Browsing by Subject "kaupunkisuunnittelu"

Citizen participation in urban planning has increased in recent decades. In Finland, it is one of the primary objectives of the national Land Use And Building Act (Maankäyttö- ja rakennuslaki), which means participatory planning required in all land use planning. General plan is a document that provides general guidelines for land use and assigns land for different purposes to form a basis for detailed planning and construction. In Helsinki, the latest general plan was accepted by the City Council in 2016. One of the topics that received the largest attention throughout the process was the city's decision to turn its highway-like entry routes into city boulevards that favour pedestrians, cyclist and public transport. This Master's Thesis examines citizen participation in the Helsinki general plan in 2016 with the focus on the city boulevard question. It examines the discussion which took place between the city planners and three groups: other public officials, neighbouring municipalities and individual citizens.The data for this thesis comes from the document called interaction report, in which the planners summarise the comments from these stakeholders and respond to criticism. Through the method of rhetorical analysis, the thesis will seek to answer how the planning decisions are justified, how the planners respond to criticism and how is the planning situation framed for different interest groups. The analysis shows that the main ways to justify the city boulevards were the city's jurisdiction to make this decision, and the collaboration and investigations that had gone into the process. The city boulevard were framed as a city development project that brings growth and benefits everyone. This thesis, more generally, explores the questions of general planning and participation, and gives important insight into the citizen participation process in Finland.

Tavoitteet. Työn tavoitteena oli selvittää, mitä Vantaan Kivistön julkisilta kaupunkitiloilta haluttiin ja miten näitä tavoitteita ilmaistiin vision laadinnan aikana. Tähän sisältyi perehtyminen siihen, mitä suunnittelijat olivat ajatelleet kaupunkitiloissa tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja miten näitä ajatuksia tuotiin mukaan fyysiseen suunnitteluun. (visio) Tavoitteena oli myös selvittää, mihin nämä ajatukset pohjautuvat ja miten niitä on nostettu esiin visiotasolla sekä kuinka visiotason ajatuksia konkretisoitiin tarkemmassa suunnittelussa ja lopulta toteuttamisessa. Olivatko suunnittelun tavoitteet selkeitä vai oliko löydettävissä keskinäisiä ristiriitoja? (jalkauttaminen) Lopuksi tavoitteena oli tutkia, miltä Kivistössä jo toteutuneet kaupunkitilat loppukäyttäjän eli kadulla oleskelevan tai liikkuvan ihmisen näkökulmasta konkreettisesti vaikuttavat, tuntuvat ja näyttävät, ja täyttävätkö julkiset tilat niille visiossa asetetut ja jalkautuksen aikana muokkautuneet tavoitteet. (todellisuus) Menetelmät. Kyseessä oli tapaustutkimus. Kivistö valikoitui tutkimuksen kohteeksi alueen poikkeuksellisuuden takia: alue on rautatieasemien ympärille rakentuva uusi muusta kaupunkirakenteesta varsin erillinen kaupunkisaareke, joka rakentuu nykyiselle metsä- ja peltoalueelle. Siksi kaupunkirakenne on täytynyt luoda lähes tyhjästä, ja suunnitteluvalinnoilla ja taustalla vaikuttavilla suunnittelijoiden ajatuksilla on suuri merkitys: kaikki rakennettu alueella on lähtöisin pienen suunnittelijajoukon työpöydiltä. Tämän takia oli mahdollista luoda kokonaiskuva alueen suunnitteluun vaikuttaneista ajatuksista ja kasata niitä yksiin kansiin. Työ aloitettiin dokumenttianalyysillä, jossa tutustuttiin saatavilla oleviin suunnittelumateriaaleihin noin viimeisen 20 vuoden ajalta. Tämän jälkeen haastateltiin kaksitoista asiantuntijaa Vantaan kaupungilta. Haastattelut olivat puolistrukturoituja. Seuraavaksi selvitettiin, miten visioita on jalkautettu