Browsing by Subject "kehystäminen"

The focus of the study is to examine how dropping out of vocational upper secondary education and those students who drop out are represented in Finnish newspaper Helsingin Sanomat in the 21st Century. Dropping out is a general phenomenon in Finnish vocational upper secondary education. Formerly it was represented from the individual point of view and attention was focused on the deviancy and the negative attitude toward school of the drop-out. In the 21st century, transitions are discovered in discussions concerning dropping out, when dropping out seems to be a more normal phenomenon in education. On the other hand, it has been included in the discussions concerning the profitability of the education system and educational exclusion. Dropping out is still considered problematic in education policy discussions, and I examine what kind of interpretive frames newspaper media uses framing dropouts and how drop-outs are positioned in these texts. As my recearch material I used writings concerning dropping out of vocational education that were published in Helsingin Sanomat during 2000-2014. The frame analysis and the discoursive concept of the subject position were used as an analytical framework. My theoretical approach was based on social constructionisms assumption that language constructs social reality. It was also based on the assumption that media not only reflects the dropping out discussion in society but also actively participates in its signification. As a background outline of my study I made use of quantitative content analysis that showed the adolescent drop-out low voice in texts. Four dominant frames were to be found in the data - control, worry, threat and hope - that illustrated dropping out as an ambiguous but in general problematic issue. Subject positions that were formed in texts for the adolescent renew the interpretation of dropping out as a problem. Positionings also construct otherness for the drop-outs commensurate to those students to be committed themselves to studies. Interpretations that emphasize the normality of dropping out remained as a marginal reference compared to the dominant frames in texts. The interpretations that understand "experimenting choices" after comprehensive school did the same. Research results suggest that the dominant frames in Helsingin Sanomat still construct a picture, where dropping out seems to be an abnormal action in relation to expected action. However, there can be seen hints to give responsibility to educational system.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen, miten Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismiä eli juutalaisvastaisuutta käsitteleviä uutisia ja feature-juttuja vuonna 2020. Antisemitismi on journalistisesti aiheena herkkä ja ideologisesti arvolatautunut. Medialla on vaikutusvaltaa siihen, mitä antisemitismistä ajatellaan. Maisterintutkielmani on laadullinen tutkimus, jonka metodina käytän kehysanalyysia. Hyödynnän erityisesti viestinnän, journalismin ja juutalaisuuden tutkimusta. Luon laajan kielellisiä ja visuaalisia kehystämiskeinoja tarkastelevan kehysanalyysin, mitä ei ole todennäköisesti tehty aiemmassa tutkimuksessa. Yle, Helsingin Sanomat ja Turun Sanomat kehystävät antisemitismin uhkana, torjuntana, konfliktina, solidaarisuutena juutalaisia kohtaan sekä pienen juutalaisjoukon selviytymisenä keskitysleiriltä. Media rakentaa todellisuutta antisemitismistä, joka ei kuulu liberaalin demokratian arvoihin. Rasistisille äänille ei anneta sijaa kyseisissä tiedotusvälineissä, jotka puolustavat ihmisoikeuksia. Suomen juutalaisia kyseiset tiedotusvälineet eivät kuitenkaan haastattele tai valokuvaa, toisin kuin esimerkiksi Saksan juutalaisia. Erityisesti Yle ja Helsingin Sanomat konstruoivat antisemitismistä emotionaalisen ja aistimellisen ilmiön. Antisemitismistä rakennetaan kaikkialla läsnäoleva uhka, jossa natsi-Saksan historia ja tulevaisuus kasvavasta antisemitismistä kietoutuvat yhteen. Tämä kertoo siitä, ettei antisemitismi Suomessa ole todennäköisesti ylisukupolvinen trauma, mikä saisi median varomaan liiallisen emotionaalisen tunnelman luomista.

