Browsing by Subject "kaupunki"

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen muistelukerrontaa lähteenä käyttäen kaupungin arkielämää yhden näkökulman, maitokauppakokemuksien kautta. Tutkielmani aineisto muodostuu 1930–1960-luvun Helsinkiin sijoittuvista maitokauppamuistoista, jotka olen koostanut kahden eri arkiston kilpakyselymateriaaleista. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston laajasta Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselystä aineistooni rajautui 20 kyselyvastausta. Lisäksi aineistoni muodostuu 19 kyselyvastauksesta Museoviraston kansatieteellisen arkiston kyselystä nro 40 Ostotottumusten muuttuminen. Aineistoni Ruokamuistoja lapsuudesta -kyselyn kertojista suurin osa on 1940-luvulla syntyneitä ja Ostotottumusten muuttuminen -kyselyn kertojista 1920-luvulla syntyneitä naisia. Maitokauppamuistoissa eletty arki ei näyttäydy vain tavanomaisena rutiinina, vaan muistelun kautta merkityksen saaneina erityisinä asioina ja tapahtumina. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten muistilla ja muistamisella tuotetaan kaupunkilaisen arkielämään liittyviä merkityksiä 1930-luvulta 1960-luvun lopulle, ja miten maitokauppamuistot osana arkea heijastavat kaupunkilaista elämätapaa. Kaupunki, arjen toiminnan ympäristönä ja kohtaamispaikkana, ohjaa osaltaan aineistoni tulkintaa. Ajatuksena on, että kaupunki, rakennettuna ympäristönä tuottaa yksilöissä tietynlaisia tapoja toimia. Näin ollen se muovaa yksilön roolia sosiaalisena toimijana, jolloin myös ympäristö muotoutuu sosiaalisen elämän kautta. Aineistossa kertojat kiinnittävät muistojaan tiloihin ja paikkoihin, joissa merkitykset rakentuvat. Tutkielmani tavoitteena on nostaa esiin yksilön kokemuksia liittyen muistoissa esiintyviin paikkoihin. Paikat esiintyvät tutkielmassani ennen kaikkea muistojen kiinnittymispisteinä. Tulkitsen menneisyyttä käsittelevää muistitietoa huomioiden dialogin kertojien ja tulkitsijan välillä. Lopputulos ei ole menneisyyden aukoton selitys, vaan tavoitteena on saavuttaa ihmisten yksilölliset tulkinnat menneisyydestään. Käytän analyysin menetelmänä tulkitsevaa lähilukua, jossa tekstejä luetaan useampaan kertaan ja pyritään avaamaan teksteihin sisältyviä merkityksiä suhteessa niiden konteksteihin. Lähiluennan edetessä lukeminen muuttuu jokaisella kerralla analyyttisemmaksi, jolloin analyysin teemat alkavat hahmottua. Lähiluentaan kuuluu tekstin eri osien vertailu ja rinnastaminen toisiinsa, kunnes muistiinpanot etenevät tulkintaan. Maitokauppamuistoissa muistelijat palaavat vuosikymmenten taakse menneisyyteen. Keskiössä ei ole pelkästään kertoja itse, vaan kerronta laajenee aiheen mukaisesti maitokauppoihin, siellä tavattuihin ihmisiin ja myös heidän elämäänsä. Muistellaan perheen jäseniä ja heidän ajan kuluessa vaihtuvia arjen roolejaan. Muistoissa mennyt aika saa kiintopisteen maitokaupoista, joiden ympärille kertomus rakentuu. Maitokaupoissa asiointi liittyi kaupunkilaisten jokapäiväisiin arjen tehtäviin 1930–1960 -luvun Helsingissä. Arkiset askareet ja niistä huolehtiminen ovat perinteisesti kuuluneet naisten vastuulle, ja naisten kokema arki on analyysini yksi keskeinen osa. Lasten osallistuminen arjen tehtäviin koettiin perheen arjen sujuvuuden kannalta erityisesti merkitykselliseksi, kun naisten ansiotyössäkäynti yleistyi. Lapsuuden muistoissa kerrottu ja koettu arki on tutkielmani analyysin toinen keskeinen osa. Muistoissa arjesta muodostuu monimuotoinen kuva, joka tulee näkyväksi naisten ja lasten kokemuksien kautta. Keskityn tutkielmassani enemmän kertomusten sisältöihin kuin rakenteisiin. Lisäksi tutkielmani keskiössä ei ole tiettyä kokemusta tai tapahtumaa, vaan pidemmällä aikavälillä koettuja tapahtumia. Lähemmin tarkasteltuna arkisen elämän taustalta löytyy päivittäin toistuva, mutta monimuotoinen sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden verkosto, jota tarkastelen muistitietotutkimuksen avulla.