todellisuuteen havainnoimalla tiloja ja niiden reunuksia, rakennuksia ja kivijalkakerroksia, paikan päällä. Tässä yhteydessä pohdittiin, miten aiemmat tavoitteet kaupunkitilasta olivat toteutuneet. Lopuksi pohdittiin vision ja toteutuksen tavoitteet suhteutuvat nykypäivän suunnittelutietoon siitä, miten julkisesta kaupunkitilasta voi tehdä fyysisin keinoin sosiaalista elämää tukevaa. Tämä johtuu siitä, että asiantuntijahaastatteluissa kävi selväksi, että ajatustasolla oleskeltava, nautittava, miellyttävä kaupunki oli usein tavoitteena. Tulokset ja johtopäätökset. Kaupunkisuunnittelun visioita on haasteellista määritellä, koska niissä pyritään kiteyttämään monimutkaisia ja toisinaan ristiriitaisiakin tavoitteita. Toisaalta visioiden laatiminen on välttämätöntä, jotta ainakin teoriassa tavoite alueen kehittämiselle voidaan sanoittaa ja siitä voidaan sopia. Ilman visiointia voi suunnittelu herkästi tapahtua aina kuten ennenkin (business as usual) ja uusien ajatusmallien ja suunnitteluratkaisujen löytäminen käy hankalaksi. Kivistön vuoden 2010 visio sisälsi voimakkaan näkemyksen kaupungin rakentamisesta, mutta tätä kaupunkia tai muutakaan termistöä ei osattu määritellä tarkemmin. Lisäksi tavoitteita lisättiin prosessin aikana ja tällöin niiden välillä oli huomattaviakin ristiriitoja ja vision kokonaisuus jäi epäselväksi. Kaupunkitilojen sosiaalisen elämän ajateltiin syntyvän itsestään, ilman, että fyysisellä kaupunkirakenteella olisi siihen merkittävää vaikutusta. Kun visiossa oli epäselvyyttä, oli suunnittelussa mahdollista perustella monenlaisia ratkaisuja visioon viitaten. Yhdelle kävelijän suosiminen oli esimerkiksi suoria ja tasaisia, toiselle mielenkiintoisia ja aktiivisia katutiloja. Pääsääntöisesti nähtävissä oli kaksi eri blokkia, joiden käsitys hyvästä kaupunkielämästä tai julkisen tilan roolista olivat ristiriidassa. Toteutussuunnittelussa ja toteutuksessa haasteeksi koituvat usein prosessiin liittyvät konfliktit. Viestikapulan antaminen seuraavalle on haastavaa: hiljainen tieto tai edellisen suunnittelijan ajatukset eivät kokonaisuudessaan välity seuraavalle, ja usein päätöksiä lopulta tekee yksittäinen ihminen, jolla on aina omat näkemyksensä. Syynä ongelmiin voivat olla kaupunkisuunnittelun monimutkaisuus tai erilaiset käsitykset siitä, mikä on julkisen tilan rooli: onko kadun tarkoitus välittää mahdollisimman paljon liikennettä, vai luoda siitä mielenkiintoinen kävelijälle. Jälkimmäinen, kaupunkielämään positiivisesti suhtautuva näkemys on saanut viimeisen vuosikymmenen aikana enemmän jalansijaa Vantaankin suunnittelussa.

Tutkielma keskittyy 1400-luvun Italiassa vaikuttaneisiin Leon Battista Albertiin ja Antonio Averlino Filareteen, jotka kirjoittivat ensimmäiset eurooppalaiset arkkitehtoniset tutkielmat puoleentoista vuosituhanteen. Modernissa tutkimuksessa Albertin De re aedificatoriaa ja Filareten Trattato di architetturaa on lähestytty pääasiassa arkkitehtuurin historian näkökulmasta, mutta osoitan tässä tutkielmassa niiden olleen erittäin läheisesti sidoksissa ajan poliittiseen ja humanistiseen ajatteluun. Näytän, että Alberti ja Filarete olivat tutkielmiaan kirjoittaessaan huomattavasti vahvemmin sitoutuneita antiikin kulttuuria ja retoriikkaa korostaneeseen humanistiseen liikkeeseen ja sen koulutusohjelmaan kuin perinteisesti on ajateltu. Näin pystyn tuomaan esille uusia merkityksiä heidän arkkitehtoniselle ajattelulleen. Tässä valossa heidän tutkielmansa muistuttavat tavoitteiltaan ennemmin ajan poliittisia hallitsijan käsikirjoja kuin arkkitehtuurin oppaita, joita kirjoitettiin useita seuraavan vuosisadan aikana. Siten tässä tutkielmassa myös haastetaan tutkimuksessa yleinen käsitys, että varsinkin Alberti olisi ollut ideologisesti tasavaltalainen kirjoittaja. Humanistisen liikkeen edustajille tyypillisesti hän tai Filarete eivät sitoutuneet suoraan mihinkään hallitusmuotoon, vaan heille olennaisempaa oli valtaapitävän