Browsing by Subject "kilpailuoikeus"

The growing volume and importance of data have benefited consumers in the form of new technological innovations. By collecting large amounts of data, big technology companies have been able to improve their services, for example through machine learning and artificial intelligence, but at the same time they have limited competition in the digital markets. The characteristics of digital markets, such as network effects and the tipping effect, have allowed Google, Amazon, Facebook and Apple, among others, to become gatekeepers of their respective markets. The concentration of data to a few companies has made it difficult for smaller competitors to develop competitive products and services and may have effectively prevented them from entering the market. To address this imbalance, it has been proposed, inter alia, to impose data sharing obligations on gatekeeper firms. The aim of my thesis is to assess what kind of competition remedy data sharing could be in the digital markets. For example, a data sharing obligation could be imposed under the so-called essential facilities doctrine (EFD) where a dominant company refuses to provide data to a competitor in an adjacent market. The doctrine was originally developed in the United States and has been applied mainly to physical infrastructures. The sharing obligation is assessed based on criteria developed in the case law. The criteria assess the impact of the refusal to supply on competition in the adjacent market, the objective justification for the refusal, the indispensability of the facility and the impact of the refusal on technological development. The application of the criteria in the digital markets has proved challenging, leading to calls for the abandonment of the doctrine and the development of a new set of criteria better suited to the digital markets. In addition, the imposition of an obligation to share data has been seen as posing practical problems, for example in terms of data protection and data portability. In my thesis, I have examined various alternative methods that could be used in addition to or instead of the doctrine. The ability of the competition authorities to intervene in the activities of companies in a gatekeeper position on the dynamic and fast-paced digital markets has been questioned. Also, it has been suggested that legislative solutions would be a more effective way of imposing data sharing obligations. The case law and literature analysed in the thesis show that the role of competition authorities, especially in the current transition phase, is crucial. The evidence also shows that data sharing is practically possible, as long as companies are required to comply with data protection legislation and to enable data portability when imposing data sharing obligations. One of the tools used by competition authorities is the EFD. Despite the criticisms it has received, the material in the thesis demonstrates the usefulness of the EFD also in the competition law of the digital markets. However, its use requires a more flexible application of the doctrine and a consideration of the specific characteristics of digital markets, such as the versatile possibilities of data usage.

Alkuperäislääkevalmistaja ja useat markkinoille pyrkivät rinnakkaislääkevalmistajat tekevät tyypillisesti patenttisovintosopimuk-sia, joissa sovitaan siitä, että rinnakkaisvalmistaja lopettaa alkuperäisvalmistajan patenttia koskevan oikeudenkäynnin ja lykkää valmisteensa myynnin aloittamista, kunnes riidanalaisen patentin suoja-aika on umpeutunut. Vastaavasti voidaan sopia myös, että alkuperäisvalmistaja lisensoi riidanalaisella patentilla suojatun keksinnön rinnakkaisvalmistajalle, joka maksaa alkuperäis-valmistajalle rojaltimaksuja keksinnön kaupallisesta hyödyntämisestä. Kuvattu asetelma on usein kilpailuoikeudellisesti ongel-maton. Jos alkuperäisvalmistaja on houkutellut rinnakkaisvalmistajan sitoutumaan toimintavapautta rajoittaviin sovintosopimusehtoihin esimerkiksi maksamalla tälle merkittäviä rahamääriä, kyse voi olla kilpailuoikeudellisesti ongelmallisesta käänteismaksusovin-nosta, jonka avulla osapuolet voivat poistaa patentinloukkausoikeudenkäyntiin liittyvän epävarmuuden ja korvata sen käänteis-maksusovinnon tuomalla varmuudella. Näin alkuperäislääkevalmistaja säilyttää monopoliasemansa ja rinnakkaisvalmistaja saa käänteismaksun myötä korvauksen, joka voi vastata jopa rinnakkaisvalmistajan odotettavissa olleita voittoja, jos alallepääsy olisi onnistunut. EU-kilpailuoikeudessa ”riittävän houkuttimen” sisältävät käänteismaksusovinnot on katsottu tarkoitukseen (by object) perustu-viksi kilpailunrajoituksiksi, jotka sellaisenaan osoittavat riittävää haitallisuutta. Houkutin on tyypillisesti ollut rahaa tai muuta hel-posti havaittavissa olevaa vastiketta, jolloin käänteismaksusovinnon katsominen by object -kilpailunrajoitukseksi on ollut verrat-tain suoraviivaista. Kun käänteismaksusovinto on katsottu by object -kilpailunrajoitukseksi, kilpailuviranomaisen ei ole ollut tar-peen analysoida sovinnon tosiasiallisia haitallisia vaikutuksia. Haitallisen vaikutuksen (by effect) analysoiminen on lähtökohtai-sesti tarpeen vain, jos on ensin todettu, ettei sopimuksen tarkoituksena ole ollut kilpailun rajoittaminen. EU-kilpailuoikeudessa on yleistymässä käytäntö, jossa perinteiset helposti havaittavat käänteismaksusovinnot on korvattu jär-jestelyillä, joissa ”riittävä houkutin” on kätketty erilaisiin alkuperäisvalmistajan ja rinnakkaisvalmistajan välisiin kaupallisiin sopi-muksiin tai muihin vastaaviin järjestelyihin, kuten täysin transaktiottomiin käänteismaksuihin. Tutkielmassa tutkitaan tällaisten epätyypillisten käänteismaksusovintojen arviointikriteereitä sekä mahdollisesti yleistyvän by effect -analyysin mielekkyyttä viime kädessä patenttioikeudellisten sovintojen arvioinnissa. Tutkielmassa on myös pohdittu epätyypillisten käänteismaksusovintojen arviointia ja oikeustilaa de lege ferenda -näkökulmasta.