The changing environment causes new needs and objectives for which new plans and strategies have to be created. The importance of the residents increases during these planning processes, and therefore utilizing different participatory methods comes more and more important. There are two parts in this research; the first part examines how the resident survey, from participatory methods, can be used in the strategical planning of the city’s forests’ use and management, and in the second part, the resident survey has been implemented to find out the opinions, wishes, and proposals of the residents con-cerning the city’s forests’ use and management in Vantaa. The first part of the research examines how the resident survey can be used in the achieving the objec-tives, what is the content that the resident survey is able to bring into the planning process, and to find out how and in which phase, or in which way, the resident survey can be used in the planning process. In this part, the qualitative methods were used, and the results are mainly based on the existing litera-ture together with the implemented survey in the certain aspects. From the results, it is possible to find out that the resident survey may achieve very well the objectives of the municipality and the objec-tives relating residents’ local knowledge and possibilities to influence by certain criteria. The objectives related to the residents’ spiritual or psychological characteristics, like building the trust, are more dif-ficult to achieve. On the other hand, the implemented resident survey cannot be used to achieve all the objectives of the international or institutional parts, like the objectives related to the Forest Act. It is possible to use the resident survey in every phase of the planning process, but according to the re-sults of this research, it will not be able to bring all the objectives in every phase. The second part of the research was to implement the resident survey to find out the residents’ opin-ions, wishes, and proposals concerning the forests of Vantaa city. It enabled to gather the knowledge and the information about the meaning and the use of the forests, the acceptable forest management methods, the participatory in the forest management and planning, and the local information about the forests. Vantaa city was divided into the seven areas. The sample size was 2 100 – so 300 residents of the age 15 to 75 from each area. In total 950 answers were received with the respond rate 45 %. The results were created by using the quantitative methods. They show that the meaning of the forests for recreation and outdoor activities is remarkable; the most important characteristics are naturalness and feeling of the forest, calmness and silence, and the opportunities to outdoor activities and sport; the residents mostly use forests nearby home; and the most acceptable forest management methods cause less changes in the environment, like thinning, uneven-aged forest management, and harvesting. The participatory is quite unknown for most of the respondents, and the most of the residents think that this resident survey will not influence to the final decisions. Further studies about how the criteria, used in this research, could work with different resident sur¬veys is needed, and if they can be used in the other phases of the planning process that have been found out in this research.

Tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön perustamisvaihetta vuosina 1889–90. Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiö oli ensimmäinen suomalainen valaistussähköyhtiö, joka omaksui virranjakeluvaihtoehdoksi korkeajännitteisen vaihtovirran. Hyödyntämällä virranjakelussa tätä virtamuotoa, yhtiö saattoi myydä sähköä entistä halvemmalla aikaisempaa suuremmalle käyttäjäjoukolle. Järjestelmän toimitti amerikkalainen sähköalan suuryhtiö Thomson-Houston IEC. Matalajännitteisen tasavirran korvaaminen korkeajännitteisellä vaihtovirralla edusti teknologisen paradigman muutosta, joten tutkimus käsittelee tältä osin keksintöjen historiaa. Käyttökelpoinen korkeajännitteinen vaihtovirtajärjestelmä oli tuotu markkinoille Yhdysvalloissa 1886, eli kolme vuotta ennen sen omaksumista valaistussähkön jakeluteknologiaksi Helsingissä. Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön toimitusjohtaja, Fritz Wilén, toimi Thomson-Houstonin edustajana Suomessa. Korkeajännitteisen vaihtovirtateknologian omaksuminen ei ollut ongelmatonta, sillä siinä missä aikaisemmin käytettyjä matalajännitejohtoja ei käytännössä ollut tarvinnut varustaa eristävällä kerroksella turvallisuuden takaamiseksi, oli paljaan korkeajännitejohdon koskettaminen hengenvaarallista. Aikakauden eristeteknologia ei ollut kehittynyt samaa tahtia itse sähköteknologian kanssa ja johtojen eristäminen turvallisiksi ei ollut mahdollista. Johtuen järjestelmää vaivanneesta puutteesta, oli vaihtovirtasähkö aiheuttanut Yhdysvalloissa onnettomuuksia. Onnettomuusmääriä liioiteltiin huomattavasti amerikkalaislehdistössä. Todellisia ja väitettyjä onnettomuuksia oli myös alettu käyttää lyömäaseena tasavirtayhtiöiden ja vaihtovirtayhtiöiden välissä liiketaloudellisessa kilpailussa. Tasavirtayhtiöt syyttivät paremmin kannattavia ja kevyemmän kustannusrakenteen omaavia vaihtovirtayhtiöitä yleisön turvallisuuden vaarantamisesta. Ilmiö sai Yhdysvalloissa nimen The battle of the currents/systems. Ilmiötä yritettiin rantauttaa myös Suomeen Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön kilpailijan toimesta. Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön kilpailija, Wadénin sähköliike, ei onnistunut vaihtovirranvastaisen liikkeen kotiuttamisessa Suomeen, mutta monet Wadénin Yhdysvalloista lainaamista argumenteista jäivät elämään Helsingin ruotsinkielisessä lehdistössä. Tutkimuksessa tarkastellaan näin myös amerikkalaisen populäärin ilmiön kantautumista Suomeen ja sidotaan Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön perustamisen aiheuttama polemiikki oikeaan kontekstiinsa. Argumentit vaikuttivat Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön toimiluvan käsittelyyn Helsingin kaupunginvaltuustossa. Tutkimusta ohjaavat tutkimuskysymykset kuuluvat: miten Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön toimilupa-anomus käsiteltiin kaupungin viranomaisten toimesta ja miten käsittelyyn pyrittiin vaikuttamaan sanomalehdistön kautta? Kuluttajille tarjottavan teollisesti valmistetun sähkövalon historia oli vuonna 1889 vielä lyhyt. Kaupunkiväestö oli toimessaan aina ollut riippuvaista keinovalosta, mutta Helsingin ensimmäinen yleisesti valaistussähköä myynyt sähkölaitos oli perustettu vuonna 1884. Ajanjaksolla perinteiset keinovalon lähteet olivat valokaasu sekä petrolilyhdyt. Sähkövaloa pidettiin ylivertaisena valaistuskeinona, mutta johtuen rajoitetusta tarjonnasta, se oli myös kallista. Ennen Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön perustamista valaistussähköä toimitettiin joihinkin Aleksanterinkadun ja Esplanadin läheisyydessä sijaitseviin liikehuoneistoihin, virastoihin sekä yläluokkaisiin koteihin. Sähkönkäyttö oli vuosina 1889–90 kuitenkin kovassa kasvussa, ensin eliitin piirissä ja lopulta laajemminkin. Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön toimiluvasta päätti kaupunkiyhteisön eliitin miehittämä kaupunginvaltuusto. Näin ollen tutkimuksessa käsitellään myös eliitin historiaa. Tutkimuksessa käytetään lähteenä Helsingin kaupungin virkakoneiston tuottamia asiakirjoja sekä aikakauden lehtikirjoituksia. Vaihtovirran käyttöönotto aiheutti voimakkaan lehtikirjoitusten ryöpyn. Kirjoittajat olivat usein asianomistajia. Lehdissä julkaistiin myös useita Helsingin Sähkövalaistus Osakeyhtiön toimiluvan käsittelyyn liittyneitä viranomaisasiakirjoja.

