Browsing by Subject "keskustelunanalyysi"
Now showing items 1-20 of 176
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden lasten tekemiä toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita. Korjausaloitteilla tarkoitetaan keskustelun vuoroja, joilla puolustetaan intersubjektiivisuutta eli keskustelijoiden keskinäistä ymmärrystä osoittamalla ja nostamalla käsiteltäväksi jokin ongelma edeltäneen vuoron vastaanottamisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lasten keskusteluissa kohtaamien ongelmien laatua ja lasten keinoja ongelmien käsittelyyn. Tutkielmassa tarkastellaan myös, onko lasten aloittamissa korjausjaksoissa eroja, kun korjausaloite tehdään leikkivuorovaikutuksessa oman vanhemman kanssa ja silloin, kun korjausaloite esitetään kielellisen arvioinnin yhteydessä puheterapeutille. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushanketta. Aineisto koostuu noin 9,5 tunnista videoituja vuorovaikutustilanteita kuudelta eri lapselta. Jokaisen lapsen osalta tarkastellaan leikkivuorovaikutusta oman vanhemman kanssa ja kielellistä arviointitilannetta puheterapeutin kanssa. Tutkimuksen menetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka periaatteiden mukaisesti tunnistetaan lasten käyttämät korjausaloitteet. Viisivuotiaat lapset käyttivät monipuolisesti erilaisia korjausaloitteita, mutta niiden käytössä oli suurta lapsikohtaista vaihtelua. Korjausaloitteita käytettiin enemmän leikki- kuin arviointitilanteessa. Eniten korjausaloitteita käytettiin intersubjektiivisuutta uhkaavien ongelmien ratkomiseen, mutta korjausaloitteilla voitiin myös esimerkiksi ilmaista erimielisyyttä tai osoittaa aikuisen vuoron kuuleminen ja ymmärtäminen vastaamatta vuoron sisältöön. Intersubjektiivisuutta uhkaavista ongelmista suurin osa liittyi epäselvään viittaussuhteeseen tai sanan merkitykseen. Arviointitilanteissa korostui leikkivuorovaikutukseen verrattuna vuoron laajempaan merkitykseen ja sen jälkeisiin odotuksiin liittyvät ongelmat, kun taas viittaussuhteiden ongelmat olivat arvioinnissa harvinaisia. Leikkitilanteessa jätettiin arviointitilannetta useammin vastaamatta lapsen korjausaloitteeseen. Tämä tutkimuksen tulokset antavat alustavaa tietoa tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden käyttämistä korjausaloitteista ja siitä, miten keskusteluissa kohdatut ongelmat vaikuttivat keinoihin, joilla niitä ratkottiin. Tutkimuksesta saa alustavaa tietoa myös eroista puheterapeutille kielellisessä arviointitilanteessa nostettujen ja omalle vanhemmalle leikkivuorovaikutuksessa nostettujen ongelmien ja niiden ratkaisemiseksi käytettyjen keinojen välillä. Jatkotutkimusta suuremmilla aineistomäärillä ja eri ikäisillä lapsiryhmillä tarvitaan, jotta tuloksia voitaisiin yleistää ja myöhemmin hyödyntää kliinisessä työssä.
-
(2023)Tässä maisterintutkielmassa tutkitaan tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden lasten tekemiä toisen puheeseen kohdistuvia korjausaloitteita. Korjausaloitteilla tarkoitetaan keskustelun vuoroja, joilla puolustetaan intersubjektiivisuutta eli keskustelijoiden keskinäistä ymmärrystä osoittamalla ja nostamalla käsiteltäväksi jokin ongelma edeltäneen vuoron vastaanottamisessa. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää lasten keskusteluissa kohtaamien ongelmien laatua ja lasten keinoja ongelmien käsittelyyn. Tutkielmassa tarkastellaan myös, onko lasten aloittamissa korjausjaksoissa eroja, kun korjausaloite tehdään leikkivuorovaikutuksessa oman vanhemman kanssa ja silloin, kun korjausaloite esitetään kielellisen arvioinnin yhteydessä puheterapeutille. Tutkielmassa käytettävä aineisto on kerätty osana Lapsen kehittyvä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushanketta. Aineisto koostuu noin 9,5 tunnista videoituja vuorovaikutustilanteita kuudelta eri lapselta. Jokaisen lapsen osalta tarkastellaan leikkivuorovaikutusta oman vanhemman kanssa ja kielellistä arviointitilannetta puheterapeutin kanssa. Tutkimuksen menetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka periaatteiden mukaisesti tunnistetaan lasten käyttämät korjausaloitteet. Viisivuotiaat lapset käyttivät monipuolisesti erilaisia korjausaloitteita, mutta niiden käytössä oli suurta lapsikohtaista vaihtelua. Korjausaloitteita käytettiin enemmän leikki- kuin arviointitilanteessa. Eniten korjausaloitteita käytettiin intersubjektiivisuutta uhkaavien ongelmien ratkomiseen, mutta korjausaloitteilla voitiin myös esimerkiksi ilmaista erimielisyyttä tai osoittaa aikuisen vuoron kuuleminen ja ymmärtäminen vastaamatta vuoron sisältöön. Intersubjektiivisuutta uhkaavista ongelmista suurin osa liittyi epäselvään viittaussuhteeseen tai sanan merkitykseen. Arviointitilanteissa korostui leikkivuorovaikutukseen verrattuna vuoron laajempaan merkitykseen ja sen jälkeisiin odotuksiin liittyvät ongelmat, kun taas viittaussuhteiden ongelmat olivat arvioinnissa harvinaisia. Leikkitilanteessa jätettiin arviointitilannetta useammin vastaamatta lapsen korjausaloitteeseen. Tämä tutkimuksen tulokset antavat alustavaa tietoa tyypillisesti kehittyneiden viisivuotiaiden käyttämistä korjausaloitteista ja siitä, miten keskusteluissa kohdatut ongelmat vaikuttivat keinoihin, joilla niitä ratkottiin. Tutkimuksesta saa alustavaa tietoa myös eroista puheterapeutille kielellisessä arviointitilanteessa nostettujen ja omalle vanhemmalle leikkivuorovaikutuksessa nostettujen ongelmien ja niiden ratkaisemiseksi käytettyjen keinojen välillä. Jatkotutkimusta suuremmilla aineistomäärillä ja eri ikäisillä lapsiryhmillä tarvitaan, jotta tuloksia voitaisiin yleistää ja myöhemmin hyödyntää kliinisessä työssä.
-
(2022)Aim. This thesis investigates other-initiation of repair (OIR) made by people with aphasia (PWA). OIR means the practices used in conversation for requesting a clarification on something in the other speaker ́s turn. Aphasic conversation and repair has been studied a lot. However, there is hardly any studies about the OIR of PWA. Method. The data has been collected and the transcriptions made in a research project Managing the problems of speaking and understanding in conversations of speakers with aphasia. The data of this thesis consists of nine conversations between a PWA and one or two familiar partner(s). The OIR sequences initiated by PWA were collected, and then grouped and analyzed. Results & Conclusions. PWA did produce OIRs but for some reason there was great variation between the participants. The repair sequences were short and the problems were solved effectively. Repeat-formatted OIRs were the most frequent type of OIR and targeting question words the most rare. The problems that the OIRs were targeting were often problems of understanding or hearing of speech. There were a lot of similarities between OIRs produced by PWAs and OIRs of typical Finnish conversation. The results help to establish a better picture of the OIR by PWA and are in line with the prevoius hypothesis about the phenomenon.
