Browsing by Subject "kieliopillistuminen"
Now showing items 1-8 of 8
-
(2018)Käsittelen tutkielmassani udmurtin kielen menneen ajan liittotempuksia. Udmurtin liittotempuksia on tutkittu hyvin vähän, eikä koko järjestelmän kattavaa kuvausta ole aiemmin tehty. Tutkimuksen ensisijainen tavoite onkin luoda kattava kuvaus udmurtin verbien menneen ajan liittotempusten järjestelmästä Tutkimuksen ensimmäinen hypoteesi on, että udmurtin menneen ajan liittotempuksia on kahta eri tyyppiä: finiittisesti taipuneista verbeistä ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti sekä 1. ja 2. pluskvamperfekti) ja partisiipeista ja apuverbistä muodostetut liittotempukset (resultatiivinen liittopreteriti). Tutkimuksen toinen hypoteesi on, että liittotempusten tehtävänjako perustuu toisaalta muotojen aspektiin, toisaalta syntaksiin. Kolmas hypoteesi on, että muotojen kehitys noudattaa niitä säännönmukaisuuksia, joiden on todettu pätevän useimpiin maailman kieliin. Tutkimuksen aineisto koostuu 836 esimerkkilauseesta ja -katkelmasta, jotka on kerätty 1.1–30.6.2013 ilmestyneistä Udmurt duńńe -sanomalehdistä. Aineisto on koottu Udmurt corpus -tekstikorpustyökalua käyttäen. Esiintymät on käännetty ja analysoitu, jonka jälkeen on etsitty kullekin muodolle prototyyppisimmät esiintymisympäristöt. Seuraavaksi on kiinnitetty huomiota muihin mahdollisiin käyttötapoihin, erityisesti sellaisiin, joita aiemmassa tutkimuksessa ei ole tuotu esiin tai jotka ovat teoreettisen viitekehyksen kannalta kiinnostavia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu yleisen kielitieteen tempustutkimukseen sekä udmurtin kielen oppikirjoihin, kielioppeihin ja kielenkuvauksiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että udmurtin liittotempukset jakautuvat kahteen ryhmään: imperfektiivisiin ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin. Imperfektiivisiin liittopreteriteihin kuuluvat duratiivinen ja habituaalinen liittopreteriti, kaukaisemman menneisyyden liittopreteriteihin puolestaan 1. ja 2. pluskvamperfekti sekä resultatiivinen liittopreteriti eli ns. 3. pluskvamperfekti. Imperfektiiviset ja kaukaisemman menneisyyden liittopreteritit eivät ole keskenään aspektuaalisessa oppositiossa, vaan ne vaikuttavat toimivan ajallisesti eri tasoilla. Habituaalinen liittopreteriti on hyvin harvinainen, ja se vaikuttaakin olevan väistymässä järjestelmästä. Duratiivinen liittopreteriti sen sijaan on hyvin yleinen, ja se on aineiston perusteella saamassa myös habituaalisen liittopreteritin funktiot. Pluskvamperfektien järjestelmä koostuu kolmesta rakenteesta, joista 1. ja 2. pluskvamperfekti ovat keskenään evidentiaalisessa oppositiossa: 1. pluskvamperfekti on suoran havainnoinnin muoto eli evidentiaalisesti merkitsemätön, kun taas 2. pluskvamperfekti on epäsuoran kerronnan muoto eli evidentiaalisesti merkitty. Resultatiivinen liittopreteriti eli 3. pluskvamperfekti on taipuvainen subjektittomiin eli semanttisesti passiivisiin rakenteisiin. 1. ja 2. pluskvamperfektiä pyritäänkin käyttämään silloin, kun halutaan ilmaista sekä subjekti että objekti, kun taas 3. pluskvamperfekti on luonnollisempi valinta passiivisiin rakenteisiin. Liittotempusten rakenne ja kehitys noudattavat yleisen kielititeteen teorian määrittelemiä universaaleja.