In this paper, I examine the discussions around the concept of carbon sinks. From those discussion of Finnish forestry, I identify frames based on a media material of 108 news articles combining the methodologies of frame analysis and content analysis. I aim to contextualize the carbon sink discussions of the latter half of 2010s and examine how the natural science-based term is used to support varying policy agendas. Building from background literature on the media as a societal actor and a context around Finnish forest discussions and mismatches between science and forest policy, I reflect on the ways that Finnish media frames and contextualizes carbon sink-related forest discussions. Eventually, I identify three dominant and eight secondary frames that describe the ways of using and the transforming of carbon sink as a term in detail. The dominant frames divide the discussion into two clashing ways to communicate carbon sink issues and a third middle ground way of understanding and using the term. The middle ground frame identifies the conflict between the clashing frames and suggests reaching to an understanding as a priority goal in terms of optimal climate change policy. I discuss the results in terms of the frames' policy implications. In addition, I ask how they signal potential developments in forest and climate policy and discourse. The analysis shows that the clearest disagreements in the carbon sink conflicts raise from how forestry restricting policies are seen to affect carbon sink levels and how prominent a role should forest industry have in meeting national and international climate policy targets. The study confirms that carbon sink as a term transforms into altering forms to support distinct, even controversial policy goals because of both definitional and calculative uncertainties.

Tutkielmassani käsittelen viikoittain ilmestyvässä yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehdessä 1970-luvulla julkaistujen henkilöhaastatteluiden kehystämistä. Tavoitteenani on analysoida miten toimittajat ovat rakentaneet henkilöhaastatteluita ja esittäneet haastateltavia henkilöitä aikana, jolloin toimittajakunnassa sekä suomalaisessa kulttuurissa, työelämässä ja sukupuolirakenteessa tapahtui suuria muutoksia. Tutkimuskysymysten avulla selvitän myös henkilöiden toimijuuden esiintymistä analysoimalla muun muassa sitä, vaikuttiko sukupuoli siihen jollakin tavalla. Aineistona hyödynnän Kansalliskirjaston digiaineistosta löytyviä Suomen Kuvalehtiä vuosilta 1970–1979. Toimittajien kirjoitukset heijastelivat sekä aikaansa että toimittajien omia näkökulmia. Haastatteluiden toimittaja ja haastateltava henkilö oli useammin mies kuin nainen, vaikka naistoimittajien määrä alkoi lisääntyä 1960–1970-luvuilla. Suomen Kuvalehdessä ei mies- ja naistoimittajien välillä ollut havaittavissa kuitenkaan suurta eroa kyseisenä aikana. Haastateltavat henkilöt olivat usein julkisuudesta tuttuja poliitikkoja, johtajia, taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita, mutta mukaan mahtui myös niin sanottuja tavallisia henkilöitä, jotka eivät olleet julkisuudessa sen kummemmin esillä. Aineistosta nousi esiin kaksi isoa teemaa, joiden mukaan henkilöhaastatteluita rakennettiin; yhteiskunnallinen kehystäminen sekä henkilökuvan rakentaminen ulkoisen ja sisäisen olemuksen perusteella. Aineiston analysoinnin perusteella toimittajat kehystivät henkilöhaastatteluita useimmiten henkilön sukupuolen ja toimijuuden mukaan, kuvasivat henkilön ulkoista ja sisäistä olemusta, tai toivat esille sukupuolirooleja viitaten yksityiseen ja julkiseen elämänalueseen.

Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kasvavissa määrin kiinnostuttu selittämään politiikan muutosta ideoilla. Empiirinen ideatutkimus on kuitenkin vielä kehityksen alla ja ideoiden tutkimiseen on kaivattu uusia tutkimusmenetelmiä. Tässä maisterintutkielmassa selvitetään, miten aihemallinnusta ja kehysanalyysia yhdistävä kehysmallinnus sopii ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta. Empiirisenä esimerkkinä käytetään hyvinvoinnin ideaa ja tutkimusaineistona eduskunnan täysistuntokeskusteluista poimittua kansanedustajien hyvinvointipuhetta vuosilta 2015–2021. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten kansanedustajat kehystävät hyvinvointia täysistuntopuheissaan? 2) Miten hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheessa? 3) Miten kehysmallinnus soveltuu ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta? Kehysmallinnuksella kansanedustajien puheesta tunnistetaan 12 hyvinvoinnin kehystä. Hyvinvoinnin idea määrittyy kansanedustajien puheissa sitä kautta, minkä ryhmien hyvinvoinnista ollaan kiinnostuneita, minkä asioiden katsotaan hyvinvointiin vaikuttavan, millaisiin instituutioihin ja niiden muutoksiin hyvinvointi yhdistetään sekä kenen tietoon ymmärrys hyvinvoinnista perustetaan. Kansanedustajien puheessa hyvinvointia käsitellään itsestään selvänä yhteiskuntapolitiikan päämääränä. Ideateoria ja kehysmallinnus ovat teoreettisesti ja tutkielman empiiristen tulosten perusteella yhteensopivia. Kehysmallinnuksen arvioidaan siten soveltuvan hyvin ideoiden tunnistamiseen tekstiaineistosta.

