Browsing by Subject "kaupunkisosiologia"

Tutkielmassa tarkastellaan sukupolvien välistä vuorovaikutusta helsinkiläisessä monisukupolvisessa asukasyhteisössä, Sukupolvienkorttelissa. Työn tavoitteena on selvittää, voivatko sukupolvet lähentyä toisiaan korttelin yhteistiloissa ja yhteistoiminnassa syntyvien sukupolvien välisten suhteiden kautta. Tähän pureudutaan analysoimalla konkreettisia vuorovaikutuksen muotoja asukkaiden arkisissa toiminnoissa hyödyntäen Nick Crossleyn toimijoiden suhteita painottavaa relationaalisen sosiologian teoriaa ja Marja-Liisa Honkasalon käsitystä toiminnan pienuudesta. Yhteistoiminnan omaehtoisuutta tarkastellaan Pasi Mäenpään ja Maija Fahnlen kaupunkiaktivismin käsittein. Tutkielma kytkeytyy asumistutkimuksen ja kaupunkisuunnittelun keskusteluihin yhteisöllisestä ja monisukupolvisesta asumisesta sekä sosiologiseen keskusteluun kaupungissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Monisukupolvista ja yhteisöllistä asumista on tarjottu ratkaisuksi mm. väestön ikääntymiseen liittyviin haasteisiin, ja sen on nähty lisäävän turvallisuudentunnetta ja yhteisöllisyyttä asumisessa. Tutkielman oleellinen sosiologinen tehtävä on tuottaa tietoa siitä, mitä tällainen konsepti voi asukkailleen tarjota ja millaisia haasteita arjessa voi nousta esiin. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen asukkaan, suunnittelutyöstä vastanneen arkkitehdin ja korttelilla työskennelleen korttelivalmentajan haastatteluista sekä korttelin yhteistiloissa kerätystä havainnointiaineistosta. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkielman tutkimustulosten mukaan Sukupolvienkorttelin asukkaiden välille muodostuu hentoja suhteita heidän jatkuvissa kohtaamisissaan, tervehtimisissään ja keskusteluissaan. Arkkitehtuurillisella suunnittelulla on voitu mahdollistaa asukkaiden kohtaamisia, ja samalla asukkaiden sosiaalinen kanssakäyminen myös muokkaa tiloja. Kohtaamisten lisäksi yhteistoiminta on osoitus asukkaiden sosiaalisesta toiminnasta, johon osallistuminen on asukkaille vapaaehtoista. Tulosten mukaan vapaaehtoisuuden kääntöpuolena on kuitenkin yhteistoiminnan mahdollinen epäaktiivisuus. Kaikki asukkaat kohtaavat kaiken ikäisiä naapureita, mutta sukupolvien välistä kohtaamista rajoittaa sukupolvien erilainen ajankäyttö. Erot näkyvät mm. osallistumisessa yhteistoimintaan ja eri-ikäisten liikkumisessa yhteistiloissa. Sukupolvilla on myös hieman eri areenat korttelilla. Tästä huolimatta naapureiden kohtaamisissa syntyy arjessa tukea tarjoava sosiaalisten suhteiden verkosto. Tämän lisäksi asukkailla olisi toiveita vielä syvemmälle sukupolvien väliselle avunannolle. Ensimmäisenä johtopäätöksenä on, että Sukupolvienkorttelin puolijulkisessa tilassa asukkaiden välille syntyy hentoja suhteita, jotka ovat edesauttamassa arkea tukevan sosiaalisen verkoston rakentumista. Tässä syntyy hiljaista turvallisuutta, näkymätöntä perusturvallisuudentunnetta. Mahdollisuus hakeutua yhteisötiloihin voi myös ehkäistä yksinäisyyttä. Toisena johtopäätöksenä esitetään, että sukupolvien välisen avun lisäämisessä vaadittaisiin tiukempien kahdenkeskeisten suhteiden muodostumista tai kollektiivisen alustamaisen avunannon muodon toteuttamista. Sukupolvienkorttelilla on olemassa kollektiivisia väyliä, joita voisi hyödyntää avunannon lisäämisessä. Kolmantena johtopäätöksenä on, että Sukupolvienkorttelin asumiskonsepti lähentää sukupolvia jossain määrin, mutta ei täysin poista vakiintuneita sukupolvien eriytymisen tapoja, jotka liittyvät esimerkiksi ajankäyttöön. Tutkielman osana toteutettiin tutkimuksen osallistava osa, asukasilta, jossa asukkailta pyydettiin mielipidettä tutkimustulosten merkittävyydestä ja yleistettävyydestä. Tällaisen tutkimusotteen tavoitteena on tunnistaa tutkittavan yhteisön jäsenet yhtäältä tiedon tuottajina kuin informantteinakin. Asukkaiden osallistaminen tutkimustulosten arviointiin voi myös nostaa tutkimuksen luotettavuuden tasoa.