-
(2019)Tutkielma käsittelee komin kielen edessä ja takana ilmaisuja korpus-, kysely- ja haastattelututkimuksen keinoin. Teoreettisina lähestymistapoina ovat kieliopillistumisen teoria ja kognitiivisen kielitieteen teoriakehykset sekä teoriat erilaisista viitekehyksistä. Komin kielen postpositioiden roolista ja käytöstä ei ole kirjoitettu paljoakaan millään kielellä. Sanakirjoistakaan ei aukene kattavaa kuvaa. Osasta sanoja kerrotaan, käytetäänkö postpositiona vai adverbina tai molempina, mutta näin ei ole aina asioiden laita. Lisäksi kuva siitä, onko käyttö spatiaalista tai temporaalista, jää myös vajaaksi. Komissa on rikas postpositiojärjestelmä, sillä paikallissijoja on seitsemän kappaletta, ja yhdellä niistä on kaksi muotoa. Lisäksi on mahdollista liittää possessiivisuffikseja, jotka komin tapauksessa yleisimmin liittyvät itse postpositioon. Suurin osa tapauksista on tätä tyyppiä. Aiempaa tutkimushistoriaa tarkastellaan esittelemällä kohtalaisen laaja otos vanhempaa ja uudempaa kielioppi- ja oppikirjamateriaalia sekä muuta aineistoa. Niissä on mielenkiinnon kohteena ollut, mitä kerrotaan postpositioista yleensä ja varsinkin tämän tutkielman tarkastelemista postpositioista. Korpustutkimusosuudessa on ollut käytettävissä itse koostettu korpus ja internetissä tarjolla oleva komin kielen korpus. Kyselytutkimus suoritettiin yliopiston e-lomakkeella, joka tarjoaa lisäksi helpon tulosten keräysmahdollisuuden. Haastattelut täydentävät osaltaan saatua kokonaiskuvaa. Viitekehyksistä esiintyy luontaista ja suhteellista, mutta ei absoluuttista. Suhteellinen viitekehys on samaa tyyppiä kuin muissakin Euroopan kielissä. Kieliopillistumisen osalta voidaan todeta, että teoksissa esitetystä ketjusta ainakin osa toteutuu. Selvimmin väli spatiaalisesta temporaaliseen. Myös havaitaan, että jonkin takaosasta takapuolella olevaksi paikaksi toteutuu. Kognitiivisella puolella nähdään, että verbikollokaatioissa liikeverbit, aistihavaintoverbit ja mentaaliset verbit muodostavat selkeän ryhmänsä. Ajanilmauksissa ovat liittyvät nominitkin aikaa ilmaisevia, mutta muunlaisetkin ovat mahdollisia. Tarkasteltavia perusvartaloita on kolme bör, saj ja vodz. Kaksi ensimmäistä liittyvät takanaoloon tai myöhemmin tapahtumiseen ja viimeinen edessäoloon ja aikaisemmin tapahtumiseen. Ensimmäisellä ja viimeisellä on lisäksi kaksi johdettua vartaloa börvyv ja börlador sekä vodzvyv ja vodzlador. Lisäksi kaikista perusvartaloista ja johdoksista voidaan muodostaa lähikohtasijamuotoja. Sellaisissa approksimatiivin päätteen perään liittyy muiden paikallissijojen muotoja. Näihin kaikkiin esiteltyihin voi liittää possessiivisuffikseja. Muut kuin lähikohtasijat (jotka ovat jo taipuneita muotoja) taipuvat siis seitsemän paikallissijan kahdeksassa muodossa. Tutkielmassa pääpaino on ollut bör -vartalolla ja sen johdoksilla. Kahdesta muusta vartalotyypistä suurin osa tiedosta on peräisin kyselytutkimuksesta ja haastatteluista. bör -vartaloisilla ja sen johdoksilla esiintyy spatiaalista ja temporaalista käyttöä sekä postpositioina tai adverbeina. Niihin liittyy possessiivisuffikseja. Kaikkein yleisimmin se on 3. persoonan suffiksi, jolla on myös definiittistä käyttöä. Kieliopillistumiskehitystä kuvaa se, että börvyv- ja börlador- vartaloisilla ei ole temporaalista käyttöä kuin poikkeuksellisesti, minkä voisi katsoa kuvaavan niiden nuorempaa ikää. Niille ei olisi vielä ehtinyt kehittyä temporaalista merkitystä spatiaalisesta. Vartaloista saj liittyy staattiseen kiintopisteeseen ja bör enimmäkseen dynaamiseen spatiaalisessa käytössä. bör -vartalon johdetut muodot voivat liittyä myös staattiseen kiintopisteeseen. Lisäksi ne paikkaavat aukkoa, joka syntyy siitä, että saj -vartaloa käytetään vain postpositiona eikä adverbina.