Tämä tutkielma käsittelee digitaalista eläinoikeusaktivismia määrittelykamppailuiden näkökulmasta, tapaustutkimuksena Oikeutta Eläimille -järjestön sosiaalisen median viestintä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka digitaalinen aktivismi ilmenee järjestön sosiaalisen median viestinnässä, kuinka järjestö osallistuu merkityksistä käytäviin kamppailuihin ja pyrkii kehystämään eläinasiaa digitaalisessa ympäristössä, sekä mikä on digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden suhde. Teoreettisena viitekehyksenä toimii digitaalinen aktivismi, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen ja omien määrittelyiden esilletuomiseen, eli yhteiskunnallisiin määrittelykamppailuihin. Tutkielman metodina toimii kehysanalyysi ja tutkimuskohteena on Oikeutta Eläimille -järjestön Facebook-, Instagram- ja Twitter-tilien päivitykset aikavälillä 18.10 – 30.11.2017. Järjestön viestinnästä löytyvät pääasialliset kehykset ovat edistyksen kehys, kylmän järjen kehys, kärsimyksen kehys sekä eläin arvokkaana yksilönä -kehys. Kaksi ensimmäistä perustuvat objektiiviseen ja rationaaliseen järkeilyyn, tieteelliseen tutkimukseen sekä asiantuntijatietoon. Kaksi jälkimmäistä perustuvat tunnepohjaiseen argumentaatioon ja pyrkivät vetoamaan yleisön tunteisiin esimerkiksi järkyttävillä kuvilla sekä vetoamalla ihmisten myötätuntoon eläimiä kohtaan. Kehysanalyysin perusteella voi todeta, että Oikeutta Eläimille on omaksunut digitaalisen aktivismin toimintalogiikan ketterästi osaksi toimintaansa ja osallistuu myös merkityksistä käytäviin kamppailuihin aktiivisesti digitaalisessa ympäristössä. Järjestö hyödyntää viestinnässään niitä internetin piirteitä, jotka Fenton (2016) on listannut sopivan erinomaisesti aktivismiin. Näistä piirteistä erityisesti internetin verkottuneisuus hyödyttää järjestöä, koska sen ansiosta järjestön määrittelyt eläinten oikeuksista voivat lähteä leviämään huomattavasti järjestön omia sosiaalisen median seuraajia suuremmille yleisöille. Aineistosta nousee esille erityisesti järjestön pyrkimys yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen eläinten yhteiskunnallisesta asemasta sekä pyrkimys yleisöjen mobilisoimiseen, toimimaan eläinten puolesta digitaalisessa ympäristössä. Tähän sosiaalinen media tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Oikeutta Eläimille on hyötynyt digitaaliseen ympäristöön siirtymisestä ja vaikuttaa siltä, että se on valinnut digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden kannalta tehokkaat kehykset ja osaa määritellä poliittista agendaansa taitavasti digitaalisessa ympäristössä. Määrittelykamppailuiden kannalta digitaalisessa ympäristössä toteutuvan aktivismin suurin merkitys on mahdollisuus levittää omia määrittelyitä omia sosiaalisen median seuraajia huomattavasti laajemmille yleisöille ja siten potentiaalisesti vaikuttaa myös vallitseviin määrittelyihin eläinten yhteiskunnallisesta asemasta. Näin digitaalinen aktivismi ja yhteiskunnalliset määrittelykamppailut kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Tämän pro gradu -tutkielman tutkimuskohteena on paperittoman siirtolaisuuden kuvaaminen mediassa. Paperittomuus on noussut yhä useammin julkisen keskustelun aiheeksi turvapaikanhakijoiden saamien kielteisten turvapaikkapäätösten määrän kasvettua vuoden 2015 jälkeen. Osa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista on jäänyt Suomeen viranomaisten tietämättä ja osaa viranomaiset eivät ole pystyneet palauttamaan lähtömaahansa, sillä maat eivät ole ottaneet vastaan kielteisen päätöksen saaneita. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten yhteiskunnassa erittäin marginalisoidusta ryhmästä käydyssä keskustelussa kuvataan paperittomuutta sekä mitkä toimijat pääsevät määrittelemään ilmiötä julkisuudessa. Tutkielman menetelmänä toimii sekä määrällinen että laadullinen sisällönanalyysi. Esillä olleita juttutyyppejä, puhujia ja paperittomuuteen liitettäviä aiheita eriteltiin määrällisen sisällönerittelyn avulla. Tekstien toimijoiden erittelyssä käytettiin myös ensisijaisten määrittelijöiden käsitettä. Lisäksi aineistoa analysoitiin laadullisesti kehysanalyysin keinoin. Kehysanalyysissa keskityttiin aineistosta löytyneisiin ongelman määrittelyihin, tarjottuihin syy-seuraussuhteisiin, ratkaisukeinoihin, moraalisiin arvioihin ja kielellisiin keinoihin, joiden pohjalta kehykset tunnistettiin. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimivat teoriat kansallisesta järjestyksestä, maahanmuuttajien luokittelusta sekä turvallistamisesta. Aineistona käytettiin Helsingin Sanomissa ajalla 1.9.2015–31.5.2018 julkaistuja paperittomuutta käsitteleviä uutisia, toimituksen mielipiteellisiä tekstejä ja yleisöosastokirjoituksia. Tällä rajauksella aineistoon valikoitui yhteensä 90 juttua. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta tunnistetut kehykset jaoteltiin paperittomuuden yhteiskunnan ongelmana näkeviin kehyksiin, joihin kuuluivat uhkakehys ja hallintakehys sekä paperittomat yhteiskunnan uhreina määrittelemiin kehyksiin, joihin kuuluivat hädän kehys ja ihmisoikeuskehys. Lisäksi aineistosta tunnistettiin kiistakehys ja vastuun kehys. Näistä hallinnan kehys esiintyi aineistossa tekstien ensisijaisena kehystystapana eniten. Määrällisen analyysin tuloksen mukaan paperittomuus liitetään useimmiten maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan, lainsäädännön, terveydenhuollon sekä paperittomien auttajien toiminnan aihepiireihin. Paperittomuutta kehystävät ensisijaisina määrittelijöinä viranomaiset ja poliitikot, joiden kehystyksiin muut toimijat joutuvat vastaamaan. Vaikka kansalaisyhteiskunnan ääni kuuluukin jutuissa, se pääsee tästä syystä määrittelemään harvoin juttujen lähtökohtia. Myös paperittomat itse pääsevät harvoin juttujen puhujiksi. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että tutkimus vahvistaa aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan maahanmuuttoa kehystetään mediassa usein hallinnan kautta ja keskustelu jakautuu paperittomat uhkana ja uhreina näkeviin kehyksiin. Aiempiin tutkimustuloksiin sopii myös paperittomuuden käsittely usein suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta sekä viranomaisten ja poliitikkojen toimiminen ensisijaisina määrittelijöinä ja paperittomien pääsy harvoin ääneen. Paperittomat ongelmana näkevien kehysten voidaan nähdä vahvistavan ajatusta kansallisesta järjestyksestä. Paperittomuuden turvallistamisen kautta voidaan oikeuttaa heihin kohdistuvia kontrollitoimia. Uhka- ja hallintakehys ei tuo esiin paperittomuuden syiden poliittista kontekstia vaan keskittyy ratkaisuihin. Paperittomat uhreina näkevissä kehyksissä keskitytään paperittomuuden syihin ja paperittomat nähdään universaalien ihmisoikeuksien haltijoina. Kuten aiemmassa tutkimuksessa on esitetty, hallinnan kehyksen katsotaan kohtelevan paperittomia helposti epäpersoonallisina viranomaisten toimien objekteina. Toisaalta myös uhrikehyksen voidaan nähdä kuvaavan paperittomia objekteina.

