Browsing by Subject "kipu"

Ihmisillä amputaatioleikkausten jälkeinen aavekipu on hyvin yleistä ja se heikentää merkittävästi elämän laatua. Koirille ja kissoille tehdään runsaasti raaja-amputaatioita ympäri maailman useimmiten trauman tai luukasvaimen vuoksi. Kuitenkaan aavekivun esiintyvyydestä koirilla ja kissoilla ei tiedetä mitään. Kroonisen kivun synnyssä on mukana nosiseptiivisten hermoratojen kipua vahvistavien järjestelmien voimistuminen tai kipua hillitsevien järjestelmien vaimeneminen. Selkäytimen takasarvessa sijaitsevat NMDA-reseptorit ovat keskeisessä asemassa keskushermoston herkistymisessä ja kroonisen kivun kehittymisessä. Aavekivulla tarkoitetaan kivun tunnetta amputoidussa ruumiinosassa. Aavekipu alkaa ihmisillä useimmiten heti ensimmäisellä viikolla amputaation jälkeen. Osalla potilaista aavekivun intensiteetti laskee ajan kanssa ja jopa häviää kokonaan, kun taas osalla aavekipu voi jopa pahentua ajan myötä. Suurin osa amputoiduista kokee kärsivänsä kivusta kohtalaisesti tai enemmän. Amputoidut kokevat yleisesti myös kivuttomia aavetuntemuksia, tynkäkipua ja teleskooppi-ilmiön amputoidussa raajassaan. Aavekipu on neuropaattista kipua, jonka syntymekanismi on edelleen osittain tuntematon, mutta siinä tiedetään olevan mukana sekä keskus- että ääreishermoston mekanismeja. Aavekivusta kärsivillä amputoiduilla potilailla on tapahtunut muutoksia kipua välittävissä ääreishermoissa, selkäytimen takasarvessa, talamuksessa ja aivokuorella. Myös autonomisen hermoston aktiivisuudella ja psykologisilla tekijöillä on yhteys aavekivun kokemiseen. Aavekivun mekanismia selittämään on kehitetty erilaisia teorioita kuten kipumuistiteoria. Aavekivulle altistavia riskitekijöitä on yritetty selvittää useissa tutkimuksissa kuitenkin melko huonoin tuloksin. Aavekipu on ihmisillä erittäin vaikeasti ehkäistävissä eikä tehokasta hoitokeinoa ole löydetty. Aavekipua hoidetaan ihmisillä yleisesti samoilla lääkeaineilla kuin muitakin neuropaattisia kiputiloja, vaikka näitä ei ole todettu tutkimuksissa tehokkaiksi aavekivun hoitoon. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tämän hetkinen tutkimustieto aavekivun esiintyvyydestä, syntymekanismeista, riskitekijöistä ja hoitomenetelmistä ihmisillä, jotta voimme soveltaa tätä tietoa koiriin ja kissoihin tutkimusten vielä puuttuessa eläinten aavekivusta.