Epävirallinen auttaminen on merkittävä osa ihmisten välistä kanssakäymistä ja se voi toteutua niin käytännön apuna, hoiva-apuna kuin taloudellisena apuna. Annetun ja saadun avun määrät ja tavat muotoutuvat aina suhteessa ympäristöön ja niihin vaikuttavat merkittävästi virallisen avun rakenteet, jotka toteutuvat pääsääntöisesti hyvinvointivaltion kautta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suurten ikäluokkien antamaa ja saamaa epävirallista apua maaseudulla ja kaupungeissa asuvia vertailemalla. Tavoitteena on selvittää, miten asuinpaikan kaupunkimaisuus ja astutusalueen tyyppi vaikuttavat käytännön avun määriin. Tutkielmassa on käytetty Sukupolvien ketju -hankkeen vuoden 2012 aineistoa. Aineisto on vuosina 1945-1950 syntyneitä suomalaisia suuria ikäluokkia edustava kyselylomakeaineisto (n=2278). Käytännön avun määriä tutkittiin suurten ikäluokkien, heidän aikuisten lastensa, sisarustensa ja ystäviensä välillä. Vastaajat jakautuvat asuinpaikan tyypin mukaan siten, että vastaajista 20,4 prosenttia asui maaseutumaisessa kunnassa ja haja-asutusalueella 17,6 prosenttia. Tutkielmassa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia, jonka avulla tutkitaan miten väestömääräisesti mitattu asuinpaikan kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttavat annetun ja saadun käytännön avun määriin, mukaan lukien lastenhoitoapu. Lopuksi suurten ikäluokkien lapsiltaan saamaa käytännön apua ja heille annettua lastenhoitoapua tarkastellaan vastavuoroisuuden näkökulmasta ristiintaulukoimalla saatu käytännön apu ja annettu lastenhoitoapu. Tulosten mukaan asuminen asukasmäärältään maaseutumaisessa kunnassa lisää sisarukselta saadun käytännön avun määrää suhteessa kaupunkimaisessa kunnassa asuviin. Asuminen haja-astusalueella taas lisää sekä sisarukselta että lapselta saadun käytännön avun määrää suhteessa taajamassa asuviin. Suuret ikäluokat näyttäisivät myös antavan enemmän lastenhoitoapua aikuisille lapsilleen haja-astusalueella kuin taajamissa. Ystäville annettuun ja ystäviltä saatuun apuun eivät kaupunkimaisuus ja asutusalueen tyyppi vaikuttaneet merkitsevästi. Logistisen regressioanalyysin taustamuuttujista sukupuoli, siviilisääty ja koulutusaste näyttäisivät vaikuttavan annetun ja saadun käytännön avun määriin. Avoliiton merkitys yksinasuviin nähden näkyy erityisesti suuremmassa avun määrässä suurten ikäluokkien ja heidän ystäviensä välillä. Korkea-asteen koulutuksen ja keskiasteen koulutuksen merkitys perusasteen tai alhaisemman koulutusasteen suorittaneisiin näkyy pienempinä avun antamisen ja saamisen määrinä. Sukupuolittain tarkasteltuna miehet antavat naisia enemmän apua lapsilleen ja sisaruksilleen, mutta saavat vähemmän apua lapsiltaan ja sisaruksiltaan. Ystävilleen miehet sekä antavat että saavat naisiin nähden enemmän apua. Tutkielman tulokset antaisivat jossakin määrin viitteitä sille, että maaseudulla annettaisiin enemmän epävirallista apua perheen piirissä, mutta ei ystävien kesken. Tulokset eivät ole kuitenkaan yhtä voimakkaita molempien selittävien muuttujien osalta, vaikkakin saman suuntaisia. Tämä korostaisi maaseudun ja kaupungin käsitteiden määrittelyn merkityksen tärkeyttä siinä, miten maaseutu ja kaupunki käsitteellistetään. Tutkielmassa käytetty kaupunkimaisuuden mittari on väkilukuun perustuva ja asutusalueen tyyppi taas määritelmältään tilastollismaantieteellinen. Kun tuloksia tarkastellaan suhteessa laajempaan viitekehykseen, on syytä pohtia sitä, miksi haja-asutusalueella epävirallisen avun määrät ovat suurempia kuin taajamissa. Johtuuko tämä hyvinvointivaltion palveluverkoston vajaasta roolista harvaan asutuilla seuduilla? Vaikuttaako avun määrään välttämättömyys vai maaseudun vahvempi sosiaalinen integraatio? Tutkielmassa päädytään varovaisesti tukemaan välttämättömyysnäkökulmaa, jonka mukaan olosuhteet määrittävät toimintaa. Hyvinvointivaltion roolia voidaan siis pitää tuloksia parhaiten selittävänä tekijänä. Maaseudun sosiaalinen merkitys taas korostuu erityisesti normatiivisesta näkökulmasta, auttamisen näyttäytyessä velvollisuutena.

