Browsing by Subject "interjektiot"

Tutkielmassa tarkastellaan "vitsiä" ja "hitsiä" sekä niiden muodostamia kiteymiä puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Tutkimuksen aineisto on noin 20 tuntia ja 7 minuuttia keskustelua, jossa "vitsejä" on 76 kappaletta ja "hitsejä" 11 kappaletta. Yhteensä "vitsejä" ja "hitsejä" on 87 kappaletta. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" kiteymineen on yleisempi vuorovaikutuksen resurssi kuin "hitsi" kiteymineen. Aineistona tutkimuksessa käytetään suomenkielisiä kasvokkais- ja puhelinkeskusteluja. Aineisto on arkikeskustelua. Tutkimuksessa selvitetään "vitsin" ja "hitsin" funktioita sekä affekteja, joita "vitsillä" ja "hitsillä" ilmaistaan tai joihin kyseisillä kiteymillä reagoidaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" ja "hitsi" sekä niiden muodostamat kiteymät ovat sekä kertojan affektiivisia keinoja kerronnassa että vastaanottajan affektiivisia keinoja kerrontaan reagoinnissa. Lisäksi tutkimuksessa tehdään havaintoja "vitsin" ja "hitsin" käytön eroista ja esitetään "vitsin" ja "hitsin" käytölle tyypillisiä konteksteja. Luvussa 3 käsitellään esimerkkejä, joissa "vitsillä" tai "hitsillä" aloitetaan uusi topiikki. Tutkimuksessa todetaan, että "vitsin" sisältämillä lausumilla voidaan palauttaa keskustelu topiikkiin, jota ei ole saatu päätökseen: kertojan on mahdollista palauttaa keskustelu alkuperäiseen aiheeseen, antaa uusi näkökulma tai syventää kertomusta. Tällöin "vitsi" liittyy esimerkiksi siirtymää ilmaisevaan adverbiin. Lisäksi tutkimuksessa näytetään, että "vitsi" on tyypillinen kertojan keino kerrontaa evaluoivissa vuoroissa. Luvussa 4 tarkastellaan kiteymää "voi vitsi" responssina monitulkintaiseen kerrontaan kerronnan ollessa kesken. Luvussa osoitetaan, että "voi vitsi" voi saada enemmän positiivisen tai negatiivisen sävyn. Lisäksi osoitetaan, että "voi vitsi" merkitsee topiikin päättymistä, asian jatkokäsittelyn tarpeettomuutta tai laajemman kokonaisuuden päättämistä. Luvussa 5 käsitellään "vitsiä" reaktiona fyysisen ympäristön ärsykkeeseen: "vitsillä" ei reagoida ainoastaan toisen keskustelijan tuottamaan kielelliseen tekoon, vaan reaktio voi nousta myös esimerkiksi näkö- tai makuhavainnosta. Jatkotutkimuksen aiheena tutkielmassa esitetään "vitsin" ja "hitsin" käyttöä institutionaalisia keskusteluja sekä tarkempaa tutkimusta hitsistä kiteymineen.

