Browsing by Subject "kaivostoiminta"

Luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemien toiminta sen osana heikkenevät nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa, eikä nykyisiä toimia niiden turvaamiseksi pidetä riittävinä. Monen muun toiminnan ohella kaivosteollisuuden ympäristövaikutukset uhkaavat biodiversiteettiä, minkä vuoksi kaivostoiminnan sääntelyyn on jo vuosikymmenten ajan kohdistunut ympäristönäkökohtien vahvistamiseen liittyviä muutospaineita. Tutkielman tiedonintressinä on pääasiassa teoreettisen lainopin menetelmin operationalisoida ja systematisoida biodiversiteettioikeudellista biodiversiteetin turvaamistavoitetta, minkä kautta tarkoituksena on ottaa kantaa ympäristölupamääräysnormiston biodiversiteetin turvaamista edistävään ulottuvuuteen kaivoshankkeiden näkökulmasta. Systematisointia lähestytään ekosysteeminäkökulmasta, joka perustuu ekosysteemit biodiversiteetin osakäsitteeksi ymmärrettävälle lähestymistavalle. Aiheen tarkempi kohdentuminen ekosysteeminäkökulman sisällä perustuu valinnalle ottaa tutkielman tarkastelun kohteeksi moniulotteisia biodiversiteettivaikutuksia aiheuttava kaivostoiminta, joka muutospaineineen ja kaivoshankkeisiin kohdistuvine kriittisine kannanottoineen tarjoaa ajankohtaisen tutkimusaiheen. Ekosysteemilähtöinen lähestymistapa biodiversiteetin turvaamistavoitteeseen johtaa ekosysteemien toiminnan säilyttämistavoitteen muodostumiseen. Ekosysteemien toiminnan säilyttämistavoitetta määritetään ympäristönsuojelulain kontekstissa hahmottamalla siihen sisältyviä, ympäristönsuojelulain viitekehyksestä muodostettuja ekologis-juridisia elementtejä. Elementeiksi ehdotetaan 1. ekosysteemien väliset vuorovaikutussuhteet, 2. ekosysteemien palautuvuus ja sopeutuvuus eli sietokyky, 3. ekosysteemien tila, mikä kuvaa ekosysteemien laatua sekä 4. ekosysteemien dynaamisesta luonteesta johtuva epävarmuus. Elementtien jäsentämisen jälkeen tutkielmassa arvioidaan, miten vaikuttavasti voimassa olevan ympäristönsuojelulain mukainen elementtien pukeminen normien muotoon vastaa biodiversiteetin turvaamisen haasteeseen. Johtopäätöksenä on, että ympäristölupamääräysnormistoa voisi kehittää kiinnittämällä huomiota kyseisistä elementeistä erityisesti vuorovaikutussuhteiden ja ekosysteemien dynaamisen luonteen huomioon ottamiseen sekä ympäristön tilalähtöisyydestä johtuvan staattisuuden joustavoittamiseen. Ympäristölupamääräyssääntely erityisesti kaivostoiminnan näkökulmasta voisi näin ollen edistää tehokkaammin biodiversiteetin turvaamisen tavoitetta.

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalista toimilupaa (social license to operate, SLO), joka on etenkin kaivosalan toimijoiden hyödyntämä työkalu sosiaalisen vastuullisuuden arviointiin. Tällä ympäristöoikeudellisella käsitteellä kuvataan paikallisyhteisön suhtautumista sen lähialueella toteutettavaan hankkeeseen. Sillä on yhteys legitimiteettiin ja siihen, missä määrin ja millaisin mittapuin luonnonvarojen käyttäminen voi saavuttaa yleisön hyväksynnän. Sosiaalinen toimilupa ei ole hallinnollinen lupa, eikä sillä siten ole vahvaa institutionaalista asemaa Suomen oikeusjärjestyksessä. Näin ollen se on pikemminkin syytä nähdä yrityksen sidosryhmäsuhteissa vaikuttavana itsesääntelynä kuin tavallisena lupana tai vakiintuneena oikeudellisena käytäntönä, jonka säätäjänä toimii ennalta määrätty taho ja jota esimerkiksi kaivosyhtiöt noudattavat sanktioiden uhalla. Kyseessä on ympäristöoikeudelle tyypillinen, abstraktimpi sääntelyinstrumentti, jonka tosiasiallisten vaikutusten tarkastelu hyödyttää sen yhteiskunnallisten päämäärien toteuttamista ja voi mahdollistaa myös sen lähialueelle sijoittuvan sääntelyn kehittämisen. Hyvää hallintoa koskevat normit, ympäristönsuojelusäännökset sekä esimerkiksi vakiintuneet oikeusperiaatteet luovat raamit yritystoiminnan vastuullisuudelle. Sidosryhmien vaatimukset menevät