Browsing by Subject "internationalismi"

Tutkin atomipommin synnyttäneen Manhattan-projektin ja sitä seuranneiden Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten julkistamisesta alkanutta lehdistökeskustelua Yhdysvalloissa: mitä tietoa oli saatavilla ja miksi, kuinka sitä käsiteltiin toimituksissa ja millaisia olivat tiedotusten alkuvaiheessa herättämät kielteiset ja myönteiset reaktiot sekä spekulaatiot tulevaisuudesta. Lähteinä käytän erityisesti vaikutusvaltaisia sanomalehtiä The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post, mutta myös viikkolehtiä Life ja Time, lähinnä elokuulta 1945. Jo yksin kyseisen kuukauden sanomalehtilähteistäni löytyy ProQuest-tietokannan hakutoiminnolla yli 900 artikkelia, joissa esiintyy jokin sanoista atom, atomic, nuclear, radiation, radioactive tai radioactivity; nämä erottavat sangen tehokkaasti minulle relevantit artikkelit muista sisällöistä. Manhattan-projektin viestintäorganisaatio aloitti julkistukset presidentti Harry Trumanin nimissä annetulla lausunnolla, joka kertoi maailmalle Yhdysvaltain uudesta aseesta, jolla Japani haluttiin painostaa antautumaan. Tiedotuksen toinen päämotivaatio oli turvallisuus: projektin tuottamasta tiedosta haluttiin pitää salassa mahdollisimman paljon. Koska keskustelua ei voitaisi estää, se päätettiin täyttää valtavalla määrällä harmitonta informaatiota. Tiedetoimittaja William Laurence tuotti tiedotusvälineille kansantajuisia artikkeleita ja fyysikko Henry Smyth virallisen tieteellisen raportin, joka mahdollisti valistuneen keskustelun ja määritteli julkisen tiedon rajat. Lehdistö hyödynsi aineistoa runsaasti, olihan sillä vain vähän vaihtoehtoisia lähteitä. Monet päätyivät uskomaan tai toivomaan, että atomiase lopettaisi sodat – vaihtoehtona he näkivät maailmanlopun. Kutsun tässä työssä atomi-internationalismiksi visioiden jatkumoa YK:n alaisista atomivalvontaelimistä maailmanvaltioon. Atomitutkijoiden poliittinen liike otti aatteen omakseen, mutta se ei koskaan voittanut massoja tai päättäjiä puolelleen. Atomienergian rauhanomaisesta potentiaalista oli tarjolla varsin oikeaan osuneitakin näkemyksiä, mutta monet asiantuntijatahotkin spekuloivat myös utopistisemmilla visioilla yltäkylläisyydestä ja atomimoottoreilla kulkevista liikennevälineistä. Yhteiskunnalliset ajattelijat pohtivat, miten esimerkiksi työ ja omistus tulisivat muuttumaan. Lääketieteellisistä mahdollisuuksista kirjoitettiin vielä verrattain vähän. Erityisesti uskonnolliset tahot vastustivat siviilien joukkotuhontaa moraalisin perustein, mutta jäivät vähemmistöön. Monet pohtivat, miten amerikkalaiset voisivat taata oman turvallisuutensa tieteiskirjallisuudesta todellisuudeksi muuttuvassa maailmassa, jossa ydinpommit voisivat tippua taivaalta puolustuskyvyttömiin kaupunkeihin. Toivoa nähtiin tutkimuksessa, kaupunkien hajauttamisessa tai rauhan takaamisessa ydinpelotteella. Pommin tekijät odottivat sen säteilyvaikutusten jäävän mitättömiksi; kun oletus kyseenalaistettiin, reaktiona oli väitteiden tyrmääminen propagandaksi. Vähättelyä ja sensuuria jatkettiin myös todellisuuden paljastuessa, joten suuri yleisö alkoi ymmärtää säteilyn ja radioaktiivisen laskeuman merkityksen vasta myöhemmin.