Tutkielman aiheena on SEUT 101(3) artiklan mukaisen tehokkuuspuolustuksen laajempi tulkinta, erityisesti kestävän kehityksen mukaisten laajempien hyötyjen sisällyttäminen artiklaan, ja tämän laajemman tulkinnan vaikutukset oikeusvarmuudelle. Tutkielma tutkii sitä, voiko kestävän kehityksen teemoja sisällyttää perusteluiksi kilpailurikkomukselle EU-kilpailuoikeuden SEUT 101(3) artiklan ja vastaavasti Suomen kilpailulain 6 §:n tehokkuuspuolustukseen, ja minkälaisia vaikutuksia näiden teemojen sisällyttämisellä olisi oikeusvarmuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan SEUT 101(3) artiklan komission 2004 suuntaviivojen mukaisen suppean tulkinnan ongelmakohtia kilpailunrikkomuksen perustelemisessa kestävää kehitystä edistävillä laajemmilla hyödyillä. Näitä ovat artiklan ensimmäinen ja toinen ehto, jotka vaativat, että kilpailunrikkomuksesta seuraava hyöty on taloudellisesti mitattavissa ja kohdistuu suoraan kielletyn toiminnan kohteena oleviin kuluttajiin. Kestävää kehitystä edistävillä sopimuksilla kuitenkin on ongelmana, että hyötyä ei usein voida mitata suoraan taloudellisesti, ja ne kohdistuvat yhteiskuntaan laajemmin. Näiden hyötyjen lukeminen osaksi SEUT 101(3) artiklaa vaatii artiklan laajempaa tulkintaa, jonka mukaisesti ehtoja tehokkuus- ja kuluttajahyödyistä voidaan katsoa laajemmin. Tutkielmassa SEUT 101(3) artiklan laajempaa tulkintaa pyritään perustelemaan oikeusvarmuuden periaatteella. Tätä kysymystä lähestytään erityisesti eri tulkinta-argumenttien kautta sekä muodollisen että aineellisen oikeusvarmuuden kautta. Muodollinen ja aineellinen oikeusvarmuus ennakoitavuuden ja hyväksyttävyyden kautta sekä systeeminen ja teleologinen tulkinta edellyttävät SEUT 101(3) artiklan laajempaa tulkintaa.

