Browsing by Subject "kansallissosialismi"
Now showing items 1-10 of 10
-
(2013)Tutkielma on tehty yksityismuutolta löydettyjen Ensio Uotin teosten Kansan Työ, Kansan Valta ja Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit pohjalta. Kahden ensin mainitun kannessa on sininen hakaristi valkoisella pohjalla ja teokset ovat hyvin äärioikeistolaisiksi sisällöltään. Kansan Työ ja Kansan Valta on painettu vuonna 1935, 'Näin tahtoi valtiomies. Tämän saivat aikaan diletantit vuonna 1955. Tutkielmassa keskitytään Kansan Työn ja Kansan Vallan käsittelyyn ja niiden vertaamiseen Adolf Hitlerin Mein Kampfin suomennoksiin Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Tavoitteena on selvittää, kuka oli Ensio Uoti ja olivatko hänen teoksensa Hitlerin Mein Kampfin plagiaatteja. Lähtökohta tutkimukselle oli haastava Uotista löytyvän aineiston niukkuuden vuoksi. Keskeisenä tutkimusaineistona ovat Uotin mainitut teokset ja Hitlerin Mein Kampfista tehdyt Lauri Hirvensalon suomennokset Taisteluni 1 ja Taisteluni 2. Uotista löytyy jonkin verran aineistoa Ek-Valpon arkisosta. Toisena merkittävänä Uotin elämää sisältävänä lähteenä toimii hänen veljentyttärensä Lea Brightin pitämä blogi. Myös aikalaislehdistö 1920-luvulta 1950-luvulle on osana keskeistä lähteistöä. Aiempaa tutkimusta Uotista löytyy niukasti, tärkeimpänä Henrik Ekbergin opinnäytetyö Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932 -1944. Muuta tuon ajan suomalaiseen äärioikeistoon liittyvää kirjallisuutta ja aikalaispoliitikkojen arkistoja käytetään myös tarvittaessa. Metodina toimii lähdekriittinen lähestymistapa. Tutkimus osoittaa Kansan Työn ja Kansan Vallan olevan pääosin Mein Kampfin plagiaatteja. Uoti oli muokannut Hitlerin tekstejä Suomen olosuhteisiin sopivaksi ja lisännyt teoksiinsa laajat talouselämää koskevat osiot. Suuri osa Uotin teksteistä on suoraan Mein Kampfista plagioituja. Teokset on koottu yhdistämällä Hitlerin tekstejä yhden virkkeen mittaisista pätkistä aina useamman sivun mittaisiin osioihin. Toisena tutkimustuloksena havaitaan Uotin olleen aktiivinen toimija Suomen 1930-luvun äärioikeistolaisessa kentässä. Hän oli mukana useissa aikansa äärioikeistolaisissa puolueissa ja perusti lopulta oman Suomalaissosialistisen Työväen puolueensa, jonka ohjelmajulistuksia Kansan Työ ja Kansan Valta olivat. Uoti ja hänen puolueensa olivat mukana vuoden 1936 eduskuntavaaleissa, saavuttamatta kuitenkaan mainittavampaa menestystä. Toisen maailmansodan aikana Uoti aktivoitui uudelleen ja oli Valpon seurannan kohteena vakoilusta epäiltynä. Hänet tuomittiin talvisodan jälkeen virkarikoksesta kuuden kuukauden vankeuteen. Uoti oli eduskuntavaaliehdokkaana 1951 ja pyrki vielä vuonna 1956 presidentinvaaliehdokkaaksi. Hän ei päässyt eduskuntaan, eikä ehdolle presidentinvaaleihin. Uotin taustalla vaikuttaneita voimia tai tukijoita ei löytynyt tutkimuksen aikana, hän vaikuttaa toimineen itsenäisesti. Ensio Uoti toi Hitlerin Mein Kampfin suomennettuna ja tiivistetyssä muodossa suomalaisten saataville kuusi vuotta ennen Mein Kampfin suomentamista. Hän ei kuitenkaan onnistunut levittämään suomalaissosialismiksi nimittämäänsä oppia kovinkaan laajalle epäonnistuttuaan poliittisissa pyrkimyksissään. Uoti ei ollut persoonana tarpeeksi vakuuttava, mikä yhdessä maamme olosuhteiden kanssa vaikutti merkittävästi hänen epäonnistumiseensa. Uotin eli suuren osan elämästään Saksassa ja sieltä voisi löytyä lisävalaistusta hänen elämäntarinaansa ja toimintaansa maamme rajojen ulkopuolella.