Objectives. Autism spectrum disorder (ASD) has been assoaciated with anomalies in pain sensitivity, although the results of the studies have not been concordant. Since sensory atypicalities are a frequent feature in ASD, it has led to the hypothesis of sensory dysfunction which affects the whole sensory system, including the pain system. ASD has also been associated with increased pain disturbance in previous studies. This Master`s thesis investigated the relationship between ASD traits and pain intensity, pain interference, and pain sensitivity. Moreover, the aim was to study if sensory atypicalities have a different impact on pain intensity, pain interference, and pain sensitivity, when accompanied with ASD traits. Methods. The sample consisted of 947 adults aged between 18 and 60 years. The data were collected using an online questionnaire, which contained items about ASD traits, pain intensity and pain interference from the past week, pain sensitivity in different situations, and sensory hyper- and hyposensitivies. In addition, there were items on backround information relevant for the study in the questionnaire. The subjects were divided into two groups based on the score obtained from the ASD trait questionnaire: the ASD trait group and the reference group. Results and conclusions. There was a significant negative association between ASD traits and pain intensity, such that the estimates of pain intensity were significantly lower in the ASD trait group than in the reference group, despite there being more self-reported comorbidities and chronic pain presented in the ASD trait group. There were no significant associations between ASD traits and pain interference or pain sensitivity. Furthermore, there was a significant interaction between ASD traits and sensory atypicalities in pain intensity, pain interference, and pain sensitivity; as the number of sensory atypicalities increased, pain intensity, pain interference, and pain sensitivity increased significantly in the reference group. Instead, the impact of sensory atypicalities on pain was significantly weaker in individuals with ASD traits. The results imply that individuals with ASD traits may have lower pain sensitivity in everyday life, but regular pain sensitivity in specific pain situations. The impact of sensory atypicalities on pain seems to be stronger in individuals without ASD traits, which does not provide support for the hypothesis of sensory dysfunction as an underlying mechanism of pain sensitivity in ASD.

Pain is a subjective feeling often difficult to interpret or study and thus, pain of those unable to communicate their pain is difficult to recognize. According to the new definition of pain by IASP (Raja et al 2020), verbal description is only one of the many behaviours that can be used to express pain, and the inability to communicate pain does not negate the possibility of experiencing it. This addition to the definition points out that non-human animals, too, even if they cannot express it in words, are capable of both experiencing and communicating pain. Can we as humans interpret a state of pain in an animal in a trustworthy way – and in a manner that would be respectful and non-invasive to the animal? Infrared thermography (IRT) is a technology based on using infrared radiation instead of normal light to form images. These images can be used to quantify the surface temperature of an object with high resolution. The intensity of the radiation emitted by the object being imaged depends on the surface temperature and for this reason thermal imaging enables detecting and measuring changes of surface temperature. Pain and stress might manifest physiologically as activation of the autonomic nervous system, which in turn might result in changes in surface temperatures of the body. These changes might be detectable with a thermal camera. If we could establish a link between certain intricate temperature changes of the head area to certain type of activation of the sympathetic nervous system resulting from pain, thermal imaging could have the potential to detect this. In this study I investigated if there were detectable temperature changes in animal patients before and after a standard examination conducted to each patient admitted to the Wildlife Hospital of Helsinki Zoo, where my data was gathered. Another question was whether the patients that had pain differed in their temperature changes as compared to other patients. The question at the heart of my research was whether there would be a change in peripheral facial temperatures of patients before and after the examination. Another question was whether thermal patterns would be different for pain- and non-pain patients. I found that for some parameters, the temperature differences between pain- and non-pain patients were indeed different, for example the crown temperature of birds seemed to change with examination for patients without pain but not for patients with pain. A more prominent finding was that temperatures decrease across many parameters after an examination as compared to prior to it, across all or many patient groups. My research does not univocally show that thermal imaging could be used to detect pain; rather it affirms the thought that the measurement of changes in peripheral temperatures could be a potential window to non-invasively detect some changes of activation of the sympathetic nervous system in animals.