Tässä tutkielmassa perehdytään Helsingin eri kaupunginosien Facebook-ryhmiin.Tutkimuskohteena on selvittää millaista yhteisyyttä asukkaiden välisissä keskusteluissa esiintyy. Näiden kaupunginosaryhmien keskusteluista pyritään löytämään asuinalueiden välillä laadullisia eroja sekä tutkimaan sosiaalisen kontrollin määrää suhteessa koheesioon kvantitatiivisen tarkastelun avulla. Tarkoituksena on löytää johdonmukaisia eroja, jotka voidaan yhdistää asuinalueen ominaisuuksiin. Tutkimuksen taustalla on teoria yhteispystyvyydestä siinä muodossa kuin Robert J. Sampson on sitä tutkimuksissaan käyttänyt. Yhteispystyvyys perustuu luottamukselle, joka on edellytys sosiaaliselle koheesiolle. Sosiaalinen koheesio ja luottamus mahdollistavat sen, että asukkaat yhteisönä kontrolloivat asuinalueensa häiriötekijöitä. Tutkimuksessa keskitytään kaupunginosaryhmien yleisen kuvauksen lisäksi siihen, miten yhteispystyvyys ilmenee asukkaiden Facebook-keskusteluissa. Kvalitatiivista ja kvantitatiivista metodologiaa yhdistävää tutkimusta kutsutaan mixed methods –menetelmäksi. Tämä tutkimus etenee laadullisesta eksploratiivisesta lähestymistavasta spesifimpään kvantitatiiviseen tarkasteluun kontrollin ja koheesion suhteesta. Voidaan puhua eksploratiivisesta sekventiaalisesta mixed methods –tutkimuksesta. Aineistona tutkimuksessa on käytetty noin neljänkymmenen Helsingin asuinalueen Facebook-ryhmän sisältöä. Tätä on tutkittu sisällönanalyysin keinoin. Kvantitatiivista analyysia varten kukin keskustelunaloitus on koodattu joko koheesioksi tai kontrolliksi. Näiden koodien lukumääristä on saatu aikaan määrällinen aineisto. Kvantitatiivisesta aineistosta käy ilmi kaupunginosaryhmän koheesion ja kontrollin välinen suhde. Tämä mahdollistaa vertailun kontrollialttiudessa kaupunginosien välillä. Myös kaupunginosien osto-, myynti- ja kierrätysryhmät on tutkimusta varten kartoitettu. Kvalitatiivinen sisällönanalyysi kertoo, että Facebook-ryhmiä käytetään pääasiassa pragmaattisesti arkielämän apuna. Kvantitatiivisesta aineistosta paljastuu, että harjoitetun kontrollin määrää selittää voimakkaimmin alueen pientalovaltaisuus. Myös korkealla koulutustasolla on jonkinlainen positiivinen yhteys kontrollin määrään. Havaitaan, että Facebookia käytetään paikkaamaan sellaista tarvetta, johon aiemmat verkostot eivät vastaa. Pientaloalueilla luodaan paikallista verkostoa sosiaalisen kontrollin tarkoituksiin. Kerrostaloalueilla tiivistä paikallista verkostoa laajennetaan Facebookin kautta yhteiseen avunantoon. Tuloksia voidaan tulkita niin, että paikallinen Facebook-ryhmä on uusi keino luoda sosiaalisia sidoksia, jotka ovat luonteeltaan heikkoja, mutta siltaavat tiiviitä pieniä yhteisöjä laajemmaksi verkostoksi. Tämä edistää avunantoa ja yhdistää ihmisiä, joiden intressit ovat samanlaiset. Sosioekonomisesti huono-osaisilla alueilla kaupunginosaryhmä auttaa ylittämään sosiaalisen disorganisaation ja taloudellisen epätasa-arvon aiheuttamia esteitä keksinäiselle solidaarisuudelle. Facebookin kaupunginosaryhmät vahvistavat käsitystä, jonka mukaan yhteisöä ei enää voida tarkastella kokonaisuutena ottamatta huomioon reaaliseen limittynyttä virtuaalista yhteisyyttä.

