Browsing by Subject "kiertotalous"

Ilmastokriisin torjuminen ja kestävä kehitys ovat nousseet viime vuosien aikana ilmastoaktivistien puheesta valtioiden, yritysmaailman ja yhteiskunnallisten toimijoiden tulevaisuusstrategioiden keskiöön. Keskustelussa nykyisen talousmallin kyvyttömyydestä luoda edellytyksiä hyvälle tulevaisuudelle esitetään ratkaisuksi usein kiertotaloutta. Kiertotalous on kestävä vaihtoehto lineaariselle talousmallille ja tärkeässä osassa yllä mainituissa suunnitelmissa. Samalla ympäristötietoisuus ja kiinnostus kestäviä ratkaisuja kohtaan ovat yleistyneet myös kansalaisten parissa. Tässä pro gradu -tutkielmassa kestävyysteemojen valtavirtaistumista tarkastellaan viestinnän näkökulmasta. Tutkielma perehtyy siihen, miten kiertotalousyritysten asiantuntijat kehystävät kiertotalouden viestintää ja mikä kiertotalouden viestinnän kehysten suhde on kestävän viestinnän teorioihin. Kiertotalouden viestintä on aiheena ajankohtainen, mutta niukasti tutkittu. Myös kestävän viestinnän teorian pohjalta tehtyjä empiirisiä tutkimuksia on vähän. Tutkielmassa on pyritty osaltaan täydentämään näitä puutteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu viestinnän ja markkinoinnin tutkimuksen kestävän viestinnän teorioiden pohjalta. Kestävä viestintä on tutkimuksen mukaan viestintää, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä ja luomaan yhteiskunnallista muutosta. Tärkeimpiä lähteitä ovat Leuphanan yliopiston ympäristö- ja kestävän viestinnän instituutin tutkijat sekä William Kilbourne ja Pierre McDonagh. Tutkimuksessa todetaan, että luonnon itseisarvoa korostava eli ekosentrinen kestävä viestintä haastaa länsimaissa hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman, joka pyrkii jatkuvaan talouskasvuun luonnon kustannuksella. Tästä syystä kestävän viestinnän toteutumista pidetään epätodennäköisenä. Kestävän viestinnän teoria saa tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä parikseen kiertotalouden käsitteen, johon liittyy ajatus luonnonvarojen ja talouskasvun irtikytkennästä. Tutkimusaineisto koostuu kuuden suomalaisen kiertotalousyrityksen viestinnän parissa työskentelevän henkilön teemahaastatteluin toteutetuista haastatteluista. Yritykset valittiin yhtä lukuun ottamatta Sitran Kiertotalouden kiinnostavimmat -listauksesta ja ne edustavat erilaisia kiertotalouden liiketoimintamalleja. Teoriaohjaavassa aineiston kehysanalyysissa käytettiin Anna-Maija Puroilan puheen kehysanalyysia, jonka avulla puheesta tunnistettiin yhteisiä perspektiivejä ja kielellisiä kuvauksia. Aineiston analyysissa kiertotalousyritysten asiantuntijoiden puhe jakautui neljään kehykseen, jotka ovat muutoksen, vaikuttamisen, tasapainoilun ja ymmärrettäväksi tekemisen kehykset. Kehyksissä muodostuu kuva ajan hermolla toimivista kiertotalousyrityksistä, jotka haluavat tuottavan liiketoiminnan ohella olla luomassa kestävää muutosta. Tärkeä löydös oli kiertotalouden viestinnässä nähtävät haasteet, jotka liitettiin kuluttajille suunnattuun kiertotalouden ja kestävän kehityksen teemojen viestintään. Yhteiskunnallisten tahojen puolestaan koettiin olevan hyvin perillä kiertotalouden ja kestävän kehityksen aiheista ja niiden merkityksestä. Tutkielman tärkein anti on sen tarjoama uusi tieto sekä kiertotalouden viestintää että kestävää viestintää koskien. Analyysi osoittaa, että kun kestävää kehitystä tavoitellaan kiertotalouden keinoin, on haasteena hallitsevan yhteiskunnallisen paradigman sijaan ruohonjuuritaso: kansalaisten asenteet, ennakkoluulot ja tiedon puute. Tutkielman tulokset viittaavat näin ollen siihen, että kestävä kehitys on länsimaissa noussut talouskasvun vierelle osaksi paradigmaa ylläpitävien yhteiskunnallisten toimijoiden intressejä. Kestävän viestinnän teorian kannalta olennainen johtopäätös on se, että kiertotalous mahdollistaa kestävää kehitystä edistävän viestinnän tavalla, joka ei ole ollut kestävän viestinnän teorioiden näkökulmasta aiemmin mahdollista.