-
(2017)Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee miten postpositioista syntyy uusia pronominivartaloita. Aineistona käytän suomen, ersämordvan ja unkarin persoonapronominit. Keskeisimpiä teoreettisia viitekehyksiä ovat historiallis-vertaileva kielitiede ja kieliopillistuminen. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmessa mainitussa suomalais-ugrilaisessa kielessä. Erityisesti postpositioiden synty voidaan kuvata kieliopillistumisen avulla. Tällöin kielessä leksikaalinen elementti ottaa kieliopillisen funktion. Seuraavaksi se muuttuu sijapäätteeksi ja sitten pronominiksi. Postposition pronominivartaloksi analysoiminen edellyttää reanalyysiä. Postpositiorakenteiden merkityksen tulkinnan persoonapronominiksi mahdollistavat possessiivisuffiksit, koska ne sisältävät jo tiedon persoonasta. Leksikaalisen elementin asteittaista siirtymistä yhdestä kieliopillisesta kategoriasta toiseen voidaan kuvata jatkumolla, jolla tyypillinen edustus on yhden kielen sisällä. Työssäni hyödynnän jatkumon käsitettä laajemmin ja katson, että suomen, ersämordvan ja unkarin persoonaparadigmat muodostavat kielitypologista jatkumoa, koska ne edustavat eri asteista muutosta postpositioiden kieliopillistumisessa. Ennen aineiston käsittelyä esittelen ensin persoonapronomineihin liittyviä taustatietoja maailman kielistä. Tutkimustavoitteenani on kartoittaa suomen, ersämordvan ja unkarin persoonapronominien taivutuksen eroja ja yhtäläisyyksiä vertailemalla niiden taivutusparadigmoja. Pohdin työssäni, mistä erot mahdollisesti johtuvat, millaisia morfofonologisia muutoksia on tapahtunut persoonapronomineissa kantauralista suomeen, ersämordvaan ja unkariin. Persoonapronominien syntyyn on ensin ymmärrettävä miten sijamuodot ovat syntyneet. Siksi työssäni käsittelen eri sijojen historiallista taustaa. Kontrastiivisessa kielentutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Etäsukukielten vertailussa on kuitenkin tärkeää käsitellä myös kielten historiallista kehitystä ja äänteenmuutoksia, jolloin käytetään käsitettä komparatiivinen kielentutkimus. Tärkeän näkökulman aiheeseeni tuovat diakroninen kielentutkimus ja kielimuistomerkit, joiden avulla pystyn tunnistamaan erityisesti unkarin persoonapronomineissa sellaisia postpositiovartaloita, jotka eivät ole enää nykykielessä käytössä. Tutkielman yhteenvedossa kokoan tutkielman tulokset yhteen keskustelemalla teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden kanssa. Tutkielmasta selviää, että koko uusien pronominien syntytapa perustuu siihen, että possessiivisuffiksilla merkitty postpositio reanalysoidaan persoonapronominiksi. Sen lisäksi tutkimani kielten persoonapronominien muodostamassa kieliopillistumisessa jatkumossa suomessa ei ole syntymässä uusia persoonapronomineja taikka sijoja koska sijapäätteet liittyvät aina persoonapronominien vartaloon.