Euroopan keskuspankin toiminnassa viestinnän rooli on korostunut erityisesti 2010-luvulta alkaen ja esimerkiksi EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde painotti viestinnän tärkeyttä, kun keskuspankki päivitti rahapoliittisen strategiansa kesällä 2021. Tämä maisterintutkielma tarkastelee Euroopan keskuspankin viestintää ja sen tapoja perustella rahapoliittista päätöksentekoa viestinnässään. Tutkielma esittelee teoreettisia lähtökohtia Euroopan keskuspankin viestinnän tarkasteluun laadullisesta tutkimusnäkökulmasta. Keskuspankkien viestintää käsittelevä tutkimuskirjallisuus ja viestinnän tutkimuksen strategisen viestinnän teoria muodostavat tutkielman teoreettiset lähtökohdat. Tutkielman aineisto koostuu Euroopan keskuspankin neuvoston rahapoliittisia päätöksiä käsittelevistä kahdeksasta tiedotustilaisuudesta, joita tarkastellaan laadullisin tutkimusottein. Tutkielman analyysiosiossa käytetään tutkimusmenetelmänä kehysanalyysia, jonka avulla kartoitetaan EKP:n tapoja kehystää omassa viestinnässään rahapoliittista päätöksentekoa ja sen perusteluja. Lisäksi tutkielmassa arvioidaan sitä, millaiselle viestinnän strategiselle ajattelulle Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa koskeva viestintä perustuu. Tutkielmassa tehdyn kehysanalyysin perusteella Euroopan keskuspankki hyödyntää viestinnässään viittä kehystämistapaa, kun se perustelee rahapoliittista päätöksentekoa. Aineistosta tulkitut kehykset on nimetty ongelman kehykseksi, poikkeuksen kehykseksi, toiminnan kehykseksi, oikeutuksen kehykseksi ja tavoitteiden kehykseksi. Kehykset painottivat erilaisia Euroopan keskuspankin rahapoliittisen päätöksenteon perusteluita, jotka vaihtelivat muun muassa vallitsevan taloustilanteen mukaan ja Euroopan keskuspankin toiminnalle asetettujen tavoitteiden mukaan. Tulosten perusteella voidaan esittää, että Euroopan keskuspankki kehystää viestintäänsä sen mukaan, millaisia ongelmia taloudessa on havaittavissa, millaisia toimia siltä odotetaan ja millaiseen toimintaan sillä on mahdollisuudet. Usein kehystämisen taustalla on pyrkimys sitoa rahapoliittisen päätöksenteon perustelut Euroopan keskuspankin mandaattiin, jolloin viestintä näyttäytyy strategisesti EKP:n legitimiteettiä tukevana toimintana. Havaintoa osaltaan selittää Euroopan keskuspankkiin kohdistunut julkinen kritiikki, jonka mukaan keskuspankin toimintaa ja mandaattia on kyseenalaistettu erityisesti finanssikriisin, eurokriisin ja koronapandemian aikaisen talouskriisin jälkeen.

