Browsing by Subject "kielipolitiikka"

Tutkielma käsittelee työntekijöiden asenteita, tuntemuksia ja kokemuksia englannin kieleen liittyen suomalaisilla työpaikoilla. Kansainvälistymisen, viestintäteknologian kehittymisen sekä globalisaation vaikutuksesta erilaisten työyhteisöjen kieli on muutoksessa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten näihin muutoksiin ja kielenkäyttöön suhtaudutaan työntekijätasolla: se pyrkii vastaamaan kysymyksiin kielitaidon riittävyydestä, yritysten kielilinjauksista ja kielitaito-odotuksista. Lisäksi se tarkastelee kielen vaikutusta sosiaalisiin tilanteisiin työyhteisössä. Tutkielma kytkeytyy sosiolingvistiseen kieliasennetutkimukseen ja yritysmaailman kielipolitiikasta tehtyyn tutkimukseen. Aineistona on kyselylomake, johon vastasi 30 työntekijää viiden eri alan yrityksestä. Vastaajien äidinkieli on suomi, mutta he käyttävät työssään englannin kieltä. Tutkimuksessa havaittiin, että englannin kieltä käytetään laajasti erilaisissa yhteyksissä työpaikalla. Vaikka moni vastaaja koki kielitaitonsa riittäväksi, aiheutti englannin kielen käyttö kuitenkin myös negatiivisia tuntemuksia, esimerkiksi epävarmuutta ja kokemuksia itseilmaisun rajallisuudesta. Suullinen kielenkäyttö koettiin haastavampana kuin kirjallinen. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että virallinen, kirjattu kielipolitiikka ja erilaiset kielilinjaukset puuttuvat useista yrityksistä. Englannin kielen taito näyttäytyy työpaikoilla olettamuksena, ja kielikäytännöt muotoutuvat ilman virallisia linjauksia eri tavoin neuvottelemalla tai osallistujien äidinkielestä tai kielitaidosta riippuen. Linjausten puuttuminen koetaan myös hankalana ja turhauttavana. Asenteet englannin kieltä ja sen tarpeellisuutta kohtaan ovat kuitenkin tulosten mukaan myönteisiä, eikä kieltä tai sen käyttöä koeta uhaksi suomen kielelle. Englannin kieli nähdään tarpeellisena, jopa välttämättömänä kansainvälistyvän työelämän ja kilpailukyvyn kannalta. Englannin kielitaidolla on käyttäjälleen myös henkilökohtainen hyöty, ja kielitaitoa ollaan valmiita kehittämään.

Tässä tutkielmassa tutkin Espoon kaupungin käännöstiimin toimintaa englannin kielen osalta. Näkökulmana on Espoon kaupungin kielipoliittinen päätös ottaa englanti palvelukieleksi suomen ja ruotsin rinnalle. Tarkoituksena on tutkia, miten tämä päätös on vaikuttanut Espoon kaupungin palveluksessa olevien englannin kääntäjien työhön ja miten he kokevat oman roolinsa yhtenä projektin toteuttajista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kieli- ja käännöspolitiikka ja yhteisökääntämisen käsite (Community Translation). Käännöspolitiikka (Spolsky 2004; 2012) tuo näkökulmaa siihen, miksi Espoossa on käynnistetty Englanti palvelukielenä -projekti ja mitä tämän päätöksen takana on. Käännöspolitiikkaa Suomessa säätelevät kansallinen ja ylikansallinen lainsäädäntö, joiden kielisäännöksiin suomalaisten instituutioiden kielipolitiikka pohjautuu, Espoon kaupungin ollessa yksi näistä julkishallinnollisena toimijana. Yhteisökääntäminen (Taibi & Ozolins, 2016) on uudehko tutkimussuunta käännöstieteessä, joka tutkii kääntämistä yhteisölle (Community), joka tässä tutkimuksessa on Espoon vieraskielisten asukkaiden yhteisö. Yhteisöön tutustutaan tarkastelemalla lähemmin Espoon kielitilannetta. Tutkielmassa tutkitaan Espoon kansainvälisyyttä ja sen laajaa kielipoolia. Espoossa on asukkaita monista eri kulttuureista, ja he puhuvat äidinkielinään monia eri kieliä. Nämä, kuten englantikin, ovat vähemmistökieliä Espoossa. Englanti kuitenkin eroaa useista muista vähemmistökielistä oleellisesti, koska enemmistö asukkaista hallitsee sitä jollakin tavalla, ainakin siinä määrin, että voi asioida kaupungissa sen avulla. Näin ollen vähemmistökielen määritelmä, kuten myös palvelukieli terminä ovat tarkastelun kohteina. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla Espoon kaupungin englannin kielen kääntäjiä ja käännöstiimin vetäjää, ylikielenkääntäjää. Puolistrukturoidut asiantuntijahaastattelut on tehty alkuvuodesta 2021 ja tulokset on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Yhdessä teorian, haastatteluvastausten ja Espoon kaupungilta saamieni materiaalien perusteella on saatu kattava kuva siitä, miten Espoossa käännöstoimintaa harjoitetaan englannin kielen osalta ja miksi englanti on otettu palvelukieleksi kaupungilla. Tutkielma tarjoaa tietoa julkishallinnon käännöstoiminnasta ja osoittaa monia eri näkökulmia jatkotutkimukselle niin yhteisökääntämisen kuin palvelukielten osalta.