Eurooppalaisen urheilun organisointitavan mukaisesti järjestäytyneen urheilulajin piirissä esiintyvät toimijat asettuvat suhteessa toisiinsa pyramidia muistuttavalla tavalla. Mallissa jokaisella tietyllä maantieteellisesti jaetulla alueella on yksi urheilulajia hallinnoiva taho, mikä ilmentää mallin sangen yksinomaista luonnetta. Pyramidin huipulla sijaitsee urheilulajia hallinnoiva kansainvälinen lajiliitto, joka vastaa lajin korkeimpien arvokilpailujen järjestämisestä. Lajiliittojen asemaan liittyy olennaisesti paitsi mahdollisuus päättää kilpailujen järjestämisestä myös mahdollisuus hyötyä kaupallisesti kilpailutoiminnasta. Asetelma synnyttää siten tietyn eturistiriitatilanteen. Lajiliittojen kilpailulupajärjestelmät voidaan nähdä pyramidimallin yksinomaisuuden kulminaatiopisteenä. Lajiliitoilla on mahdollisuus päättää kuka saa järjestää kilpailutoimintaa, sillä se hallinnoi lajin kilpailun järjestämiseen tarvittavia lupia ja voi estää jäsenistöään osallistumasta ilman lupaa järjestettyyn toimintaan uhkaamalla näitä seuraamuksilla. Irtautuva kilpailutoiminta on pyramidirakenteesta irtautuvaa toimintaa, jossa lajin kilpailutoimintaa järjestetään kilpailulupajärjestelmästä piittaamatta. Irtautuvina tahoina voivat olla yksittäiset urheilijat tai urheiluseurat. Lajiliittojen intresseissä on estää näitä tahoja irtautumasta. Tutkielman tavoitteena on tarkastella lajiliittojen kilpailulupajärjestelmään johtavan valta-aseman syitä sekä havainnoida ja paikantaa irtautuvalle kilpailutoiminnalle ominaisia piirteitä. Näiden taustateemojen avulla on mahdollista arvioida ongelmakeskeisesti painottuneen lainopin metodin avulla kilpailulupajärjestelmien ja kilpailuoikeuden välisiä jännitteitä. Kilpailuoikeudelliseen tarkastelukehikkoon kuuluu olennaisesti myös liitännäisrajoitusoppi. Tutkielmassa arvioidaan irtautuvan kilpailutoiminnan ominaispiirteiden vaikutusta kilpailulupajärjestelmän hyväksyttävyyttä tarkastelevalle liitännäisrajoitusopin harkintarakenteelle. Harkintarakenne avaa myös mahdollisuuden liittää tutkielmaan teoreettisen lainopin piirteitä. Harkinnassa arvioidaan niitä oikeutettuja päämääriä, joihin kilpailulupajärjestelmillä pyritään ja irtautuvan kilpailutoiminnan näille päämäärille asettamia uhkakuvia. Tarkastelu voidaan siten ulottaa tapahtumaan urheiluoikeuden yleisten oppien valossa. Tarkastelussa voidaan arvioida, miten urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperusta ilmenee käsillä olevassa asetelmassa. Harkintarakenteessa kunkin lajin erityispiirteet muodostavat omanlaisensa urheilumarkkinat, joiden taustalla vaikuttavat urheilullisuutta ilmentävät arvot heijastuvat lajisidonnaisesti. Tarkastelun perusteella voidaan todeta kilpailulupajärjestelmän ja kilpailuoikeuden välillä olevan jännitteitä, joiden realisoituminen voidaan todeta vain yksittäisessä harkintatilanteessa. Irtautuvalla kilpailutoiminnalla voi myös olla sellaisia ominaispiirteitä, jotka asettavat uhkakuvia järjestelmällä pyrittäviin tavoitteisiin. Kummankin puolen tarkastelu edellyttää kuitenkin urheiluoikeuden arvo- ja tavoiteperustan arviointia. Asetelmia ei voida nimetä ongelmallisiksi tarkastelematta niiden vaikutuksia urheiluoikeuden arvopohjalle. Viime kädessä kysymys on siitä, kuinka yhtäältä kilpailulupajärjestelmän ja toisaalta irtautuvan kilpailutoiminnan urheiluoikeudellinen legitimiteetti perustuu niiden suhteeseen urheiluoikeuden perustaviin arvoihin.