E-waste (WEEE) is a significant source of Critical Raw Materials, which are materials that EU has deemed to be extremely important for its industry and at risk of supply disruption. However, the recycling rate from WEEE for most of these materials is very low, which is in direct contradiction to EU’s Circular Economy goals and industrial strategy. The goal of this thesis is to identify the shortcomings of EU WEEE legislation in promoting the circular use of CRMs, and then pinpoint the most critical issues that the legislation should pay attention to in order to improve the situation. The method used in the work is regulatory theory. The thesis finds that the current WEEE legislation is based around the previous generation of waste management issues, e.g. landfill capacity concerns, and does not take into account properly the current challenges of material efficiency and circularity. Improving the recycling rate of CRMs will require targeted legislative and policy action in key parts of the life cycle of electronics.

Growing exploitation of natural capital has raised a concern towards Earth’s capability to provide equal benefits for all in the future. The UN’s Sustainable Development Goals addressed this issue and set the framework for private and public operators to implement and develop more sustainable solutions. Circular economy and bioeconomy have been presented as models to foster the economy along with sustainability transitions. However, the models have been criticized for taking overall sustainability for granted. As a result, the merged concept, circular bioeconomy, has been introduced to address such sustainability gap. The circular bioeconomy concept implies a more efficient resource management of bio-based renewable resources by combining the concept of circular economy and bioeconomy in strategic management level. These new concept demands both new technological innovations and new business model innovation. This study explores similar and dissimilar patterns in the way Finnish SME propose, create and deliver value through circular bioeconomy business models. The study examines the relation of new concept to sustainability as well. The study was based on qualitative research, and semi-structured interviews were conducted with eight company managers or owners. The data were categorized into business model components and sustainable business model archetypes. The results revealed that sustainability-oriented business model archetypes vary across the examined companies. Dominant ideas are substituting fossil-based materials and energy with bio-based one, and practices enabled by new technology such as production eco-efficiency. More radical principles were missing, for instance prolonging the material cycle before incineration or solutions to reduce consumer consumption. While environmental value was well covered in the business models of companies, contribution to social value was taken for granted as a narrow outcome of economic and environmental values. As this study concerned the micro level perspective, for further studies would be beneficial to examine the meso and macro level transformation to get a more holistic view on business environment, where companies with circular bio-product innovations operate to reveal implementation barriers for the circular bioeconomy.