Tässä tutkielmassa tutkitaan kansainvälisten opiskelijoiden näkemyksiä englannin kielen käytöstä Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessa etsitään vastausta siihen, millaista englantia opiskelijat kohtaavat opiskellessaan Helsingin yliopistossa, kuinka paljon englanninkielistä informaatiota on heidän saatavillaan ja minkälaisia odotuksia heillä on ollut liittyen yliopistossa käytettävää englantia kohtaan. Tutkimus on tehty haastattelemalla yhdeksää kansainvälistä opiskelijaa vuoden 2019 syys- ja lokakuun aikana. Haastatellut opiskelevat Helsingin yliopiston kansainvälisissä maisteriohjelmissa. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastatteluissa ilmeni, että haastateltavat ovat pääasiassa tyytyväisiä englannin kielen laatuun Helsingin yliopistossa, mukaan lukien englanninkielinen opetus. Haastatellut raportoivat kuitenkin joistakin kursseista ja tilanteista, joissa heillä on esimerkiksi ollut hankaluuksia saada selvää opettajan englanninkielisestä opetuksesta. Haastateltavien suurimmat haasteet Helsingin yliopistossa koskivat puutteellista englanninkielisen tiedon saatavuutta. Ongelmia ilmeni esimerkiksi sähköposteissa, yliopiston verkkosivustoilla tai muissa lähteissä, joissa tietoa on vain yksikielisesti suomeksi tai kaksikielisesti suomeksi ja ruotsiksi. Haastatteluissa osa opiskelijoista sanoi myös toivovansa, että he pystyisivät opiskelemaan useampia kursseja englannin kielellä. He kokivat saavansa riittävästi tietoa opintojensa suorittamiseen liittyen, mutta puutteet englanninkielisen tiedon tai palveluiden saatavuudessa saivat osan haastateltavista tuntemaan olevansa eri asemassa suomenkielisiin opiskelijoihin nähden. Haastateltavilta kysyttiin myös sitä, minkälaisia odotuksia heillä oli ollut ennen kuin he aloittivat maisterinopintonsa Helsingin yliopistossa. He olivat odottaneet kohtaavansa laadukasta englannin kieltä sekä opetuksessa, että yleisesti yliopistossa. Sen osalta opiskelijat olivat pääasiassa tyytyväisiä. Sen sijaan he olivat odottaneet, että tietoa ja palveluita olisi saatavilla nykyistä paremmin.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen oli asutettava uudelleen noin 400 000 kotiseutunsa jättämään joutunutta karjalaista. Periaatteena jälleenasutustoiminnassa oli, että siirtoväki pyrittiin sijoittamaan sellaisille alueille, jotka luonnon- ym.olosuhteiltaan vastasivat mahdollisimman hyvin sijoitettavan alkuperäistä kotiseutua. Karjalan kannaksella sijainneen Koiviston pitäjän asukkaat olivat vuosisatoja saaneet toimeentulonsa merellisistä elinkeinoista: kalastuksesta, laivanrakennuksesta, laivanvarustuksesta, rahtiliikenteestä jne. Koivistolaisten sijoittaminen kokonaisuudessaan meren rannikolle kilpistyi vuoden 1945 maanhankintalain ns. kielipykälään, jonka mukaan ruotsin- tai kaksikielisten kuntien kielisuhteita ei saanut muuttaa 2 prosenttia enempää suomenkielisten hyväksi. Koska tämä säädös esti Koiviston suomenkielisen siirtoväen sijoittamisen rannikolle Kotkasta Turkuun ja edelleen Merikarvialta Kokkolaan, heräsi ajatus oman suomenkielisen kunnan perustamisesta lainsäädäntöteitse. Kansanedustajat Eeno Pusa ja Juho Niukkanen jättivät vuoden 1947 valtiopäiville lakialoittteen suomenkielisen Merikoiviston kunnan perustamisesta itäiselle Uudellemaalle Pernajaan. Eduskunnan maatalousvaliokunta sekä laki- ja talousvaliokunta antoivat lakialoitetta puoltavan lausunnon, mutta vaalikausi ehti päättyä ennen kuin asiasta päästiin äänestämään. Uuden eduskunnan kokoontuessa