Browsing by Subject "kivunhallinta"

Tutkielman tavoitteena oli luoda kattava katsaus yleisimmin käytettävistä puudutteista, niiden farmakologiasta sekä toksikologiasta. Tutkielmassa käydään läpi erilaisia yleisimpiä puudutetekniikoita, niiden käyttöindikaatioita sekä mahdollisia komplikaatioita. Tutkielman toksikologiaosuudessa käsitellään tyypillisimpiä komplikaatioita ja niiden hallintaan liittyviä ensiaputoimenpiteitä. Puudutteiden merkitys eläinlääkinnässä on kasvanut samalla kun eläinten kokeman kivun merkitys ja tiedostaminen on lisääntynyt eläinlääketieteessä. Puudutteita käyttämällä voidaan estää kipustimuluksen synty solutasolla, jolloin pystytään vaikuttamaan operaationjälkeisen kivunhallinnan tarpeeseen. Ennaltaehkäisy onkin paras tapa hallita kipua ja tutkimusten mukaan jopa voimakasta kipulääkitystä tehokkaampi hoitomuoto postoperatiiviseen kipuun. Puudutteiden merkitys yleisanesteettien vähentäjänä nousee erityisen tärkeäksi silloin, jos potilas ei heikon yleiskunnon takia kestä pitkää tai syvää anestesiaa tai anestesia voi olla vaarallinen, kuten esimerkiksi sektiossa pennuille. Puudutusta tehtäessä on aina otettava huomioon puudutusalueen anatomia sekä eläinlajien väliset poikkeavuudet. Ennen injektiota suoritettu aspiraatio ja hidas injektio ovat helpoin tapa ehkäistä puudutteista johtuvia haittavaikutuksia. Puuduteaineiden annostukset vaihtelevat eläinlajin mukaan, tyypillisesti kissat ovat koiria herkempiä puudutteiden sivuvaikutuksille. Myös potilaan ikä ja yleiskunto vaikuttavat käytettävän puudutteen määrään. Yksinkertaisimpia puudutteen käyttötekniikoita ovat infiltraatiopuudutus ja pinnallinen puuduttaminen. Sumute tai splash- eli lammikointitekniikalla voidaan operoitavaa aluetta pitää kontaktissa puudutteeseen, jolloin se aiheuttaa jonkinasteista puutumista ja kipustimuluksen heikkenemistä. Tekniikkaa käytetään esimerkiksi munasarjojen poiston yhteydessä. Hermopuudutuksissa puudute injisoidaan hermon ympärille, jolloin hermon toiminta estyy ja sen hermottaman alueen motorinen ja sensorinen toiminta lakkaa puudutteen vaikutusajaksi. Epiduraalipuudutuksessa, interkostaalipuudutuksessa tai pleurapuudutuksessa puudutteen teho perustuu siihen, että se pääsee riittävänä pitoisuutena leviämään tilaan, jossa hermojen toiminnan halutaan estyvän. Puudutteiden haittavaikutukset johtuvat yleensä siitä, että turvallinen annostaso on ylitetty tai puudute annostellaan suonensisäisesti. Tällöin saattaa esiintyä keskushermosto-oireita, verenkiertoelimistön toimintahäiriöitä ja vakavassa tilanteessa hengityslamaa. Esiintyvät oireet riippuvat jossain määrin puuduteaineesta, esimerkiksi bupivakaiini on lidokaiinia ja levobupivakaiinia huomattavasti toksisempi sydänlihakselle. Toksisia vaikutuksia hoidetaan oireenmukaisesti estämällä kouristelu, valvomalla sydämen toimintaa sekä takaamalla elimistön hapensaanti. Puudutteet ovat olennainen osa nykyaikaista ja asianmukaista kivunhallintaa, vähentävät yleisanesteettien tarvetta ja estävät oikein tehtynä kipukokemuksen syntyä. Puudutteiden käyttö eläinlääketieteessä on siis perusteltavissa eettisestä, taloudellisesta sekä potilasturvallisuusnäkökulmasta.