Kolmannen sektorin asema sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myllerryksessä on epävarma, ja julkisella sektorilla on vaikeuksia vastata kansalaisten muuttuvaan palveluntarpeeseen. Verkostomainen yhteistyö paikallisella tasolla on yleinen toimintamuoto kuntien ja järjestöjen välillä, ja ratkaisuja palveluiden puutteisiin kehitetään hanketyön avulla. Julkinen ja kolmas sektori ovat toisaalta tehneet yhteistyötä sosiaali- ja terveyspalveluiden kentällä jo 1970-luvulta alkaen, ja sektoreiden välinen suhde on ollut sekä toisiaan hyödyttävä, että jännitteinen. Palveluiden tilaaja-tuottaja-asetelma ja kilpailutus ovat vaikuttaneet yhteistyömuotoihin ja kolmanteen sektoriin kohdistuviin odotuksiin, mutta kumppanuuteen perustuva yhteistyömalli on yleistymässä. Tutkielmassa selvitetään, miten yhteistyö rakentuu julkisen ja kolmannen sektorin välille sosiaalialan hanketyössä. Tutkielma on toimeksianto Helsingin kaupungin ja Pienperheyhdistys ry:n yhteistyöhankkeeseen ”Vapaaehtoinen lapsen tukena – eroauttamista julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä”. Hankkeessa vapaaehtoiset tukihenkilöt solmivat tukisuhteen eroperheen lapseen, minkä tarkoituksena on lisätä lapsen hyvinvointia vaikeassa elämäntilanteessa. Hanke toteutetaan vuosina 2017-2019, ja toiminnasta vastaavat hankekoordinaattori ja ohjausryhmä. Tutkielman tutkimuskysymyksinä ovat: 1. Mitkä tekijät ovat edistäneet Helsingin kaupungin ja Pienperheyhdistyksen yhteistyötä tässä hankkeessa? 2. Mitkä tekijät ovat olleet yhteistyön estäjinä hankkeessa? 3. Minkälaisia ennakoimattomia asioita hankkeen aikana ilmeni ja miten niihin reagoitiin? Tutkielman menetelmä on laadullinen arviointitutkimus ja aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Arviointi suoritettiin hankkeen ollessa käynnissä, ja prosessivaiheen arviointitutkimuksen mukaisesti tutkielma keskittyy hankkeen sisäiseen kehittämiseen, eikä hanketoiminnan tuloksiin. Tutkielmassa haastateltiin kuutta hankkeen ohjausryhmän jäsentä Helsingin kaupungilta ja Pienperheyhdistykseltä loka-marraskuussa 2018. Aineiston analyysimenetelmä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Analyysin perusteella hankeyhteistyötä edistävät kumppanuusmallin työkäytänteet sekä yhteistyötä kannattavat asenteet. Lisäksi hankekoordinaattorin rooli tiedon välittäjänä ja hankkeen vastuuhenkilönä on olennainen työntekijäresurssi yhteistyön toimivuuden kannalta. Yhteistyötä estävät heikko kommunikaatio, eriävät näkemykset toiminnasta ja käytännölliset haasteet. Ennakoimattomat tekijät liittyivät tiedonkulkuun ja aikaresursseihin, mihin reagoitiin muuttamalla toimintatapoja. Hankkeen osapuolet kokevat yhteistyön molempia hyödyttävinä, sekä yhteistä tavoitetta edistävänä. Yhteistyötä kannattava suhtautuminen sekä kolmannen että julkisen sektorin puolella kertoo luottamuksesta kumppaniin ja yhteistyön merkityksellisyydestä koko yhteiskunnan näkökulmasta. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että sosiaali- ja terveyspalveluita kehitetään kansalaisten etu edellä tasavertaisen yhteistyön keinoin.