elokuussa 1948 valtiopäiville jätettiin lähes edellisen kaltainen, 23 kansanedustajan allekirjoittama Merikoivisto-aloite. Uusi lakialoite kuitenkin hautautui valiokuntakierrokselle, ja laki- ja talousvaliokunnan lausunnon valmistuessa vuonna 1951 katsottiin Merikoivisto-hankkeen menettäneen merkityksensä. Etenkin RKP:n kansanedustajat vastustivat Merikoivisto-lakialoitetta jyrkästi pitäen sitä “häätölakina” ja loukkauksena koko ruotsinkielistä väestönosaa kohtaan. Hankkeen vastustajat vetosivat mm. presidentti Paasikiveen, joka katsoi Merikoivisto-aloitteen vahingoittavan Suomen kannalta elintärkeitä suhteita Ruotsiin. Täten puhtaasti siirtoväen sijoituskysymyksestä lähteneestä esityksestä syntyi ulkopoliittinen ongelma. Merikoivisto-hankkeelta puuttui ns. poliittinen selkänoja. Yksikään eduskuntapuolue ei asettunut aloitteen taakse; Pusan ja Niukkasen omat puolueet pitivät aloitetta edustajien yksityisenä hankkeena. Myöskään lähinnä ajateltavissa ollut siirtoväen etujärjestö Karjalan Liitto ei antanut Merikoivisto-lakialoitteelle varauksetonta tukeaan. Tästä huolimatta eräät puolueet yrittivät aika-ajoin käyttää Merikoivisto-kysymystä kauppatavarana puoluepoliittiikassa joskin heikolla menestyksellä. Merikoivisto jäi viimeiseksi maauudistuksia koskeneeksi suureksi kiistaksi Suomen historiassa. On tulkintakysymys, oliko kyseessä myös viimeinen suuri kieliriita − itse kieli ei varsinaisesti ollut kiistan ytimenä. Ruotsinkielisessä propagandassa Merikoivisto-aloitetta kutsuttiin vanhan retoriikan termeillä "häikäilemättömäksi aitosuomalaisuudeksi", mutta itse asiassa hanketta ajaneet välttelivät huolellisesti aitosuomalaisia äänenpainoja. Heille kyse ei ollut kielipoliittisesta ongelmasta, vaan asia nähtiin osana karjalaisten oikeustaistelua.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Ranskan korkeimman tasa-arvonneuvoston sukupuolistereotyypittömän viestinnän periaatteiden toimeenpanoa Questionner le monde -oppikirjassa. Se on ensimmäinen koulumaailmaan suunnattu kirja, joka kiinnittää huomiota tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin. Tutkin oppikirjassa esiintyvistä ihmisnimityksistä koostuvaa 634 sanan kokonaisuutta ja niiden muotoa suhteessa kirjaan eksplisiittisesti sovellettuihin periaatteisiin. Aineistoanalyysi pohjautuu ranskan kieliopillisen suvun ominaispiirteiden ja kielelliseen tasa-arvoon pyrkivien kielimuotojen teoreettiseen esittelyyn. Tämän lisäksi käsittelen teoriaosuudessa kielellisen tasa-arvon poliittista ulottuvuutta. Tutkimus pohjautuu olettamukseen, jonka mukaan kieliopillinen suku vastaa biologista sukupuolta. Pääosin kvantitatiivista näkökulmaa soveltava analyysi osoitti, että sukupuolistereotyypittömän viestinnän periaatteet ovat ohjanneet oppikirjan tekoa jossain määrin. Naisten ja miesten yhtäläisen representoinnin tavoite on saavutettu vain osin, sillä ihmisnimityksistä valtaosa on maskuliinisukuisia. Sama havainto toistuu myös ammattinimikkeiden kohdalla. Inklusiivisen kirjoitusmuodon osuus on tässä kontekstissa häviävän pieni, vaikka kyseinen kirjoitusmuoto onkin yksi kirjaan sovelletuista periaatteista. Kolmantena analyysin kohteena ollut ”identtisinä” tai ”vastaavina” pidettyjen sanojen toistamisen feminiini- ja maskuliinimuodossa osoittautui tavoitteeksi, jonka toimeenpano jättää parantamisen varaa. Tämänkaltaisten sanojen toistaminen aakkosjärjestyksessä toteutui puolestaan pääosin kiitettävästi. Nimitysten tutkiminen osana niiden kontekstia selitti kuitenkin, että monet niistä esiintyvät oppikirjassa spesifissä merkityksessä. Sukupuolittavien termien käyttö paikoitellen ja näin ollen vain osittaiseksi jäävä sukupuolistereotyypittömän viestinnän pyrkimysten toimeenpano perustuu tähän. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että tasa-arvonneuvoston ohjeiden huomioon ottamiselle ei ole laadittu yhdenmukaistavia ja valtuuttavia linjauksia. Kielipoliittisen tilanteen tarkastelun valossa voimme todeta, että oppikirjassa toimeenpantujen periaatteiden noudattaminen heijastelee Ranskan politiikkaa kielellisen tasa-arvon suhteen. Toisin sanoen kielipoliittisten linjausten puuttuminen johtaa yhteiskunnan tasolla ilmentyvään vaihtelevuuteen tasa-arvoistavien kielimuotojen käytössä.

Tutkimuksen kohteena ovat Ruotsissa asuvat perheet, joissa toisen vanhemman äidinkieli on suomi. Tutkielmassa tarkastellaan perheiden kielipolitiikkaa, kuten kielistrategioiden valintaa ja eri kielten käyttöä arjessa. Tämän lisäksi tutkielmassa keskitytään vanhempien kielivalintoihin, eli siihen, onko suomen kieli siirretty sukupolvessa eteenpäin vai ei. Tutkimuksella on erityisesti haluttu selvittää, minkä vuoksi suomen kieli päätetään siirtää tai päätetään olla siirtämättä eteenpäin ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttamassa. Työssä sivutaan myös vanhempien päätösten taustalla vaikuttavia kieli-ideologioita. Tutkimus on laadullinen haastattelututkimus, mutta siinä on hyödynnetty myös etnografista tutkimusotetta informanttien ja heidän perheenjäsentensä täyttämän kellotaulutehtävän kautta. Tutkimus asettuu sosiolingvistiikan ja tarkemmin kielipolitiikan sekä kieli-ideologioiden tutkimuksen kentälle. Teoriataustan muodostavat perheen kielipolitiikkaan, kieli-ideologioihin sekä kaksikieliseen kasvattamiseen ja kielen ylläpitoon liittyvä teoria. Aineistona toimii haastatteluaineisto sekä perheiden itse täyttämä kellotaulutehtävä. Aineistoa on analysoitu diskurssianalyyttisin keinoin sekä osittain osittain laadullisen sisällönanalyysin avulla. Työstä käy ilmi, että osa vanhemmista on siirtänyt kielen eteenpäin ja osa ei. Kielen siirtäneillä vanhemmilla syinä oli nähtävissä kielen tärkeys heidän omassa elämässään, suomen kielen tuoma hyöty, kaksikielisyyteen liittyvät hyödyt sekä omat positiiviset kokemukset tai tieto kaksikielisyydestä. Kielellä nähtiin olevan itseisarvo, mutta myös välinearvo ja tärkeä merkitys lasten tulevaisuudessa. Esiin nousi myös toive lasten riittävästä kielenoppimisesta. Jokainen kielen siirtäneistä vanhemmista käytti yksi kieli–yksi vanhempistrategiaa kielen siirtämiseen ja oli valinnut lapselle suomenkielisen päiväkodin. Kouluvalintaan vaikuttivat ennemmin logistiset kuin kielelliset kysymykset. Kielten välille pyrittiin jatkuvasti luomaan tasapainoa, vaikka ruotsi saikin perheiden arjessa suhteellisen suuren merkityksen sen ollessa maan valtakieli. Osa informanteista oli huomannut ruotsalaisen yhteiskunnan yksikielisyysnormin ja kuullut negatiivisia kommentteja kielen eteenpäin siirtämisestä. Toisaalta he olivat saaneet myös paljon tukea lähimmäisiltään kielen siirtämiseen. Kielen siirtämättömyys ei ollut itsestään selvä päätös informanteille. Toinen informanteista valitsi lopulta kielen oman tunnekielensä perusteella ja toisella vanhemmalla tapahtui kielenvaihto lapsen kanssa tämän ollessa pieni. Taustalla vaikuttivat vanhemman oma kielenoppimisprosessi, ajatus suomen kielen vähäisemmästä arvosta verrattuna muihin maailman kieliin sekä selkeän kielisuunnittelun