-
(2022)Aim. This thesis investigates other-initiation of repair (OIR) made by people with aphasia (PWA). OIR means the practices used in conversation for requesting a clarification on something in the other speaker ́s turn. Aphasic conversation and repair has been studied a lot. However, there is hardly any studies about the OIR of PWA. Method. The data has been collected and the transcriptions made in a research project Managing the problems of speaking and understanding in conversations of speakers with aphasia. The data of this thesis consists of nine conversations between a PWA and one or two familiar partner(s). The OIR sequences initiated by PWA were collected, and then grouped and analyzed. Results & Conclusions. PWA did produce OIRs but for some reason there was great variation between the participants. The repair sequences were short and the problems were solved effectively. Repeat-formatted OIRs were the most frequent type of OIR and targeting question words the most rare. The problems that the OIRs were targeting were often problems of understanding or hearing of speech. There were a lot of similarities between OIRs produced by PWAs and OIRs of typical Finnish conversation. The results help to establish a better picture of the OIR by PWA and are in line with the prevoius hypothesis about the phenomenon.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan "vitsiä" ja "hitsiä" sekä niiden muodostamia kiteymiä puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Tutkimuksen aineisto on noin 20 tuntia ja 7 minuuttia keskustelua, jossa "vitsejä" on 76 kappaletta ja "hitsejä" 11 kappaletta. Yhteensä "vitsejä" ja "hitsejä" on 87 kappaletta. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" kiteymineen on yleisempi vuorovaikutuksen resurssi kuin "hitsi" kiteymineen. Aineistona tutkimuksessa käytetään suomenkielisiä kasvokkais- ja puhelinkeskusteluja. Aineisto on arkikeskustelua. Tutkimuksessa selvitetään "vitsin" ja "hitsin" funktioita sekä affekteja, joita "vitsillä" ja "hitsillä" ilmaistaan tai joihin kyseisillä kiteymillä reagoidaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" ja "hitsi" sekä niiden muodostamat kiteymät ovat sekä kertojan affektiivisia keinoja kerronnassa että vastaanottajan affektiivisia keinoja kerrontaan reagoinnissa. Lisäksi tutkimuksessa tehdään havaintoja "vitsin" ja "hitsin" käytön eroista ja esitetään "vitsin" ja "hitsin" käytölle tyypillisiä konteksteja. Luvussa 3 käsitellään esimerkkejä, joissa "vitsillä" tai "hitsillä" aloitetaan uusi topiikki. Tutkimuksessa todetaan, että "vitsin" sisältämillä lausumilla voidaan palauttaa keskustelu topiikkiin, jota ei ole saatu päätökseen: kertojan on mahdollista palauttaa keskustelu alkuperäiseen aiheeseen, antaa uusi näkökulma tai syventää kertomusta. Tällöin "vitsi" liittyy esimerkiksi siirtymää ilmaisevaan adverbiin. Lisäksi tutkimuksessa näytetään, että "vitsi" on tyypillinen kertojan keino kerrontaa evaluoivissa vuoroissa. Luvussa 4 tarkastellaan kiteymää "voi vitsi" responssina monitulkintaiseen kerrontaan kerronnan ollessa kesken. Luvussa osoitetaan, että "voi vitsi" voi saada enemmän positiivisen tai negatiivisen sävyn. Lisäksi osoitetaan, että "voi vitsi" merkitsee topiikin päättymistä, asian jatkokäsittelyn tarpeettomuutta tai laajemman kokonaisuuden päättämistä. Luvussa 5 käsitellään "vitsiä" reaktiona fyysisen ympäristön ärsykkeeseen: "vitsillä" ei reagoida ainoastaan toisen keskustelijan tuottamaan kielelliseen tekoon, vaan reaktio voi nousta myös esimerkiksi näkö- tai makuhavainnosta. Jatkotutkimuksen aiheena tutkielmassa esitetään "vitsin" ja "hitsin" käyttöä institutionaalisia keskusteluja sekä tarkempaa tutkimusta hitsistä kiteymineen.
-
(2019)Tutkielmassa tarkastellaan "vitsiä" ja "hitsiä" sekä niiden muodostamia kiteymiä puhutussa vuorovaikutuksessa. Tutkimusmetodina käytetään etnometodologista keskustelunanalyysia. Tutkimuksen aineisto on noin 20 tuntia ja 7 minuuttia keskustelua, jossa "vitsejä" on 76 kappaletta ja "hitsejä" 11 kappaletta. Yhteensä "vitsejä" ja "hitsejä" on 87 kappaletta. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" kiteymineen on yleisempi vuorovaikutuksen resurssi kuin "hitsi" kiteymineen. Aineistona tutkimuksessa käytetään suomenkielisiä kasvokkais- ja puhelinkeskusteluja. Aineisto on arkikeskustelua. Tutkimuksessa selvitetään "vitsin" ja "hitsin" funktioita sekä affekteja, joita "vitsillä" ja "hitsillä" ilmaistaan tai joihin kyseisillä kiteymillä reagoidaan. Tutkimuksessa osoitetaan, että "vitsi" ja "hitsi" sekä niiden muodostamat kiteymät ovat sekä kertojan affektiivisia keinoja kerronnassa että vastaanottajan affektiivisia keinoja kerrontaan reagoinnissa. Lisäksi tutkimuksessa tehdään havaintoja "vitsin" ja "hitsin" käytön eroista ja esitetään "vitsin" ja "hitsin" käytölle tyypillisiä konteksteja. Luvussa 3 käsitellään esimerkkejä, joissa "vitsillä" tai "hitsillä" aloitetaan uusi topiikki. Tutkimuksessa todetaan, että "vitsin" sisältämillä lausumilla voidaan palauttaa keskustelu topiikkiin, jota ei ole saatu päätökseen: kertojan on mahdollista palauttaa keskustelu alkuperäiseen aiheeseen, antaa uusi näkökulma tai syventää kertomusta. Tällöin "vitsi" liittyy esimerkiksi siirtymää ilmaisevaan adverbiin. Lisäksi tutkimuksessa näytetään, että "vitsi" on tyypillinen kertojan keino kerrontaa evaluoivissa vuoroissa. Luvussa 4 tarkastellaan kiteymää "voi vitsi" responssina monitulkintaiseen kerrontaan kerronnan ollessa kesken. Luvussa osoitetaan, että "voi vitsi" voi saada enemmän positiivisen tai negatiivisen sävyn. Lisäksi osoitetaan, että "voi vitsi" merkitsee topiikin päättymistä, asian jatkokäsittelyn tarpeettomuutta tai laajemman kokonaisuuden päättämistä. Luvussa 5 käsitellään "vitsiä" reaktiona fyysisen ympäristön ärsykkeeseen: "vitsillä" ei reagoida ainoastaan toisen keskustelijan tuottamaan kielelliseen tekoon, vaan reaktio voi nousta myös esimerkiksi näkö- tai makuhavainnosta. Jatkotutkimuksen aiheena tutkielmassa esitetään "vitsin" ja "hitsin" käyttöä institutionaalisia keskusteluja sekä tarkempaa tutkimusta hitsistä kiteymineen.