Browsing by Subject "katsomus"

Tutkimuksessani tarkastelen islamin opettajien oman katsomuksen vaikutusta tai merkitystä heidän työssään. Esiin pääsevät nimenomaan opettajien subjektiiviset kokemukset aiheesta. Tutkimukseni taustatieto perustuu aihetta sivuavaan tieteelliseen kirjallisuuteen, asiantuntija-artikkeleihin sekä aikaisempiin tutkimuksiin. Pääpaino tutkimuksessani on vuosina 2016–2017 keräämälläni teemahaastattelumateriaalilla, joka koostuu kolmen muslimiopettajan ja kolmen ei-muslimi opettajan näkemyksistä. Teemahaastatteluiden lisäksi lähetin haastatelluille vielä kymmenen tarkentavaa lisäkysymystä kirjallisesti kesä-elokuussa 2019. Aineistoni analysoimiseen käytin aineistolähtöistä analyysia sekä teemoittelua. Tutkimus osoitti, että islamin opettajan omalla katsomuksella on vaikutusta ja merkitystä työkentällä. Sillä, onko opettaja muslimi vai ei, on vaikutusta hieman eri asioihin. Muslimiopettajilla olennaisimmat katsomukseen perustuvat vaikutteet työssä tulivat esiin motivaatiossa hakeutua alalle, aineenhallinnassa, tiettyjen opetussuunnitelman aihealueiden opettamisessa, tunnustuksettomuudessa pitäytymisen haasteellisuudessa, sekä suhtautumisessa islamin opettajien katsomukselliseen taustaan. Ei-muslimi opettajilla katsomukseen perustuvat vaikutteet tulivat eniten esiin suhteessa oppilaisiin, huoltajiin ja jossain määrin muslimiopettajiin sekä koulun muihin opettajiin. Molemmissa ryhmissä jatkuva itsenäinen lisäkouluttautumisen tarve koettiin olennaiseksi työssä pärjäämisen kannalta. Opetussuunnitelmaa arvostettiin työn ohjenuorana ja kaikki opettajat tuntuivat viihtyvän islamin opettajan työssä hyvin sen haasteista huolimatta. Kaikki pitivät myös tärkeänä positiivisuuteen pyrkivää yhteistyötä eri sidosryhmien välillä. Yhteiset katsomusainetunnit koettiin hedelmällisiksi tiettyjen aihealueiden puitteissa, jos opettajien monipuolisuuteen ja asiantuntijuuteen satsataan tarpeeksi. Kuitenkin myös oman uskonnon eriytettyjä tunteja pidetään edelleenolennaisina ja tärkeinä. On hyvin todennäköistä, että islamin opettajien katsomuksellinen moninaisuus tulee tulevaisuudessa entisestään moninaistumaan. Siksi on tärkeää pohtia tutkimuksessani esiin tulleita seikkoja jo ainedidaktiikan ryhmissä opettajan pedagogisisten opintojen yhteydessä. Muslimi- ja ei-muslimiopettajien aito tasavertainen toistensa kohtaaminen ja keskinäinen dialogi voi olla hyvin opettavaista ja silmiä avaavaa, sekä lisätä ymmärrystä molempien osapuolten välillä.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää katsomuksellisen identiteetin käsitettä osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014. Laadullinen teoreettinen analyysi tehdään systemaattisen analyysin menetelmällä. Tutkimuksen keskiössä on käsiteanalyysi, jota syvennetään systemaattisen analyysin metodin mukaisesti. Syvemmän ymmärryksen saavuttaminen tutkimuskysymykseen vaatii teoreettisen viitekehyksen ja ensimmäisten tasojen analyysissa laajemman näkökulman ottamista erityisesti identiteetin ja katsomuksen käsitteisiin. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä tarkastellaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen historiaa ja nykypäivän järjestämisen periaatteita, opetussuunnitelmien historiaa, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014, identiteettiteoriaa ja katsomuksellisuutta. Itse analyysiosuudessa tarkastellaan laajemmin identiteetin käsitettä osana Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 eri osioita ja konteksteja. Laajemmalla käsityksellä identiteetin käsitteestä päästään analyysin seuraavissa vaiheissa syvemmälle merkitysrakenteiden käsittelyyn ja identiteettikäsitteiden suhteiden hahmottamiseen. Tutkimuksen perusteella katsomuksellinen identiteetti voidaan hahmottaa osaksi oppilaan suurempaa identiteetin kokonaisuutta, joka kehittyy jatkuvassa prosessissa. Katsomuksellinen identiteetti on yksi näkökulma, joka on vuorovaikutteisessa suhteessa oppilaan muiden identiteettien näkökulmien kanssa. Perusopetuksen tehtävä on monipuolisesti tukea oppilasta tässä henkilökohtaisessa prosessissa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista 2014 voidaan hahmottaa oppilaan identiteetin hierarkkinen luonne. Tässä tutkimuksessa tästä monitasoisesta kokonaisuudesta painottuvat yläkäsite identiteetti, jonka alta löytyy kulttuurinen ja kielellinen identiteetti ja näiden alta edelleen katsomuksellinen identiteetti. Suomalaisessa yhteiskunnassa julkisessa keskustelussa painottuvat nykypäivänä monikulttuurisuuden ja katsomuksellisuuden kysymykset. Tähän kontekstiin sijoitettuna Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 identiteettikysymykset saavat laajemman mittakaavan. Perusopetuksen piirissä tapahtuva vuorovaikutus ja sen yhteydessä tapahtuva identiteetin ja erityisesti katsomuksellisen identiteetin rakentumisen prosessi edistävät oppilaiden osallisuutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Vaikka katsomuksellinen identiteetti on vain hyvin pieni osa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita 2014, se linkittyy suurempaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, jossa nykypäivän oppilaat elävät.