puute. Syyt olivat silloiseen elämäntilanteeseen sidottuja. Lisäksi ympäristön vähäinen tuki vaikutti asiaan. Kielen siirtämättömyydestä koettiin myöhemmin katumusta ja perheisiin oltiinkin tutustutettu suksessiivisen kaksikielisyyden strategia. Kielen opettaminen oli kuitenkin tässä vaiheessa haastavaa, sillä lapset osasivat vastustaa itselleen vierasta kieltä. Suomen kielellä oli perheissä asema arjen pienten askareiden kielenä. Haastatteluista kävi myös ilmi, ettei päivittynyt tieto lasten oikeudesta oman äidinkielen opetukseen ollut saavuttanut informanttejaTutkimus osoittaa, ette perheidenkin kielipolitiikkaa kannattaa kokonaiskuvan saamiseksi aina tarkastella useammasta eri näkökulmasta. Kielen suunnittelun, kielen käytön sekä kieli-ideologioiden tarkastelu antaa kattavan kuvan perheen kielipolitiikasta sekä siihen vaikuttavista mikro- ja makrotason tekijöistä.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella ammattikorkeakoulun kaksikielisen koulutusohjelman kielipoliittisia linjauksia ja sitä, kuinka nämä kielipoliittiset linjaukset näkyvät koulutuslinjan opiskelijoiden arjen käytänteissä. Tutkimuksen kohteena on Haaga-Helian Porvoon yksikön kaksikielinen koulutuslinja Myynti ja visuaalinen markkinointi, jossa opetus tapahtuu puoliksi ruotsiksi ja puoliksi suomeksi. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, kuinka koulutuslinjan kielistrategiaa suunniteltiin ja miten linjaukset muotoiltiin ammattikorkeakoulun hallinnollisissa asiakirjoissa. Tämän jälkeen tutkimuksen näkökulmaa laajennettiin koulutuslinjan opiskelijoiden arkeen ja tarkasteltiin sitä, miten opiskelijat olivat kokeneet opiskelun kaksikielisellä koulutuslinjalla ja kuinka koulutuslinjan kielistrategia toimi opiskelijoiden arjen käytänteissä. Tutkimuksen hypoteesi on, että kaksikielisen koulutuslinjan kielipoliittisten linjausten ja opintoihin liittyvien käytänteiden välillä on ristivetoa, joka näkyy opiskelijoiden arjessa. Tutkimuksen teoreettinen käsitteistö perustuu François Grinin (2003) Capacity-Opportunity-Desire -malliin. Grinin mukaan minkä tahansa kielen käyttämiselle on kolme edellytystä. Kompetenssilla tarkoitetaan kielellisiä valmiuksia käyttää kieltä. Kielellisten valmiuksien lisäksi tarvitaan mahdollisuuksia ja paikkoja, jossa kieltä voidaa käyttää. Näiden lisäksi tarvitaan tahtoa ja halua käyttää kieltä. Tutkimusaineistona käytettiin koulutuslinjan hallinnollista materiaalia kuten pöytäkirjoja ja kielipoliittisia asiakirjoja sekä opiskelijoiden haastatteluja. Opiskelijoiden haastattelut toteutettiin ryhmähaastatteluina, joita tehtiin yhteensä neljä kahden eri vuosikurssin opiskelijoille. Tutkimuksen tulosten mukaan opiskelijat saavuttivat hyvin koulutuslinjan asettamat kielelliset valmiudet ruotsin kielessä huolimatta siitä, että opiskelijoiden kielitaidoissa oli suurta vaihtelua opintojen alussa. Suomenkieliset opiskelijat tarvitsivat etenkin opintojen alussa paljon kielellistä tukea sekä opettajilta että ruotsinkielisiltä opiskelijoilta. Opinnot vahvistivat opiskelijoiden kommunikatiivisia valmiuksia ruotsin kielessä. Kielitaidon karttuminen lisäsi opiskelijoiden motivaatiota ja itseluottamusta. Opintojen arviointikriteereistä tulisi selkeästi käydä ilmi kielelliset ja ainesisältöihin liittyvät vaatimukset. Opiskelijoiden kielen oppimista kuvaa instrumentaalinen motivaatio, jossa kielen osaamista perustellaan hyötynäkökulmasta käsin. Ruotsin kieltä halutaan oppia, koska siitä on hyötyä tulevaisuuden työelämässä.

