Browsing by Subject "kaupunkiympäristö"

Kaupungistuvien kuntien kaupunkisuunnittelussa pyritään lähtökohtaisesti vastaamaan kasvavan väestömäärän tarpeisiin tiivistämällä kaupunkirakennetta täydennysrakentamisella. Tämä uhkaa kaupunkiympäristön viherrakennetta, jolla on sekä luonnon että ihmisten hyvinvoinnin kannalta useita hyötyjä. Tutkielman aiheena on tähän liittyen tarkastella maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 9 luvun sääntelyyn perustuvaa kansallista kaupunkipuistoa kaupunkiympäristön viherrakennetta turvaavana sääntelykeinona kaupunkisuunnittelussa. Tutkielmassa käytetään metodina pääasiassa käytännöllistä lainoppia. Ensimmäinen tutkimuskysymys koskee oikeudellisia edellytyksiä ja reunaehtoja viherrakenteen osoittamiseksi kaupunkipuistoon, joista säädetään MRL 68 §:ssä. Lainkohta on tutkielmassa systematisoitu jakautuvan sisällöllisiin, kaavoituksellisiin sekä maanomistuksellisiin edellytyksiin. Sisällöllisten edellytysten nojalla viherrakenteen tulee lähtökohtaisesti sijaita kaupunkimaisessa ympäristössä sekä sisältää taikka välillisesti toteuttaa puiston perustamistarkoitusta tukevia arvoja, kuten luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Kaavoituksellisten edellytysten nojalla viherrakenteen tulee olla kaavassa osoitettuna puiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön, kuten puistoksi tai virkistys- tai suojelualueeksi. Maanomistuksellisten edellytysten nojalla puistoon voidaan osoittaa julkisyhteisön omistamaa sekä tietyin edellytyksin myös yksityisomisteista viherrakennetta. Toinen tutkimuskysymys koskee niitä oikeudellisia tekijöitä, joihin kansallisen kaupunkipuiston viherrakennetta turvaava oikeusvaikutus perustuu, ml. mahdolliset muutostilanteet. Vastauksena todetaan, että puiston viherrakennetta turvaava oikeusvaikutus perustuu yksin puistoa koskeviin MRL 70 §:n määräyksiin, joita ovat puiston perustamispäätökseen otettavat sekä hoito- ja käyttösuunnitelmassa annettavat määräykset. Ilman määräyksillä luotua viherrakennetta turvaavaa oikeusvaikutusta kansallinen kaupunkipuisto ei sääntelykeinona turvaa puistoon osoitetun viherrakenteen säilyttämistä kaupunkisuunnittelussa. Muutostilanteiden, kuten aluerajauksen supistamisen ja laajentamisen osalta puiston viherrakennetta turvaavan oikeusvaikutuksen heikentämisen ja vahvistamisen todetaan sääntelyn bottom-up-luonteen vuoksi riippuvan olennaisesti kunnan päätöksistä. Kolmantena tutkimuskysymyksenä on lainopillisten de lege lata tutkimustulosten perusteella arvioida uutta kaavoitus- ja rakentamislakia (KRL) koskien sääntelyn kehittämistarpeita kaupunkipuiston viherrakennetta turvaavan oikeusvaikutuksen näkökulmasta. Vastauksena kysymykseen esitetään esimerkiksi viherrakenteen laajuuden ja eheyden lisäämistä sisällöllisiin edellytyksiin sekä puiston laajentamismahdollisuuden osoittavan nimenomaisen kirjauksen lisäämistä KRL:iin. Tutkielman de lege ferenda tulkintasuositukset selkeyttäisivät sääntelyn soveltamista sekä parantaisivat bottom-up-luonteisen sääntelyn informatiivisuutta ja siten mahdollisesti myös tehostaisivat sääntelyn tavoitteiden, kuten kaupunkiympäristöjen laajojen viheraluekokonaisuuksien säilyttämisen turvaamisen toteutumista kaupunkisuunnittelussa.

Pääkaupunkiseudun merenlahdet, maatalousmaisemat ja lähiöt tarjoavat erinomaisen elinympäristön sekä vesilinnuille että pienpedoille. Erityisesti pääkaupunkiseudun merenlahtikosteikoilla pesii monipuolinen linnusto, joka houkuttelee alueelle lintuja ja niiden munia ravintonaan hyödyntäviä pienpetoja. Suomessa esiintyvistä pienpedoista haitalliseksi vieraslajiksi määritetty supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja alkuperäislajistoon kuuluva kettu (Vulpes vulpes) esiintyvät runsaslukuisina pääkaupunkiseudulla. Vieraspetojen, kuten supikoirien, runsastumista sorsien elinympäristöissä pidetäänkin yhtenä tekijänä Suomessa pesivien sorsien (Anatidae) kantojen taantumiseen. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää ketun ja supikoiran sorsille aiheuttamien pesimätappioiden määrää kaupunkiympäristössä. Pesätuhoja tarkastellaan määrällisesti ja suhteessa ketun ja supikoiran havaittuihin tiheyksiin. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten pesän lähiympäristö ja pesän sijainti erityyppisillä viherkäytävillä vaikuttaa pesän mahdollisuuteen selviytyä. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin, Vantaan ja Espoon viherkäytäville perustetuilta keinotekoisilta koepesiltä, joissa on käytetty tarhattujen sinisorsien (Anas platyrhynchos) munia. Koepesiä tarkkailtiin seitsemän vuorokauden ajan riistakameroilla, joiden kuvista pystyttiin määrittämään varmasti pesällä vierailleet lajit ja vierailujen ajankohdat. Tutkimusajanjakson aikana pesistä tuhottiin noin puolet. Supikoira oli erittäin merkittävä pesärosvo, sillä tuhotuista pesistä noin kolmannes oli supikoiran tuhoamia. Ketun osuus tuhotuista pesistä oli noin kymmenen prosenttia. Tiheyteensä nähden kettu ja supikoira olivat kuitenkin yhtä tehokkaita pesärosvoja. Keinopesät selviytyvät kaupunkiympäristössä verrattain heikosti. Pesän todennäköisyys selviytyä kasvoi sen perustamispäivästä lähtien. Kettu ja supikoira saalistivat määrällisesti enemmän pesiä vesistön varrelle perustetuilla viherkäytävillä kuin metsäisillä viherkäytävillä. Keinopesän sijainnilla lähellä rakennettua ympäristöä ei havaittu olevan vaikutusta sen tuhoutumiseen. Mikäli pesän lähiympäristö oli avoimempaa, pesä tuli todennäköisemmin saalistetuksi. Tutkimus vahvistaa ketun ja supikoiran potentiaalin vesilintujen pesimätappioihin kaupunkiympäristössä. Ketun ja supikoiran aiheuttama pesäpredaatiopaine voi pääkaupunkiseudulla olla erityisen korkea niiden runsaslukuisuuden ja kaupunkiympäristön pirstoutuneisuuden takia. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää pääkaupunkiseudun ja luonnonsuojelualueiden pienpetopoistojen suunnittelussa ja tarpeellisuusarvioinneissa.