This thesis examines French political debates related to the founding of the League of Nations in the years 1917-1919 and the political and ideological reasons that led to the oblivion of the French juridical internationalist model for the League. When the League of Nations was created in the Paris Peace Conference that followed the end of World War I, the French delegation presented a model for the League that was based on a specific French current of internationalism (juridical internationalism) largely forgotten today. It was opposed both to the Anglo-American view presented by American President Woodrow Wilson and the British delegation and the view of French Premier Clemenceau. In order to recover the intentions of the participants to the political discussions, this thesis employs Quentin Skinner’s methodological reflections on the history of ideas. The source material consists of the minutes of the French National Assembly, the Senate and the Paris Peace Conference as well as the notes of the most prominent advocate of juridical internationalism, Léon Bourgeois. These records are studied by situating them in their historical context and in relation to relevant intellectual traditions and ongoing political discussions. The formulation of the French policy is explored in three different contexts that capture the national and international levels of discussion: the French parliament, the French Interministerial Commission on the League of Nations and the Paris Peace Conference. The studies of Peter Jackson (2013) and Scott G. Blair (1992) on the French League of Nations policy constitute the main works of secondary literature. The theoretical framework of this study relies on the English School’s pluralistic approach to international relations. Different conceptions of the League of Nations are examined using the concepts of realism and idealism in international relations theory. These concepts help demonstrate the differences and similarities between juridical internationalism, Wilsonian idealism and traditional realist power politics. Historiography of the Paris Peace Conference has often presented the situation as a confrontation between traditional balance of power politics and Wilsonian idealism, but the juridical internationalist conception of the new world order was actually something between these two. By analysing this French current of internationalism through the concepts of realism and idealism, this thesis demonstrates that juridical internationalism represented a third way between the two traditional paradigms that combined elements of both. The juridical internationalists envisaged a League of Nations based on the codification of international law and equipped with a permanent tribunal and powerful systems of legal, economic, diplomatic and military sanctions enforced by an international army and a permanent command structure. This thesis puts forward the interpretation that the merits of this conception of the League were not properly appreciated during the Paris Peace Conference because it was overshadowed by the diplomatic and political calculations of Wilson and Clemenceau. Later, the juridical internationalist model has been disregarded as a result of being misunderstood as idealism and linked to the negative connotations the term carries. In reality, this model combined elements of realism and idealism similar to the rationalist and solidarist inclinations of the English School.

Efter nationalsocialisternas maktövertagande i Tyskland 1933 började allt fler människor fly landet. De som flydde var främst politiska motståndare till den nya regimen och judiska flyktingar. Till Finland tog sig de första flyktingarna under våren 1938. Under sommaren samma år började en stundvis häftig polemik i den finländska pressen om förhållandet till flyktingarna. I denna pro gradu-avhandling jämförs sex större finländska dagstidningars syn på de centraleuropeiska flyktingarna samt mängden och genren av artiklar som tillägnades frågan. De studerade tidningarna är: Ajan Suunta, Helsingin Sanomat, Ilkka, Suomen Sosialidemokraatti, Svenska Pressen och Uusi Suomi. Dessa tidningar representerade antingen direkt eller indirekt de olika partipolitiska grupperingarna i landet och syftet med avhandlingen är att ge en möjligast representativ bild av flyktingdebatten i Finland. Källmaterialet har avgränsats till en tidsperiod från juli 1938 till slutet av augusti 1939, då flyktingdebatten gick som hetast i landet. Som teoretiska ramverk stöder sig avhandlingen på mentala uppdelningar av världen i ”Vi” och ”De”. För den nationalistiska högerpressen, Ajan Suunta och Uusi Suomi, representerade flyktingarna ett Andre, som framkallade typiska anti-immigrationsattityder och farhågor hos skribenterna. Då majoriteten av flyktingarna som tog sig till Finland dessutom var judar övergick kritiken mot flyktingarna även till antisemitiska stereotypier och karaktäriseringar. De mångfacetterade antisemitiska stereotypierna som förekom både i Ajan Suunta, och Uusi Suomi tyder också på att tidstypiska antisemitiska föreställningar var välkända i Finland under mellankrigstiden. En positivare syn på flyktingarna förmedlades dock också i pressen. Suomen Sosialidemokraatti yrkade på klasstillhörighet med de politiska flyktingarna, medan både Svenska Pressen och Suomen Sosialidemokraatti åberopade solidaritet med samtliga flyktingar. Flyktingarna ansågs därutöver utgöra ett konkret bevis på det nationalsocialistiska Tysklands orättfärdighet och flyktingarna användes även som ett antifascistiskt slagträ. Av de studerade tidningarna hängav Ajan Suunta och Suomen Sosialidemokraatti det absolut största intresset till flyktingfrågan. Det var även dessa tidningar som representerade bägge ytterligheter i den offentliga debatten om flyktingarna. Ilkka och Helsingin Sanomat tillägnade frågan det minsta spaltutrymmet och deras syn på flyktingarna var tämligen neutral. Av dessa hade dock Ilkka en försiktigt positiv syn, medan Helsingin Sanomat hade en mer kritisk inställning. De främsta argumenten som användes för att kritisera mottagandet av flyktingar var att dessa anlände i alltför stora mängder, att Finland inte hade råd med att ta emot ytterligare flyktingar, att man borde prioritera de så kallade finskbesläktade stamfrändeflyktingarna och att man ej ville skapa en inhemsk ”judefråga” genom att öka den judiska minoriteten i landet. Därutöver förekom stereotypier av judarna som stormrika och sluga affärsmän som inte var i behov av hjälp, utan endast utnyttjade situationen till egen vinning. I majoriteten av argumentationen som användes för att befrämja mottagandet av flyktingarna framfördes att flyktingarna var förföljda offer av nationalsocialistisk terror samt både Tyskland och finländska ytterhögern kritiserades för nonchalans i frågan. Motsättningsvis appellerade man till medmänsklighetskänsla, solidaritet och humanism hos läsarna.