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastelen affektisuutta ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina yritystenvälisissä myyntineuvottelutilanteissa. Tarkastelen työssä affektisuutta erityisesti vuorovaikutuksessa esiintyvän samanlinjaisuuden ja erilinjaisuuden kautta. Työssä hyödynnän keskustelunanalyyttista viitekehystä ja luonteeltaan tutkielma on kvalitatiivinen. Tarkoituksenani on vastata siihen millaisin resurssein ja miten affektiivisuus ilmenee myyntineuvotteluissa ja millaisissa sekventiaalisissa paikoissa affektiivisuus tulee osaksi vuorovaikutusta. Työni tavoitteena on kasvattaa ymmärrystä yleisesti myyntineuvotteluissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta sekä siitä, millä tavoilla myyntineuvottelujen vuorovaikutuksen sujuvuutta ja tuloksellisuutta voitaisiin parantaa. Tutkimusaineistona toimii MANIA-hankkeeseen kerätyt videotallenteet yritystenvälisistä myyntineuvottelutilanteista sekä niistä koostetut litteraatit. Tutkielman aineisto on videoitu kuudesta eri neuvottelutilanteesta. Työssäni käy ilmi, että samanlinjaisuutta esiintyy kautta myyntineuvottelujen: alussa, keskellä ja lopussa. Erityisesti myyjät pyrkivät olemaan asiakkaan kanssa samanlinjaisia sekä luomaan tilanteita, joissa osapuolet voisivat löytää yhteisymmärrystä. Myyjien samanlinjaisuuteen pyrkivää toimintaa sekä samanlinjaisuuden ilmaisuja esiintyy tarjousten yhteydessä sekä vuoroissa, jotka valmistelevat tarjouksen esittämistä. Analyysini osoittaa, että myyntineuvotteluissa myyjät luovat yhteisymmärrystä ja samanlinjaisuutta korostamalla osapuolten yhteisiä intressejä. Lisäksi samanlinjaisuuden rakentaminen näyttäisi olevan keskustelussa työkalu, jolla myyjä valmistelee mahdollista hyväksyntää neuvottelun edetessä esittämälleen tarjoukselle. Analyysissani tulee myös ilmi, että erilinjaisuutta esiintyy erityisesti keskustelujen keskivaiheessa myyjäyrityksen palveluiden esittelyn jälkeen sekä alustavia tarjouksia käsitellessä. Erilinjainen toiminta ilmenee asiakkaalle tyypillisempänä toimintana. Asiakkaat voivat toimia erilinjaisesti joko kieltäytyessään tarjouksesta, kyseenalaistaessaan myyjän osaamisen tai myyjän palvelun sopivuuden ja onnistuneisuuden. Vastaavanlaisia myyjän esittämiä kriittisesti asiakkaaseen tai asiakasyritykseen suhtautuvia vuoroja ei esiinny aineistossa lainkaan.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastelen affektisuutta ja sen merkitystä vuorovaikutuksellisena resurssina yritystenvälisissä myyntineuvottelutilanteissa. Tarkastelen työssä affektisuutta erityisesti vuorovaikutuksessa esiintyvän samanlinjaisuuden ja erilinjaisuuden kautta. Työssä hyödynnän keskustelunanalyyttista viitekehystä ja luonteeltaan tutkielma on kvalitatiivinen. Tarkoituksenani on vastata siihen millaisin resurssein ja miten affektiivisuus ilmenee myyntineuvotteluissa ja millaisissa sekventiaalisissa paikoissa affektiivisuus tulee osaksi vuorovaikutusta. Työni tavoitteena on kasvattaa ymmärrystä yleisesti myyntineuvotteluissa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta sekä siitä, millä tavoilla myyntineuvottelujen vuorovaikutuksen sujuvuutta ja tuloksellisuutta voitaisiin parantaa. Tutkimusaineistona toimii MANIA-hankkeeseen kerätyt videotallenteet yritystenvälisistä myyntineuvottelutilanteista sekä niistä koostetut litteraatit. Tutkielman aineisto on videoitu kuudesta eri neuvottelutilanteesta. Työssäni käy ilmi, että samanlinjaisuutta esiintyy kautta myyntineuvottelujen: alussa, keskellä ja lopussa. Erityisesti myyjät pyrkivät olemaan asiakkaan kanssa samanlinjaisia sekä luomaan tilanteita, joissa osapuolet voisivat löytää yhteisymmärrystä. Myyjien samanlinjaisuuteen pyrkivää toimintaa sekä samanlinjaisuuden ilmaisuja esiintyy tarjousten yhteydessä sekä vuoroissa, jotka valmistelevat tarjouksen esittämistä. Analyysini osoittaa, että myyntineuvotteluissa myyjät luovat yhteisymmärrystä ja samanlinjaisuutta korostamalla osapuolten yhteisiä intressejä. Lisäksi samanlinjaisuuden rakentaminen näyttäisi olevan keskustelussa työkalu, jolla myyjä valmistelee mahdollista hyväksyntää neuvottelun edetessä esittämälleen tarjoukselle. Analyysissani tulee myös ilmi, että erilinjaisuutta esiintyy erityisesti keskustelujen keskivaiheessa myyjäyrityksen palveluiden esittelyn jälkeen sekä alustavia tarjouksia käsitellessä. Erilinjainen toiminta ilmenee asiakkaalle tyypillisempänä toimintana. Asiakkaat voivat toimia erilinjaisesti joko kieltäytyessään tarjouksesta, kyseenalaistaessaan myyjän osaamisen tai myyjän palvelun sopivuuden ja onnistuneisuuden. Vastaavanlaisia myyjän esittämiä kriittisesti asiakkaaseen tai asiakasyritykseen suhtautuvia vuoroja ei esiinny aineistossa lainkaan.
