Browsing by Subject "keittokirjat"

Tutkielma käsittelee keittokirjojen otsikoita sekä rakenteita, sisältöjä ja tyylipiirteitä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisiin kategorioihin ja miten Suomessa julkaistut keittokirjat jakautuvat. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten keittokirjojen motivaatio, rajaus ja tavoite näkyvät kynnysteksteissä. Sisällönanalyysin avulla keittokirjoista muodostetaan yleiskatsaus ja kattava kuvaus sekä vastataan kysymykseen siitä, millainen on nykyajan suomalainen keittokirjamaailma. Aineistona tässä tutkimuksessa on Kansalliskirjaston tietokirjojen julkaisutiedot vuodelta 2015. Aineisto on rajattu UDK-luokitukseen 641/642 eli ruoka-aineet, ruoanvalmistus, ateriat, keittokirjat. Vuonna 2015 julkaistuja keittokirjoja on yhteensä 170, johon kuuluvat niin suomeksi kirjoitetut kuin suomen kielelle käännetytkin keittokirjat. Alkuperäiskieleltään suomenkielisiä kirjoja aineistossa on 113, käännettyjä kirjoja on 57. Tutkimuksessa tarkastellaan aineistoa sekä syntaktis-semanttisen otsikkotutkimuksen näkökulmasta että sisällönanalyyttisesta lähestymistavasta käsin. Syntaktis-semanttisen tarkastelun avulla saadaan selville otsikoiden muodot ja rakenteet. Sisällönanalyysi sen sijaan toimii työvälineenä, kun keittokirjoja jaotellaan niiden otsikoiden – ja tarvittaessa takakansitekstien – perusteella kategorioihin. Kolmannen analyysivälineeni, tyylintutkimuksen avulla otsikoista tarkastellaan muun muassa niiden retorisia keinoja ja kohdeyleisöjä. Tutkimuksessa osoitetaan, että keittokirjojen otsikot jakautuvat monipuolisesti rakenteen ja muodon mukaisiin otsikkotyyppeihin. Otsikkotyyppien välillä on tyylillisiä eroja: leimaotsikot ovat usein yksinkertaisia ja ajattomia, kun taas rönsyilevät yhdistelmäotsikot luonnehtivat ja kuvailevat laajuutensa vuoksi kirjojen sisältöjä enemmän. Muodostaan riippumatta suurin osa kirjojen otsikoista osoittautuu kuitenkin informatiiviseksi ja sisältöään ja aihepiirejään kuvaavaksi. Vuoden 2015 keittokirjat jakautuvat eri aihepiireihin monipuolisesti, joskaan eivät kovin tasaisesti. Keittokirjojen fuusiomainen luonne aiheuttaa sen, että kirjat kuuluvat usein useampaan kuin yhteen kategoriaan. Erityisesti kirjoissa nousevat esille seuraavat teemat: ateriat, hahmot, ruokalajit sekä ruokavaliot. Tutkielma havainnollistaa suuren keittokirjajoukon ryhmittymistä eri teemoihin. Se osoittaa, miten monipuolinen genre keittokirjallisuus nykyisin on, ja miten otsikoissa vaihtelevat niin muodot ja rakenteet kuin kirjojen sisältöjen esittämistavatkin. Keittokirjat ovat vaatimaton mutta silti näkyvä osa ruokakulttuuriamme ja ruokailun ympärillä pyörivää arkeamme.

Tutkielma koskee lasten kokkikirjan käännöksessä tehtyjä pragmaattisia adaptaatioita. Tavoitteenani on selvittää, minkälaisia adaptaatioita aineistossa on tehty, ja mitä ne kertovat lasten kokkikirjojen tyypillisistä käännöshaasteista. Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten kohdelukija on huomioitu käännöksessä, ja tutkin myös kuvien vaikutusta käännökseen. Tutkimusaineistona on englantilaisen Katharine Ibbsin vuonna 2004 julkaistu, esiteini-ikäisille lapsille suunnattu Children's Cookbook (Dorling Kindersley), ja sen samana vuonna ilmestynyt, Marita Suontaustan kääntämä Nuoren kokin keittokirja (WSOY). Pragmaattiset adaptaatiot koskevat tyypillisesti tekstin kulttuurisidonnaisia elementtejä, tai niiden tarkoituksena voi olla lähtötekstin ja käännöksen vastaanottajien taustatietoerojen tasoittaminen. Olen jakanut aineistosta keräämäni, n. 50 esimerkkiä seitsemään kategoriaan kääntäjän käyttämän adaptaation perusteella. Kategoriat Lisäykset, Poistot, Eksplikoinnit, Osittaiset käännökset, Kotoutukset, Korvaukset ja Järjestyksen muutokset pohjautuvat Andrew Chestermanin ja Inkeri Vehmas-Lehdon luokitteluihin. Kategorioiden sisällä olen jaotellut esimerkit alakategorioihin sen perusteella, mitä reseptin elementtiä adaptaatio koskee. Tutkimuksesta käy ilmi, että kääntäjä yleinen strategia on kotouttava ja muutoksia ohjanneet seikat liittyvät niin tyypillisiin keittokirjojen käännöshaasteisiin, jotka koskevat pitkälti eroja lähtö- ja kohdekulttuurin ja näiden konventioiden välillä, kuin myös kuvan ja tekstin väliseen suhteeseen, kohdetekstin lukijan oletettuun tietotasoon, tekstin tilarajoitteisiin ja kääntäjän omiin ruoanvalmistusta tai tekstin sujuvuutta koskeviin näkemyksiin. Aineiston pohjalta voi havaita, että kirjan suomentaja on useimmiten turvautunut lisäyksiin, kotoutuksiin ja korvauksiin, kun taas poistot, järjestyksen muutokset, eksplikoinnit ja osittaiset käännökset ovat aineistossa harvinaisia. Kääntäjän adaptaatioissa näkyy myös systemaattisuutta, sillä esim. raaka-aineiden kohdalla kääntäjä on aina tehnyt lisäyksen, kotoutuksen tai korvauksen, ja poistot tai osittaiset käännökset koskevat vain työohjeita ja reseptien kuvailuja. Tutkimus tukee etenkin Vehmas-Lehdon teoriaa, jonka mukaan suomentajan yleisimmät käyttämät adaptaatiot koskevat usein kulttuuri- ja konventioeroja tai eroja lähtötekstin ja käännöksen vastaanottajien oletetuissa taustatiedoissa, ja nämä ovat aineiston pohjalta adaptaatioiden tärkeimmät syyt. Tutkimus osoittaa myös, että lasten keittokirjallisuus aiheuttaa kääntäjälle samankaltaisia haasteita kuin aikuisille suunnatut kokkikirjat sen lisäksi, että kääntäjä on muokkauksissaan ottanut lapset kohdelukijoina erityisesti huomioon.

