Browsing by Subject "jalostus"

Lonkkanivelien kasvuhäiriö eli lonkkaniveldysplasia on usealla koirarodulla esiintyvä perinnöllinen sairaus. Kasvuhäiriön ilmentymiseen ja vakavuuteen vaikuttavat monet ympäristötekijät geneettisen taustan lisäksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on kerätä ajankohtaista tietoa lonkkaniveldysplasian taustoista, genetiikasta, hoidosta ja erityisesti sen diagnosoinnista koirilla. Kirjallisuuskatsauksessa käsitellään diagnostisten menetelmien hyötyjä ja heikkouksia lonkkaniveldysplasian seulonnassa. Koiralla on syntyessään normaalit lonkkanivelet, mutta tuntemattomasta syystä lonkkanivelen kehitys häiriintyy. Lonkkaniveldysplasiassa nivel löystyy, nivelpintojen yhdenmukaisuus häviää, lonkkamalja madaltuu ja reisiluun pää menettää pyöreän muotonsa. Kasvuhäiriön seurauksena lonkkaniveliin kehittyy nivelrikko. Vaikka ympäristötekijät eivät aiheuta lonkkaniveldysplasiaa, voi niillä olla vaikutusta kasvuhäiriön vakavuusasteeseen. Lihavuuden välttäminen ja kasvuiässä vapaana liikkuminen ovat osoittautuneet vähentävän vakavuusastetta tai lieventävän oireita. Lonkkaniveldysplasian kehittymistä säätelevät useat vuorovaikutuksessa olevat geenit tai geeniryhmät. Tällä hetkellä sairauteen on yhdistetty perimän alueita koiran kromosomeista 01, 09 ja 28. Lonkkaniveldysplasiaa epäiltäessä ortopedisen tutkimuksen yhteydessä suoritetaan Ortolanin koe, jossa pyritään havaitsemaan mahdollinen reisiluun pään sijoiltaanmeno lonkkamaljasta. Negatiivinen Ortolanin koe ei kuitenkaan aukottomasti poissulje kasvuhäiriön mahdollisuutta, jonka vuoksi suositellaan röntgenkuvantamista. Lonkkaniveldysplasian seulonnassa käytetään lähes yksinomaan röntgenkuvantamista. Röntgenkuvista arvioidaan lonkkanivelien löysyyttä, nivelpintojen yhdenmukaisuutta ja nivelrikkomuutoksia. Tällä hetkellä käytetyin kuvantamismenetelmä maailmanlaajuisesti on lonkkanivelien röntgenkuvaus ääriojennuksessa. Kuvantamisasento kuitenkin vähentää todellista lonkkanivelien löysyyttä ja vaikeuttaa sen arvioimista. Lonkkaniveldysplasian ja lonkkanivelien löysyyden arvioimiseen on kehitetty useita muita mittausmenetelmiä: luotettavimmaksi tämän hetkisen tiedon mukaan on arvioitu Pennsylvanian Yliopiston kehittämä PennHIP-menetelmä. Siinä ääriojennuskuvasta arvioidaan nivelrikon astetta, puristuskuvasta lonkkamaljan ja reisiluun pään yhdenmukaisuutta sekä lonkkamaljan syvyyttä ja loitonnuskuvasta maksimaalista lonkkanivelen passiivista löysyyttä. PennHIP-menetelmän rajoitteena on sidonnaisuus sen kehittämään organisaatioon: vain sertifioidut ja koulutetut eläinlääkärit saavat ottaa kyseisen menetelmän kuvia. PennHIP-menetelmän rinnalle on kehitetty Vezzonin muunneltu loitonnustekniikka, joka voisi olla hyvä vaihtoehto vakiinnuttaa esimerkiksi Suomessa. Koiran kasvuiässä diagnosoitua lonkkaniveldysplasiaa voidaan hoitaa kirurgisilla toimenpiteillä, jos nivelrikkoa ei ole vielä kehittynyt. Häpyluuliitoksen lämpöluudutuksella ja lonkkamaljakoiden kääntöleikkauksella pyritään saamaan reisiluun päät tiiviimmin lonkkamaljojen sisään, mutta rajoituksena pidetään niiden aikaista suorittamista. Aikuisella yksilöllä lonkkaniveldysplasian aiheuttamaa nivelrikkoa hoidetaan kipua lievittävillä lääkkeillä ja painonhallinnalla. Vaikeasta nivelrikosta tai kipuoireista kärsiville yksilöille joudutaan turvautumaan tekonivelleikkaukseen tai reisiluun pään ja kaulan poistoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen pohjalta on perusteltua vakiinnuttaa ääriojennuskuvauksen rinnalle jokin lonkkaniveliä loitontava kuvantamismenetelmä. Erityisesti lievästä tai kohtalaisesta lonkkaniveldysplasiasta kärsivät yksilöt voivat jäädä diagnosoimatta ääriojennuskuvista. Lisää tutkimustietoa tarvitaan koirien lonkkanivelien kuvantamiseen soveltuvimmasta iästä, genetiikasta sekä ympäristötekijöiden vaikutuksesta sairauden ilmentymiseen ja vakavuusasteeseen.