-
(2021)Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.
-
(2021)Tutkin pro gradu -tutkielmassani Väinö Lassilan (1896–1939) tasa-arvo- ja ihmisoikeusajattelua. Lassila oli Helsingin yliopiston anatomian professori ja lääkäri, joka puhui samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1930-luvun puolivälistä lähtien. Tutkimuskysymykseni on, miksi Lassila käytti samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä poliittisessa retoriikassaan vuosina 1934–1939. Aatteet olivat uhattuina 1930-luvulla, mitä kuvastaa natsi-Saksan synty vuonna 1933. Lassilasta tuli vuosikymmenen puolivälissä yksi näkyvimmistä fasismin ja rotuhygienian vastustajista. Hän toimi myös Ihmisoikeuksien liiton puheenjohtajana vuosina 1935–1939. Tutkielman tavoitteena on avata Lassilan kautta uusi näkökulma 1930-luvun aatehistoriaan. Tutkin, millaista vastarintaa rotuhygienia ja fasismi herättivät suomalaisessa kansalaisyhteiskunnassa 1930-luvulla. Samalla tarkastelen, miten ihmisoikeudet ymmärrettiin Suomessa ennen Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jälkeen syntynyttä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestelmää. Otan työssäni kantaa vallitsevaan akateemiseen keskusteluun ihmisoikeuksien historiasta. Sovellan aatehistorioitsija Quentin Skinnerin näkökulmaa aatehistoriallisten tekstien tutkimiseen. Skinner on esittänyt, että aatehistorialliset tekstit olivat puhetekoja, jotka oli tarkoitettu kommunikatiivisiksi teoiksi menneisyyden yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lähestyn Lassilan tekstejä ja muita puheenvuoroja puhetekoina selvittämällä, mikä oli hänen tekojensa kommunikatiivinen tarkoitus aikalaiskeskustelussa. Tarkastelen Lassilan tapaa käyttää samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteitä siitä näkökulmasta, mikä merkitys niillä oli puheteon argumentaatiolle. Käsitteet ovat Skinnerin mielestä argumentaation työkaluja, minkä vuoksi hänelle on keskeistä se, mitä niillä voi tehdä argumentissa. Tämän lisäksi selvitän Lassilan puhetekojen motiivin tarkastelemalla, millaiset arvot ohjasivat hänen poliittista toimintaansa. Aineistoni koostuu kolmesta eri lähdekategoriasta. Ensimmäinen kategoria, lehdistö ja kirjallisuus, koostuu pääasiassa Lassilan lehdistössä julkaistuista teksteistä ja muista puheenvuoroista sekä hänen poliittisten vastustajiensa teksteistä. Toinen lähdekategoria koostuu Kansan arkistossa sijaitsevien Väinö Lassilan arkiston ja Ihmisoikeuksien liiton arkiston muodostamasta materiaalista. Kolmannen kategorian muodostavat sellaiset valtion virallisjulkaisut, kuten hallituksen esitykset, komiteamietinnöt sekä lait, joihin Lassila otti puheenvuoroissaan kantaa. Argumentoin tutkielmassani sen puolesta, että Lassilan ajattelun peruslähtökohta oli ihmisarvon kunnioitus, jonka pohjalta hän teki poliittisia johtopäätöksiä. Demokratia oli paras poliittinen järjestelmä, sillä se kunnioitti ihmisarvoa. Lassilan mielestä demokratia perustui ihmisten väliseen samanarvoisuuteen sekä yksilön vapauteen. Puheteoissaan Lassila pyrki puolustamaan demokratiaa fasismia ja rotuoppia vastaan sekä kehittämään sitä tasa-arvoisempaan suuntaan sosiaalisten olojen parantamisen kautta. Samanarvoisuuden, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien käsitteet olivat hänelle demokratian puolustamisen ja kehittämisen työkaluja taistelussa rotuoppia ja fasismia vastaan.