-
(2023)Suomessa on viimeisten parinkymmenen vuoden ajan käyty keskustelua suuresta työelämän muutoksesta. Työelämä on muuttunut epävarmemmaksi, sillä työsuhteet ovat yhä useammin erilaisia määräaikaisuuksia ja projektitöitä, eivätkä muodolliset pätevyydet enää yksinään riitä työpaikan saamiseen. Työnhaussa korostuvat yksilölliset ominaisuudet kuten asenne, arvot ja persoonallisuuden piirteet. Työelämän muuttuminen vaatii yksilöiltä kykyä sopeutua muutoksiin. Tässä tutkielmassa tutkin uraohjausta, joka on yksi keino pohtia omia työelämätaitojaan ja kehittää niitä. Uraohjauksessa voidaan tukea yksilön toimijuutta, itsetuntemuksen kehittymistä ja valmistaa häntä työelämään. Uraohjauksen tutkiminen on tärkeää, sillä muuttuva työelämä ja sen kasvavat vaatimukset lisäävät uraohjauksen tarvetta. Tässä tutkielmassa keskityn tutkimaan yliopiston uraohjaajien ohjattavilleen antamia kehuja ja sitä, mitä kehuilla saadaan aikaan ja miten ne vastaanotetaan. Kehumisen on aiemmin todettu muun muassa vahvistavan ihmisten toimijuutta ja lisäävän heidän toiveikkuuttaan. Kehuminen voidaankin nähdä tärkeänä ammatillisena taitona. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimivat keskustelunanalyysi ja etnometodologia. Ne perustuvat vuorovaikutuksen rakenteiden tarkasteluun. Aineistonani on 6 uraohjauskeskustelua, jotka videoitiin Helsingin yliopistolla alkukeväästä 2020. Analyysissa tunnistin useita erilaisia kehujen tehtäviä eli käyttötarkoituksia. Tehtävät olivat jaettavissa kahteen eri tasoon: Osa kehuista palveli vuorovaikutuksellisia tavoitteita, kun taas osalla kehuista edistettiin uraohjauksen päämääriä. Vuorovaikutukseen liittyviä kehujen tehtäviä olivat esimerkiksi kehut kysymysten yhteydessä ja kuittauksina toimivat kehut. Uraohjauksellisia tehtäviä edustivat vahvistaminen, uudelleenmuotoilut ja yhteenvedot sekä kehut neuvojen ja ehdotusten yhteydessä. Analyysissa tunnistin lisäksi erilaisia kehujen kohteita ja suhtautumistapoja kehumiseen. Yleisin kehujen kohde oli ohjattavan taidot ja vahvuudet, kun taas kaikkein useimmiten esiintynyt suhtautumistapa kehumiseen oli kehujen hyväksyminen. Tuloksista voidaan nähdä, että kehuminen on tärkeä osa uraohjausta ja sillä on monenlaisia käyttötarkoituksia. Kehumista esiintyi keskusteluissa paljon. Uraohjaajien toiminta tässä tutkimuksessa oli monin paikoin yhteneväistä konstruktivististen ohjausteorioiden ihanteiden kanssa: Ohjattavat säilyivät omien tilanteidensa asiantuntijoina. Uraohjaajien toiminnan saattoi nähdä edistävän ohjattavien itsetuntemuksen kehittymistä ja tukevan näiden toimijuutta.
-
(2023)Suomessa on viimeisten parinkymmenen vuoden ajan käyty keskustelua suuresta työelämän muutoksesta. Työelämä on muuttunut epävarmemmaksi, sillä työsuhteet ovat yhä useammin erilaisia määräaikaisuuksia ja projektitöitä, eivätkä muodolliset pätevyydet enää yksinään riitä työpaikan saamiseen. Työnhaussa korostuvat yksilölliset ominaisuudet kuten asenne, arvot ja persoonallisuuden piirteet. Työelämän muuttuminen vaatii yksilöiltä kykyä sopeutua muutoksiin. Tässä tutkielmassa tutkin uraohjausta, joka on yksi keino pohtia omia työelämätaitojaan ja kehittää niitä. Uraohjauksessa voidaan tukea yksilön toimijuutta, itsetuntemuksen kehittymistä ja valmistaa häntä työelämään. Uraohjauksen tutkiminen on tärkeää, sillä muuttuva työelämä ja sen kasvavat vaatimukset lisäävät uraohjauksen tarvetta. Tässä tutkielmassa keskityn tutkimaan yliopiston uraohjaajien ohjattavilleen antamia kehuja ja sitä, mitä kehuilla saadaan aikaan ja miten ne vastaanotetaan. Kehumisen on aiemmin todettu muun muassa vahvistavan ihmisten toimijuutta ja lisäävän heidän toiveikkuuttaan. Kehuminen voidaankin nähdä tärkeänä ammatillisena taitona. Tutkielman teoreettis-metodologisena taustana toimivat keskustelunanalyysi ja etnometodologia. Ne perustuvat vuorovaikutuksen rakenteiden tarkasteluun. Aineistonani on 6 uraohjauskeskustelua, jotka videoitiin Helsingin yliopistolla alkukeväästä 2020. Analyysissa tunnistin useita erilaisia kehujen tehtäviä eli käyttötarkoituksia. Tehtävät olivat jaettavissa kahteen eri tasoon: Osa kehuista palveli vuorovaikutuksellisia tavoitteita, kun taas osalla kehuista edistettiin uraohjauksen päämääriä. Vuorovaikutukseen liittyviä kehujen tehtäviä olivat esimerkiksi kehut kysymysten yhteydessä ja kuittauksina toimivat kehut. Uraohjauksellisia tehtäviä edustivat vahvistaminen, uudelleenmuotoilut ja yhteenvedot sekä kehut neuvojen ja ehdotusten yhteydessä. Analyysissa tunnistin lisäksi erilaisia kehujen kohteita ja suhtautumistapoja kehumiseen. Yleisin kehujen kohde oli ohjattavan taidot ja vahvuudet, kun taas kaikkein useimmiten esiintynyt suhtautumistapa kehumiseen oli kehujen hyväksyminen. Tuloksista voidaan nähdä, että kehuminen on tärkeä osa uraohjausta ja sillä on monenlaisia käyttötarkoituksia. Kehumista esiintyi keskusteluissa paljon. Uraohjaajien toiminta tässä tutkimuksessa oli monin paikoin yhteneväistä konstruktivististen ohjausteorioiden ihanteiden kanssa: Ohjattavat säilyivät omien tilanteidensa asiantuntijoina. Uraohjaajien toiminnan saattoi nähdä edistävän ohjattavien itsetuntemuksen kehittymistä ja tukevan näiden toimijuutta.
-
(2013)Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitä, millä tavoin esimiehet vastaavat alaisten valituksiin kehityskeskusteluissa. Kehityskeskusteluilla on aiemman kirjallisuuden mukaan potentiaalia parantaa alaisen ja esimiehen yhteistoiminnan sujuvuutta ja lisätä työntekijöiden vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Keskustelunanalyyttisten tutkimusten mukaan ammattilaisosapuolten vastausmahdollisuudet ongelmista kertomiseen ovat eri institutionaalisissa konteksteissa vaihtelevia: tietyissä ympäristöissä painottuu neutraali ongelmanratkaisu, tietyissä ymmärtäminen. Tutkimuksessa selvitetään, miten esimiesten vastauksissa alaisten henkilökohtaisesti merkittäviin valituksiin ilmentyvät ammatillinen neutraalisuus, alaisen kokemuksen huomioiminen tai toisaalta ratkaisuorientaatio. Tutkimusmenetelmä on keskustelunanalyyttinen. Kehityskeskustelua tarkastellaan institutionaalisena vuorovaikutuksena, jonka osanottajat orientoituvat keskustelun ammatilliseen kontekstiin ja rooleihinsa monin vuorovaikutuksessa, myös responsiivisessa toiminnassa ilmenevin tavoin. Tutkimuksen aineistona on viisi vuonna 2008 videoitua kehityskeskustelua kolmesta eri organisaatiosta. Valituista videoista on poimittu tutkimuksen aineistoksi kaikki alaisen valitukset eli kuvaukset työpaikan ongelmallisista, henkilökohtaisesti merkittävistä asioista. Kokoelmana on kaikkiaan 38 valituskohtaa. Aikaisemmissa kehityskeskusteluiden tutkimuksissa tutkimusmenetelmä on useimmiten ollut osallistujien haastatteluiden tai mielipidemittaustulosten analysointi. Tämä tutkimus puolestaan valottaa itse vuorovaikutuksen rakentumista ja kehityskeskusteluiden tosiasiallisia tapahtumia niitä havainnoimalla, kytkeytyen siten kehityskeskusteluiden tutkimuskentässä vasta 2000-luvulla fokukseen nousseeseen vuorovaikutusaspektiin. Tutkimuksen esimiehillä on kehityskeskusteluissa erilaisia vastausmahdollisuuksia alaisten valituksiin. Valitukset kirvoittavat lähes aina alaisen kokemukseen fokusoivan toiminnon kuten samanmielisen vahvistuksen, formulaation tai tunteeseen fokusoivan kysymyksen. Ymmärtämiselle on vahva odotuksenmukaisuus, sillä aineistossa ilmenee jopa joissakin ammatillisessa ympäristössä harvinaisia toisia tarinoita eli esimiesten kertomuksia omista vastaavista kokemuksistaan. Yleensä esimiehet myöntävät ja vahvistavat alaisten esittämät ongelmat ja suhtautuvat niihin vastuuta kantaen neutraalin kuittauksen sijaan. Toisaalta lähes poikkeuksetta valitus kirvoittaa myös ongelmaan fokusoivan toiminnon: selvittelevän kysymyksen, formulaation, ongelman ylöskirjauksen, ratkaisuyrityksen tai kyseenalaistuksen. Esimiehet orientoituivat omaan vastuuseensa myös ongelmakeskeisissä toiminnoissa. Kuitenkin myös valituksen kirjaaminen papereihin ja suoraan seuraavaan aiheeseen siirtyminen esiintyy mahdollisena vastausvaihtoehtona. Huomionarvoista on, että vuorovaikutuksessa ongelmallisimpana responssina näyttää esiintyvän neutraalisuus ja minimipalautteissa pitäytyminen. Kuten aiemmassa institutionaalisessa emootiotutkimuksessa on havaittu, samanmielisyyden osoituksin aihe on mahdollista saattaa loppuunkäsitellyksi tai siirtyä sujuvasti ongelman konkreettisten puolten käsittelyyn. Emootion osoituksilla voi kehityskeskusteluissa näin olla funktionsa myös keskustelun laajemman institutionaalisen tehtävän sujuvuuden varmistajana.