Johdanto: Ikääntyessä iholla tapahtuva D-vitamiininmuodostus heikkenee ja lihakset ja luusto haurastuvat. Heikko lihaskunto on yhteydessä kaatumisriskiin, ja kaatuminen on yleisin syy vanhusten murtumiin. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että luustovaikutustensa lisäksi D-vitamiinilla on vaikutuksia luurankolihakseen. D-vitamiinihoidon on osoitettu vähentävän kaatumisia, mikä saattaa osin selittyä parantuneen tasapainon kautta. Joissakin tutkimuksissa on havaittu heikko tilastollinen yhteys Dvitamiinin ja kroonisen kivun välillä. D-vitamiinin puutokseen liitettyjä kipuja on esitetty luustoperäisiksi, mutta D-vitamiinin lihasvaikutukset huomioiden ne saattavat olla ainakin osin lihasperäisiä. Tavoitteet: Tämän poikkileikkaustutkimuksen tavoitteena oli tutkia, onko seerumin 25-hydroksi-Dvitamiinipitoisuus (25OHD) yhteydessä lihastoimintoihin itsenäisesti kotona asuvilla reumatauteja sairastavilla yli 50-vuotiailla. Hypoteesina oli, että D-vitamiinin puutos on yhteydessä heikentyneisiin neuromuskulaarisiin lihastoimintoihin, joita tässä tutkimuksessa mitattiin tasapainon perusteella. Aineisto ja menetelmät: Tutkimukseen rekrytoitiin yli 50-vuotiaita, koska tässä kohderyhmässä lihastoimintojen heikentymisen ja D-vitamiinin puutoksen odotettiin olevan yleisiä. Tutkittavien tuli kuitenkin olla kohtalaisen hyväkuntoisia, jotta he jaksaisivat fyysiset testit ja tutkimuksen mahdollisesti aiheuttaman henkisen rasituksen. Siksi lihastoimintojen ongelmia kuvaamaan valittiin polymyalgia rheumaticaa sairastavia, itsenäisesti kotona asuvia ihmisiä. Tutkimukseen osallistui myös joitakin yli 50- vuotiaita fibromyalgiaa ja nivelreumaa sairastavia henkilöitä. Seerumin 25OHD-pitoisuus määritettiin EIA-menetelmällä (IDS, UK). D-vitamiinin yhteyttä tutkittiin tasapainoon (Rombergin vakio tasapainolevyllä) ja lihasvoimaan (puristusvoima molempien käsien parhaan tuloksen keskiarvona, jalkojen nopeusvoima hyppylevyllä), kipuun ja toimintakykyyn. Tilastomenetelminä käytettiin ristiintaulukointia, t-testiä, lineaarista regressiota, logistista regressiota ja Pearsonin korrelaatiota. Tulokset: Tutkimukseen osallistui 47 henkilöä, joista viisi oli miehiä. Potilaat olivat 53-81 -vuotiaita (keski-ikä 70 v) ja hieman ylipainoisia (BMI 28). 25OHD oli keskimäärin 64 nmol/l. Ravitsemustila oli keskimäärin hyvä (MNA-pisteet 24). 25OHD oli alle 50 nmol/l 32 %:lla ja vastaavasti alle 75 nmol/l 74 %:lla tutkittavista. Potilaista 83 % käytti D-vitamiinivalmistetta. 25OHD korreloi positiivisesti ravitsemustilan (MNA) ja käänteisesti tasapainon ja kiputiheyden kanssa. 25OHD, ikä, sukupuoli ja MNA-pisteet selittivät 13,9 % (adjusted r2) huojunnan vaihtelusta ja 14,5 % (r2 Cox & Snell) kiputiheyden vaihtelusta. Ainoastaan 25OHD-pitoisuudella oli tilastollisesti merkitsevä itsenäinen selitysosuus huojuntaan (p = 0,024) ja kiputiheyteen (p = 0,045). Niillä, joilla 25OHD oli vähintään 75 nmol/l, oli 83 % pienempi riski kärsiä päivittäisestä kivusta kuin niillä, joilla 25OHD-pitoisuus oli alle 75 nmol/l. Lihasvoimalla, lihasmassalla ja kivun voimakkuudella ei havaittu yhteyttä D-vitamiinistatukseen. Johtopäätökset: Tässä tutkimuksessa reumatauteja sairastavien yli 50-vuotiaiden potilaiden matalat 25OHD-pitoisuudet olivat yhteydessä tasapainovaikeuksiin ja päivittäisiin kipuihin. Lihasmassa ja lihasvoima eivät olleet yhteydessä D-vitamiinistatukseen. Löydösten pohjalta olisi tulevaisuudessa tarpeen tutkia tarkemmin D-vitamiinikorvaushoidon vaikutuksia tasapainomittareihin ja kiputiheyteen.