EU:n kilpailupolitiikka ja kilpailuoikeuden soveltamiskäytäntö ovat murrostilassa, koska digitalisaatio ja suurten teknologiayhtiöiden nousu on tuonut mukanaan uusia haasteita, joihin kilpailuviranomaisten tulee voida vastata. Tässä tutkielmassa tarkastelen erityisesti yrityskauppavalvontaa koskevia haasteita. Viisi suurinta teknologiayhtiötä eli Google, Apple, Facebook, Amazon ja Microsoft ovat vuosien 2008-2018 aikana ostaneet yli 400 yhtiötä. Suurin osa näistä yrityskaupoista ei ole päätynyt yrityskauppavalvonnan kohteeksi, koska kyseiset transaktiot eivät ole ylittäneet yrityskauppavalvonnan määrärajoja, joko kansallisella tai EU-tasolla. Nämä yrityskaupat ovat kuitenkin jatkuvasti kasvattaneet kyseisten yhtiöiden jo valmiiksi hyvin merkittävää määräävää markkina-asemaa. Näihin yrityskauppoihin liittyy erityisesti huoli siitä, että suurten teknologiayhtiöiden tarkoitus lukuisilla transaktioilla on ollut tukahduttaa potentiaalinen kilpailu ja suojella monopoliasemaansa markkinoilla. Digitaalisten markkinoiden kasvu on tuottanut kuluttajille paljon hyötyjä, mutta jatkuva viranomaisvalvonnan ulkopuolelle jäävä markkina-aseman vahvistaminen on saattanut johtaa tilanteeseen, jossa markkinoiden monpolisaatio aiheuttaa myös merkittäviä haittoja kuluttajille. Kyseiset haitat johtuvat erityisesti siitä, että kilpailun vähyys digitaalisilla markkinoilla saattaa johtaa innovaatioiden vähenemiseen koko alalla. Edellä kuvattu ongelma linkittyy olennaisesti talousteoreettiseen keskusteluun koskien yrityskauppojen ja markkinarakenteen vaikutusta yritysten innovaatiokannustimiin. Taloustieteellisissä piireissä on käyty debattia 1940-luvulta asti siitä, onko markkinoiden keskittymisellä innovaatiokannustimia heikentävä vai kasvattava vaikutus. Tutkielmassa käydään läpi tämä keskustelu, sillä EU:n kilpailupolitiikka ja säännöt perustuvat vahvasti talousteoriaan ja yrityskauppojen arviointi on hyvin taloustieteellistä. EU:n yrityskauppavalvonnan arviointikehikkoon kuuluu innovaatiovaikutusten arviointi ja tämän arvioinnin kannalta on merkityksellistä, mikä on vallitseva ymmärrys innovaatiovaikutuksista. Käytännössä talousteoriassa ei ole onnistuttu kehittämään yhtä, yleisesti hyväksyttyä johtopäätöstä yrityskauppojen ja innovaatioiden suhteesta toisiinsa ja tästä johtuen aihe on edelleen kiistelty, mutta samalla digitaalisten markkinoiden jatkuva keskittyminen on ajankohtainen ongelma johon tulisi vastata. EU:n komissio on jo yrityskauppavalvonnassa ottanut kantaa yrityskauppojen innovaatiovaikutuksiin ja kehittänyt niin sanotun innovaatiohaittateorian vuoden 2017 päätöksessään asiassa M.7932 Dow/Dupont. Innovaatioiden arviointikehikko käydään tutkielmassa läpi ja samoin komission tähänastinen päätöskäytäntö, jotta voidaan ymmärtää, miten nykyiset säännökset soveltuvat innovaatiovaikutusten arviointiin digitaalisen sektorin yrityskaupoissa. Tutkielman tarkoitus on arvioida EU:n nykyisten yrityskauppavalvontasäädösten soveltuvuutta suurten teknologiayhtiöiden lukuisiin yritysostoihin, joiden tarkoitusperän epäillään olevan potentiaalisen kilpailun ja kilpailevien innovaatioiden tukahduttuminen (englanniksi käytetään termiä ’killer acquisition’). Huolena on, että suurten teknologiayhtiöiden jatkuvat yritysostot ja kasvava markkinavoima johtavat innovaation laskuun ja tätä kautta kuluttajien hyvinvoinnin vähenemiseen, kuten Kenneth Arrow esitti taloustieteellisessä tutkimuksessa jo 1960-kuvulla. Käsittelen tutkielmassa EU:n kilpailupolitiikan suhdetta komission ja EU tuomioistuinten päätöskäytäntöön ja pyrin vastaamaan kysymykseen siitä, onko kilpailupolitiikan muutokselle ja sääntöjen päivittämiselle olemassa riittävät perusteet. Tutkielman tärkein johtopäätös on, että nykyiset EU:n yrityskauppavalvontasäännökset eivät kykene vastaamaan edellä mainittuihin haasteisiin ja että näiden haasteiden tunnistaminen voi olla vaikeaa. Tuorein taloustieteellinen tutkimus osoittaa, että alan asiantuntijat ovat laajalti huolissaan siitä, että kuluttajat ovat jo kokeneet merkittävää haittaa innovaatioiden vähenemisestä digitaalisella sektorilla ja yrityskauppavalvonta on monen mielestä ollut liian vähäistä. Mielestäni haitalliseen markkinoiden keskittymiseen on helpompaa puuttua ennakoivasti, kuin vasta jälkikäteen, koska menetettyä kilpailua ei voida enää myöhemmin palauttaa ja tästä johtuen kannatan yirtyskauppavalvonnan laajempaa uudistamista. Annan lopussa myös ehdotuksia siitä, miten sääntöjä voitaisiin päivittää vaarantamatta yritysten oikeusvarmuutta.