-
(2020)Tutkimuksessa tarkastellaan alaluokan oppilaiden vuorovaikutusta koulukuraattorin ohjaamalla yhteisöllisellä tunnilla. Huomion keskiössä on erityisesti se, miten oppilaiden osallisuus rakentuu luokkahuoneessa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa silloin, kun koulukuraattori ohjaa sitä vastaus- ja aloituspuheenvuoroilla. Aineisto on kerätty eräässä pääkaupunkiseudun alakoulun luokassa koulukuraattorin opetus- ja ohjaustunnilla. Koulukuraattorin tunti on kuvattu kahdella kameralla ja litteroitu videonauhoituksen perusteella keskustelunanalyysin litterointiperiaatteita noudattaen. Aineisto on analysoitu keskustelunanalyysia soveltamalla ja ohjausnäkökulmaa painottaen. Keskustelunanalyysilla voidaan tarkastella vuorovaikutusta systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti. Ohjausnäkökulman painottaminen puolestaan tuo näkyväksi kuraattorin tehtävän opettajana ja ohjaajana, ja sitä kautta avaa pääsyn ohjausvuorovaikutukseen ja osallisuuteen ohjaamisen lähemmälle tarkastelulle. Koulukuraattori ohjaa puheenvuoroillaan keskustelua ja sitä, mistä puhutaan ja kuka saa puheenvuoron. Luokkahuonekeskustelussa voidaan tunnistaa kahdenlaisia kuraattorin ohjauksellista vuorovaikutuskäytänteitä: ensinnäkin, oppilaiden puheenvuoroihin vastaaminen joko myötäilevästi tai kyseenalaistamalla puheenvuoro, toisekseen kuraattorin itse aloittamalla puheenvuorolla, jolla hän muun muassa ohjaa oppilaita tietynlaiseen toimintaan tai kutsuu oppilaita pohtimaan osallisuuden kannalta merkittävää asiaa. Koulukonteksti ja koulukuraattorin valta-asema luokassa yhtäältä mahdollistaa oppilaiden keskustelemisen osallisuudesta, mutta toisaalta myös ohjaa ja rajoittaa keskustelua sen suhteen, miten ja mistä puhutaan. Koulukuraattorin yhteisöllisen tunnin tavoitteena ja koulukuraattorin institutionaaliseen rooliin sisältyvänä tehtävänä on yhteisöllisyyden tukeminen ja oppilaiden osallisuuden vahvistaminen luokkayhteisössä. Koulukuraattorin puheenvuorot pohjautuvat kuraattorille määrättyyn institutionaaliseen tehtävään koulun sosiaalipedagogina. Institutionaalinen tehtävä näkyy koulukuraattorin oppilaille antamissa palautepuheenvuoroissa ja kuraattorin aloituspuheenvuoroissa. Kaikille puheenvuoroille yhteistä on se, että niiden tavoitteena on ohjata oppilaita kohti luokkayhteisön osallisuutta siten, kuin osallisuus koulukuraattorin institutionaalisen roolin ja siihen liittyvien tehtävien viitekehyksissä ymmärretään. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että koulukuraattori ohjaa oppilaiden luokkahuonevuorovaikutusta kohti osallisuutta luokkayhteisössä institutionaalisten tehtäviensä mukaisesti käyttäen erilaisia vuorovaikutuskeinoja. Keskustelun aloittavalla puheenvuorolla koulukuraattori käyttää kutsua tai pyyntöä osallistua vuorovaikutustilanteessa, tiedonantamista ja neuvontaa. Vastauspuheenvuoroilla koulukuraattori antaa tietoa ja neuvoja, kuten aloituspuheenvuoroilla, ja sen lisäksi hän antaa palautetta oppilaan puheenvuoroon kehumalla oppilasta. Vuorovaikutuskeinojen tunnistaminen ja analysointi mahdollistavat koulukuraattorin työmenetelmien kehittämisen ja siten oppilaiden osallisuuteen ohjaamisen edistämisen.