Ilmastonmuutos on aikamme suuri haaste, joka uhkaa sekä ihmisen että muun luonnon elinmahdollisuuksia ja sen ratkaiseminen edellyttää keinoja kaikilla sektoreilla. Maankäyttösektorilla ja maankäytössä tapahtuvilla muutoksilla on globaalisti suuri rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, sillä ekosysteemit sitovat ja varastoivat hiilidioksidia ilmakehästä. Samalla maankäyttösektori on keskeinen myös luonnon monimuotoisuuden ja muiden ekosysteemipalveluiden kannalta. Myös kaupunkien viherrakenne toimii hiilinieluna ja -varastona ja tukee kaupunkien omia ilmastotavoitteita. Tässä työssä tavoitteena on selvittää 1) Miten hiilinielut ja -varastot tunnistetaan ja ymmärretään kaupungissa ja mitä haasteita aiheeseen liittyy, 2) miten hiilinieluja voidaan edistää maankäytön suunnittelussa ja mitä ohjauskeinoja hiilinielujen huomioimisen edistämiseksi tunnistetaan, sekä 3) miten luonnon monimuotoisuus hahmotetaan suhteessa hiilensidontaan ja muihin ekosysteemipalveluihin. Tutkimuksen aineistona käytettiin puolistrukturoituja teemahaastatteluja, jotka toteutettiin kaupunkien asiantuntijoille. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus oli luonteeltaan teoriaohjaava ja teoreettisina viitekehyksinä käytettiin ohjauskeinojen teoriaa sekä ekosysteemipalveluiden putousmallia. Tutkimuksen tulosten mukaan hiilinielut ja -varastot tunnistetaan kaupungeissa yleisesti ottaen hyvin ja myös käytännön keinot niiden huomioimiseksi hahmotetaan. Aihe linkittyy hiilineutraalisuustavoitteisiin, joiden kautta aihe on noussut enemmän esille. Hiilinieluihin liittyy kuitenkin tietopuutteita erityisesti kaupunkirakenteen osalta. Tietopohjan lisääminen auttaisi täsmentämään hiilinielujen roolia osana ilmastonmuutoksen hillintää sekä jalkauttamaan aihetta maankäytön suunnitteluun. Haasteena nähtiin myös kaupungin kasvutavoitteiden yhteensovittaminen ekosysteemipalveluita tuottavan viherrakenteen kanssa. Hiilinielujen ja -varastojen edistämisessä keskeisiksi ohjauskeinoiksi katsottiin hallinnollis-lainsäädännöllinen ohjaus, jonka osalta kaavoituksella ja muilla velvoittavilla menettelyillä on suuri vaikutus, sekä informaatio-ohjaus, jonka osalta korostuivat tiedon lisääminen ja välittäminen, yhteistyö sekä kaupunkien strategiset ohjelmat. Myös taloudelliset ohjauskeinot ja toisaalta henkilö- ja ammattikohtaiset intressit ja arvot tunnistettiin vaikuttaviksi tekijöiksi. Hiilinielut ja -varastot nähtiin kaupungin viherrakenteen yhtenä arvona muiden ekosysteemipalveluiden joukossa. Monimuotoisuuden, hiilen ja ekosysteemipalveluiden yhteyksiä tunnistettiin, ja monimuotoisuuden ja hiilinielujen ja -varastojen samanaikaiselle edistämiselle katsottiin olevan mahdollisuuksia. Monimuotoisuus tuo keskusteluun uuden, laajemman ja kompleksisemman tulokulman, jossa korostuvat ekologisten prosessien ja rakenteiden moninaiset vuorovaikutussuhteet ja joka haastaa nykyistä maankäytön suunnittelujärjestelmää.

Kaupunkien ja kaupunkialueiden merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa tunnustetaan nykyään kasvavissa määrin. Kaupunkialueiden merkityksen nousu ilmastopolitiikassa on luonut uusia toiminta- ja yhteistyömahdollisuuksia yksityisen ja julkisen sektorin välille. Ei-valtiollisilla toimijoilla on usein avainrooli tehtäessä ilmastopolitiikkaa paikallisesti kaupunkialueilla. Ilmastokumppanit-verkosto on Helsingin kaupungin hanke, joka toimii osana Hiilineutraaliin Helsinkiin tähtäävää toimintaa. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää yritysten motivoivia, ajavia sekä estäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat yritysten halukkuuteen toteuttaa ilmastotoimia sekä osallistua vapaaehtoispohjalta toimivaan Ilmastokumppanit-hankkeeseen. Tutkielma toteutettiin laadullisen sisällönanalyysin avulla ja tarkasteltavaksi kohderyhmäksi valittiin ainoastaan Ilmastokumppanit-hankkeen yrityksiä vertailtavuuden parantamiseksi. Hankkeen tukijäsenet kuten korkeakoulut ja järjestöt rajattiin aineiston ulkopuolelle. Tutkielman aineisto kerättiin puolistrukturoituina asiantuntijahaastatteluina, jotka nauhoitettiin, litteroitiin ja koodattiin. Aineiston sisällönanalyysi tehtiin teorialähtöisesti ja tutkielmassa käytettiin UK FTSE 100 -yritysten ilmastotoimien taustalla vaikuttavia syitä tarkastelevaa viitekehystä. Viitekehys luokittelee ilmastotoimien taustalla vaikuttavat syyt motivoiviin, ajaviin sekä estäviin tekijöihin, jotka jaetaan edelleen teemoihin. Haastateltavat nostivat motivoivina tekijöinä esiin voittoa tavoittelevan toiminnan, verkostoitumisen, yrityksen vastuut sekä kilpailukykyisenä pysymisen myös tulevaisuudessa. Ajavia tekijöitä kertyi vähemmän ja haastateltavat nostivat esiin aiheita liittyen ilmastoystävälliseen toimintaan oman aikansa ilmentymänä sekä verkostoitumisen tarpeen. Estäviin tekijöihin tunnistettiin lainsäädännöllisiä ongelmia sekä esimerkiksi öljyn halpa hinta. Viitekehyksestä puuttuu yritykseen vaikuttavat sisäiset tekijät ja näille olisi hyvä luoda oma teemansa motivoiviin tekijöihin otsikolla työntekijöiden painostus tai sisäiset paineet. Tutkielmassa nousi esiin monia tekijöitä, jotka vaikuttavat yritysten halukkuuteen toimia ilmastoasioiden saralla sekä osallistua eri verkostoihin. Tulokset saattavat olla kiinnostavia Ilmastokumppanit-hanketta vetäville tahoille. Lainsäädännöllisiä esteitä olisi hyvä tarkastella laajemmin toteutettavien ilmastotoimien helpottamiseksi.