Urheilun eurooppalaisen organisoitumistavan elimellinen piirre on järjestäytyminen yhden lajikohtaisen liiton alaisuuteen. Tällöin lajiliitto saattaa tarjota urheilijalle ainoat puitteet taloudellisesti mielekkääseen urheilutoimintaan. Kilpailevan organisaation puuttuminen ja urheilijan riippuvuus lajiliitosta antaa lajiliitoille vahvan neuvotteluvoiman, jolloin ne voivat asettaa kilpailutoimintaan osallistumisen edellytykseksi urheilijan suostumisen sponsoriyhteistyön rajoituksiin. Tutkimuksessa arvioidaan lajiliittojen yksilöurheilijoille asettamia sponsoriyhteistyön rajoituksia EU-kilpailuoikeuden näkökulmasta. Siinä hahmotellaan relevanttien markkinoiden määrittämistä sponsoritoiminnassa ja arvioidaan, voiko menettelyä pitää kilpailun kannalta hyväksyttävänä ja mitkä tekijät vaikuttavat arvioon. Metodi on lainopillinen. Urheilu tarjoaa houkuttelevan markkinointialustan, mutta sponsoreilla voi olla runsaasti vaihtoehtoisiakin kanavia mainostaa hyödykkeitään. Tietyissä yhteyksissä urheiluyhteyksissä tapahtuvalle mainonnalle ei kuitenkaan ole mielekästä korvaavaa kanavaa, jolloin urheilijoille asetetut rajoitukset voivat vaikuttaa merkittävästi markkinointimahdollisuuksien tarjoamista koskevaan kilpailutilanteeseen. Vaikka rajoitusten luonne on taloudellinen, tutkimuksessa puolletaan ensisijaista tukeutumista unionin tuomioistuimen Meca-Medina -ratkaisusta ilmenevään harkintarakenteeseen, jonka puitteissa voidaan arvioida ei-taloudellisten päämäärien tavoittelun hyväksyttävyyttä suhteessa kilpailun rajoittumiseen SEUT 101(1) artiklan sisällä. Lajiliittojen varainhankinnasta saamia tuloja kanavoidaan urheiluyhteisöön, millä voidaan saavuttaa merkityksellisiä yhteiskunnallisia ja urheilullisia hyötyjä. Tutkielmassa pohditaan kyseisen harkintarakenteen puitteissa erilaisten mainostamisrajoitusten ja niiden rikkomisen varalta asetettujen sanktioiden hyväksyttävyyttä huomioiden myös urheilua koskevia erityisiä tekijöitä. Rajoituksia on mahdollista arvioida myös tehokkuuspuolustuksen yhteydessä, joskin tällöin edellytyksenä on kyky kuvata saavutettavat hyödyt taloudellisina.

Tutkielman tarkoituksena on pohtia eurooppalaisen urheilumallin Euroopan unionin toiminnasta annetun sopimuksen (SEUT) 165 artiklaan perustuvaa yhteiskunnallista ja poliittista ulottuvuutta kilpailuoikeudellisen ratkaisukäytännön valossa. Eurooppalaiselle urheilumallille tyypillinen pyramidimalli perustuu kansainvälisten ja kansallisten lajiliittojen vahvaan asemaan. Tässä asemassa lajiliitot hoitavat sekä sääntely- että organisointitehtäviä, joista jälkimmäiseen liittyvät olennaisena osana myös kaupalliset tehtävät, mikä johtaa erinäisiin eturistiriitoihin ja toiminnan keskittymiseen urheilutapahtumien järjestämistä koskevilla markkinoilla. Tämän lisäksi lajiliitoilla on käytössä sääntöjä, joissa edellytetään lajiliiton etukäteishyväksyntää kilpailevalle toiminnalle tai estetään urheilijoiden tai joukkueiden osallistuminen tällaiseen kilpailevaan toimintaan. Edellä mainitut ovat johtaneet tilanteisiin, joissa kilpailuoikeuden keskeinen tavoite tehokkaan kilpailun säilyttämisestä sisämarkkinoilla ei pääse toteutumaan. Tutkielmassa pyritään ensinnäkin hahmottamaan, miten urheilun asema on muotoutunut Euroopan unionissa sen kaupallistumisen ja sitä kautta tapahtuneen oikeudellistumisen myötä. Tähän liittyy olennaisesti Lissabonin sopimuksen myötä 1.12.2009 voimaan tullut SEUT 165 artikla, joka antoi Euroopan unionille nimenomaisen toimivallan urheilua koskevissa asioissa. SEUT 165 artiklan mukaan unioni vaikuttaa Euroopan urheilun edistämiseen ja pyrkii toiminnallaan kehittämään urheilun eurooppalaista ulottuvuutta. Artiklan käytännön merkitys urheilua koskevissa asioissa on ollut oikeuskirjallisuuden näkökulmasta pitkään epäselvä. Toiseksi tutkielmassa pyritään systematisoimaan unionin ratkaisukäytännön valossa, miten lajiliittojen