Tämä pro gradu -tutkielma tutkii, kuinka eurooppalaistumisen, Itämeren alueellistumisen ja vierekkäisen internationalismin näkemykset pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta sopivat selittämään Suomen, Ruotsin ja Tanskan sekä Baltian maiden yhteistyötä Euroopan unionin päätöksenteossa. Tutkielmassa tarkastellaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyötä eri politiikka-aloilla, ja teorioiden yhteistyötä selittäviä tekijöitä verrataan aikaisemmissa tutkimuksissa selitysvoimaisiksi havaittuihin ideologisiin ja institutionaalisiin muuttujiin. Eurooppalaistumisen teorian perusteella kansalliset intressit selittävät Pohjoismaiden yhteistyötä, ja yhteistyö näkyy eniten ympäristöpolitiikan, sosiaalisen hyvinvoinnin ja kehityspolitiikan sektoreilla. Itämeren alueellistumisen mukaan yhteistyö johtuu ruohonjuuritason integraatiosta, selittyy yhteisillä arvoilla ja keskittyy unionin politiikassa Itämeren alueen vakauden ja vaurauden lisäämiseen. Vierekkäisen internationalismin teorian mukaan Baltian maiden normatiivinen oppiminen on johtanut yhteisiin arvoihin, jotka näkyvät erityisesti ulkopolitiikan alalla. Tutkimusasetelman kautta tarkastellaan, voisivatko maailmanpolitiikan koulukunnat tarjota Euroopan integraation ja päätöksenteon tutkimukseen näkökulmaa, joka auttaisi Euroopan yhtenäisyyttä uhkaavien jakolinjojen selittämisessä sekä pirstoutuneen ja dikotomisen tutkimuskentän kehityksessä. Kahden tarkan tutkimuskysymyksen pohjalta muotoillaan kolme kaksiosaista hypoteesia, joita testataan korrelaatiokertoimien, moniulotteisen skaalauksen ja regressioanalyysin keinoin. Aineistoina toimivat kaksi EU:n päätöksenteon eri tasoja ja aineistonkeruutapaa edustavaa aineistoa: Mattilan keräämä aineisto ministerineuvoston erimielistä äänestyksistä sekä Naurinin ja Lindahlin keräämä haastatteluaineisto ministerineuvoston työryhmien valmistelutason yhteistyöstä. Tutkielmassa keskitytään vain EU:n ministerineuvoston ja sen valmistelevien työryhmien päätöksentekoon 1.5.2004–31.12.2006, ja tarkastelun ulkopuolelle jäävät Pohjoismaista Norja ja Islanti, EU:n instituutioista komissio, parlamentti ja EU:n tuomioistuin sekä politiikka-aloista I pilarin ulkopuoliset asiat. Tämän tutkielman tulosten mukaan Pohjoismaat, Viro ja Latvia muodostavat unionin kauppapolitiikassa ja ulkopolitiikassa muista jäsenmaista erottuvan ryhmän. Valtaosa äänestyksistä koskee kauppapolitiikkaa ja polkumyyntitullien asettamista. Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyössä Euroopan unionin päätöksenteossa on havaittavissa säännönmukaisuuksia, joita Itämeren alueellistuminen ja vierekkäinen internationalismi sopivat selittämään. Teorioiden yhteistyötä määrittävät sosiaaliset muuttujat selittävät yhtä kolmasosaa yhteistyön vaihtelusta, kun aikaisemmissa tutkimuksissa selitysvoimaisiksi havaitut ideologiset ja institutionaaliset muuttujat eivät selitä yhteistyösuhteita. Vaikka eurooppalaistuminen ei kykene selittämään sektorikohtaisia säännönmukaisuuksia, kykenee teoriasta johdettu muuttuja selittämään pientä osaa Pohjoismaiden ja muiden jäsenmaiden välisestä yhteistyöstä. Itämeren alueellistumisen ja vierekkäisen internationalismin hypoteeseja ja teorioita vastaan taistelee se, ettei Liettua tee yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa. Rohkaisevista tuloksista huolimatta tutkielma ei pysty vastaamaan kysymykseen siitä, johtuuko Pohjoismaiden, Viron ja Latvian kauppapoliittinen yhteistyö EU:n päätöksenteossa Itämeren alueellistumisen teorian mukaisesta alueellisesta ruohonjuuritason integraatiosta tai maiden yhteistyö EU:n ulkopolitiikassa vierekkäisen internationalismin mukaisesta normatiivisesta oppimisesta. Tutkielma onnistuu kuitenkin tavoitteessaan osoittaa, että perinteisen integraatioteorian ulkopuolelta lainatut maailmanpolitiikan skenaariot tarjoavat toimivan vaihtoehtoisen selitysmallin maiden yhteistyölle Euroopan unionin päätöksenteossa. Lisäksi tutkielma osoittaa, että sosiaalisten muuttujien vaikutus verrattuna ideologisiin ja institutionaalisiin muuttujiin pystytään todistamaan kvantitatiivisilla menetelmillä, minkä toivotaan herättävän vuoropuhelua rationaalisia intressejä korostavan tutkimusperinteen ja konstruktivistisempaa otetta suosivan tutkimusperinteen välillä.