The impacts of climate change are going to be significant in Finland, thus the need to adapt is inevitable. Municipalities are the key to adaptation because the impacts of climate change are met locally. Several cities have developed their measures to climate impacts. However, multiple barriers may hinder the planning and implementation of adaptation measures in the cities. The purpose of this research is to identify and overcome the barriers in urban climate change adaptation in the City of Helsinki. The main data of this research was collected in a workshop and it consists of the blank form replies collected with 6-3-5 method and focus group discussions. 11 civil servants from the City of Helsinki who deal with adaptation issues in their daily work participated in the workshop. The participants identified the barriers and evaluated the most important ones in the workshop: lack of cost-benefit analyses, rivalry of the resources with other interests, lack of urgency regarding adaptation, lack of information, fragmentation of the organization and unclear roles and responsibilities. Identifying the barriers does not solely promote the resilience of the cities but it is an important step in the development of adaptation work. It is essential to seek possible solutions to overcome the identified barriers. Six solutions that can tackle simultaneously several barriers emerged from the data gathered in the workshop: costbenefit analyses, increasing training and information, concrete examples, increasing co-operation, clear modes of action and responsibilities and the support and commitment of the management. With these solutions, the City of Helsinki has the possibility to simultaneously overcome several barriers that were identified in this research. To conclude, the responsibility of climate change adaptation should be clarified in the new city organization and silos between different sectors should be addressed, if possible. It would be useful to utilise the multi-criteria decision analysis in prioritising and argumenting of the adaptation measures in the city. As additional conclusions, it seems that improved co-operation with the universities and research institutions, and legislation indicating clear roles and responsibilities in terms of adaptation might benefit the adaptation work in the City of Helsinki. As for the need for further research, the analytical framework developed and utilized in this research needs to be tested in other case studies also.

Tutkielmassa tarkastellaan nuorten aikuisten urbaaneja asumiskokemuksia pääkaupunkiseudulla. Lähtökohtana aiheen tarkastelulle on kiinnostus siihen, miten nyt elettävä aika ja urbaani kaupunkikulttuuri näyttäytyvät itse asumisessa ja kuinka kaupunkilaisuus, kaupunki ja urbaani elämä linkittyvät nuorten aikuisten jokapäiväiseen arkeen. Tutkielman avulla saadaan uutta tietoa nuorten kokemuksista, ajatuksista ja toiveista niin nykyhetken kuin tulevaisuudenkin urbaaniin kaupunkiasumiseen liittyen. Lisäksi lisääntynyt kilpailu asunnoista on vaikuttanut nuorten aikuisten asumiseen tehden aiheesta ajankohtaisen.Tutkimuskysymykseni ovat, miten urbaani kaupunkiasuminen sekä asunto koetaan ja millaisia merkityksiä niillä on nuoren aikuisen elämässä.Tutkielma sijoittuu nuorisokulttuuria sekä kaupunki- ja asumiskulttuuria käsittelevien tutkimusten jatkumoon. Keskeisinä menetelminä on haastatteluanalyysimenetelmät sekä fenomenologista lähestymistapa. Tutkielman kehysteoriana toimii sukupolviteoria, joka tuo tukensa fenomenologialle. Tutkielmassa liikutaan kokemusmaailman, sukupolvikokemuksien ja elämänkaaren käsitteissä. Keskeisiä käsitteitä ovat myös paitsi nuoret aikuiset, myös asuminen, asuinympäristö ja asunto. Lisäksi kaupungin ja urbaaniuden käsitteet ovat tutkielman keskiössä. Tutkielmassa käytetään haastattelumenetelmänä vapaamuotoista teemahaastattelua. Haastatellut nuoret aikuiset ovat 18–28 -vuotiaita pääkaupunkiseudulla asuvia henkilöitä. Osallistuneita henkilöitä on kahdeksan, joista kolme on miehiä ja viisi