Browsing by Subject "karismaattisuus"

Tässä tutkimuksessa selvitetään Seppo Jokisen kehittämän Rikotusta eheä -terapiamallin uskonnollisia käsityksiä. Tutkimusaineisto koostuu terapiamenetelmää kuvaavasta kirjasta sekä viidestä muusta Jokisen terapianäkemystä ja ajattelua valottavasta teoksesta. Päätutkimuskysymyksiä olivat: Mikä on Jokisen näkemys rikkinäisyydestä ja eheydestä? Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kysymyksiä: Miksi tulisi eheytyä ja kuinka eheytyminen tapahtuu? Näitä tutkimuskysymyksiä selvitellessä nousi esiin terapiamalliin olennaisena osana kuuluva uskonnollinen aines. Systemaattisen analyysin avulla tutkittiin terapiamallin uskonnollisia käsityksiä, väitteitä, argumentteja ja niiden taustaoletuksia. Jokinen määrittelee rikkinäisyyden psykologisin termein haavoiksi, vammoiksi ja traumoiksi. Rikkinäisyyden syyt liittyvät vuorovaikutussuhteiden ongelmiin. Hengellinen käsite ”synti” vaikutti olevan rikkinäisyyden perimmäinen syy ja selittävän sitä. Jokainen on synnin seurauksena jossain määrin rikkinäinen. Synti näyttäytyy maailmassa omana, toisten ja ulkopuolisen pahan aiheuttamana syntinä rikkinäisyyttä aiheuttaen. Rikkinäisyys ei kuitenkaan ole syntiä. Synti kuitenkin helposti takertuu ihmisen rikkinäisyyteen ja estää eheytymisen. Lisäksi se vaikuttaa ihmisen suhteeseen Jumalaan. Eheys on Jokisen mukaan ”tunne-elämän vammojen parantumista ja aikuisen tunnekäyttäytymisen oppimista”. Tämä määritelmä on psykologinen ja korostaa Rikotusta eheä -terapiamallin psykoterapeuttista otetta. Toisessa määritelmässä Jokinen luonnehtii eheytymisen tavoitetta. Eheytymisen tavoitteeksi hän asettaa ”synnistä ja sen turmeluksesta yhä enemmän eroon pääsemisen”. Tämä määritelmä painottaa eheytymisen hengellistä puolta. Tavoite voidaan nähdä eheytymisen askeleena, mutta myös sen seurauksena. Vielä Jokinen kuvailee eheyttä Jumalan kuvan kaltaisuutena, yltäkylläisenä elämänä ja lapsen kaltaisuutena sekä armona ja armollisuutena. Miksi tulisi eheytyä? Ensinnäkin Jokinen toteaa, että kukaan ei täällä maailmassa eheydy täydellisesti. Hän puhuukin riittävästä eheydestä. Ihminen saattaa kokea vain eriasteista pahaa oloa. Jumala haluaa antaa ihmiselle eheyttä, että elämä täällä maan päällä ei olisi niin vaikeaa. Toiseksi ihminen voi tuoda valoa toisen ihmisen elämään, jos itse ei ole aivan rikkinäinen. Kolmas ja todella tärkeä syy on se, että synti tarttuu ihmisen tunne-elämän rikkinäisyyteen ja tämä seikka vaikuttaa jumalasuhteeseen. Kuinka eheytyminen tapahtuu? Jokisen terapeuttinen malli koostuu psykoterapeuttisesta ja sielunhoidollisesta prosessista. Se on psykodynaamisen menetelmän sekä rukouksen ja hengellisten lahjojen käytön yhdistelmä. Psykologinen näkökulma on kuitenkin alisteinen Raamatun näkemykselle. Jokinen korostaa Raamatun arvovaltaa ja auktoriteettia ja hänen Raamattunäkemyksensä on konservatiivinen. Tahdon korostamisessa on kaikuja augustinolaisesta perinteestä. Jokinen vaikuttaa pitkälti jatkavan Erik Ewaldsin työtä herätyskristillisissä piireissä. Vapaakirkollisuudessa ja herätyskristillisyydessä tahdonratkaisu onkin korostuneemmin esillä Lutherin näkemyksiin verrattuna. Sielunhoitometodissa on keerygmaattisia piirteitä: Raamatun, rukouksen ja ripin käyttöä. Myös karismaattisen sielunhoidon elementtejä on mukana, vaikka niiden merkitys ei ole lähdeaineiston perusteella kovin korostunut. Psykologisen, psykodynaamisen tiedon merkitys terapiaprosessissa on keskeinen. Seppo Jokisen Rikotusta eheä -sielunhoitoterapiamalli sopii vain henkilöille, jotka eivät torju esirukousta ja Jumalan kohtaamista. Lähdeaineiston perusteella hän kuitenkin haluaa kristillisen sielunhoidon periaatteen mukaan tarjota ihmisille apua ilman ehtoja.