Fosfori on elämää ylläpitävä, hyvin hitaasti uusiutuva ravinne, jota hyödynnetään erityisesti maataloudessa. Fosforin apatiittivarannot ehtyvät maailmanlaajuisesti, mikä voi jo lähitulevaisuudessa vaikeuttaa fosforin saatavuutta. Puhdistamoliete sisältää runsaasti fosforia ja lietettä voidaan käsittelyn jälkeen hyödyntää maataloudessa kierrätyslannoitteena. Lannoitevalmisteita koskevat laatu- ja levitysvaatimukset sekä lannoitteiden käytön valvontaa koskevat säädökset löytyvät pääasiassa lannoitevalmistelaista sekä maa- ja metsätalousministeriön asetuksista, joilla on kansallisesti toimeenpantu Euroopan unionin eri säädöksiä. Lannoite- valmisteiden käyttöä valvoo Ruokavirasto, mutta valvonta perustuu osin toiminnanharjoittajien omavalvontaan. Eheiden kierrätyslannoitteiden markkinoiden luomisen osalta relevanttia on lannoitteiden raaka-aineiden jätteeksi luokittelemisen päättyminen, josta päätetään Suomessa nykyisin tapauskohtaisesti. Yksityiskohtaisesta lannoitteiden laatua, levitystä ja valvontaa koskevasta sääntelystä huoli- matta puhdistamolietelannoitteet kärsivät imagohaitasta, jonka voidaan nähdä olevan osin seurausta kyseisten lannoitteiden sisältämistä orgaanisista haitta-aineista sekä mikromuoveista, joiden osalta sallittujen pitoisuuksien raja-arvoista ei olla säännelty eikä luonnontieteellistä tietoa aineiden yhteisvaikutuksista ole saatavilla. Ongelmaa voidaan lähestyä ympäristöoikeudellisen varautumisperiaatteen valossa, jonka nojalla ympäristön pilaantumisen tai ihmisten terveydelle aiheutuvaan riskiin voidaan reagoida varautumistoimenpitein ennen kuin on varmuudella todettu syy-yhteys riskin ja toiminnan välillä. Varautumisperiaatteen soveltuvuus koskien puhdistamolietelannoitteiden maatalouskäyttöä ei ole ratkaistavissa ainoastaan oikeuden pintatason elementteihin tutustumalla – Kaarlo Tuorin tasoteoriaan viitaten –, vaan vaatii osin sääntelyteoreettista lähestymistapaa ja oikeuden pinnanalaisten kerrostumien huomioon ottamista. Varautumisperiaate oikeusperiaatteena ilmentääkin oikeusjärjestelmän pinta-tason lisäksi oikeuskulttuuria ja pukee täten yhteiskunnassa omaksutut arvot normatiiviseen muotoon laintulkinnassa. Ympäristöoikeuden tulkinta voidaankin nähdä arvojen huomioon ottamiselle avoimena, sillä ratkaisut ovat tulevaisuuteen suuntautuneita, normit joustavia sekä ympäristöoikeus luonteeltaan konfliktioikeudellista. Jotta yhteiskunnassa omaksutut arvot olisivat normatiivisesti relevantteja, tulee oikeusjärjestyksen joko suoraan ilmentää niitä tai ainakin jättää tilaa niiden huomioon ottamiselle. Tässä tapauksessa on nähdäkseni kysymys jälkimmäisestä, sillä ihmisten terveyteen kohdistuvan riskin voidaan nähdä olevan olemassa, jos se ei ole tieteellisesti luotettavalla tavalla suljettavissa pois. Se, tulisiko varautumistoimenpiteisiin tässä tilanteessa ryhtyä riippuu lopulta siitä, voidaanko riski hyväksyä yhteiskunnassa tavoitellun suojelutason nimissä. Varautumistoimenpiteiden tulee kuitenkin aina olla linjassa suhteellisuusperiaatteen kanssa. Varautumisperiaatteen soveltuvuuteen vaikuttavat lisäksi muun muassa vaakakupin toisella puolella painavat kestävän ja säästävän käytön periaatteet, joita fosforin tehokkaan kiertoon saannin voidaan nähdä ilmentävän. Tulkinnallista tukea sekä varautumisperiaatteen että kestävän ja säästävän käytön periaatteiden soveltamiseksi – puhdistamolietelannoitteiden maatalouskäyttöön – on löydettävissä soft law -tyyppisistä oikeuslähteitä.