Tutkielmassa tarkastellaan hei-partikkelin käyttöä suomenkielisessä kasvokkaiskeskustelussa. Tavoitteena on selvittää, millaisissa vuoroissa hei-partikkelia käytetään, miten nämä vuorot liittyvät muuhun keskusteluun, missä kohdassa vuoroa hei on ja mitä merkityksiä sillä tuodaan keskusteluun. Tutkimuskysymysten ulkopuolelle on rajattu tervehdyksenä ja hyvästelynä toimivat hei-partikkelit, ja tutkielmassa keskitytään hei-partikkelin hieman vähemmän tutkittuihin puoliin. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Aineisto koostuu neljästä erilaisesta monihenkisestä arkikeskustelusta, joista yhteensä on tarkasteltu noin 7 tuntia 45 minuuttia videoaineistoa. Aineistoanalyysin kohteena olevista kohdista osa on tätä tutkielmaa varten litteroitu; valmiina olleet litteraatit on tarkistettu ja niihin on lisätty tietoa kehollisesta toiminnasta. Tutkielmassa osoitetaan, että hei-partikkelilla on erilaisia käyttötapoja, jotka vaihtelevat sen mukaan, missä kohtaa vuoroa hei tuotetaan ja millaisessa sekventiaalisessa paikassa vuoro sijaitsee. Tyypillisimmillään hei sijoittuu vuoron alkuun, joko kiinteästi vuoroon liittyvänä aloituksena tai päätoimintoa projisoivana aineksena. Tällöin se on huomionkohdistimelle tyypillisessä asemassa ja sillä voidaankin kiinnittää kuulijan huomio. Tavallisesti se kuitenkin aloittaa myös jonkinlaisen suunnanmuutoksen keskustelussa. Hei-alkuisella vuorolla voidaan ilmaista muutosta puhujan mielensisäisessä tilassa, aloittaa muutos toiminnassa, topiikissa tai näkökulmassa taikka palata keskustelussa taaksepäin. Vuoron keskellä hei fokusoi jälkeensä tulevaa vuoron uutisarvoista osaa. Sen sijaan, että sillä pyydettäisiin kuulijan huomiota heti vuoron alussa, sitä käytetään korostamaan lausuman reemaa tai osaa siitä. Yleensä kyse ei ole suunnanmuutoksesta keskustelussa. Vuoronloppuisella hei-partikkelilla puhuja tyypillisesti kutsuu kuulijaa samanmielisyyteen ja yhteiseen affektiseen asennoitumiseen kanssaan. Silloinkin, kun vuorojen affektisuus ei ole vahvaa, niillä pyritään jonkinlaiseen yhteiseen näkökulmaan tai toimintaan. Osalla hei-loppuisista vuoroista aloitetaan samalla jonkinlainen suunnanmuutos. Tutkielmassa tehdään myös alustavia havaintoja muista hei-partikkelin käyttötavoista. Intonaatioltaan voimakkaasti laskeva, yksin vuoron muodostava hei merkitsee toisen toiminnan jollakin tavalla ongelmalliseksi. Toisaalta hei-partikkelia käytetään myös affektiltaan positiivisten evaluaatioiden alussa. Lisäksi sillä voidaan aloittaa referoitu jakso, jolloin se toimii lainauksen sisäisessä tilanteessa kuin vuoronalkuinen hei-partikkeli muutenkin. Tutkielma tekee yleiskatsauksen monipuoliseksi osoittautuneen hei-partikkelin käyttöön keskustelussa. Näin se laajentaa huomionkohdistinten ja interjektioiden tuntemusta sekä partikkelintutkimuksen kenttää. Jatkotutkimukselle jää kuitenkin vielä tilaa esimerkiksi toisenlaisen aineiston tai systemaattisemman intonaation tarkastelun kautta.

Onomatopoeettiset interjektiot ovat huudahduksenomaisia, ääntä jäljitteleviä sanoja, jotka ovat monessa kielessä suhteellisen marginaaliseksi koettu ilmiö eikä sitä ole siten kovin laajalti tutkittu. Tutkimuksen vähyyttä korostaa terminologian epäyhtenäisyys, sillä tutkimuksesta riippuen sanoja saatetaan kutsua ideofoneiksi, imitatiiveiksi tai ääniefekteiksi. Onomatopoeettiset interjektiot ovat erityisesti sarjakuvista tuttu sanaluokka. Sarjakuvissa esiintyviä onomatopoeettisia interjektioita on kuitenkin aiemmin tutkittu lähinnä käännösratkaisullisista näkökulmista yhden tai kahden kielen osalta laajemman äännesymbolisen vertailun sijaan. Tässä tutkimuksessa vertaillaan onomatopoeettisten interjektioiden käyttöä neljässä Fenno-Baltian alueen kielessä: suomessa, virossa, latviassa ja