-
(2020)Tutkimuksessa tarkastellaan alaluokan oppilaiden vuorovaikutusta koulukuraattorin ohjaamalla yhteisöllisellä tunnilla. Huomion keskiössä on erityisesti se, miten oppilaiden osallisuus rakentuu luokkahuoneessa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa silloin, kun koulukuraattori ohjaa sitä vastaus- ja aloituspuheenvuoroilla. Aineisto on kerätty eräässä pääkaupunkiseudun alakoulun luokassa koulukuraattorin opetus- ja ohjaustunnilla. Koulukuraattorin tunti on kuvattu kahdella kameralla ja litteroitu videonauhoituksen perusteella keskustelunanalyysin litterointiperiaatteita noudattaen. Aineisto on analysoitu keskustelunanalyysia soveltamalla ja ohjausnäkökulmaa painottaen. Keskustelunanalyysilla voidaan tarkastella vuorovaikutusta systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti. Ohjausnäkökulman painottaminen puolestaan tuo näkyväksi kuraattorin tehtävän opettajana ja ohjaajana, ja sitä kautta avaa pääsyn ohjausvuorovaikutukseen ja osallisuuteen ohjaamisen lähemmälle tarkastelulle. Koulukuraattori ohjaa puheenvuoroillaan keskustelua ja sitä, mistä puhutaan ja kuka saa puheenvuoron. Luokkahuonekeskustelussa voidaan tunnistaa kahdenlaisia kuraattorin ohjauksellista vuorovaikutuskäytänteitä: ensinnäkin, oppilaiden puheenvuoroihin vastaaminen joko myötäilevästi tai kyseenalaistamalla puheenvuoro, toisekseen kuraattorin itse aloittamalla puheenvuorolla, jolla hän muun muassa ohjaa oppilaita tietynlaiseen toimintaan tai kutsuu oppilaita pohtimaan osallisuuden kannalta merkittävää asiaa. Koulukonteksti ja koulukuraattorin valta-asema luokassa yhtäältä mahdollistaa oppilaiden keskustelemisen osallisuudesta, mutta toisaalta myös ohjaa ja rajoittaa keskustelua sen suhteen, miten ja mistä puhutaan. Koulukuraattorin yhteisöllisen tunnin tavoitteena ja koulukuraattorin institutionaaliseen rooliin sisältyvänä tehtävänä on yhteisöllisyyden tukeminen ja oppilaiden osallisuuden vahvistaminen luokkayhteisössä. Koulukuraattorin puheenvuorot pohjautuvat kuraattorille määrättyyn institutionaaliseen tehtävään koulun sosiaalipedagogina. Institutionaalinen tehtävä näkyy koulukuraattorin oppilaille antamissa palautepuheenvuoroissa ja kuraattorin aloituspuheenvuoroissa. Kaikille puheenvuoroille yhteistä on se, että niiden tavoitteena on ohjata oppilaita kohti luokkayhteisön osallisuutta siten, kuin osallisuus koulukuraattorin institutionaalisen roolin ja siihen liittyvien tehtävien viitekehyksissä ymmärretään. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että koulukuraattori ohjaa oppilaiden luokkahuonevuorovaikutusta kohti osallisuutta luokkayhteisössä institutionaalisten tehtäviensä mukaisesti käyttäen erilaisia vuorovaikutuskeinoja. Keskustelun aloittavalla puheenvuorolla koulukuraattori käyttää kutsua tai pyyntöä osallistua vuorovaikutustilanteessa, tiedonantamista ja neuvontaa. Vastauspuheenvuoroilla koulukuraattori antaa tietoa ja neuvoja, kuten aloituspuheenvuoroilla, ja sen lisäksi hän antaa palautetta oppilaan puheenvuoroon kehumalla oppilasta. Vuorovaikutuskeinojen tunnistaminen ja analysointi mahdollistavat koulukuraattorin työmenetelmien kehittämisen ja siten oppilaiden osallisuuteen ohjaamisen edistämisen.
-
(2016)Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan monenkeskistä opintopiirikeskustelua keskustelunanalyyttisellä metodilla. Aineiston keskusteluihin osallistuu oppisopimuksella lähihoitajan ammattiin opiskelevia opiskelijoita ja heidän ohjaajiaan. Osa opiskelijoista on kakkoskielisiä ja opiskelijoiden välillä on eroa myös opiskelukokemuksessa: toiset ovat pidemmällä opinnoissaan kuin toiset. Aineisto koostuu noin 7,5 tunnista tekijän videoimista keskusteluista yhden syksyn aikana; aineisto on osa laajempaa vuorovaikutusta oppisopimuskoulutuksessa tutkivaa pitkittäishanketta. Tutkielman tavoitteena on selvittää asiantuntijuuden osoittamista opintopiirissä kahden vuorovaikutuskäytänteen avulla. Yhtäältä tavoitteena on tutkia kysymisen tehtävää asiantuntijuuden osoittajana opintopiirin osallistumiskehikossa ja toisaalta toiminnan ohjaamista (direktiivisyyttä) imperatiivilauseiden ja passiivin direktiivisen käytön avulla. Tutkielmassa paneudutaan kysymysten ja direktiivien sekventiaaliseen kontekstiin ja kielelliseen rakentumiseen tarkasteltaessa niiden tehtäviä. Tutkielmassa osoitetaan, että opintopiirin ohjaaja käyttää kysymistä oman agendansa ajamiseen ja osoittaakseen kokeneiden opiskelijoiden asiantuntijuutta. Myös opiskelijoiden keskinäiset kysymykset tekevät näkyväksi kokeneempien opiskelijoiden asiantuntija-asemaa, mutta lisäksi ne toimivat kokemattomampien opiskelijoiden keinona hakea käytännön neuvoja ja tietoa. Kysymysten kielelliset rakennuskeinot vaihtelevat, ja kysymysten muotoilussa käytetään apuna esimerkiksi liitepartikkeleita. Opintopiirissä direktiivejä käytetään tiuhasti etenkin käytännön hoitotyön harjoitustilanteissa kuten verenpaineen mittaamisessa tai insuliinin pistämisessä. Direktiivit muodostavat ryppäitä ja toimivat yhteistyössä keskenään. Imperatiivilausetta käytetään ohjaamiseen etenkin silloin, kun kokematonta opiskelijaa ohjataan yksityiskohtaisesti jo meneillään olevassa hoitotoimenpiteessä. Passiivi puolestaan toimii direktiiveissä vastuunsiirtäjänä ja ammattiosaajien joukon luojana. Oppisopimuskoulutus on vakiinnuttanut paikkansa koulutuskentällä, joten asiantuntijuuden rakentumisen kielellinen analyysi on tärkeää ulottaa myös oppisopimuskoulutukseen.