-
(2017)Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee miten postpositioista syntyy uusia pronominivartaloita. Aineistona käytän suomen, ersämordvan ja unkarin persoonapronominit. Keskeisimpiä teoreettisia viitekehyksiä ovat historiallis-vertaileva kielitiede ja kieliopillistuminen. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmessa mainitussa suomalais-ugrilaisessa kielessä. Erityisesti postpositioiden synty voidaan kuvata kieliopillistumisen avulla. Tällöin kielessä leksikaalinen elementti ottaa kieliopillisen funktion. Seuraavaksi se muuttuu sijapäätteeksi ja sitten pronominiksi. Postposition pronominivartaloksi analysoiminen edellyttää reanalyysiä. Postpositiorakenteiden merkityksen tulkinnan persoonapronominiksi mahdollistavat possessiivisuffiksit, koska ne sisältävät jo tiedon persoonasta. Leksikaalisen elementin asteittaista siirtymistä yhdestä kieliopillisesta kategoriasta toiseen voidaan kuvata jatkumolla, jolla tyypillinen edustus on yhden kielen sisällä. Työssäni hyödynnän jatkumon käsitettä laajemmin ja katson, että suomen, ersämordvan ja unkarin persoonaparadigmat muodostavat kielitypologista jatkumoa, koska ne edustavat eri asteista muutosta postpositioiden kieliopillistumisessa. Ennen aineiston käsittelyä esittelen ensin persoonapronomineihin liittyviä taustatietoja maailman kielistä. Tutkimustavoitteenani on kartoittaa suomen, ersämordvan ja unkarin persoonapronominien taivutuksen eroja ja yhtäläisyyksiä vertailemalla niiden taivutusparadigmoja. Pohdin työssäni, mistä erot mahdollisesti johtuvat, millaisia morfofonologisia muutoksia on tapahtunut persoonapronomineissa kantauralista suomeen, ersämordvaan ja unkariin. Persoonapronominien syntyyn on ensin ymmärrettävä miten sijamuodot ovat syntyneet. Siksi työssäni käsittelen eri sijojen historiallista taustaa. Kontrastiivisessa kielentutkimuksessa on tavallisesti kyse kielten synkronisesta vertailusta. Etäsukukielten vertailussa on kuitenkin tärkeää käsitellä myös kielten historiallista kehitystä ja äänteenmuutoksia, jolloin käytetään käsitettä komparatiivinen kielentutkimus. Tärkeän näkökulman aiheeseeni tuovat diakroninen kielentutkimus ja kielimuistomerkit, joiden avulla pystyn tunnistamaan erityisesti unkarin persoonapronomineissa sellaisia postpositiovartaloita, jotka eivät ole enää nykykielessä käytössä. Tutkielman yhteenvedossa kokoan tutkielman tulokset yhteen keskustelemalla teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden kanssa. Tutkielmasta selviää, että koko uusien pronominien syntytapa perustuu siihen, että possessiivisuffiksilla merkitty postpositio reanalysoidaan persoonapronominiksi. Sen lisäksi tutkimani kielten persoonapronominien muodostamassa kieliopillistumisessa jatkumossa suomessa ei ole syntymässä uusia persoonapronomineja taikka sijoja koska sijapäätteet liittyvät aina persoonapronominien vartaloon.
-
(2020)Tämä tutkielma tarkastelee mordvalaiskielten analyyttisia paikallissijoja synkronisesta ja diakronisesta näkökulmasta. Nämä e-/ez-vartaloisella postpositiolla muodostetut rakenteet ovat tunnusomaisia sekä ersän että mokšan nominien määräiselle taivutukselle, ja myös persoonamuotoja niistä muodostetaan, mutta niiden esitys erityisesti kirjakielen kieliopeissa on ollut aina ristiriitaista ja puutteellista: ersässä, jossa on myöhemmin muodostunut synteettisiä eli sijapäätteillä merkittyjä paikallissijoja nominien määräiseen taivutukseen, esitetään tavallisesti vain synteettiset rakenteet, ja mokšassa nämä sijamuodot jätetään taivutusparadigmasta pois. Tämän postposition esittäminen muiden postpositioiden joukossa on puolestaan harhaanjohtavaa. Myös postposition