kyky toteuttaa heidän suunnitelmansa. Tämän käytännöllisen syyn vuoksi tutkielmat oli osoitettu erityisesti yksinvaltaisille ruhtinaille, joiden hoveissa he pyrkivät tätä kautta päästä korkeampaan asemaan. Albertin ja Filareten humanistinen arkkitehtuuri oli siten omalaatuinen ilmiö. Erityisesti niin sanottua kontekstualistista metodia hyödyntäen pystyn osoittamaan, että Albertin ja Filareten teokset olivat reaktioita 1400-luvun puolivälin Italian poliittisiin kysymyksiin sekä myös heidän henkilökohtaisiin kokemuksiin. Poliittisina teoreettikkoina he etsivät ratkaisuja ajan ongelmiin, humanisteina he pitivät hyvettä ja sen kultivointia ratkaisuna ja arkkitehteina he oivalsivat, että fyysinen rakentaminen saattoi olla keino saavuttaa tämä hyve. Näin he politisoivat arkkitehtuurin ja toisaalta antoivat sille filosofisen perustelun pyrkien samalla nostamaan rakentamisen arvostusta. Mallia he saivat, ja mahdollisesti jopa antoivat, tällaiseen rakentamiseen erityisesti Rooman vahvojen paavien Eugenius IV:n ja Nikolaus V:n rakennusprojekteista, joiden tarkoitus oli vahvistaa arkkitehtuurin avulla paavin poliittista ja kristinuskon hengellistä asemaa. Albertin ja Filareten tavoite oli tehdä käsityön maineessa olleesta arkkitehtuurista yksi vapaista taiteista, eliitin arvolle sopiva älyllinen suoritus, mutta tähän tavoitteeseen he eivät päässeet. Myöhemmät arkkitehtuurin oppaat keskittyivät pitämään alaa teknisenä taitona ja tämä vakiintui vielä pitkäksi aikaa sen asemaksi. Filarete ei myöskään koskaan onnistunut saavuttamaan tavoittelemaansa asemaa hovimiehenä – Alberti menestyi paremmin, tosin hänenkin vaikutuksensa ajan suuriin kaupunkiprojekteihin on epäselvä.

Tutkielman tavoitteena on luoda katsaus ikääntyneiden palveluasumisen lähiympäristöjen laatuun: ideaaleihin, nykytilaan ja tulevaisuuteen. Aihetta tarkastellaan myös kaavoitusprosessin ja ikääntyneiden osallistamisen näkökulmasta. Tutkielman aluerajauksena on Helsinki. Aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella lähiympäristöjen laadun keskeisimpiä teemoja ovat esteettömyys, viihtyisyys, toiminnallisuus ja turvallisuus. Laadukkaan lähiympäristön kriteerit ovat suurimmaksi osaksi kaikille väestöryhmille yhteisiä. Ikääntyneiden toiveissa korostuvat kuitenkin erityisesti esteettömyyteen liittyvät laatutekijät. Tutkimus toteutettiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin ikääntyneiden palveluasumisen yksiköiden määrä, laatu ja sijainti Helsingissä. Toisessa vaiheessa tutkittiin systemaattisella havainnoinnilla lähiympäristön laatua viidessä kohteessa. Kolmannessa vaiheessa tutkittiin teemahaastatteluilla ikääntyneen ja kolmen suunnittelijan näkemyksiä tutkimusaiheesta. Ikääntyneiden palveluasumista on tarjolla melko tasaisesti ympäri Helsinkiä, niin urbaaneissa kuin luonnonläheisissä lähiympäristöissä. Ikääntyneiden palveluasumisen lähiympäristöjen laatu on yleisesti ottaen hyvä Helsingissä. Jalankulkuympäristöt ovat pääosin esteettömiä ja turvallisia, ja puisto ja palvelut ovat lähellä. Kehitettävää olisi kuitenkin erityisesti istuinten määrässä. Lähiympäristön laadun teemoista esteettömyys korostuu selvästi muita enemmän niin suunnitteluprosessissa kuin hallinnon strategioissa. Ikääntyneet osallistuvat aktiivisesti kaupunkisuunnitteluun, mutta palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden todellisista osallistumismahdollisuuksista ei ole varmuutta. Laadukkaan kaupunkiympäristön kriteerejä ja ikääntyneiden näkökulmaa aiheeseen on tutkittu yleismaailmallisella tasolla, muttei juurikaan kunnallisella tai valtakunnallisella tasolla. Laadukas lähiympäristö tukee ikääntyneen itsenäisyyden, toimintakyvyn ja elämänlaadun ylläpitoa. Kun tulevaisuudessa yhä useamman ikääntyneen toivotaan asuvan itsenäisesti kotona, laajenee tarve ikääntyneet huomioivalle, laadukkaalle lähiympäristölle koskemaan kaikkia asuinalueita, ei vain palveluasumisen lähiympäristöjä.