Maahanmuuton kasvun myötä suomi toisena kielenä -tutkimus on painottunut tällä vuosituhannella funktionaaliseen oppimiseen ja autenttisiin oppimisympäristöihin. Tämä tutkimus asettuu samaan riviin. Tässä työssä tutkin, minkälaiset tekijät edesauttavat ja minkälaiset heikentävät suomenkielistä osallisuutta työkontekstissa. Tarkastelen myös sitä, miten aikuiset maahanmuut-tajat oppivat suomea luokan ulkopuolella. Työn aineisto on kerätty Helsingin yliopiston Suomen kielen tilanteinen oppiminen -hanketta varten. Aineisto koostuu yhdestätoista puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka on tehty kahdella eri työpaikalla: kirjastossa sekä yliopiston tutkimusyksikössä. Työyhteisöt ovat hyvin erilaiset keskenään sekä työympäristöinä että kielellisesti. Kirjaston työkieli on suomi ja tutkimusyksikön englanti. Tutkimukseni keskeiset osallisuutta ja oppimista edesauttavat tekijät ovat motivaatio, johon liittyy monta tekijää, sekä työyhteisön tuki, oma aktiivisuus ja monikielisyyden tukeminen. Toista ei kuitenkaan välttämättä olisi ilman toista, ja edistävät tekijät muodostavatkin yhdessä suotuisan osallisuus- ja kielenoppimiskokonaisuuden. Osallisuutta ja kielenoppimista edistävät tekijät ko-rostuivat kirjaston suomenkielisessä työympäristössä. Heikentävinä tekijöinä aineistossa näyttäytyivät työpaikan tiukka kielipolitiikka, puhekumppaneiden kielivalinnat, motivaation puute, työn luonne sekä aikapaine ja virheiden pelko. Kielenoppimista heikentävät tekijät painottuivat englanninkielisen tutkimusyksikön aineistossa. Kielenoppimisen tapoja informantit mainitsivat runsaasti aina uutisten katsomisesta asiointitilanteisiin.