kuitenkin usein pidemmälle kuin säädännäinen oikeus ja formaalien lupamenettelyiden edellyttämä vähimmäistaso. Jotta sosiaalisen toimiluvan vaikuttavuutta voitaisiin arvioida, tutkielmassa käsitellään myös yleisempää keskustelua yritysvastuusta sekä kaivostoimintaan kohdistuvista odotuksista sosiaalisen vastuullisuuden osalta. Sosiaalinen toimilupa linkittyy myös rahoittajien tarpeisiin saada tietoa vastuullisuusteemoista riskianalyysejään varten. Tutkielmassa käsitellään kysymystä rahoittajan ja paikallisyhteisön välisestä suhteesta. Tutkielman yhtenä tavoitteena on selvittää, millaisia rakenteita rahoittajilla on käytössään sosiaalisen vastuun arvioinnissa ja miten niitä hyödynnetään suhteessa paikallisyhteisöihin. Tutkielman aihepiiriä tarkastellaan sääntelytutkimuksen näkökulmasta. Sääntelytutkimuksessa kyse on sääntelyn tavoitteiden toteutumisen ja vaikutusten arvioinnista. Aihetta käsitellään oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten, yritysten yhteiskuntavastuuta ja kaivosalaa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun ja tavoitteiden sekä rahoittajan näkökulman kautta. Lähteenä käytetään myös kolmen asiantuntijan teemahaastatteluita. Tutkielman tavoitteena on selvittää, onko sosiaalinen toimilupa konseptina tehokas täyttämään sille asetetut tavoitteet ja tukevatko rakenteet Suomessa yritysrahoituksen suuntaamista sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Akuissa tarvittavien raaka-aineiden määrän ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosikymmeninä yhteiskunnan sähköistymisen myötä. Kasvava kysyntä akkutuotannolle on tuonut uusia investointeja myös Suomen kaivosalalle. Samaan aikaan kaivostoimintaan kohdistuu kuitenkin enenevissä määrin vastuullisuusvaatimuksia, ja sosiaalisen toimiluvan saavuttamisesta on tullut kaivosyhtiöille entistä tärkeämpää. Tutkielmassa tarkastellaan Terrafamen akkukemikaalitehtaaseen liittyvää julkista keskustelua vuosina 2018–2020. Työssä tutkitaan, mitkä ovat keskeiset tavat kehystää Terrafamesta käytyä julkista keskustelua, ja millainen näkemys keskustelussa hahmottuu kaivoksen sosiaalisesta toimiluvasta. Aineistona käytetään Kainuun Sanomissa ja Helsingin Sanomissa julkaistuja sanomalehtikirjoituksia. Kolmen vuoden ajalta kerätty aineisto antaa kuvan siitä julkisesta keskustelusta, jota on käyty akkukemikaalitehtaan ympärillä ennen sen varsinaisen toiminnan käynnistymistä. Tutkimusanalyysi pohjautuu oikeuttamisteoriassa esiteltyihin oikeuttamisen maailmoihin, ja tutkimusmenetelmänä käytetään kehysanalyysia. Analyysin tuloksena aineistosta löydettiin kolme kehystä: vaurauden, vihreän teknologian ja vastuullisuuden kehykset. Markkinoiden oikeuttamismaailmaan pohjautuvassa vaurauden kehyksessä Terrafamen akkutehdasta tarkastellaan ensisijaisesti investointina, joka tuo verotuloja ja työpaikkoja. Teollisuuden ja ekologian oikeuttamismaailmoihin pohjautuvassa vihreän teknologian kehyksessä painotetaan akkutuotannon merkitystä osana ilmastonmuutoksen hillintää. Kansalaisuuden ja ekologian oikeuttamismaailmoihin pohjaavassa vastuullisuuden kehyksessä nousevat esiin kysymykset liittyen kaivostuotannon sosiaalisiin ja ympäristöllisiin vaikutuksiin. Tutkimusaineiston valossa akkutehtaaseen investoiminen näyttäisi parantaneen entisen Talvivaaran kaivoksen mainetta. Terrafamen kaivostoimintaa kritisoivia ääniä esiintyi vain vastuullisuuden kehyksessä. Vaurauden ja vihreän teknologian kehyksissä painottui käytännöllinen hyväksyttävyys, kun taas vastuullisuuden laajempi tarkastelu sosiaalisten ja ympäristöllisten tekijöiden osalta jäi vähäiseksi. Johtopäätöksenä tuloksista voidaan todeta, että mitä laajemmin yrityksen yhteiskuntavastuu ja yritykselle kuuluvat tehtävät ymmärretään, sitä todennäköisemmin yrityksen toiminta saa myös osakseen kritiikkiä ja sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen voi vaikeutua.