Despite the long history of skin grafting, there is no standardized treatment for split-thickness skin graft donor sites. These sites cause a notable amount of pain and discomfort to the patients and open wounds also introduce a risk for infection. There is an extensive need for treatment options promoting the fastest and least painful healing possible while also being infection-free. The treatment of split-thickness skin graft donor sites is constantly studied and there is plenty of scientific literature available about this topic. In the theory section of this Master’s thesis, the structure of skin, the process of wound healing, skin grafting surgery and wound care products for split-thickness skin graft donor sites are briefly introduced. Additionally, the method of systematic review is described. In the empirical section, a systematic review is performed to compare animal- and non-animal-based wound care products in the treatment of split skin graft donor sites. The methodological quality of the included studies is reviewed. In the literature search, 3552 references were found. In this systematic review a total of 23 articles were included comprising of 21 comparative clinical studies and two previous literature reviews. Of the original studies, 20 reviewed healing, 14 infection and 17 pain of the split-thickness skin graft donor sites. Based on the results of the systematic review, animal-based wound care products might promote healing and reduce pain experienced by patients in the treatment of split-thickness skin graft donor sites when compared with non-animal-based wound care products. The results concerning infection were inconsistent. Generally, the reporting of the clinical original studies was not comprehensive enough for proper evaluation of methodological quality. Some defects, mostly in the blinding of the patients, study personnel and the assessors of outcomes, were also found. Moreover, the studies were heterogeneous in their definitions and measuring of the reported outcomes. Therefore, there is substantial uncertainty in the results of this systematic review. The systematic and transparent way of conducting the literature search, the review of the methodological quality and the reporting of the outcomes can be considered as a strength of this thesis. The main weakness is, that only one person performed the critical steps of this study, which might increase the risk of bias and reduce the repeatability of the study.

Kipu on yleistä jo työurien alkuvaiheessa olevilla työntekijöillä, mutta kivun selittäjistä nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä työntekijöillä on kuitenkin vain vähän tutkimustietoa. Kivun tiedetään lisäävän huomattavasti työkyvyttömyysriskiä ja heikentävän työ- ja toimintakykyä. Elintapojen on osoitettu olevan yhteydessä kipuun ja elintavat voidaankin nähdä muokattavissa olevina tekijöinä, joilla voidaan mahdollisesti vähentää kivun aiheuttamaa inhimillistä ja taloudellista taakkaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan elintapojen yhteyttä kipuun alle 40-vuotiailla Helsingin kaupungin työntekijöillä. Tarkasteltavat elintavat ovat nikotiinin käyttö, vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus, alkoholinkäyttö, ruokatottumukset ja elintapoihin epäsuorasti yhteydessä oleva paino. Myös terveyden kannalta epäsuotuisien elintapojen kasautumisen yhteyttä kipuun selvitettiin. Aineistona (N=4 616) oli vuonna 2017 Helsinki Health Study -kyselytutkimuksessa kerätty aineisto. Vastaajat työskentelivät Helsingin kaupungilla ja heistä 68,6 % oli yli 30-vuotiaita ja 79,4 % (n= 3668) oli naisia. Aineiston analysoinnissa käytettiin ristiintaulukointia ja elintapojen ja kivun välistä yhteyttä tutkittiin logistisella multinominaalisella regressioanalyysilla. Taustamuuttujina huomioitiin ikä, sukupuoli, koulutus, siviilisääty ja ulkomaalaistaustaisuus. Analyysi osoitti, että sosiodemografisten tekijöiden vakioimisen jälkeen, liikalihavuus (BMI ≥30) oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,27 95 % LV 1,03–1,57) ja krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (OR 1,91 95 % LV 1,32–2,82). Nikotiinituotteiden käyttö oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,19 95 % LV 1,00–1,40) ja krooniseen kipuun korkealla haitta-asteella (OR 1,5; 95 % LV 1,10–2,06). Vähäinen liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä krooniseen kipuun matalalla haitta-asteella (OR 1,35, 95 % LV 1,05–1,75). Ruokatottumukset olivat yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,21 95 % LV 1,05–1,42). Humalahakuinen juominen ei ollut merkitsevästi yhteydessä kipuun tässä aineistossa. Elintapojen kokonaisuuden tarkastelu osoitti, että 4–5 terveyden kannalta epäsuotuisaa elintapaa oli yhteydessä akuuttiin kipuun (OR 1,93 95 % LV 1,24–2,98) ja krooniseen kipuun korkealla-haitta asteella (OR 2,22 95 % LV 1,08–4,58), kun verrattiin vastaajiin, joilla oli vain 0–1 terveydelle epäsuotuisaa elintapaa. Tutkielman tulokset perustelevat sen, miksi myös uran alku- ja keskivaiheessa oleville työntekijöille kannattaa kohdistaa kipua ennaltaehkäiseviä interventioita, varhaista puuttumista kiputiloihin ja elintapaohjausta. Terveyden kannalta suotuisien elintapojen omaksuminen voi tukea myös työ- ja toimintakyvyn säilymistä.