Tutkielman tutkimuskohteena on mordvankielen puhujat ja mordvalaiskielten säilyminen sekä niiden revitalisaatio. Mordvan tasavallassa on kaksi vähemmistökieltä: ersä ja mokša, jotka kuuluvat suomalais-ugrilaisiin kieliin. Tutkimuksessani selvitin äidinkielenään mordvaa puhuvien lastentarhanopettajien valmiutta kaksikieliseen opetukseen, jonka tarkoituksena on nostaa mordvalaiskielten arvostusta ja lisätä niiden käyttöä yhteiskunnassa. Tutkielmassani kartoitin vastaajien suhdetta omaan äidinkieleensä ja venäjän kieleen sekä sitä, millaisena vastaajat näkevät tulevaisuuden kielitilanteen oman tasavaltansa alueella. Suomessa ollaan kiinnostuneita sukukielten tutkimuksesta ja sen takia on mielenkiintoista selvittää, millainen on suomalais-ugrilaisten kielten asema maassa, jossa koko väestö käyttää venäjää virallisena kielenä. Viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana tasavallan kielitilanteessa ja kielipolitiikassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja niillä on suora vaikutus kaksikielisyyden säilymiseen. Tutkimusta varten käytin lakitekstejä ja tieteellisiä julkaisuja ja keräsin uutta tietoa kyselytutkimuksen avulla. Tutkimus on osa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa projektia Suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit varhaiskasvatuksessa, jossa ovat mukana kaikki suomalais-ugrilaisten ja samojedikielten pääpuhuma-alueet. Kyselytutkimus toteutettiin Mordvan tasavallan pääkaupungissa Saranskissa Suomi-Venäjä-seuran avustuksella. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen, sillä tutkimusta mordvalaiskielten hallinnasta, käytöstä ja niihin suhtautumisesta ei ole aikaisemmin tehty. Nuorempi sukupolvi ei enää hallitse mordvalaiskieliä yhtä luonnollisesti kuin vanhempi sukupolvi, mistä johtuen on tärkeää kiinnittää huomiota kielten säilymiseen. Kielitilanne on Mordvan tasavallassa vahvasti venäläistynyt, mutta mordvalaiskielten puhujat haluavat kuitenkin säilyttää äidinkielensä ja aktivoida sen käyttöä. Tämän tavoitteen saavuttaminen on kuitenkin osoittautunut hankalaksi. Puhujien kielenkäyttö on rajallista ja mordvalaiskielillä on enemmänkin symbolinen asema yhteiskunnassa. Mordvan kieli on yhteisnimitys kahdelle suomalais-ugrilaiselle kielelle, ersälle ja mokšalle, jotka eroavat toisistaan merkittävästi. Mordvalaiskielillä on virallisen kielen asema tasavallassa, mutta hallinnon ja yhteiskunnan kieli on pääasiassa venäjä. Esimerkiksi virallisia julkaisuja ei julkaista alkuperäiskansojen kielillä. Mordvan kielilaissa taataan mahdollisuus tarjota venäjän- ja muun kielistä opetusta ja vanhemmat saavat valita kasvatuksen kielen. Myös mordvankielistä korkeakouluopetusta tarjotaan kieliin erikoistuville. Virallisia papereita voidaan tarpeen vaatiessa kääntää mordvalaiskielille. Yleisesti ottaen kielilakien tarkkuus vaihtelee suuresti suomalais-ugrilaisissa tasavalloissa. Mordvalaiskielillä on tasavallassa ensisijaisesti symbolinen asema. Kieli yhdistää etnistä ryhmää monikansallisessa valtiossa. Opetuksen tarjoaminen omalla äidinkielellä lisää huomattavasti pienten kielten ja kulttuurien säilymistä. Oikeus opetukseen omalla äidinkielellä on myös määritelty Venäjän lainsäädännössä. Kuitenkin vain muutamissa venäjän 83 yksiköistä tämä toteutuu, ja vaikka opetus omalla äidinkielellä olisikin tarjolla, suurin osa käy koulunsa venäjäksi. Opetuksen muodostumisen epäonnistumista perustellaan usein osanottajien vähyydellä. Kouluopetuksesta poiketen varhaiskasvatuksessa ei ole kuitenkaan pakollista käyttää venäjän kieltä paikallisen kielen rinnalla. Mordvalaiskieliä opetetaan ylimääräisenä aineena kaksi tuntia viikossa niissä alakouluissa, joissa opetus on mahdollista järjestää. Kaikki vastaajat olivat naisia ja kaikki tekevät töitä varhaiskasvatuksen parissa. Tutkimustulokset eivät heijasta koko tasavallan kielitilannetta, mutta vastaajat työskentelevät paikallisen mordvan kielen säilymisen kannalta hyvin tärkeässä asemassa. Vastaajien mielestä kielipolitiikka on muuttunut, mutta ei ole varmaa onko sen muuttumisesta parempaan suuntaan mitään apua. Suurin osa vastaajista aikoo opettaa tai opettaa jo parhaillaan mordvan kieltä lapsilleen. Monet vastaajat hallitsevat puhutun mordvan kielen paljon paremmin kuin kirjakielen. Vastauksista näkyy, kuinka tärkeä osa omaa kulttuuria ja historiaa mordvan kieli vastaajille on. Vastaajista suurin osa ei pidä venäjän kieltä kilpailevana kielenä äidinkielensä rinnalla. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että jos 20 vuoden päästä mordvalaiset eivät enää puhu omaa äidinkieltään, kadottavat he yhteyden omiin juuriinsa ja kulttuuriinsa.