Helsingin kaupunginvaltuusto teki vuonna 2016 päätöksen niin sanottujen Kruunusiltojen rakentamisesta. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Kruunuvuorenrannan joukkoliikennejärjestelyjen ympärille muodostuneita kannatuskoalitioita käyttäen lähtökohtana Sabatierin ja Jenkins-Smithin kehittämää ja viime vuosina suuresti suosiotaan kasvattanutta kannatuskoalitioviitekehystä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kannatuskoalitioita policy-kysymyksen ympärille on muodostunut ja mitkä ovat näitä koossa pitäviä uskomuksia. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietämystä varsinkin Helsingin alueella ajankohtaisiin suuriin joukkoliikennehankkeisiin liittyvän päätöksenteon taustoista. Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneratkaisuun liittyvää keskustelua tutkitaan laadulliista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimusaineiston muodostavat Helsingin Sanomissa vuosina 2002–2016 julkaistut hankkeeseen liittyvät lehtikirjoitukset. Kannatuskoalitioita ja niitä yhdessä pitäviä uskomuksia tutkitaan Sabatierin policy-ydinuskomusten tunnusmerkistöstä aineiston perusteella johdetuissa ratkaisumalliin, arvopriorisointeihin ja ongelmankuvauksiin liittyvissä kategorioissa, joista ensimmäisellä haetaan vastausta koalitioiden koostumukseen, ja jälkimmäisillä niitä koossa pitävään uskomusjärjestelmään liittyvään kysymykseen. Tutkimusaineistosta käy ilmi, että Kruunuvuorenrannan joukkoliikennehankkeen ympärille muodostui vuosista 2007–2008 alkaen dominoiva siltaratkaisua kannattava kannatuskoalitio, joka kattaa lähes koko toimijakentän. Siihen kuuluu poliittisia ryhmiä, kaupunginjohtajia, kaupungin virastoja ja muita julkisia yksiköitä, asukasyhdistys sekä maan suurin päivälehti. Vastapuolena toimiva siltaa vastustava ja lauttavaihtoehtoa kannattava koalitio muodostuu käytännössä muutamasta ranta-alueiden asukasyhdistyksestä ja näiden jatkeena toimivasta asukasyhdistysten yhteenliittymästä. Siltavaihtoehdon kannatus liittyy aineistossa ennen muuta kaupunkirakenteeseen ja liikenteeseen liittyviin arvopriorisointeihin sekä kaupungin maineeseen ja velvollisuuksiin liittyviin arvopriorisointeihin. Siltavaihtoehdon vastustus liittyy puolestaan taloudellisten sekä luonto-, ympäristö- ja maisema-arvojen priorisoimiseen. Tutkimusaineiston analyysin perusteella ongelmankuvaukset näyttäisivät olevan arvopriorisointeja uskottavampi vaikuttava tekijä lopputuloksen kannalta: analyysin perusteella päädytään esittämään, että siltakoalitiota pitää yllä sen jäsenten jakama uskomus siitä, että vallitsevan asiaintilan jatkuminen ei ole toivottavana tai edes mahdollisena pidettävä vaihtoehto. Mahdollisessa jatkotutkimuksessa olisi kuitenkin hyvä vielä syventää tässä työssä tehtyä koalitioiden uskomusten kartoitusta.