Tässä tutkimuksessa selvitin kotikasvatuksen roolia katsomusten välittymisessä sekä välittymiseen liittyvää säröilyä, joka on noussut teemana esille myös Kati Tervo-Niemelän tuoreissa tutkimusjulkaisuissa. Tarkastelun kohteena olivat teologian opiskelijat, ja aineisto on kerätty vuoden 2022 keväällä. Tutkimukseni keskiössä oli erityisesti selvittää, mikä merkitys lapsuudenkodin kasvatuksella on katsomuksen muodostumiseen. Aiemmat tutkimukset osoittavat kotikasvatuksella olevan suuri merkitys siinä, miten katsomus välittyy sukupolvelta toiselle. Tässä vanhempien ja lähisukulaisten merkitys on huomion arvoista. Laadullisen tutkielman aineisto on kerätty kirjallisen kyselylomakkeen muodossa osana kurssitehtävää. Aineiston analyysin toteutin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tuloksista nousi esille seitsemän eri roolia, jotka määrittelevät kotikasvatusta suhteessa kasvatettavan katsomuksen muodostumista ja kehittymistä. Useat vastaajat kokivat kotikasvatuksella olleen paljon merkitystä heidän katsomuksensa muodostumiseen. Muutamat kokevat muut tekijät merkittävimmäksi. Lisäksi kotikasvatus herättää ristiriitaisia tunteita katsomuksen muodostumiseen liittyen. Se välittää arvoja sekä perinteitä, jotka jatkuivat joissain tapauksissa myöhempään aikuisuuteen saakka. Kotikasvatus vahvistaa niin uskonnotonta kuin uskonnollista katsomusta. Lisäksi tulokset nostavat esille kertomuksissa tapahtuvaa säröilyä ja liikkuvuutta eri katsomusten välillä. Uskonnoton kotikasvatus ei tarkoita aina uskonnotonta aikuisuutta eikä uskonnollinen kotikasvatus ole automaatio vakaumuksellisesta aikuisuudesta. Esille nousi myös muita katsomuksia, kuten poliittisia katsomuksia ja niihin liittyviä arvoja. Tutkimus osoitti kotikasvatuksella olevan selkeä rooli katsomuksen kehitykseen yhä nykypäivän aiempaa sekulaarimmassa yhteiskunnassa. Siinä missä aiemmin on keskitytty selvittämään erityisesti uskonnollisuuden välittymistä sukupolvelta toiselle, olisi jatkossa hyvä keskittyä tarkastelemaan myös ei-uskonnollisten katsomusten välittymistä kotikasvatuksessa.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa oppitunnin aikaista osallisuuden kokemusta sekä vuorovaikutusta yhdessäolon vahvistajana oppilaan näkökulmasta. Osallisuus-käsite on toistuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Opetusta ohjaava perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 nostaa osallisuutta edistävän, ihmisoikeuksia toteuttavan ja demokraattisen toimintakulttuurin perustaksi oppilaiden kasvulle aktiivisiksi kansalaisiksi. Opetuksen tulisi vastata tähän haasteeseen nykyisen koulumaailman moninaisuuden kentällä. Tutkimusaineiston keräsin eteläsuomalaisessa yhtenäiskoulussa syksyllä 2019. Havainnoin yhdeksänsien luokkien evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen oppitunteja, haastattelin oppilaita ryhmissä sekä keräsin palautelomakkeet tunneista niin oppilailta kuin opettajaltakin. Havainnoituja luokkia oli neljä, haastateltuja oppilaita kymmenen ja palautelomakevastauksia 64. Kerätyn aineiston analysoin sisällönanalyysin keinoin teoria- ohjaavasti. Ohjaavana teoriana käytin Martti Siisiäisen ”Osallisuuden eri tyypit” -mallia. Havainnoitujen oppituntien aihepiiri liittyi eettiseen valintatilanteeseen sekä taidekuvien analysoimiseen. Oppitunneilla oli käytössä runsaasti osallistavia opetusmetodeja; kerronnallisuutta, yhteistä keskustelua, toiminnallisia elementtejä sekä parityöskentelyä. Tutkimusaineistosta löytyy useita osallisuutta ja osallistumista kuvaavia sanoja, lauseita, ilmaisuja ja käyttäytymistä. Esiin nousee kuitenkin myös viitteitä siitä, etteivät kaikki oppilaat koe osallisuutta oppituntien aikana tai halua osallistua yhteiseen tekemiseen. Käytetyt opetusmetodit ovat mieleisiä suurelle osalle oppilaista, mutta osa pitää tunteja hämmentävinä tai outoina ja kaipaa ”tavallisia” tunteja. Aiemmat uskonnon tunnit määritellään joko hyvin erilaisiksi tai samankaltaisiksi ryhmästä riippuen. Luokkien välillä ilmenee yllättävän paljon eroja tunti- ja haastattelukäyttäytymisessä, vaikka jokaisella oppitunnilla on sama sisältö ja opettaja. Oppilaiden havainnoitu käytös vaihtelee innostuksen ja ilon sekä välinpitämättömyyden ja kyllästymisen akseleilla. Oppilaat itse kuvaavat haastatteluissa tunnetilojaan oppitunnin jälkeen vaihtelevasti. Tutkimuksessa ilmenee, että luokan ryhmähengellä, oppilas-opettajasuhteella ja käytetyillä opetus- menetelmillä on merkittävä vaikutus tunnin sujumiseen sekä oppilaan subjektiiviseen osallisuuden kokemukseen. Oppilaat ovat myös abstraktilta ajattelultaan hyvin eri kehitysvaiheissa. Siksi eriarvoisuuden vähentäminen sekä osallisuuden edistäminen on opetuksessa niin nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin haaste.