Hevosen kivun tunnistaminen on välttämätöntä sairauksien havaitsemiseksi ja hevosen hyvinvoinnin takaamiseksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on koota tietoa hevosen kipuun liittyvistä käyttäytymistavoista ja kasvonilmeistä sekä vertailla niiden etuja ja rajoitteita kivun tunnistamisessa. Hevosen kipuun on yhdistetty suuri määrä käyttäytymismuutoksia, jotka liittyvät hevosen liikkumiseen, asentoon, aktiivisuuteen tai vuorovaikutukseen ympäristön ja ihmisten kanssa. Jotkin havaitut käyttäytymistavat, kuten pään heiluttaminen, ovat tarkasti määriteltyjä yksittäisiä tapahtumia, kun taas esimerkiksi apaattisuus kuvaa koko hevosen olemusta. Kivun sijainti, kesto ja voimakkuus voivat vaikuttaa kivuliaan hevosen käyttäytymiseen. Kivun voimakkuuden arvioimista varten on kehitetty erilaisia kipuasteikkoja. Niiden avulla hevosesta tehdyt havainnot pisteytetään sen mukaan, kuinka voimakkaaseen kipuun niiden oletetaan viittaavaan. Kipuasteikoissa käytetään hevosen käyttäytymistä, kasvonilmeitä, fysiologisia muuttujia tai erilaisia yhdistelmiä näistä. Suuri osa asteikoista on kehitetty vain tietyn sairauden tai toimenpiteen aiheuttaman kivun arvioimiseen, ja näyttö niiden todellisesta kyvystä erottaa kivun eri voimakkuuksia on vähäistä. Hevosen kivun tunnistaminen kasvonilmeiden perusteella on kohtalaisen uusi tutkimuskohde. Kivuliaan hevosen kasvonilme muodostuu tyypillisestä korvien asennosta sekä silmien, sierainten ja turvan muodosta. Kasvonilme vaikuttaa olevan riippumaton kivun laadusta ja sijainnista. Hevosen käyttäytymisen ja ilmeiden havainnointi on yksinkertaista eikä vaadi erityisiä välineitä, joten se on mahdollista myös hevosenomistajille ja harrastajille. Kivun arviointi käyttäytymisen tai kasvonilmeiden perusteella on luotettavampaa kuin fysiologisten muuttujien määrittäminen, ja saadut tulokset ovat paremmin toistettavissa kuin henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvat arviot. Monet tekijät kuitenkin vaikeuttavat hevosen kivun tunnistamista. Kipu on hevosen yksilöllinen kokemus, joten sen arviointi ulkoisten merkkien perusteella on aina epätarkkaa. Tutkimustulosten soveltamista käytäntöön rajoittaa erilaisten kivuliaiden tilojen suuri määrä, yksilöllinen vaihtelu hevosten välillä ja havainnointiin käytettävissä oleva aika. Etenkin lievän tai kroonisen kivun tunnistaminen on vaikeaa, sillä niihin liittyvät merkit ovat hienovaraisia ja niistä on hyvin heikosti tutkimustietoa.