Suomen kansallisvarallisuudesta yli kaksi kolmasosaa on rakennetussa ympäristössä. Rakentaminen sekä rakennukset tuottavat noin 40 prosenttia vuotuisista päästöistä. Tutkielmassani tutkin jätteiden hyödyntämistä maarakentamisessa yhtäältä oikeusdogmaattisen tutkimuksen keinoin systematisoidakseni oikeustilaa ja toisekseen sääntelyteoreettisesta näkökulmasta arvioidakseni, vastaako sääntely sääntelytavoitteisiin tehokkaalla ja vaikuttavalla tavalla. Jätteellä tarkoitetaan jätelainsäädännössä ainetta tai esinettä, joka on poistettu tai on määrä poistaa käytöstä. Jätteitä hyödynnettäessä on lähtökohtaisesti noudatettava jätelain etusijajärjestystä, jonka mukaan ensisijaisesti on vähennettävä syntyvän jätteen määrää ja toissijaisesti se on valmisteltava uudelleenkäyttöön tai kierrätettävä. Mikäli jokin mainituista ei tule kyseeseen, on jäte hyödynnettävä muulla tavoin. Jätteen loppusijoittaminen on keinoista viimesijaisin. Maarakentamisessa tapahtuvaan jätteiden hyödyntämiseen kohdistuu moniportaista sääntelyä: pienimuotoinen jätemateriaalin, kuten tiilimurskeen tai kumirouheen, hyödyntäminen työmaalla voi edellyttää ainoastaan ilmoitusta kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle siinä missä suurempi mittakaava edellyttää lähtökohtaisesti ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa. Tietyissä tilanteissa sovelletaan nk. MARA-asetusta (843/2017). Tarkastelen myös end of waste -menettelyitä, joiden seurauksena materiaalin hyödyntäminen voi mahdollistua jäteluokituksen päättymisen seurauksena. Jäteluokituksen päättyminen on mahdollista joko jätelajikohtaisten EU-tasoisten EoW-asetusten perusteella, kansallisten EoW-asetusten perusteella tai tapauskohtaisen ympäristölupaprosessin yhteydessä tehtävän harkinnan nojalla. Jäteluokituksen päättyessä aine tai esine siirtyy tuotesääntelyn piiriin. Kansallisen ja unionitason oikeuskäytäntö aiheesta on vielä varsin kehittymätöntä, sillä unionin EoW-asetuksia on voimassa vain muutama ja kansallisia yksi. Toiminnanharjoittajien näkökulmasta oikeustila on pirstaleinen ja vaikeatulkintainen siinä määrin, että sääntelytavoitteiden toteutuminen vaarantuu. Etenkin kunnalliset ympäristönsuojeluviranomaiset käyttävät harkintavaltaansa tavalla, joka vaarantaa oikeusturvaa ja on luottamuksensuojan periaatteen kanssa ristiriidassa. Sääntelyä voi keventää vaarantamatta sääntelytavoitteiden toteutumista, mutta tällöin on huomioitava ennen muuta jätehierarkian toteutuminen ja terveydelle ja turvallisuudelle asetetut vaatimukset. Huomionarvoista on myös se, että toiminnanharjoittajilla voi olla taloudellinen insentiivi naamioida tosiasiassa jätteen loppusijoittamiseksi luokiteltava toiminta näyttämään jätemateriaalin hyödyntämiseltä. Valvonnan on oltava riittävää sekä sääntelyn tarkkarajaista ja täsmällistä. Jätehierarkiankin mukaan tulee ensisijaisesti vähentää jätteen syntymistä. Osaltaan jätteen syntymistä voi vähentää hyödyntämällä EoW-menettelyitä laajemmin. Kehitys unionitasolla on ollut hidasta, joten kansallista toimeenpanoa tulee nopeuttaa. EoW-asetukset tarjoavat väylän edistää rakentamisen kiertotaloutta tavalla, joka huomioi varsin kattavasti yleiset ympäristöpoliittiset tavoitteet, erityisesti jätehuollon alaa leimaavat sääntelytavoitteet sekä toiminnanharjoittajien intressit. Toiminnanharjoittajiin kohdistuvaa sääntelykuormitusta sekä sääntelyn pirstaleisuuden aiheuttamia haittoja voisi vähentää myös keskittämällä jätteiden hyödyntämiseen ja EoW-menettelyihin liittyvät asiat suuruusluokasta riippumatta yhdelle viranomaiselle, joka tarvittaessa pyytäisi lausuntoja relevanteilta tahoilta. Toiminnot olisi luontevinta keskittää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille. Tämä palvelisi paitsi toiminnanharjoittajien yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa yleisemminkin, niin myös esimerkiksi tilastointia ja informaatio-ohjausta.