Kaupungistuvien kuntien kaupunkisuunnittelussa pyritään lähtökohtaisesti vastaamaan kasvavan väestömäärän tarpeisiin tiivistämällä kaupunkirakennetta täydennysrakentamisella. Tämä uhkaa kaupunkiympäristön viherrakennetta, jolla on sekä luonnon että ihmisten hyvinvoinnin kannalta useita hyötyjä. Tutkielman aiheena on tähän liittyen tarkastella maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 9 luvun sääntelyyn perustuvaa kansallista kaupunkipuistoa kaupunkiympäristön viherrakennetta turvaavana sääntelykeinona kaupunkisuunnittelussa. Tutkielmassa käytetään metodina pääasiassa käytännöllistä lainoppia. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee oikeudellisia edellytyksiä ja reunaehtoja viherrakenteen osoittamiseksi kaupunkipuistoon, joista säädetään MRL 68 §:ssä. Lainkohta on tutkielmassa systematisoitu jakautuvan sisällöllisiin, kaavoituksellisiin sekä maanomistuksellisiin edellytyksiin. Sisällöllisten edellytysten nojalla viherrakenteen tulee lähtökohtaisesti sijaita kaupunkimaisessa ympäristössä sekä sisältää taikka välillisesti toteuttaa puiston perustamistarkoitusta tukevia arvoja, kuten luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Kaavoituksellisten edellytysten nojalla viherrakenteen tulee olla kaavassa osoitettuna puiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön, kuten puistoksi tai virkistys- tai suojelualueeksi. Maanomistuksellisten edellytysten nojalla puistoon voidaan osoittaa julkisyhteisön omistamaa sekä tietyin edellytyksin myös yksityisomisteista viherrakennetta. Toinen tutkimuskysymys koskee niitä oikeudellisia tekijöitä, joihin kansallisen kaupunkipuiston viherrakennetta turvaava oikeusvaikutus perustuu, ml. mahdolliset muutostilanteet. Vastauksena todetaan, että puiston viherrakennetta turvaava oikeusvaikutus perustuu yksin puistoa koskeviin MRL 70 §:n määräyksiin, joita ovat puiston perustamispäätökseen otettavat sekä hoito- ja käyttösuunnitelmassa annettavat määräykset. Ilman määräyksillä luotua viherrakennetta turvaavaa oikeusvaikutusta kansallinen kaupunkipuisto ei sääntelykeinona turvaa puistoon osoitetun viherrakenteen säilyttämistä kaupunkisuunnittelussa. Muutostilanteiden, kuten aluerajauksen supistamisen ja laajentamisen osalta puiston viherrakennetta turvaavan oikeusvaikutuksen heikentämisen ja vahvistamisen todetaan sääntelyn bottom-up-luonteen vuoksi riippuvan olennaisesti kunnan päätöksistä. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on lainopillisten de lege lata tutkimustulosten perusteella arvioida uutta kaavoitus- ja rakentamislakia (KRL) koskien sääntelyn kehittämistarpeita kaupunkipuiston viherrakennetta turvaavan oikeusvaikutuksen näkökulmasta. Vastauksena kysymykseen esitetään esimerkiksi viherrakenteen laajuuden ja eheyden lisäämistä sisällöllisiin edellytyksiin sekä puiston laajentamismahdollisuuden osoittavan nimenomaisen kirjauksen lisäämistä KRL:iin. Tutkielman de lege ferenda tulkintasuositukset selkeyttäisivät sääntelyn soveltamista sekä parantaisivat bottom-up-luonteisen sääntelyn informatiivisuutta ja siten mahdollisesti myös tehostaisivat sääntelyn tavoitteiden, kuten kaupunkiympäristöjen laajojen viheraluekokonaisuuksien säilyttämisen turvaamisen toteutumista kaupunkisuunnittelussa.

Helsingissä Kluuvin kaupunginosassa, Eduskuntataloa vastapäätä Mannerheimintien itäpuolella, keskustakirjasto Oodin edessä sijaitsee Kansalaistoriksi nimetty aukio. Oodin lisäksi aukiota reunustavat etelässä Sanomatalo ja Kiasma ja luoteessa Musiikkitalo. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kansalaistori on muuttunut epämääräisestä rakennustyömaiden keskellä olevasta kentästä kivetyksi ja selvärajaiseksi aukioksi. Ennen kuin vuonna 2004 lainvoiman saanut Töölönlahden asemakaava nimesi aukion Kansalaistoriksi, on torin paikalle ja sen ympäristöön ehditty tehdä lukuisia suunnitelmia 1900-luvun kuluessa. Tutkielmassani tarkastelen suunnitelmien kautta, millaista julkista kaupunkitilaa Töölönlahden eteläpuolelle on suunniteltu. Taustaksi analyysilleni käyn läpi pääpiirteittäin, miten Töölönlahden ympäristö ennen 1900-lukua rakentui. Suunnitelmissa kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia aukioratkaisuja niissä esitetään ja miten rakennetumpi alue niissä liittyy Töölönlahtea ympäröivään puistoon. Lopuksi tarkastelen toteutunutta Kansalaistoria vertaamalla sitä suunnitelmiin. Tärkeimpänä aineistonani ovat alueelle tehtyjen suunnitelmien kuvalliset esitykset: asemakaavapiirustukset, havainnekuvat, liikennekaaviot ja leikkaukset. Lisäksi käytän analyysissäni suunnitelmien selostuksia ja suunnitelmia käsittelevää tutkimuskirjallisuutta. Alueen suunnittelun etenemistä ja alueen rakentumista käyn läpi kirjallisuuden ja arkistomateriaalin avulla. Toteutetun Kansalaistorin lisäksi aineistonani nykytilanteen tarkastelussa ovat suunnitelmat, joiden perusteella tori on toteutettu: voimassaoleva Töölönlahden asemakaava ja Töölönlahden eteläosan puistosuunnitelma. Torisuunnitelmia Töölönlahdelle on tehty siitä lähtien kun Eduskuntatalon sijoittamisesta nykyisen Mannerheimintien reunaan päätettiin 1920-luvulla. Muodoiltaan torit ovat vaihdelleet ja myös niiden tapa liittyä ympäröivään kaupunkirakenteeseen ja puistoihin on vaihdellut. Tavara-aseman siirto Pasilaan 1980-luvun lopussa vapautti alueen rakentamiseen. 2000-luvun kuluessa Kansalaistori on muotoutunut rajoiltaan epäselvästä keskusaukiosta keskustakirjasto Oodin edusaukioksi.

