Browsing by Subject "islamismi"

Egyptin koptit muodostavat Lähi-idän suurimman kristillisen yhteisön. Heitä arvioidaan olevan noin 8 miljoonaa. Koptien yhteiskunnallinen asema on 1950-luvulta alkaen heikentynyt islamin merkityksen jatkuvasti kasvaessa kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. 2000-luvulle tultaessa koptit olivat enimmäkseen vetäytyneet julkisuudesta sekä hallinnon ja politiikan avainpaikoilta. Samalla kristittyjä vastaan suunnatut väkivallanteot olivat kasvussa. Maastamuuton myötä Egyptin ulkopuolella asui arviolta miljoona koptikristittyä, jotka pitivät tiiviisti yllä yhteyksiä kotimaahansa. Egyptin vallankumous vuonna 2011 ja sitä seurannut islamistihallinnon aika johtivat merkittäviin muutoksiin maan koptiyhteisössä. Lisäksi pitkäaikainen paavi Shenouda III kuoli vuonna 2012 keskellä poliittista myllerrystä. Näitä muutoksia ja niiden taustoja selvitän pro gradu -tutkielmassani Ensisijainen tutkimuskysymykseni on selvittää, miten koptikristittyjen asema muuttui vallankumouksen jälkeen ja miksi kristittyjen ja muslimien väliset jännitteet purkautuivat erityisen rajusti samoihin aikoihin. Selvitän myös, miten uskonnonvapauden periaatteet toteutuivat koptikristittyjen kohdalla. Tutkimukseni päälähteet ovat maailmaan arvostetuimpiin kuuluva sanomalehti The New York Times ja arabimaailman suosituin uutispalvelu Ahram Online. Näiden lisäksi käytän Yhdysvaltain hallinnon uskonnonvapausraportteja, koptikristittyjen Watani-verkkopalvelua ja Yhdysvaltain evankelikaalikristittyjen epävirallisen äänenkannattajan Christianity Todayn verkkopalvelua. Vuoden 2011 alussa koptit protestoivat kokemaansa syrjintää vastaan ja nämä protestit osaltaan poistivat esteitä vallankumouksen tieltä. Koptinuoriso osallistui aktiivisesti vallankumoukseen vastoin kirkon linjaa, paavin henkilökohtaisista vetoomuksista välittämättä. Koptien poliittisen aktiivisuuden kasvu merkitsi suurta muutosta yhteisölle ja se lisäsi koptiyhteisön näkyvyyttä yhteiskunnassa. Merkittävää oli myös se, että koptit aktivoituivat vaikuttamaan kirkosta riippumatta, mikä tarkoitti kirkon johdon ja paavin aseman heikkenemistä ja maallikoiden aseman vahvistumista. Ennen vallankumousta kirkon ja valtion välinen hiljainen sopimus oli tehnyt kirkosta koptien virallisen edustajan, mihin tuli muutos. Koptien joukossa oli useita aktivistiryhmiä ja erilaisia poliittisia näkemyksiä. Heitä yhdisti kuitenkin se, että muu yhteiskunta niputti heidät ensisijassa kristityiksi, joita oli lupa kohdella eri tavalla kuin muslimeita. Merkittävin ulospäin näkyvä muutos koptien asemassa oli koulutetun koptinuorison maastamuuton voimakas kasvu. Sen taustalla oli kristittyjen kokema turvattomuuden tunteen kasvu vallankumouksen jälkeen. Muslimien ja kristittyjen väliset väkivaltaiset yhteenotot kasvoivat vuonna 2011 Egyptissä 30 % edellisestä vuodesta. Vuonna 2012 kasvu jatkui, mutta tapahtumista uutisoitiin vähemmän. Uskonryhmien välinen väkivalta lähti yleensä liikkeelle pienistä kipinöistä. Syitä olivat kirkkojen rakentaminen tai korjaaminen, muslimien ja kristittyjen parisuhteet, kirkon väitetyt käännytysyritykset islamiin kääntyneitä kopteja kohtaan sekä erilaisten pienten riitojen eskaloituminen. Koptit eivät läheskään aina olleet avuttomia uhreja, vaan taistelivat vastaan pyrkien puolustamaan erityisesti kirkkojaan. Jumalanpilkkalakeja käytettiin lisäksi poliittisina aseina kopteja vastaan, erityisen silmiinpistävästi näkyvien koptipoliitikkojen osalta. Uskonnonvapauden periaatteiden ei voi sanoa toteutuneet Egyptin koptikristityiden kohdalla, vaikka maan perustuslaki takasi kansalaisille uskonnonvapauden. Virkamiesten asenteet kristittyjä kohtaan olivat negatiivisempia kuin valtion virallinen linja ja uskontoon perustuva syrjintä eli syvään juurtuneena kulttuurina virkamieskoneistossa.

This paper examines Hezbollah’s identity construction and ideology from its establishment in 1985 until 2009. Hezbollah is a hybrid organization, consisting of military, social and political structures, and it’s designed as a terrorist organization by several states and organizations. After its participation in the Lebanese politics from 1992 onwards, it has adjusted its rhetoric and objectives to match the domestic environment and its demands, however preserving its resistance and Shi’i religious identity as integral parts of its articulation. This study shows that despite more moderate language, Hezbollah has been successful in sustaining its key identity and reasoning behind its political agendas. The theoretical ground of this study derives from Ernesto Laclau’s post-foundationalist discourse theory, which suggests that meanings, structures and social relations are always discursively constructed, transformed and dissolved. The data under scrutiny consists of Hezbollah’s Open letter of 1985, the Parliamentary election programs of 1992, 1996, 2000 and 2005, the New manifesto (2009), Statement of Purpose (1998) and Hizbullah: Identity and Goals –statement (2004). These documents are English translations from the original Arabic documents, translated by Joseph Alagha. A logics approach, as introduced by Jason Glynos and David Howarth, is applied to single out the social, political and fantasmatic logics in Hezbollah’s articulation. The aim is to show how these logics have discursively shaped the identity of Hezbollah and its ideology, considering the historical social and political context, as well as outside influence affecting these processes. This study takes part in the research of armed non-state actors and Islamist movements, having social and political structures and agendas in addition to military objectives. This paper shows that resistance and religion have remained as the main identifications of Hezbollah throughout the timeframe. These identities rest heavily on historical narratives and reasoning, reviving the historical Shi’i narratives of hardship, martyrdom and early resistance. Hezbollah is often viewed as a regional actor that is heavily dependent on Iran and its funding, as well as on its ally Syria. Therefore, the regional changes, conflicts and power balance affect its articulation and orientation throughout the timeframe. A variety of identities stand out in the documents: while focusing on presenting itself as a solely Lebanese movement after the elections of 1992, it has strived to present itself also as a pan-Arabist and pan-Islamist movement, stressing the Arab and Muslim identities of the region. This paper concludes that in the center of Hezbollah’s identity construction and ideology is the antagonistic relationship with its stated enemies: America, Israel and other imperialist powers. By constructing a picture of a hostile enemy through the processes of differentiation and equivalence it also legitimizes its existence as a militant organization. In the future, this study will serve as a historical overview on Hezbollah’s identity and self-legitimization from a discursive viewpoint.