-
(2020)Tutkielma käsittelee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ideologiaa. Tavoitteena on selvittää mitä liikkeen kansallissosialismi tarkoittaa ja miten sitä perustellaan. Pohjoismainen Vastarintaliike on aiemmin esiintynyt tutkimuksessa osana laajempaa katsausta erilaisia äärioikeistolaisia toimijoita ja ryhmittymiä. Ääriliikkeiden tutkiminen voi paljastaa yhteiskunnassamme piileviä konflikteja ja ongelmia, jotka nousevat laajemmin esille vasta tulevaisuudessa. Liikkeen ideologiaa lähestytään poliittisille ideologioille yhteisinä piirteinä nähtyjen kolmen elementin kautta. Näitä elementtejä ovat kritiikki, ideaali eli hyvä yhteiskunta sekä keskeiset keinot ja toimijuus. Aineistona toimii liikkeen suomenkielinen poliittinen manifesti sekä sen yhteyteen liitetyt lisätekstit. Lisäksi vertailua tiettyjen keskeisinä tulkittujen käsitteiden suhteen suoritetaan liikkeen ruotsinkielisen manifestin suhteen. Tutkielmassa liikkeen ideologiaa verrataan myös muutamiin varhaisempien tutkimusten tulkintoihin kansallissosialismista. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kritiikki perustuu globaalin sionismin uhalle sekä sen aiheuttamille vallitsevan järjestelmän ongelmille. Ideaali hyvästä yhteiskunnasta puolestaan perustuu rotuajatteluun, pohjoismaisuuteen, kansankokonaisuuteen, taloudelliseen itsenäisyyteen, omavaraisuuteen, vaihtoehtoiseen demokratiaan, ympäristöajatteluun sekä puolustukselliseen sotilaalliseen varustautumiseen. Keskeiset keinot tämän ideaalin saavuttamiseksi liikkeellä ovat vallankumous sekä liittoutuminen pohjoismaalaisten kesken. Tutkielman johtopäätöksinä havaitaan liikkeen ideologian sisältävän paljon erilaisia elementtejä, joista useat ovat epämääräisiä tai jopa ristiriitaisia. Kuitenkin tiettyjä aivan keskeisiä ja kiistattomia ydinkäsityksiä on havaittavissa. Liikkeen ideologian nähdään rakentuvan ajatukselle taistelusta globaalia sionismia ja sen kansalle, rodulle ja ympäristölle aiheuttamia turmiollisia vaikutuksia vastaan. Liikkeen tärkein yksikkö uuden yhteiskunnan perustaksi on pohjoisen rodun ja pohjoismaisuuden määrittämä kansa, joka tutkielmassa tulkitaan organistisen yhteiskuntanäkemyksen pohjalta nousevaksi päämääräksi. Pohjoisen rodun osallisuuden jakavaa väestöä ja sen perinteisiä asuinalueita pyritään puolustamaan niihin kohdistuvilta uhilta. Liikkeen ideologia toisintaa useita edeltäneitä tulkintoja kansallissosialismista, vaikka tiettyä osittaista maltillistumista retoriikassa havaitaan.
-
(2020)Tutkielma käsittelee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ideologiaa. Tavoitteena on selvittää mitä liikkeen kansallissosialismi tarkoittaa ja miten sitä perustellaan. Pohjoismainen Vastarintaliike on aiemmin esiintynyt tutkimuksessa osana laajempaa katsausta erilaisia äärioikeistolaisia toimijoita ja ryhmittymiä. Ääriliikkeiden tutkiminen voi paljastaa yhteiskunnassamme piileviä konflikteja ja ongelmia, jotka nousevat laajemmin esille vasta tulevaisuudessa. Liikkeen ideologiaa lähestytään poliittisille ideologioille yhteisinä piirteinä nähtyjen kolmen elementin kautta. Näitä elementtejä ovat kritiikki, ideaali eli hyvä yhteiskunta sekä keskeiset keinot ja toimijuus. Aineistona toimii liikkeen suomenkielinen poliittinen manifesti sekä sen yhteyteen liitetyt lisätekstit. Lisäksi vertailua tiettyjen keskeisinä tulkittujen käsitteiden suhteen suoritetaan liikkeen ruotsinkielisen manifestin suhteen. Tutkielmassa liikkeen ideologiaa verrataan myös muutamiin varhaisempien tutkimusten tulkintoihin kansallissosialismista. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kritiikki perustuu globaalin sionismin uhalle sekä sen aiheuttamille vallitsevan järjestelmän ongelmille. Ideaali hyvästä yhteiskunnasta puolestaan perustuu rotuajatteluun, pohjoismaisuuteen, kansankokonaisuuteen, taloudelliseen itsenäisyyteen, omavaraisuuteen, vaihtoehtoiseen demokratiaan, ympäristöajatteluun sekä puolustukselliseen sotilaalliseen varustautumiseen. Keskeiset keinot tämän ideaalin saavuttamiseksi liikkeellä ovat vallankumous sekä liittoutuminen pohjoismaalaisten kesken. Tutkielman johtopäätöksinä havaitaan liikkeen ideologian sisältävän paljon erilaisia elementtejä, joista useat ovat epämääräisiä tai jopa ristiriitaisia. Kuitenkin tiettyjä aivan keskeisiä ja kiistattomia ydinkäsityksiä on havaittavissa. Liikkeen ideologian nähdään rakentuvan ajatukselle taistelusta globaalia sionismia ja sen kansalle, rodulle ja ympäristölle aiheuttamia turmiollisia vaikutuksia vastaan. Liikkeen tärkein yksikkö uuden yhteiskunnan perustaksi on pohjoisen rodun ja pohjoismaisuuden määrittämä kansa, joka tutkielmassa tulkitaan organistisen yhteiskuntanäkemyksen pohjalta nousevaksi päämääräksi. Pohjoisen rodun osallisuuden jakavaa väestöä ja sen perinteisiä asuinalueita pyritään puolustamaan niihin kohdistuvilta uhilta. Liikkeen ideologia toisintaa useita edeltäneitä tulkintoja kansallissosialismista, vaikka tiettyä osittaista maltillistumista retoriikassa havaitaan.
-
(2011)Pro gradu -työni tutkimuskohde on Münchenissä yli 20 vuotta vireillä olleen museohankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu 1980-luvulta 2000-luvulle. München oli kaupunki, jossa Hitler nousi valtaan, NSDAP-puolue perustettiin ja joka kolmannessa valtakunnassa sai lisänimet 'Liikkeen pääkaupunki' ja 'Taiteen pääkaupunki'. 1980-luvulta lähtien on Münchenissä virinnyt keskustelu tarpeesta perustaa kaupunkiin dokumentaatiokeskus, jossa kansallissosialismin nousua Münchenissä käsiteltäisiin kriittisesti. Dokumentaatiokeskus-hanke on ollut kiistelty ja keskustelun voi katsoa olleen ennen kaikkea kiista siitä, miksi ja miten Münchenin tulisi käsitellä natsimenneisyyttään. Työssäni selvitän sitä, mistä hankkeen ympärillä on kiistelty, millaisia teemoja keskustelussa on noussut esille ja miksi hanke on edennyt niin hitaasti. Työni aikarajaus kattaa 1980- ja 1990-luvut painottuen kuitenkin vahvasti 2000-luvulle, jolloin aiheen ympärillä käyty julkinen keskustelu on ollut vilkkaimmillaan. Tutkielmani primaariaineiston muodostavat lehdistökirjoittelu, radio- ja tv-ohjelmat sekä Münchenissä järjestetyt julkiset keskustelutilaisuudet, joiden aiheena museosuunnitelma on ollut. Tutkielmani jakautuu kuuteen alalukuun, joissa luvuissa neljä ja viisi käyn lävitse varsinaista tutkimusaineistoa. Ennen keskusteluun paneutumista avaan luvussa kaksi työni kannalta keskeisiä käsitteitä, erittelen pääpiirteitä saksalaisesta historiadiskurssista sodanjälkeisinä vuosikymmeninä sekä rakennan työlleni kollektiiviseen muistiin perustuvaa teoreettista viitekehystä. Luvussa kolme käsittelen Münchenin sodanjälkeistä jälleenrakennusta sekä dokumentaatiokeskuksen rakennuspaikaksi valitun Königsplatzin merkitystä natsiliikkeelle. Lisäksi valotan baijerilaisen poliittisen kulttuurin erityispiirteitä. Luvuissa neljä ja viisi analysoin aiheen tiimoilta käytyä julkista keskustelua tutkimusaineiston pohjalta jaotellen sen keskusteluissa pintaan nousseiden teemojen mukaisesti. Museohankkeen hidas eteneminen on ollut osoitus sekä haluttomuudesta että vaikeudesta käsitellä paikallista natsimenneisyyttä. Merkittäväksi tekijäksi museohankkeen etenemisessä nousee Münchenin saama huono julkisuus aiheen tiimoilta sekä kritiikki Münchenin poikkeavuudesta suhteessa muihin saksalaiskaupunkeihin. 2000-luvulla saavutettu poliittinen yksimielisyys dokumentaatiokeskuksen perustamisesta kertoo syvällisestä ajan hengen muutoksesta Münchenissä ja valmiudesta kriittisesti käsitellä kaupungin natsimenneisyyttä.