Tutkimuksessa tarkastellaan helluntailiikkeestä irtautumista ja seurakuntaan sitoutumattomuutta. Tutkimus kattaa kolme kysymystä: 1. Mitä käsite seurakuntasitoutumattomuus merkitsee, 2. Miksi ihminen ottaa etäisyyttä seurakuntaan, 3. Miten näkemykset ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Tutkimuksen viitekehys nousee piispa Seppo Häkkisen väitöstutkimuksesta. Hän jakaa seurakuntaan sitoutumisen kolmeen kategoriaan: sosiologiseen, käytännölliseen ja teoreettiseen sitoutumiseen. Tätä jakoa olen soveltanut helluntailiikkeestä irtautumiseen tarkastellen seurakunnan oppia, käytäntöä ja yhteisöllisyyttä. Aineisto on koottu haastatteluin, jotka olen suorittanut kymmenen vuoden välein, vuosina 2005 ja 2014 - 15. Ensimmäisessä vaiheessa haastattelin kahdeksaa henkilöä, jotka kuuluivat Helsingin Lähetysseurakuntaan. Toisessa vaiheessa tutkimukseen osallistui kuusi henkilöä, joita olin haastatellut vuonna 2005 ja jotka olivat irrottautuneet Helsingin Lähetysseurakunnasta tai jostakin muusta liikkeeseen kuuluvasta seurakunnasta. Helluntailiikkeessä on oma kieli, jonka liikkeeseen kuuluvat tunnistavat. Sille on tyypillistä tiettyjen voimakkaasti ladattujen termien käyttäminen. Niillä korostetaan yhteenkuuluvuutta tai osoitetaan ulkopuolisuutta. Sitoutumattomuus on sisäpiirin käyttämä sana, jolla pyritään lujittamaan sitoutumista seurakunnan toimintaan. Seurakunnan opetuksesta nousevat irtautumisen syyt liittyivät helluntailiikkeen käsitykseen elämän pyhityksestä ja kirjaimellisesta raamatuntulkinnasta. Pyhitysoppi tuo sisäisiä ristiriitoja, tunteen siitä, että aina pitäisi tehdä enemmän ja suorittaa kelvatakseen. Riittämättömyyden tunne saa aikaan häpeää ja tarvetta yrittää vielä enemmän. Seurakuntaelämän käytännöissä ihmisten odotukset eivät toteutuneet. Tämä sai heidät etsimään yhteisöjä, jotka täyttäisivät nämä tarpeet paremmin. Erityisesti jumalanpalvelukset eivät vastanneet heidän odotuksiaan. Yhteisöllisyyden kokeminen on sitoutumisen kannalta keskeistä kaikissa uskonnollisissa yhteisöissä ja kirkoissa. Ihmiset etsivät yhteisöä, jossa he voivat kokea uskonsa vahvistumista jaettujen uskonnollisten kokemusten kautta. Erityisesti tämä näkyy vapaissa suunnissa. Yhteisöllisyyden puutteet ilmenivät sosiaalisina jännitteinä ja ulossulkemisena. Ihmiset odottavat seurakunnassa merkittäviä ihmissuhteita, hyväksyntää ja rakkauden kokemusta. Sitoutuminen lujittuu uskonyhteyden ja hyväksytyksi tulemisen kautta. Jos tämä ei toteudu, ihminen irtautuu ja hakeutuu toiseen yhteisöön.

Helluntailais-karismaattinen liike on globaalisti kristinuskon kasvavin uoma. Suomessa se ei ole saavuttanut suurta enemmistöä taakseen eikä se aina nauti hyvästä maineesta kristillisten piirien sisä- tai ulkopuolella. Yksi liikehdinnän haara on anglikaanikirkosta lähtöisin oleva New Wine -liike. Se pyrkii helpottamaan karismaattisen uudistuksen soveltamista käytännön seurakuntaelämään. Suomen New Wine -liikettä ei ole aikaisemmin tutkittu. Siksi tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, millaiseksi Suomen New Wine -liike on muotoutunut sekä millaisia merkityksiä New Wine -liikkeellä on ollut mukana olleiden elämässä. Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus ja sen metodina aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Aineisto muodostui teemahaastatteluista. Haastattelin kymmentä vähintään noin kymmenen vuotta New Wine -liikkeessä mukana ollutta henkilöä, jotka ovat olleet evankelis-luterilaisen kirkon tai Suomen Vapaakirkon seurakuntien työntekijöitä tai kristillisten järjestöjen vaikuttajia. Tutkimustulokset osoittivat, että Suomen New Wine -liike edustaa hengellisyyden ja karismaattisuuden osalta maltillista linjaa, vaikka armolahjoilla ja Pyhän Hengen kokemisella on suuri painoarvo. Suomen New Wine korostaa kristittyjen yhteenkuuluvaisuuden merkitystä sekä arkista ja elävää kristillisyyttä. Liikkeessä mukana olleet antoivat tutkimustulosten mukaan erityistä arvoa oman uskonelämänsä vahvistumiselle, samoin kuin liikkeen vaikutuksesta omassa työssään tapahtuneelle muutokselle. Tarkastelin tutkimuksessa lisäksi New Wine -liikkeen rutinoitumista. Tutkimukseni voi auttaa ymmärtämään maltillisen karismaattisen kristillisyyden soveltamista suomalaiseen kristilliseen kenttään ja tavalliseen seurakuntaelämään, jotka eivät välttämättä ole kovin vastaanottavaisia karismaattisuuden ääri-ilmiöille.