historiallinen tausta on jäänyt epäselväksi, vaikka erilaisia tulkintoja siitä on esitetty. Tutkielma käyttää ensisijaisena aineistonaan folkloretekstejä, jotka on taltioitu foneettisella transkriptiolla. Täydentävänä sekundaariaineistona on kirjakielisiä tekstejä sekä haastatteluaineistoa. Aineisto on käsitelty poimimalla noin 220 erilaista e-/ez-postposition sisältävää lausetta, jotka ryhmitellään sijamuodoittain sekä sen mukaan, viittaavatko ne määräiseen yleisnimeen, persoonapronominiin tai muuhun täydennykseen vai toimivatko ne itsenäisesti adverbina. Huomioidaan myös, missä murteissa kutakin muotoa tavataan. Ryhmä kerrallaan tarkastellaan postpositiolausekkeiden semantiikkaa, ja soveltaen kieliopillistumisteoriaa historiallis-vertailevaan metodiin arvioidaan postposition etymologiaa uudelleen tämän työn aineiston valossa. Aineiston pohjalta todetaan, että e-/ez-postpositiolla rakennetaan paikallissijoja sellaisissa nominin kategorioissa, joissa perustaivutuksen kaltainen synteettinen sijapääte ei ole, tai ei ole aina ollut, käytettävissä: määräinen yleistaivutus ja persoonapronominit, mutta myös demonstratiivi- ja interrogatiivipronominit sekä joskus possessiivinen taivutus. Analyyttisten paikallissijojen semantiikka noudattaa yleistaivutuksen vastaavien muotojen semantiikkaa, mutta sitä rajoittavat viittauskohteen luonnolliset kategoriat siten, että esimerkiksi persoonapronominien inessiivi on pääasiassa osaobjekti eikä paikanmääre. Postposition eri muotojen murrelevikin ja morfosyntaktisten ominaisuuksien perusteella päätellään, että postposition etymologinen alkuperä on kantamordvan demonstratiivipronominissa, jonka jotkin sijamuodot ovat leksikaalistuneet adverbeiksi, joista edelleen kieliopillistumisen ja analogian kautta on syntynyt analyyttisten paikallissijojen nykyinen paradigma. Tulos on kiinnostava, koska demonstratiiviperäiset paikallissijatunnukset ovat sekä uralilaisessa kielikunnassa että maailmanlaajuisesti epätyypillisiä.
-
(2020)Tämä tutkielma tarkastelee mordvalaiskielten analyyttisia paikallissijoja synkronisesta ja diakronisesta näkökulmasta. Nämä e-/ez-vartaloisella postpositiolla muodostetut rakenteet ovat tunnusomaisia sekä ersän että mokšan nominien määräiselle taivutukselle, ja myös persoonamuotoja niistä muodostetaan, mutta niiden esitys erityisesti kirjakielen kieliopeissa on ollut aina ristiriitaista ja puutteellista: ersässä, jossa on myöhemmin muodostunut synteettisiä eli sijapäätteillä merkittyjä paikallissijoja nominien määräiseen taivutukseen, esitetään tavallisesti vain synteettiset rakenteet, ja mokšassa nämä sijamuodot jätetään taivutusparadigmasta pois. Tämän postposition esittäminen muiden postpositioiden joukossa on puolestaan harhaanjohtavaa. Myös postposition historiallinen tausta on jäänyt epäselväksi, vaikka erilaisia tulkintoja siitä on esitetty. Tutkielma käyttää ensisijaisena aineistonaan folkloretekstejä, jotka on taltioitu foneettisella transkriptiolla. Täydentävänä sekundaariaineistona on kirjakielisiä tekstejä sekä haastatteluaineistoa. Aineisto on käsitelty poimimalla noin 220 erilaista e-/ez-postposition sisältävää lausetta, jotka ryhmitellään sijamuodoittain sekä sen mukaan, viittaavatko ne määräiseen yleisnimeen, persoonapronominiin tai muuhun täydennykseen vai toimivatko ne itsenäisesti adverbina. Huomioidaan myös, missä murteissa kutakin muotoa tavataan. Ryhmä kerrallaan tarkastellaan postpositiolausekkeiden semantiikkaa, ja soveltaen kieliopillistumisteoriaa historiallis-vertailevaan metodiin arvioidaan postposition etymologiaa uudelleen tämän työn aineiston valossa. Aineiston pohjalta todetaan, että