toimintaa on arvioitu SEUT 101 ja 102 artiklojen näkökulmasta. Keskeiseen asemaan nousevat Kansainvälistä luisteluliittoa sekä Kansainvälistä jalkapalloliittoa (FIFA) ja Euroopan jalkapalloliittoa (UEFA) koskevat asiat (C-124/21 P ja C-333/21), joissa annettiin julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset joulukuussa 2022. Kyseisissä ratkaisuehdotuksissa todetaan, että niissä käsitellään kysymyksiä, joka ovat erittäin tärkeitä lajiliittojen olemassaolon kannalta. Tutkielmassa pyritään tämän jälkeen muodostamaan käsitys siitä, millä perustein mahdollinen kilpailunrajoitus urheilutapahtumien järjestämistä koskevilla markkinoilla voidaan sallia ja kuinka pitkälle eurooppalaisen urheilumallin suojelu voidaan viedä kilpailuoikeuden keskeisten tavoitteiden kustannuksella. Lopulta tutkielmassa pyritään muodostamaan käsitys siitä, millainen vaikutus tällä ratkaisukäytännöllä on mahdollisesti niin eurooppalaisen urheilumallin tulevaisuudelle kuin myös urheilutapahtumien järjestämistä koskeville markkinoille. Tutkielmassa pohditaan lisäksi eri näkökulmista sitä, onko erityisesti julkisasiamies Rantosin FIFAa ja UEFAa koskevassa ratkaisuehdotuksessa ottama linja oikea ja tarkoituksenmukainen eurooppalaisen urheilumallin suojelun kannalta. Vastaus tähän kysymykseen ei ole yksiselitteinen, mutta SEUT 165 artiklalla on tässä arvioinnissa keskeinen asema, sillä kyseisessä artiklassa tunnustetaan perustuslain tasolla urheilun eurooppalainen malli.

Viime vuosien aikana yritykset ovat alkaneet kiinnittää aiempaa enemmän huomiota kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin yrityskauppojen yhteydessä. Kilpailuoikeudellisilla vastuuriskeillä tarkoitetaan riskejä kilpailulainsäädännön rikkomisesta seuraavista mahdollisista yksityisoikeudellisista, julkisoikeudellisista ja muista seuraamuksista. Kilpailuoikeudellisille vastuuriskeille on tyypillistä, että ne voivat nousta taloudelliselta arvoltaan moninkertaisiksi verrattuna muihin yrityskauppariskeihin. Lisäksi kilpailuoikeudellisiin vastuuriskeihin tyypillisesti sisältyy liiketoimintaa haittaavia kielteisiä maine- ja yritysvastuuhaittoja sekä pitkäkestoisia viranomais- ja tuomioistuinprosesseja. Kilpailuoikeudellisten vastuiden erityispiirteistä johtuen kilpailuoikeudellisten vastuuriskien selvittäminen ja hallinta korostuukin yrityskauppaprosessissa. Tutkielmassa tarkastellaan kilpailuoikeuteen perustuvia vastuuriskejä yrityskaupassa huomioon otettavana seikkana erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena onkin selvittää, miten kilpailuoikeudellista riskejä voidaan jakaa yrityskaupoissa järkevällä tavalla ottaen erityisesti huomioon markkinoiden toimintaedellytykset ja elinkeinovapauden suojaamisen. Tutkielmassa sekoittuvat niin sopimusoikeudelliset, kilpailuoikeudelliset kuin liikejuridiset näkökohdat. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää, millä perusteilla kilpailuoikeudellinen vastuu voi siirtyä yrityskaupan myötä ostajalle ja kuka vastaa kilpailurikkomuksesta, joka on jatkunut yrityskaupan jälkeen. Tarkastelussa otetaan huomioon kilpailuoikeudellisten vastuiden siirtymisen osalta EU:n tuomioistuimen kilpailuoikeuskäytännössä syntyneet kilpailuoikeudelliset seuraanto-opit: oikeudellinen seuraanto ja taloudellinen seuraanto. Lisäksi yrityskaupan jälkeen tehdyn tai jatketun kilpailurikkomuksen osalta tarkastelussa otetaan huomioon henkilökohtaisen vastuun periaate ja emoyhtiön vastuu tytäryhtiönsä kilpailurikkomuksista. Lisäksi tarkoituksena on selvittää mikä oikeudellinen merkitys kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamisella on ostajalle. Kilpailuoikeudellisella due diligence -tarkastuksella tarkoitetaan tarkastusta, jonka tavoitteena on hallita ja pienentää ostajan kilpailuoikeudellisiin vastuisiin liittyviä oikeudellisia, taloudellisia ja liiketoiminnallisia riskejä. Tarkastelussa