liettuassa. Aineistona käytetään paralleelikorpusta, joka koostuu suomen-, viron-, latvian- ja liettuankielisistä Aku Ankka -sarjakuvista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää interjektioiden ominaispiirteitä ja äännesymboliikkaa niin yleisesti kuin kielikohtaisella tasolla ja identifioida niistä semanttisen luokittelun avulla äännesymbolisia yksiköitä eli fonesteemejä. Tutkimuksen analyysiosuus koostuu fonologisesta ja semanttisesta osasta. Fonologisessa analyysissä verrataan interjektiosanaston grafeemifrekvenssiä neutraalin asiatekstin grafeemifrekvenssiin sekä tutkitaan kielten keskinäistä korrelaatiota sekä kieltenvälisiä eroja interjektioiden fonologian ja tavurakenteen osalta kielipareittain. Semanttisessa analyysissä interjektiot luokitellaan 15 eri luokkaan semanttisin perustein. Tämän avulla interjektioista identifioidaan tiettyyn semanttiseen käyttöalueeseen rajautuvia fonologisia piirteitä tai fonesteemejä niin kielikohtaisella tasolla kuin yleisesti. Tuloksista selviää, että erityisesti tremulantit ja klusiilit ovat yleisempiä onomatopoeettisissa interjektioissa kuin neutraalissa asiatekstissä. Sen sijaan grafeemi ⟨e⟩ on interjektioissa huomattavasti harvinaisempi, sillä suomen- ja vironkielisessä aineistossa sitä ei esiinny lainkaan. Kieliparien fonologinen korrelaatio interjektioaineistossa on odotettua sattumanvaraisempaa, mikä toisaalta tukee käsitystä äännesymboliikan universaaliudesta. Samaa kielii myös se, että interjektioista identifioidut fonesteemit ovat kielistä riippumatta hyvin samankaltaisia. Toisaalta jokaisesta kielestä löytyi myös yksittäisiä äännesymbolisia piirteitä, joita muissa kielissä ei esiintynyt.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten primaareja interjektioita sisältävät repliikit on käännetty Frozen -elokuvan suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa. Tutkielman tarkoituksena on laadullisesti tutkia, ovatko visuaalisen synkronian osa-alueet kuten huulisynkronia tai repliikkien sovittaminen suunliikkeiden keston mukaan vaikuttaneet interjektioiden käyttöön dubbausten käännösratkaisuissa. Interjektioiden määrien ja käännösratkaisujen perusteella tarkastellaan, onko jommassakummassa dubbauksessa käytetty primaareja interjektioita ja jotain käännösstrategiaa niiden suhteen erityisen paljon. Elokuvan alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta ja suomen- ja saksankielisistä dubbauksista selvitettiin, kuinka paljon primaareja interjektioita oli käytetty elokuvan ensimmäisen 30 minuutin aikana. Dubbausten käännösrepliikit luokiteltiin interjektioiden suhteen tehtyjen käännösratkaisujen mukaan, jonka jälkeen ratkaisuja analysoitiin visuaalisen synkronian näkökulmasta. Analyysissa selvisi, että primaareja interjektioita oli käytetty englanninkielisessä versiossa ja suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa lähes yhtä paljon. Suurin osa primaareja interjektioita sisältävistä englanninkielisistä repliikeistä oli käännetty niin, että myös käännösrepliikeistä löytyi interjektio. Joissain käännösrepliikeissä oli kuitenkin lisätty interjektio käännökseen tai jätetty se pois alkuperäisestä repliikistä poiketen. Dubbausten käännösrepliikeissä oli mahdollista havaita pyrkimys visuaaliseen synkroniaan. Tällä oli vaikutus myös primaarien interjektioiden käyttöön käännöksissä. Useat käännökset mukailivat sisällöltään ja rakenteiltaan alkuperäisiä englanninkielisiä repliikkejä, jolloin myös käännösrepliikkien kesto vastasi varsin tarkasti alkuperäisiä. Kun hahmojen huultenliikkeet näkyivät kuvassa selkeästi, oli käännösrepliikeissä usein käytetty äänteiltään huultenliikkeisiin sopivia sanoja. Käännösrepliikkien sovittaminen huultenliikkeisiin johti paikoitellen interjektion lisäämiseen tai poisjättöön.