-
(2018)The increasing immigration in Finland has led to a situation where pupils with immigrant background need to be considered even more than before. In Finland pupils with immigrant background usually start studying in an instruction preparing for basic education which is meant to create adequate language and study skills that are needed in the basic education classrooms. The increasing amount of pupils studying in their second language comes with the need to implement more reasearch in classrooms where communication does not happen in pupils’ first language. The ways that pupils attempted to get teacher’s attention and express their need for help in the instruction preparing for basic education were examined and analysed in this research. Also teachers’ ways to respond to pupils requests for help were examined. According to earlier studies the most conventional ways to attach teachers’ attention are addressing the teacher and raising hands. Earlier studies also demonstrate that when studied in second language teacher’s help is needed in both problems with the language and problems with solving excersises. Research data was filmed in four classrooms in different schools in the metropolitan area of Finland. The data consists of 7 hours and 37 minutes of filmed lessons in the instruction preparing for basic education. There were 21 pupils examined in total and there was a teacher as well as a special needs assistant in every classroom. The data was transcribed and analysed by using conversation analysis as a method. During the filmed lessons the researchers also took notes and the teachers also gave some important information about the pupils that were examined such as how long they have lived in Finland. According to the research results pupils in the instruction preparing for basic education strived for teacher’s attention by addressing teacher, looking at them as well as raising a hand and approaching the teacher. The pupils’ ways of expressing their need for help were divided in two categories: verbal and nonverbal expressions. Verbal expressions consisted of direct questions, ”I don’t understand/know/remember/don’t know how to –expressions, verbal word searches, teacher-centered expressions and repetitions. Nonverbal expressions consisted of bodily word searches, body language and facial expressions. The teachers’ ways to help pupils were steering pupils towards solution, giving the right answer, explaining word meanings, using other pupils’ knowledge, steering pupils’ proceeding, code-switching and rephrasing.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään kohtaamattomuuden vaikutelman muodostumista sekä dialogien yhteyttä teoksen kokonaismerkitykseen Johannes Ekholmin romaanissa Rakkaus niinku (2016). Työn tavoitteena on selvittää, mitkä dialogin kielelliset piirteet synnyttävät vaikutelman henkilöhahmojen välisestä kohtaamattomuudesta. Analyysin laajempana tavoitteena on selvittää, miten dialogin kielelliset piirteet rakentavat ja tukevat teoksen temaattista ydintä: sitä, mitä teoksella halutaan sanoa ja miten dialogi on yhteydessä siihen. Tutkielmassa analysoidaan kahdeksaa erilaista dialogikatkelmaa, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia puhetilanteita eri henkilöhahmojen kesken. Tutkielman keskiössä on teoksen dialogi, ja sen käsittelyssä huomioidaan kaunokirjallisen vuoropuhelun erityislaatu sekä teokseen liittyvä kontekstitieto. Aineistona käytettävä teos Rakkaus niinku pohjautuu päähenkilön äänittämiin keskustelunauhoitteisiin ja on kirjoitettu tämän kirjaprojektiksi. Se sijoittuu aidon keskustelun ja fiktiivisen vuoropuhelun rajapinnalle, mutta sitä kohdellaan tässä työssä jälkimmäisenä. Kaunokirjallinen vuoropuhelu ei palvele samoja vuorovaikutuksellisia päämääriä kuin aito keskustelu, vaan se nojaa kielenkäyttäjien intuitiivisesti tunnistamiin ja keskusteluntutkimuksen tunnustamiin vuorovaikutuksen käytänteisiin. Tämän työn analyysissa käsitellään muun muassa keskustelun saumattomuuden rikkoutumiseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiöitä kuten monologimaisuuden muodostumista, taukoja, vastaamattomuutta ja ohipuhumista. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan soveltaen keskustelunanalyysin metodia ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä. Keskustelunanalyysi antaa välineet kielen ja vuorovaikutuksen pienempien osien tarkasteluun, ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteet mahdollistavat analyysissa havaittujen yksityiskohtien tarkastelun suhteessa teoskokonaisuuteen ja sen tavoitteisiin. Valitut lähestymistavat täydentävät toisiaan, ja sopivat erityisen hyvin työn aineistoon. Rakkaus niinku asettaa katselun alaiseksi ihmisten tavan keskustella. Tämän näkökulman todettiin terävöityvän romaaniin valitun dialogimuodon kautta; näytelmäkäsikirjoituksen kaltaiseksi rakennettu dialogi korostaa henkilöhahmojen vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuutta ja arvaamattomuutta ja vertautuu aitoon arkikeskusteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöhahmojen välille syntyy dialogia, muttei varsinaista yhteyttä. Henkilöhahmot eivät löydä yhteistä näkökulmaa keskusteluaiheisiin. Tämä kokemusmaailmojen erilaisuus kääntyy kohtaamattomuudeksi, ja kielen tasolla se näkyy ohipuhumisen, yksinpuhelun ja väärinkäsitysten sekä konfliktien toistumisena läpi romaanin.
-
(2020)Tutkielmassa käsitellään kohtaamattomuuden vaikutelman muodostumista sekä dialogien yhteyttä teoksen kokonaismerkitykseen Johannes Ekholmin romaanissa Rakkaus niinku (2016). Työn tavoitteena on selvittää, mitkä dialogin kielelliset piirteet synnyttävät vaikutelman henkilöhahmojen välisestä kohtaamattomuudesta. Analyysin laajempana tavoitteena on selvittää, miten dialogin kielelliset piirteet rakentavat ja tukevat teoksen temaattista ydintä: sitä, mitä teoksella halutaan sanoa ja miten dialogi on yhteydessä siihen. Tutkielmassa analysoidaan kahdeksaa erilaista dialogikatkelmaa, jotka edustavat mahdollisimman erilaisia puhetilanteita eri henkilöhahmojen kesken. Tutkielman keskiössä on teoksen dialogi, ja sen käsittelyssä huomioidaan kaunokirjallisen vuoropuhelun erityislaatu sekä teokseen liittyvä kontekstitieto. Aineistona käytettävä teos Rakkaus niinku pohjautuu päähenkilön äänittämiin keskustelunauhoitteisiin ja on kirjoitettu tämän kirjaprojektiksi. Se sijoittuu aidon keskustelun ja fiktiivisen vuoropuhelun rajapinnalle, mutta sitä kohdellaan tässä työssä jälkimmäisenä. Kaunokirjallinen vuoropuhelu ei palvele samoja vuorovaikutuksellisia päämääriä kuin aito keskustelu, vaan se nojaa kielenkäyttäjien intuitiivisesti tunnistamiin ja keskusteluntutkimuksen tunnustamiin vuorovaikutuksen käytänteisiin. Tämän työn analyysissa käsitellään muun muassa keskustelun saumattomuuden rikkoutumiseen liittyviä vuorovaikutuksen ilmiöitä kuten monologimaisuuden muodostumista, taukoja, vastaamattomuutta ja ohipuhumista. Tutkimuskysymyksiä tarkastellaan soveltaen keskustelunanalyysin metodia ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteistöä. Keskustelunanalyysi antaa välineet kielen ja vuorovaikutuksen pienempien osien tarkasteluun, ja kirjallisuudentutkimuksen käsitteet mahdollistavat analyysissa havaittujen yksityiskohtien tarkastelun suhteessa teoskokonaisuuteen ja sen tavoitteisiin. Valitut lähestymistavat täydentävät toisiaan, ja sopivat erityisen hyvin työn aineistoon. Rakkaus niinku asettaa katselun alaiseksi ihmisten tavan keskustella. Tämän näkökulman todettiin terävöityvän romaaniin valitun dialogimuodon kautta; näytelmäkäsikirjoituksen kaltaiseksi rakennettu dialogi korostaa henkilöhahmojen vuorovaikutuksen epäjohdonmukaisuutta ja arvaamattomuutta ja vertautuu aitoon arkikeskusteluun. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöhahmojen välille syntyy dialogia, muttei varsinaista yhteyttä. Henkilöhahmot eivät löydä yhteistä näkökulmaa keskusteluaiheisiin. Tämä kokemusmaailmojen erilaisuus kääntyy kohtaamattomuudeksi, ja kielen tasolla se näkyy ohipuhumisen, yksinpuhelun ja väärinkäsitysten sekä konfliktien toistumisena läpi romaanin.