otetaan huomioon ennakkotarkastuksen sisältöön ja laajuuteen vaikuttavia seikkoja, kuten kohdeyhtiön kilpailuoikeudellinen riskiprofiili. Kilpailuoikeudellisen due diligence -tarkastuksen suorittamiseen liittyy myös olennainen kysymys siitä, miten ostaja ja tämän nimeämät oikeudelliset neuvonantajat pystyvät selvittämään liittyykö kohdeyhtiön toimintaan riskiä mahdollisista kilpailurikkomuksista. Tarkastuksessa on tyypillisesti rajatut resurssit, materiaali ja aika, jolloin ostajan on käytännössä hyvin vaikeaa tunnistaa kohdeyhtiön kilpailurikkomuksia. Vaikeutta lisää myös kilpailurikkomuksen selvittämiseen liittyvät oikeustaloustieteelliset seikat. Tarkastelussa pyritään myös selvittämään, miten ostajan riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista voidaan pienentää sopimusoikeudellisin riskienhallintakeinoin kaupantekovaiheessa sekä muilla toimilla kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen, ja ovatko yritysten käytössä olevat riskienhallintakeinot riittäviä ja tarpeeksi tehokkaita erityisesti ostajan näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaankin sopimusoikeudellisia riskienhallintakeinoja kilpailuoikeudellisten vastuuriskien näkökulmasta. Ostajan näkökulmasta kilpailuoikeudellisten vastuuriskien keskeisimpinä sopimusoikeudellisina riskienhallintakeinoina on pidettävä tuntemattomien riskien osalta myyjän antamia vakuuksia (representations and warranties) ja tunnistettujen riskien osalta myyjän antamia erityisiä vastuusitoumuksia (specific indemnity). Tutkielmassa arvioidaan ja vertaillaan näiden sopimusehtojen tuomaa turvaa ostajan näkökulmasta. Lisäksi tarkastellaan miten ostaja voi pienentää riskiä kilpailuoikeudellisista vastuista kaupan integraatiovaiheessa ja yrityskaupan jälkeen.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 102 (a) artiklassa säädetään kohtuuttoman hinnoittelun kiellosta, jonka mukaan määräävässä asemassa olevat yritykset eivät saa veloittaa hyödykkeistään kohtuuttomia hintoja. Vaikkei kohtuuttoman hinnoittelun lainvastaisuudesta olekaan Euroopan unionin (EU) kilpailusääntöjen valossa epäselvyyttä, liittyy SEUT 102 (a) artiklan soveltamiseen perustavanlaatuisia teorian ja käytännön ongelmia. Tämän vuoksi sitä on sovellettu käytännössä suhteellisen harvoin, ja se on jäänyt verrattain kehittymättömäksi määräävän aseman väärinkäytön tyyppitapaukseksi. Vastoin vakiintunutta käytäntöä kohtuuttoman hinnoittelun kieltoa on viime aikoina sovellettu enenevässä määrin lääkealalla. Lääkkeiden korkeat hinnat ovat yhteiskunnallinen ongelma, johon puututaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevin keinoin kuten hintasääntelyllä. Joissain tilanteissa tämä ei riitä, ja SEUT 102 (a) artikla on nähty keinona paikata tätä epäkohtaa. Lääkemarkkinoiden erityispiirteiden vuoksi kiellon soveltamiseen liittyy kuitenkin suuri virheriski, jonka toteutumisesta kärsivät viime kädessä kuluttajat. Tutkielman tarkoituksena onkin selvittää, onko lääkkeiden korkeisiin hintoihin tarkoituksenmukaista puuttua kohtuuttoman hinnoittelun kiellolla, ja miten kieltoa lääkemarkkinoilla tulisi käytännössä soveltaa. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, ettei SEUT 102 (a) artiklan soveltamista lääkealalla tarvitse kategorisesti torjua, vaan sen tarpeellisuus ja oikeutus riippuu yksittäistapauksen olosuhteista. Lääkemarkkinoiden erityispiirteistä johtuen asiaan on silti suhtauduttava suurella varovaisuudella etenkin silloin, jos puuttumisella saatetaan heikentää yritysten investointi- ja innovointikannustimia. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on kehitetty erilaisia kohtuuttoman hinnoittelun arviointimenetelmiä, jotka tarjoavat suhteellisen hyvän lähtökohdan myös lääkealalla käytettäväksi. Kilpailuviranomaisilla on kuitenkin liikkumavaraa sen osalta, mihin menetelmiin ja näyttöön ne yksittäistapauksessa tukeutuvat.

