Browsing by Subject "jänispatti"

Kintereen takapinnan kliinisesti tärkeitä anatomisia rakenteita ovat pinnallinen koukistaja, syvä koukistaja ja plantaariligamentti. Pinnallinen koukistaja kiinnittyy tuber calcanein takapinnalle sivusiteidensä avulla ja jatkuu alaspäin kinneralueen takapinnalla heti ihon alla. Syvä koukistaja muodostuu kolmesta toisiinsa yhdistyvästä jänteestä. Syvän koukistajan pääjänne ylittää kintereen calcaneuksen jänneuurteessa jännetupen suojaamana. Plantaariligamentti saa alkunsa tuber calcanein yläosan lateraalipinnalta ja jatkuu alaspäin tiukasti calcaneuksen takapintaan kiinnittyneenä. Alaosassaan plantaariligamentti kiinnittyy neljänteen kinnerluuhun sekä lateraalisen puikkoluun yläpinnalle. Hankoside saa alkunsa kinnerluiden alimman rivin takapinnalta sekä sääriluun yläosan takapinnalta ja jatkuu alaspäin puikkoluiden välissä sääriluun takapinnalla. Kintereen takapinnan pehmytkudosten sairaustilat ovat hevosella huonosti tunnettuja ja niiden diagnosointia on pidetty vaikeana. Harvinaisia kintereen takapinnan turvotusta aiheuttavia vammoja ovat pinnallisen koukistajan luksaatio ja syvän koukistajan jännetupen tulehdus. Pinnallisen koukistajan luksaatiot ovat tapaturman aiheuttamia ja niihin liittyy jänteen sivusiteen repeäminen. Syvän koukistajan jännetupen tulehduksessa nähdään turvotusta yleensä kintereen sisätakapinnalla. Jänispatilla on perinteisesti tarkoitettu plantaariligamentin revähtymästä aiheutuvaa turvotusta kintereen ulkotakapinnalla. Nykykäsityksen mukaan plantaariligamentin revähtymä on harvinainen ja yleensä turvotuksen aiheuttaa jonkin muun rakenteen vaurio, kuten pinnallisen koukistajan vammat, ihonalainen turvotus ja/tai sidekudoksen muodostuminen jänteiden ympärille. Myös hankositeen yläkiinnityskohdan vauriot ovat urheiluhevosilla kliinisesti tärkeitä, mutta ultraäänitutkimuksen löydösten arvionti alueella on vaikeaa. Takajalassa hankositeen yläkiinnityskohdan vauriot ovat usein bilateraalisia ja niiden paranemisennuste on huonompi kuin vastaavilla vaurioilla etujalassa. Yleisin vaurio takajalan hankositeen yläosassa on diffuusi kaiuton alue, joka käsittää kaksi kolmasosaa tai enemmän hankositeen poikkileikkauspinta-alasta. Sääriluun ylätakapinnalla hankositeen kiinnittymiskohdassa voi lisäksi olla uudisluumuodostusta tai avulsiomurtuma. Tutkimuksen anatomiaosuudessa selvitettiin lopetettujen hevosten jalkoja preparoimalla (yhteensä kuusi jalkaa), nähdäänkö kintereen takapinnan anatomiassa yleisesti yksilöllistä vaihtelua, ja ultraäänitutkimuksella kartoitettiin kahden hevosen jänispattialueen normaalit ultraäänilöydökset. Anatomia oli pääosin kirjallisuudessa kuvatun kaltainen, mutta jonkin verran esiintyi yksilöllistä vaihtelua. Neljän jänispattioireisen hevosen ultraäänitutkimuksessa havaittiin, että alueen turvotus helpottaa tutkimusta. Plantaariligamentti kiinnittymiskohtineen saatiin ultraäänitutkimuksessa näkymään hyvin sekä terveillä että sairailla hevosilla erityisesti pitkittäissuunnassa. Jänispattialueen turvotuksen aiheutti kahdella hevosella pinnallisen koukistajan vaurio ja kahdella pinnallista koukistajaa ympäröivien pehmytkudosten muutokset. Plantaariligamentissa ei tutkituilla hevosilla ollut muutoksia. Vaikuttaakin vanhentuneelta käsitykseltä pitää kaikkia kintereen takapinnan kuperia turvotuksia yksiselitteisesti "jänispatteina".