Suomi on sitoutunut tavoitteisiin pyrkiä lisäämään ravinteiden kierrätystä ja toimimaan ravinteiden kierrätyksen mallimaana. Suomessa syntyy vuosittain yli 21 miljoonaa tonnia erilaisia biomassoja, joita hyödyntämällä voidaan vähentää maatalouden riippuvuutta tuontilannoitteista ja vähentää näin alkutuotannon riippuvaisuutta uusiutumattomista raaka-aineista. Kierrätysraaka-aineisiin pohjautuvat orgaaniset ja epäorgaaniset lannoitteet eroavat toisistaan käytetyn raaka-aineen ja käsittelymenetelmien suhteen, ja nämä tekijät vaikuttavat niiden olomuotoihin, orgaanisen aineksen määrään ja ravinnepitoisuuksiin. Orgaanisten ja epäorgaanisten lannoitteiden merkittävin ero on niiden sisältämien ravinteiden olomuoto. Orgaaniset ravinteet vaativat mineralisoitumisprosessin. Tutkimukset osoittavat, että kierrätysravinteilla voidaan saada väkilannoitteiden veroisia satoja, mutta lisätutkimusta tarvitaan muun muassa niiden käytön pitkäaikaisvaikutuksista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko kierrätyslannoitevalmisteilla lannoitetun kauran sadonmuodostuksessa ja sadon laadussa eroja verrattuna väkilannoitekontrolliin ja lannoittamattomaan käsittelyyn yhden kasvukauden aikana. Tutkimuksen aineisto saatiin HYKERRYS-hankkeen (2016-2019) peltokokeesta kasvukaudella 2017. Tutkittavat kierrätyslannoitekäsittelyt olivat lihaluujauho mikrobilisällä, ammoniumsulfaatti, mädätejäännös täydennettynä ravinnelisällä sekä kiinteä matokomposti täydennettynä matokompostiuutteella. Koeruuduilta ennen puintia kerätyistä kasvustonäytteistä laskettiin pääversojen ja sivuversojen määrä, röyhyjen ja jyvien osuus kasveista, jyväsato, satoindeksi sekä maanpäällinen biomassa. Kasvustonäytteistä laskettuja satoja verrattiin puituihin satoihin ja käsittelyiden tuottamat typpisadot laskettiin. Tutkituista käsittelyistä mädätysjäännöksen, ammoniumsulfaatin ja lihaluujauhon sadot olivat väkilannoitekontrollin veroisia. Matokompostikäsittely ei eronnut satokomponenttien tai sadon suhteen lannoittamattomasta käsittelystä. Muut kierrätyslannoitteet olivat väkilannoitteen veroisia myös kasvuston muodostuksen, röyhyjen ja jyvien määrän ja jyväpainon suhteen. Suurin biomassa saatiin ammoniumsulfaattikäsittelyllä. Lannoittamaton kontrolli tuotti viljavalla maalla hyvän sadon, ja erot kierrätyslannoitteisiin verrattuna jäivät pieniksi. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että matokomposti poisluettuna kierrätyslannoitteiden sadonmuodostus ja sadon laatu ei eroa väkilannoitekäsittelystä. Koekenttä oli kuitenkin jo kokeen aloitusajankohtana valmiiksi multava ja ravinteikas, mikä rajoittaa tämän tutkimuksen yleistettävyyttä samankaltaisen ravinnetilan omaaville peltolohkoille.