e-/ez-postpositiolla rakennetaan paikallissijoja sellaisissa nominin kategorioissa, joissa perustaivutuksen kaltainen synteettinen sijapääte ei ole, tai ei ole aina ollut, käytettävissä: määräinen yleistaivutus ja persoonapronominit, mutta myös demonstratiivi- ja interrogatiivipronominit sekä joskus possessiivinen taivutus. Analyyttisten paikallissijojen semantiikka noudattaa yleistaivutuksen vastaavien muotojen semantiikkaa, mutta sitä rajoittavat viittauskohteen luonnolliset kategoriat siten, että esimerkiksi persoonapronominien inessiivi on pääasiassa osaobjekti eikä paikanmääre. Postposition eri muotojen murrelevikin ja morfosyntaktisten ominaisuuksien perusteella päätellään, että postposition etymologinen alkuperä on kantamordvan demonstratiivipronominissa, jonka jotkin sijamuodot ovat leksikaalistuneet adverbeiksi, joista edelleen kieliopillistumisen ja analogian kautta on syntynyt analyyttisten paikallissijojen nykyinen paradigma. Tulos on kiinnostava, koska demonstratiiviperäiset paikallissijatunnukset ovat sekä uralilaisessa kielikunnassa että maailmanlaajuisesti epätyypillisiä.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan X:n kaa -konstruktion käyttöä ja muutosta kirjoitetuissa teksteissä Suomi24-keskustelufoorumilla. Teoreettisena viitekehyksenä on kieliopillistumisteoria, ja välineitä ammennetaan myös kielitypologiasta. Kieliopillistumisteorian kautta tarkastellaan kanssa-postposition kieliopillistumista ja muutosjatkumoa kaa-muodoksi sekä konstruktion tämänhetkistä käyttöä. Tarkastelun lähtökohtana on ajatus, että muutos ja merkitykset ovat liukuvia, eivät tarkkarajaisia kategorioita. Muutoksen näkökulmasta tarkastellaan muotoon liittyviä piirteitä, joita ovat kirjoitusasu eli yhteen ja erikseen kirjoittaminen, vokaalisointu sekä tietyt morfosyntaktiset piirteet. Semanttisen tarkastelun keskiössä on elollisuus ja sen vaikutus kaa-aineksen produktiivisuuteen. Tutkielmassa analysoidaan myös sitä, onko X:n kaa -konstruktion merkitys laajentunut seuralaissuhteen ilmaisemisesta välineen ja tavan ilmaisuihin. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-keskustelualustan osakorpuksista vuosilta 2001 ja 2017. Tarkastelun kohteeksi on rajattu ei-ihmisviitteisiin elollisiin ja elottomiin tarkoitteisiin viittaavat X:n kaa -konstruktion eri esiintymät. Rajaus perustuu siihen, että ihmisviitteisten sanojen kanssa esiintyminen on ilmaustyypin alkuperäistä tai vanhinta käyttöä ja elotontarkoitteiset varmimmin analyysin kohteena olevia alkuperäisen käytön laajentumia. Tiettyjen harvinaisempien ilmaisujen kohdalla mukaan on laskettu myös ihmisviitteiset sanat. Esiintymien tarkastelussa huomioidaan niitä ympäröivä konteksti, sillä monessa tapauksessa X:n kaa -konstruktion merkitys paljastuu vasta käyttökontekstista, eikä aina yksiselitteisesti siitäkään. Tutkimus osoittaa, että X:n kaa -konstruktiota käytetään laajentuneissa merkityksissä sekä erikseen että yhteen kirjoitettuina muotoina. Se voi jo pitkälti produktiivisena liittyä kaikilla elollisuushierarkian tasoilla oleviin sanoihin ihmisviitteisistä elottomiin abstrakteihin, ja elotonviitteisten ilmausten osuus on kasvanut vuosien 2001 ja 2017 aineistojen välillä. kaa-aines käyttäytyy aineistossa yhtäältä postposition tapaan ja toisaalta sijamuotomaisesti. Sijamuotomaista käyttöä ovat esimerkiksi sellaiset ilmaukset, jossa kaa on kirjoitettu yhteen edeltävän, elottomaan tarkoitteiseen viittaavan sanan kanssa, se asettuu morfologisessa järjestyksessä yksiselitteisesti sijapäätteen paikalle ja ilmauksessa seuralaissuhteen merkitys on haalistunut (bussinkaa, senkaaki). Aineiston valossa X:n kaa -konstruktion merkitys on laajentunut ilmaisemaan komitatiivisten suhteiden lisäksi välinettä ja ainakin tiettyjen ilmaisujen osalta myös tapaa. Lisäksi X:n kaa -konstruktiolle näyttäisi olevan kehittymässä erityinen käyttötapa kulkuvälineen ilmaisuissa, joissa konstruktiota käytetään adessiivin sijaan viron komitatiivin tapaan. X:n kaa -konstruktion muutoksen taustalla saattaa ainakin jossain määrin vaikuttaa viron kielen kontakti, mutta muutos näyttää myös kulkevan kieliopillistumisteorian valossa maailman kielille tyypillisten kehityskulkujen mukaisesti.