-
(2015)Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.
-
(2015)Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisen kuvan elokuvat Aamen ja Under the Roman Sky välittävät paavi Pius XII:sta ja erityisesti hänen suhtautumisestaan juutalaisiin ja holokaustiin. Elokuvat esittävät miltei vastakkaiset näkemykset Piuksesta. Aamen perustuu Rolf Hochhuthin vuonna 1963 julkaistuun näytelmään Sijainen, joka oli ensimmäisiä Piukseen kriittisesti suhtautuvia arvioita. Elokuva toi taiteessa esiintyvän Piuksen kritiikin uudelle vuosituhannelle ja oli samalla osa tieteellisessäkin tutkimuksessa vilkkaana käynyttä keskustelua. Elokuvan esittämät syytökset paavia kohtaan olivat tuttuja esimerkiksi John Cornwellin, Susan Zuccottin ja Michael Phayerin tutkimuksista. Aamenen keskeinen väite on, että Pius ei tehnyt riittävästi juutalaisten suojelemiseksi holokaustilta. Elokuva esittää, että tämä johtui nimenomaan uhrien juutalaisuudesta. Samalla Aamen sopii luontevasti osaksi ohjaaja-tuottaja Costa-Gavrasin filmografiaa, jossa korostuvat auktoriteettien kyseenalaistaminen ja epäluulo valtaapitäviä kohtaan. Aamenta voi pitää hyvin pitkälti Costa-Gavrasin ehdoilla tehtynä ja hänen näkemystään vastaavana elokuvana. Under the Roman Sky puolestaan vaikuttaa syntyneen pikemminkin kristilliset arvot omaavien tuotantoyhtiöiden tilaustyönä, kuin ohjaaja Christian Duguayn taiteellisen kunnianhimon siivittämänä. Se vastaa lukuisiin Piusta vastaan esitettyihin syytöksiin ja esittää hänet juutalaisten suojelijana. Monissa kohtauksissa tunnutaan tarkoituksellisesti tuovan esille Piukseen kohdistunutta kritiikkiä, jotta tuohon kritiikkiin päästäisiin vastaamaan. Näissä tapauksissa Under the Roman Sky tukeutuu väitteissään sellaisiin Piuksen puolustajiin kuten David G. Dalin ja Ronald Rychlack. Elokuvien vastakkainen suhtautuminen Piukseen näkyy jo siinä, miten katolinen kirkko suhtautui niiden tuotantoprosessiin. Penseästi paaviin suhtautuvaa Aamenta ei saatu kuvata Vatikaanissa ja Roomassa, vaan tapahtumapaikat jouduttiin lavastamaan Romaniaan. Piusta puolustavalle Under the Roman Skylle kuvauslupa taas heltisi. Kumpikin elokuva käyttää hyväkseen elokuvallisia keinoja sanomansa esilletuomiseen, mutta hieman eri tavoin. Aamenessa suurin rooli on tapahtumien ja henkilöiden rinnastamisella. Piuksen liikkuminen rinnastuu keskitysleirille kulkevien junien liikkeeseen, mikä välittää viestin paavin roolista holokaustin mahdollistajana. Natsit ja katolilaiset rinnastetaan kahdessa samankaltaisessa kohtauksessa, jossa eliitti mässäilee ylhäisessä yksinäisyydessään sodan kauhuista välittämättä. Under the Roman Sky puolestaan turvautuu kuvakerronnassaan perinteiseen uskonnolliseen kuvastoon. Elokuvassa Pius poseeraa toistuvasti ristiinnaulitun Kristuksen tavoin kädet sivuilleen levitettynä, mikä luo hänestä uhrautuvaisen ja rakastavan kuvan. Uskonnollinen taide on elokuvassa merkittävässä roolissa. Sikstuksen kappelin freskojen aiheet kuvastavat elokuvan henkilöhahmoissa tapahtuvia muutoksia. Aamen ja Under the Roman Sky osoittavat, että Piuksen toisen maailmansodan aikaisten tekemisten käsittelyssä vastakkainasettelu jatkui 2000-luvulle asti polarisoituneena elokuvataiteessakin.
Now showing items 1-10 of 10