This Master’s thesis addresses perceived insecurity in socio-economically segregated districts in Helsinki surrounding metro stations. Helsinki has long been in a cycle of segregation, and news of street violence and youth gangs have caused concern. This thesis focuses on perceived insecurity, which can be caused by many factors, including physical environment and presence of other people. Segregation is a phenomenon with several causes and consequences. Segregation has often thought to be a delayed, regional consequence of economic inequality in society. Segregation can also be driven by the negative spiral in neighborhoods and the associated relocations of affluent population. In Helsinki, segregation is moderate compared to the global scale, but several studies have shown that disadvantage is localized in the eastern parts of Helsinki. Perceived insecurity is a holistic experience involving cognitive functions and risk theories. Insecurity can be experienced, for example, in terms of the characteristics of the physical environment: open spaces without social control or crowded spaces which obstruct escape routes can cause insecurity. In addition, individual factors, other people’s behavior in the space, and surveillance can affect perceived insecurity. The thesis has two research questions. In the first research question, the issues causing perceived insecurity in Lauttasaari, Herttoniemi and Mellunkylä are investigated. The reason for the selection of these districts as target areas is socio-economic diversity and proximity of metro stations, which may have an impact on perceived insecurity. The results of a security survey conducted in Helsinki serve as data related to insecurity. The second research question examines how urban planning and the characteristics of the built environment affect insecurity in the target areas. The data used for this research question are planning documents and photographs taken in the target areas. The results show large regional differences in perceived insecurity. Lauttasaari is perceived as the safest area and Mellunkylä as the least safe area, with Herttoniemi in between. In Lauttasaari, the main concerns are reduction of green areas and traffic behavior. In Herttoniemi, social problems are significantly more of a concern than in Lauttasaari. In Mellunkylä, many are concerned about, for example, intercultural conflicts, street violence and youth gangs. The different responses of the target areas may be explained by the socio-economic differences between the areas. Based on the planning documents, the aim is to improve especially the status of Mellunkylä: The aim is to create a new center in the area surrounding Mellunmäki metro station. Mellunkylä is also involved in the urban renewal project within the housing & land use implementation program concucted by the city of Helsinki. Actions targeting socio-economically weaker regions may reduce segregation and the associated regional disparities in perceived insecurity. According to the results of the photography tour, elements of the physical environment causing insecurity were found in almost all the metro station surroundings. Such elements include, for example, narrow underpasses, blocks without round-the-clock use and signs of vandalism. Helsinki is perceived as a fairly safe city, but regional differences are considerable. Measures to prevent segregation and the resulting insecurity must be aimed at preventing socio-economic disparities at the macro level by closing income disparities and raising the profile of deprived neighborhoods. At the micro level, insecurity can be prevented by improving the quality of the built environment where it is weak. However, the causes and consequences of segregation and insecurity are complex and actions need to be tailored to the local context.

Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä kuten mittavia rankkasateita, jolloin myös hulevedet, eli rakennettujen alueiden pinnoille kertyvät sade- ja sulamisvedet, muuttuvat yhä akuutimmaksi ongelmaksi. Yksi tiivistyvien kaupunkien haasteista on hulevesien hallinta. Hulevesiä hallitaan pääasiassa niin kutsutuin perinteisin menetelmin, eli pääasiassa viemäröiden, mutta sen rinnalle on nousemassa niin kutsuttu luonnonmukainen hulevesien hallinta. Luonnonmukaiset menetelmät hyödyntävät luonnon omia prosesseja, ja ne voivat parantaa hulevesien laatua, pienentää virtaamahuippuja, edistää luonnon monimuotoisuutta ja tarjota virkistyshyötyjä. Hulevesien hallinnan ja luontoarvojen huomioiminen kaupunkisuunnittelussa ei ole yksinkertaista - suunnittelussa on huomioitava monenlaisia tavoitteita, joiden yhteensovittamisessa kohdataan ristiriitoja. Ristiriidat voivat paljastaa tavoitteiden taustalla olevia arvoja, ja siten kertoa, minkälaista kaupunkia todellisuudessa toteutamme. Tutkielma toteutettiin osana HELSUS Co-Creation Labia ja yhteistyökumppanina toimi Helsingin kaupunki. Tutkielman tavoitteena oli luontoarvojen ja hulevesien hallinnan huomioimisen selvittäminen ja kaupunkisuunnittelijoiden agentuurin kartoittaminen Helsingin maankäytön suunnittelussa. Tutkielmassa pyrittiin vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1) Millaisia asioita asemakaavoitusvaiheessa mukana olleet Helsingin kaupungin työntekijät mielsivät kuuluvan luontoarvojen pariin? 2) Miten luontoarvot ja hulevesien hallinta huomioitiin projekteissa? 3) Mitä asioita suunnittelijat kokivat keskeisinä luontoarvojen ja luonnonmukaisen hallinnan huomioimiseksi suunnitteluprosessissa yksilön osalta? 4) Mitkä asiat vaikeuttivat luontoarvojen huomioimista tai suojelua ja luonnonmukaisen hallinnan toteuttamista? Tutkielma tehtiin käyttäen eksploratiivisen ja välineellisen tapaustutkimuksen menetelmiä. Aineistona toimi pääasiassa seitsemän Helsingin kaupunkisuunnittelijan haastattelut, joille tehtiin temaattinen analyysi. Tutkielman kohteena oli Helsingin kaupungin hulevesien hallintaa koskeva suunnittelu/päätöksenteko asemakaavoitusprosessissa. Yksittäiset tapaukset olivat asemakaavaprojekteja Helsingin Kaarelan, Laajasalon ja Lauttasaaren kaupunginosista. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa hyödynnettiin pääasiassa arvojen, sääntöjen ja tiedon muodostamaa viitekehystä päätöksentekokontekstissa. Aineiston perusteella luontoarvojen ja luonnonmukaisen hulevesien hallinnan huomioimisen kanssa kilpailevia arvoja ja intressejä olivat tekninen toimivuus ja käytännöllisyys, ihmisten turvallisuus, esteettisyys, taloudellinen kestävyys, asuntotuotanto, rakentamisen tehokkuus, tietämättömyys/osaamattomuus, harrastusmahdollisuudet sekä liikenneratkaisut. Yleisesti kaiken kiteyttävänä haasteena oli tilan puute. Vaikka päätavoitteet ja lopulliset päätökset arvoineen tulevat poliittisilta toimijoilta, niin voidaan kuitenkin sanoa, että suunnittelijoilla on mahdollisuuksia toteuttaa omia arvojaan työssään ja säännöissä on jonkin verran niin sanotusti pelivaraa. Suunnittelussa on suunnittelijakohtaisia eroja esimerkiksi siinä, kuinka aktiivisesti ja minkälaisella asenteella kukin huomioi ja edistää luontoarvoja ja hulevesien hallintaa suunnitteluprosessissa. Hulevesien hallinta vaikuttaa Helsingissä olevan murrosvaiheessa kohti vihreämpään infrastruktuuriin nojaavaa suunnittelua. Sitä vauhdittaakseen kaupungin kannattanee lisätä pilottiprojekteja, suunnitella pilottikirjastoa, lisätä työvoimaa ja kuntien välistä yhteistyötä sekä varmistaa, että suunnittelijoilla on tarpeelliset tiedot ja työkalut, joita myös osataan hyödyntää. Tarve jatkotutkimusten tekemiselle löytyy kaupunkisuunnittelussa kilpailevien arvojen ja intressien selvittämisestä ja niiden tunnistamisesta suunnitteluprosessissa ja päätöksenteossa.