Tutkimuksessani tarkastelen suomalaisten 1960- ja 1970-luvuilla julkaistuissa säilykkeisiin ja muihin teollisiin elintarvikkeisiin keskittyvien keittokirjojen lukijoilleen esittelemiä kuluttamisen tapoja ja kuinka nämä tavat asettuivat osaksi historiallista suomalaista kuluttamisen oikeuttamisen kontekstia. Säilykkeisiin keskittyvä keittokirjallisuus kertoo paitsi ruokakulttuurin muutoksesta, myös laajemmista yhteiskunnallisista ja taloudellisista muutoksista kohti modernia kulutuskulttuuria. Lähdeaineistoni tärkeimmät keittokirjat ovat Kirsti Rannikon ja Kyllikki Villan Hamsterin keittokirja: vaihtelevia ruokia säilykkeistä sekä Juha Heikinheimon ja Marjaleena Nordlundin Kiireisen keittokirja. Hyödynnän myös muita aikakauden teollisiin elintarvikkeisiin keskittyviä keittokirjoja. Selvyyden vuoksi kutsun näitä keittokirjoja tutkimuksessani yleisnimikkeellä säilykekeittokirjat. Lisäksi käytän Tilastokeskuksen keräämiä Kotitaloustiedusteluja sekä Marttaliiton julkaisemaa Emäntälehteä ja Työtehoseuran Teho-lehteä. Lähestymistavassani hyödynnän sosiologian ja kulutustutkimuksen menetelmiä. Mika Pantzarin teknologian kesyttämisen idean avulla tutkin, miten teollisia elintarvikkeita esitetään käytettäväksi keittokirjoissa. Visa Heinosen ja Minna Aution tutkimien kulutuseetosten perusteella tarkastelen keittokirjojen kulutustapoja vasten erilaisia kuluttamisen moraalisen oikeuttamisen tapoja. Käytän näitä metodeja tukenani pyrkiessäni kontekstoimaan säilykekeittokirjallisuuden osaksi modernin kulutuskulttuurin murrosta. Säilykkeitä kesytetään keittokirjoissa monin eri tavoin. Ruoan valmistuksen rationalisoinnin lisäksi keittokirjoissa vedotaan lukijoiden luovuuteen. Einesten ja puolivalmisteiden “elävöittäminen” esitetään luovana ja palkitsevana prosessina. Luovuuden korostamisesta huolimatta keittokirjojen reseptit ovat jäykkiä aterioiden muodon suhteen: Luovuus rajoittuu teollisten raaka-aineiden hyödyntämiseen. Keittokirjojen käyttöympäristöksi esitellään urbaani lähiöasunto, joissa mieskin saattoi osallistua ruoanvalmistamiseen, vaikka vastuu perheen ruokkimisesta jääkin tyttöystävälle, vaimolle tai äidille. Säilykekeittokirjojen kulutustavat vetoavat suomalaisiin kulutuseetoksiin. Säilykkeiden taloudellinen ja terveellinen käyttö sopii talonpoikaiseen omavaraisuuteen. Keittokirjat sisältävät useita reseptejä keskiluokkaisiin illanistujaisiin. Teollisten elintarvikkeiden käyttö myös mahdollisti kuluttajalle nautinnon kontrolloinnin eksoottisella haaveilulla sekä arjen rutiinien rikkomisella. Vaikka säilykekeittokirjat ovatkin osa laajempaa yhteiskunnan muutosta kulutuskulttuuriksi, eivät keittokirjojen esittämät kuluttamisen tavat vakiintuneet ja säilykkeiden kulutusmäärät pysyivät tutkimanani ajanjaksona suhteellisen pieninä.