Lisääntynyt tietoisuus koirien perinnöllisistä sairauksista on lisännyt tarvetta kiinnittää enemmän huomiota koirarotujen jalostukseen. Kyynärnivelen dysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on yksi yleisimmistä perinnöllisistä sairauksista koirilla, johon vaikuttavat perimän lisäksi myös ympäristötekijät. Sairauden vastustamisen haastavuuden vuoksi on ajansaatossa yritetty kehittää erilaisia apumekanismeja jalostukseen. Yksi näistä on PEVISA-ohjelma eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelma, jossa kyynärnivelen dysplasia on ollut muutaman vuosikymmenen ajan mukana. Kyynärnivel muodostuu olkaluusta, värttinäluusta ja kyynärluusta. Rustonsisäisen luutumisen häiriintyessä sekä värttinä- ja kyynärluun kasvaessa eri tahtia koiralle syntyy kyynärnivelen dysplasia. Erilaisia kyynärnivelen kehityshäiriön muotoja ovat sisemmän varislisäkkeen sairaus, olkaluun nivelnastan osteokondroosi, kiinnittymätön kyynärpään uloke ja inkongruenssi eli kyynärnivelen nivelpintojen epäyhdenmukaisuus. Nämä eri kehityshäiriön muodot ovat eteneviä ja voivat periytyä toisistaan riippumatta eri tavalla eri roduilla. Kyynärnivelen dysplasiaa esiintyy tyypillisesti nuorilla, nopeasti kasvavilla, suurilla ja jättikokoisilla koirilla sekä kondrodystrofisilla eli hyvin matalaraajaisilla koiraroduilla. Tällöin koiran tyypillisin oire on etujalan ontuma. Muita kliinisiä oireita voivat olla muun muassa kipu etujalan ojennuksessa, nivelen turvotus, krepitaatio eli rahina ja jalan lihasten surkastuminen. Kyynärnivelen dysplasian diagnosoiminen tapahtuu röntgenkuvauksella, tietokonetomografialla tai tähystämällä. Viralliset seulontaröntgenkuvat kyynärnivelistä arvioidaan Suomessa neljään eri luokkaan: 0 – ei muutoksia, 1 – lievä dysplasia, 2 – kohtalainen dysplasia ja 3 – vakava dysplasia. Kyynärnivelen dysplasian hoitovaihtoehdot ovat kirurgia, proteesit ja konservatiivinen hoito. Näistä suositeltavin vaihtoehto etenkin nuorille koirille on kirurgia. Kirurginen hoito tulisikin aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen ennen kuin niveleen on ehtinyt tulla merkittäviä nivelrikkomuutoksia. Riippuen mikä kyynärnivelen kehityshäiriön muoto koiralla on, valitaan sille sopivin kirurginen menetelmä useista eri vaihtoehdoista. Myös esimerkiksi CUE-osaproteesit ovat yksi suositeltava vaihtoehto etenkin sisemmän varislisäkkeen sairauden hoidossa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa keskitytään koiran kyynärnivelen dysplasian etiologiaan, fysiologiaan, oireisiin, kliiniseen diagnostiikkaan, vastustamiseen jalostuksessa ja hoitomuotoihin. Tutkielmassa kootaan yhteen tämänhetkinen tieto koirien kyynärnivelen dysplasiasta, sen jalostuksesta ja eri hoitovaihtoehdoista.