-
(2022)Tämän tutkimuksen aiheena ovat suomea toisena kielenä puhuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden käyttämät direktiivit eli ohjailevat ilmaisut. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia erilaisia direktiivisiä ilmaisuja suomea toisena kielenä puhuvat sairaanhoitajaopiskelijat käyttävät sairaanhoitajan vastaanotolla. Tutkimusaineisto koostuu videoiduista simulaatiotilanteista, jotka on kerätty Hoida simuloiden suomeksi -hankkeessa (HoitoSISU). Aineisto kerättiin osana englanninkielisen sairaanhoitajakoulutusohjelman täydentävää opintojaksoa, jolla tavoitteena on ollut B1.2-tason kielitaito. Sekä sairaanhoitajia että potilaita (ja joissain simulaatioissa myös potilaan omaisia) näyttelevät saman kurssin opiskelijat. Direktiivien analysointi keskittyy nimenomaan ”sairaanhoitajan” direktiiveihin, ja analyysin lähtökohtana olivat kielelliset direktiivit. Tutkimustuloksina havaittiin, että direktiivien muodon valintaan liittyy keskeisesti toiminnan luonne. Sairaanhoitajaopiskelijat kykenevät monin tavoin mukauttamaan direktiivisten ilmausten syntaktista muotoa sopivaksi niihin tarpeisiin, joita vastaanoton eri vaiheissa on. Kun sairaanhoitajaopiskelija esittää tilanteessa sairaanhoitajana välittömiä toimintapyyntöjä, ne käsitellään vuorovaikutuksessa ongelmattomina. Tällaiset toimintapyynnöt liittyvät tyypillisesti rutiininomaisiin tilanteisiin, kuten vastaanoton avaukseen tai vitaalienmittaussekvenssiin. Samalla simulaation sairaanhoitaja asemoituu tilanteessa auktoriteetiksi, jolla on deonttinen oikeus käskeä potilasta. Elämäntapoihin liittyvistä muutoksista keskusteltaessa sairaanhoitajan rooli on joustavampi, ja hän pyrkii suhteuttamaan direktiivit potilaan kertomukseen. Sairaanhoitaja myös esimerkiksi pehmentää direktiivejä eri tavoin, mikäli potilasta näyttelevä sairaanhoitajaopiskelija ei osoita riittävää sitoutumista muutokseen. Sairaanhoitajaa esittävät sairaanhoitajaopiskelijat asemoivat itsensä ajoittain suostuttelevaan asemaan. Omaisen läsnäolo vastaanotolla muuttaa tilanteen osallistumiskehikkoa ja aineiston esimerkkitapauksissa tuo tilanteeseen episteemisen konfliktin, jonka sairaanhoitaja pyrkii ratkaisemaan. HoitoSISU-hankkeen aikana on kehitetty CLIL-menetelmää (Content and Language Integrated Learning) soveltava sairaanhoitajakoulutuksen simulaatiopedagogiikan malli. Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla hyödyllistä tutkia mallin vaikuttavuutta ja sen jatkokehitystarpeita. Covid19-pandemia on siivittänyt erilaisten digitaalisten simulaatioiden kehittämistä. Kielen oppimisen näkökulmasta simulaatiopedagogiikka mahdollistaa kielen tilanteisen käytön harjoittelun (ainakin osittain) uusissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Jatkotutkimuksissa olisi hyödyllistä tutkia suomi toisena kielenä -vuorovaikutuksen rakentumista simulaatioiden ohella myös uusissa digitaalisissa ympäristöissä.
-
(2022)Tämän tutkimuksen aiheena ovat suomea toisena kielenä puhuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden käyttämät direktiivit eli ohjailevat ilmaisut. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia erilaisia direktiivisiä ilmaisuja suomea toisena kielenä puhuvat sairaanhoitajaopiskelijat käyttävät sairaanhoitajan vastaanotolla. Tutkimusaineisto koostuu videoiduista simulaatiotilanteista, jotka on kerätty Hoida simuloiden suomeksi -hankkeessa (HoitoSISU). Aineisto kerättiin osana englanninkielisen sairaanhoitajakoulutusohjelman täydentävää opintojaksoa, jolla tavoitteena on ollut B1.2-tason kielitaito. Sekä sairaanhoitajia että potilaita (ja joissain simulaatioissa myös potilaan omaisia) näyttelevät saman kurssin opiskelijat. Direktiivien analysointi keskittyy nimenomaan ”sairaanhoitajan” direktiiveihin, ja analyysin lähtökohtana olivat kielelliset direktiivit. Tutkimustuloksina havaittiin, että direktiivien muodon valintaan liittyy keskeisesti toiminnan luonne. Sairaanhoitajaopiskelijat kykenevät monin tavoin mukauttamaan direktiivisten ilmausten syntaktista muotoa sopivaksi niihin tarpeisiin, joita vastaanoton eri vaiheissa on. Kun sairaanhoitajaopiskelija esittää tilanteessa sairaanhoitajana välittömiä toimintapyyntöjä, ne käsitellään vuorovaikutuksessa ongelmattomina. Tällaiset toimintapyynnöt liittyvät tyypillisesti rutiininomaisiin tilanteisiin, kuten vastaanoton avaukseen tai vitaalienmittaussekvenssiin. Samalla simulaation sairaanhoitaja asemoituu tilanteessa auktoriteetiksi, jolla on deonttinen oikeus käskeä potilasta. Elämäntapoihin liittyvistä muutoksista keskusteltaessa sairaanhoitajan rooli on joustavampi, ja hän pyrkii suhteuttamaan direktiivit potilaan kertomukseen. Sairaanhoitaja myös esimerkiksi pehmentää direktiivejä eri tavoin, mikäli potilasta näyttelevä sairaanhoitajaopiskelija ei osoita riittävää sitoutumista muutokseen. Sairaanhoitajaa esittävät sairaanhoitajaopiskelijat asemoivat itsensä ajoittain suostuttelevaan asemaan. Omaisen läsnäolo vastaanotolla muuttaa tilanteen osallistumiskehikkoa ja aineiston esimerkkitapauksissa tuo tilanteeseen episteemisen konfliktin, jonka sairaanhoitaja pyrkii ratkaisemaan. HoitoSISU-hankkeen aikana on kehitetty CLIL-menetelmää (Content and Language Integrated Learning) soveltava sairaanhoitajakoulutuksen simulaatiopedagogiikan malli. Jatkotutkimuksen aiheena voisi olla hyödyllistä tutkia mallin vaikuttavuutta ja sen jatkokehitystarpeita. Covid19-pandemia on siivittänyt erilaisten digitaalisten simulaatioiden kehittämistä. Kielen oppimisen näkökulmasta simulaatiopedagogiikka mahdollistaa kielen tilanteisen käytön harjoittelun (ainakin osittain) uusissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Jatkotutkimuksissa olisi hyödyllistä tutkia suomi toisena kielenä -vuorovaikutuksen rakentumista simulaatioiden ohella myös uusissa digitaalisissa ympäristöissä.
-
(2015)Aims: Embodied practices among people with aphasia remain relatively little known until now. The aim of this study was to describe free conversation interaction between a seriously aphasic speaker and his wife. This study aims to explore what kinds of nonverbal elements appear during the conversation of the aphasic person, and how the nonverbal elements arise in different conversational turns. The main focus of this study is on the substitutive and the complementary gestures of the speech. Earlier studies on aphasia interaction suggest that gestures are an important resource to construct meanings in turns of an aphasic speaker. Data and methods: This is a qualitative study where conversational analysis is used as a research method. Data consists of two videotaped recordings of the couples' free conversation at home settings. Results and conclusions: Several nonverbal elements, which had a significant influence for the conversation interaction of this couple, appeared in the data of this study. The wife interpreted aphasic person's nonverbal elements in the conversation as meaningful elements. The wife gave time and space for the aphasic person to participate in conversation. The aphasic speaker took advantage of the gestures in order to compensate speech loss. In fact, he almost completely relied on the substitutive and complementary gestures in conversation. He used the gestures in many ways and combined gestures skillfully to his limited verbal elements. A significant result in the study was that the aphasic speaker hardly showed any signs for verbal word search before expressing nonverbal elements. He started gesturing often seamlessly just before of his typical turn initiator verbal expressions yeah yes and yeah but or simultaneously with them. Aphasic person's expression were built fast and effortlessly despite the loss of speech. It can be said that aphasic person had adapted to his handicap caused by aphasia by taking advantage from gesturing.
Now showing items 1-20 of 176