Tutkielman kohteena ovat yksikön ensimmäisen persoonan ajatella-, miettiä- ja pohtia -verbit verkkokeskustelussa. Tutkimus kohdistuu sellaisiin rakenteisiin, jotka ovat episteemisesti evaluoivia eli osoittavat arviota keskustelussa esitetyn tiedon varmuudesta tai jotka osoittavat siirtymää tekstissä tai keskustelussa. Aineisto koostuu 78 esimerkistä ja on kerätty Kielipakin Korp-palvelun suomi24-korpuksesta. Aineistoa analysoidessa hyödynnetään kehystämisen käsitettä sekä keskustelututkimuksen ja dialogista tekstintutkimuksen metodeja. Tutkielmassa eritellään, millaisia aineiston ajatteluverbirakenteet ovat muodoltaan ja millaisia toimintoja ne mahdollisesti kehystävät. Aineistossani ajatteluverbirakenteet voivat saada lause- tai NP-komplementin tai olla objektittomia. Suurin osa aineiston verbirakenteista kehystävät jotakin toimintoa, eli vaikuttavat siihen, miten jokin toiminto, kuten kysymys tai väite, kontekstissaan tulkitaan. Aineistossani ajatteluverbirakenteet kehystävät ajatteluverbille alisteisen lauseen ilmaisemaa toimintoa. NP-komplementin saavissa rakenteet voivat myös kehystää rakenteen jälkeisissä tekstinosissa. Toisaalta aineistossani on myös kiteytyneitä rakenteita, joiden voidaan ajatella kehystävän edeltäviä tai jossakin toisessa viestissä olevia toimintoja. Tällaisia ovat esimerkiksi tutkimuksessa metapragmaattisiksi rakenteiksi kutsutut Kunhan V (esim. kunhan pohdin), V vain (vrt. mietin vain), näin v X:nä (vrt. näin ajattelen rivikansalaisena asiasta) ja en V vaan V (vrt. en väitä vaan pohdin). Kaikki kiteytyneet rakenteet tutkimuksen aineistossa eivät kehystä rakenteen ulkopuolisia toimintoja. Tällaisia ovat samanmielisyysrakenteet (vrt. pohdin samaa). Tutkimuksessa myös selvitetään, millaisissa konteksteissa kehystäminen on episteemisesti evaluoivaa ja millaisissa puolestaan diskurssia jäsentävää. Episteemistä evaluointia analysoidaan Heritagen ja Raymondin (2006) episteemisen pääsyn käsitteen avulla. Kirjoittaja voi kielellisillä keinoilla esittää episteemisen pääsynsä olevan esimerkiksi voimakasta, jolloin keskustelijalla on enemmän tietoa puheenalaisesta asiasta, tai heikkoa, jolloin tietoa on vähemmän tai se on epävarmempaa kuin muilla keskustelijoilla. Episteemisen evaluointiin liittyviä funktioita saavat aineiston kiteytyneet rakenteet ja sellaiset rakenteet, joissa verbi kehystää väitettä. Heikkoa pääsyä osoittavissa rakenteissa verbi esiintyy joko ilman määritteitä tai episteemisesti neutraalien tai heikkoa pääsyä osoittavien määritteiden kanssa (esimerkiksi rakenteessa itse olen ajatellut itse-pronomini voi osoittaa kirjoittajan näkemyksen olevan yksi monista), kun taas voimakkaampaa episteemistä pääsyä osoittavissa rakenteissa verbin saa määritteikseen erilaisia keskustelijan näkemyksen varmuutta korostavia adverbeja (esimerkiksi ajatteluprosessin toistuvuutta osoittava monesti). Kiteytyneistä rakenteista samanmielisyysrakenteet osoittavat joko muiden keskustelijoiden kanssa yhtäläistä tai voimakkaampaa pääsyä ja kunhan V-, en V vaan V -, Näin V X:nä- ja V vain -rakenteet heikompaa pääsyä. Diskurssin jäsentämiseen liittyviä funktioita ajatteluverbit saavat sellaisissa rakenteissa, joissa ajatteluverbirakenne kehystää kokonaista vuoroa, esimerkkinä tai perusteluna toimivaa väitettä tai aitoa kysymystä. Tyypillisesti näissä rakenteissa verbillä ja sen saamilla määritteillä on kontekstualisoiva tehtävä: ne esimerkiksi osoittavat, millainen relevanssi niiden kehystämällä toiminolla on joko suhteessa oman vuoron muihin osiin tai keskustelun aiempiin toimintoihin. Ne myös pehmentävät esimerkiksi toiminnon odotuksenvastaisuutta kontekstissaan. Diskurssia jäsentävien rakenteissa olevia määritteitä ovat esimerkiksi ajanilmaukset (tänään, nyt) tai demonstratiivipronominit (tuossa, tässä).