Tutkielman tavoitteena oli hankkia tietoa karjakohtaisesta elinikäistuottavuudesta ja siihen kytkeytyvistä tekijöistä Suomessa. Aineisto kerättiin valiolaisilta Tuotosseurantaan kuuluvilta maitotiloilta. Varsinainen tutkimusaineisto koostui yli 120 lehmän tiloista ja aineiston lopullinen määrä oli 191 tilaa. Tutkimusosuus koostui kahdesta osiosta. Tilastoanalyysia varten luotiin uusi yhdistetty muuttuja EKM/elinpäivä maitoa meijeriin, jossa yhdistettiin käytettävissä olevia tuotosindi-kaattoreita. Monimuuttujaisen lineaarisen regressioanalyysimallin avulla testattiin valittujen hyvinvointi- ja tuotosindikaattoreiden yhteyttä luotuun vastemuuttujaan. Tilasto-osuuden jälkeen toteutettiin tapaustutkimus haastattelemalla kymmentä yrittäjää heidän korkeiden elin-ikäistuottavuustietojensa taustoista. Tilastoanalyysissa havaittiin lypsytavan, poistettujen lehmien keski-iän, keskituotoksen, kokonaisjalostusarvon, lehmien ja ensikoiden poistoprosenttien ja poikimavälin selittävän reilun kolmasosan tilojen välisestä vaihtelusta tutkimusaineiston tiloilla. Lypsytapa nousi tuloksissa merkittävimmäksi selittäväksi tekijäksi siten, että asemalypsytiloilla EKM/elinpäivä maitoa meijeriin oli keskimäärin noin 1,56 kg suurempi kuin automaattilypsytiloilla. Taustalla voivat olla automaattilypsytilojen vaatimukset lehmien jalka- ja utarerakenteen suhteen. Näiden eläimen rakenteeseen yhdistyvien tekijöiden heikko laatu oli myös tapaustutkimuksessa usein poiston taustalla. Tilakohtaisessa tapaustutkimusosuudessa tärkeimmiksi tekijöiksi elinikäistuottavuuden taustalla nousivat matala hoitokynnys, ennakoiva eläinterveydenhuolto ja varhainen puuttuminen jo sairauden subkliinisessä vaiheessa. Toisaalta haastatteluissa kävi ilmi myös yrittäjien myönteinen suhtautuminen työhönsä, arvostus lehmiään kohtaan ja korkea motivaatio panostaa eläinten terveyteen ja hyvinvointiin. Tähän tutkimukseen luotua yhdistettyä muuttujaa EKM/elinpäivä maitoa meijeriin voidaan tietynlaisena osatuottavuusmittarina. Sen avulla voidaan kuitenkin tarkastella karjakohtaisen kestävyyden ja tuottavuuden yhdistelmää ja niiden muodostumista. Nykyaikaisen maitotilan toiminnassa voidaankin ajatella yhdistyvän kolme osa-aluetta: taloudellinen kannattavuus, ekologisuus ja eläinten hyvinvointi. Toisaalta eri osa-alueet voivat myös tukea toisiaan, kun tilan toiminta on oikein johdettua ja toimenpiteet osataan kohdistaa oikein ja eri osa-alueiden toimintamekanismeista ja kytköksistä toisiinsa on riittävästi tietoa. Vaikka elinikäistuottavuutta ei tässä tutkimuksessa kytketty taloudelliseen kannattavuuteen, voidaan kestävien, pitkäikäisten lehmien ajatella avaavan mahdollisuuksia myös jalostusvalinnan tehostamiseen. Maidontuotantoon voidaan valita vain parhaiden lehmäyksilöiden vasikat, kun uudistustarve pienenee ja jalostukseen käytettävät lehmät voidaan valita suuremmasta joukosta eläimiä. Tutkimus tulee tällaisenaan Valion Voimalehmä-hankkeen käyttöön.

Cattle breeding has become much more effective in recent decades thanks to the development of reproductive biotechnologies and genetic testing. In 1970s it was discovered that embryo transfer techniques make it possible to produce plenty of offspring from top quality females which intensified dairy cattle breeding. Nowadays, there is two embryo transfer techniques in use, MOET and OPU-IVP. A genomic selection has also made genetic improvement of cattle populations more intense than before. Genomic selection is a method that utilizes single nucleotide polymorphisms that appear in individual genome. Today both the embryo transfer techniques and genomic selection are essential elements of cattle breeding all over the world. Genomic selection has typically been carried out on newborn calves. During the recent years, selection has been increasingly carried out and studied on embryo level. Embryo genomic selection always starts with a biopsy taking. After this, sample needs to be genotyped and the results needs to be analysed. Biopsy size has effect on quality of the genotyping outcomes. When the biopsy size grows, quality and reliability of the results will get higher. The aim of this study was to determine if there was any difference in genotyping success between embryos and newborn calves and is it possible to predict embryo-calf genotype similarities via embryo call rate. Material included SNP-genotyping results from a total of 214 embryo and 13 corresponding calves. R programming language was used to statistically analyse the results. Embryo call rates, SNP call rates and embryo-calf genotype similarities were determined from the data. Embryos and their corresponding calves had high similarity with their genotypes, 91,7 % on average. This supports the hypothesis that embryo and their corresponding calves will not have major differences in their genotyping results. Embryo call rates were also in high levels (on average 90,3 %) as was found also in the previous studies. Hence, results from this study confirmed the hypothesis that genotyping of the embryos is a reliable and successful method. There was no clear relationship between embryo call rates and embryo-calf genotype similarities; embryo-calf pair with weakest genotype similarity results, had good embryo and calf call rates. On the other hand, embryo call rates of the two following pairs that got the second and third worst results were clearly below average. In the cases with overall weakest embryo-calf genotype similarities, it was not possible to improve it by eliminating the worst embryo genotypes. Reliable genotyping of embryos enables prediction of genomic breeding values for embryos. Instead of making decision on embryo purchase according to breeding values of the parents of the embryo, purchaser can select embryos according to their own breeding value. Thereby, in the future, embryo genomic selection is likely to become more common than today.