Modern agriculture is based on intensive farming practices where plant production farms rely on external mineral fertilizers and carbon stocks of the soils are decreasing. At the same time, regional clusters of animal production farms are struggling with excessive manure that increases the risk of nutrient leaching from their fields. To overcome problems related to nutrient loss, eu-trophication of watersheds and greenhouse gas emissions from food production, several national projects aim to promote farmers to use recycled fertilizers. The latter are fertilizers or soil condi-tioners which can be processed from side products such as animal manure, green manure, mu-nicipal biowaste, by-products from food industry or sludges from wood industry. The aim of this study was to determine how different recycled fertilizer products affect grain yield and yield quality of oat as well as how the products perform in relation to nitrogen input. The field experiment was founded in southern Finland where oat was cultivated for three successive years in a five-year rotation. Liquid ammonium sulfate, meat and bone meal pellets and biogas sludge were compared with commercial mineral fertilizer. The control treatments were unfertilized plots and mineral fertilization treatments with three different nitrogen levels between 44–161 kg/ha. There were no statistically significant differences between treatments in terms of grain yield, except for favorable growing season 2017 when unfertilized plots produced the lowest yield. Nor were there differences in protein, starch, fiber or ash content of grains among recycled and min-eral fertilizers over the three years. The grain yield was positively correlated with the amount of soluble and total nitrogen. Having the lowest application level, meat and bone meal produced the highest yield per nitrogen input among fertilizer treatments. The yield results show that ammonium sulfate, meat and bone meal and biogas slurry can be as effective as mineral fertilizers in oat production, if they have the same amount of soluble nitro-gen. Good fertility of the research plot and drought stress during the two following years mitigat-ed differences among treatments so that nitrogen fertilization proved itself useful only in the grow-ing season 2017. To gather enough data and determine the long-term effect of recycled fertiliz-ers, further research should be distributed into several pilot farms. Moreover, the current Finnish fertilizer recommendations should be updated towards experimental nutrient balance models. This could encourage farmers to gather information of the yield-limiting factors and prevent over fertili-zation in poorly responsive soils.

Sähkö- ja elektroniikkalaitteiden lyhyet käyttöiät ja korjauspalveluiden kalleus ovat johtaneet siihen, että suuria määriä käyttökelpoisia laitteita päätyy jätteeksi. Nykypäivänä kuluttajat ovat halukkaita huomioimaan tavaroiden kestävyyden osana ostopäätöstä sekä korjaamaan rikki menneet tavarat. Tämä vähentäisi sähkö- ja elektroniikkajätteen määrän muodostumista ja olisi muutenkin kestävyysperiaatteen ja kiertotalouden tavoitteiden mukaista. Ongelmana kuitenkin on korjauspalveluiden ja varaosien kalleus ja heikko saatavuus. Tavaramerkin haltijat voivat yksinoikeuksillaan rajoittaa erityisesti valtuuttamattomien korjaajien ja käytettyjen tavaroiden jälleenmyyjien mahdollisuuksia viitata heidän tavaramerkkeihinsä tai muuttaa tavaramerkeillä varustettuja tavaroita. Tutkielmassa keskitytään selvittämään, onko kestävyyden ja kiertotalouden näkökulmilla vaikutusta EU-oikeudelliseen tulkintaan tavaramerkin sallitusta käytöstä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti valtuuttamattomat korjaajat ja jälleenmyyjät eli tavaramerkin haltijan jakeluverkoston ulkopuoliset toimijat. Tutkielmassa havaitaan, ettei kestävyyttä ole määritelty EU:n perussopimuksissa ja että kiertotaloutta on käsitelty vain soft law -sääntelyssä. Tämän takia kestävyydellä ja kiertotaloudella ei ole samanlaista velvoittavuutta ja oikeuslähdearvoa EU-oikeudessa kuin vapaalla liikkuvuudella. Kestävyyden ja kiertotalouden merkitys on kuitenkin kasvanut ajan saatossa ja niiden pohjalta on luotu sekundaarilainsäädäntöä. Tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita käyttämästä tavaramerkkiään elinkeinotoiminnassa. Kielto-oikeuden poikkeuksina ovat muun muassa tavaramerkkiin viittaaminen tai tavaramerkkioikeuksien sammuminen. Vaikka tavaramerkin haltijan kielto-oikeuksia onkin rajoitettu, poikkeuksia tulkitaan helposti suppeasti. Tavaramerkin mahdollisia loukkaustilanteita arvioitaessa tavaramerkin haltijan intressit menevät usein muiden intressien edelle. Tällöin kestävyysperiaatteen ja kiertotalouden sisällyttäminen tavaramerkkisääntelyyn voisi edistää eri intressien tasapainottamista. Lisäksi näiden avulla oikeuskäytännössä voitaisiin paremmin huomioida ratkaisujen ympäristövaikutuksia. Kestävyyttä, kiertotaloutta ja tavaramerkkioikeutta on toistaiseksi käsitelty erillisinä ilmiöinä, eikä tässä tutkielmassa löydetty yksinkertaista keinoa sisällyttää kestävyyden ja kiertotalouden näkökulmia tavaramerkkisääntelyyn. Lisäksi huomataan, että teollis- ja tekijänoikeuksista on perusoikeutena säännelty velvoittavammin kuin kestävyydestä. Eri oikeuksien punnintatilanteessa tavaramerkit voisivat siis saada etusijan kestävyyteen nähden. Tavaramerkin yksinoikeuksien yleistä rajoittamista ei myöskään suositella, vaikka yksinoikeuksien rajoittaminen voisi lisätä korjaajien mahdollisuuksia käyttää tavaramerkkiä. Tällä voisi kuitenkin olla haitallisia seurauksia, kuten tuoteväärennösten määrän kasvu. Tutkielmassa tunnistetaan tarve tarkastella myös muita korjaustoimintaan ja käytetyn elektroniikan jälleenmyyntiin vaikuttavia seikkoja, kuten muita immateriaalioikeuksia ja kuluttajansuojasääntelyä.