Tässä pro gradu –tutkielmassa tutkittiin maapuiden vaikutusta Helsingin keskeisten kaupunkipuistojen (Kaivopuisto, Töölönlahden puisto ja Tähtitorninmäen puisto) estetiikkaan ja hyväksyttävyyteen. Vastaavan kaltainen tutkimus on toteutettu aiemmin Helsingin kaupunkimetsissä. Kaupungistuminen aiheuttaa monenlaisia haittoja luonnon monimuotoisuudelle ja kaupunkilaisten terveydelle, jonka vuoksi on tärkeää tutkia, miten biodiversiteettiä voitaisiin ylläpitää tai rikastaa kaupungeissa ja kuinka viheralueet olisivat kaupunkilaisille mahdollisimman esteettisiä ja hyväksyttäviä. Jos maapuut koettaisiin hyväksyttäviksi, niitä voisi olla kaupunkipuistoissa ehkä enemmän, jolloin ne mahdollisesti voisivat edistää luonnon monimuotoisuutta. Tutkimuksessa selvitettiin esteettisen kokemuksen osatekijöitä ja kaupunkipuistojen hyväksyttävyyttä Helsingin kaupunkipuistoissa, jonka lisäksi tutkittiin, oliko maapuulla myönteistä tai kielteistä vaikutusta kaupunkipuistojen esteettisen kokemuksen osatekijöihin tai hyväksyttävyyteen. Tutkimukseen valittiin jokaisesta kaupunkipuistosta maapuu- ja kontrolliala, jolloin tutkimusaloja oli yhteensä kuusi. Tutkimukseen satunnaisotannalla valitut osallistujat (n=82) vastasivat tutkimuslomakkeisiin yhdellä tutkimukseen valituista aloista. Kyselylomakkeissa oli asteikolla 1-7 vastattavia väittämiä ja avoimia kysymyksiä. Lisäksi tutkimukseen kuuluivat taustatietolomakkeet ja olosuhdelomakkeet. Tutkimuksen keskeisimpinä tilastollisina menetelminä käytettiin faktorianalyysia ja varianssianalyysia. Faktorianalyysilla muodostettiin esteettisen kokemuksen osatekijät kaupunkipuistoissa (hyväksyttävyys, rentoutuminen ja elpyminen, esteettinen monimuotoisuus, luonnon monimuotoisuus, kulttuuriset tekijät, johdonmukaisuus, siisteys ja maisemallisuus) ja varianssianalyysin mukaan maapuulla oli negatiivista vaikutusta johdonmukaisuuden sekä rentoutumisen ja elpymisen osatekijöihin. Korrelaatioita tarkastellessa johdonmukaisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti johdonmukaisuuden tärkeyttä viheraluesuunnittelussa ja myös maapuille hyväksyttäviä viheralueita määritellessä. Luonnon monimuotoisuus korreloi vahvasti hyväksyttävyyden kanssa, joka korosti luonnon monimuotoisuuden hyväksyttävyyttä myös kaupunkipuistoissa. Taustatietolomakkeen väittämien perusteella suhtautuminen maapuihin kaupunkipuistoissa oli melko myönteistä. Niille sopivin paikka oli puiston reunassa. Avointen kysymysten perusteella niihin suhtauduttiin luonnon monimuotoisuutta edistävänä tekijänä ja melko hyväksyvästi tai myönteisesti, mutta myös kriittisesti. Kuvailevia lukuja tarkastellessa esteettisen kokemuksen osatekijöiden keskiarvot olivat korkeammat useimmiten kontrollialoilla. Avointen kysymysten perusteella kaupunkilaiset myös viihtyivät viheralueilla, viettivät aikaa kaupunkipuistoissa usein ja luonnon monimuotoisuuteen suhtauduttiin myönteisesti ja arvostavasti. Vastaajat tunnistivat tutkimusaloilta useita eri lajeja. Jatkotutkimuksissa voitaisiin tutkia monimuotoisen lajidiversiteetin, harvinaisten lajien tai kulttuurilajien estetiikkaa ja hyväksyttävyyttä eri kaupunkipuistoissa. Jatkotutkimuksissa voitaisiin myös verrata esteettistä kokemusta laajalla ja avoimella viheralueella verrattuna ympäristöön, jossa viheralueet ovat useampina pienempinä laikkuina. Voitaisiin myös tutkia, olisiko eri lajeja mahdollista enenevässä määrin suojella tai ennallistaa useammissa kaupunkipuistoissa.