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan X:n kaa -konstruktion käyttöä ja muutosta kirjoitetuissa teksteissä Suomi24-keskustelufoorumilla. Teoreettisena viitekehyksenä on kieliopillistumisteoria, ja välineitä ammennetaan myös kielitypologiasta. Kieliopillistumisteorian kautta tarkastellaan kanssa-postposition kieliopillistumista ja muutosjatkumoa kaa-muodoksi sekä konstruktion tämänhetkistä käyttöä. Tarkastelun lähtökohtana on ajatus, että muutos ja merkitykset ovat liukuvia, eivät tarkkarajaisia kategorioita. Muutoksen näkökulmasta tarkastellaan muotoon liittyviä piirteitä, joita ovat kirjoitusasu eli yhteen ja erikseen kirjoittaminen, vokaalisointu sekä tietyt morfosyntaktiset piirteet. Semanttisen tarkastelun keskiössä on elollisuus ja sen vaikutus kaa-aineksen produktiivisuuteen. Tutkielmassa analysoidaan myös sitä, onko X:n kaa -konstruktion merkitys laajentunut seuralaissuhteen ilmaisemisesta välineen ja tavan ilmaisuihin. Tutkimuksen aineisto on kerätty Suomi24-keskustelualustan osakorpuksista vuosilta 2001 ja 2017. Tarkastelun kohteeksi on rajattu ei-ihmisviitteisiin elollisiin ja elottomiin tarkoitteisiin viittaavat X:n kaa -konstruktion eri esiintymät. Rajaus perustuu siihen, että ihmisviitteisten sanojen kanssa esiintyminen on ilmaustyypin alkuperäistä tai vanhinta käyttöä ja elotontarkoitteiset varmimmin analyysin kohteena olevia alkuperäisen käytön laajentumia. Tiettyjen harvinaisempien ilmaisujen kohdalla mukaan on laskettu myös ihmisviitteiset sanat. Esiintymien tarkastelussa huomioidaan niitä ympäröivä konteksti, sillä monessa tapauksessa X:n kaa -konstruktion merkitys paljastuu vasta käyttökontekstista, eikä aina yksiselitteisesti siitäkään. Tutkimus osoittaa, että X:n kaa -konstruktiota käytetään laajentuneissa merkityksissä sekä erikseen että yhteen kirjoitettuina muotoina. Se voi jo pitkälti produktiivisena liittyä kaikilla elollisuushierarkian tasoilla oleviin sanoihin ihmisviitteisistä elottomiin abstrakteihin, ja elotonviitteisten ilmausten osuus on kasvanut vuosien 2001 ja 2017 aineistojen välillä. kaa-aines käyttäytyy aineistossa yhtäältä postposition tapaan ja toisaalta sijamuotomaisesti. Sijamuotomaista käyttöä ovat esimerkiksi sellaiset ilmaukset, jossa kaa on kirjoitettu yhteen edeltävän, elottomaan tarkoitteiseen viittaavan sanan kanssa, se asettuu morfologisessa järjestyksessä yksiselitteisesti sijapäätteen paikalle ja ilmauksessa seuralaissuhteen merkitys on haalistunut (bussinkaa, senkaaki). Aineiston valossa X:n kaa -konstruktion merkitys on laajentunut ilmaisemaan komitatiivisten suhteiden lisäksi välinettä ja ainakin tiettyjen ilmaisujen osalta myös tapaa. Lisäksi X:n kaa -konstruktiolle näyttäisi olevan kehittymässä erityinen käyttötapa kulkuvälineen ilmaisuissa, joissa konstruktiota käytetään adessiivin sijaan viron komitatiivin tapaan. X:n kaa -konstruktion muutoksen taustalla saattaa ainakin jossain määrin vaikuttaa viron kielen kontakti, mutta muutos näyttää myös kulkevan kieliopillistumisteorian valossa maailman kielille tyypillisten kehityskulkujen mukaisesti.
Now showing items 1-8 of 8