Tutkielma tarjoaa etnografisen analyysiin sosiaalisiin suhteisiin, joita kierrätys tuottaa ja tekee näkyväksi Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksessa. Tutkielman kontekstia leimaa viimevuosina pinnalle noussut kiertotalouden trendi. Näin ollen tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymyksiin, minkälaista työtä ja minkälaisia vaihtosuhteita käytettyjen tavaroiden muuntaminen kiertotalouden resursseiksi sisältää ja toisaalta, minkälaista kuvittelua kiertotalous herättää ja vieraannuttaako ajatus kiertotaloudesta ja materiaalien loputtomasta kierrosta ihmiset kierrätykseen tuoduista tavaroista ja niiden prosessoinnista. Esitetyt johtopäätökset perustuvat etnografiseen aineistoon, joka koostuu kahden kuukauden osallistuvasta havainnoinnista Kierrätyskeskuksella ja sen aikana tehdyistä kenttämuistiinpanoista, sekä yhteensä neljästätoista haastattelusta keskuksen työntekijöiden ja kierrätykseen tavaraa tuovien ihmisten kanssa. Tutkielma osoittaa kiertotalouden käsitteen suhteellisuuden ja tarjoaa kulttuurisen, vuorovaikutussuhteisiin keskittyvän näkökulman kiertotaloudeksi kutsuttuun talousmalliin. Etnografisen kuvailun kautta hahmottuu prosesseja, jotka osoittavat miten esineiden kierto kiertotaloudessa edustaa sosiokulttuurista voimaa, jonka taustalla vaikuttaa inhimillinen työ ja joukko ihmisiä, jotka merkityksellistävät omaa toimintaansa kukin omaan henkilökohtaiseen maailmansa nojaten ja kulttuurisesti omaksuttujen käsitystensä valossa. Lopulta kiertotalous näyttäytyy teknishallinnollisen talouden lisäksi relationaalisena, sotkuisena ja ihmisten henkilökohtaisista tavoitteista motivoituneena.