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten kaupunkien tekemää yhteisö- ja osallisuustyötä. Kaupungit ovat toteuttaneet jo useiden vuosikymmenien ajan erilaisia asukkaiden aktivoimiseen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen tähtääviä projekteja, ja yhteisöllisyyden edistäminen on yleinen tavoite kaupunkien strategioissa. Strategiatasolla yhteisön ja yhteisöllisyyden käsitteet esiintyvät kuitenkin heikosti konkretisoituina. Lisäksi yhteisöllisyys oletetaan usein yksiselitteisen myönteiseksi ilmiöksi, vaikka alueellisen yhteisöllisyyden kääntöpuolena saattaa esiintyä esimerkiksi paikallista kontrollia, leimaamista ja syrjimistä. Kaupunkien yhteisöhankkeiden tavoitteiksi on määritelty mm. asuinalueen sosiaalisen koheesion edistäminen sekä asukkaiden mielialan kohentaminen erilaisten tapahtumien ja projektien kautta. Aiemmissa tutkimuksissa yhteisöhankkeita on kuitenkin tutkittu myös poliittisemmasta näkökulmasta. Yhteisöhankkeissa on nähty kiinnekohtia mm. kommunitarismia suosineeseen ”kolmannen tien” politiikkaan. Kommunitarismille ja kolmannen tien periaatteille tyypillisiä piirteitä ovat esim. puhtaasti valtiollisten ratkaisumallien sivuuttaminen ja moraalisesti vastuullisten paikallisyhteisöjen ennallistaminen. Kriittisen näkökulmasta paikallisyhteisöjen aktivointi on tulkittu yhteiskuntapoliittiseksi keinoksi, jolla on arvostelijoiden mukaan pyritty korvaamaan valtiollista sosiaalipoliittista järjestelmää. Tutkielmassa on analysoitu kaupunkien yhteisö- ja osallisuustyöstä vastaavien hankeasiantuntijoiden ajatuksia yhteisöllisyydestä ja sen mahdollisuuksista. Tutkimuskysymykseni ovat :1) Miten yhteisöllisyyttä nähdään syntyvän ja 2) millaisia vaikutuksia yhteisö- ja osallisuustyöllä halutaan tuottaa? Avaan työssäni sitä, mitä yhteisöllisyys haastatelluille hankeasiantuntijoille merkitsee, minkälaisiin ongelmiin yhteisöllisyyden pitäisi toimia ratkaisuna ja millä tavalla yhteisöllisyys nämä ongelmat ratkaisisi. Aineisto koostuu viidelle eri suomalaiskaupungille työskentelevien hankeasiantuntijoiden puolistrukturoiduista teemahaastatteluista (n=8), jotka on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Analyysi nojaa affektiivisen kansalaisuuden (affective citizenship) käsitteeseen, joka kuvaa sitä tapaa, miten affektit ja kansalaisuus yhdistyvät biovaltaan ja hallinnallisuuteen. Kansalaisia saatetaan esimerkiksi rohkaista tuntemaan kiitollisuutta ja uskollisuutta kansakuntaa kohtaan ja toisten tunteiden oikeutus saatetaan tunnustaa enemmän kuin toisten. Analyysin tukena on käytetty myös yhteisön ja sosiaaliseen pääoman käsitteisiin liittyviä teorianäkökulmia sekä Mark Granovetterin (1973) heikkojen siteiden teoriaa. Tutkimustulosten mukaan kaupunkien yhteisö- ja osallisuustyötä voi tulkita affektiivisen kansalaisuuden näkökulmasta. Hankkeilla tavoitellun yhteisöllisyyden kautta toivotaan tietynlaista kansalaisuutta, jossa hankealueiden asukkaat huomioisivat yhteisön paremmin omassa käytöksessään ja toiminnassaan. Yhteisöllisyyden ajatellaan tuottavan alueille turvallisuuden tunnetta, sosiaalista kontrollia ja luottamusta asukkaiden kesken. Luottamuksen lisäämistä voidaan tulkita myös sosiaalisen pääoman ja asukkaiden välisien heikkojen siteiden lisäämisenä. Yhteisöllisyyden ajatellaan johtavan parempiin väestösuhteisiin ja sujuvampaan kanssakäymiseen paikallisesti. Lisäksi yhteisöllisyyden ajatellaan lisäävän asukkaiden omistajuutta alueisiinsa. Omistajuus puolestaan ilmenisi aktiivisena osallistumista alueen asioiden hoitoon ja haluna pitää alueesta huolta. Yhteisöllisyydellä pyritään siis aktiivisemman ja alueeseensa sitoutuneemman kansalaisuuden edistämiseen. Tutkimustulosten perusteella kaupunkien yhteisöhankkeilla ei nähdä edellytyksiä rakenteellisten ongelmien korjaamiseen, mutta yhteisöllisyydellä nähdään haastatteluaineiston perusteella mahdolliseksi lisätä rakenteellisten ongelmien seurauksista kärsivien asukkaiden psykososiaalista hyvinvointia. Tutkimustulokset tekevät näkyväksi yhteisötyön suunnitteluun vaikuttavia premissejä, mikä mahdollistaa kaupunkien yhteisö- ja osallisuustyötä ohjaavien taustaolettamien kriittisen arvioinnin.