Hevosten hammassairaudet ovat alidiagnosoituja ja niiden oireisto on hatarasti raportoitua. Hevosen kivun arviointi on vaikeaa ja usein subjektiivista, vaikka ilmeisiin perustuvia luokituksia onkin viime aikoina julkaistu. Hevosten omistajat eivät kuitenkaan aina tunnista oireita tai yhdistä niitä suuperäiseen kipuun. Hevosten hammassairauksiin liittyvä tutkimus on tähän asti keskittynyt pääasiassa erilaisten patologioiden kehittymiseen ja niiden aiheuttamiin muutoksiin. Kattavaa tutkimusta ongelmiin liittyvistä oireista ei ole tehty. Työn tarkoituksena oli selvittää yleisimpiä hammassairauksia ja niihin mahdollisesti liittyviä oireita suomalaisessa hevospopulaatiossa. Alkuperäistutkimus sisälsi kyselytutkimuksen ja eläinlääkärin suorittaman hevosen suun tutkimuksen. Aineiston 167 hevosta olivat tavallisia kliinisiä potilaita, eikä niille tehty mitään ylimääräistä tästä tutkimuksesta johtuen. Eläinlääkärikäynnin yhteydessä omistajia pyydetiin vastaamaan kyselyyn hevosen syömis-, kuolain- ja muuhun käyttäytymiseen liittyvistä oireista. Kyselytutkimus toteutettiin Helsingin Yliopiston e-lomakepalvelun kautta ja siitä saadut vastaukset käsiteltiin Microsoft Excel-taulukkolaskentaohjelmalla. Suun tutkimuksen diagnoosit lisättiin taulukkoon potilaskertomuksista. Tulosten käsittelyn helpottamiseksi diagnoosit jaoteltiin kliinisesti merkityksellisiin ja ei kliinisesti merkityksellisiin. Tulosten käsittelyssä käytettiin lisäksi IBM SPSS -tilasto-ohjelmaa ja tilastolliseen testaukseen ristiintaulukointia sekä khiin neliö -testiä. Koko aineistosta 23 %:lla oli yksi ja 72 %:lla useampi kuin yksi kliinisesti merkityksellinen diagnoosi (yhteensä 95 %:lla). Kaikilla muillakin aineiston hevosilla todettiin vähintään yksi muutos hampaissaan, mutta niitä pidettiin kliinisesti merkityksettöminä (5 % aineistosta). Kaikilla aineiston hevosilla oli vähintään yksi kysytyistä oireista. 95 %:lla oli vähintään yksi syömiskäyttäytymiseen liittyvä oire, 78 %:lla kuolainkäyttäytymiseen liittyvä oire ja muita oireita oli 94 %:lla. Hevosilla, joilla oli perifeeristä kariesta, oli useammin infundibulaarista kariesta (p<0,001), diastemoja (p<0,001), pulpavaurioita (p<0,001) ja fissuuroita (p<0,001). Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli selvittää, mitkä oireet liittyvät mihinkin diagnooseihin ja vakavuusasteisiin, mutta sitä ei pystytty testaamaan tilastollisin menetelmin, koska terveitä verrokkeja ei ollut riittävästi. Jatkotutkimuksia ajatellen verrokkeja tulee kerätä lisää. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että suomalaisilla hevosilla on verrattain paljon hammassairauksia, vaikka potilasaineisto ei täysin vastaakaan suomalaista hevospopulaatiota. Myös hammaskipuun liittyvät oireet ovat yleisiä.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään kanien kivunarviointia ja akuutin kivun hoitoa. Kanit ovat yleistyneet lemmikkieläiminä ja eläinlääkärin vastaanotolla, mutta monilla eläinlääkäreillä on silti vaikeuksia tunnistaa kanin kipua ja arvioida sen voimakkuutta. Kani on saaliseläin, joka pyrkii piilottamaan kivun erityisesti vieraassa ympäristössä. Kanin kipueleet ovatkin hyvin hienovaraisia. Kanin kipu on kuitenkin tärkeä tunnistaa, jotta kanin kipua voidaan hoitaa. Kanin kivunarviointia helpottamaan on kehitetty erilaisia kivunarviointityökaluja, joiden avulla kanin kipua voidaan arvioida objektiivisesti. Kiputyökalujen avulla kanin kipua arvioidaan ilmeiden, eleiden ja käytöksen muutosten avulla. Kipuilmeet ja käytösmuutokset pisteytetään, ja pisteiden avulla voidaan arvioida kivun voimakkuutta. Kivunarviointityökalut ovat nopeita käyttää kliinisessä työssä, ja ne voidaan ottaa osaksi yleistutkimusta. Tutkielmassa esitellään kaksi tähän mennessä kehitettyä kivunarvointityökalua: Rabbit Grimace Scale ja Composite Pain Scale for rabbit. Tutkielmassa perehdytään myös tarkemmin kivun aiheuttamiin muutoksiin kanin käytöksessä ja eleissä. Lisäksi tutkielmassa käsitellään kanin kivunhoitoa kipulääkkeillä. Kanin tuntema kipu voi aiheuttaa syömättömyyttä ja suoliston motiliteetin eli liikkuvuuden hidastumista. Suoliston motiliteetin hidastuminen voi johtaa haitalliseen bakteerien liikakasvuun, jolloin bakteerit tuottavat suolistoon nopeasti suuren määrän kaasuja. Kaasujen seurauksesta mahalaukku ja suolisto laajenevat häiriten suoliston verenkiertoa. Tila voi lopulta johtaa kuolemaan. Siksi kanin kokemaan kipuun tulee puuttua nopeasti. Tämä tutkielma toimii apuna eläinlääkäreille suunniteltaessa kanien kivun hoitoa. Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtäkään kaneille rekisteröityä kipulääkettä. Kipulääkkeistä esitellään yleisiä kanin akuuttiin kipuun käytettävissä olevia tulehduskipulääkkeitä: meloksikaami, karprofeeni, ketoprofeiini ja fluniksiini. Opioidien osalta vaikutuksia pohditaan vain niiden analgeettisten eli kipua lievittävien ominaisuuksien osalta. Tässä työssä on käyty tarkemmin läpi seuraavat opioidit: buprenorfiini, butorfanoli, metadoni, morfiini ja fentanyyli. Lisäksi kipulääkkeistä esitellään myös tramadoli, metamitsoli ja parasetamoli. Muitakin kipulääkkeitä on, mutta niistä on hyvin rajallisesti tietoa kanien osalta. Tässä työssä sivutaan kipulääkkeiden yhdistelmiä, mutta niitä ei käsitellä sen tarkemmin.