Tässä tutkimuksessa selvitetään kahvinporojen toimivuutta luonnonväriaineiden lähteinä selluloosakuiduille (puuvilla, pellava ja lyocell). Referenssikuituna on proteiinikuitu villa, jonka tiedetään värjäytyvän hyvin luon-nonväriaineilla. Puretteina käytetään alunaa, rautasulfaattia ja tanniinia. Tässä tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia värisävyjä eri tekstiilimateriaaleihin syntyy käytetyistä kahvinporoista uutetulla väriliemellä. Min-kälaisia värieroja syntyy eri puretteita käytettäessä sekä minkälainen pesunkesto näillä värjätyillä tekstiili-materiaaleilla on standardin SFS-EN ISO 105-C06 mukaan. Suomesta ei löytynyt aiempia tutkimuksia, jois-sa käytettyjä kahvinporoja olisi käytetty väriaineiden lähteenä. Maailmalta löytyy useampi tutkimus, joissa käytettiin samoja puretteita sekä tekstiilimateriaaleja, pois lukien lyocell. Tämä tutkimus on osa BioColour -hanketta, jonka tarkoituksena on löytää uusia luonnonväriaineita, joilla voitaisiin osittain korvata synteettis-ten väriaineiden ja väripigmenttien käyttö. Tutkimus toteutettiin empiirisenä tutkimuksena. Värjäys tapahtui Linitest-laitteella 80 °C:ssa yhden tunnin ajan. Värjättyjen tekstiilimateriaalien värin vesipesunkesto, värinmuutos ja tahriutuminen määritettiin stan-dardien SFS-EN ISO 105-C06, SFS-EN 20105-A02 ja SFS-EN 20105-A03 mukaisesti. Spektrofotometrillä määritettiin värisävyt pesemättömistä ja pestyistä värjätyistä tekstiilimateriaaleista. Tuloksena oli ruskean eri sävyjä, jotka todennetiin CIELab +a*-arvojen ja +b*-arvojen avulla. Purettamattomat, aluna- ja tanniinipu-retetut tekstiilimateriaalit olivat ruskeita ja rautasulfaatilla puretetut vihertäviä. Rautapuretetuissa tekstiilima-teriaaleissa CIELab b*-arvot olivat negatiivisia tai vain lievästi positiivisia, jotka todensivat värin olevan enemmän vihreä kuin punainen. Värin vaaleutta havainnoitiin L*-arvon mukaan. Proteiinikuidun värjäytyvyys oli parempaa ja sävyt tummempia kuin selluloosakuiduilla. Proteiinikuidun L*-arvot olivat purettamattomassa tekstiilimateriaalissa (L* 57,13), alunapuretetussa (L* 55,59) ja rautapuretetussa (L* 31,92). Tanniinilla pure-tetussa puuvillassa (L* 56,45) ja villassa (L* 56,60) arvot olivat likipitäen samansuuruiset. Selluloosakuiduis-ta pellava oli vaalein purettamattomassa (L* 79,00), alunapuretetussa (L*75,99) ja rautapuretetussa (L* 58,49). Tanniinilla puretetut pellava (L*63,75) ja lyocell (L* 63,61) olivat likipitäen vaaleudeltaan samansuu-ruiset. Vesipesunkestotestin jälkeen suurinta muutosta havaittiin purettamattomassa puuvillassa (dL*19,82; da* -3,55) ja aluna puretetussa puuvillassa (dL* 13,16; da* -3,05; db* 4,68). Rautapuretetussa lyocellissa suurin muutos oli L*-arvossa (dL* 14,83). Tanniinilla puretetussa puuvillassa oli suurin muutos (dL* 15,97; da* -3,26). Purettamattoman referenssikuitu villan muutokset oli vähäisimmät (dL* 4,14; da* 0,54; db* -0,45). Alunapuretetussa villassa muutos oli huomattavampaa (dL* 12,64; da* -0,36; db* 2,68). Rautapurete-tulla villalla vähäisintä muutosta oli vaaleudessa (dL* 0,68) ja punaviherakselilla (da* -0,19). Tanniinipurete-tun villan muutokset olivat vähäisimmät (dL* 3,25; da* -0,19; db* -1,21). Kokonaisvärinmuutos harmaa-asteikolla, oli keskimääräisesti samansuuruinen kaikissa tekstiilimateriaaleissa, arvosana 4. Tahriutumista oli tanniinipuretetussa puuvillassa standarditestikankaan osissa (villa, polyamidi, diasetaatti) sekä lyocellis-sa standarditestikankaan osissa (villa, polyamidi, valkaistu puuvilla), arvosana 3. Alunapuretetussa villassa tahriintumista oli standarditestikankaan polyamidissa, arvosana 3. Selluloosakuitujen värjäytyvyys on huonompaa kuin villalla ja tuloksena on vaaleita sävyjä. Näin ollen prote-iinikuitujen värjääminen on järkevämpää käytetyistä kahvinporoista uutetulla väriliemellä. Kahvin voidaan nähdä soveltuvan hyvin väriaineen lähteeksi.