naisia. Haastattelut olivat laadultaan vapaamuotoisia teemahaastatteluja, joissa oli apuna kysymysrunko. Tutkielman loppupäätelmä on, että nuorten aikuisten urbaani asuminen on moniulotteista ja kirjavaa. Kaupunkilainen voi olla monella tavalla, eikä yhtä oikeaa tapaa ole. Nuoret aikuiset näkevät kaupungin monet mahdollisuudet keinona rakentaa omannäköistään elämää. Taustalla on tavoite kehittyä uralla, opiskella tai yksinkertaisesti parantaa asumistasoa. Tavoitteisiin pääseminen edellyttää kuitenkin kykyä sopeutua muuttuviin tilanteisiin ja sietää epävarmuutta. Asunnoista kilpaileminen ja rahahuolet voivat yllättää ja ne ajavat nuoret aikuiset ottamaan vastuuta elämänsä tiellä. Itsenäistyminen ja sen tuomat haasteet on jokaisen käytävä läpi, jotta voi kasvaa vastuulliseksi, itseään toteuttavaksi aikuiseksi. Kaupunki tarjoaa pohjan luoda sosiaalisia suhteita ja verkostoja sekä tavata samassa tilanteessa olevia, samaa sukupolvea edustavia ihmisiä. Nuoret aikuiset aistivat kaupungissa urbaania rytmiä ja liikettä, joka sopii nuoruuden elämänvaiheeseen Tulkintani on, että urbaani koetaan kaupunkilaisuuden äärimuotona, jossa niin elämäntyyli, sosiaaliset suhteet kuin asumismuoto linkittyvät toisiinsa yhtenäisenä kaupunkilaisuuden ilmentymänä. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että nuoret aikuiset ovat sopeutuvaisia ja eteenpäinpyrkiviä. Moni on kasvanut kiinni kaupunkiympäristöön ja kokee siten urbaanin asumisen luonnollisena osana kaupunkielämää.

Based on scientific literature and empirical data, the aim of this study was to find out, how different policy instruments concerning vegetated roofs are used internationally, i.e. how different norms, laws, regulations and incentives, are applied in design, construction and maintenance of vegetaged roofs. The specific objective was to obtain scientific, country- or city-specific information of the functionality or effectiveness of policy instruments used in urban planning. The purpose of the thematic interviews was to survey the attitudes of the key actors involved in policy-making concerning vegetated roofs in the City of Helsinki to the policy instruments used in other countries and their applicability in Helsinki. The ultimate goal of the study was to find out which instruments could be applied in Finland and, on the other hand, which instruments would not be suitable for use in Finland. The study combined different methods and data to form data triangulation. Based on the results, the cities’ administrative policy instruments, such as a vegetated roof policy and urban planning, play a significant role in the proliferation of vegetated roofs. Financial instruments and policies (e.g. direct financial support) and informational policy instruments (e.g. increasing general awareness, knowledge and know-how) go hand in hand with administrative policy instruments. The decision of the cities to build vegetated roofs on their own premises and properties, and thus to set an example, was important. The results indicate that a toolbox of various policy instruments could be recommended for Finnish cities, to guarantee construction of vegetated roofs with various functionalities, such as promoting biodiversity, managing storm waters nd offering recreation for citizens. Further research should be carried out to find out how the prevalence of vegetated roofs has increased in Finland, and which policy instruments have been the drivers. It would be particularly interesting to study how successful building projects have increased the credibility of vegetated roofs among architects, building contractors and decision-makers. It would also be important to find out whether a line of study specialising in vegetated roofs, or a vegetated roof training and information centre established among cities, could be used as one policy instrument. A vegetated roof map template covering all the cities of Finland, in which existing vegetated roofs were presented, would serve as an easy and inexpensive informational policy instrument.