi leimatuksi tuleminen on myös vähentänyt Venäjän ontologista turvattomuutta antamalla sille ”tunnustusta” keskeisenä maailmanpolitiikan toimijana.

Tämä tutkielma käsittelee informaatiosodan pyrkimyksiä sekä näiden pyrkimysten edistämiseen käytettäviä keinoja. Teknologian kehitys ja digitalisaatio ovat mahdollistaneet informaatiosodankäynnille lukuisia uusia muotoja alati kasvavassa sosiaalisen median ympäristössä. Yksi keskeinen sosiaalisessa mediassa käytettävä informaatiosodan väline ovat tietynlaiset ohjelmistokoodit eli ihmisen virtuaalista toimintaa jäljittelevät botit, joiden avulla informaatiosodan pyrkimyksiä voidaan edistää erityisen tehokkaasti. Viestien levitys ja informaatioympäristön manipulaatio onnistuu bottien avulla ennennäkemättömän tehokkaasti, sillä ihmisinä esiintyvät botit voivat harhauttaa kokenuttakin sosiaalisen median käyttäjää. Tutkielman taustoituksessa esitellään bottien avulla tehtäviä vaikutusyrityksiä demokraattisiin prosesseihin, kuten vaaleihin, sosiaalisen median ympäristössä. Tutkielman teoriaviitekehys pohjautuu politiikan psykologiaan, sillä tutkielmassa tarkastellaan informaatiosotaa ontologisen turvallisuuden teorian avulla. Ontologisen turvallisuuden teoria perustuu käsitykseen siitä, että ihmisten turvallisuuden tunne pohjautuu sekä yhteiskunnassa jaettuihin narratiiveihin, että luottamukseen niiden jatkuvuudesta. Mitä tapahtuu, jos tämä luottamus onnistutaan murtamaan? Tutkimusaineisto koostuu kirjallisuudesta, taustahaastatteluista sekä Twitteristä kerätyistä bottitilien tuottamista viesteistä, joiden avulla informaatiosotaa lähestytään laadullisella sisällönluokittelulla. Tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta siitä, että informaatiosodassa pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan ihmisen mieleen monipuolisen keinovalikoiman avulla. Bottien tuottamien viestit koostuivat propagandasta, jonka avulla pyrittiin vaikuttamaan ihmisten poliittiseen ajatteluun pyrkimällä manipuloimaan ajatuksia ja tunteita sekä heikentämään ihmisten luottamusta poliittisiin toimijoihin. Tutkimustulokset kannustavat näkemään informaatiosodan laajat psykologiset tavoitteet sekä tunnistamaan niiden edistämiseksi käytetyt viestinnälliset keinot.