Markkinat digitalisoituvat globaalisti kiihtyvällä vauhdilla. EU:n standardointistrategiassa (2022) korostetaan standardien merkitystä digitaalisten sisämarkkinoiden toimivuuden taustalla. Digitaalisten sisämarkkinoiden yhtenä painopistealueena EU:ssa on yhteentoimiviin tieto- ja viestintätekniikoihin perustuva esineiden internet (Internet of Things, IoT). Yhteentoimivuutta tukevilla standardeilla on tärkeä merkitys alalla. Komissio on katsonut niillä mahdollistettavan saumatonta vuorovaikutusta esineiden välillä laitteen valmistajasta riippumatta. Komission mukaan laajamittainen yhteentoimivuus on edellytyksenä alan mittavan taloudellisen potentiaalin esiin tuomisessa. IoT-alan yhteentoimivuutta tukevaa standardointia tarkastellaan tutkielmassa EU:n kilpailuoikeuden näkökulmasta. Kilpailuoikeudessa huomioidaan, että standardoinnista saattaa myös seurata kilpailua rajoittavia vaikutuksia kilpailevien yritysten tehdessä yhteistyötä. Erityisesti markkinoita sulkevia vaikutuksia voi seurata standardeista, joihin sisältyy niiden käytön kannalta essentiaalisia patentteja (standardiessentiaalipatentti, SEP). Tutkielmassa tarkastelun keskiössä on erityisesti IoT:n sektoreista kuluttajien IoT. Komission julkaisemat raportit kuluttajien IoT:n toimialatutkimuksesta, erityisesti loppuraportti keväältä 2022, toimivat keskeisenä lähteenä alan ominaispiirteiden ja standardoinnin tarkastelussa. Tutkielmassa keskitytään eurooppalaiseen standardointiin huomioiden kuitenkin IoT:n kansainvälinen luonne. Tutkielmassa analysoidaan, missä määrin kilpailusäännöt ovat sovellettavissa eurooppalaisiin standardointiorganisaatioihin tai niissä standardointiin osallistuviin yrityksiin. Tutkielmassa edelleen tarkastellaan EU:n kilpailuoikeuden asettamia kriteerejä vapaasta osallistumisesta standardointiin sekä standardin käytettävyydestä kohtuullisin ehdoin. Tutkielmassa analysoidaan SEUT 101 artiklan soveltamista tilanteissa, joissa standardointiorganisaatiot eivät noudata näitä kriteerejä. Vuonna 2023 uudistettujen horisontaalisten suuntaviivojen standardointisopimuksia koskeva luku toimii keskeisenä lähteenä kilpailuoikeudelliselle analyysille. Lisäksi SEP-haltijan lisensointimenettelyjä analysoidaan erityisesti relevantin IoT:hen liittyvän kilpailuoikeudellisen oikeuskäytännön perusteella. Johtopäätöksinä tutkielmassa todetaan ensinnäkin, että kilpailuoikeus soveltuu standardointiin osallistuviin yrityksiin eurooppalaisissa standardointiorganisaatioissa. Toiseksi tutkielmassa havaitaan, että markkinoille potentiaalisesti merkittävistä standardeista ollessa kyse, avoimuuden rajoitukset standardointiin osallistumisessa tai standardin käytössä todennäköisesti rajoittavat kilpailua SEUT 101 artiklan 1 kohdan tavalla. SEUT 101 artiklan 3 kohdan soveltamista arvioitaessa erityisesti painottuu tällaisten standardien käytettävyys. IoT-alan näkökulmasta on tärkeää, että käytettävyyttä suojataan kilpailuoikeudessa tällaisten standardien osalta. Uudistetuissa suuntaviivoissa on toisaalta joustavoitettu standardointiin osallistumisen rajoittamista standardoinnin tehostamiseksi. Muutos heijastaa EU:n standardointipolitiikassa esille tuotua tarvetta eurooppalaisen standardoinnin nopeuttamiseen ja sitä voidaan pitää perusteltuna IoT:n nopea kehitys huomioiden. Kolmanneksi tutkielmassa todetaan, että SEUT 102 artiklalla standardien saatavuutta turvataan tilanteessa, jossa essentiaalipatentin haltija ei ole etukäteisestä sitoumuksestaan huolimatta halukas lisensoimaan FRAND-ehdoin vaan nostaa kieltokanteen. Tarkastellun oikeuskäytännön perusteella jää kuitenkin epäselväksi, turvataanko standardien saatavuutta IoT:n näkökulmasta riittävästi SEUT 102 artiklan keinoin. Epäselvyyksiä liittyy myös lisensointivelvoitteen laajuuteen ja patenttien arvon määritykseen IoT-alalla. Tutkielmassa huomioidaan lopuksi, että EU:ssa suunnitteilla oleva kilpailuoikeutta täydentävä sääntely voi jatkossa kuitenkin osaltaan edistää standardien saatavuutta IoT-alalla kohtuullisin ehdoin.