Useissa EU-maissa karjuporsaat kastroidaan karjunhajun syntymisen ehkäisemiseksi sekä sikojen myöhemmän käsittelyn helpottamiseksi. Perinteinen, ilman kivunlievitystä ja anestesiaa tapahtuva kastraatio on ollut yleisesti käytössä oleva menetelmä, johon kuitenkin liittyy merkittävä hyvinvointiongelma. Kastraation aiheuttaman voimakkaan kivun ja stressin vuoksi perinteiselle kastraatiolle on haettu vaihtoehtoja niin kivunlievityksestä kuin immunokastraatiostakin, jossa sikojen kivesten toiminta ehkäistään sukupuolihormonien tuottoa säätelevää hormonia (GnRH) vastaan tehdyllä rokotteella. Suomessa lihayritykset edellyttävät tuottajiltaan kivunlievityksen käyttöä kastraation yhteydessä. Pohdittaessa perinteisen kastraation vaihtoehtoismenetelmien hyvinvointivaikutuksia, tulisi kivunlievitystehon ohessa huomioida myös eri menetelmistä aiheutuva stressi (esimerkiksi injektiot tai anestesia). Immunokastraatiota ja kastroimatta jättämistä arvioitaessa tulisi huomioida sikojen hyvinvoinnin mahdollinen laskeminen aggressiivisemman käyttäytymisen seurauksena. Kastraatiossa käytettävien kivunlievitysmenetelmien tehoa on tukittu melko runsaasti, mutta pitkäaikaisvaikutuksista porsaiden hyvinvointiin tai tuotantoon on saatavilla verrattain vähän tietoa. Tähän tutkielmaan kuuluvassa kokeellisessa osuudessa selvitettiinkin nimenomaan näitä pitkäaikaisvaikutuksia. Tutkimuksessa porsaiden kastraatio suoritettiin viidellä eri tavalla, jotka olivat 1) perinteinen kastraatio ilman kivunlievitystä, 2) kastraatio+kipulääke 3) kastraatio+kipulääke & puudute 4) kastraatio+anestesia, kipulääke & puudute sekä 5) immunokastraatio. Kokeeseen osallistui 64 karjuporsasta. Kokeen aikana verrattiin eri tutkimusryhmien porsaiden kasvunopeutta porsitusosastolla, välikasvatuksessa ja lihasikalassa. Hypoteesina oli, että kivunlievityksen käyttö kastraatiossa vaikuttaisi porsaiden kasvuun positiivisesti. Tulosten perusteella näyttäisi siltä, että porsitusosastolla kasvu olisi nopeinta immunokastroiduilla (ryhmä 5), välikasvattamossa anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) ja lihasikalassa perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Keskimääräinen kasvu koko kasvatuskaudella olisi suurinta perinteisesti kastroiduilla (ryhmä 1) porsailla. Immunokastroitujen (ryhmä 5) sikojen ruhot olisivat lihakkaimmat. Saadut erot ryhmien välillä kasvussa tai ruhojen lihakkuuksissa eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Välikasvatusvaiheessa vertailtiin tutkimusryhmien myöhemmän vaiheen stressireaktioita. Tämä toteutettiin välikasvatuksen lopussa tehdyllä stressitestillä, jossa porsaat altistettiin kovaääniselle musiikille ja samalla niiltä kerättiin sylkinäytteet kortisolipitoisuuden mittaamiseksi. Näytteitä saatiin näytteenottoajankohdasta riippuen 59−63 porsaalta. Tarkoituksena oli selvittää, oliko eri tutkimusryhmille kastraation yhteydessä aiheutunut kipu ja stressi eronneet niin paljon, että myös myöhemmän vaiheen stressireaktioissa havaittaisiin eroja. Hypoteesina oli, että niiden tutkimusryhmien porsaat, jotka kokivat eniten kipua kastraation yhteydessä, reagoisivat herkemmin myöhemmissä stressitilanteissa, sillä näiden porsaiden HPA (hypotalamus-aivolisäke- lisämunuaisenkuori)- akselin toiminta olisi herkistynyt. Immunokastroitavat porsaat taas reagoisivat vähiten, sillä ne välttyivät kastraation aiheuttamalta stressiltä. Välikasvatusvaiheen tutkimuksen perusteella vaikuttaisi, että kivunlievitysmenetelmien käyttö ei vähennä porsaiden myöhemmän vaiheen stressiherkkyyttä, päinvastoin stressireaktiot olisivat anestesiassa kastroiduilla (ryhmä 4) selkeimmät ja lisäksi stressireaktio olisi pitkäkestoinen. Saadut erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Virhettä tuloksiin voi aiheuttaa esimerkiksi tutkimuksen pieni otoskoko. Koemallia onkin tarkoitus toistaa vielä kahteen kertaan, jolloin otoskokoa saadaan suuremmaksi ja tuloksia voidaan arvioida mahdollisimman luotettavasti.